IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

NördetTorstai 24.08.2006 14:23

Mitä yhteistä on noin 2000 vuotta sitten Palestiinassa eläneellä miehellä ja uusavuttomalla nörtillä?
- Molemmilla on pitkä tukka, ja jos ne tekee jotain, se on ihme.


Mahtava tietokone alkoi reistailemaan ja huoltomies oli sen kimpussa. Viimein hän oli varma, että kone toimii taas ja syötti kysymyksen: "Missä isäni on?"
Kone vastasi: "Bulgariassa juomassa konjakkia."
Koska huoltomies tiesi että hänen isänsä oli kuollut jo vuosia sitten hän ryhtyi uudelleen huoltopuuhiin. Mistään ei kuitenkaan löytynyt mitään vikaa joten hän syötti saman kysymyksen uudelleen hieman eri muodossa:
"Missä äitini aviomies on?"
Ja kone vastasi:
"Äitinne aviomies on kuollut, mutta isänne on edelleen Bulgariassa juomassa konjakkia".


- Kauhea bittihätä! Missä on lähin peecee?


Rekkakuski saapuu iltamyöhällä Kalifornian piilaaksoon. Hän parkkeeraa rekkansa erään taukopaikan pihalle ja marssii sisään. Ennenkuin hän ehtii edes istumaan, kysyy baarimikko rekkakuskilta:
-Hei, sinähän haiset kovasti nörtille! Et kai vaan ole?
-No en, vastaa rekkamies, mutta kontti on kyllä täynnä mikrotietokoneita. Haju saattaa johtua niistä.
Selitys kelpaa baarimikolle, ja hän lähtee hakemaan rekkamiehelle kahvia keittiöstä. Sillä aikaa kahvilaan astuu laihahko nuorimies T-paidassa ja farkuissa. Hänellä on paksut pyöreälinssiset silmälasit päässään, lippalakki toisessa housuntaskussa ja taskulaskin toisessa.
Baarimikko ryntää keittiöstä huutaen:
-Nörtti!, tempaisee tiskin alta haulikon ja ampuu nuoren miehen siihen paikkaan. Rekkakuski ihmettelee ääneen baarimikon toimintaa, mutta baarimikko selittää:
-Meillä täällä piilaaksossa nörtit ovat vähän samanlainen riesa kuin pulut ja pultsarit suurkaupungeissa, siksi niiden ampumiseen ei tarvita nykyään edes lupaa.
Rekkakuski nyökkäilee ymmärtävästi, juo kahvinsa ja lähtee. Palatessaan maantielle hän joutuu väistämään toista autoa. Liikkeen takia rekan kontti aukeaa ja tietokoneita alkaa putoilla tielle. Kuski on vasta huomannut, mitä on sattunut, kun ensimmäiset nörttiparvet jo saapuvat ryöstelemään kuormasta pudonneita tietokoneita. Kuski muistaa baarimikon sanat ja kaivaa haulikkonsa esille. Ensimmäisellä laukauksella putoaa pari nörttiä, toisella pari lisää ja kolmannellakin vielä yksi. Juuri kun hän on lataamassa uudelleen, saapuu maantiepoliisi paikalle ja sanoo rekkakuskille:
- Lopeta hyvä mies tuo ammuskelu!
Rekkamies selittää, että kyse on väärinkäsityksestä, ja kertoo kuulleensa baarimikolta, että nörttien ammuskelu on luvallista.
- Niinhän se onkin, vastaa poliisi, mutta syöttien käyttö on laitonta.


Millä tietokone toimii?
-Savulla, jos savu tulee koneesta ulos, ei kone enää toimi...


Y2K-ilmiön aiheuttamia kammottavia tapauksia Suomesta:

Vuoden vaihtuessa kauppias Santalan housunvetoketju jumittui oudosti y2k ongelman johdosta. Tästä syysta Santala
kusi housuun ja sai porttikiellon Alaviertin paikalliskuppilaan.
Portsari ei uskonut y2k ongelmaan vaan väitti ongelman olevan
Santalan eturauhasessa.

Vanhat saappaat, joita ei oltu päivitetty uusiin, luistivat Y2K ongelman toimesta kunnaninsinööri Happosen alta juuri vuosituhannen vaihtuessa.Tästä johtuen Happonen kaatui ja mursi ranteensa. Ranteen murtuminen ei hirveästi harmittanut, mutta Happosen kädessä sattui olemaan myös Fantaasia laivalta hankittu 395 mk maksava vuosikerta konjakkipullo, joka rikkoontui ja levisi koiranpaskan viereen. Tämä taas puolestaan harmitti Happosta."y2k ei ole leikin asia" sanoi Happonen terveyskeskuksessa.

Lapissa Levitunturin maastossa edustaja Salmisen moottorikelkka pysähtyi Y2k ongelmista johtuen. Y2K oli syönyt kaikki bensat kesken matkanteon Kittilän keskustaan kaljanhakureissun puolessa välissä. Salmisen tutkiessa asiaa konehuoneen puolella testikäynnistysten muodossa, Y2K ongelma vetäisi yllättäen Salmisen untuvatakin hihan höyhenineen päivineen. Tässä hötäkässa Salmisen pipo katosi myös konehuoneen puolelle eikä koskaan tullut takaisin.Onneksi apu ei ollut kaukana sillä saksalainen safariporukka pelasti Salmisen paleltumiselta. Auttajat olivat varautuneet Y2K ongelmiin alkon muovipussilla, joka täytettiin Salmisen untuvatakista irronneilla höyhenillä ja kiinnitettiin Salmisen päähän viimaisen kotimatkan ajaksi.

Lisää y2k ongelmia ilmaantuu varmasti,kunhan kaikki jääkärimme ovat palanneet metsistämme kevääseen mennessä...


Bill Gates oli hiljattain eräässä esitelmässään verrannut tietokone- ja autoteollisuutta keskenään ja todennut, että jos esim. BMW olisi kehittänyt autoteollisuuden teknologiaa samalla vauhdilla kuin Microsoft tietokoneteollisuuden, ajaisimme kaikki 25 taalan autoja jotka kulkisivat 1000 mailia litralla bensaa. Bemarin toimitusjohtajan Kuenheimin kommentit tähän (lehdistötiedote):
"Jos BMW olisi todella kehittänyt teknologiaa Microsoftin tapaan, käytössämme olisi seuraavanlaisia autoja":

* Ilman mitään järkevää syytä auto leviäisi vähintään 2 kertaa
päivässä.

* Joka kerta kun tieviivat maalataan uudestaan jouduttaisiin ostamaan uusi auto

* Autot pysähtyisivät motarilla ilman mitään syytä, mutta ajaja
hyväksyisi tilanteen, käynnistäisi uudelleen ja jatkaisi eteenpäin.

* Silloin tällöin vaikeaa toimenpidettä, kuten vasemmalle kääntymistä, suoritettaessa auto sammuisi eikä käynnistyisi
uudelleen, jolloin siihen tulisi asentaa uusi moottori.

* Autoa voisi käyttää vain yksi henkilö kerrallaan, ellei ajaja
hankkisi "Car95":tä tai "CarNT":tä. Niissä tapauksissa hän tosin
joutuisi ostamaan lisäpaikkoja autoonsa.

* Kilpailija voisi tehdä aurinkovoimalla kulkevan auton, joka olisi luotettava, vähintään tuplasti niin tehokas ja triplasti niin mukava ajaa kuin Bemari, mutta sillä voisi ajaa vain 5 prosentilla teistä.

* Öljy- ja bensamäärän, moottorinlämmittimen ym. varoitusvalot
korvattaisiin yksinkertaisella "general car default"
-varoitusvalolla.

* Uudet istuinmallit vaatisivat kaikilta matkustajilta samankokoista persettä.

* Ilmatyyny ei laukeaisi heti kolarin tapahtuessa, vaan vasta kun kuljettaja vastaisi myöntävästi "Are you sure?" -kysymykseen.

* Silloin tällöin ajaja ilman mitään järkevää syytä ei pääsisi sisään autoonsa; ei ennen kuin hän yhtäaikaa nostaisi oven kahvaa, potkaisisi rengasta, purisi radioantennin päätä ja tietenkin vääntäisi avainta ovilukossa.

* Joka kerta kun BMW esittelisi uuden mallin, kaikki kuljettajat joutuisivat uudelleen autokouluun, sillä tärkeimmät
toiminnot eivät ainakaan toimisi niin kuin vanhassa mallissa.

* Moottorin sammuttaminen tapahtuisi "start" -nappulaa painamalla.


Eräänä maanantaiaamuna AD, copy ja
projektipäällikkö odottelivat neukkarissa asiakaspalaverin alkua. AD:lla oli hirveä krapula ja oloaan lievittääkseenpeitelläkseen heikkouttaan muilta
hän päätti ottaa pöydällä olevasta termarista lisää kahvia.
Kun AD koski termarin korkkiin, alkoi pullo yhtäkkiä täristä ja pitää meteliä ja pölläytti lopulta sakean
savupilven ilmaan. Savun sisästä ilmestyi
omituisen näköinen hahmo, joka sanoi: "Olen Uusmedia-haltia. Olen ollut vankina tuossa termospullossa iät ja ajat.
Te ihanat ihmiset olette vapauttaneet minut ja siitä hyvästä jokainen teistä saa esitää yhden toivomuksen, jonka minä
sitten toteutan."
Haltia kääntyy AD:n puoleen ja kysyy: "Mitä sinä toivot?" AD mietti hetken ja sanoi sitten: "Olen aina halunnut olla
suuri taidemaalari. Sellainen, jolla olisi Picasson ja
Matissen lahjat, ja joka asuisi ranskalaisessa linnassa ja heräisi joka aamu ihana neitonen käsivarsillaan ja maalaisi
ihmeellisiä mestariteoksia, joita ei ennen ole nähty."
Ja POKS, AD:n toive toteutui ja hän katosi neukkarista saman tien. Sitten Haltia kääntyi copyn puoleen ja kysyi: "Mitä sinä toivot?" Copy mietti hetken ja sanoi: "Haluan olla suuri
romaanikirjailija. Haluan kierrellä ympäri Eurooppaa ja Afrikkaa, kirjoittaa kokemusteni pohjalta sellaisia mestariteoksia, joita koko maailma ihailee."
Ja POKS, myös copyn toive toteutui ja hänkin katosi huoneesta.
Ja lopulta Haltia kysyi projektipäälliköltä: "Entä mitä sinä
sitten tahdot?"
Hän miettii hetken ja sanoo
päättäväisesti "Minä haluan ne äskeiset kusipäät takaisin! Meillä on juuri alkamassa tärkeä asiakaspalaveri!"...


- Mitä eroa on viruksella ja Windows ysivitosella?
- Virus toimii.


Mistä tunnistaa TOSI nörtin?
- Se pystyy viheltämään modeemin
kantoaallon puhelimeen.


Minkälainen on nörtin kalu?
- Kolmen ja puolen tuuman lerppu.


Mikä saa nörtin hulluksi?
- -Keyboard not found - Press any
key to continue...


Miksi PC:n käyttäjät eivät
mielellään matkusta Meksikoon?
- Heitä haukutaan Amigoiksi.


Nörtti istui oppitunnilla ja
opettaja esitti kysymyksen:
- Voiko kukaan kuvitella, mitä on
avaruuden takana?
Luokka meni mietteliääksi. Hetken
oli aivan hiljaista, kunnes
nörtti hihkaisi:
- BackSpace!

Ne a sianajajatKeskiviikko 23.08.2006 19:40

Lääkäri tapasi kutsuilla juristiystävänsä ja sanoi:
- Teinkö oikein, kun eräs ystäväni kysyi neuvoa sairauteensa ja minä neuvoin ja lähetin hänelle laskun ?
- Kyllä sinä teit juridisesti ihan oikein, vastasi juristi
Muutaman päivän kuluttua lääkäri sai juristilta laskun lainopillisesta neuvonnasta.


Mies, joka ei näköjään ole kovin hyvissä rahavaroissa, kysyi asianajajalta:
- Ottaisitteko juttuni hoitaaksenne?
- Totta kai, jos teillä on varaa maksaa.
- Rahaa ei ole, mutta minulla on kolme autoa. Voisin myydä ne.
- Selvä. Mistä teitä syytetään?
- Kolmesta autovarkaudesta.


Mies käveli sisään lakiasiaintoimistoon ja kysyi hintoja.
- 300 markkaa ja kolme kysymystä, lakimies vastasi.
- Eikö se ole hirveää kiskontaa?
- Kyllä,vastasi lakimies, - ja mikä olikaan teidän kolmas kysymyksenne?


Yllättäen opettaja, puliukko ja lakimies päätyivät yhdessä taivaan porteille. Pyhä Pietari ilmoitti heille, että jos he mielisivät Taivaaseen, heidän täytyisi jokaisen vastata oikein yhteen kysymykseen. Pyhä Pietari osoitti opettajaa ja kysyi:
- Minkä niminen laiva ajoi jäävuoreen ja upposi? Siitä tehtiin juuri elokuva.
- Sen täytyi olla Titanic, vastasi opettaja varmasti
Pyhä Pietari päästi hänet portista. Sitten Pietari kääntyi puliukkoon päin ja hahmotteli mielessään, että Taivas ei todellakaan tarvinnut kaikkea sitä tuoksua, mitä tämä mies toi mukanaan ja päätti tehdä kysymyksestä hieman vaikeamman:
- Kuinka monta ihmistä kuoli sillä laivalla?
Valitettavasti puliukko oli juuri nähnyt elokuvan.
- 1228, hän vastasi.
- Aivan oikein! Voit mennä.
Sitten Pyhä Pietari kääntyi lakimiehen puoleen ja kysyi:
- Mitkä olivat hukkuneiden nimet?


Nuori lakimies kuoli ja löysi itsensä Taivaan porteilta. Hänen edessään jonotti tuhansia ihmisiä tavatakseen Pyhän Pietarin. Lakimiehen yllätykseksi Pyhä Pietari jätti portilla pöytänsä, tuli alas ja tervehti häntä lämpimästi. Pyhä Pietari ja apulainen opastivat lakimiehen jonon ohi ja mukavaan tuoliin Pyhän Pietarin pöydän luokse. Säikähtynyt lakimies sanoi,
- Minä en pahastu tällaisesta huomiosta, mutta mikä tekee minusta niin erikoisen?Pyhä Pietari vastasi:
- Katsokaas, minä olen pitänyt ylhäällä kaikki ne tunnit, joista te olette laskuttanut asiakkaitanne ja minun laskelmieni mukaan teidän täytyy olla ainakin 204 vuotias!


Mistä voit päätellä, että asianajaja valehtelee?
- Sen huulet liikkuvat.


Miksi hait eivät hyökkää asianajajien kimppuun?
- Kohteliaisuudesta kollegoja kohtaan.


Jos autat jotain rikkomaan lakia ennen pidätystä, olet rikostoveri.
Mutta jos autat jotain rikkomaan lakia pidätyksen jälkeen, mikä olet?
- Asianajaja.


Näet autiomaassa tien reunalla Saddam Husseinin ja toisessa
reunassa asianajajan. Kumman päälle ajat autollasi?
- Husseinin. Työ ennen huvia.


Miksi asianajajat haudataan aina mahalleen pää alaspäin?
- Jos ne heräävät, ne alkavat kaivamaan maata.


Avioparilla oli kova riita. Riidan huipuksi vaimo kiljui:
- Joskus minä ihmettelen, miten sinut voi erottaa apinasta!
- Asianajajani tekee kyllä sen


- Kuinka avioerosi sujui?
- Aika hyvin. Minä sain lapset ja Markku auton.
- Entäpä loput?
- Mitkä loput?
- No asunto, kesämökki ja kaikki muu?
- Ne jaettiin tasan asianajajien kesken.


Mitä ovat kolme asianajajien useimmiten esittämää kysymystä?
- 1. Kuinka paljon rahaa sinulla on?
- 2. Mistä sinä saat sitä lisää?


- Mitä eroa on kuolleella lakimiehellä ja kuolleella opossumilla, jotka molemmat lojuvat tiellä?
- Opossumin päältä menevät jarrutusjäljet!


- Mitä eroa on huoralla ja lakimiehellä?
- Huora lopettaa silmään nussimisen, kun olet kuollut.


- Miten estät lakimiestä hukkumasta?
- Otat jalkasi pois hänen päältään.


- Mitä eroa on lakimiehellä ja hatullisella paskaa?
- Hattu.


Lakimies keskusteli murhan tehneen asiakkaansa kanssa:
- Minulla on hyviä ja huonoja uutisia. Huono uutinen on se, että joudut sähkötuoliin.
- Kamalaa! Mikä se hyvä uutinen sitten on?
- Sain alennettua jännitettä.


Mitä sata asianajajaa tekee keskellä tyyntä
valtamertä?
- Ei kai sitä kukaan tiedä, mutta ainakin se on hyvä
alku.


Mateemaatikko, fyysikko ja asianajaja olivat
työhaastattelussa. Jokaiselle heistä haastattelija esitti yksitellen yhden kysymyksen.
- Paljonko on 1+1, haastattelija kysyi mateemaatikolta.
Mateemaatikko esitti käyränsä ja laskutoimituksensa, jonka mukaan se on noin kaksi.
Fyysikko taasen ilmoitti kaavojensa ja liitutaulun
avulla, että teoriansa mukaan tulos ei voi olla muu kuin kaksi.
Asianajalta vastausta kysyttäessä juristi sulki oven perässään, laittoi ikkunan sälekaihtimet kiinni ja irroitti puhelimen seinästä ja kuiskasi haastattelijalle.
- Paljonko haluaisitte sen olevan ?

