IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

10 hyvää syytä harrastaa seksiäKeskiviikko 21.01.2009 10:20

Monet eivät seksiin alkaessaan mieti, kuinka he siitä hyötyvät terveydellisesti. Usein seksistä puhuminen koetaan vieläkin ahdistavana, ja harva tietääkään, mitä hyviä vaikutuksia petipuuhilla oikeastaan on. WebMD –sivuston mukaan seksi on terveydelle hyväksi ainakin seuraavin tavoin.

1. Stressin lievitys
Seksi parantaa suorituskykyä stressaavissa tilanteissa. Itse tilanteessa ei siis seksiä kannata harrastaa, vaan ennen sitä. Skotlantilaisen tutkimuksen mukaan petipuuhat alentavat verenpainetta erilaisissa haastavissa tehtävissä.

2. Immuniteetin kasvu
Hyvä seksuaalinen terveys on kytköksissä myös hyvään fyysiseen terveyteen. Seksin harrastaminen 1-2 kertaa viikossa lisää vasta-aineiden määrää, joten esimerkiksi talviflunssaan sairastumisen riski pienenee.

3. Läski lähtee
Puolen tunnin seksi kuluttaa keskimäärin 85 kilokaloria. Seksin anti on kuitenkin hyvin yksilöllistä, ja joissakin tapauksissa kaloreita voi palaa tuplastikin. Vaikka 85 kaloria ei paljolta kuulosta, voi pelkästään seksillä tiputtaa painoa kilon vuoden aikana harrastamalla sitä 1-2 kertaa viikossa. Ja jos petipuuhia on joka päivä, puhutaan jo muutaman kilon pudotuksesta.

4. Sydän pysyy terveenä
Brittiläisen tutkimuksen mukaan kahdesti viikossa rakastelu vähentää keski-iän ylittäneiden miesten sydänkohtausriskiä yli puolella.

5. Itsetunto paranee
Yksi syy siihen, miksi ihmiset harrastavat seksiä, on itsetunnon pönkittäminen. Jotkut tekevät sitä tunteakseen olonsa hyväksi, kun taas toiset tekevät sitä saadakseen ensisijaisesti kumppanin olon mahtavaksi. Hyvä itsetunto on hyvän seksin avain.

6. Läheisyyden ja hellyyden tunne
Rakastelu lisää oksitosiini -hormonin määrää, mikä aiheuttaa hellyyden, anteliaisuuden ja läheisyyden tunteita. Mitä enemmän toista koskettelee, sitä suuremmaksi hormonitaso kasvaa.

7. Kipukynnys paranee
Oksitosiini -hormoni on myös yhteydessä kipukynnykseen. Kun hormonia tulvahtaa rakastelun yhteydessä lisää, endorfiiniarvot nousevat ja kipukynnys nousee. Ei siis enää kannata ihmetellä, jos pääkipusi onkin seksin jälkeen yhtäkkiä poissa.

8. Eturauhassyövän riski pienenee
Kahden eri tutkimuksen mukaan säännöllinen seksin harrastaminen pienentää riskiä sairastua eturauhassyöpään. Varsinkin parikymppisenä usein rakastelu kutistaa riskiä kolmanneksella.

9. Lantionpohjan lihakset vahvistuvat
Seksin aikana nainen voi tehdä ns. Kegelin liikkeitä, eli jännittää lantionpohjan lihaksia kolmen sekunnin ajan samalla tavalla kuin virtsaa pidättäessä. Nautinto lisääntyy, alueen lihakset vahvistuvat ja samalla pystyy minimoimaan vanhuusiän virtsankarkailun mahdollisuuden.

10. Nukkuminen helpottuu
Seksissä syntyvän oksitosiinin ansiosta myös uni maistuu paremmin. Enää ei tarvitse miettiä, miten ihmeessä miehet nukahtavat minuutti rakastelun jälkeen.
Osa miehistä kärsii ejakulaatio- eli siemensyöksyongelmasta. Se on kiusallinen vaiva, joka erektiovaivan tavoin saattaa häiritä parisuhteessa. Yleensä ongelma kuitenkin on korjattavissa erilaisilla harjoitteilla. Kerromme vinkit, joilla teet seksistänne parempaa!

Ylivoimaisesti yleisin ejakulaatioon liittyvä ongelma on ennenaikainen siemensyöksy. Yleensä syynä ennenaikaiseen siemensyöksyyn on kokemattomuus ja orgasmien puute. WebMD -sivuston mukaan vaivaan on monta ratkaisua.

Masturbointi on hyvä tapa oppia tuntemaan itseään. Tässä tapauksessa miehen kannattaa tuplata viikottaisten orgasmien määrä käsivoimin. Jos se ei auta, kannattaa tuplata vielä toistamiseen. Monta siemensyöksyä päivässä ”karaistaa” penistäsi.

On syytä myös kokeilla seuraavaa tekniikkaa seksin aikana: kannattaa hidastaa vauhtia ja esimerkiksi vaihtaa asentoa, kun tuntee kiihottuvansa liikaa. Partnerisi luultavasti pitää välillä myös hiljaisemmasta ja intiimimmästä menosta. Ja kun vaara on ohi, matka jatkukoon.

Yksi suosituimmista (ja kiistellyimmistä) tavoista on ajatella jotain antieroottista kun orgasmi tuntuu lähestyvän. Se toimii joillakin, mutta on suositeltavaa käyttää tätä vain väliaikaisena ratkaisuna: vuosia kestävä eduskunnan täysistunnon ajattelu seksin aikana ei tiedä hyvää, oli partnerisi kuinka kuuma tapaus tahansa.

