IRC-Galleria

Ohessa copy pastetettuna kolumnini pe. 26.2. Uusi Rovaniemi -lehdessä. Olin lehden perjantaivieras ku oon niin saakelin "ajankohtainen kaupunkilainen"! :D


Rohkea Rovaniemen syö?



Lapin ylioppilasteatteri juhlii tänä vuonna kolmikymppisiään. ”LYT” on avoin teatteriyhteisö, joka tekee teatteria harrastajalähtöisesti, ennakkoluulottomasti sekä jatkuvasti omaa jäsenistöään kouluttaen.. Kaikkien Suomen yliopistokaupunkien tavoin Rovaniemelläkin ylioppilasteatteri on vakinaistanut paikkansa ihmisten mielissä, puheissa ja kaupungin koko kulttuurikentässä. Ylioppilasteatteri-instituution ihanteisiin kuuluu positiivinen kapinallisuus ja vastavoimana oleminen markkinoiden ehdoilla toimivalle kulttuuritarjonnalle. Ihanteiden taakse piiloutuminen ja korulauseiden viljely ei kuitenkaan tee ketään autuaaksi oli sitten kyse kaupungista, poliittisesta järjestelmästä, parisuhteesta tai teatterista.



Lapin ylioppilasteatteri on ihmisten hyvän tahdon varassa toimiva teatteri ja kulttuurimyönteisessä kaupungissa toimiminen on sen elinehto ja suuri ja siunaus. Toiminta kulttuuritalo Wiljamissa on monipuolista. Tänä juhlakeväänä tuodaan rovaniemeläisten eteen paikallinen kantaesitys, yli satavuotias klassikko, lastennäytelmä, vieraileva esitys KOM-teatterista sekä ravintolaan vietyjä improvisaatioklubeja. Termi ”jokaiselle jotain” toteutuu Lapin ylioppilasteatterin tarjonnassa olematta itsetarkoitus.



Kuten elämässä ylipäänsä, uudistuminen on elinehto myös teatterille. Kun toimitaan yhteisössä, tarvitaan myös ylilyöntejä. Ilman ylilyöntejä voimme nimittäin nähdä pelkkää keskinkertaisuutta sekä alisuoriutumista. Uudistumisen vastustaminen aiheuttaa keskinkertaisuutta, keskinkertaisuus on latteaa ja latteus tylsistää mielen. Miksi sitä näkee meillä Rovaniemellä silti niin paljon? Junantuomana olen seurannut kaupungin kehitystä hieman etäämmältä kuin ikänsä täällä asuneet ja olen huomannut, että muutosvastarinta on pirullinen lintulaji, joka pesii Rovaniemellä liki jokaisen taloyhtiön savupiipussa, Ounasvaaran lenkkipolkuja reunustavissa männiköissä, sekä Valionrannan koivujen latvuksissa. Rovaniemeä kehitettäessä pelätään ylilyöntejä ja lopputulos on lattea.



Voisiko tätä asennetta muuttaa? Kun julkaistaan uusi suunnitelma liittyen vaikkapa vireillä olevaan rakennushankkeeseen, ensimmäinen reaktio julkisessa keskustelussa on vastustus ja huonojen puolien esilletuominen. Valionrantaan suunniteltua hotellia on moitittu liian korkeaksi, madaltamalla sitä se ei ehkä ärsytä niin paljon, mutta on auttamatta tavanomainen. Rakentamisella ei maisemaa pilata, mutta huonolla rakentamisella pilataan! Rovaniemen ja koko lapin ei auttaisi tuudittautua siihen uskoon, että olemme eksoottinen paikka, ja että houkuttelemme tänne kyllä matkailijoita ja työpaikkoja olemalla omia itsejämme. Ne jotka eivät uudistu, unohdetaan. Joulukuinen vesisade tai brittilehtien otsikot ”kauhulomasta Lapissa” eivät varsinaisesti ole matkailuvaltteja. Muutama kunnon ylilyönti sensijaan tuo positiivista näkyvyyttä ja antaa pontta sille, että suomalaiset pitävät itseään ”hulluna kansana”.



Luovaa hulluutta tarvitaan tekojen tasolla, eikä pelkästään musteena konsulttitoimistojen kiiltäväkantisissa suunnitelmissa. Jos luovaa hulluutta tahtoo ensin varovaisesti seurata sivusta päin ennenkuin kokeilee itse, voi mennä vaikka teatteriin. Kolmikymppisen Lapin ylioppilasteatterin lisäksi tänä vuonna juhlii myös sitä puolet vanhempi Rovaniemen teatteri. Molempien talojen lavoilla voi tänä vuonna seurata monipuolista, ennakkoluulotonta ja elämänmyönteistä taidetta. Ohjelmistoissa takuulla riittä ihmeteltävää, ihasteltavaa, itkettävää sekä naurettavaa. Eikä katsomoon mennäkseen tarvitse välttämättä olla lainkaan hullu. Mutta siitäkään ei sakoteta.



Eino Hantula

taiteen ylioppilas,

harrastajanäyttelijä