Lekurit ja hoitsutTiistai 22.08.2006 15:03

Nieminen oli ollut monta vuotta
kova metsästämään. Eräänä päivänä
hän oli jälleen metsässä lintuja
kyttäämässä, kun hän vahingossa
ampui haulikolla itseään jalkaan.
Ei siinä muutä, kun autolle ja
nopeasti kunnanlääkärille. Mutta
lääkäri sanoi:
- En minä tälle voi mitään. Tämä
täytyy leikata ja minulla ei ole
puudutusainetta. Kyllä teidän
pitää mennä sairaalaan.
Nieminen tuhahti:
-Antaa mennä vaan! Ei se varmaan
olisi kuin elämäni kolmanneksi
kivuliain kokemus.
Lääkäriä ihmetytti mikä voisi
olla kivuliaampaa.
-Toiseksi kivuliain kokemus oli
se, kun minä oli mettällä ja
istahdin siihen mättään päälle,
niin siinä olikin vanhat
karhunraudat, jotka sitten
loksahtivat kiinni ja minun munat
jäi sen väliin!
Lääkäriä puistatti pelkkä ajatus:
-Mutta kuitenkin te väitätte,
että se oli toiseksi kivuliain
kokemuksenne! Mikä voi olla
vieläkin kivuliaampaa?
-No kivuliain kokemukseni oli se
kun mä siitä lähdin paniikissa
juoksemaan eteenpäin, niin ketjut
loppui kesken!


Kaveri tunsi olonsa huonoksi, ja meni lääkäriin.
- Minulla on teille huonoja uutisia, kertoo lääkäri tutkittuaan kaverin, - teillä on HATS.
- Mikä se on?
- Hepatiitti...Aids...Tippuri...Syfilis-oireyhtymä. Te joudutte sairaalaan erityisruokavaliolle. Teille annetaan pizzaa ja pannukakkuja.
- Paranenko sitten sillä ruokavaliolla?
- Et, mutta muu ruoka ei mahdu oven alta.


Kaverilla oli ollut pitkään kova päänsärky, ja hän hakeutui sitten lääkäriin. Tutkittiin ja otettiin näytteitä.
- Teidän päänsärkyynne ei ole muuta parannusta, kuin kastraatio, ilmoittaa lääkäri lopulta kauhistuneelle potilaalle.
- Ei helkkarissa, minä yritän kyllä kestää kipua mielummin.
No, kuluu jonkin aikaa, ja särky jatkuu yhä tuskallisempana, kunnes mies ei enää kestä sitä, vaan antaa periksi ja menee sairaalaan kuohittavaksi. Operaatio onnistuu hyvin ja päänsärky lakkaa, mutta mies tuntee itsensä hyvin masentuneeksi. Hänet ohjataan psykiatrille, joka neuvoo, että nyt kannattaisi aloittaa ihan uusi elämä tästä päivästä alkaen ja tehdä jotain piristävää. Mies ottaa neuvosta vaarin ja päättää ensimmäiseksi ostaa kokonaan uudet kuteet itselleen. Ystävällinen vaatekaupan myyjä tulee auttamaan valinnassa:
- Jaaha, aloitetaanko housuista, sanoo myyjä, te olette kokoa 38.
- No niin olen, mistä tiesitte?
- Olen ollut alalla niin pitkään, että näen sen, paitanne on kokoa 52.
- No niin on, hämmästelee asiakas.
- Ja alushousut kokoa 36.
- Nyt kyllä arvasitte väärin, kokoni on 34.
- Ei kyllä te olette kokoa 36.
- Olen aina pitänyt 34:n kalsareita ja sellaiset haluan nytkin, vaatii asiakas.
- No hyvä on, mutta ne kyllä puristavat pallejanne ja aiheuttavat teille päänsärkyä.


Nainen oli lääkärin luona kahdennentoista lapsensa syntymän jälkeen. Lääkäri totesi:
- Rouvan ei enää pitäisi hankkia lapsia, se rupeaa olemaan liian raskasta terveydellenne. Aloittakaa käyttämään kondomeja.
- Kondomeja, mitä ne oikein ovat? kysyi rouva.
- Noo, rouva löytää niitä kyllä melkein joka kaupasta.
Kolmen kuukauden jälkeen sama nainen oli jälleen lääkärin luona. Nainen oli taas kerran raskaana. Lääkäri kysyi:
- Ettekö te sitten malttanut käyttää niitä kondomeja?
- - Käytinhän minä, mutta ei ne sitten tainneet auttaa. Paska sen sijaan on alkanut tulemaan kumipusseissa pihalle.


Eräs mies meni apteekkiin ostamaan kondomía ja kysyi saisiko sovittaa.
Myyjäneito opasti hänet takahuoneeseen ja antoi mukaan useampaa eri kokoa. Jonkin aikaa tuherrettuaan mies tuli sanomaan, ettei mikään mahtunut.
Neiti penkoi laatikoitaan ja löysi yhden oikein jättimallin. Tuli kuitenkin sen verran uteliaaksi, että meni ja kurkisti oven raosta. Mies oli juuri sovittamassa kumia päähänsä.
- Nyt te kyllä sovitatte sitä ihan väärään paikkaan, hätäili myyjä.
- Kyllä tämä oikein menee, vastasi mies, - meillä on illalla naamiaiset ja minä ajattelin esittää Paavo Väyrystä.



Hammaslääkärin odotushuoneessa istuu useampi potilas odottaen
vuoroaan. Äkkiä vastaanottohuoneesta kuuluu laulua:
- Oi, Herra kun matkani käy kuolemaan...
Samassa vastaanottoapulainen avaa oven ja lohduttaa:
- Ei mitään hätää. Se on vain kirkkoherra, joka kokeilee uusia teko-hampaitaan.


Mies meni apteekkiin, ja pyysi saada Tiukpil -nimisiä vitamiinitabletteja. Apteekkari ei moista merkkiä tuntenut, ja sanoikin, ettei heillä sellaisia ole. Mies totesi:
- No mutta voe hyvänen aeka, kun minä oon niitä ostannu monta kertaa ennenkin, että kyllä niitä on täältä saatava.
Apteekkari: - Oletteko ihan varma tuosta nimestä?
Mies: - Joo joo. Ihan varma
Apteekkari: - No katsotaas täältä Farmaka Fennicasta.
Selailee kirjaa, vaan ei löydy Tiukpil nimisiä tabletteja. Mies ihmettelee, ja muistaa sitten yhtäkkiä:
- Mutta mullahan on sellainen tyhjä purkki tuolla autossa mukana. Kyllä minun niitä pillereitä on nyt saatava. Käynpäs hakemassa sen sieltä.
Hetken kuluttua mies palaa hämillään takaisin ja sanoo:
- - Voe hyvänen aeka, kylläpäs minä olin hölömö. Eihän sen nimi ollutkaan Tiukpil, vaan Kirivit


- Tohtori. Sanokaapa selvällä suomenkielellä, mikä minua vaivaa!
- Selvällä suomenkielellä sanottuna te olette patalaiska
- Aha, vai niin. Voisitteko kertoa saman vaimolleni latinaksi ?


Hammaslääkäri asiakkaalle:
- Ei teidän tarvitse noin paljoa suuta avata.
- Minä ajattelin että te laitatte sinne pihdit.
- Niin laitankin, mutta ajattelin itse jäädä ulkopuolelle.
- En tiedä, kumpi on kamalampaa, hampaan poisto vai lapsen teko, huokaisi nainen hammaslääkärille.
- Päättäkää nopeasti, jotta tiedän, mihin asentoon säädän tuolin.


Apteekin nurkassa oli iso pullo, ja utelias asiakas kysyy, mitä pullo sisältää.
- Niin, tuota, tuosta pullosta otamme aina kun emme saa selvää reseptistä...


Nuori mies meni apteekkiin ostamaan kortsuja. Myyjä kysyi:
- Mitähän kokoa saisi olla?
- Mitä, onko niitä erikokoisiakin?, ihmetteli mies.
- On toki, mutta jos et tiedä kokoasi, niin meillä on tuolla takahuoneessa lauta, jossa on erikokoisia reikiä sekä muutama miestenlehti. Voit testata kokosi ihan rauhassa.
Mies meni takahuoneeseen ja viipyi siellä melkein tunnin. Miehen tullessa takaisin myymälän puolelle kysyi myyjä, että mitä kokoa saisi olla.
- Vitut mistään kortsuista, tokaisi punaposkinen mies, - paljonko tuo lauta maksaa?


Mies meni hammaslääkärille ja istui tuoliin. Hammaslääkäri katsoo miestä ja sanoo:
- Olette tainnut harrastaa suuseksiä tänä aamuna.
- Kyllä, kuinka niin? Onko jäänyt karvoja hampaitten väliin?
- Ei, mutta otsa on paskassa.


Luuranko tuli hammaslääkärille. Lääkäri tutki hänen hampaansa ja sanoi huolestuneena:
- Hampaanne ovat kyllä kunnossa, mutta ikenet, ikenet...


Liikemies hommasi Haitilla matkaillessaan sukupuolitaudin. Hänen kullinsa alkoi vihertää ja sitä kihelmöi. Mies päätti pitkään tuskis-saan kieriskeltyään lähteä lääkärille.
Lääkäri ei ollut ennen moista nähnyt. Aikansa tutkittua hän kuiten-kin sanoi, ettei näe muuta mahdollisuutta tuskien lopettamiseksi kuin amputoida peniksen. Liikemies tästä kimpaantui ja meni toiselle lääkärille.
Toinen tökki aikansa ja antoi identtisen diagnoosin. Mies hätääntyi ja kiersi lääkäriltä toiselle. Kaikki tahtoivat amputoida hänen melansa. Tauti vaan paheni ja pippeli rupesi mustumaan.
Viimein mies päätti hakea apua samasta maasta kuin taudin saikin ja meni haitilaiselle noitatohtorille. Mies kertoi huolensa: Kaikki haluavat katkaista hänen pikku pilinsä.
Voodoo-tohtori käski miehen näyttää kalunsa.
- Eihän tuota tartte pois leikata!
Mies ilostui ja helpotuksen kyyneleet valahtivat hänen poskilleen.
- - Oletteko varma! kysyi mies.
- Joo-o! Ihan varma! Se pudota viikon päästä ittestään pois!


Nainen valitti lääkärille, että hänen miehensä kuulossa on jotain vikaa.
- Saatan puhua hänelle kokonaisen tunnin, eikä hän ole kuullut sanaakaan.
- Se ei ole vika - vaan kyky, vastasi lääkäri.


Kolme lääkäriä, saksalainen, ruotsalainen ja suomalainen, panevat parastaan konferenssin kahvitauolla:
Saksalainen: - Minulle tuli kerran potilas, jolta oli irronnut käsi. Pistin potilaan makuulle, otin irronneen käden ja laitoin sen takaisin paikalleen niin hyvin, että hänestä tuli vielä huippuviulisti.
Ruotsalainen: - Noh, noitahan sattuu silloin tällöin, mutta minullepa tuli kerran potilas, jolta oli jalka lantiota myöten irti. Laittelin sen takaisin paikalleen, ja nyt se tyttö kiertää maailmaa huippubalet-titanssijana.
Suomalainen: - Onhan noita raajarikkoja minullakin ollut, mutta kerran sattui onnettomuus, josta ei jäänyt jäljelle kuin hevosen perse ja silmälasit; ja minä tein niistä vielä poliitikon!


Nainen meni lääkäriin. Tutkittuaan naisen lääkäri sanoi:
- Kun menette kotiin, voitte sanoa miehellenne...
- Ei minulla ole miestä! kivahti nainen.
- Voitte siis kertoa sulhasellenne...
- Ei minulla ole sulhasta! kivahti nainen.
Lääkäri yritti vielä kerran:
- Sitten voitte kertoa poikaystävällenne...
- Ei minulla ole mitään poikaystävää, enkä ole koskaan ollut
miesten kanssa missään tekemisissä! nainen kivahti. Lääkäri meni ikkunaan ääreen ja alkoi katsoa taivaalle.
- Mitä te siinä tuijotatte taivaalle? kysyi nainen.
- Odotan tähteä. Kun viimeksi tapahtui tällainen ihme, syttyi taivaalle kirkas tähti, vastasi lääkäri.


Rouva palasi lääkäristä ja sanoi:
- Kyllä lääketiede on kehittynyt. Kun kävin nuorena lääkärissä,
sain riisuutua kokonaan, nyt riitti kun näytin kieltäni.


Mitä lääkäri sanoi tarkastettuaan Kanervan Iken?
- Onpa mies pannut itsensä huonoon kuntoon.


Lääkäri tutki potilaansa ulostenäytettä ihmetellen sen omituista hajua.
- Mikäs omituinen haju tässä on?
- Panin siihen hajuvettä, jotta tohtorin olisi mielyttävämpi tutkia sitä.


- Avatkaa suunne, sanoi hammaslääkäri potilaalleen.
- Voihan nenä, siellä on suurin koskaan näkemäni reikä, suurin koskaan näkemäni reikä, suurin koskaan näkemäni reikä.
- Uskotaan, ei tarvitse toistaa, sanoi potilas ärtyneenä.
- En minä toistanutkaan, se oli kaiku.


Lääkärissä kuultua:
- Poltatteko?
- En.
- Entä alkoholi?
- Kyllä kiitos.


- Sain maksaa 50 markkaa, kun hammaslääkäri poisti hampaan, sanoi Lars.
- Minä taas sain maksaa satasen, kun hän laittoi uuden hampaan,
sanoi Hasse.
- Tekipä hyvän kaupan, jos se oli sama hammas.


Itse Paavi oli vakavasti sairaana. Kaikki paikalle kutsutut huippulääkärit olivat huolissaan tilanteesta.
- Hän ei selviä, sanoi amerikkalainen lääkäri.
Muut olivat samaa mieltä. Paikalla oli kuitenkin myös venäläislääkäri, joka ilmoitti, että saattaisi olla yksi keino pitää Paavi hengissä. Hänen olisi vietettävä yö naisen kanssa.
- Enhän minä voi, olen sentään Pyhä Isä, sanoi Paavi, mutta alkoi lopulta myöntyä. Sehän oli kuitenkin ainoa vaihtoehto.
- No, hyvä on, mutta sen naisen täytyy olla sokea, jotta hän ei näe minua.
- Järjestyy, sanottiin.
- Hänen täytyy olla kuuro, jottei hän kuulisi minua
- Kyllä sekin onnistuu.
- Hänen täytyy myös olla mykkä, ettei hän voi kertoa minusta
- Eiköhän sekin onnistu.
- Ja hänellä täytyy olla isot tissit...


- Millainen on vointinne, kysyi lääkäri.
- Erittäin hyvä.
- Sehän on hienoa. Kirjoittamani resepti siis auttoi?
- Auttoi, ja hyvin auttoikin. Tosin siitä ei apteekissa kukaan saanut
selvää, mutta vaimo paistoi sen mukaan pipareita ja niistä tuli
oikein hyviä. Poikani taasen käyttää reseptiä nuotteinaan soittaessaan sähkökitaraa. Ja itse olen jo kolmen viikon ajan matkustanut sillä junassa Helsingin ja Tampereen välillä.


Olipa kerran poika, jolla oli navassa mutteri. Aluksi se ei kiusannut poikaa, eikä hän siihen kiinnittänyt huomiotaan. Mutta armeijassa sanottiin ettei mutterinapainen voi olla oikea mies, joten poika lähetettiin takaisin kotiin. Siitä kimpaantuneena poika meni valittamaan lääkärille. Mutta lääkäri sanoi ettei osaa, tai pysty asialle mitään tekemään.
Poika kiersi kaikki mahdolliset parantajat, kunnes löytyi vanha meediomummo, joka väitti tietävänsä oikean loitsun ongelmaan. Meedion mukaan mutteri lähtee, jos täydenkuun aikaan napaan kohdistuu pistemäisenä kuunvalo ja samaan aikaan lukee loitsun.
Näinpä poika poika tekikin. Asettui sängylleen makaamaan ja asetti verhot niin, että vain pistemäinen säde kuunvaloa pääsi ikkunasta. Sitten poika luki loitsun.........szzhhaaammmmm.......ja mutteri lensi lattialle. Poika innostui ja lähti juoksemaan keittiötä kohti kertoakseen äidille ilouutisen. Otettuaan kaksi askelta häneltä putosi perse.


Kirurgi ajoi autolla ylinopeutta ja poliisi pysäytti lääkärin ja kysyi:
- Mihinkäs sellainen kiire on?
- Olen lääkäri ja minulla on kiire elimen siirtoon.
- No kukas on elimen vastaanottaja, kysyi poliisi.
- Vaimoni.


-Älä patista! sano turkulainen kun lääkäri kyhmystä painoi.


Sukupuolitaudit ovat kova uhka Ruotsissakin. Eräs ruotsalaismies olikin saanut AIDSin.
- Tiedätkö, keneltä sait sen? kysyi lääkäri.
- E-en.
- No ... kenen kanssa olet ollut sukupuoliyhteydessä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
- En tiedä.Eihän minulla ole silmiä selässä.


