IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Avioero maksaa paljon ja siitä toipuminen vie usein kuukausia.

17 kuukautta ja 26 päivää on tuoreen kyselytutkimuksen mukaan raja, jonka jälkeen eron saanut on valmis jatkamaan eteenpäin rakkaudessa.

Kyselyyn osallistui 4000 eronnutta. Heistä jopa yli puolet sanoi avioeron olevan pahinta, mitä elämässä on koskaan tapahtunut. Joka viides jopa ajatteli, että ei koskaan toivu erosta, kertoo brittilehti Daily Mail.

Menetys ja epäonnistumisen tunne painavat eronneiden mieltä.

Eronneet ovat jatkaneet treffeillä käymistä vasta, kun avioerosta on kulunut yli 15 kuukautta.

Varattu mies kiinnostaa naisiaPerjantai 14.08.2009 22:07

Kiinnostumisen ja ihastumisen syyt ovat usein yksilökohtaisia, mutta tuoreen kirjan mukaan naisten mielenkiinto mieheen noudattaa tiettyjä teorioita.

Aiempien tutkimusten mukaan esimerkiksi tietyt kasvonpiirteet miehessä tai tietyt naisen vartalon muodot vaikuttavat menestykseen kumppanin etsinnässä. Usein kiinnostavuus vastakkaisen sukupuolen silmissä liittyy niin sosiaalisiin kuin biologisiin seikkoihin.

Silti Nicholas A. Christakisin ja James H. Fowlerin tuoreen kirjan Connected: The Surprising Power of Our Social Networks and How They Shape Our Lives mukaan mies näyttää naisten silmissä kiinnostavalta tiettyjen teorioiden mukaan.

Vanha uskomus väittää miesten haluavan haastetta saadakseen naisen ja jopa nauttivan jahtaamisesta, mutta kirjan mukaan asia onkin toisinpäin. Kirjassa esitellyn teorian mukaan juuri naiset kiinnostuvat enemmän varatuista miehistä, mutta miehille sama status ei tuo naiseen lisää houkuttelevuutta.

Connected -kirjassa esitellään tutkimusta, jossa naiset ensin arvioivat miesten kiinnostavuutta valokuvien perusteella. Naiset arvioivat samat miehet uudestaan, kun kuviin lisättiin tietoja heidän elämäntilanteestaan. Toisella kierroksella naimisissa olleiden miesten pisteet kohosivat merkittävästi.

Vastaavanlaisessa tutkimuksessa naiset kiinnostuivat enemmän miehistä, jotka poseerasivat kuvissa tyttöystävänsä kanssa, kuin miehistä, jotka olivat kuvissa yksin. Tutkijat esittivät myös väitteen, että naiset kiinnostuvat varatuista miehistä erityisesti tietyssä kuukautiskierron vaiheessa.

Miehille tehdyssä kokeessa naiset eivät saaneet lisäpisteitä, jos kuvissa esiintyi muita miehiä. Kirjassa otaksutaan, että miehet ajattelevat tiettyjen sosiaalisten merkkien, kuten naista ympäröivien muiden miesten tarkoittavan aikaa vievää ja stressaavaa kilpailua naisen mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

Kirjasta uutisoi Askmen.com -sivusto.

Näin me valehtelemme seksistä!Torstai 13.08.2009 18:54

Parisuhteessa elävistä hyvin moni teeskentelee orgasmin, ei kerro kumppanilleen exien määrää eikä paljasta masturboivansa.

Iltalehden teettämään kyselyyn vastanneista naisista ja miehistä 65 prosenttia on jättänyt kertomatta tai valehdellut siitä, kuinka paljon haluaa seksiä. Miksi näin moni?

Kaksi kolmesta on valehdellut tai jättänyt kertomatta vakituiselle partnerilleen siitä, minkälaista seksiä tämän kanssa oikeasti haluaisi. Mikä pidättelee meitä puhumasta seksistä?
Sosiologian tutkija Anna Kontula väittää nykyfeministisen suvaitsemattomuuden rajoittavan ihmisten elämää, kertoo Pirkanmaan Sanomat.

Ensimmäisen kirjansa herättämän raiskauskohun myötä julkisuuteen noussut tutkija Anna Kontula hätkähdyttää taas. Kontula lataa Pirkanmaan Sanomien haastattelussa nykyfeminismin asettavan liikaa rajoitteita ihmisten elämälle.