Jos mikään näistä vinkeistä ei tepsi, kokeile laittaa kaksi kondomia päällekkäin. Samalla tuplaat suojauksesi!

Jotkut miehet kärsivät täysin päinvastaisesta ongelmasta: viivästyneestä siemensyöksystä. Monet ajattelevat sen olevan vain hyvä asia, kukapa ei haluaisi pystyä aikuisviihde-elokuvien suorituksiin. Totuus kuitenkin on, että jotkut vaivasta kärsivät eivät pysty saamaan orgasmia lainkaan.

Mikä sitten on syynä? Usein masennuslääkkeet vaikuttavat pitkittävästi seksin kestoon. Ikä on toinen suuri tekijä. Suuntaa antavana sääntönä voisi pitää seuraavaa: mitä vanhempi olet, sitä kauemmin kestää. Tämä johtuu peniksen päässä olevien hermopäätteiden herkkyyden ”tylsymisestä”. Myös erektio-ongelmat vaikuttavat ejakulaatioon: siemensyöksyä on vaikeampi saada, jos penis ei ole täydessä erektiossa.

Syynä saatat olla myös sinä itse. Jos olet tottunut masturboimaan konepistooli -periaatteella, on se ollut käytännössä huonointa harjoitusta kumppanin kanssa harjoitettavaa seksiä varten. Eihän kumppanisi pysty sellaisiin nopeuksiin! Silloin kannattaa esimerkiksi vaihtaa kättä. Lisäksi kannattaa masturboidessa ajatella seksiä kumppanin kanssa yksityiskohtaisesti ja realistisesti. Siinä saattaa kestää kauemmin, mutta sen avulla pystyt miettimään, kuinka hoitaa homma ”oikeassa” tilanteessa. Konsti toimii ikään kuin kenraaliharjoituksena.

Lisäksi kannattaa aina kertoa fantasioistasi partnerillesi! Hän ehdotukseesi varmasti suostuukin, koska onnistuessanne seksielämänne paranee huimasti.

Seksivirheitä, joita miehet tekevätMaanantai 19.01.2009 18:13

Mies! Luuletko tietäväsi kaiken tietämisen arvoisen seksistä naisen kanssa? Erotiikan tietosanakirja, jota kannat päässäsi, voi sisältää perustavaa laatua olevia virheitä ja aukkoja naisten seksuaalisuudesta.

Tämä johtuu siitä, että suurin osa ihmisistä opettelee seksin saloja itsekseen. Miehillä on usein tapana ottaa vinkkejä aikuisten elokuvista, ja kaikkihan tietävät, miten todenmukaisia ne ovatkaan. Seksikokemukset auttavat, mutta monet naiset ovat ujoja kertomaan siitä, mistä he pitävät.

Seksikouluttajat Tristan Taormino ja Lou Paget luettelevat yleisimpiä virheitä seksin saralla, joita miehet tekevät naisten kanssa.

1. Tiedät, mitä nainen haluaa. Miehet tekevät usein olettamuksia naisen haluista perustuen aiempien naisten kanssa saatuihin kokemuksiin. Mutta kaikki naiset eivät ole samanlaisia. Ikinä ei pitäisi olettaa, että mikä toimi edellisen naisen kanssa, toimii nykyisenkin kanssa, Taormino huomauttaa.

2. Sinulla on kaikki mitä hän tarvitsee. Jotkut naiset eivät voi saada orgasmia, jos värähtely on alle 3000 kierrosta minuutissa. Kenenkään kieli tai sormet eivät pysty tuottamaan sellaista värähtelyä. Mutta tyypillisesti miehet luulevat, että heissä on jotain vikaa, jos nainen tarvitsee vibraattoria. Vibraattori pitäisikin mieltää ennemmin apulaiseksi, kuin miehen korvaajasi. Monet parit käyttävät hieromalaitteita yhdessä.

3. Seksi tuntuu samalta miehistä ja naisista. Lou Paget kertoo, että naisten ja miesten välillä tuntuu olevan yhteys poikki siinä kohtaa, kun puhutaan asioista, jotka tuntuvat seksissä hyvältä. Suurimmalla osalla naisista vaginan ulkopuoliset osat ovat herkempiä kuin sisäpuoli. Myös syvät työnnöt voivat tuntua naisesta ikävältä. Jos penis on liian pitkä, voi työntö tuntua lyönniltä mahaan.

4. Luulet tuntevasi naisen anatomian. Yleisesti miehet tietävät mikä klitoris on ja missä se sijaitsee. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he todella ymmärtävät sen merkityksen. Luulo siitä, että naisen täytyy saada orgasmi yhdynnässä, on sitkeä. ”Saan edelleen kirjeitä, joissa kysytään mitä tehdä, kun vaimo ei saa orgasmia yhdynnässä ilman klitoriksen stimulointia. Tekee mieli vastata, että niin mikä se ongelma olikaan”, Tristan Taormino sanoo. Miten tiedät, kuinka koskea naista? Yritä kysyä häneltä!

5. Kostea tarkoittaa kiihottumista. Joskus miehet huolestuvat, jos nainen ei ole tarpeeksi kostea helppoa penetraatiota varten. Älä huolehdi siitä. Jotkut naiset kostuvat enemmän kuin toiset, ja se miten paljon luonnollista liukastetta syntyy, vaihtelee päivittäin.

6. Hiljaisuus on kultaa. Monet miehet luulevat, että heidän täytyy olla hiljaa seksin aikana. Mutta jos ei puhu, partnerisi täytyy arvailla, mikä toimii ja mikä ei. Jos mies osaa kunnioittavasti ohjata naista oikeille raiteille, nainenkin todennäköisesti osaa arvostaa sitä.

