IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Osa 2/ RippijuhlissaTiistai 29.01.2008 09:19


Mielessäni pyörii pikkuveljen rippijuhlat. Itse juhlassa ei mitään ihmeellistä tapahtunut. Paitsi, että tätini silloinen uusi poikaystävä oli aivan ihana namupala, jota olin koko päivän tsekkaillut. Ja hän katseli minua.

Melkein viisikymppinen tätini on aina näyttänyt ikäistään nuoremmalta. Ja sen vaikutuksen hän halusi muille antaakin. Hänen härskit juttunsa naurattivat kaikkia vieraita, varsinkin miespuolisia. Härskillä jutuilla hän sai aina itselleen houkuteltua rakastajikseen nuoria kundeja, jotka kuitenkin vaihtuivat tiheään tahtiin. Enkä kyllä ihmetellyt, miksi asia oli niin. Kukapa aina jaksaisi pieru- ja kakkahuumoria kuunnella.

Tätini sai mutsini jutuillaan melkein raivon partaalle. Mitä lie sisarusten välistä kateutta. Mutsi ei koskaan itse vitsaillut, ei oikeastaan mistään asiasta, enkä olisi kyllä sitä halunnutkaan. Olisi ollut aika noloa, jos oma äitini silleen naurattaisi miehiä.

Mutta sitten asiaan. Tiukkapipoisimpien vieraiden lähdettyä faija kaivoi esille shampanjapullot ja minä tietenkin lupasin tarjoilla vieraille. Samalla naukkailin tietysti itsekin, tosin vanhemmilta salaa. Taisin olla aika levottomassa tilassa.

Jossain vaiheessa shampanjat loppuivat ja porukka päätti lähteä lähibaariin ottamaan lisää. Veljeni häippäisi omille teilleen ja minä en halunnut lähteä mukaan. Mielessäni oli jotain aivan muuta. Olin ollut jo muutaman päivän ilman orkkua, joten ajattelin kaivaa mutsini hieromasauvan esille.

Mutsi luuli olevansa sauvan ainoa käyttäjä, mutta aina sopivan tilaisuuden tullen pihistin sen omaan käyttööni. Kerran jäin melkein kiinni itse teosta, kun porukat tulivat juhlista aikaisemmin kuin piti. Sain valtavan orgasmin tajutessani kiinnijäämisen vaaran. Hyvä että pystyin edes liikkumaan. Onneksi kerkesin viedä sauvan paikoilleen.

Tällä kertaa päätin leikkiä sauvan kanssa olohuoneessa. Olin heittänyt juhlatamineet pois ja ylläni oli vain sukkanauhat, pitkät sukat ja rintaliivit. Alushousuja en ollut käyttänyt koko päivänä. Hieroin itseäni nänneistä ja sauva surisi klitorikseni lähellä. Rakastin tuota kapinetta, en sisälläni vaan häpyhuulien välissä. Aloin huohottaa, ajan- ja paikantaju katosi kokonaan. Tunsin orgasmin lähestyvän ja huuhdahdin ääneen, että nyt tulee.

Samalla kuulin jonkun kehuvan näkemäänsä. Luulin olevani yksin talossa, mutta niin ei ollut. Tätini uusi poikaystävä oli palannut hakemaan unohtamaansa lompakkoa ja yllätti minut leikkimästä mutsin dildolla. Hetken aikaa olin todella nolona. En ollut lainkaan kuullut oven avautumista.

Sanaakaan sanomatta kundi asettui polvilleen eteeni ja alkoi suudella. Tajusin miehen olevan todella kiimainen. Suutelu maistui ihanalta, suorastaan jalat katosivat altani. Mies tiesi täsmälleen, mitä teki. Hän tiesi myös sen, etten ole enää mikään pikkutyttö.

Miehen kädet tuntuivat olevan kaikkialla yhtäaikaa. Hän käski minun leikkimään dildolla. Aloin estottomasti shampanjahuuruissani surisuttaa sauvaa sisälläni tasaiseen tahtiin. Mies heitti housunsa pois ja näin valtavan kullin edessäni. Onneksi olin sen verran ottanut, että en ajatellut mitään muuta kuin saada munaa. Muussa tilanteessa olisin varmaan perääntynyt moisen elimen nähdessäni.

Mies kiihotti minua kielen kärjellään rinnoista. Nännini kovettuivat himosta. Aloin jo suorastaan vaatimaan kullia sisääni. Samalla pelkäsin, että meidät yllätettäisiin. Se sai meidät molemmat vielä enemmän kiihkon valtaan.

Siirryimme olohuoneesta minun huoneeseeni. Mies riisuitui ja käski minun menemään sänkyyn. Tuossa vaiheessa mitkään moraalisäännöt eivät enää pidätelleet minua. Jos minulla sellaisia ylipäätään olikaan.

Odotin, että hän työntyy minuun, mutta niin ei vielä tapahtunut. Hän alkoi nuolla minun klitoristani. Kiemurtelin mielihyvästä ja mies työnsi pari sormea sisääni. Tunsin mielettömän fiiliksen alapäässäni. Itse asiassa kukaan kundi ei ollut ikinä saanut minua näin himokkaaksi. Enkä aikaisemmin ole edes nauttinut kielileikeistä. Mutta tämä mies opetti minut nauttimaan siitä.

Olisin halunnut päästä käsiksi tuohon suureen elimeen, mutta mies halusi ensin saada minut laukeamaan. Hänen hämmästyksekseen sain valtavan orgasmin hänen lipoessaan klitoristani. Se oli elämäni ensimmäinen orgasmi miehen aikaansaannoksena, vaikkei kulli ollut edes sisälläni.

En voi sanoin kuvailla omaa fiilistäni. Millään muulla ei tuntunut olevan väliä, ei edes kiinnijäämisen vaaralla. Mitä sitten, jos joku tulisi, minä halusin kullia.

Varovaisesti mies ohjasi kalunsa sisääni. En edes tiedä, missä vaiheessa hän oli pujottanut kortsun. Hän alkoi liikuttaa kulliansa hitaasti edestakaisin sisälläni. Toisella kädellä hän hieroi nännejäni.

Vaikka olin juuri äsken lauennut, halusin vain lisää ja lisää. Pystyin tuottamaan itselleni monta peräkkäistä laukeamista. Ja nyt tiesin, että pystyn saamaan orkun miehenkin kanssa.

Mies otti kullin sisältäni ja pyysi minua kääntymään vatsalleni. Tähän asti olin ollut kundien kanssa vain selälläni ja hämmästyin valtavasti, miten hyvältä kullin saaminen takaapäin tuntui. Tästä tulisi lempiasentoni, huokaisin ääneen.

Samalla kun mies liikkui sisälläni, hänen sormensa hieroivat klitoristani. Tunsin orgasmin lähestyvän ja aloin huutaa äänekkäästi. Tunsin myös miehen laukeavan. Hän kehui minua ihanaksi pikkupilluksi. Tunsin suurta tyytyväisyyttä, kun olin saanut kolme orgasmia.

Kerkesimme peseytyä ja pukeutua ennen kuin muut tulivat. Porukat olivat aika hiprakassa. Me olimme hiprakassa aivan jostain muusta. Sain osakseni himokkaita katseita, joita tätini ei voinut olla huomaamatta. Mutta siitä en välittänyt lainkaan, olin saanut orgasmin miehen kanssa, ja se oli merkittävää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.