IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Miten tyydyttää itseään?Lauantai 20.05.2006 12:43

Kirjasta Naisen seksuaalisuus, jonka on kirjoittanut Kari Heusala. Siellä on sivuilla 224-229 runsaasti erilaisia vinkkejä. Kirjaa on myös kirjastoissa saatavilla.

Jotkut tytöt tyydyttävät itseään sormin tai käsin koskettelun sijaan (näistä on kirjassa) tai lisäksi tyynyillä hinkkaamalla, hieromasauvalla tai suihkulla. Kokeile eri vaihtoehtoja, niin löydät sellaisia tapoja, joista sinä itse pidät. Paikaksi kannattaa aina valita rauhallinen paikka ja tila, jossa on yksityisyyttä, eikä tarvitse pelätä tulevansa yllätetyksi.

Voiko masturboida liikaa?Perjantai 19.05.2006 17:52

Itsetyydytys on aivan normaalia. Tutkimusten mukaan lähes kaikki miehet ovat harrastaneet itsetyydytystä jossakin elämänsä vaiheessa ja yli puolet tyydyttää itseään jatkuvasti.
Ihmiset eivät juurikaan kerro tyydyttävänsä itseään, eikä tarvitsekaan. Osa seksuaalisuudesta on syytäkin pitää yksityisenä ja intiiminä, mikä on eri asia kuin salamyhkäisyys. Salamyhkäisyys aiheuttaa kaikenlaisia luuloja ja uskomuksia -esimerkiksi, että itsetyydytys on poikkeavaa tai epänormaalia.

Yleistä ja jopa tavallistaTorstai 18.05.2006 19:04

Viimeksi kuluneen kuukauden aikana itsensä tyydyttäneiden 19-47-vuotiaiden naisten osuus oli noin 47 prosenttia ja sitä vanhempien naisten osuus keskimäärin 15 prosenttia. Vastaavat luvut miesten keskuudessa olivat 19-47-vuotiaiden kohdalla noin 70 prosenttia, 47-60-vuotiaiden 42 prosenttia ja tätä vanhempien noin 20 prosenttia.

Lähde: Haavio-Mannila & Kontula: Seksin trendit. WSOY 2001.

KirjavinkkiTorstai 18.05.2006 00:13

"Mittaa oma seksuaalinen älykkyytesi, vahvista heikkouksiasi, pääse eroon peloistasi ja saa lisävauhtia seksielämääsi."

Sheree Conrad & Michael Milburn, Seksiäly. 2003. Otava.

Itsetyydytys ennen ja nytTiistai 16.05.2006 11:42

Vuonna 1897 ilmestyneessä lääkärikirjassa kirjoitettiin: "Hirveimmin kaikista turmelee se karkea pahe, jota sanotaan itsesaastutukseksi eli onaniaksi eli sukupuolivietin tyydyttämistä ilman mitään esinettä, kiihottamalla käsin tai jollakin siivottomalla kosketuksella siitinelimiä... Siittimen alituiseen uudistuvasta väärinkäyttämisestä syntyy vähitellen hellittämätön ärtyväisyyden tila niissä, jotka kuihduttavat ruumista. Useinkin ilmaantuu kuopat lantion molemmin puolin selkärankaa, kasvot käyvät veltoiksi ja tunteettomiksi, näkö heikoksi, ymmärrys tylsistyneeksi, jäsenet vapiseviksi. Sairas tuntee alituiseen suhinaa korvissa sekä vilua... saapi puistatuksia, kaatumataudin ja lopettaa vihdoin kurjalla tavalla elämänsä."

Onneksi nykyään itsetyydytykseen eli itserakasteluun suhtaudutaan huomattavasti suopeammin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai määrää tyydyttää itseään. Itsetyydytys on vaaratonta, eikä siitä ole haittaa, paitsi jos siinä on jotakin pakonomaista ja ahdistusta tuottavaa.

Itsetyydytyksen avulla voi hyvin tutustua omaan seksuaalisuuteensa, kehoonsa ja sen toimintaan ja tuottaa itselleen seksuaalista nautintoa.

Itsetyydytys ei ole yhdynnän korvike, vaan oma, henkilökohtainen, seksuaalinen asia, joka yhdessä fantasioiden kanssa suo hyvän keinon seksuaalisten tunteiden, kokemusten, ajatusten ja odotusten käsittelemiseksi.

Näin vältät syrjähypynMaanantai 15.05.2006 17:46

Hyvä keino välttää uskottomuutta on opetella tunnistamaan tilanteet, omat tuntemukset ja tunteet, jotka todennäköisimmin johtavat syrjähyppyyn.

Tehokas tapa ehkäistä syrjähypyn riskiä on kehittää omaa seksuaalista empatiakykyään. Se tarkoittaa, etä kykenee kuvittelemaan, miltä toisesta tuntuisi, jos hän tulisi petetyksi, ja mitä vaikutuksia syrjähyppy toisi parisuhteelle.

Naisen ejakulaatioSunnuntai 14.05.2006 20:52

Vuonna 1978 käytettiin ensimmäisen kerran termiä "naisen ejakulaatio". Naisen ejakulaatiosta ei juurikaan puhuta tai kirjoiteta, vaikka monet naiset ejakuloivat orgasmin saadessaan. Tarkkaa tietoa ilmiön yleisyydestä ei kuitenkaan ole. Ejakulaationeste on virtsarakon sisäisten rauhasten erittämää nestettä, joka seuraa virtsarakon ja etummaisen vaginallisen seinämän saamasta erogeenisestä ärsytyksestä.

