IRC-Galleria

Sir_Ratti

Sir_Ratti

jesus didn't tap

rapulaLauantai 13.01.2007 15:54

Joo. Otsikko kertoo kaiken. Tänään on teema-päivä.

Eilen oli rentoa. Otettiin tupen kanssa parit mieheen. Meikä joi budapestilaista drinkkiä. Punkkua ja kokista. Kuulostaa paskalta mutta maistuu hyvältä. Melkein paremmalta kuin kalja ja kokis.
Pelattiin parit tekkenit ja lähdettii sitten kaupungille tsippaileen. Matkalla meikä kävi vetään moonwalkkia jäällä samalla kun tupe talutti pyörää ja lepytteli vaimoaan puhelimessa.

Mentiin taas gigglingiin. Siellä ei saanut jostain syystä kuin yhen ketterän per mies? Baarissa oli meininkiä. Käytiin jytäämässä parit polkat, kun tuntu menevän olut jalkoihin. Seliteltiin tupen kanssa yhdelle tytölle meidän erikoiskyvyistä ja näin ressi-possen mikkoa, jolle tämä koko kirjoitus on omistettu.

<3 you had me at hello <3

Illan mielenkiintoisin tapaus oli rotukeskustelu kahden tummaihoisen miehen välillä. Toinen oli kuulemma liian suomalainen ja tästä johtuen hänet aiottiin niistää. Olin siinä sitten voina poikien välissä ja hommat alko suttaantuun ihan OK seleviksi, kunnes semmonen yks kehitysvammainen lumimies tuli siihen kitiseen "jätkä on feikki! väität olevas suomalainen, kato itteäs!"

Kysynpä vain kumpi on enemmän feikkiä, se että on tummaihoinen _suomalainen_ mies, joka on asunut ikänsä suomessa ja toimii maatalouslomittajan (on siis juntti) vai se kun on valkoihoinen suomalainen mies, joka luulee olevansa vähintään uudestisyntynyt 2pac sakari.

En vihaa mitään niin paljoa kuin valkoihoisia neekereitä.

Näitä vanilla Iceja on suomessa ihan liikaa. Valkoinen mies ei ole koskaan cool. Kuunteli se sitten kuinka paljon wu-tangia tahansa. Koittakaa jo uskoa että GTA san andreasta lähemmäksi me ei Thug Lifeä päästä.

Muita raportoitavia asioita. Näin kotimatkalla Brutalismin makea ja väänsin pojan osoto garilla siltaan. Kyseli että oonko tulossa takas reenaan ja sanoin että heti kun pääsen takas pelikuntoon. Ja gigglingissä oli uus portsari. Se oli se suomen menestynein vapaaottelija.. mikä sen nimi nyt olikaan. Ei muuta. Loppu

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.