Uutta kirjaansa varten hän hän haastatteli feministien tyttäriä, jotka kertoivat äitiensä varoituksista ja seksuaalisesti korrekteista poikaystävistään.

Kontula sanoo kainojen miehien olevan kyllä melkoinen kasvatussaavutus, mutta toteaa joidenkin naisten kaipaavan kuitenkin niitä patriarkaalisia panoja.

Hänen mukaansa hyvän seksin määritelmän tulisi olla jokaisen oma asia.

- On ongelmallista, että ihmiset lausuvat ääneen seksi-ihanteita, joita eivät halua noudattaa.

Naisellisia naisia ei oteta vakavasti

Tutkijan mukaan ongelmaksi muodostuu myös se, että naiselliset naiset jäävät politiikan ulkopuolelle. Syy on feministisessä suvaitsemattomuudessa.

- Jos nainen haluaa olla yhteiskunnallinen toimija miehen rinnalla, niin hän ei saa käyttää perinteisiä naiselliseen seksuaalisuuteen viittaavia tunnuksia. Korkokengät ja minihameet ovat kiellettyjä. Niitähän pidetään miesten miellyttämiseksi.

Kontulan mielestä vain miehelle on mahdollista olla samaan aikaan seksisymboli ja vakavasti otettava poliitikko. Hän toteaa, että vaikka nykyfeminismi on saanut aikaan paljon hyvää, niin se on nyt päässyt nousemaan valtionkirkon asemaan ja kontrolloi jäsentensä seksuaalisuutta.

Nuorempi vaimo avain onneenTiistai 11.08.2009 22:45

Avain onnelliseen avioliittoon on ottaa fiksumpi ja ainakin viisi vuotta nuorempi vaimo, kertoo brittitutkimus. Esimerkiksi Beyonceelle povataan onnellista suhdetta.

Nämä pariskunnat saavuttavat todennäköisimmin onnen, etenkin jos kumpikaan ei ole aiemmin ollut naimisissa, kertoo BBC. Onnellista liittoa ennustetaan muun muassa Beyonce Knowlesille, 28, ja aviomies Jay-Z:lle, 39.

Jos vaimo on noin viisi vuotta aviomiestään vanhempi, on eroaa pariskunta todennäköisimmin. Myös entiset avioliitot lisäävät suhteen loppumisen riskiä. Puoliso valitaan harvoin iän tai koulutuksen perusteella, mutta tutkimus osoittaa, että nämä seikat voivat vähentää avioliittoja.

Tutkimus tehtiin Bathin yliopistossa. Tutkijat haastattelivat 1500 pariskuntaa, jotka olivat naimisissa tai vakavassa suhteessa. Viiden vuoden jälkeen tutkijat selvittivät mitkä liitot olivat kestäneet.
Miesten sivusto AskMen.com listasi ilkeimmät asiat, joita nainen voi miehelleen tehdä.

1. Eivät vastaa puhelimeen

Sitä antaa naiselle toiveikkaana puhelinnumeronsa, mutta soittoa ei kuulu. Kun itse rohkaistuu soittamaan, ei neito vastaa puhelimeen tai vielä pahempaa, on antanut väärän puhelinnumeron. Väärän numeron antaminen vaan on joskus helpoin tapa päästä eroon iholle käyvästä baarihyypiöstä, joka ei suostu uskomaan, ettei minkäänlaista suhdetta ole syntymässä.

2. Käyttävät miehiä vain ilmaisten drinkkien saamiseen

Tuntemattomatkin miehet yrittävät usein päästä keskusteluetäisyydelle näyttävän naisen kanssa baarissa tarjoutumalla ostamaan tälle drinkin. Ehdotukseen on usein helppo suostua, jos omat rahat ovat tiukilla, on muuten vain pihi tai kokee saavansa näin ihailua. Drinkin tarjoajalle vaan saattaa usein jäädä käteen vain laiha lompakko.

3. Roikottavat miestä vain paikanpitäjänä

Jotkut naiset eivät osaa olla yksin, vaan pysyvät huonossa suhteessa samalla, kun katselevat jo ympärilleen uuden miesystävän löytymisen toivossa. Jotkut ovat jopa niin julmia, että aloittelevat uutta suhdetta ollessaan vielä suhteessa vanhan poikaystävän kanssa. Tämänhän voi heivata yli laidan sitten, kun uusi suhde alkaa vakiintua.