Vastanainut aviopari oli lähtenyt häämatkalle junalla. Ennen ensimäistä yötään he pohtivat, mitä heidän esikoislapsestaan tulisi.
He päättivät, että tämä olisi poika, josta tulisi älykäs ja oppivainen ja joka lopulta kouluttaisi itsensä lääkäriksi. Sitten he kävivät toimeen pannakseen suunnitelmansa täytäntöön. Mutta kuinka ollakaan juuri herkimmällä hetkellä juna ajoi mutkaan niin kovalla vauhdilla, että koko vaunu tärähti ja sulhanen tipahti sängystä.
- Kultaseni, ei kai sinuun sattunut?! nuorikko kysyi hädissään.
- Ei minulle käynyt mitenkään, sulhanen ilmoitti, mutta sen lääkärin kävi kehnommin. Hän on nyt tuossa ikkunassa.



Keravan terveyskeskuksen nuori lääkäri muisti iltapäivällä, että se aamulla käynyt mieshän valitti ripulia ja hän tuli antaneeksi potilaalle hermolääkettä.
No, onneksi tiedostosta löytyivät miehen yhteystiedot. Lääkäri soitti hänelle, selitti mitä oli tapahtunut, pahoitteli ja kysyi miehen vointia.
- Ai siitäkös se johtuu. Minulla on ollut monta tuntia paskat housuissa, mutta ei se tunnu miltään, ei vituta yhtään.


Mies meni Tallinnaan peniksen pidennysleikkaukseen:
- Haluan lattiaan asti roikkuvan kalun.
Pois tullessaan hänellä oli 10 cm pitkät jalat.


Lääkäri liikaeroottiselle rouvalle:
- Miehenne on ylirasittunut, ja tarvitsee lepoa. Siksi kirjoitin unilääkettä.
- Kuinka usein hän ottaa niitä?
- Ei hän, vaan te.


Mies tuli viikon myöhässä tilaamalleen lääkärin vastaanotolle. Lääkärin kysyessä syytä hän selitti:
- Olin sairaana.


- Minun ei tarvitse tulla sinne, selitti lääkäri huolestuneelle miehelle puhelimessa, - katsoin papereistani ja huomasin, että vaimonne on luulosairas. Itse asiassa hän on täysin terve.
Viikon päästä lääkäri soitti muodon vuoksi miehelle ja kysyi vaimon vointia.
- Tänään hän voi heikommin, sillä nyt hän luulee, että on kuollut...


Heikillä oli naisvieras, joka lähti käymään vessassa. Mutta Heikki unohti sanoa, että vessan istuin oli vastamaalattu. Niinhän Heikin vieras jäi kiinni istuimeen, ja heidän täytyi irrottaa koko istuin. Heikki tilasi taksin ja he ajoivat päivystävälle lääkärille. Sinne päästyään Heikki kysyi:
- Onkos tohtori ennen nähnyt tämmöistä?
- Kyllä vain, mutta en koskaan raameissa...


Aviopari keskusteli:
- Maksetaanko sähkö- vai lääkärilasku?
- Sähkölasku tottakai. Ei lääkäri voi sulkea verenkiertoa...


Olipa kaksi miestä saapunut lääkärin vastaanotolle. Siinä odotellessaan alkoivat udella toistensa vaivoja. Ensimmäinen mies kertoi huolestuneena penikseensä ilmestyneestä punaisesta renkaasta. Toinen mies totesi itselläänkin olevan juuri samanlaisen vaivan. Varmuuden vuoksi molemmat vielä vetivät housut kinttuun: kummankin peniksen varressa todellakin oli tummanpunainen rengas.
Tuli ensimmäisen miehen vuoro mennä vastaanotolle. Hetken kuluttua hän tuli huojentuneena ulos.
- Ei mitää hätää, se oli vaaratonta, hän iloisena totesi toiselle miehelle.
Tämä sitten vuorostaan meni lääkärin luo, joka miehen elintä hetken tutkailtuaan lausui tylyn tuomion:
- Kuolio, on amputoitava...
- Mitä, se toinen kaverihan sanoi että tämä on ihan vaaratonta!, hätkähti miekkonen.
-Nii-in, mutta minä olen ollut lääkärinä jo parikymmentä vuotta, ja osaan kyllä erottaa kuolion ja huulipunajäljen toisistaan...


Hämäläismies tuli lääkäriin valittaen epämääräistä tunnetta vatsan-pohjassa. Lääkäri suoritti tutkimukset ja muutamia laboratoriokokeita, mutta mitään sairauteen viittaavaa ei ilmennyt.
- Oletteko rakastellut viime aikoina, tiedusteli lääkäri.
- Olen kyllä, mutta siitä on aikaa jo pari viikkoa.
- No sittenhän asia on selvä, todennäköisesti te ensi viikolla saatte siemensyöksyn...


Olipa kerran hyvin pitkä mies, jolla oli hirvittävän kimeä ääni.
Hän meni lääkäriin kysymään mistä äänen kimakkuus johtuu.
Lääkäri tutki miehen läpikotaisin ja sanoi:
- Tämä on harvinainen tapaus, mutta teillä on niin pitkä mulkku, että kimakkuus johtuu siitä. - Jos haluatte matalamman äänen penistänne on reilusti lyhennettävä.
Mies ei uskonut lääkäriä, miten muka äänen kimakkuus voisi johtua ylipitkästä mulkusta!? Sitten mies lähti lääkäriltä nudistirannalle uimaan.
Uidessaan mies huusi (hyvin kimeällä äänellä): APUA (ja sitten hyvin möreällä äänellä) HAI!


Mies tuli lääkärille valittaen potevansa muistinmenetystä.
- Mistä lähtien teillä on ollut tuo?
- Mistä lähtien minulla on ollut mikä?


Lääkäri oli määrännyt intohimoisen sikarinpolttajan lopettamaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut joten lääkäri antoi neuvon:
- Joka ilta ennen nukkumaanmenoa työntäkää sikari peräaukkoonne. Aamulla otatte sen pois ja laitatte muiden joukkoon. Näin ette päivän mittaan enää tiedä, mikä sikareista on ollut peräaukossanne ettäkä inholtanne voi polttaa niistä yhtäkään.
Mies lupasi yrittää. Illalla hän teki kuten lääkäri neuvoi ja seuraava-na päivänä suunnitelma toimi. Mutta kuukauden kuluttua mies oli taas lääkärin luona.
- Hauskaa, että olette lopettanut sikarin tupruttelun, lääkäri sanoi.
- Kiitos vain, mies vastasi. - Mutta minulla on nyt uusi ongelma.
- Minkälainen?
- Minä en saa unta, ellei minulla ole sikaria peräaukossa.


Rouva Leinonen lukee lääkärikirjaa.
- Taivaan vallat! Olen sairastunut Diarmopiaan.
- Älä puhu potaskaa. Eihän sinulla ole mitään oireitakaan.
- Tässä sanotaankin että alussa ei huomaa mitään.


Lääkäri kyseli avioparin sukupuolielämästä:
- Käytättekö mitään varokeinoja
- Kyllä, vaseliinia.
- Jaahas. Mites te sitä käytätte?
- Voitelemme makuuhuoneen ovenkahvan ettei lapset pääse sisälle.


Leenalla oli ongelma ja hän meni lääkäriin.
- Rinnoissani on jotain vikaa, koska aina kun riisun liivini, ne pompahtavat ylöspäin.
- Riisuuntukaa, käski lääkäri.
Leena teki kuten käskettiin ja lääkärin kasvot punertuivat sitä mukaa kun vaatteet väheni.
- No, mistä se johtuu? Nättehän, miten ne pompahtivat ylöspäin.
- En tiedä, vastasi lääkäri käheällä äänellä. - Mutta ainakin se on tarttuvaa...


Ylilääkäri astui ruotsalaiseen ruumishuoneeseen.
- Hyviä uutisia, herra Larsson. Ei se ollutkaan teidän sydämenne, joka oli pysähtynyt, vaan minun kelloni.


Eläinlääkäri soitti rockia kotonaan. Vaimo hermostui ja huusi:
- Lopeta!!!
- Kenet, kysyi eläinlääkäri ihmeissään.


- Lääkäri oli tutkinut Uunon, joka levottomana halusi tietää mitä oli odotettavissa:
-Ei kai tämä ole mikään harvinainen tauti?
-Ei ollenkaan, lääkäri lohdutti. -Hautausmaamme ovat pullollaan näitä tapauksia.


Mies tuli lääkäriin ja väitti olevansa jätesäiliö.
- Älkää puhuko roskaa, sanoi lääkäri.


- Minulla on maailman paras lääkäri, Aapeli selitti naapurilleen.
- Eilen hän sanoi että minun pitää ottaa paukku ennen maata menoa, niin saan paremmin unen päästä kiinni.
- Noudatitkos neuvoa?
- Vielä kysyt, Aapeli hihitti. - Eilen illallakin menin maata kaksitoista kertaa...


Silmälääkäri rouva Lepistölle, jonka juuri oli tutkinut:
- Anteeksi että kysyn, mutta kuinka te löysitte tänne?


Rape loukkaantui sodassa pahasti ylähuuleen. Muuan hyväntah-toinen, vanhempi sairaanhoitaja päätti auttaa nuorta miestä ja lah-joitti tussustaan toisen puolen Rapen ylähuuleksi.
Rape oli tyytyväinen tulokseen ja ihmetteli, mistä hänelle oli alka-nut kasvaa niin komeat mustat viiksetkin vaikka parrankasvu oli en-nen haavoittumista ollut melko olematonta.
Ylilääkäri kertoi hänelle syyn. Ja silloin Rapelle selvisi paljon muutakin.
- No ei ihme että ylähuuli alkaa väpättää aina kun menen kuselle


Lääkäri potilaalle joka tulee tajuihinsa auto-onnettomuuden jälkeen sairaalassa:
- Minulla on huonoja ja hyviä uutisia. Huonot uutiset ovat että jouduimme amputoimaan molemmat jalkanne. Hyvät taas ovat, että tuo viereisen sängyn potilas on luvannut ostaa kenkänne.


- Hyvä rouva, sanoi lääkäri tutkittuaan Jaanan. - Minulla on teille iloisia uutisia.
- Neiti, korjasi Jaana.
- Hyvä neiti, vastasi tohtori. - Minulla on teille ikäviä uutisia.


Juha oli lääkärissä valittamassa vatsakipuja.
- Juokaa joka aamu tyhjään vatsaan kupillinen haaleaa vettä, neuvoi lääkäri.
- Niinhän minä teenkin, vaikka vaimoni kyllä kutsuu sitä kahviksi.


Lääkärikaverukset olivat kävellen matkalla kotiinsa, kun huomio kiinnittyi heidän edellään omituisesti kävelevään mieheen.
- Satanen vetoa, että tuo mies on ollut äskettäin tyräleikkauksessa, sanoi toinen.
- Ei, tuollainen kävely aiheutuu uudesta jalkaproteesista, satanen vetoa.
Lääkärit kävelivät miehen kiinni, ja selittivät vetonsa. Mies tuijotti lääkäreitä huvittuneesti ja sanoi:
- Hyvät herrat, me olemme kaikki erehtyneet. Minäkin luulin, että se on pieru, mutta olikin ripuli...


Kalle tuli lääkäriin ja esitteli kaluaan. Esinahka oli pahasti nilellä ja terska veresti.
- Voisikos tohtori sanoa mistä tämmöinen voi johtua?
- Jaaha, jaaha, ei hyvältä näytä. Vaikeata on sanoa näin yhtäkkiä. Onko teillä tyttöystävää?
- On mulla parikin.
- Jaaha, ja kuinkas usein te olette heidän kanssaan sukupuoliyhteydessä?
- No, kyllähän mä nain kumpaakin pari kertaa päivässä.
- Jaaha, mutta kyllä tämä värkki on sillä lailla luotu, että sen pitäisi kestää sellainen.
- Joo, mutta tohtori, mulla on varastossa yks naispuoleinen apulainen...
- Jaaha, ja mitenkäs usein te häntä...
- Aamulla töihin tultua kerran, aamiaistunnilla kerran ja ennen töistä lähtöä kerran.
- Jaaha, onhan se aika paljon yhteensä, mutta...
- Joo mutta tohtori, mä käyn ennen töihin menoa huorissa ja sitten uudelleen töistä päästyäni ennen kotiin menoa.
- Jaaha, kyllä sen sitten siitä täytyy johtua.
Kalle pani kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja huokaisi:
- Luojan kiitos ja mä kun luulin että se johtuu runkkaamisesta.


Maalaiskylässä oli hukkunut tuntematon kulkuri. Kunnanlääkäri toimitti ruumiinavauksen ja koska vainajan kalu oli harvinaisen suuri, päätti hän lähettää sen Helsinkiin säilytettäväksi lääketieteellisenä harvinaisuutena. Hän kääri vehkeen paperiin ja vei kotiinsa.
Hänen piti viimeistellä paketti, mutta heti sisälle päästyään hänen oli riennettävä puhelimeen. Hänen vaimonsa, utelias kun oli, avasi paketin, näki mitä se sisälsi ja parkaisi järkyttyneenä:
- Hyvänen aika! Onko Heinosen Pena kuollut!


Lääkäri naispotilaalleen:
- Muistakaa sitten. Kylvette säännöllisesti, oleskelette paljon raittiissa ilmassa ja pukeudutte lämpimästi.
Nainen illalla miehelleen:
- Lääkäri käski olla hyvin varovainen. Ensinnäkin minun täytyy päästä lomalla Välimerelle, sitten Alpeille, ja sitten minun täytyy kuulemma saada uusi minkkiturkki.


Nuoren naisen kanssa naimisiin mennyt 93-vuotias mies kertoi lääkärilleen, että perheeseen odotettiin vauvaa.
- Kerronpa teille tarinan, sanoi lääkäri. - Hajamielinen kaveri lähti metsästämään, mutta ottikin kiväärin asemasta sateenvarjon. Äkkiä hän näki leijonan tulevan kohti. Hän tähtäsi sitä sateenvarjolla, laukaisi sen ja kellisti pedon siihen paikkaan.
- Mahdotonta, vaari huudahti. - Joku varmaan täräytti sivusta.
- Niinpä niin..., lääkäri sanoi


Pikku-Kalle meni lääkäriin, ja pyyteli lääkäriä istuttamaan häneen tippurin.
- Mitäs se Kalle nyt tuommoisia, sehän on hyvin vaarallinen tauti.
- Juu juu, siksi minä sen haluankin.
- Miksi näin synkeät ajatukset?
- Katsos, kun se on minulla, niin se tarttuu ensin meidän kotiapu-laiseen, sitten isään, sitten äitiin, sitten postinkantajaan, sitten posti-neitiin ja sieltä meidän koulun rehtoriin, ja se on ihan oikein sille mulkulle!


Juntusen vaari tuotiin pahoilla mustelmilla sairaalaan. Lääkäri kyseli syytä vammoihin.
- Se on silleen, että menin eilen parikymmentä vuotta nuoremman kanssa naimisiin. Olen jo hiukan raihnainen, joten vanhin poikani kantoi minut häävuoteeseen ja aamulla kolme poikaani ja kaksi vävyä kantoi pois.
- Vai niin, mutta miten niin monta miestä?
- Minä tappelin niin kovasti vastaan


Jaskalla oli kipeytynyt käsi, ja hän meni lääkäriin.
- Tähän pulloon virtsanäyte, selitti lääkäri, tietokone analysoi siitä teidän vaivanne. Jaska ihmetteli moista. Ettäkö muka jokin koneen rakkine ymmärtäisi hänen vaivojensa päälle?
Kiukuissaan Jaska laittoi pulloon kusinäyteen koiraltaan, vaimoltaan ja tyttäreltään sekä itse runkkasi vielä päälle. Huvittuneena Jaska sitten kiikutti pullon lääkärille, joka kaatoi sen tietokoneen analysaattoriin. Tuokion kuluttua kone sylkäisi liuskan, jossa luki:
- Koiranne saa kohta pentuja, tyttärenne on raskaana ja vaimollanne on tippuri. Ja kätenne paranee, kunhan lakkaatte runkkaamasta...


Jukan vaimo oli sairaana. Jukka sanoi lääkärille:
- Kertokaas tohtori, pitääkö pelätä parasta vai voinko toivoa pahinta?


Erkillä meni sängyssä monta vuotta hyvin, kunnes joku lääkäri kertoi vaimolle, ettei se ole intohimoa vaan keuhkoastma.


Naispotilas oli lähdössä lääkäriltä kun lääkäri sanoi:
- Kertokaahan muuten miehellenne, että hänen sihteerinsä kävi luonani tänään ja että miehellänne ei ole mitään syytä olla huolestunut.


Vanhahko mies valitti lääkärille, että hän pelkäsi tulevansa impotentiksi.
- Milloin te huomasitte ensimmäisen kerran tämänsuuntaisia oireita? lääkäri kysyi.
- Ensimmäisen kerran eilen iltapäivällä, sitten kaksi kertaa viime yönä ja nyt viimeksi tänä aamuna.


