IRC-Galleria

Supistusten, potkujen, kiireen ja muiden lamailmiöiden tuoksinassa huumori työpaikoilla on kärsinyt. Ainakin Työturvallisuuskeskuksessa on ajateltu näin, sillä se ryhtyi ajamaan huumorin asiaa lehtisellä, joka panee ajattelemaan: "Huumorilla voi kääntää tappion voitoksi. Jollei siinä aivan täysin onnistu, niin onpahan ainakin hauskempaa."

Milan Kundera esittelee Naurun ja unohduksen kirjassaan kaksi naurun muotoa, joista toinen on enkelin naurua ja toinen paholaisen. Ne kuulostavat ulkoisesti samalta, mutta kätkevät erilaisen sisäisen asenteen. Kun paholaisen nauru, joka on Kunderan mukaan naurun alkuperäinen muoto, viittaa asioiden mielettömyyteen, enkelin nauru "ilmaisee iloa siitä miten järkevästi kaikki maailman asiat on järjestetty, miten kekseliäästi, kauniisti, hyvin ja tarkoituksenmukaisesti".

Kun saa käsiinsä Työturvallisuuskeskuksen julkaiseman Huumoria työpaikalle -lehtisen, tekee mieli lisätä Kunderan luokitteluun paholaisen ja enkelin naurun rinnalle "virallinen nauru". Virallinen nauru pitää sisällään huolehtivaisen ajatuksen siitä, että huumorilla on tärkeitä ja vakavasti otettavia tehtäviä: se lisää luovuutta, auttaa jaksamaan, kasvattaa yhteenkuuluvuutta, näyttää uuden näkökulman, ylläpitää terveyttä, purkaa jännitteitä ja tuo tulosta, kuten TTK:n lehtinen valistaa.

Jotkut ovat sitä mieltä, että vitsi pilataan selittämällä se. Kuvittelepa, miten juuri kun olet päästänyt suustasi ehdottoman loistavan sutkauksen, jolle kaikki nauravat kateellisina, kun eivät itse sitä keksineet, niin virallinen huumoriasiamies tulee ja taputtaa olkapäällesi: "Tuo oli erinomaisen luovaa, se ylläpitää terveyttä ja purkaa jännitteitä." Työnantajallesi hän taas selittää myöhemmin, millä tavalla sutkauttelusi tuottaa tulosta.

Virallinen kehotus huumorin viljelyyn nostattaa pettyneen ja apean kysymyksen: "Otetaanko meiltä pois tämäkin? Riistetäänkö meiltä epävirallinen, spontaani, ovela huumorimme raskauttamalla se virallisilla 'hyvillä tarkoituksilla'?" Siihen haasteeseen on vastattava keveällä aseistuksella, johon kuuluvat viileä parodia, ylimielinen pilkallisuus ja lapsellinen vakavuuden puute.

•Työpaikkahuumori laman kourissa

Mutta mikä on synnyttänyt huolen huumorista työpaikoilla? Työpsykologi Jukka Leskinen on kirjoittanut huomiota herättäneen puheenvuoron työpaikkahuumorista. Hänen mukaansa tarve muistuttaa keveämmästä asenteesta ja huumorista on lähtenyt valtavasta ryppyotsaisuudesta, joka laman myötä levisi työpaikoille.

-Toipuminen saneerauksien matokuurista on tapahtunut samaan aikaan kuin suunnaton nousukausi. Kun työpaikat ovat toipumassa kriiseistä, joita saneeraukset ovat aiheuttaneet, pitäisi puhaltaa ihan uutta hehkua työyhteisöihin. Ihmiset joutuvat tekemään moninkertaisia määriä töitä, eikä siitä oikein parane valittaa, kun on pelko takapuolessa, että onkohan tämä työpaikka niin turvattu. Työpaikoille on levinnyt vakava henki, ja ne ovat totisen puurtamisen paikkoja, Leskinen erittelee.

Leskinen on havainnut, että huumorille on nyt olemassa selvä sosiaalinen tilaus.

- Jos joku vähän avaa ovea ja sanoo, että ei tätä kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, niin siihen lähdetään helposti mukaan. Ihmiset ovat unohtaneet kyvyn nauraa, ja muistutus huumorista on helpottava viesti.

