IRC-Galleria

tanjal

tanjal

sssairrraanhyvä koirankouluttaja,nih! :D

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

YlläriPerjantai 16.10.2009 11:59

n. kk sitten kadottamani patukka löytyi :))

Ajelin töihin samaa reittiä kuin muinakin aamuina. Yhen postilaatikko rivin kohdalla huomaan patukan roikkuvan siinä. Menee hetken ennen kuin tieto menee aivoihin asti eli ajan kolmisen metria pitkäksi ja sitten vasta pysäytän auton. Noukin patukan matkaan, hymyilen ja mietin pitäisikö lototakin tänään. No lottoamista en enää iltapäivällä muista mutta kylläpä oli hienoa löytää patukka!

ViikonloppuMaanantai 12.10.2009 11:06

Perjantaina en käyny missään (muistaakseni) kun ei ollut tarvetta.
Lauantaina ostin kirppikseltä hienon disney-peiton koirille. Kun löytyy oikea materiaali niin teen siihen pieniä muutoksia ja saan siitä sellasen tosi lämpimän alustan häkkiin.,,Niin häkki siirtyi taas autoon ettei kakara kaivaudu sieltä omin avuin ulos, krääx. Lauantaina oli pikkukoiralla purut ja sieltä kaupan kautta kotio herkuttelemaan. Yöllä kävin koirien kanssa radalla juoksemassa. Sunnuntaina käytiin häiriötreeneissä oman porukan kanssa ja sieltä pikkumettään juoksemaan



Ai jaaha ei taida onnistua kirjoituksen lisääminen ihan kivuttomasti...
No katsellaan iltapäivällä millaselta tää näyttää. Mukavaa päivää kaikille! :)

AutoTorstai 08.10.2009 11:34

Kyllä pelästyin tässä yksi aamu kun olin töihin lähdössä. Kojetaulussa palaa valo, se mikä näyttää että syylärissä on vesi vähissä. Peruutan takaisin pihaan ja avaan konepellin. Aukasen syylärin korkin ja mitä, siellähän on vettä. Lähden taas pihasta mut valo ei häviä elikäs hetken tuumailun jälkeen peruutan uudestaan pihaan. Laitan töihin textarin et autossa vikaa. Laitan rönttäkuteet päälle ja menen auton alle katsomaan onko viritykseni pettänyt. Eipä ole joten päädyn käyttämään autoa joutokäynnillä pihassa. Valo häviää, jesh. Lähden töihin. Työpaikalta lähtiessä valo palaa taas. Noin 3min ajon jälkeen valo häviää. Seuraavana aamuna valo palaa taas ja häviää hetken kuluttua. Töistä kotiin lähtiessä valoa ei enää näy. Ranskattaren temppuja?! No eipä valoa ole enää näkyny jote kai tässä voi huoletta ajella taas..

Uroksen omistajalle lähti tänään tarkentavia kysymyksiä. Josko se sulho vihdoin oisi tässä :)

ViikonloppunaMaanantai 05.10.2009 11:11

ei tullut tehtyä oikeastaan mitään järkevää. Netissä muistin kyllä notkua. Joensuussa oli luonnetesti molempina päivinä mut en sitte saanut sinne lähdettyä. Koirat tuli juoksutettua normaaliin tapaan, 1h-1,5h umpimettässä koipia nostellen. Onneksi ei tarvitse kauhian rivakkaa vauhtia pitää kun juoksevat kaksilleen kivasti. Ai nii olihan tässä vähän tapahtumaakin..Ostin koirille 'herkkujuttuja' syötäväksi eli porkkanaa ja marjoja. Kikka ei ollut niin vakuuttunut herkullisuudesta mutta Ruutu mein ahmatti pisteli menemään ihan kiitettävään tahtiin.
Kikka tuli la 3.pv 7kk niin mittauksessa kakara oli 60cm 'korkea' ja pienen taistelun jälkeen sain koiran syliin ja vaa'alle joka näytti 29kg


Löytyi :)Torstai 01.10.2009 11:31

Löysin onneksi sen avainlukulistan.