Näin ruokit siittiöitäsi oikeinSunnuntai 18.01.2009 23:20

Noin puolet parien lapsensaantivaikeuksista johtuu miehen sperman huonosta laadusta. Syynä voi olla huono verenkierto, ruokavalio tai epäterveelliset elämäntavat. Listasimme ruokia, joilla spermasta saa terveempää ja aktiivisempaa.

Olennaisinta on syödä ennaltaehkäisevästi, koska heikkoa hedelmällisyyttä sinällään ei pelkällä ruokavaliolla pystytä välttämättä parantamaan. Kaikista tärkeintä on saada verenkierto kuntoon, jotta veri pääsee virtaamaan hyvin alapäähän. Revolutionhealth.comin mukaan seuraava seitsemän ruoan lista on hyvä muistaa.

Lohi
Lohessa on paljon terveellisiä Omega-3 -rasvahappoja, jotka auttavat poistamaan kehosta pahaa LDL-kolesterolia. Lohen syömisessä on muitakin hyviä puolia: se esimerkiksi pitää nälän poissa pitkän aikaa.

Vesimeloni
Vesimelonin syönti auttaa varmasti pikku ”uimareita”, sillä se sisältää runsaasti kaliumia, joka ehkäisee korkean verenpaineen syntymistä. Joillakin kaliumin on todettu vähentävän myös spastisuutta ja lihasten jäykkyyttä.

Tomaatit
Tomaatit sisältävät runsaasti lykopeenia, joka on kasvin väriaine. Runsaan lykopeenin saannin on useissa tutkimuksissa todettu suojaavan syöpä-, sydän- ja verisuonitaudeilta. Erityisesti eturauhassyövän ehkäisy on todella tärkeää hedelmällisyyden kannalta.

Vähärasvainen maito tai jogurtti
Maito ja jogurtti sisältävät runsaasti kaliumia ja kalsiumia, jotka alentavat verenpainetta ja parantavat veren virtausta. Lisäksi kalsium vahvistaa luustoa, joten varsinkin vanhemmalla iällä kannattaa maitoa juoda säännöllisesti.

Marjat
Marjat ovat todella hyvä antioksidanttien lähde. Antioksidantit suojaavat elimistöä. Lisäksi verisuonet pysyvät hyvässä kunnossa ja saat hyvän suojan sairauksia vastaan.

Pavut
Pavut on tärkeä mineraalien lähde, ja lisäksi niiden päivittäinen syönti voi alentaa verenpainetta jopa 8-10 prosenttia.

Kaurapuuro
Amerikkalaisille eksoottinen kaurapuuro on onneksi osa suomalaista ruokakulttuuria. Ja hyvä niin, sillä ei ole juuri terveellisempää aamiaista kuin kaurapuuro esimerkiksi marjojen ja rasvattoman maidon kanssa. Puuro sisältää paljon kuituja, joiden tiedetään alentavan kolesterolia.
Useimmat meistä muistavat suhteen alkuaikojen kuumat ajat, jolloin toisesta ei meinannut saada tarpeeksi. Jossain vaiheessa yleensä kipinä hieman hiipuu. Mikä on ratkaisu hyvään ja kestävään seksielämään?

WebMd -internetsivuilla kirjailija Michael Castleman ja seksiterapeutti Louanne Cole Weston antavat vinkkejä vällyjen väliin. Miten pitkässä parisuhteessa saadaan mielenkiinto pysymään yllä?

Sopikaa treffit. Pitkään suhteessa olevien olisi hyvä sopia aika yhdessä ololle. Mutta eikö seksin aikataulutus ole epäromanttista? Castleman huomauttaa ihmisten sopivan aikoja muillekin nauttimilleen asioille, kuten hiihtoreissuille tai päivällisille, miksei seksillekin. ”Luulen, että useimpien, erityisesti vanhempien, täytyy suunnitella etukäteen milloin harrastaa seksiä, koska he ovat muutenkin niin kiinni kalentereissaan”, Louanne Cole Weston kuvailee.

Poistukaa kotoa. Hyvä vinkki parisuhteen lämmitykseen on säännölliset muualla vietetyt yöt. Voi olla vaikeaa syttyä seksille, jos kotielämän askareet painavat niskaan ja oma tuttu makuuhuone kyllästyttää. Castleman suosittelee poistumaan paikkaan, jonne arkielämän huolet eivät yletä..

Sisustakaa makuuhuone uusiksi. Makuuhuone herättää paljon arkisia ajatuksia, joten jos makuuhuonetta saa jotenkin muutettua virikkeellisemmäksi ja uudemmaksi, voi siitä syntyä kaikenlaista kivaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi asentaa pyörivä sänky ja peilit kattoon. Mutta esimerkiksi uusien lakanoiden ja päiväpeitteen hankinta voi sytyttää. Myös lasten lelujen siirtäminen muualle ja TV:n heivaaminen toisaalle voi tehdä makuuhuoneesta ajatuksia ruokkivan.

Selvittäkää halunne. Jokaisella on fantasioita, eivätkä ne todellakaan ole kaikilla samanlaisia. Mitä jos puoliso yhtäkkiä kysyykin, että mistä fantasioit, tai mitä haluaisit muuttaa yhteisessä seksuaalielämässänne, mitä vastaat? Et ole yksin, jos vastaus ei tule apteekin hyllyltä. Joidenkin täytyy todella panostaa selvittääkseen, mistä kiihottuu tai mikä sytyttää. Selvittäkää halunne: kirjoista, lehdistä ja videoista löytyy apua. Kun joitain ideoita löytyy, kerro siitä puolisollesi. Siitä voi syntyä jotain todella mukavaa, teille molemmille.