4. Manipuloivat miehiä

Harva mies pitää naisen itkun katselemisesta. Ja naiset usein tietävät tämän vallan hyvin. Hyvin ajoitettu lohduton itku silloin tällöin saattaa hyvinkin ratkaista asiat juuri niin kuin nainen haluaa.

5. Käyttävät fyysistä väkivaltaa

On selviö, että mies ei saa lyödä naista. Naisen harjoittamaan väkivaltaan ei vieläkään yleisesti ottaen suhtauduta yhtä vakavasti esimerkiksi sukupuolen yleensä heikomman fysiikan vuoksi. Moni nainen kokee oikeudekseen voida läppäistä miestä, jos suututtaa, vaikka pakkaisi laukkunsa välittömästi, jos mies tekisi hänelle samalla voimalla saman.

6. Kritisoivat miestään julkisesti

Naiset pääsevät sivuston mukaan tästäkin vähemmällä kuin miehet. Kun nainen tekee pilaa miehestään seurueessa, on todennäköistä, että koko porukka nauraa röhöttää vaikeana kiemurtelevalle loukatulle miehelle. Jos mies taas tekisi saman naiselleen, ei tätä suvaittaisi yhtään niin helposti.

7. Eivät kerro siviilisäätyään

Mieheltä vedetään tehokkaasti matto jalkojen alta flirttailemalla, naureskelemalla ja viettämällä huomattavan paljon aikaa tämän kanssa ja paljastamalla vasta treffeille pyydettäessä olevansa jo varattu. Toisaalta on ärsyttävää henkäistä "Minulla on poikaystävä!" jo siinä vaiheessa, kun mies sanoo hei.

8. Pihtaavat seksiä

Seksistä kieltäytyminen rangaistuksen vuoksi tai saadakseen tahtonsa läpi on julmaa, AskMen.com valittaa. Sivusto kuitenkin myöntää, että tämä miehiä raivostuttava naisten silloin tällöin käyttämä tehokeino on kuitenkin monesti varsin tehokas.

9. Testaavat miestä

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että olet juuri lähdössä ulos poikien kanssa, kun tyttöystäväsi soittaa ja pyytää sinua viettämään aikaa hänen kanssaan poikien sijaan? Naisella ei välttämättä ole ehdottaa mitään tekemistä. Hän vain testaa sinua. Nainen saattaa ajatella, että jos mies todella rakastaa, hän viettää mieluummin aikaa minun kanssani. Jokaisessa suhteessa tulee kuitenkin säilyttää omat juttunsa ja ystävänsä.

10. Flirttailevat muiden kanssa herättääkseen mustasukkaisuutesi

Tällaiseen käytökseen voi olla monta syytä. Nainen voi kokea, ettet arvosta häntä tarpeeksi tai sitten teillä on ollut juuri repivä riita, ja nainen haluaa kostaa. Tällaiset lapselliset manipulointiyritykset eivät tee hyvää millekään suhteelle, joten asiat kannattaa keskustella halki ilman kolmansia osapuolia.
Vaikeuttavatko luonteenpiirteesi nautintoa makuuhuoneessa? Listasimme esileikkivinkkejä erilaisiin ongelmiin.

Sosiaalisissa tilanteissa ongelmallisiksi koetut luonteenpiirteet voivat saada monesta yliotteen makuukamarin puolella. The Sun -verkkosivusto listasi esileikkivinkit erilaisille luonteille.

Hermostuneille

Hermostuneet ihmiset pelkäävät epäonnistumista, ja tämä näkyy myös heidän käytöksessään sängyssä. Heidän voi olla vaikeaa tuntea seksuaalista halua tai mielihyvää. Usein myös orgasmin saaminen on vaikeaa.

Meditaatio: Istukaa partnerisi kanssa alasti vastakkain ja katsokaa toisianne silmiin. Yrittäkää hengittää samaan tahtiin. Yhteinen meditointihetki auttaa sinua rentoutumaan.

Pureudu syihin: Mieti mikä saa sinut hermostumaan sängyssä. Näkyykö ongelmasi myös muussa elämässä? Yritä pureutua ongelman alkuperäisiin syihin, sekä hyväksyä ja ratkaista ne parantaaksesi seksielämääsi.

Estyneille ja ujoille

Ujoilla ihmisillä on usein ongelmia itsetuntonsa kanssa. Heitä ei ole ehkä tarpeeksi kannustettu arvostamaan itseään lapsuudessa.

