IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Pitääkö seksiin suostua?Maanantai 17.09.2007 19:20

Seksin harrastaminen yksin sujuu useimmilta ihmisiltä ongelmitta. Kun seksiin tulee mukaan kumppani, on yritettävä sovittaa omat toiveet, tahdot ja tunnot kumppanin tahtoihin, toiveisiin ja tunnelmiin. Ihanne tilanteessa tahdot tuntuvat samanaikaiselta, mutta useimmiten eletään tilanteissa, joissa tahdot ja toiveet vaikuttavat ristiriitaisilta. Kumman tahdon mukaan sitten mennään? Kumpi joustaa toiveistaan? Kumpikin kysyy, miten saisin hänet suostumaan tahtooni tai tajuamaan näkökulmani? Ja kumpikin kysyy; pitääkö suostua? Pitääkö suostua seksiin vai pitääkö tyytyä olemaan ilman?

Toisinaan käsitykset siitä, mikä on normaalia ja tavallista miehelle ja naiselle saattavat poiketa hyvin voimakkaasti toisistaan. Joskus oma halu on niin voimakas, että on vaikea kuulla toisen tahtoa. Toisen kieltäytyminen tai kiihottumattomuus tuntuu pihtaamiselta ja kiusaamiselta tai saatetaan ajatella, ettei toinen välitä minusta. Hyvin seksikeskeinen ilmapiiri saattaa saada aikaa tilanteita, jolloin ikään kuin omistamme toisen ihmisen, tai asetamme hänet objektiksi, jonka on tuotettava itselle hyvää oloa ja täytettävä omat toiveet.

Yhdyntään, sen tiheyteen, erilaisiin asentoihin, suuseksiin ja anaaliseksiin liittyvät tahtojen sovittelut ovat yleisiä. Myös suhde pornon katseluun, seksileluihin, seksiin kolmannen ihmisen tai toisen pariskunnan kanssa herättää parisuhteissa kysymyksen, pitääkö tähän kaikkeen suostua. Erityisen haastavan kysymyksen tuovat erilaiset ja jopa vastakkaiset kinkyilyn muodot, jolloin kysytään missä kulkee se raja, johon oikeasti tahdon tässä suhteessa suostua.

Parisuhteen seksuaalisuuden äärellä vaikeimpia tehtäviä onkin sovitella omaa tahtoa toisen tahtoon ja päinvastoin. Tahtojen sovittelu johtaa hyvin monenlaisiin lopputuloksiin: Joku suostuu seksiin, vaikka ei sitä itse halua. Toinen suostuttelee, ottaa puoliväkisin tai väkisin toisen haluista ja toiveista piittaamatta. Yksi tunnistaa rajansa, eikä suostu seksiin juuri nyt, kun se ei tunnu hyvältä. Jonkun osa on jäädä tänään ilman seksiä, koska toinen ei halua. On myös ihmisiä, jotka pystyvät kuuntelemaan omaa ja toisen tahtoa ja sovittelemaan toiveet ja tahdot niin, että yhteys säilyy, eikä rajaloukkauksia tapahdu.

Seksuaalinen nautinto ja kiihottuminen ovat useimmiten mahdollisia silloin, kun ihminen tuntee olonsa turvalliseksi, levolliseksi ja nautinnolliseksi. Kun ihminen rentoutuu, on onnellinen, levollinen tai seksuaalisesti kiihottunut, on autonomisen hermoston parasympaattinen osa aktivoituneena. Kun ihminen ei tunne oloaan turvalliseksi tai levolliseksi ja hän joutuu olemaan varuillaan tai puolustautumaan, aktivoituu autonomisen hermoston sympaattinen haara, jonka on tarkoituskin hälyttää vaarasta. Samalla parasympaattinen haara väistyy taka-alalle. Ihminen ei enää tunne oloaan mukavaksi, eikä siis voi myöskään kiihottua. Jos ihminen tässä tilanteessa suostuu seksiin toisen painostuksesta, voi seuraukset olla hyvinkin ikäviä.


Oman halun tunnistamisen vaikeus

Miksi ja millaisissa tilanteissa ihmiset suostuvat seksiin vastoin omaa tahtoa? Toisinaan on vaikea tunnistaa omaa todellista tahtoa ja halua. On myös tilanteita, jolloin ihminen ei oikein kykene tunnistamaan tilanteita, jotka ovat itselle epämukavia, vahingollisia ja jopa vaarallisia.

Vakavimmat puutteet syntyvät varhaislapsuuden kaltoin kohteluissa, jolloin lapsi on menettänyt kyvyn tunnistaa hälyttäviä vaaran merkkejä. Turvallisissa olosuhteissa lapsi säilyttää yhteyden omaan sisäiseen hälytysjärjestelmään, joka aktivoituu kun merkkejä vaarasta tai uhasta on ilmapiirissä. Kaltoin kohdeltujen hälytysjärjestelmä on rikkoontunut jo hyvin varhain ja lapsi on oppinut katkaisemaan yhteyden omaan kehoonsa ja tunnemaailmaansa. Puutteellinen tai suorastaan viallinen hälytysjärjestelmä ei tunnista tai hälytä vahingollisen tai vaarallisen tilanteen edessä ja niinpä nuori tai aikuinen saattaa suostua seksiin, vaikka keho pyrkii ilmaisemaan jähmettymisellä vaarasta. Jähmettyneenä ei kiihottumista ja mielihyvää pysty tapahtumaan.