Selviä, mitä puolisosi haluaa. Kolikon kääntöpuoli edelliseen vinkkiin. Selvitä myös puolisosi halut ja fantasiat. Kysy häneltä samat kysymykset kuin itseltäsi. Mitä kumppanisi haluaa yhteiseltä rakkauselämältänne? Castlemanin ja Westonin mukaan suurin valituksen aihe on, että toinen puoli parista haluaa seksiä useammin kuin toinen. On tavallista ajatella, että minulla nyt vain sattuu olemaan korkeampi seksuaalivietti kuin puolisollani. Ehkäpä puolisosi haluaa vain jotain erilaista tai uutta, muttei ole uskaltanut mainita asiasta. Ota aihe esille. Avoin keskustelu voi lähentää ja lämmittää suhdetta. Se jos mikä tekee seksistä kiinnostavaa.

Kokeilkaa jotain uutta. Uuden kokeilemiseen ohjaaminen on ilmiselvä vinkki, mutta se on samalla vinkki, johon monella on vaikea tarttua. ”Mitä pidempään pari on ollut yhdessä, sitä enemmän he yleensä pelaavat varman päälle seksin suhteen”, Weston kertoo. ”Ihmiset vastustavat muutosta,, erityisesti intiimejä muutoksia. Jos elää vakiintuneessa suhteessa, voi tuntua kuin olisi enemmmän hävittävää”, Castleman jatkaa. Mutta molemmat, Castleman ja Weston, vastustavat varman päälle pelaamista. Uuden kokeilu ei tarvitse olla mitään järisyttävää. Se voi olla vaikka uusia alusvaatteita, hierontaa, seksileluja tai ihan mitä vaan. Jos on puolisoista se ujompi osapuoli, joka ei yleensä tee aloitetta, voi yhtäkkiä käydäkin päälle. Ota riski, vaikka vain pieni sellainen.

Älkää ohittako seksuaalisia ongelmia. Seksuaaliset ongelmat ovat nykyään paljon enemmän esillä kuin aiemmin. Esimerkiksi suurin osa ihmisistä tietää erektiohäiriöiden lääkkeistä. Mutta se ei tietenkäään tarkoita sitä, että kaikki jotka tarvitsevat apua, saavat sitä. Ihmiset, joilla on ongelmia seksissä, usein välttelevät sitä, koska he eivät halua kohdata ongelmaansa. Erektiohäiriöt ovat yksi puhutuimmista ongelmista, mutta on muitakin: ennenaikainen ejakulaatio , halujen katoaminen tai orgasmin saamattomuus. Myös naisten ongelmista on alettu puhua enemmän. Yhdynnän aikaiset kivut, kyvyttömyys orgasmiin tai emättimen kuivuus yhdynnän aikana ovat kaikki asioita, joista naiset valittavat. Jotkus seksuaaliset ongelmat vaativat voivat vaatia lääkitystä, mutta toisaalta jotkut probleemat hoituvat muutaman euron liukasteella.

Edetkää hitaasti. Osa pareista huomaavat, että mitä pidempään he ovat olleet yhdessä, sitä lyhyemmiksi ja suoraviivaisemmiksi seksuaaliset suoritukset ovat tulleet. Castleman vertaa tilannetta muuttamikseksi uudelle asuinalueelle. Kun muuttaa uuteen paikkaan, tahtoo kiertää paikkoja ja kokeilla vaihtoehtoisia reittejä kauppaan. Mutta vähän ajan päästä sitä kulkee enää vain nopeinta ja suorinta reittiä ostoksille. Näin ei saisi käydä parisuhteessa. Paras seksi irtoaa koko kehon tuntemuksista: kiireettömästi, leikkisästi ja luovalla tavalla, kun seksillä ei ikään kuin ole suuntaa.

Älkää huolehtiko muiden tekemisistä. Westonin ja Castlemanin mukaan yksi yleisimmistä kysymyksistä on, että miten paljon heidän pitäisi harrastaa seksiä. Tunne siitä, että seksiä ”pitää” harrastaa, on yleinen, mutta siihen ei ole olemassa vastausta. ”Lopeta ajattelemasta, että kuinka paljon seksiä pitäisi olla ja keskity siihen, miten paljon sitä itse haluaa”, Weston sanoo.

Älkää lopetettako yrittämästä. Paremman seksielämän saaminen vaatii työtä. Ihmiset voivat helposti pudota seksuaaliseen kuiluun, tylsään seksielämään, ellei ole valmis tekemään töitä sen eteen, että hommat pysyvät kiinnostavina. Uusien asioiden kokeilu asettaa henkilön epäonnnistumisen uhan alle ja voikin odottaa, että jotkin asiat eivät vain toimi. Mutta ei saa lakata yrittämästä. Älä anna vaivaantuneisuuden ja estojen laittaa pelaamaan varman päälle. Koskaan ei tulisi tyytyä keskivertoseksielämään.

Seksineuvoja tuoreille isillePerjantai 16.01.2009 16:38

Kauanko pitää odottaa synnytyksen jälkeen ennen kuin voi aloittaa seksin harrastamisen?


Lääkärit suosittelevat odottamaan neljästä kuuteen viikkoa synnytyksen jälkeen ennen kuin aloittaa jälleen seksin harrastamisen. Synnytyksen aikana kohtu ja kohdunkaula kokevat valtavia muutoksia, ja ne tarvitsevatkin aikaa parantuakseen. Parantumisjakson aikana kohtu on altis infektioille, mikä tarkoittaa että mikä tahansa, kuten yhdyntä tai tamponi, voi tuoda bakteerin ja aiheuttaa infektion.