Pekka valitti psykiatrille:
- Näen joka yö unta, että joudun ajamaan rekkaa Helsingistä Rovaniemelle. Aamulla minulta puhti ihan kokonaan poissa.
- Ei hätää, sanoi lääkäri. - Pysähtykää tästedes Jyväskylässä, niin minä jatkan ajoa siitä.
Illalla Pekka kuuli ystävänsä valittavan samanlaisesta ongelmasta:
- Minä näen joka yö unta, että joudun naimaan neljän tytön kanssa. Olen aivan näännyksissä.
Pekka antoi ystävälleen kiireesti psykiatrin osoitteen. Mutta kun hän tapasi ystävänsä seuraavan kerran, tämä oli entistä apeampi.
- Mikä sinua nyt vaivaa?
- Tytöt ovat kadonneet. Mutta nyt joudun ajamaan jotain hemmetin rekkaa joka yö Jyväskylästä Rovaniemelle.


Rouva Nieminen oli saanut hikan. Hikka oli epätavallisen sitkeä joten hän meni lääkäriin. Lääkäri antoi epätavallisen neuvon:
- Sitokaa rusetti rinnanpään ympäri.
Rouva Nieminen oli ihmeissään mutta teki kuten oli käsketty,
ja hikka loppui samantien.
Pari viikkoa myöhemmin herra Nieminen oli ollut juhlimassa ja tuli kotiin huonossa kunnossa, hiipi makuuhuoneeseen, rojahti vuoteelle ja sammui saman tien. Mutta sitten hän alkoi sellaisen nikottelun, ettei ruova Nieminen ei saanut unta. Rouva Nieminen yritti samaa keinoa kuin itsellään mutta ei saanut solmittua rusettia herra Niemisen rinnanpään ympäri, joten hän sitoi sen herran mulkun ympärille. Nikottelu loppui saman tien. Aamulla herra Nieminen heräsi, katseli edessään törröttävää rusettia:
- Minulla ei ole aavistustakaan missä olen ollut ja mitä olen tehnyt... mutta hienon palkinnon minä olen silti saanut...!


Lääkärit varoittelevat alkoholin vaaroista, mutta oletteko koskaan
tulleet miettineeksi että maailmassa on paljon enemmän iäkkäitä
juoppoja kuin iäkkäitä lääkäreitä.


Pikkukaupungin ravintolan tarjoilija oli joutunut tapaturman uhriksi ja makasi sairaalassa hoitopöydällä. Aina kului, mutta lääkäriä ei vain kuulunut häntä hoitamaan. Kun sitten viimein muuan lääkäritakkinen käveli ohi, tarjoilija huusi:
- Eikö tohtori lopultakin voisi tulla minuakin katsomaan?
- Valitan, lääkäri vastasi jatkaen kulkuaan. - Se ei ole minun pöytäni.


Suomalainen, ruotsalainen ja saksalainen sotilaslääkäri kilpailivat, että kuka on tehnyt huimimmat suoritukset omalla alallaan.
Ruotsalainen sanoi, että hän oli laittanut sodassa jalkansa menet-täneelle puujalan ja tästä oli tullut sen jälkeen trapetsitaiteilija. Saksalainen sanoi, että hän oli tehnyt sodassa kätensä menettäneelle puisen käden ja nyt tämä sama mies soittaa Saksan suurimmassa yhtyeessa rumpuja.
Suomalainen kertoi, että hän laittoi suomalaiselle, sodassa päänsä menettäneelle miehelle puisen pään ja nyt tämä mies istuu jo toista kauttaan eduskunnassa.


Miksi poika oli vihainen viedessään koiraa eläinlääkärille?
- Häntä otti päähän.


Neljä kirurgia piti kahvipaussia ja keskustelivat työstään. Ensimmäinen sanoi:
- Minun mielestäni kirjanpitäjät ovat helpoimmat leikata. Kaikki heidän sisällään on numerojärjestyksessä.
- Minun mielestäni kirjastonhoitajat ovat helpoimpia, sanoi toinen.
- Kun sinä avaat heidät, kaikki heidän elimensä ovat järjestetty aakkosjärjestykseen.
Kolmas kirurgi sanoi:
- Pitäisin parempana leikata sähkömiestä. Kaikki elimet on värikoodattuja.
- Olette väärässä, sanoi neljäs. -Lakimiehet ovat helpoimpia. He ovat sydämettömiä, selkärangattomia, suolettomia ja heidän päänsä ja takapuolensa on vaihdettavissa keskenään.


Muuan nuorukainen voitti matkan maailman ympäri. Matkan varrelta hän lähetteli kortteja ystävälleen:
Ensiksi: - Hei Jussi. Mukavasti menee. Ammuin tänään leijonan.
Seuraava: - Hei Jussi. Vietin koko illan sievän tytön kanssa Singaporessa.
Ja seuraava kortti:- Hei Jussi. Terveisiä Amerikasta. Kävin tänään lääkärissä. Olisi ollut viisaampaa viettää ilta leijonan kanssa ja ampua se tyttö!


Mies meni lääkäriin koska hänellä oli ongelma. Hänen vehkeensä oli niin pitkä, että aina miehen kävellessä se lurpsahti puntista ulos ja sen pää jäi jalan alle. Lääkäri tutki ongelmaa ja sanoi:
- Eipä auta muuta kuin lyhentää sitä 20 senttiä.
Mies vietiin leikkaussaliin ja valmisteltiin leikkaukseen. Avustava naispuoleinen kirurgi saapui saliin, näki miehen mahtavan elimen ja huusi hurmoksessa:
- Operaatio seis! On pakko olla joku muukin keino! Pidennetään jalkoja!


Asioita, joita et välttämättä halua kuulla leikkauksen aikana:
- Parempi säästää se. Me tarvitsemme sen ruumiinavaukseen.
- Musti! Musti! Tuo se heti takaisin. Tuhma koira!
- Hetkinen, jos tämä on perna, niin mikä tämä sitten oikein on?
- Hups! Hei, onko kukaan koskaan aikaisemmin selviytynyt saatuaan 500 ml tätä ainetta?
- Tiesithän, että munuaisista maksetaan kovat? Ja tällä kaverilla oli kaksi, eikö vain?
- Kukaan ei saa liikkua! Hukkasin piilolinssini!
- Voisitko lopettaa sen pureskelun. Se häiritsee keskittymistäni.
- Toi on makee juttu. Saatko hänen jalkansa värähtämään?
- No, niin. Tämä on ollut hyvää harjoitusta meille kaikille.
- Mitä tarkoitat, ettei hän tullut sukupuolenvaihdokseen?
- Okei, nyt ota kuva tästä kulmasta. Tämä on todella luonnonoikku.
- Hoitaja, allekirjoittiko tämä potilas elintestamentin?


Mies meni lääkärinsä luokse
täydelliseen lääkärintarkastukseen.
Hän ei ollut tuntenut itseään kovin
terveeksi ja tahtoi saada selville, oliko
hän sairas. Kokeiden jälkeen tohtori tuli
miehen luokse mukanaan tulokset.
- Valitettavasti minulla on huonoja uutisia.
Te kuolette, eikä teillä ole paljoa aikaa.
- Voi ei, se on kauheaa. Kuinka paljon minulla on aikaa? mies kysyi.
- 10..., sanoi lääkäri.
- 10? 10 mitä? Kuukautta? Viikkoa? Mitä?! hän kysyi epätoivoisesti.
- 10..9..8..7..


Nainen saattoi miestään lääkärin vastaanotolle. Tarkastuksen jälkeen lääkäri kutsui vaimon yksinään huoneeseensa. Lääkäri kertoi hänelle:
- Miehenne kärsii hyvin vakavasta ja ankarasta sairaudesta, hyvin kauheasta stressistä. Mikäli ette noudata ohjeitani, teidän miehenne todennäköisesti kuolee. Lääkäri jatkoi:
- Joka aamu teidän täytyy laittaa hänelle terveellinen aamiainen. Olkaa hänelle ystävällinen ja katsokaa, että hän pysyy hyvällä tuulella. Lounaaksi laittakaa hänelle ravitseva ateria. Myös illalli-seksi valmistakaa hänelle erityisen mukava ateria. Älkää rasittako häntä arkipäivän askareilla, kun hänellä on ollut kova päivä. Älkää kertoko hänelle omia huolianne, se vain pahentaa hänen stressiään pahemmaksi. Ja mikä tärkeintä, huolehtikaa hänen jokaisesta pyynnöstään.- Mikäli te teette näin seuraavat kaksi vuotta, luulen teidän miehenne saavan terveytensä takaisin täydellisesti.
Matkalla kotiin mies kysyi vaimoltaan,
- Mitä se lääkäri oikein sanoi?
- Sinä kuolet, vastasi vaimo, sinä kuolet.



- Pitääkö omena päivässä lääkärin todella loitolla?
- Jos sen heittää tarpeeksi tarkasti.


Psykiatri tapasi ystävänsä ja kertoi, että oli kuullut tämän kuolleen.
- Mutta näethän, että olen elossa, ystävä hymyili.
- Mahdotonta, jaanasi psykiatri, mies joka kertoi minulle sinun potkaisseen tyhjää on paljon luotettavampi persoona, kuin sinä!


Migreeni

Mies tulee lääkäriin ja valittaa kärsineensä migreenistä koko pienen ikänsä.
Lääkäri havaitsee potilasparan kokeilleen joka-ainutta lääkettä ja hoitoa, joita suinkin on olemassa, mutta mistään ei ole ollut hyötyä.
- Kuulepas, sanoo lääkäri, kärsin itsekin kamalista päänsärkykohtauksista, ja voin vain antaa sinulle neuvon, joka perustuu omaan kokemukseeni.
Kun minulle tulee migreeni, menen kotiin ja lillun kuumassa kylvyssä vähän aikaa. Sitten vaimoni hieroo minua tulikuumalla vedellä ja pesusienellä erityisesti ohimoiden kohdalta.
Se auttaa hieman, sitten menemme yhdessä makuuhuoneeseen ja vaikka luulen kuolevani päänsärkyyn, pakotan itseni rakastelemaan häntä. Ja miltei aina, päänsärky häviää silmänräpäyksessä. Kokeilepa tätä ja tule kertomaan kuuden viikon kuluttua, tehosiko.
Kuuden viikon kuluttua potilas tulee leveä hymy huulillaan.
- Tohtori, se sinun neuvosi todella tepsi! SE TODELLA TOIMI! Minulla on ollut migreeni 17 vuotta ja tämä on ensimmäinen kerta, kun jokin OIKEASTI AUTTAA minua.
- No, olen iloinen, että minusta oli apua, lääkäri toteaa
- Muuten, tohtori, potilas lisää, teillä on tosi nätti talo!


- Kuinka monta psykiatria tarvitaan vaihtamaan sähkölamppu?
- Vain yksi, mutta lampun pitää itse haluta vaihtamista.


Potilaalla oli peräsuolen vaivoja ja ruotsinkielinen lääkäri ryhtyi suorittamaan peräsuolen tähystystä.
Yhtäkkiä lääkäri huudahtaa: "Herregud, där är någon, som tittar på mig!". Potilas oli nielaissut silmäproteesinsa ja se oli juuri
poistumassa luonnollista tietä.


- Auttaisiko herra tohtori poistamaan erään kauneusvirheen, joka vaivaa minua?
- Valitan, mutta ei käy; minä en katko kauloja.


- Lääkärini määräsi, että minun pitää juoda vettä tunti ennen ateriaa.
- Noudatatko määräystä?
- En, jaksan korkeintaan neljännestunnin.


Himottavan näköinen nainen tuli psykiatrin vastaanotolle.
- Tohtori, teidän täytyy auttaa minua, hän pyysi. En pysty muistamaan mitään viittä minuuttia kauempaa.
- Ettekö todellakaan? Olkaa hyvä ja riisuutukaa ja asettukaa sitten tuohon sohvalle pitkäksenne.


Kohtaaminen kadulla.
- Voi, voi tohtori, kuinka pahoillani olenkaan, että ette päässyt uudenvuoden aattona tulemaan meille juhlaillalliselle.
- Älkää suotta pahoitelko, minulla oli ilo saada viisi vierastanne potilaikseni heti seuraavana päivänä.


Mies meni lääkäriin valittaen vatsavaivojaan. Lääkäri tutki miehen, määräsi lääkettä ja lähetti miehen kotiin. työvuoron päätyttyä lääkäri järjesteli papereitaan ja tuli kiinnittäneeksi huomiota kyseisen miehen papereihin. Hän huomasi kauhukseen määränneensä vatsalääkkeen sijasta rauhoittavia. Lääkäri soitti miehelle kotiin ja selitti tapahtuneen virheen, johon mies tyynesti:
- Ai jaa, no mä jo vähän ihmettelinkin että kun mä olen jo pari tuntia istunut paskat housussa eikä vituta yhtään.


Mies meni lääkärinsä luokse täydelliseen lääkärintarkastukseen. Hän ei ollut tuntenut itseään kovin terveeksi ja tahtoi saada selville, oliko hän sairas. Kokeiden jälkeen tohtori tuli miehen luokse mukanaan kokeiden tulokset.
- Valitettavasti minulla on huonoja uutisia. Te kuolette, eikä teillä ole paljoa aikaa.
- Voi ei, se on kauheaa. Kuinka paljon minulla on aikaa? mies kysyi.
- 10.. sanoi lääkäri.


Rouva Virtanen lukee lääkärikirjaa.
- Herranen aika, olen sairastunut malariaan!
- Höpö-höpö, eihän sinulla ole oireitakaan, mies vastaa.
- Tässä sanotaankin, ettei aluksi huomaa mitään!

LaihialaisetMaanantai 21.08.2006 19:47

Puhelu Laihialla:
- Herra tohtori, voitteko tulla tänne äkkiä. Koirani nielaisi juuri
kondomin.
- Älkää vain antako sen juoda mitään. Tulen heti paikalla luoksenne.
Tohtori lähti liikkeelle, mutta jo muutaman minuutin ajon jälkeen hänen
autopuhelimensa soi.
- Ei teidän tarvittekkaan tulla herra tohtori. Löytyi varakortonki
piirongin laatikosta


Miksi laihialaiset katsovat pornovideota takaperin? He haluavat nähdä ilotytön antavan rahat takaisin


Miksi Laihialla latotansseissa tanssitaan sukkasillaan?
Jotta musiikki kuuluis Isostakyröstä.


Pohjanmaalla järjestettiin keräys orpokodin hyväksi. Laihialta lahjoitettiin 15 orpoa.


Millainen on laihialainen munatoti?
- Juodaan lasillinen vettä toinen käsi housuntaskussa!


Laihialaisisäntä kutsui ystävänsä ja naapurinsa jouluaterialle ja kehui, että hänellä on oikein kalkkunakin.
Kun istuttiin pöytään, isäntä pani näkkileipäpaketin kiertämään. Juhlan kunniaksi tarjottiin toinenkin kierros. Sen jälkeen isäntä sanoi:
- Tuopas eukko se kalkkuna pöytähän, niin saa nokkia muruuset pöyrältä


Laihialaismies osti käytetyn hautakiven ja vaati vaimoaan vaihtamaan nimensä.


Laihialaispoika vei varmuusvälinettä kumikorjaamoon. Korjaamon pitäjä totesi:
- Ei tästä enää kalua saa, kyllä sinun nyt on hankittava uusi.
- Siinäpä se kun tämä ei ole minun vaan maamiesseuran.


Laihialainen meni matkatoimistoon kyselemään Itämeren risteilyn hintaa.
- Ensimmäisessä luokassa se maksaa 1100 mk ja toisessa 800 mk, mutta jos uitte laivan vierellä niin pääsette 50 markalla.
Laihialainen mietti hetken vakavana ja kysyi:
- Minkähänlaisia ruuantähteitä he heittävät laivalta?


Laihialais-pedofiili pikkulapselle:
- Ostatko karkkia?


Mikä on Laihialaisen rakkain lain kohta?
- No tietysti kaikki, mikä koskee omaisuuden hukkaamiskieltoa.


Laihialainen mies korjasi talonsa kattoa. Vaimo laittoi samaan aikaan ruokaa. Mies putosi katolta, ja pudotessaan näki ikkunasta vaimonsa, jolle hän huusi:
- Laita ruokaa vain ittelles! Minä syön sairaalassa!


Laihialaisisäntä teki kuolemaa, suvun kolme miestä seisoivat siinä vierellä ja juttelivat hautajaisten järjestämisestä.
- Kuinkahan monta taksia tarvitahan, kolome kai.
- Ei kyllä, kaksi riittää ja muut saa kävellä.
- No sittehän soon sama vaikka kaikki kävelis...
Isäntä viimeisillään nousi pystyyn ja sanoi:
- Matti on oikias, tuokoopa mun housut niin kävellään kaikki.


- Onhan ne laihialaasvitsit hyviä, mutta kyllä niitä pitääs vähän säästeliäämmin käyttää.


Kaksi laihialaista oli käräjillä syytettynä juopumuksesta ja pahennuksen herättämisestä yleisellä paikalla.
- No niin, kuka oli kolmantena? tuomari kysyi.
- Miten niin kolmantena? miehet ihmettelivät.
- Niin, kuka maksoi teidän viinanne?


Millainen on laihialainen rasvaimu?
- Bertta, 98kg, ottaa suihin.


Kaksi laihialaismiestä tapaavat toisensa kadulla, jolloin toinen kysäisee:
- Sääkös sen mun poikani eilen sieltä avaannosta pelaastit?
- Joo mää.
- No missääs sen pipo on?