Hyväksynnän hakeminen ja hylätyksi tulemisen pelko johtavat tilanteisiin, jolloin seksiin suostutaan, vaikka todellisuudessa sitä ei haluaisi. Toisinaan ihmiset ovat oppineet liiallisen miellyttämisen ja kiltteyden avulla hakemaan toisilta hyväksyntää ja jopa rakkautta. Erityisesti ne nuoret ja aikuiset, joiden on vaikea tunnistaa omia rajoja tai pitää itseään riittävän oikeutettuna ja arvokkaana tunnistamaan omia tarpeitaan, saattavat suostua seksikokemuksiin, jotka oikeasti ylittävät omat rajat. Ihminen on oppinut mukailemaan toisia ihmisiä ja heidän mielialojaan ja tahtojaan. Hänen saattaa olla vaikea ilmaista ja jopa tunnistaa sitä, että seksiä ei oikeasti halua. Omat rajat hämärtyvät. Hyväksynnän hakemisen ja hylätyksi tulemisen pelossa seksiin suostuminen saattaa johtaa tilanteisiin, jotka entisestään vääristävät kuvaa eheästä seksuaalisuudesta.

Toisinaan ihmiset eivät oikein tunnista sitä, mitä oman näköinen seksuaalisuus mahtaisi olla. Silloin on herkempi kantamaan erilaisia seksuaalisuuteen liittyviä vinoutuneita käsityksiä ja uskomuksia, kuten sitä, että yhdyntä on ainoa oikea seksin harrastamisen muoto, tai naisen on vain suostuttava yhdyntää, koska on sitoutunut parisuhteeseen. Tämänkin johtaa tilanteeseen, jossa toisten tahtoja toteutetaan ohi omien tahtojen.

Seksiin suostutaan myös silloin kun, kun se palvelee ainoaa tunneyhteyttä ihmisten välillä. Kun läsnäolo ja läheisyys eivät tunnu luontevilta tai levollisilta, korvataan yhteyden puute säännöllisellä seksillä. Silloin harrastetaan seksiä, että olisi edes joku yhteys, vaikka muuten tuntuu kylmältä, viileältä ja jopa välinpitämättömältä.

Toisinaan suostutaan seksiin perhesovun säilyttämiseksi. Monet naiset ja miehet suostuvat seksiin, koska sillä saadaan kotirauha ja levollinen ilmapiiri muutamaksi päiväksi. Monet suostujat ovat myös oppineet tunnistamaan sen syklin, jolloin ahdistus lisääntyy ja kohta pitäisi taas harrastaa seksiä, jotta ilmapiiri säilyisi siedettävänä.

On myös tilanteita, että itseä ei oikein huvita, muttei raaski kieltäytyäkään. Silloin ihminen kykenee aktivoimaan itsensä mukaan eroottisen nautintoon, ainakin osittain. Kokemuksena se saattaa tuntua myös neutraalilta: se ei tunnu mitenkään erityisen hyvältä, mutta ei juuri pahaltakaan.


Entä jos sittenkin seksiin suostuu?

Toisinaan seksistä saattaa pystyä jopa nauttimaan, vaikka alkuun se ei tuntunutkaan mukavalta. Useimmiten kuitenkin seksiin suostuminen vastoin omaa tahtoa tuottaa vähintäänkin mielipahaa. Seksistä ei pysty nauttimaan saati saamaan orgasmia. Kun kiihottumista ei tapahdu, seksi tuntuu usein myös kivuliaalta. Toistuva seksiin suostuminen vastoin omaa tahtoa vääristää kuvaa omasta seksuaalisesta itsestä, ja ihminen saattaa menettää kokonaan oman seksuaalisen halun ja pitää itseään viallisena ja jotenkin epänormaalina. Pahimmillaan jopa yhdenkin ja erityisesti toistuvien vastoin omaa tahtoa seksiin suostumisten jälkeen ihminen saattaa traumatisoitua.

Mielipahasta voi selviytyä ajattelemalla ja puhumalla siitä. Seksiin liittyvä kipu saattaa jäädä kehoon muistona joka aktivoituu myöhemmissä seksikokemuksissa. Kun seksuaalinen minäkuva vääristyy ja kapenee, saattaa kulua pitkä aika löytää takaisin oman eheän seksuaalisuuden äärelle. Traumatisoitumisesta toipuminen edellyttää useimmiten myös terapeuttista tukea.


Suostuako vai ei?

On tärkeää, että jokaisen ihmisen omaa tahtoa ja rajoja kunnioitetaan. Siksi seksin äärellä on hyvin tärkeää tunnistaa itsessään aistimuksia, jotka aktivoituvat seksin äärellä. Jos oloaan ei tunne mukavaksi, sen tulisi olla merkki siitä, että tämän pidemmälle ei ole syytä tällä kertaa edetä. Itsensä huijaamisen tielle ei kannata lähteä, sillä silloin voi vain vahingoittaa itseään. Jos seurustelun edellytyksenä on suostuminen seksiin, kannattaa oikeasti miettiä onko tämä suhde sen arvoinen. Jos partneri uhkaa jättää, ellei suostu seksiin, antaa hänen mennä.

Parisuhteessa oleva eroottisuus ja seksuaalisuus ovat ne tärkeät elementit, jotka tekevät kahden ihmisen suhteesta parisuhteen. On kuitenkin tärkeää miettiä sitä, mikä meille on seksiä ja eroottisuutta. Aina on kuunneltava kuunnella omaa tahtoa ja omia rajoja. On kuunneltava kysymystä sen takana, miksi juuri nyt en halua suostua, tai miksi ajatus seksistä tuntuu epämukavalta. Ketään toista ihmistä, parisuhteessakaan, ei saa pakottaa seksiin. Toisinaan on syytä pyytää kumppania antamaan vähän tilaa, jotta oman näköiselle seksuaalisuudelle ja sen halulle löytyy tilaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.