Jos äidille on tehty esimerkiksi episiotomia eli välilihanleikkaus, toipuminenkin kestää pidempään.

Vaikka ette voikaan harrastaa seksiä synnytyksen jälkeen, on tärkeää pysyä silti fyysisesti läheisinä esimerkiksi suukkojen, halauksien, hierontojen tai vaikka kädestä pitämisen avulla.

Onko totta, että synnytyksen jälkeen ei tarvitse huolehtia ehkäisystä?


Vaikka nainen ei ole hedelmällinen heti synnytyksen jälkeen, ei voi mitenkään ennustaa, kuinka kauan tämä jakso kestää. Siitä huolimatta, että äidillä ei välttämättä ole ollut kuukautisia pitkään aikaan, hänen kehonsa luovuttaa ensimmäisen synnytyksen jälkeisen munasolun ennen kuukautisia. Näin ollen äiti ei voi tietää ovuloiko hän vai ei.

Meille on näytetty vihreää valoa seksille, mutta puolisoni ei näytä olevan innostunut asiasta.


Fyysisen ja emotionaalisen valmiuden välillä voi olla suurtakin eroa. Vaikka synnytyksestä on kulunutkin jo kuusi viikkoa ja vaikka tuore äiti kertoisikin olevansa taas valmis seksille, hän ei välttämättä siltikään ole. Hän voi pelätä kipuja, hän voi tarvita lisää aikaa ja hän voi olla vain yksinkertaisesti uupunut. Miehen tulisikin antaa tilaa ja hellyyttä, mutta ei kannata painostaa.

Äiti totuttelee synnytyksen jälkeen uuteen rooliinsa äitinä, eikä hänellä vain ole energiaa fyysisiin rakkaudenosoituksiin. Mutta se ei tarkoita, että hän ei rakastaisi miestään. Itse asiassa monet parit kokevat synnytyksen jälkeisen ajanjakson erittäin romanttiseksi, vaikkeivät kokisikaan sitä seksuaaliseksi.

Kuinka saan puolisoni sille päälle?


Tuore vanhemmuus voi olla molemmille hämmentävää, lumoavaa ja toisaalta ahdistavaa aikaa. Äiti voi kokea muutoksia hormonitoiminnassaan ja kehossaan, ja isää voi vaivata esimerkiksi unenpuute.

Miehen pitää "liehitellä" puolisoaan samalla tavalla kuin suhteen alkuaikoina, koska tavallaan nainen ei ole enää sama henkilö kuin hän oli silloin, kun suunnistitte sairaalaa kohti. Hän on edelleen puolisosi, mutta hän on nyt myös äiti.

Joten muistuta, että hän on edelleen viehättävä ja haluttava. Koita saada hänet tuntemaan itsensä naiseksi, pelkän äitinä olon rinnalle. Voi kestää aikansa, ennen kuin palaatte suhteen normaalitasolle seksissä, mutta kyllä sekin puoli elämäänne vielä palaa.

Olemme valmiita suurta tilaisuutta varten. Mitä pitää ottaa huomioon?


Ottakaa asiat vastaan rauhassa ja edetkää hitaasti. Etsikää mukava asento ja antakaa naisen ottaa vastuu, sillä hän voi edelleen kokea arkuutta, pelkoa ja kipua. Älkääkä unohtako esileikkejä. Synnytyksen jälkeen emätin on usein kuiva seksin aikana, joten vaikka nainen ei olisikaan kostea, ei se tarkoita, etteikö hän olisi kiihottunut. Käyttäkää siis liukasteita.

Lisäksi olkaa valmiita keskeyttämään "hommat", jos vauva sitä vaatii. Vauva voi herätä oikeastaan koska tahansa, mutta sen ei saa antaa vaikuttaa yleisesti seksin harrastamiseenne. Aina on toinenkin ilta tai hetki.
Yhdyntäkivut ovat yllättävän yleinen ongelma, mutta niihin löytyy yleensä helposti apua. Näiden 8 vinkin avulla vähennät epämukavuutta ja parannat seksistä saamaasi nautintoa.

Kivulias yhdyntä on yllättävän yleinen ongelma, jonka syy on kuitenkin usein helposti hoidettavissa. Jos kärsit yhdyntäkivuista, tässä muutama listaamamme vinkki, mitä voit tehdä vähentääksesi epämukavuutta ja parantaaksesi seksinautintoa:

Riittävästi liukastinta!

Hyvin usein yhdyntäkipujen syynä on kuivat limakalvot. Taustalla on yleensä hormonaaliset syyt, jännittäminen tai pelko. Ikääntyminen ohentaa emättimen limakalvoja, mutta esimerkiksi synnytys tai ehkäisypillereiden käyttö voi aiheuttaa limakalvokuivuutta ja herkkyyttä nuoremmillakin naisilla.

Liukastetta kannattaa käyttää pihistelemättä niin emättimen limakalvoille kuin peniksen päähänkin. Vaihdevuosista johtuvaan emättimen kuivuuteen kannattaa käyttää myös paikallisia estrogeenivalmisteita.

Lämmitelkää tarpeeksi

Tarpeeksi pitkä lämmittely ja esileikki voi merkittävästi vähentää kipuilua useissa tilanteissa. Myös kumppanin tuki ja ymmärrys ovat tärkeitä.