Osa nesteestä tulee nk. Skenen rauhasista, jotka vastaavat miehen eturauhasta. Ejakulaationeste erittyy virtsaputkesta, ei emättimestä. Neste on kirkasta ja väritöntä, joskus maitomaista. Se on myös hajutonta. Maku vaihtelee kuukautiskierron mukaan happamasta makeaan. Kuten miehet, myös naiset voivat ejakuloida, vaikka eivät saisikaan orgasmia.

Ejakulaatio tapahtuu helpommin naisilla, joilla on vahvat lantionpohjan lihakset. Nainen voi tarkistaa, onko kyseessä ejakulaatio vai virtsankarkailu. Virtsa on kellertävää ja siitä jää kellertävä läikkä alustaan, ja sen haju on voimakas ja maku useimmille epämiellyttävä. Ejakuloitu neste maistuu makealle ja siitä ei juurikaan jää jälkiä. Kari Heusalan kirjassa Naisen seksuaalisuus, sivuilla 80-89 on lisää tietoa naisen ejakulaatiosta.

Erektio hiipuu ennen aikojaanLauantai 13.05.2006 17:17

On hyvin tyypillistä, että (nuoren) miehen erektio "häiriintyy" silloin kun on tekemisissä naisen kanssa, josta mies pitää paljon. Kyse on siis suorituspaineesta: halusta olla mahdollisimman hyvä tärkeälle ja rakkaalle ihmiselle. Suorituspaineet eivät tule niin helposti, jos toinen ei ole itselle tärkeä. Uskon myös, että poikaystäväsi haluaa olla sinulle mahdollisimman hellä, sillä onhan kyseessä ensimmäinen yhdyntäsi.

Voitte auttaa asiaa olemalla mahdollisimman rentoja ja puolin ja toisin kunnioittavia. Jos poikaystäväsi mielestä on kyse univajeesta, on syytä nukkua ennen seksiä. Lepo on ihmisen ensisijainen tarve, syömisen, juomisen ja aineenvaihdunnan lisäksi.

Poliisikoulun pääsykoePerjantai 12.05.2006 17:48


(Huom! Kirjoita korkeintaan kahdelle puolelle paperia)

1. Osaatko kirjoittaa? loota En. (rasti ruutuun)
2. Montako Y-kirjainta on sanassa Forssa? ______ kpl
3. 0+0= _____
4. Minkä värinen on vihreä? ______________
5. Keksi kirjaimella alkava sana. ______________
6. Kun nukut, mitä teet? ______________
7. Oletko aivan varma? ______________
8. Onko vaimosi naimisissa? ______________
9. Onko hän nainen? ______________
10. Oletko taaskaan aivan varma? ______________
11. Kerro Aku Ankan päähenkilön nimi
TAI kirjoita nimesi ISOILLA KIRJAIMILLA. ______________
12. Jeesus tulee. Oletko valmis? ______________
13. Onko autossa ratti? Vihje: on. ______________
14. Muistatko mitään? ______________
15. Onko meressä vettä? ______________
16. Itsensä ylitys kysymys: Kumpi ja Kampi tappeli. Kumpi voitti? ______________
17. Mikä on kynä?
a) kulkuneuvo
b) kirjoitusväline
c) koiran veli
18. Mikä oli Simeonin lasten isän nimi? ______________
19. Montako jalkaa on 0,0 metriä? ______________
20. Paljonko on yksi? ______________
21. Joko kuukautisesi ovat alkaneet? ______________
22. Pikkuisella Janilla on yksi omena. Miten hän jakaa sen keskenään? ______________
23. Montako sinua on? _____________

HullunpaperitTorstai 11.05.2006 17:54

LAPINLAHDEN TERVEYSKESKUS
Osasto IV A
Lapin jaosto

HULLUNPAPERIT

Täten todistamme, että Mattila, Jukka on ollut tutkittavanamme laitoksellamme, eikä hänestä koeaikana allekirjoittaneiden suorittamissa mielentilatutkimuksissa löydetty järjen hiventäkään, mistä todistuksena hänelle tämä paperi myönnetään.

Ainoa soveltuva työ, mihin hän voisi sopia, on Suomen tasavallan pääministerin toimi tai muu vastaava toimi valtionhallinnossa.

Palkkaa tuskin kuitenkaan kannattaa maksaa, vaan tehtäköön työ terapialuonteisena, ettei tarvitse poloista lopettaa.

Dr. Mengelen kaksossokaisutesteihin ja atk-avusteiseen selectorkanavatähystykseen perustuen diagnoosimme osoittaa seuraavat taipumukset:

Aamujäykkyys (Erectus aurora) positiivinen
Viinan sietokyky (Delirium tremensis) negatiivinen
Hosumisalttius (Praemature code) positiivinen
Testausvimmaisuus (Testamus intomus) positiivinen
Moduulikauhu (Modulus psychosis) negatiivinen
Esimiespelko (Hysteria paternalis) negatiivinen
Joystick-riippuvuus (Sexus oidipus) positiivinen
Päättelykyvyttömyys (Impotentia ultima) positiivinen
Luokkatietokantaisuus (Schemata cullinans) negatiivinen
Lyhytjännitteisyys (Coitus interruptus) positiivinen
Tittelin kipeys (Mania titulus) negatiivinen
Rakenneristiriitaisuus (Structura pseudo) positiivinen
Tuppisuisuus (Apatia linguaphone) positiivinen
Palvelualttius (Satania commedia) negatiivinen
Kielitaidottomuus (Cobulus infernalis) positiivinen
Ylityöhimo (Labor fanaticum) negatiivinen

Lapinlahdella 11 / 5 2006

Viran puolesta

Satu Setälä
Psykosomatiikan dosentti
Yli-Guru, A.T.K.hc