Laihialainen teollisuuslaitos lupasi 10.000 markan palkkion sille työntekijälle, joka tekee parhaan aloitteen. Palkinto myönnettiin henkilölle, joka teki aloitteen palkintosumman muuttamisesta 5.000 markaksi.


Laihialla oli tapana maksaa bussikyyti vasta bussista poistuttaessa. Tavasta luovuttiin, kun yksi laihialainen kuoli bussissa nälkään...


Laihialainen tapasi Vaasassa tuttavansa. Tämä kysyi, millä asialla sitä oltiin.
- Häämatkalla ollahan, vastasi mies.
- No missääs nuorikkos on, tuttava kysyi.
- Hän on käynyt Vaasassa jo aikaasemmin.


Laihialainen oli lähtenyt Helsinkiin ja majoittui siellä hotelliin. Portieri kantoi laihialaisen laukut ylös ja jäi odottamaan juomarahaa. Laihialaisen sydäntä kouraisi, mutta lopulta hän kaivoi taskujaan, ojensi jotain pojalle ja sanoi:
- Tässä sinuulle kahvikupiillista varten.
Poika kiitti, meni käytävään ja avasi siellä kouransa. Kädessä oli kaksi sokeripalaa.


Laihialainen meni hotelliin ja kysyi huoneiden hintaa. Respasta vastattiin:
- Ensimmäisessä kerroksessa 100 mk, toisessa 50 mk ja ullakolla 20 mk yöltä. Laihialainen otti laukkunsa ja lähti kävelemään ulos.
Respa huusi perään:
- Oliko liian kallista?
- Ei, mutta kerrokset loppuivat kesken.


Laihialaispaappa oli kuollut ja jättänyt viimeisenä toiveenaan, että molemmat pojat jättäisivät 50 mk arkkuun ennen hautaan panemista.
Hautajaispäivänä arkun ollessa auki toinen pojista käveli arkun viereen ja laittoi 50 mk arkkuun ja vilkaisi veljeään merkitsevästi, jolloin toinen veli asteli arkun luokse ja pudotti arkkuun satasen shekin ja otti viiskymppisen taskuunsa.


Miksi laihialaiset vihitään usein kanalassa?
- Ettei riisiä menisi hukkaan.


Laihian golfkerhon seinässä lukee seuraava ohje:
- Liikkuvaa löytöpalloa ei saa poimia.
Laihialaisnuoripari käveli sillalla. Morsian päätti kokeilla oliko sulhanen tarpeeksi varakas ja sanoi:
- Heitäpä kymmenpenninen veteen ja hymyile.


Pitäneekö paikkansa, että Laihialla on kunnanjohtaja saanut potkut tuhlaavaisuuden takia. Oli mennyt sanomaan vieraille notta: "Tuhannet kiitokset käynnistänne".


Laihialainen matkusti junassa suuren matkalaukun kanssa. Konduktöörin saapuessa tarkastamaan matkalippuja laihialainen ojensi lastenlipun.
- Tämä lippu ei kelpaa.
- Notta miks ei kelepaa?
- Tämä lippu on lastenlippu.
- No lippuhan se on siinä missä muutkin !
- Niin mutta teillä pitää olla aikuisten lippu.
- En hyvääksy, tämä lippu on ihan yhtä hyvä kuin aikuistenkin lippu.
Miekkoset sanailivat siinä aikansa, kunnes konduktöörin hermot pettivät. Hän tarttui laihialaisen isoon matkalaukkuun ja heitti sen junan ikkunasta ulos. Silloinkos laihialainen kimpaantui, pomppasi ylös penkiltä ja karjui:
- Hävyytöntä! Minä teen teistä valituksen. Ensin valitetahan, notta lippu ei kelepaa ja sitten vielä heitetähän pikkuveli ikkunasta ulos !


Laihialaisessa lehdessä kirkkoherra ilmoitti: Tiedoksi täten seurakunnalle, että lottokuponki on ihan sopiva kolehtiin pantava, mutta olisi parempi, jos se pistettäisiin haaviin ennen arvontaa.


Miksi laihialaissialla on puujalka ?
- Eihän koko sikaa yhden kinkun takia kannata tappaa.


Sosiaalityöntekijä oli lomalla Laihialla. Hän kuljeskeli iloisin mielin pitkin kylänraittia. Katse lepäsi laakeilla pelloilla kunnes hänen oli hieraistava silmiään: Kumara mummoraiska huhki viljapellossa tylsän viikatteen kanssa ja hyväkuntoisen näköinen nuorimies pureskeli ruohon kortta ojan pientareella. Kauhistuneena sosiaali-tantta ampaisi miehen luo ja kiljahti:
- Mitä tämä oikein merkitsee? Vanhalla ihmisellä teetät työsi!
Nuori mies vilkaisi tanttaa ja virkkoi:
- Vanahat käytetähän täällä ensin loppuun.


Laihialainen mies oli kuolemaisillaan ja hänen ainoa poikansa oli sairas vuoteen vieressä. Mies pyysi kynttilää. Aikansa pengottuaan poika löysi kynttilän ja sytytti sen. Poika huomasi että oli vielä jotakin tekemistä ja sanoi isälleen:
- Jos lähtö tuloo kun oon ulkona, niin puhalla kynttilä sammuksiin viimeisellä henkäyksellä.


Aikoinaan energiakriisin aikaan valtioneuvosto kehotti kansalaisia säästämään ja käski alentamaan sisälämpötilat 20 asteeseen. Huolestuneet laihialaiset reagoivat tähän lähettämällä kirjeen, jossa anottiin erivapautta, jotta lämpötiloja ei tarvitsisi nostaa.


- Miten laihialla juhlitaan lottovoittoa?
- Avataan sanakirja kohdasta "shampanja".


Mikä on laihialainen sähkösauna?
Pistetään sähkölasku saunan seinälle ja hikoillaan sitä katsellessa.


- Mikä on laihialainen lotto?
- Pannaan illalla 10 penniä vesilasiin ja otetaan aamulla puhtaana käteen.


Laihialainen meni lääkäriin ja toi tullessaan pyydetyn virtsanäytteen jumalattoman suuressa pullossa. Lääkäri tutki näytteen ja sanoi:
- Teissä ei ole mitään vikaa.
Laihialainen meni iloisena kotiinsa ja huusi jo ovelta:
- Vaimo, sinussa ja minussa ja isoisässä ja -äidissä eikä hevosessakaan ole mitään vikaa!


Tytär tuli kotiin ja sanoi Laihialaiselle miljonääri-isälleen:
- Isi, isi, minä tarvitsen välttämättä 50 markkaa!
- Neljäkymmentä markkaa, kauhisteli miljonääri isä, - mihin ihmeessä sinä tarvitset kolmeakymmentä markkaa?


Opetustilanne poliiskoulussa: "Miten Laihialla hajoitetaan mellakoiva väkijoukko, oppilas Pöllänen?" "Otetaan lakki
pois päästä, ja aletaan kerätä kolehtia."


Mitä yhteistä on laihialaisella ja kasvissyöjällä?
- Kumpikaan ei haluu maksaa.


Kaksi laihialaista löysi viinapullon. Lähempi tarkastelu
osoitti että siinä oli metanolia.
- Täytyy kai viskata se jokeen, sanoi toinen.
- EI! Minulla on sokea veli...


-Kuka keksi kuparilangan?
-Kaksi laihialaista, jotka löysivät kuparipennin samaan
aikaan....


Poika oli päässyt käymään kirkonkylällä ja kotiin palattuaan selitti isälleen:
- Säästinpä linja-autorahan, kun juoksin sen perässä kotiin.
Siitäpä isä suuttui ja torui poikaansa:
- Olisit juossut taksin perässä, niin olisit säästänyt enemmän!


Millainen on laihialaisten parranajokone?
-Niin tylsä, että vettä ja vaahtoa ei tarvita. Vesi tulee silmistä ja vaahto suusta.

Kolme toivomustaSunnuntai 20.08.2006 21:35

Mies kulki yksinään rannalla ja löysi pullon lojumassa hiekassa. Hän kurkottui poimimaan pullon ja veti korkin ulos. Savupilven keskeltä tuli esiin henki. Henki kiitti nopeasti miestä vapaudestaan ja tarjosi miehelle kolme toivomusta.
- Tuota, olen aina halunnut käydä Hawaijilla, mutta pelkään lentämistä ja laivamatka saa minut huonovointiseksi. Jos sinä tekisit minulle tien Hawaijille?
- Tuota, siinä on paljon tekemistä jopa minulle. Kaikki pylväät, jotka pitävät tien ylhäällä ja tarvitaan tonneittain tavaraa. Se voi kestää jopa kuukausia. Etkö voisi toivoa jotain muuta. En usko pystyväni siihen, vastasi henki.
- Okei sitten. Olenkin aina halunnut ymmärtää naisten ajatusten juoksua. Opeta minut siis ymmärtämään naista.
- Halusitko siihen tiehen 2 vai 4 kaistaa? sanoi henki nopeasti.


Baariin asteli mies, joka kysyi baarimikolta:
- Tarjoatko ryypyn, jos näytän sinulle jotain ihmeellistä?
- Hyvä on, mutta sen täytyy sitten olla todella ihmeellistä.
Silloin mies otti taskustaan noin kolmekymmentäsenttisen frakkiin pukeutuneen pikku-ukon ja asetti tämän baarin pianon koskettimille. Kääpiö alkoi oitis painella koskettimia ja pian ilmoille kantautui kaunis melodia.
- Siinäpä todella ihmeellinen olento, baarimikko myönsi kaataen lasillisen miehelle. - Mistä sinä tuollaisen olet löytänyt?
- Sain sen lampun hengeltä, mies sanoi ottaen taskustaan Aladdin-tyylisen öljylampun. - Se toteuttaa toiveen jokaiselta, joka kiillottaa lamppua.
- Ihanko totta, saanko minäkin kokeilla? baarimikko pyysi. - Saisit toisenkin ryypyn.
- Olkoon menneeksi. Mies antoi lampun baarimikolle, joka heti alkoi puhdistaa lamppua esiliinallaan.
- Henki, tahdon miljoona markkaa! baarimikko sanoi.
Silloin baarin ovesta vyöryi sisään suunnaton lauma ankkoja. Ne peittivät nopeasti koko lattian, ja kohta ilmakin oli sakeana ankoista ja höyhenistä.
- Minä toivoin miljoona markkaa enkä miljoonaa ankkaa! baarimikko huusi hädissään kaakatuksen yli. - Kuuleeko sinun henkesi huonosti!?
- Luuletko, että minä toivoin 12-tuumaista pianistia!


Kiinalainen, vaalea amerikkalainen ja tumma amerikkalainen kohtasivat hyvän haltian, joka lupasi täyttää heidän toiveensa jos he hyppäisivät pilvenpiirtäjän katolta ja huutaisivat samalla toiveensa.
Kiinalainen aloitti, otti pitkän vauhdin katolla, ponnisti reunalta ja huusi: "Rice !". Kiinalainen putosi pehmeästi riisikasaan ja eleli loppuelämänsä yltäkylläisyydessä.
Tuli vaalean amerikkalaisen vuoro. Vauhti, ponnistus ja huuto: "Money!" ja pehmeä rahakasa odotti alhaalla. Ennen tumman amerikkalaisen vuoroa alkoi sataa tihuttaa vettä ja katto muuttui liukkaaksi. Tumma amerikkalainen otti kuitenkin reippaan vauhdin, mutta ponnistusvaiheessa jalka lipesi ja kuului huuto "O´shit !"


Ilkka Kanerva käveli ajatuksissaan Töölönlahden rannalla. Äkkiä hän havaitsi rantahiekkaan puoliksi hautautuneen erikoisen pullon. Ile kaivoi pullon esille heittääkseen sen roskiin. Silloin pullosta pelmahti esille henki.
- Vapautit minut vuosisataisesta vankilastani, siispä saat esittää ne kuuluisat kolme toivomusta.
Epäluuloisena Ike sanoi kokeeksi:
- Kata tähän kunnon pitopöytä kaikkine tarpeineen.
Puff! Niin tapahtui. Rannalle ilmestyi notkuva herkkupöytä herkkuineen ja viineineen. Jotain puuttui... No, tietysti naiset!
- Pari naista voisit toimittaa tähän, sanoi Ile.
Puff! Niin tapahtui. Ilen molemmille puolille ilmestyi todella upeat ja muodokkaat naiset. Kaikesta päättäen olivat vielä halukkaitakin.
Ile innostui:
- Vau, mitä daameja, nyt toivoisin itselleni todella suuren mulkun.
Puff! Niin tapahtui ja Ilen syliin ilmestyi Paavo Väyrynen.


Amerikansuomalainen mies menee korkki perseessä baariin. Baarimikko ihmettelee, kuinka moinen on päässyt tapahtumaan.
- Kuljin rannalla ja löysin taikalampun, hankasin sitä ja pullon henki ilmestyi. Se sanoi minulle, että saan toivoa. Menin ihan änkäksi ja tokaisin “no shit!”

Johtajat ja sihteeritLauantai 19.08.2006 23:26

Mitä Matti Ahde sanoi nais alaisilleen ennen potkuja??
Haluatko lyhyen vai pitkän vedon


Kaunis, nuori sihteeri oli mennyt naimisiin 90-vuotiaan papan kanssa. Ensimmäisen yhteisen yönsä he viettivät hotellissa. Vaimo kävi kylvyssä ja tuli sieltä pukeutuneena läpinäkyvään yöpaitaan. Innoissaan vanha mies nosti kätensä pystyyn viisi sormea pystyssä.
- Mitä? Viisi kertaa? kauhistui nainen.
- Ei toki, vaan valitse sormi...


Johtaja makaa väsyneenä mutta onnellisena vuoteessaan katselleen sihteeriään, joka pelkkä turkki päällään ihastelee itseään peilistä. Yhtäkkiä sihteeri kysyy:
- Tämä on aivan ihana turkki, johtaja. Jaksaisitko, jos minä kiittäisin sinua vielä kerran?


Sihteeri täyttää kyselylomaketta, jonka aiheena on työpaikan ilmapiiri. Kaikki sujuu hyvin kunnes hän tulee kohtaan "suhde johtajaan". Pienen epäröinnin jälkeen hän kirjoittaa: Kyllä, kolme kertaa viikossa.


Sihteeri kirjoitti aina muistiin panoja.


Sihteerin vastatessa puhelimeen miesääni kysyy:
- Annatteko johtajalle?
- Vitttuakos se teille kuuluu!, tiuskaisi sihteeri.


Kaksi sihteerikköä keskustelee:
- Minkälainen mies se sinun uusi johtajasi on?
- Ei siitä miehestä paljon kostu.


- Johtaja Mäkinen on kuulemma mennyt naimisiin sihteerinsä Liisan kanssa.
-Jahas, ja nyt sitten Liisa sanelee tekstin.



Johtaja Mäkinen kysyi ravintolan kokilta, voiko lanttulaatikkoa laittaa pyttipannuun.
- No, ei oikein.
- Mutta kun anoppikin on tulossa, ja...
- No sitten kyllä. Ja sen jälkeen roskiin.
Johtaja Jauhiainen sai toimistoonsa parfyymiltä tuoksahtavan kirjeen. Sisällä oli teatterilippu ja viesti, jossa luki:
- Ette tiedä keneltä tämä on. Mutta saapukaa illalla teatteriin, niin saatte tietää.
Jauhiainen meni teatteriin, mutta vieruspaikalle ei ilmaantunut ketään. Pettyneenä hän meni toimistoonsa, jossa hän havaitsi, että kassakaappi oli tyhjennetty. Pöydällä oli viesti:
- Nyt tiedätte!


Johtaja tarvitsi sihteerin. Vaadittiin tietyt tutkinnot ja taidot, mutta lisäksi johtaja esitti ulkonäöltään sopiville ehdokkaille sellaisen toivomusehdon, että sihteeri voisi auttaa asiassa silloin, kun johtajan vaimolla on "huonot päivät". Tällöin tavattaisiin illalla konttorissa työnimellä "kirjoitettava kiireellinen kirje Johanssonille". Eräs hakija lupasikin täyttää ehdon, ja työ alkoi.
Meni muutama päivä, kunnes johtaja esitti sihteerille, että nyt olisi kirjoitettava kiireellinen kirje Johanssonille. Tällöin sihteeri joutui pahoitellen kertomaan, että valitettavasti hänelläkin
on "huonot päivät".
Meni jälleen muutama päivä. Sihteeri esitti vuorostaan:
- Tänä iltana voitaisiin kirjoittaa se kirje Johanssonille.
Tällöin johtaja joutui rykäisten kertomaan:
- Kun asia oli kiireellinen, minä suoritin sen jo käsin.
Silloin sihteeri sanoi:
- Jos olisin tiennyt, että asia on niin kiireellinen, olisinhan minäkin voinut suorittaa sen suullisesti.