Viilennystä seksin jälkeen

Seksin jälkeen kannattaa käydä virtsaamassa ja huuhdella alapäätä viileällä vedellä, jotta välttyisi infektioilta. Kokeile myös pyyhkeeseen käärityn kylmäpakkauksen viilentävää vaikutusta seksin jälkeen.

Vaihda kondomia!

Osa kondomeista voi aiheuttaa limakalvojen ärtymistä, joten kannattaa kokeilla myös toista merkkiä.

Rentoutumisharjoituksia

Jos yhdyntäkipuun liittyy lihasten kireyttä, kannattaa opetella rentouttamaan lantionpohjalihaksia. Perusharjoitus onnistuu vaikka kassajonossa: Jännitä lantionpohjalihakset voimakkaalla sulkusupistuksella, pidä jännitystä kunnes olet laskenut hitaasti kolmeen ja rentouta. Tämä olisi hyvä toistaa ainakin viisitoista kertaa päivässä.

Nopeassa harjoituksessa edellä mainitut liikkeet tehdään nopeasti peräkkäin vähintään minuutin ajan. Voimaharjoittelua voi toteuttaa myös emättimeen asetettavilla harjoituskuulilla.

Löydä sopiva yhdyntäasento

Tyypillinen kohta yhdyntäkivulle on emättimen pohjukassa. Tällöin paras yhdyntäasento on yleensä maata kyljellään miehen maatessa naisen takana. Tässä asennossa penis ei osu niin kovalla paineella pohjukkaan. Kivuttoman asennon löytyminen voi rohkaista kokeilemaan myös muita sopivia asentoja.

Kipu pois puudutteella

Mikäli edellä mainitut keinot eivät auta ja mahdolliset tulehdukset on suljettu pois, kokeile kipua lievittävää, puudutetta sisältävää, geeliä paikallisesti kipualueelle helpottaaksesi yhdyntäkipua. Lääkettä saa lääkärin reseptillä.

Milloin lääkäriin?

Hakeudu lääkäriin, jos yhdynnän jälkeen esiintyy veristä vuotoa tai yhdyntäkipuun liittyy tulehdusoireita, kuten valkovuotoa tai kirvelyä. Lääkärin puoleen kannattaa kääntyä myös, jos kivut estävät yhdynnän kokonaan. Lääkärinhoitoa vaativia yhdyntäkipuja aiheuttavia sairauksia voivat olla esimerkiksi endometrioosi ja erilaiset tulehdukset.

Rakastelu yksinKeskiviikko 14.01.2009 11:45

”Omin käsin onneen” on vanha sanonta. Sanonta ei edelleenkään ole kulunut, vaikka helposti voisi niin ajatella. Lähes jokainen on yksinrakastelulla seksuaalisuuteensa tutustunut ja sitä päivittänyt. Moni perheellinen on säilyttänyt kosketuksen omaan seksuaalisuuteensa yksinrakastelulla silloin, kun lapset ovat vieneet kaiken ajan ja voimat parisuhteelta. Toisaalta, vaikka yhteistä aikaa ja seksuaalisuutta olisikin, ei se estä yksinrakastelua. Yksinäisiä hetkiä voi käyttää nauttimiseen itsestä ja fantasioiden avulla rakastella missä vain joko oman kullan tai kenen kanssa haluaa.

Lähes kaikki ihmiset haluavat seksuaalista tyydytystä. Tyydyttyä voi monella tapaa. Jonkinasteinen seksuaalinen kiinnostus ja kiihottuminen siihen lähes aina tarvitaan. Pelkkä unelmoiminen voi jo tuoda riittävän kiihottumisen ja tyydytyksen. Toisinaan haluaa saada enemmän, jopa orgasmin. Aina ei ole kumppania, mutta ei sitä aina tarvitakaan. Nauttia voi yksinkin. Hyvänolontunteen lisäksi yksinrakastelulla voi joskus purkaa ikävän tunnetta tai toisinaan, kahvin tai tupakan sijasta, saada tauko johonkin tekemiseen tai vain hetken rentoutua.

Ihminen saattaa kiihottua ilman, että hän sitä varsinaisesti haluaa tai odottaa. Se on täysin normaalia. Riippumatta siitä, onko kiihottuminen tahatonta tai haluttua, ei asialle tarvitse aina tehdä mitään. Kiihottuminen sinänsä saattaa pelastaa koko loppupäivän ja siitä voi nauttia jo sellaisenaan. Yleensä se ei kuitenkaan kestä kovin pitkään ja menee ajan kanssa ohitse.

Joskus yksinrakastelun jälkeen saattaa tulla pettynyt olo tai tuntuu nololta ja tyhjältä. Usein tämä johtuu siitä, että kokee jostain syystä yksinrakastelun olevan jollain tapaa kiellettyä tai väärin. Toki samat tuntemukset voivat tulla myös silloin, kun yksinrakastelusta on tullut pakonomaista, eli kyseessä on jo riippuvuus.

Fantasiat ja yksinrakastelu

Fantasiat kuuluvat oleellisesti seksuaaliseen toimintaan, niin yksin kuin kumppaninkin kanssa. Jotkut eivät niitä kaipaa, mutta monia ne auttavat kiihottumisessa ja pitävät sitä yllä rakastelun aikana. Fantasiat ovat ajatuksia, eli ne ovat vain omassa mielessä. Toisinaan fantasiat jaetaan kumppanin kanssa, mutta se ei ole välttämätöntä. Kannattaakin miettiä tarkkaan, mistä omassa fantasiassa on kyse; oman mielen tärkeästä seksijutusta tai -kumppanista vai seksuaalisesta leikistä kumppanin kanssa. Usein käy myös niin, että fantasia menettää merkityksensä, jos sen yrittää toteuttaa. Se ikään kuin latistuu tai tuntuu jopa pahalta.

