IRC-Galleria

Ruoansulatuselimistö

Ruoansulatus eli digestio huolehtii ravinnon pilkkoutumisesta pienemmiksi ja näin antaa ne muotoon jota solut voivat käyttää. Hiilihydraatit pilkkoutuvat yksinkertaisiksi sokereiksi (ennen kaikkea rypälesokeriksi eli glukoosiksi), jotka ovat solujen tärkein energianlähde. Proteiinit eli valkuaisaineet hajoavat aminohapoiksi, jotka puolestaan käytetään elimistön rakennusaineiksi. Rasvat kulkeutuvat soluihin rasvahapoiksi ja glyseroliksi pilkkoutuneina. Sitten nämä aineosat yhdistyvät uudelleen ja rasva käytetään joko solujen rakennusaineeksi tai se jää ravintovarastoksi rasvasoluihin. Ravinnon käsittely tapahtuu ruoansulatuskanavassa. Lukuun ottamatta niitä elimiä joiden kautta ravinto kulkee suusta suoliston loppuun asti, ruoansulatuselimistöön kuuluu joukko ruoansulatusrauhasia, kuten sylkirauhaset, mahanesterauhaset, suolinesterauhaset, haima ja maksa, jotka erittävät ruoansulatusnesteitä. Nämä sisältävät entsyymejä, joiden avulla ravinnon pilkkoutuminen käyttökelpoiseen muotoon tapahtuu nopeasti. Ruoansulatuselimistö alkaa suusta ja päättyy peräsuoleen:

Suu

Suussa hampaat hajottaa ruoan mekaanisesti pieniksi osiksi. Suun sylkirauhaset erittävät nestettä joka kiinteyttää murskatun aineksen, jotta se olisi helpommin liikutettavissa suusta mahalaukkuun. Suusta ruoka siirtyy nielun kautta ruokatorveen ja edelleen mahalaukkuun.


Mahalaukku

Mahalaukku on koko ruoansulatusjärjestelmän keskus, siellä tapahtuu ensimmäinen kemiallinen pilkontavaihe. Mahalaukussa on hyvin hapanta suolahappoa ja pepsiiniä. Pepsiini huolehtii proteiinien pilkkomisesta. Mahalaukun tilavuus on, ihmisestä riippuen, noin 1,5 litraa.

Mahalaukun seinämät liikkuvat lähes koko ajan. Autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto säätelee näitä liikkeitä. Vagushermo, joka kulkee suoraan aivoista mahalaukkuun välittää impulsseja eli herätteitä mahalaukun lihaksille. Lihakset supistuvat aaltomaisesti, aallot leviävät mahalaukun yläosista sen alaosiin. Ensimmäiset supistukset alkavat, kun mahalaukku on aterian jälkeen tyhjentynyt kaikesta ravinnosta. Vatsan ”kurina” johtuu pitkään tyhjillään olleen mahalaukun voimakkaasta supistuksesta. Ruokailu lopettaa supistukset. Se johtuu nielun ja ruokatorven heijasteista eli reflekseistä, joiden vaikutuksesta mahalaukun lihakset rentoutuvat. Sen ansiosta mahalaukku voi laajentua ja ottaa vastaan ravintoa.

Mahalaukun sisäpintaa verhoaa ohut limakalvo. Limakalvo on erityisen tärkeä ruoansulatuksen kannalta. Limakalvossa on nimittäin erilaisia rauhasia, jotka erittävät mahanestettä. Normaalisti mahanestettä syntyy 2–3 litraa päivässä. Limakalvon rauhasissa on erilaisia soluja, jotka valmistavat erilaisia limoja ja eritteitä mahanesteeseen. Rauhasten niin kutsutut parietaalisolut muodostavat suolahappoa. Nämä solut ovat pääosin pienellä alueella mahalaukun alaosassa.