Mies oli juuri palkattu uudeksi johtajaksi suureen High tech yritykseen. Edellinen johtaja asteli tapaamaan häntä yksityisesti ja esitteli hänelle kolme numeroitua kirjekuorta. "Avaa nämä kuoret silloin, kun sinulla on niin paha ongelma, ettet pysty ratkaisemaan sitä." hän sanoi.
Kaikki meni tasaisesti, mutta kuusi kuukautta myöhemmin, myynti kääntyi laskuun ja hän oli todella kovan paineen alla. Järjen käydessä vähiin hän muisti kirjekuoret. Hän meni laatikolleen ja otti ensim-mäisen kirjekuoren. Viestissä luki: "Syytä edeltäjääsi."
Uusi johtaja kutsui koolle lehdistötilaisuuden ja tahdikkaasti laski syyt edeltäjänsä niskoihin. Tyytyväisenä lehdistö kirjoitti positiivisesti, myynti kääntyi nousuun ja ongelma oli pian takana. Mutta jo vuoden päästä yhtiö oli taas vaikeuksissa: tuli vakavia tuotanto-ongelmia.
Edellisestä kokemuksesta oppineena johtaja avasi nopeasti toisen kuoren. Viestissä luki: "Uudelleenorganisoi." Tämän hän teki ja yhtiö oli nopeasti jaloillaan.
Muutamien toinen toistaan tuottoisampien vuosineljännesten jälkeen yhtiölle tuli taas vaikeat ajat. Johtaja meni huoneeseensa, sulki oven ja tietäen, että kyseessä oli viimeinen kuori, hän avasi sen. Viestissä sanottiin, "Valmista kolme kuorta..."


Kaksi sihteeriä keskustelivat:
- Kyllä se johtaja pukeutuu hienosti.
- Ja nopeasti.


Johtajalla oli ongelma. Lääkäri oli kehottanut häntä vähentämään
seksihommat puoleen. Nyt hän ei tiennyt, ottaisiko avioeron vai
antaisiko sihteerille lopputilin.


Johtajat keskustelivat. Toinen
kysyi toiselta, miksi tämä oli
erottanut sihteerinsä. Hän kertoi:
Kaksi viikkoa sitten oli minun 45-
vuotissyntymäpäiväni, enkä ollut
kovin innoissani, kun aamulla
heräsin eikä vaimo edes
onnitellut saatikka antanut
lahjaa. Hän ei sanonut minulle
edes hyvää huomenta. Ajattelin,
että sellaisia vaimot ovat, mutta
lapset sentään muistavat!


Sitten heräsivät lapset, mutta
kukaan heistä ei sanonut
sanaakaan.
Sen jälkeen menin toimistolleni.
Tunsin itseni hyvin masentuneeksi
ja pettyneeksi.
Kun kävelin toimistooni,
sihteerini "Hyvää huomenta pomo,
ja hyvää syntymäpäivää!" Se sai
minut tuntemaan oloni hieman
paremmaksi.


Työskentelimme iltapäivään
saakka, jolloin sihteerini
koputti oveen ja sanoi:
"Tiedätkös, ulkona on hyvin
kaunis ilma ja on syntymäpäiväsi.
Mitäs jos mentäisiin lounaalle,
vain sinä ja minä?"


Niinpä me menimme pieneen
viehättävään maaseuturavintolaan.
Joimme parit martinit, lounas oli
loistava, ja meillä oli todella
hauskaa.


Sen jälkeen piti palata
toimistolle, mutta hän sanoi: "On
niin kaunis päivä, onko meidän
pakko mennä vielä toimistoon?"
"Enpä usko", minä vastasin,
jolloin hän ehdotti menemistä
hänen asuntoonsa.


Niin teimmekin ja joimme vielä
martinit ja poltimme savukkeet.
Sitten hän sanoi käyvänsä
vaihtamassa päälle jotain
mukavampaa, jos minulle sopii.
Vastasin myöntävästi. Hän meni
makuuhuoneeseen ja noin viiden
minuutin kuluttua hän tuli
takaisin suuri syntymäpäiväkakku
sylissään. Perässä kävelivät
vaimoni ja lapseni ja he kaikki
lauloivat "Hyvää syntymäpäivää".


Ja minä istuin siinä sohvalla,
päälläni vain sukat.


Matematiikan professori lähetti
faksin vaimolleen:


"Rakas vaimo, ymmärräthän sinä,
että olet jo 54-vuotias, ja
minulla on tiettyjä tarpeita,
joita sinä et enää pysty
tyydyttämään. Olen toisaalta
onnellinen kanssasi, sinä
vaimonani, ja minä vilpittömästi
toivon, ettet loukkaannu ja suutu
siitä, että juuri nyt, kun luet
tätä kirjettä, olen hotelli
Ramadassa 18-vuotiaan
assistenttini kanssa. Olen kotona
ennen puoltayötä. Miehesi"

Kun professori saapuu hotelliin,
häntä odotti siellä faksi, jossa
lukee:


"Rakas aviomieheni, Myös sinä
olet 54-vuotias ja juuri kun saat
tämän faxin, olen hotelli
Radissonissa 18-vuotiaan
putkimiehen kanssa. Koska olet
matemaatikko, osaat varmaan
laskea, että 18 menee 54:ään
useammin kuin 54 18:aan.
Siispä älä turhaan odottele minua
illalla. Vaimosi"


Johtaja Jauhiainen sai toimistoonsa parfyymiltä tuoksahtavan kirjeen. Sisällä oli teatterilippu ja viesti, jossa luki: "Ette tiedä keneltä tämä on. Mutta saapukaa illalla teatteriin, niin saatte tietää."
Jauhiainen meni teatteriin, mutta vieruspaikalle ei ilmaantunut ketään. Pettyneenä hän meni toimistoonsa, jossa hän havaitsi, että kassakaappi oli tyhjennetty. Pöydällä oli viesti: "Nyt tiedätte!"

In The ArmyPerjantai 18.08.2006 18:15

Pieni sotilaslentokone kuljetti kenraalia. Kun matka oli puolivälissä, kone alkoi äkkiä pudota jyrkästi.
- Moottori on rikki, lentäjä ilmoitti. - Me putoamme.
- Eikä meillä ole laskuvarjoja, kenraali kauhistui. - Eikö mitään ole tehtävissä?
- Valitettavasti ei mitään.
- Eikö yhtään mitään? Tekisin mitä tahansa...
- No hyvä on. Ottakaa housunne pois.
Kenraali totteli heti.
- Nyt työntäkää ohjaussauva takapuoleenne.
Kenraali oli niin hädissään, että totteli. - Auttaako tämä varmasti, hän kysyi sovitellessaan ohjaussauvaa ahteriinsa.
- Ei, mutta onpahan tutkijalautakunnalla ihmettelemistä.


Järvinen oli alokas, jolla oli jatkuvasti jotain vikaa. Päivääkään ei mennyt ettei hän olisi poikennut sairastuvalla valittamassa kurkkukipua tai selkäsärkyä.
Kun varuskunnan lääkärit selvin sanoin ilmoittivat alkavansa kyllästyä tällaiseen menoon, Järvinen alkoi keksiä yhä mielikuvituksellisempia sairauksia, joita hän kävi edelleenkin tutkituttamassa.
Kerran Järvinen oli lähtenyt pyykkipussin kanssa varusvarastolle, joka sijaitsi samassa rakennuksessa kuin sairastupa, vaihtamaan alusvaatteitaan. Koska ulkona sataa tihutteli, Järvinen oli työntänyt pyykkipussin palveluspuseronsa alle. Eräs lääkintämies sattui ikkunasta näkemään Järvisen lähestyvän.
- Voi luoja, mies parkaisi. - Järvinen on taas tulossa ja uskokaa tai älkää - nyt se on raskaana!


Ritari oli lähdössä ristiretkelle. Ennen lähtöään hän luovutti uskollisimmalle palvelijalleen avaimen sanoen:
- Tämä avain avaa vaimoni siveysvyön. Jos kuulet minun kaatuneen, voit antaa avaimen hänelle, jotta hän voi avata vyönsä ja etsiä uuden miehen. Tämän sanottuaan ritari kannusti ratsuaan ja lähti linnasta sotilaineen.
Ratsastettuaan jonkin aikaa sotilaat huomasivat, että yksinäinen ratsumies ajoi heitä takaa. He pysähtyivät odottamaan kunnes ratsastaja saavutti heidät. Hevosen kyljet olivat aivan vaahdossa, ja ratsastajakin näytti uupuneelta. Hän oli sama miespalvelija, jonka ritari oli äsken hyvästellyt.
- Onneksi sain teidät kiinni, palvelija huohotti. - Annoitte minulle väärän avaimen.


Kaksi sotajermua tapasivat toisia vuosien jälkeen. Toinen kysyi:
- Muistatko vielä, kun sodassa ollessamme ruokaamme sekoitettiin
ainetta, joka vähensi haluja ?
- Muistanhan minä
- Tiedätkö mitä ? Minusta tuntuu, että nyt se alkaa vaikuttaa


Sotamies joutui sotaoikeuteen syytettynä siitä, että hän on sanonut esimiestään puupääksi. Tuomari kysyi:
- Onko syytteessä perää
- Ei ole, herra sotatuomari. Minä vain sanoin: Herra vääpeli, pankaa kypärä päähänne, sillä tikka lentää tänne päin !


Ruotsin armeijan oppitunnilla kuultua:
Vääpeli: - Miten vihollista voi hämätä ?
Alokas: - Herra vääpeli, Esimerkiksi kun panokset loppuvat, niin jatketaan ampumista, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Vääpeli: - Entä miten estäisitte vihollista käyttämästä
maan rautateitä?
Alokas: - Polttaisin kaikki matkaliput, herra vääpeli


Kaksi ruotsalaista sotilaspartiota oli toisistaan tietämättä tiedustelemassa tiheässä viidakossa . Yhtäkkiä ne huomasivat toisensa, jolloin ensimmäisen partion johtaja huusi peloissaan:
- Me antaudumme!
Tämän jälkeen toisen partion johtaja puolestaan huusi:
- Me antaudumme!
- Me antauduimme ensin! huusi ensimmäisen partion johtaja närkästyneenä.


Kaksi vanhaa soturia tapasivat ja muistelivat kokemiaan kovia hetkiä. Toinen sanoi:
- Kerran minun altani ammuttiin taistelun tuoksinassa hevonen, ja minun täytyi jatkaa jalan.
Toinen oli hetken hiljaa ja sanoi:
- Kerran taas minun altani ammuttiin maatushka, ja minun täytyi jatkaa käsin.


Taysin kyltymätön nymfomaani, venäläinen uusrikas leski ei saanut miehestä koskaan tarpeekseen. Hän kuuli , että suomalainen sotilas vastaa kymmentä ryssää myös sängyssä. Hän ei uskonut, mutta päätti kuitenkin kokeilla.
Suomalainen riisui asetakkinsa sängyn päätyyn ja aloitti rakkauden työt. Kaksikymmentä varvia leski kesti ja sitten pyörtyi ensimmäisen kerran elämässään. Herättyään aamulla tainnuksista, hän soitti palvelijansa ja kysyi minne suomalainen sotilas oli hävinnyt.
Palvelija vastasi:
- Se vetää käteen tuolla käytävällä


Sotaharjoituksissa joku heitti vääpeliä kävyllä, ja tämä hirmustui.
- Kaikkien lomat on peruttu, kunnes syyllinen saadaan selville!
Mutta kävyn heittäjää ei löytynyt, vaikka vääpeli kuinka uhkaili. Niinpä hän muutti taktiikkaa:
- No, korpraali Konttinen, teitä minä en rankaise, jos kerrotte syyllisen.
- Minä se olin, herra vääpeli!


Sotaharjoituksissa everstin huomiota kiinnitti eräs ryhmä veltolla ja epäsotilaallisella esiintymisellään. Kiukkuissaan hän maalasi tilanteen:
- Oikealla pystysuora vuorenseinä, vasemmalla kilometrin syvyinen rotko, takana ylipääsemätön piikkilankaeste ja miinakenttä, edessä sata vihollisen panssarivaunua. Toimikaa!
- Ryhmä asento. Lakki päästä. Isä meidän, joka olet...


Sotilas:
- Tiesitkö että Laihialle on perustettu uusi joukko-osasto.
Toinen Sotilas:
- Älä ihmeessä, minkä niminen?
- Nuukalaislegioona.


- Gruusialainen oli pistäytymässä Moskovassa ja halusi nähdä Leninin. Mausoleumin pitkä jono hirvitti, joten mies otti laatikollisen hyvää gruusialaista konjakkia, ja meni jututtamaan vahtisotilasta. Otettiin muutama tukeva siivu, jolloin sotilas julisti:
- Menetkö suoraan jonon ohi sisään, vai tuodaanko ukko ulos!


Armeijassa oli kaappitarkastus. Alokkaita neuvottiin esittelemään kaappi sanomalla:
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi
Ensimmäinen alokas sanoi:
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi.
Vääpeli huusi:
- Ei noin tietenkään, vaan sano siinä oma nimesi sen-ja-sen tilalla!
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi! alokas huusi.
- Oletteko aivan tomppeli! karjui vääpeli. -Mikä on teidän nimenne?
- Alokas Senjanen, herra vääpeli.


Matkalla sotaharjoitusalueelle juuttuu armeijan kuorma-auto toivottoman näköisesti liejuun. Onneksi ohi sattuu ajamaan jeeppi, jossa matkustaa neljä upseeria. He pysähtyvät auttamaan ja saavat kuin saavatkin pitkän ähellyksen jälkeen auton jälleen lujalle maalle. Yksi upseereista pyyhkii mutaa kasvoiltaan ja ähkäisee:
-Kyllä oli pirunmoinen homma. Mitä siinä oikein on kuormana?
-26 sotamiestä, herra kersantti, vastasi kuorma-auton kuljettaja.


- Sisarellasi on tosi suuri napa.
- Ihmekös tuo. Hän on lipunkantajana pelastusarmeijassa.


Armeijassa:
-Kuka siellä?
-Minähän olen vastannut jo kaksi kertaa! Ettekö tunne ohjesääntöä?
-Kyllä tunnen. Minun tulee huutaa kolme kertaa "kuka siellä" ja sitten ampua.


- Sopiiko asetakki?
- Kyllä, herra kersantti.
- Sopivatko housut?
- Kyllä, herra kersantti.
- Sopivatko lakki ja saappaatkin?
- Kyllä sopivat, herra kersantti.
- Miten teidän on hyväksytty armeijaan?
- Miten niin, herra kersantti?
- Teidän ruumiinrakenne täytyy olla epämuodostunut...


Päivystävä upseeri oli vimmoissaan kun yksitoista iltalomalle lähtenyttä palasi myöhässä. Luutnantti otti miehet yksitellen puhutteluun ja kysyi syytä.
- Herra luutnantti, ensimmäinen mies aloitti. - Äkillisen lakon vuoksi viimeinen bussi ei kulkenutkaan, joten minun piti ottaa taksi. Puolimatkassa taksi meni kuitenkin rikki, ja niin astelin läheiseen maataloon ja suostuttelin isännän myymään minulle hevosen. Viidentoista kilometrin päässä kasarmilta hevonen kuitenkin äkkiä kuoli, ja niin jouduin tulemaan loppumatkan jalkaisin.
Selitys oli niin mielikuvituksellinen, että luutnantti päästi miehen pelkällä varoituksella. Mutta kun kaikki miehet kertoivat saman tarinan alkoi luutnantti hermostua. Niinpä hän kysyi viimeiseltä mieheltä:
- Miten te myöhästyitte?
- Herra luutnantti, mies aloitti. Äkillisen bussilakon sattuessa minun oli turvauduttava taksiin...
- Nyt riittää! Luutnantti karjaisi. - Älkää vain sanoko että auto hajosi!
- Ei, auto ei hajonnut, mies vastasi. - Mutta kun tiellä lojui niin paljon kuolleita hevosia, matka kesti huomattavasti kauemmin kuin tavallisesti.


- Mites sen kirjeen kävi, jonka kirjoitit pääesikuntaan ja jossa mainitsit, että sinun nähdäksesi koko armeija saisi painua helvettiin? kysyi tyttö poikaystävältään, joka ei yhtään pitänyt varusmiespalvelusta.
- Se palautettiin ja siihen oli lyöty leima: Joukkojen siirtoehdotukset on laadittava kolmena kappaleena.


Serbisotilaat laskivat aseensa; konepistooleita löytyi 10 956 708 kappaletta.


Varuskunnan sairaalassa häärinyt
siivoojatar oli vahingossa töyttäissyt
hyllyltä alas virtsanäyteputkilon, joka
tietysti rikkoontui. No, nokkelana
tyttölapsena siivoojamme otti hyllystä
tyhjän vastaavan ja lurautti tilalle oman
tuotoksensa. Eipä aikaakaan, kun
alokas Koistinen kutsuttiin
varuskunnan lääkintämajurin puheille
ja tämä ihmettelemään, että miten
on mahdollista, kun meidän
tutkimustulosten mukaan te olette
raskaana johon alokas Koistinen
häpeillen ja vältellen änkyttää, että:
Sitähän minä sille kersantillekin
sanoin, että ei tästä hyvää seuraa!


- Alokas, mikä olitte siviilissä?
- Onnellinen!