Fantasioida voi lähes mistä vain. Joku unelmoi seksistä tutun, toinen tuntemattoman kanssa. Joillakin seksuaaliset unelmat kohdistuvat esineisiin, esim. tietynlaisiin asusteisiin. Joku kokee mielessään suurta kiihotusta ajatellessaan rakastelua jossain tietyssä paikassa. Väärää fantasiaa ei ole. Haitallista ja liiallista se on silloin, kun alkaa tuntua pakottavaa tarvetta toteuttaa fantasia. Kyse ei ole enää fantasiasta, jos ajatukset muuttuvat teoiksi. Jos kynnys kertoa vieraalle ihmiselle häneen kohdistuvasta fantasiasta madaltuu, ollaan jo melko arveluttavassa tilanteessa, saati jos fantasiaan liittyy jotain rikollista. Jos fantasiaan liittyy kiinnijääminen tai pelko kiinnijäämisestä on todellinen, on arveluttavaa riskeerata oma maine tai muiden kunnioitus toteuttamalla mieliteko. Ketään ei saa hänen tahtomattaan vetää mukaan seksuaaliseen toimintaan, sillä fantasian kertominen on jo toimintaa, eikä enää vain oman mielen ajatuksia ja toiveita.

Porno ja yksinrakastelu

Pornoa on usein käytetty fantasioinnin helpottamiseen. Sopivissa määrin ja muistaen, että kysymyksessä on aikuisten satu, porno voi olla hyväkin juttu. Ikävä kyllä pornoon liittyy usein alistamista ja rikollisuutta ja sitä tehdään bisneksenä jonkun kerätessä suuret rahalliset voitot. Porno aiheuttaa helposti riippuvuutta. Se on tehty houkuttelevaksi ja sitä on helposti saatavilla. Se perustuu näköhavaintoihin. Netin pornosivuilla aukeaa aina uusi sivusto niin haluttaessa ja usein myös haluamatta. Ketju on loputon. Koskaan ei voi nähdä kaikkea. Joskus käy niin, että porno ja sen käyttäminen alkavat ahdistaa käyttäjäänsä. Pornon käytön määrä tai joku tietynlainen porno voivat saada sen aikaan. Jos tällaisessa tilanteessa pornon käyttöä ei voi välttää, voidaan jo puhua pornoriippuvuudesta.

Porno saattaa muuttaa ihmisen käsitystä siitä, mitä hän itse oikeasti haluaa ja mikä on oikein. Porno on fantasiasatua, missä juuri mikään ei ole totta. Sen tarkoituksena ei ole näyttää tavallisia kehoja, oikeanlaista seksuaalisuutta tai seksuaalista nautintoa, vaan kuvitellaan, että se antaa katsojalle häntä kiihottavan samaistumisen kohteen. Väistämättä tapahtuu myös mallioppimista ja vertailua, mikä vääristää tervettä seksuaalisuutta ja myös tervettä fantasiointia.

Seksuaalisuuden vääristyminen ja riippuvuuteen saakka menevä pornon käyttäminen vaativat yleensä ammattiauttajan apua. Jo tilanteen arvioiminen voi olla helpompaa asiaan perehtyneen ammattilaisen kanssa. Koska kyseessä on riippuvuus, siitä kärsivä usein kieltää ongelmansa tai vähättelee sitä. Yksin ei kuitenkaan tarvitse asian kanssa jäädä, vaan apua on saatavilla.

Käytännössä yksin voi rakastella kaikilla hyvältä tuntuvilla tavoilla. Voi käyttää omia käsiä tai jotain apuvälineitä. Mikään ei ole väärin, jos se tuntuu hyvältä. Jokainen voi itse päättää, miten tai millä sen tekee. Kuitenkaan kenenkään toisen oikeuksia tai yksityisyyttä ei saa loukata ja lakia pitää noudattaa.
Ylivoimaisesti yleisin siemensyöksyyn liittyvä ongelma on ennenaikainen laukeaminen. Yleensä syynä ennenaikaiseen siemensyöksyyn on kokemattomuus ja orgasmien puute. WebMD -sivuston mukaan vaivaan on monta ratkaisua.

Itsetyydytys on hyvä tapa oppia tuntemaan itseään. Tässä tapauksessa miehen kannattaa tuplata viikottaisten orgasmien määrä käsivoimin. Jos se ei auta, kannattaa tuplata vielä toistamiseen. Monta siemensyöksyä päivässä karaistaa penistäsi.

On syytä myös kokeilla seuraavaa tekniikkaa seksin aikana: kannattaa hidastaa vauhtia ja esimerkiksi vaihtaa asentoa, kun tuntee kiihottuvansa liikaa. Partnerisi luultavasti pitää välillä myös hiljaisemmasta ja intiimimmästä menosta. Ja kun vaara on ohi, matka jatkukoon.

Yksi suosituimmista (ja kiistellyimmistä) tavoista on ajatella jotain antieroottista kun orgasmi tuntuu lähestyvän. Se toimii joillakin, mutta on suositeltavaa käyttää tätä vain väliaikaisena ratkaisuna: eduskunnan täysistunnon ajattelu seksin aikana ei tiedä hyvää vuosien päästä, oli partnerisi kuinka kuuma tapaus tahansa.