Mahalaukun tuottama mahaneste on tarpeellinen. Sen vaikutuksesta ruoka saadaan oikeaan kiinteyteen ja sen avulla elimistö pystyy hajottamaan ravinnon valkuaisaineet. Mahanesteessä on muun muassa vettä, entsyymejä, suolahappoa, suolaa ym. Entsyymit pystyvät pilkkomaan ruoan ravintoaineita elimistön käytettäviksi. Pepsiini on hyvin tärkeä entsyymi. Se muodostuu pepsinogeenistä, jota on mahanesteessä. Muuttuakseen pepsiiniksi se kuitenkin vaatii suolahappoa. Vasta mahanesteen suolahapon vaikutuksesta voi syntyä pepsiiniä. Pepsiini hajottaa ruoan valkuaisaineita. Elimistö ei kykene käyttämään hyväkseen ruoan ravintoaineita ennen kuin niitä on esikäsitelty. Pepsiinin tehtävänä on pilkkoa valkuaisaineet sellaisiksi aineiksi, jotka voivat imeytyä suolesta. Sitten nämä aineet kuljetetaan elimistön eri osiin ja käytetään rakennusaineiksi ja energiaksi.

Pepsiinin muodostamiseen tarvittava suolahappo on hyvin väkevää ja hapanta. Siksi suolahappo tuhoaa ruoan bakteereita ja muita mikro-organismeja. Sen vuoksi mahalaukun ja ohutsuolen yläosan sisältö melko steriiliä. Mahanesteen eritystä säätelee mm. aivojen autonominen, tahdosta riippumaton hermosto. Myös hormonit säätelevät mahanesteen eritystä. Veren hormonit vaikuttavat sekä mahanesteen muodostumiseen että mahalaukun liikkeisiin ja supistuksiin. Gastriinihormonilla on suuri merkitys suolahapon synnyssä.


Haima

Haima on noin sata grammaa painava rauhanen Se sijaitsee vatsaontelossa takimmaisena. Haiman paksumpi pää sijaitsee oikealla puolella pohjukaissuolen mutkassa ja ohuempi pää lähellä pernan porttia. Haima voidaan jakaa kahteen osaan, eksokriiniseen osaan joka toimii ruuoansulatuselimenä. Toinen huomattavasti pienmpi osa haimasta on endokriininen osa. Tämä osa sijaitsee ns. Langerhansin saarekkeessa. endokriinen osa tuottaa insuliinia ja glukagonia.


Sappirakko

Sappirakko on pieni elin, joka on kiinnittynyt maksaan. Sappirakon tilavuus on noin 50 ml, mutta se pystyy varastoimaan maksasappea jopa 20 kertaa enemmän. Sappea erittyy maksasta ja sappi kulkee erikoistuneita sappijohtimia pitkin sappirakkoon. Sappirakosta sappineste jatkaa matkaansa ohutsuoleen ison pohjukkaissuolinystyn kohdalle sappitiehyitä pitkin. Sapen eritystä kiihdyttävät parasympaattinen hermosto sekä sekretiini. Sapen tehtävänä on hajottaa rasvat pieniksi pisaroiksi, jotta ruoansulatusentsyymit pääsevät vaikuttamaan niihin. Sappi koostuu kolesterolista, sappisuoloista ja sappiväriaineista. Kolesteroli osallistuu sappisuolojen valmistukseen.Liiallinen kolesteroli aiheuttaa sappikiviä jotka estävät sapen pääsyn pohjukaissuoleen. Sappisuolat mahdollistavat rasvojen imeytymisen siten, että ne muodostavat ohutsuolessa pieniä pallosia, joiden sisään ravintoaineen rasvahapot kulkeutuvat.


Maksa

Maksalla on useita toimintoja, tärkein toiminto maksassa on erilaisten myrkkyjen pilkkominen, esim. alkoholin. Maksa valmistaa sappihappoja ja pilkkoo hormoneita ja myrkkyjä. Lisäksi maksa varastoi verta, glykogeenia, vitamiineja ja rautaa.

Maksan yläpinta on kupera ja alapinta lievästi kovera. Maksan verenkierto on muista elimistä poikkeavaa, sillä siihen tulee normaalisti maksavaltimoa pitkin hapekasta verta kudosten käyttöön ja siitä lähtee kolme lyhyttä maksalaskimoa, jotka yhtyvät alaonttolaskimoon ja vievät verta kohti sydäntä. Näiden lisäksi maksaan saapuu porttilaskimo, joka on jo luovuttanut happensa ruuansulatuskanavalle. Porttilaskimojärjestelmä tuo veren suolistosta ja ravinnosta imeytyneet aineet ensimmäiseksi maksaan. Tästä johtuen maksalla on useita toimintoja.