Talvi tuli jo?!
Rakeita tuli eilen siihen malliin alas että autot liukasteli teillä. Mäkin kävin kokeilemassa kesärenkaiden pitoa kun piti Kikka treeneihin viiä. Vähän puruloita otettiin ja sieltä sitte koirapuiston kautta kotio. Iloinen yllätys oli kun puistoon tuli 3 suurinpiirtein saman ikäistä ja kokoista koiraa juoksuseuraksi.
Vihdoinkin tuli meiliä yhdeltä uroksen omistajalta ja olipa tua vastannu ihan mun tyylisesti :)
Seuraava siirto varmaan olisi käyttää Ruutu maksatestissä ja jossain välissä mahd käydä katsastamassa sulho livenä!




Edit. klo 19.50 Vttu ny vituttaa, kävin kaupas ja tyhijn käsin lähin pois. Mussutettavat jäi sinne kun mun pankkikortti on vanhentunut. Kylläpäs on aamusella kyyti kylmää kun marssin pankkiin








Voi PPPerjantaiMaanantai 28.09.2009 11:28

mä oon jotenkin onnistunut hävittämään nettipankin avainlukulistan, vttu



Jaaha..Torstai 24.09.2009 12:17

kai täsä pitäs ruveta opettaan kakaralle käytöstapoja..

Jäsenet paukkuuLauantai 19.09.2009 10:56

Niska ja hartiat on aika jumissa ja pikkuhiljaa yritän lisätä liikuntaa jos sitä vaikka jossain vaiheessa joutuu vähän juoksentelemaan. Ulkoilupäiväksi osui ihan nätti päivä ja paikalla oli kaikki huipputyypit. Mä intoilin melkeempä urakalla linkassa kun tultiin pois. Yhteislaulua joopa :D

Ruudun sulhokysely on loppusuoralla eli päätöksen aion tehdä parin viikon sisään..

Tuo pentu, huoh,, ed päivänä vetäs pöydältä salamipötkön ja eilen kun olin puh tyyppi hyppäs olkkarin portin yli, keittiön portin yli ja keittiön pöydältä otti ja söi mun pizzan. Ai niin ja olkkarin muovimatto menee sitte taas vaihtoon,,,Ääks


Mukavaa päivää kaikille ja harrastakaa piskienne kanssa :)


KikkaaTorstai 10.09.2009 10:47

Kikka hieman harjoitteli hyppimistä..Ny kakara tulee jo keittiön portinkin yli. Ei oo oikein hyvä. Harjoitus on tuottanut tulosta ja tänä aamuna Kikka hyppäs olkkarista eteiseen, otti kassista luun ja hyppäs takaisin olkkariin :-0 Ei mitään välipomppuja vaan siististi yli kummaltakin puolelta.


- Kikka kävi puremassa patukkaa kahtena päivänä
- ostamani patukka hävis
- I-kakarat tuli 5.pv 4v
- häirikkö soittelee taas
- töissä on välillä tylsää
- ny ois puoltoista viikkoa möllitokoon :))


Otettiin parista piskistä seisomisfotoja

Työt alkoiKeskiviikko 02.09.2009 10:39

eilen. Ja het alkuun meinas olla tylsä päivä kun ei vielä osaa. Yksi asiakastyö kyllä tuli tehtyä ja aloitin sitten yhden oman projektin. Lippuja ja lappuja täytyy tänään muistaa ottaa sinne mukaan. Koirien kanssa ei tullu eile tehtyä mitään mutta otetaan se tänään takaisin :)
Eile sateli vettä, tänään pilkahtelee jo aurinko :))

Katoin pennulle kaksi näytelmää, joissa vois käydä pyörähtämässä..

Kikka huomenna 6kk

Möllitoko lähenee!