IRC-Galleria

Zen-opettajat käytävät mielellään mahdottomia kysymyksiä, joihin oppilaan tulee vastata nopeasti ja epäröimättä. Eräs näistä on nimeltään "Kalliolla roikkuja". Se kuuluu näin:

Henkilö roikkuu hampaistaan jyrkänteen reunalla kasvavassa puussa, suoraan jyrkänteen yläpuolella. Hänen kätensä ja jalkansa ovat sidotut. Toinen henkilö jyrkänteen alla kysyy "miksi opettaja tuli Kiinasta?" Jos puussa roikkuja ei vastaa, kysyjä tappaa hänet. Jos hän avaa suunsa, hän putoaa varmaan kuolemaan. Jos sinä olisit tuossa puussa, mitä tekisit? Voisitko selvitä hengissä?

Mieti hetki ennen kuin luet eteenpäin.

Kiinalainen mestari Ta-Hui antoi oman vastauksensa satoja vuosia sitten: "Kalliolla roikkuja, päästä irti - ja suostu hyväksymään kokemus. Tyhjäksi tulemisen jälkeen heräät henkiin - en voisi huijata sinua".

Kysymyksen opetus on siinä, että roikkujalla ei ole valintaa. Meidän on päästettävä irti niistä kuvitelmista, että voimme kääntää kaikki tilanteet oman halumme mukaisiksi. Meidän on päästettävä irti kuvitelmista, että voimme omalla voimallamme muuttaa tilanteet, ja meidän on suostuttava putoamaan hetken kokemukseen. Meidän on suostuttava hyväksymään kokemuksemme, olipa se hyvä, paha, tai neutraali.

Puussa roikkujalla on todellisuudessa vain yksi valinta: kuinka kuolla. Hänen on tultava tyhjäksi omasta voimastaan. Jos hän pystyy hyväksymään tämän, hän palaa uudelleen elämään, ja hän antaa suuren opetuksen puun alla seisojalle. Hän kuolee joka tapauksessa, ja niinpä hän voi suostua hyväksymään kokemuksen. Muita vaihtoehtoja ei ole. Mitä irti päästämistä!

Mutta Ta-Huin vastauksessa on toinen tärkeä puoli. Hän ei kehota roikkujaa hyväksymään kokemusta, vaan suostumaan sen hyväksymiseen. Meidän tarvitsee vain suostua hyväksymään, ja silloin me palaamme takaisin elämään. Me heräämme, havaitsemme oman voimattomuutemme, ja sitten tulemme järkiimme. Me päästämme irti omasta voimastamme, joudumme tyhjyyteen ja nautimme kokemuksesta. Kun me havahdumme siihen, mitkä todella ovat vaihtoehtomme, me heräämme uudelleen henkiin ja elämme täysillä. Usein meidän vaihtoehtomme ovat vähäiset. Mutta ne ovat meidän todellisuutemme. Vain niissä me voimme löytää elämän. Vain silloin me löydämme elämän, kun päästämme irti sellaisista vaihtoehdoista, joita meidän elämässämme ei oikeasti ole. Vain silloin, kun me kohtaamme oman todellisuutemme, ja annamme kuvitelmien lentää tiehensä. Siinä silmänräpäyksessä me heräämme oikeasti elämään, vaikka se kestäisi vain yhden sekunnin.