Kolme sotilasta oli menettänyt yhden ruumiinosan. Yhdeltä oli katkennut jalka, toiselta käsi, ja kolmannelta mulkku. He menivät kirurgin luo:
- Onko täällä jalkoja? kysyi ensimmäinen.
- Ei ole kuin naisten käsiä, kelpaako? kysyi kirurgi.
- Ihan hyvin, vastasi sotilas.
- Onko täällä käsiä? kysyi toinen.
- Ei ole kuin naisten jalkoja, kelpaako? kysyi kirurgi.
- Mainiosti, vastasi sotilas.
- Onko täällä mulkkuja? kysyi kolmas.
- Nyt ovat valitettavasti mulkut päässeet loppumaan, mutta tuossa vastapäätä olevassa eläintarhassa on kuollut norsunpoikanen, kelpaako kärsä? kysyi kirurgi.
- No, kyllä se ihan hyvin saattaisi sopia, vastasi sotilas.
Kaikki kolme tulivat valittamaan ruumiinosistaan.
- Minun jalkani ei ole hyvä, aina kun tanssin valssia, niin jalka vie väärään suuntaan, sanoi ensimmäinen.
- Seuraava! huusi kirurgi.
- Minun käteni ei ole hyvä, aina kun menen aamulla kuselle, käsi
havittelee mulkkuani, sanoi toinen.
- Seuraava, huusi kirurgi.
- No, mitäs sinulla on valittamista mulkustasi? kysyi kirurgi.
- Ei tässä muuta, mutta aina jos kävelen liian lähelle ruohoaluetta puistossa, kärsä tulee housusta esiin ja työntää tukon ruohoa perseeseeni.


Nuori luutnantti teki varusmiestarkastusta. Yhtäkkiä hän alkoi karjua kasvot punaisina:
- Alokas Virtanen! Teidän pyhäkenkänne kiiltävät kuin peili viidentoista minuutin kuluttua!
- Kiitos, herra luutnantti!


Ote armeijan käsikirjasta:
Telttapuikot on maalattava kirkkaanpunaisiksi. Kirkas väri
helpottaa puikkojen löytymistä maastosta kulloinkin
vallitsevissa sää- ja valaistusoloissa. Kirkkaanpunaisia telttapuikkoja käytettäessä on puikot upotettava
huolellisesti maahan, täydellisesti pois näkyvistä.


Mitä varten ovat reserviupseerit?
- He täydentävät armeijan upseeritarvetta sota-aikana.
Mitä varten ovat aktiiviupseerit?
- He täyttävät naisten upseeritarpeen rauhan aikana.


Putin, Clinton ja Ahtisaari kipailivat kenellä on suurin, mahtavin ja pelottavin armeija. Clinton aloitti että hänen
armeijansa pystyy vartissa valloittamaan Venäjän suurimmat
kaupungit. Siihen Putin, että hänen armeijansa pystyy vartissa valloittamaan Euroopan suurimmat kaupungit.
Siihen sitten Ahtisaari rennosti että hänen armeijansa on niin pelottava että edes hänen oma Markonsa ei sinne uskaltanut mennä.


- Sotamies, mitä teette, kun näette vääpelin putoavan jäihin?
- Seuraan katseella, herra vääpeli.


Pappi oli puhumassa sotaan
lähteville miehille. Hän sanoi:
"Teillä on kaksi mahdoillisuutta;
te joko kuolette tai ette kuole.
Olisi tietenkin parempi jos te
ette kuolisi, mutta jos te
kuoitenkin kuolette on teillä
kaksi mahdollisuutta. Te joko
mätänette tai maadutte. Olisi
tietenkin parempi, jos te
maatuisitte, mutta jos te jos te
kuitenkin mätänette, on teillä
kaksi mahdollisuutta. Teistä
kasvaa joko mänty tai kuusi.
Olisi titenkin parempi, jos
teistä kasvaisi kuusi, mutta jos
teistä kuitenkin kasvaa mänty, on
teillä kaksi mahdollisuutta.
Teistä tehdään joko wc- tai
talouspaperia. Olisi tietenkin
parempi, jos teistä tehtäisiin
talouspaperia, mutta jos teistä
kuitenkin tehhdään wc-paperia, on
teillä kaksi mahdollisuutta.
Teillä pyyhkii joko mies tai
nainen. Olisi tietenkin parempi
jos teillä pyyhkisi nainen, mutta
jos teillä kuitenkin pyyhkii mies
on elämänne menny täysin päin
persettä!!!

InsinyöritTorstai 17.08.2006 17:12

Rakennettiin rautatietä. Yli-insinööri tuli tarkastamaan rataa. Vastaava insinööri esitteli projektia. Muuten oli kaikki hyvin, mutta Yli-insinöörin mielestä rata oli kaukana kapeampi kuin lähellä. Hän vaati selitystä.
- Se johtuu perspektiivistä, herra yli-insinööri
- Minä en salli mitään perspektiivejä, korjatkaa virhe!


K: Mitä eroa on spitaalisella ja insinöörillä ?
V: Spitaalista voi vetää nenästä vain kerran.


Impotenssi insinöörin määrittelemänä:
- Maan vetovoima voittaa vastakkaisen sukupuolen vetovoiman.


Amerikassa kehiteltiin jopa kolmeen äänennopeuteteen pystyvää sotilaslentokonetta. Kehitystyö sujui muuten hyvin mutta aina kun koelennolla saavutettiin kolmas äänennopeus katkesivat siivet juuresta ja kone tippui alas. Hanke meinattiin jo haudata, kunnes joku tiesi Suomessa olevan aika pätevän miehen ja hänet päätettiinkin isolla rahalla tuoda Amerikkaan. Suomalainen tutki vähän aikaa koneen piirustuksia ja sanoi että selvä juttu. Saanko poran ja kolmen millin terän. Hän porasi siiven juuriin vieri viereen reikiä. Tämän jälkeen suomalainen kertoi koneen olevan valmis.
Ymmärettävästi koelentäjää oli hiukan vaikea löytää, mutta viimein hänetkin löydettiin ja saatiin kone ilmaan. Ensimmäinen ja toinen äänennopeus ylitettiin hienosti ja kaikki alkoivat jännittää mitä tapahtuu kun kolmas äänennopeus ylitetään. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja kone teki vielä silmukankin huimalla kolmenkertaisella äänennopeudella. Onnistuneen koelennon jälkeen järjestettiin leh-distötilaisuus, jossa suomalaiselta kysyttiin, että mikä hän on oikein miehiään.
- No, minä olen paperi-insinööri, ja olen ollut Serlan vessapaperi-tehtaalla töissä. Senhän jokainen tietää ettei se ainakaan reikien kohdalta katkea.


Kaksi leijonaa kohtasivat:
1. leijona: - Mites menee?
2. leijona: - Hyvin pyyhkii, söin tuossa just siivoojan..
1. leijona: - Siivoojan, hullu! Älä siivoojia syö, se huomataan
heti, olisit syönyt insinöörin, sitä ei huomaa kukaan...


Suomalainen, sveitsiläinen ja japanilainen insinööri olivat kokoontuneet neuvotteluun. Yllättäen jostain kuului pirinää, silloin sveitsiläinen insinööri alkoi puhua rannekelloonsa. Hetken päästä pirisi taas. Nyt japanilainen insinööri alkoi puhua sormukseensa. Hetken päästä suomalainen insinööri pieraisi. Kun muut ihmettelivät moista, hän totesi kuivasti:
- Lähetin faksin!


Insinööri, fyysikko ja matemaatikko asuvat samassa hotellissa erään konferenssin aikana. Yöllä kun kaikki nukkuvat syttyy tulipalo hotellissa. Insinööri herää, haistaa savun, nousee ylös, juoksee ulos huoneesta käytävään lähimmän palopostin luo ja kastelee koko huoneen vedellä. Koko insinöörin omaisuus kastui, mutta ainakin hän oli turvassa.
Fyysikko herää, haistaa savun, ottaa esille kynän ja paperia, kirjoittaa muutaman yhtälön, syöksyy sitten kylpyhuoneeseen hakemaan lasillista vettä, heittää sitten veden tiettyyn laskettuun pisteeseen huoneessa jossa palo tukahtuu.
Matemaatikko herää, haistaa savun, miettii muutaman minuutin,
syöksyy sitten kylpyhuoneeseen hakemaan lasillista vettä, sytyttää
tulitikun ja työntää sen vesilasiin. Havaittuaan että tuli sammuu,
matemaatikko mutisee "Ah ! Ratkaisu on olemassa." Sitten hän menee takaisin nukkumaan.


Pomo uudelle työntekijälle:
- Voitte ruveta siivoamaan tällä harjalla.
- Anteeksi, johtaja. Kiinnittäisin vain huomiota siihen seikkaan, että olen juuri valmistunut insinööriksi.
- Sen minä ihan unohdin. No, antakaahan se harja niin minä näytän mallia...


Mikään ei ole niin viisas kuin insinööri, paitsi majava, koska se sukeltaa sateelta suojaan.


Kolme insinööriä, britti, ranskalainen ja ruotsalainen, tuomittiin maanpetturuudesta entisessä Ranskan afrikkalaisessa siirtomaassa. Tuomio oli kuolemanrangaistus giljotiinissä, mutta insinöörit saivat valita, saisivatko he tuomionsa kasvot ylös- vai alaspäin.
Ensimmäisenä oli britti. Hän valitsi kasvot alaspäin, mutta terä pysähtyi muutaman sentin päähän hänen niskastaan. Tätä pidettiin merkkinä Jumalalta, ja britti vapautettiin. Ranskalaismies myös valitsi kasvot alaspäin ja taas terä py-sähtyi muutaman sentin päähän hänen niskastaan ja mies vapautettiin.
Viimeisenä oli ruotsalaisinsinööri. Hän valitsi kasvot ylöspäin, mutta juuri ennen kuin terä pudotettiin, hän huudahti: "Odottakaa, nyt tiedän miksei terä tullut aiemmin alas asti!"


Miksi ratakisko taipuu insinöörin alla?
- Fiksumpi antaa aina periksi.


- Mitä eroa on kamelilla ja teekkarilla?
- Kameli pystyy olemaan monta päivää juomatta.


Mies löysi sammakon, joka pyysi:
- Suutele minua, niin minusta tulee kaunis prinsessa, jolle saat tehdä mitä tahdot viikon ajan!
Mies pisti sammakon hymyillen taskuunsa ja jatkoi matkaa.
Hetken päästä sammakko toisti pyynnön:
- Suutele minua, niin minusta tulee kaunis prinsessa, jolle saat tehdä mitä tahdot kuukauden ajan!
Mies jatkoi matkaansa edelleen hymyillen. Sammakko tuumi, että onpas outo hiippari ja päätti vielä kerran yrittää:
- Suutele minua, niin minusta tulee kaunis prinsessa, jolle saat tehdä mitä tahdot puolen vuoden ajan!
Mies vastasi:
- Minä olen Nokialla SW-suunnittelijana ja DI, eikä minulla ole aikaa naisille, mutta puhuva sammakko olis ihan kiva!


Neljä insinööriä oli matkalla seminaariin kun heidän autonsa yllättäen hajosi. Kemisti sanoi: Selvästi vika johtuu polttoaineen koostumuksesta." Koneinsinööri sanoi: "Olen eri mieltä. Uskon, että moottorissa on tapahtunut mekaaninen rikkoutuminen." Sähköinsinööri sanoi: "Mielestäni viallinen komponentti aiheuttaa häiriön moottorin sytytysj ärjestelmässä." Tietokoneinsinööri miettii pitkän tovin ja sanoo viimein: "Mitähän tapahtuu jos poistumme hetkeksi autosta ja tulemme sitten taas sisälle."


Miksi insinöörit voivat syödä hullun lehmän lihaa?
- Se vaikuttaa vain aivoihin.


Mitä eroa on diplomi-insinöörillä, insinöörillä ja teknikolla?
- Diplomi-insinööri tietää, miksi jotain tehdään, mutta ei miten.
- Teknikko tietää, miten jotain tehdään, mutta ei miksi.
- Insinööri ei tiedä kumpaakaan.


Insinööri kyselee kaveriltaan:
- Mitäs pidät asuntoni sisustuksesta, olen suunnitellut sen kokonaan omasta päästäni.
- Huomasin sen heti, täällä näyttää nimittäin niin tyhjältä.


Aineen kolme olomuotoa...eikun siis insinööriopiskelijan kolme olomuotoa: Selvä, humala ja krapula


Mikä on fiksumpi kuin teknikko?
- No, insinööri.
Mikäs on fiksumpi kuin insinööri?
- No, diplomi-insinööri.
Mikäs sitten on fiksumpi kuin diplomi-insinööri?
- No, saksanpaimenkoira!


- Talvi johtuu siitä että asuntoja lämmitetään. Jostain syystä aina elokuusta alkaen ihmiset alkavat lämmittää talojaan yhä enemmän ja enemmän. Mistäpä muualta tämä lämpö olisi peräisin - ellei ulkoilmasta. Kun lämpö siirtyy ulkoa sisälle, ulkoilma tietysti kylmenee, eikä kylmeneminen lopu ennen kuin vasta maaliskuussa, jolloin ihmiset alkavat vähentää lämmitystä. Jos kaikki suomalaiset päättäisivät luopua lämmittämisestä, kuten esim. afrikkalaiset ovat jo tehneet, ei talvea olisi täälläkään!


- Tuuli johtuu puiden heilumisesta. Mitä enemmän puut heiluvat, sitä enemmän tuulee. Olen tosin kuullut myös vaihtoehtoisen teorian - että tuuli johtuisi jotenkin auringosta - mutta eihän aurinko paista yöllä. Puut sen sijaan heiluvat.


Miinussähkö on jääkaappeja ja plussähkö mikrouuneja varten.


- Sahanpuru pitää puita pystyssä. Kun puusta sahataan puru pois, niin puu kaatuu.


- Ihmisillä on tasan samankokoinen etusormi kuin hänen sieraimensa on.


- Se, että päivät kesällä ovat pidempiä kuin talvella, johtuu lämpölaajenemiselitys on yksinkertainen ja kamala.
Maan kuoren alla oleva öljy ei ole tarkoitettu autojen moottoreihin, vaan voitelemaan maapallon sisällä olevaa isohkoa päälaakeria. Kun öljy pumpataan pois, laakeri kuivuu ja rupeaa rahisemaan - siitä järistyksiä.


- Ei ole sellaista mekaanista ongelmaa, jota raaka voima ja tietämättömyys eivät ratkaisi.

HullutKeskiviikko 16.08.2006 16:44


Potilas sai mielisairaalasta lomaa kirjan kirjoittamista varten. Kuukauden kuluttua hän toi lääkärille lahjaksi tyylikkään, paksun kirjan, jonka hän itse oli sitonut. Lääkäri tuumi miehen olevan jo riittävän hyvässä kunnossa päästäkseen lopullisesti palaamaan normaalielämään.
- Illalla lääkäri istuutui olohuoneessaan nojatuoliin ja otti saamansa kirjan esille. Sen nimi oli "Yksinäinen ratsastaja." Siinä oli 600 sivua ja joka sivulla luki: "Kopoti kopoti kopoti ...."


Psykologi testasi potilasta:
- Mitä tapahtuu, jos leikkaisin toisen korvasi pois?
- En kuulisi sillä korvalla.
- Entä, jos jos leikkaisin toisenkin korvan pois?
- En näkisi
- Miten niin et näkisi?
- Koska silmälasit tippuisivat.


Hullu käveli sairaalan pihalla ja veti hammasharjaa narussa perässään. Lääkäri tuli vastaan:
- Sinullahan on komea koira!
- Koirako? Hammasharjahan se on, hullu vastasi.
Lääkäri meni hämillään pois. Hullu kääntyi sanomaan hammasharjalle:
- Kuulitkos, Musti, se uskoo mitä vain.


Suuruudenhulluuden huippu: Muurahainen kiipeää ylös elefantin jalkaa raiskauksen kiilto silmissään.


Kun Mari meni naimisiin, hän muutti miehineen äitinsä luo. Kaikki sujui hyvin pari kuukautta, mutta sitten Mari tuli itkien äitinsä luo.
- En jaksa enää! Muutan pois. Se mies on seksihullu...
Marin äiti meni puhumaan miehelle, oli poissa melko kauan ja palasi vaatteet riekaleina, tukka hapsottaen.
- Niin, Mari. Tee niin kuin tahdot. Mutta yhden asian sanon sinulle. Se nuori mies jää!


Mies oli hermoraunio tullessaan lääkärille.
- Tohtori, tulen hulluksi. Jo viikkoja olen nähnyt kamalia painajaisia, enkä saa enää unta. Näen että vaimoni ja krokotiili ajavat minua takaa. Unet ovat niin todenmukaisia, että voin nähdä keltaiset, vihaa leimuavat silmät, naulanterävät hampaat ja aistia avoimesta kidasta lemuavan, puuskittaisen hengityksen.
- Kauhistuttavaa! huudahti lääkäri.
- Eikö olekin. Ja antakaas, kun saatte kuulla, kun kuvailen vielä krokotiilin...


- Kiitos tohtori, että olette parantanut suuruudenhulluuteni.
Montako miljoonaa olen velkaa?


Psykiatrille tuli hullu, joka luuli olevansa Jumala.
- Jaaha, parasta kai aloittaa alusta, sanoi psykiatri.
- Niin, luonnollisesti. Alussa minä siis loin taivaan ja maan...


- Ellet lopeta heti tuota torvisoittoa, tulen hulluksi!
- Minähän lopetin jo puoli tuntia sitten...