Itsetunto-ongelmat näkyvät helposti vääristyneenä kehonkuvana. Heikosta itsetunnosta kärsivä ei välttämättä edes halua kokeilla uusia asentoja tai paikkoja, jotka voisivat auttaa häntä orgasmin saamisessa, koska he tuntevat olonsa helposti epämukavaksi vieraalla maaperällä.

Askel askeleelta: Aloita tie rohkeuteen pienin askelin ja kokeile joka kerta yhtä uutta asiaa sängyssä. Jos esimerkiksi normaalisti harrastatte seksiä pimeässä, jättäkää tällä kertaa valot päälle. Kokeilkaa myös yhtä uutta asentoa kerrallaan. Hidas eteneminen voi auttaa sinua voittamaan estosi ajan kanssa.

Kiukkupusseille:

Kiukkuinen luonne saattaa seurata myös makuuhuoneen puoleelle. Muiden ongelmien lisäksi se saattaa aiheuttaa kyvyttömyyttä kokea ollenkaan seksuaalisia tunteita.

Tyynysota: Kokeilkaa leikkimielistä tyynysotaa tai painikaa alasti. Ripaus hauskuutta esileikissä johdattaa tunteita oikeille urille ja pois arjen stressistä. Saman efektin tuottaa paljaiden ihojen kosketus.

Löydä rakkaus Facebookista!Lauantai 08.08.2009 17:51

Jos et ole vielä valmis laatimaan omaa deitti-ilmoitusta, voit kokeilla onneasi myös verkon tutummissa yhteisöpalveluissa, kuten Facebookissa.

1. Valitse edustava profiilikuva

Vaikka kuinka haluaisit valita Facebookin profiilikuvaksesi sen otoksen, jossa hulluilet pikkutunneilla opiskelijabileissä, mieti kahdesti. Deittailumielessä hyvä profiilikuva on edustava mutta todellinen heijastus omasta itsestäsi. Ja muista, että vaihtamalla kuvaa aina silloin tällöin voit näyttää itsestäsi eri puolia.

2. Kirkasta hyvää mielikuvaa itsestäsi

Facebook-profiilisi voi olla sinulle temmellyskenttä, mutta tärkeä ensivaikutelman antaja jollekin kiinnostavalle ihmisille. Rajoita hölmöjen ja usein toistuvien testien ja statuspäivitysten määrää ja jätä jotain mysteeriksi. Käy arveluttava viestittely henkilökohtaisen sähköpostin puolella.

3. Ole kiinnostava

Suurimman osan mielestä jatkuvasti statustaan päivittävät ihmiset ovat ärsyttäviä. Hauska statuspäivitys ja lomakuvakansio silloin tällöin voivat kuitenkin olla kiinnostavia. Pidä statuspäivityksesi kuitenkin hieman mystisinä, äläkä vain luettele kaikkia tekemisiäsi ruokaostoksistasi lähtien.

4. Liity lempiyhtyittesi faniryhmiin

Liittyminen useampiinkin kiinnostaviin yhteisöihin nostaa mahdollisuuksiasi löytää verkosta samanhenkistä seuraa. Uskaltaudu myös yhteisösi mahdollisesti organisoimiin tosi elämän tapaamisiin eli miitteihin.

5. Selaa läpi ystäviesi ystävät

Hyvillä ystävilläsi on todennäköisesti ystäviä, joista myös sinä pitäisit. Jos löydät ystäväsi Facebook-kavereista kiinnostavan oloisen tyypin, pyydä ystävääsi esittelemään teidät joskus toisillenne.

6. Tutustu lähiympäristösi ihmisiin

Etsi Facebookista tai MySpacesta ihmisiä, jotka asuvat samalla alueella tai samassa kaupungissa kanssasi. Moni päivittää esimerkiksi Facebookin tietoihinsa tarkan asuinalueensa.

7. Tarkista ihmissuhdestatus

Ole varuillasi, jos kiinnostava ihminen ei ole merkinnyt ihmissuhdestatustaan Facebook-profiiliinsa. Hälytyskellojesi pitäisi soida vielä äänekkäämmin, jos hänen suhdestatuksensa on "it's complicated" (suom. "se on monimutkaista"). Noudata myös itse sääntöjä ja ilmoita rehellisesti olevasi sinkku ja hakevasi seuraa - jos se on totta.