Sikiöllä maksa toimii punasolujen valmistajana, muutoin punasolut valmistuvat luuytimissä.


Suolisto

Suolisto alkaa mahalaukun tyvestä josta alkaa pohjukaissuoli. Pohjukaissuoli on osa ohutsuolta, mutta se on 20–30 cm pitkä osa ohutsuolen alusta. Pohjukaissuoli on hapan, koska sinne laskevat mahanesteen takia. Mahaneste pilkkoo ravintoa. Pohjukaissuolessa on erityisiä pohjukaissuolirauhasia jotka erittävät aineita. Rauhasten erittämä aine suojaa suolen limakalvoa. Puolessavälissä pohjukaissuolta mahasta tullut hapan ruokasula neutraloituu sapen ja haimanesteen vaikutuksesta.

Pohjukaissuolen seinämässä on neljä kerrosta: limakalvo, limakalvon alainen kerros, lihaskerros ja sidekudoksinen ulkokerros.

* Limakalvo on poimuttunut koko ohutsuolen alueella nukkalisäkkeiksi, jotka lisäävät pilkottujen ravintoaineiden imeytymispinta-alaa. Limakalvon pintasolut erittävät limaa, ruuansulatusentsyymejä ja hormoneja.
* Limakalvon alaisessa kerroksessa on runsaasti verisuonia, imukeräsiä ja hermoja.
* Lihaskerros on muodostunut sileistä lihaksista ja siinä sisinnä on rengasmaisesti ja uloinna pitkittäisesti järjestäytyneitä lihaksia. Lihaskerros vastaa ohutsuolen kanavan liikkeistä.

Ohutsuoli on ihmisruumiin pisin suoli, 3–5 metriä pitkä. Ohutsuoli voidaan jakaa osiin: pohjukaissuoleksi, tyhjäsuoleksi ja sykkyräsuoleksi. Suurin osa ravinteista imeytyy jo ohutsuolessa joten sen merkitys on kaikein tärkein. Ohutsuoli päättyy umpisuoleen.

Ohutsuolen seinämässä on monta kerrosta. Uloin kerros koostuu lihassyistä, joista uloimmat ovat pitkittäinsuuntaisia ja sisemmät rengasmaisia. Niiden sisäpuolella on hermoja, verisuonia, rasvaa ja löyhää sidekudosta sisältävä kerros. Sisempänä on ohut limakalvon lihaskerros ja loput limakalvot. Limakalvo on voimakkaasti poimuttunut, minkä johdosta suolen sisäpinta on pinta-alaltaan paljon suurempi kuin ulkopinta. Laaja pinta-ala on tarpeen, jotta mahdollisimman paljon suolen läpi kulkevasta ruoan ravintoaineista voisi imeytyä elimistöön. Limakalvossa on useita miljoonia pieniä ulokkeita, joita kutsutaan nukkalisäkkeiksi eli villuksiksi.

Ohutsuolen limakalvossa on runsaasti imukudosta, joka poistaa suolesta bakteereja ja muita haitallisia aineita. Erityisen paljon imukudosta on sykkyräsuolen loppupäässä. Limakalvossa on myös muita soluja, jotka erittävät limaa, hormoneja ja muita suolen toimintaan vaikuttavia aineita. Koska ohutsuolen läpi kulkee paljon ruokaa päivittäin, ovat suolen seinämän solut kovassa kulutuksessa. Solujen täytyykin uusiutua jatkuvasti. Uusia soluja muodostuu limakalvon pohjaosissa, joista ne työntyvät pintaa kohti korvatakseen vanhan solut, jotka irtoavat ja tuhoutuvat.

Paksusuoli on noin 2 metriä pitkä suoli ja on ohutsuolta paksumpi. Ohutsuolen tavoin paksusuoli voidaan jakaa kolmeen osaan: umpisuoleen, varsinaiseen paksusuoleen eli koolon ja peräsuoleen. Suolen tehtävä on ottaa suolessa olevasta ruuasta nestettä ja suoloja. Mikäli paksusuoli ei toimi kunnolla se ei pysty ottamaan ruoasta vettä ja uloste on nestemäistä, ripulia. Paksusuolen sisäpinnalla on runsaasti bakteereja, jotka ovat elin tärkeitä ihmiselle. Bakteerit hajottavat ainesta ja tuottavat K-vitamiinia. Materiaalin jota elimistö ei tarvitse enää poistuu kehosta paksusuolen kautta peräsuoleen ja siitä eteenpäin peräaukkolle.


