IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Brittiläistutkimuksessa on selvitetty, miten ihmiset mieluiten haluaisivat kuulla kumppaninsa sukupuolitautitartunnasta. Kyselyyn vastasi yli 2 500 kolmen sukupuolitautiklinikan potilasta. Heiltä kysyttiin, miten he arvioivat erilaisia tapoja kertoa kumppanilleen tartunnastaan.



Lähes kaksi kolmesta piti suoraan kumppanille kertomista hyvänä ratkaisuna. Lähes puolet piti hyvänä vaihtoehtona myös pyytää kirjeitse asianomaista ottamaan yhteyttä klinikkaan. Muita keinoja sen sijaan ei pidetty yleisesti hyvinä. Tällaisia olivat mm. ilmoittaminen suoraan puhelimitse tai kirjeitse. Huonoimpana vaihtoehtona vastaajat pitivät ilmoittamista sähköpostitse tai tekstiviestillä. Toisaalta jotkut sähköiseen viestintään rutinoituneet pitivät suoraa sähköistä tiedottamista hyvänä vaihtoehtona. Yhteiskunnan muuttuminen yhä monimuotoisemmaksi aiheuttaa ongelmia tässäkin asiassa. Viestinnän pitäisi olla joustavaa, mutta ei se saisi kuitenkaan olla loukkaavaa. Parasta olisi, että jokainen seksitautitartunnan saanut kertoisi siitä itse kumppanilleen mitä pikimmin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.