8. Kysy hänen statuspäivityksistään

Jos kiinnostuksesi kohde valittelee statuspäivityksessään huonoa päiväänsä, kysy häneltä henkilökohtaisella viestillä, miten hän voi. Sympatian osoitukset menevät harvoin vikaan. Tai jos hän linkkaa Facebookiin mielenkiintoisen artikkelin tai videon, kommentoi sitä vähintään sanomalla, että pidit sitä kiinnostavana. Älä kuitenkaan tee tätä liian usein, sillä vaikutat muuten pian häntä koko ajan väijyvältä hyypiöltä.

9. Älä kirjoita hänen seinälleen liian usein

Vaikka haluat osoittaa kiinnostusta, tee se kuitenkin varoen. Mitä vähemmän kirjoitat hänen Facebook-seinälleen sitä parempi. Tämä antaa sen kuvan, että sinulla on myös elämä - vaikkei olisikaan. Se myös osoittaa hänelle sen, että pidät häntä tarpeeksi erityisenä henkilökohtaisempaan viestittelyyn.

10. Käytä chat-ominaisuutta

Moni unohtaa Facebookin chat-mahdollisuuden. Se on kuitenkin loistava tapa saada kontakti ihastukseesi joutumatta odottamaan kuumeisesti vastausta.

+ 11. Muista vaihtaa suhdestatuksesi sinkusta varattuun sitten, kun olette oikeasti pari!
Kaiken se kestää, kaiken se kärsii, kertoo Kotivinkki-lehden toteuttama kysely. Tältä näyttää suomalaisten avio-onni.

Vastaajat ilmoittivat puolison tärkeimmiksi ominaisuuksiksi luotettavuuden ja yhteiset elämänarvot. Kolmannelle sijalle nousi huomaavaisuus.

Ulkoiset ominaisuudet eivät yltäneet mitalisijoille, ja vain kaksi prosenttia vastaajista arvosti puolisossa eniten seksitaitoja.

Kolme suurinta syytä pysyä yhdessä vaikeuksista huolimatta olivat rakkaus (59 prosenttia), kiintymys (27 prosenttia) ja lapset (6 prosenttia).

Ylivoimainen enemmistö eli 88 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti olevansa puolisolleen uskollinen. Jopa 63 prosenttia vastaajista kertoi myös olevansa valmis antamaan uskottomuuden anteeksi puolisolleen.

Kyselyyn vastanneista 94 prosenttia oli naisia. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 3309 suomalaista, joista 29 prosenttia oli alle 30-vuotiaita, 56 prosenttia 31-50-vuotiata ja loput tätä vanhempia. Kyselyyn vastanneista 89 prosenttia elää parisuhteessa.

Rakkausrunoista potkua parisuhteeseenTorstai 06.08.2009 19:35

Runo on parhaimmillaan ilmaista pariterapiaa, sanoo Pekka Halme Rakkausruno ry:stä.

Rakkausrunoja kirjoitetaan yhä näin tekstiviestien ja chattailyn aikanakin. Runoilla voi piristää parisuhdetta ja ilmaista tunteitaan. Kirjoittajalle se tarjoaa tilaisuuden pysähtyä miettimään parisuhteen tilannetta.

- Runon avulla voi kertoa mikä toisessa niin ihastuttaa ja mikä myös vihastuttaa. Runo on parhaimmillaan ilmaista pariterapiaa. Joskus on helpompi kirjoittaa vaikeista asioista, kuin sanoa ne ääneen, Pekka Halme Rakkausruno ry:stä sanoo Häät&Rakkaus-messujen tiedotteessa.

Mikä parasta, koulutusta tämäntyyliseen runoiluun ei tarvita. Kuka tahansa voi kirjoittaa rakkausrunon eikä varsinaisia sääntöjä ole.

- Peräkammarin pojasta voi kehkeytyä todellinen Casanova ja ylimääräiset kilot voi häivyttää muutamalla sanankäänteellä. Runossa on vapaus liioitella, unelmoida ja jopa vähän valehdella, Halme luonnehtii.

Rakkausrunojen moninaisiin muotoihin voi tutustua esimerkiksi Rakkausruno ry:n sivuilla, jonne on kertynyt yli 660 000 runoa
16 000 kotirunoilijan toimesta.

Rakkausrunot ovat esillä myös tulevien Häät&Rakkaus-messujen workshopissa. Messut järjestetään 13.-15.11. Helsingin Messukeskuksessa.