Jos mikään näistä vinkeistä ei tepsi, kokeile laittaa kaksi kondomia päällekkäin. Kaksi kondomia tosin voi tiettyjen tutkimusten mukaan lisätä kondomien rikkoutumisvaaraa, sillä kumit saattavat hangata toisensa rikki. Toisaalta on taas tutkimuksia, joiden mukaan kaksi kumia saattaisi lisätä suojaa. Kahta kondomia kannattaa kuitenkin kokeilla vain silloin, kun ehkäisy ei ole ehdottoman tärkeää.

Liian nopea laukeaminen ei ole ainoa ejakulaatio- eli siemensyöksyongelma. Jotkut miehet kärsivät täysin päinvastaisesta ongelmasta: viivästyneestä siemensyöksystä. Monet ajattelevat sen olevan vain hyvä asia, kukapa ei haluaisi pystyä aikuisviihde-elokuvien suorituksiin. Totuus kuitenkin on, että jotkut vaivasta kärsivät eivät pysty saamaan orgasmia lainkaan.

Mikä sitten on syynä? Usein masennuslääkkeet vaikuttavat pitkittävästi seksin kestoon. Ikä on toinen suuri tekijä. Suuntaa antavana sääntönä voisi pitää seuraavaa: mitä vanhempi olet, sitä kauemmin kestää.

Tämä johtuu peniksen päässä olevien hermopäätteiden herkkyyden tylsymisestä. Myös erektio-ongelmat vaikuttavat ejakulaatioon: siemensyöksyä on vaikeampi saada, jos penis ei ole täydessä erektiossa.

Syynä saatat olla myös sinä itse. Jos olet tottunut masturboimaan konepistooli -periaatteella, on se ollut käytännössä huonointa harjoitusta kumppanin kanssa harjoitettavaa seksiä varten. Eihän kumppanisi pysty sellaisiin nopeuksiin!

Silloin kannattaa esimerkiksi vaihtaa kättä. Lisäksi kannattaa masturboidessa ajatella seksiä kumppanin kanssa yksityiskohtaisesti ja realistisesti.

Siinä saattaa kestää kauemmin, mutta sen avulla pystyt miettimään, kuinka hoitaa homma oikeassa tilanteessa. Konsti toimii ikään kuin kenraaliharjoituksena.

Lisäksi kannattaa aina kertoa fantasioistasi partnerillesi! Hän ehdotukseesi varmasti suostuukin, koska onnistuessanne seksielämänne paranee huimasti.

Villin seksin vaara: penismurtumaMaanantai 12.01.2009 17:17

Jotkut parit pitävät villistä seksistä. Harvat kuitenkaan tietävät, että hurjatempoiset petipuuhat saattavat altistaa miehen erikoiselle vahingolle - nimittäin penismurtumalle. Tätä ikävää vammaa voisi helposti nimittää miehen pahimmaksi painajaiseksi.

Kuulostaa uskomattomalta, että penis voi ylipäätään murtua. Väite pitää kuitenkin oireiden osalta paikkansa, vaikka kyse on siis oikeasti repeämästä. Kuitenkin vamman aiheuttama kovaääninen napsahdus, kammottava tuska, välitön turvotus ja mustelmien ilmestyminen kuvaavat parhaiten juuri luunmurtumaa.

AskMen.com - sivuston mukaan penismurtuman yleisin syy on peniksen osuma mm. kumppanin häpyluuhun ankaran seksin aikana. Murtumassa penis taittuu ja sen paisuvainen repeää. Hoitamattomana vammasta voi seurata jopa elinikäinen kyvyttömyys saada erektiota.

Lisäksi penis saattaa muuttaa muotoaan, esimerkiksi vinoutua. Onneksi murtumaa ei voi olla huomaamatta, joten yleensä potilaat hakeutuvat lääkäriin välittömästi eivätkä jää aikailemaan.

Penismurtumia on diagnosoitu vähän, mutta tapaturmien syitä on mitä erilaisimpia. Yleisin tapa, jolla murtuma syntyy, on kun nainen on seksin aikana miehen päällä ja istuu ohi maalistaan. Toinen syy on seksin harrastaminen pöydän reunalla, kun mies naisen sijasta osuukin peniksellään pöydän reunaan.

Yhdysvalloissa eräälle miehelle sattui vahinko, kun hän kiireessä puki päälleen penis vielä erektiossa. On myös diagnosoitu yksi amerikkalaisen jalkapallokypärän aiheuttama murtuma. Sen oli kokenut pelissä erektion saanut pelaaja, jota oli taklannut vastapuolen puolustaja.

Penismurtuman diagnosointi on paikan päällä helppoa. Jos tuska, napsahdus ja turvotus eivät vielä riitä todisteeksi: yleensä penis vääntyy murtuessaan s-kirjaimen muotoon. Lisäksi tyvessä tapahtunut murtuma saattaa aiheuttaa mustelmia myös alavatsassa ja haaroissa. Lääkärille kannattaa kertoa, mitä tapahtui ja miten vamma syntyi - ainakin hän osaa diagnosoida vamman, jos sinä et.

Hyvä uutinen: penismurtumaa ei käytännössä voi saada muulloin kuin erektiossa. Lisäksi vamma on hyvin harvinainen.

Välitön leikkaushoito on yleensä ainoa tapa saada murtuma hoidettua. Ennuste on leikkaushoidossa hyvä, sillä noin yhdeksän kymmenestä paranee hyvin ja he pystyvät saamaan erektion tulevaisuudessakin. Jotkin saattavat kärsiä lievästä peniksen käyryydestä, mutta se on pieni hinta maksettavaksi impotenssiin verrattuna. Toipumisaika (tässä tapauksessa aika selibaatissa) on vamman vakavuudesta riippuen kuuden viikon molemmin puolin.