Huumorin tärkeimpänä esteenä Leskinen näkee raskaan hierarkian ja eriarvoisuuden työpaikalla.

- Laman jälkeen on alettu tiimittää, tehdä ryhmätyötä ja projektityötä, purettu hierarkioita. Oppi, että viisautta ei ole odotettavissakaan työntekijältä, tällainen macdonaldsmainen johtamistapa, on kyseenalaistettu. Vähitellen on ruvettu kyselemään myös työntekijöiltä, miten firmaa tulisi hoitaa. Tämä on vapauttanut luovuutta, Leskinen sanoo. Lamaan liittyvä niukkashenki on kuitenkin vielä vallalla. Lama oli niin rankka kokemus kaikille, että siitä on vaikea päästä irti.

•Yliopisto: huvinsa kullakin

Yliopistokin piiristä löytyi työyhteisö, totisen työn tyyssija, jossa huumori oli unohdettu tai se oli saanut lähinnä sarkastisen ivallisuuden muodon. Herra Blue kyseisestä paikasta kertoi, että yhteenkuuluvuuden sijasta työntekijöiden kesken vallitsee pikemminkin epäluottamus. "Selkään puukottaminen" on tavallisempaa kuin hauska yhdessäolo.

Muilla voi olla iloisempaa kerrottavaa. Tutkija X Metsätalolta vahvisti kiinnostavan tiedon, nimittäin sen, että ns. hajamielisiä professoreita on olemassa. Perinteinen huumorityyppi, esimiehille naureskelu, elää ja voi hyvin.

-Yliopisto on hyvin vanhakantaisen hierarkkinen ympäristö. Laitoksilla on usein selvä nokkimisjärjestys: ketkä ovat kukkona tunkiolla, ketkä alempana. Syntyy tilanteita, joita sitten puretaan huumorilla. Professoreiden ominaispiirteet, joita elokuvissakin tuodaan karrikoidusti esiin, ovat havaittavissa myös arkielämässä, vaikkei niin silmiinpistävästi: niistä saa helposti revittyä huumoria. Lisäksi kun he ovat osin iäkkäitä ihmisiä ja alkavat käydä hajamielisiksi... Asioiden hoitaminen heidän kanssaan ei luonnistu ihan samalla tavalla kuin omanikäisten kesken, tutkija X kertoo.

Samaisella Metsätalolla filosofian laitoksen kahvihuoneen seiniä koristavat lehtileikkeet todistavat filosofian julkisuusarvosta. Toiset niistä ovat myös kestäviä huvittumisen aiheita. Sisäpiirin ammattilaisten ja ulkopuolisten maallikkojen välinen kielimuuri tulee leikkeissä esille siinä, kuinka lehtien toimittajat ovat hupaisasti väärinymmärtäneet filosofien väitteet ja muuntaneet ne tahattomaksi huumoriksi.

•Kemian tutkimus ja blondit

Perunasta väitöskirjaa tekevällä kemian jatko-opiskelijalla Tiina Väänäsellä on kokemusta kahden laitoksen huumorikulttuurista. Fysiikan laitoksella ollessaan hän aamuisin töihin mennessään oikein odotti, mitähän siellä on tänään keksitty.

-Sillä osastolla huumori kukki. Se oli pieni osasto ja siellä oli tiivis yhteishenki. Huumori oli ylikorostunutta: joka päivä oli uusia vitsejä ja juttuja, Väänänen muistelee.

Nykyisellä työpaikallaan orgaanisen kemian osastolla, joka on suurempi, huumoria alkaa syntyä, jos samat ihmiset pyörivät labrassa ja alkavat olla tuttuja keskenään. Osastolla harrastetaan myös vitsikkäitä kopioita ja lehtileikkeitä. Usein huumori liittyy laiskotteluun: asetetaan eri tavoin kysymys, miten viettää työajan kahdeksan tuntia tekemättä lainkaan työtä. Väänäsen osastolla huumorin rajat ovat selvät.

-Serkkuni on lääkäriasemalla töissä. Täällä en ikinä kehtaisi kertoa sellaisia vitsejä, joita hänen työpaikallaan harrastetaan. Täällä on säädyllistä huumoria, härskit vitsit eivät kuulu tänne. Välillä tuntuu, että blondi-vitsitkin ovat liian rajuja, Väänänen toteaa.