Mies meni psykiatrille.
- Tohtori", hän sanoi, - minulla on paha ongelma. aina kun menen vuoteeseen, alan kuvitella, että sängyn alla on joku. Kun menen sängyn alle, minusta tuntuu, että sängyn päällä on joku. Sängyn alla, sängyn päällä, vuoron perään. Minä tulen hulluksi!
- Ei hätä ole tämän näköinen, sanoi psykiatri. - Käytte täällä kaksi vuotta kolmesti viikossa, niin saan teidät varmasti parannetuksi.
- Paljonko te veloitatte?
- Neljäsataa käyntikerralta.
- Harkitsen vielä asiaa.
Mies ei enää tullut takaisin. Puoli vuotta myöhemmin psykiatri tapasi miehen.
- Miksi ette enää tullut vastaanotolleni, hän kysyi.
- Ja pulittanut neljääsataa kerralta? Yksi baarimikko paransi minut viidelläkympillä.
- Ihanko totta? Miten hän sen teki?
- Neuvoi minua sahaamaan sängystä jalat pois.


Mies eksyy metsässä. Lopulta hän löytää talon, mutta ikkunasta sisään katsoessaan hän näkee kummallisen näyn: Nainen on alastomana kontillaan lattialla ja vetelee rintojaan. Mies seisoo hänen edessään sateenvarjo kädessä ja heittelee toisella kädellään marjoja pottaan. Katselija epäilee, että molemmat ovat hulluja, ja päättää jatkaa matkaa. Pian hän löytääkin toisen talon. Siellä hän kuulee selityksen naapurien omituiseen käytökseen. Molemmat ovat kuuromykkiä ja keskustelivat elekielellä. Nainen tarkoitti:
"Lehmät on lypsettävä" johon mies vastasi: "Paskan marjat. Siellä sataa!"


Kaksi hullua käveli puistossa illalla.
- Kuuntele, satakieli laulaa.
- Ei se mikään satakieli ole, se on sardiini.
- Älä nyt hullu ole. Sardiinit laulavat vain päivisin.


Psykopaatin ja neurootikon ero?
2+2=5, väittää psykopaatti
2+2=4, väittää neurootikko, mutta on erittäin vaivautunut siitä.


- Hyvää päivää ja tervetuloa hullujen kuumalle linjalle. Jos kärsitte pakko-oireista, painakaa numeroa 1 toistuvasti. Jos olette läheisriippuvainen, pyytäkää jotakuta painamaan numeroa 2. Jos teillä on multipersoonallisuus, painakaan numeroita 3, 4, ja 5. Jos olette maanis-depressiivinen...


Yö mielisairaalassa. Äkkiä joku huutaa:
- Minä olen Napoleon!
- Mistäs sen tiedät, kysyy toinen ääni.
- Jumala sanoi sen minulle!
- Enkä takuulla ole sanonut mitään!!! Kiljuu kolmas ääni.


Kaksi hullua perusti maalikaupan ja kun kauppa oli perustettu toinen hullu kiipesi kattoon kiinni, silloin kauppaan tuli asiakas. Asiakas kysyi:
- Miksi hän roikkuu katossa?
- Hän luulee olevansa kattolamppu. Toinen hullu sanoi.
- No miksi ette sano hänelle ettei hän ole kattolamppu? Asiakas tiedusteli.
- Oletteko hullu enhän minä näe tehdä kauppoja pimeässä. Toinen hullu sanoi.


Kaksi hullua istui puistonpenkillä ja souteli. Paikalle tuli mies, joka ihmetteli hullujen puuhia:
- Miksi te oikein soudatte puistonpenkillä?
Toinen hullu toteaa kaverilleen:
- Minähän sanoijn, ettei täällä saa soutaa rauhassa!
Mies näytti hulluille missä lähin järvi sijaitsee ja käski heitä menemään sinne, mutta hullut vain katsoivat toisiaan ja sanoivat:
- Soudetaan sitten sinne.


Mies psykiatrin vastaanotolla:
- Kuulkaas tohtori, minä tiedän jo etukäteen, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan!
- Hmmm..., tuumaa psykiatri, kuinka kauan te olette pystyneet siihen?
- Ensi viikosta alkaen!


Mikä on luulosairauden pahin muoto?
- Luulosairas luulee olevansa kuollut.


Haluatko kuulla kun hullu puhuu kuurolle?
-Joo
-....


Pariskunta oli psykiatrilla. Mies selitti, että hänen vaimollaan on asiat aika hassusti, kun tämä on jo puoli vuotta kuvitellut olevansa ruohonleikkuri.
- Puoli vuotta! Miksi tulette vastaanotolle vasta nyt?
- Hän oli lainassa naapurilla, joka palautti hänet vasta nyt!

HarrasteetTiistai 15.08.2006 17:23

Oli kaunis, tyyni päivä Genesaretin järvellä. Kalastaja huusi eräälle miehelle:
- Ole kenen poika hyvänsä, mutta et kyllä kävele siellä kaloja säikyttelemässä!


Ornitologi S. Orsa on saanut tietää uusien sorsalajien ilmestymisestä Suomessa:
Hyvin yleisenä esiintyy varsinkin Savossa metsästysaikaan laji nimeltään kaakana.
Toinen varsin yleinen laji on liiankaakana.


Kalastaja Lohi lähti pitkälle kalastusreissulleen ja päivien kuluttua hän palasi saalis mukanaan kotiinsa, ja hämmästyneenä hän katsoi talon pihalla olevaa uudenuutukaista Mersua.
- Vaimo!... kenen tuo auto tuossa pihalla oikeen on.
- Kultaseni, se on meidän uusi auto.
- Mutta...mutta..eihän meillä ole varaa noin hienoon autoon.
- Ei hätää, minä nimittäin voitin lotossa.
Jälleen koittaa aika että herra Lohi menee merille harjoittamaan
ammattiaan, ja muutaman päivän kuluttua palattuaan, hän ei ole
uskoa silmiään. Pihalla komeilee suuri ja mahtava muskelivene.
- Vaimo!... kenen tuo muskelivene tuossa pihalla oikein on?
- Voitin jälleen lotossa, ja päätin ostaa sinulle kunnon paatin.
Koittaa viikonloppu ja pariskunta Lohi lähtee uudella Mersullaan kohti paikan hienointa uimarantaa. Herra Lohi ottaa rennosti ja ottaa hieman aurinkoa, vaimo kahlaa
veteen pulahtaakseen uimaan.
Herra Lohi rannalta huikkaa vaimolleen juuri ennen kuin vaimo
ehtii pulahtaa veteen:
- Hei! Vaimo ... varo ettet kastele lottokuponkia!


Vaimo miehelle:
-Muistatko sen viimesyksyisen metsästysretkesi?
-Kyllä. Miten niin, mies vastasi.
-Eräs niistä hirvistä soitti ja ilmoitti että sinulle on syntynyt vasa.


Karhunmetsästysporukassa oli yksi metsästäjä, joka ei ollut saanut koskaan kellistettyä karhua. Tästä suivaantuneena hän lähti yksin metsälle vakaana tarkoituksenaan ampua ensimmäinen kontio.
Aikansa metsässä samoiltuaan hän ei ollut uskoa tuuriaan, kun näki mahtavan kokoisen uroskarhun noin sadan metrin päässä itsestään paistattelemassa päivää ja syömässä marjoja.
Nopeasti metsästäjä viritti aseensa ja otti jyvän keskelle karhun rintaa ja laukaisi. PAM !
Karhu kellistyi kannon juurelle ja metsästäjä oli pakahtua riemusta.
Innostuneena hän lähti kävelemään kantoa kohti. Kun hän kurkisti kannon taakse, ei siellä hänen hämmästyksekseen näkynyt min-käänlaista karhua. Silloin julmetun suuri karhu koputti miestä olka-päähän:
- Mitä helvettiä sinä oikeen meinaat kun tulit minua, rauhallista otusta ampumaan? Sitten karhu jatkoi:
- On vain kaksi tapaa sovittaa tämä teko: joko laitat aseen piipun suuhusi ja laukaiset tai otat housut alas ja menet tuohon kannon päälle kontallesi.
Mies mietti, ei helvetti, ei hän vielä kuollakkaan halua, pakkohan tuohon jälkimäiseen on suostua.
Perverssi karhu teki temput ja paiskasi miehen peräreikä hellänä mättäälle ja käski tämän painella metsästä helvetin äkkiä sinne mistä tulikin.
Mies ei toista käskyä tarvinnut ja alkoi kiirellä vetämään housujaan jalkaansa ja keräilemään rensseleitään.
Muutaman askeleen juostuaan hän mietti, että, ei helvetti, mitä oikein oli tapahtunut? Mitä jos kaveritkin kuulee tästä?
Vihan nostattamalla rohkeudella mies käännähti ja viritti aseensa jälleen ja laukaisi kohti jo poistuvaa karhua. PAM !
Karhu kellahti ja vierähti pensaikkoon. Miehen riemua ei voinut pidätellä mikään kun sai kostettua häväistyksensä. Rientäessään katsomaan työnsä tulostaan ja juuri kurkistaessaan karhun oletettuun lyyhistymispaikkaan hän säpsähti kun taas olkapäähän koputettiin.
- Taisit pitää siitä, karhu kysyi.


Mies osallistui laturetkelle. Kun hän tuli kotiin, vaimo ihmetteli:
- Kuinka sinä viivyit siellä niin kauan ?
- No se johtuu ihan siitä, että huolto ei pelannut lainkaan, mies vastasi.
- Miten niin ? Olihan siellä huoltopisteitä vähän väliä ladun varressa.
- Niin no, olihan siellä, mutta vain ensimäisenä päivänä...


Jalkapallo-ottelun jälkeen hävinneen joukkueen kapteeni meni
erotuomarin puheille:
- Viepä vaimolle ja lapsille terveisiä !
- Kiitos, kiitos
- Vie terveisiä myös koiralle !
- Mutta eihän minulla ole koiraa !
- Sepä kumma. Sokea mies, eikä koiraa !


Matti Nykänen, Andreas Felder ja Ernst Vettori olivat keski-Euroopan mäkiviikolla viimeisen osakilpailun jälkeen rentoutumassa" paikallisessa ravintolassa. Puheet kävivät illan mittaan aina vain suuremmiksi.
- Olen minä vaan vähän tavattoman kova naistenmies, sanoi Vettori ja jatkoi: - Innsbruckin osakilpailun jälkeen iskin illalla ravintolasta tosi nätin lyylin ja ainakin neljä kertaa oltiin yön aikana sillai.
Felderiin ei moinen tehnyt vaikutusta, ja hän pistikin paremmaksi:
- Garmishissa iskin Miss Saksan ja ensimmäisen perintöprinsessan ja molempien kanssa piti olla ainakin neljä kertaa yön aikana.
Matti otti huikat kaljamukista ja totesi:
- Teistä ei ole jätkät kyllä mihinkään. Ooberin jälkeen vetäisin kaksi pulloa Koskenkorvaa ja sen jälkeen iskin koko Miss Saksa -kilpailun finalistijoukon ja panin jokaista kymmenen kertaa päivässä koko viikon ajan.
Seuraavana aamuna kokoontui joukko hiljaisenpuoleisia miehiä. Vettori puhkesi ensimmäisenä puhumaan:
- Taisin vähän eilen illalla liioitella. En minä neljää kertaa yössä ole sillai ollut. Tosiasiassa en saanut muuta kuin pakit.
Felder jatkoi:
- Joo, taisin minäkin vähän pistää omiani. Yhden naisen sain sän-kyyni houkuteltua eikä se kyllä mikään missi ollut.
Katuvaisena Nykänen siihen:
- Minäkin vähän liioittelin. En minä sitä Koskenkorvaa juonu kuin mitälie puolisentoista pulloa.


Liisa meni urheiluliikkeeseen ostamaan miestenpyörää.
- Tästä tulee varmasti yllätys, myyjä sanoi.
- Kieltämättä. Mieheni odottaa nimittäin kultakelloa.


- Eikös tuo Matti Nykänen näytäkin kovin masentuneelta?
- Voi olla. Mutta kyllä hän kuuluu edelleen olevan ylpeä olympiakullistaan.


Paholainen meni tapaamaan Jumalaa ja ehdotti, että Taivaan ja Helvetin välillä järjestettäisiin olympialaiset.
- Kyllä se sopii, Jumala vastasi - mutta pitäisihän sinun tietää, että kaikki parhaat urheilijat ovat meillä Taivaassa.
- Tiedän, myhäili Paholainen - mutta meilläpä onkin kaikki tuomarit!


Pappi, lääkäri ja insinööri odottelivat hidasta golfryhmää.
Insinööri:
- Mikä noita vaivaa. Olemme odottaneet jo 15 minuuttia.
Lääkäri:
- En tiedä, mutten ole koskaan nähnyt tuollaisia hidastelijoita. Pappi:
- Mutta tuolta tulee kentän hoitaja. Kysytään häneltä. Hei Matti, mikä tuota ryhmää meidän edellämme vaivaa?
Matti:
- Ai, he. He ovat sokeita palomiehiä. He menettivät näkönsä, kun yrittivät pelastaa klubirakennusta viime vuonna. Siksi annamme heidän koska tahansa pelata ilmaiseksi.
(Hiljaisuus)
Pappi:
- Hyvin ikävää. Minun täytyy tänä iltana lukea erikoisrukous heidän puolestaan.
Lääkäri:
- Minun täytyy kysyä silmäkirurgi ystävältäni, että olisiko mitään teh-tävissä heidän hyväkseen.
Insinööri:
- Eivätkö he voi pelata yöllä?


Vaimo alkoi hieman huolestua, koska hänen miehensä ei ollut saapunut ajoissa kotiin säännölliseltä lauantaisesta golfpelistä. Tuntien odottelun jälkeen hän alkoi tulla entistä levottomammaksi, kunnes viimein klo 20.00 hänen miehensä ajoi pihaan.
- Mitä tapahtui? sanoi vaimo. - Sinun olisi pitänyt olla kotona jo tunteja sitten!
- Pentti sai sydänkohtauksen kolmannella reiällä, vastasi mies.
- Voi, sehän on kauheaa, sanoi vaimo.
- Tiedän, vastasi mies. - Koko päivän piti lyödä palloa, raahata Penttiä, lyödä palloa, raahata Penttiä...


Paavo yritti opettaa vaimoaan pelaamaan golfia, mutta kun homma ei edistynyt, hän päätti turvautua golf-kerhon opettajaan. Ensimmäisellä tunnilla ammattilainen testasi vaimon peruslyöntiä. Ensimmäinen lyönti oli kohtalainen, alle sata metriä ja oikealle met-sikköön. Toinen oli lähes samanlainen, alle sata metriä ja vasem-malle lammikkoon. Eipä edistystä. Hetken mietittyään mestari päätteli:
- Luulen, että vika on otteessasi, se ei ole tarpeeksi jämäkkä.
Hän ojensi uuden pallon ja sanoi:
- Kuvittele pitäväsi mailaa aivan kuten pitäisit kiinni miehesi mailasta. Ymmärrätkö ?
Nainen nyökkäsi ja testasi uutta tyyliä: komea yli kahdensadan metrin lyönti keskelle viheriötä.
- No niin, paljon parempi. Nyt otat mailan suustasi ja otat siitä kiinni näin...


Olipa kerran erittäin taitava, mutta hieman idioottimainen jalkapallomaalivahti. Kerran hän sitten sai kutsun veljensä pojan ristiäisiin. Kaikki meni hyvin, kunnes kummi väsyi ja lapsi luiskahti tämän sylistä. Aika tuntui pysähtyvän kun lapsi putosi kohti lattiaa. Viime hetkellä maalivahti syöksyy penkistään ja koppaa vauvan kiinni. Hetken päästä maalivahti nousee ylös lattialta raikuvien taputusten ja hurraa-huutojen saattamana. Maalivahti kiittää yleisöään, aivan kuin jalkapallokentällä, pompauttaa pari kertaa ja avaa pelin keskelle...


Mikä on kiveksimettömien korisjoukkue?
- Pussihukat!


Ole ystävällinen eläimille. Halaa jääkiekon pelaajia.


- Miksi olet asentanut vessanpönttöön valot?
- Muuten siellä kävisi hämäräperäistä väkeä.


HIFK:n jäkisjoukkueella meni viime keväänä huonosti ja pelaajat yrittivät muuttaa ulkonäköäään, jottei heitä tunnettaisi. Sakari Lindfors meni kauppaan ja näki mummon joka kysyi häneltä:
- Mitä Sakari tietää?
Seuraavana päivänä mummo sanoi samat sanat ja Lindfors kysyi mummolta mistä sinä minut tunnet?
- No kun minä olen Jere Karalahti.


Miksi ei kannata mennä puku
päällä katsomaan Jokerien
ottelua?
-Voi joutua valmentajaksi.


Mitä yhteistä on Tikkurilan
väritehtaan työharjoittelijalla
ja KalPan puolustajalla?
-Molemmat saavat katsoa vierestä,
kun maaleja tehdään.


Kakkulainen kuuluu eronneen metsästysseurasta ja liittyneen keilailuseuraan.
- Älä nyt! Miksi se hirvenmetsästyksen lopetti?
- Keilajoukkueessa on palhon lyhyemmät kaatoryypyn välit.


Mitä varten mummo meni päivätansseihin?
- Ottaakseen tilaisuudesta vaarin.