Sairauksia

* Mahahaava
* Mahalaukun umpi
* Vatsasyöpä
* Diabetes
* Sappikivet
* Paksusuolen syöpä
* Maksasyöpä
* Haimasyöpä

Ihmisen anatomia on anatomian erikoistunut ala. Ihmisen anatomiassa tutkitaan ihmisen rakennetta. Ihminen on rakenteeltaan hyvin samankaltainen kuin muutkin selkärankaiset nisäkkäät.

Ihmisen rakenteen perusluokkana voidaan pitää solua. Ihmisessä on monia erilaisiin käyttötarkoituksiin keskittyneitä soluja kuten sukusoluja, hermosoluja, lihassoluja. Solut rakentavat yleensä kudoksen. Kudostyyppejä on monia, jotka rakentuvat vain yhdestä solutyypistä, esimerkiksi lihassolut rakentavat lihaskudoksen. Erilaisten solujen rakentamat kudokset luovat yhtenäisen elimen, esimerkiksi lihaskudos, hermokudos ja muut kudokset rakentavat sydämen. Useat elimet vastaavasti rakentavat elimistöjä, joilla kullakin on oma tehtävä eliössä. Yleensä yksi elimistö vastaa monista tapahtumista kehossa, elimistöjen pitää pystyä yhteistoimintaan jotta eliö pystyisi elämään. Eräs ihmisen elimistö on verenkierto.

Ihmisen anatomia tunnettiin jo 1600 eaa., josta on viitteitä egyptiläisten papyruskirjoituksista. 1600 eaa. tunnettiin jo sydän, maksa, perna, munuaiset, kohtu ja virtsarakko.

Hippokrates oli merkittävä anatomian ja lääketieteen kehittäjä. Hippokrates ymmärsi lihasten ja luiden välisen yhteistyön ja liitti sen ihmisen kykyyn liikkua. Hippokrates antoi myös monille elimille selityksen niiden toiminnasta. Herophilos ja Erasistratus olivat ensimmäisiä jotka tutkivat ja paloittelivat ihmisruumita ja laajensivat tietämystä kuoleiden ruumiin avauksilla.

Leonardo da Vinci teki monia suuria löytöjä anatomiassa. Da Vincin sanotaan viettäneen öitä tutkien ruumiita ja yrittäen hahmotella ihmiskehon toimintaa. Da Vinci muun muassa huomasi sen että kuva jonka silmä näkee on ylösalaisin verkkokalvolla.


Verenkiertoelimistö

Ihmisen verenkiertoelimistön keskus on sydän, joka sijaitsee rintakehässä hiukan vasemmalla puolella. Ihmisen sydän on massaltaan 200–400 grammaa ja usein nyrkkisääntönä sanotaan sydämen olevan puristetun nyrkin kokoinen. Ihmisen verenkierto on "täydellinen". Täydellisessä verenkierrossa vähä- ja runsashappinen veri eivät pääse sekoittumaan toisiinsa. Ihmisen verenkierto voidaan jakaa kahteen tyyppiin: suureen verenkiertoon ja pieneen verenkiertoon.

Arkikielessä verenkierrolla tarkoitetaan juuri suurta verenkiertoa. Suuressa verenkierrossa sydän pumppaa verta valtimoon josta veri kulkeutuu hiusverisuoniin. Ja lähtee takaisin laskimoita pitkin sydämeen. Pienessä verenkierrossa sydämen oikea kammio pumppaa hiilidioksidipitoisen veren keuhkoihin, jossa verisolut vaihtavat sisältämänsä hiilidioksidin happeen. Keuhkoista hapekas veri palaa keuhkolaskimoa pitkin sydämen vasempaan eteiseen.


Sydän

Sydän on jakautunut neljään onteloon; oikeaan ja vasempaan eteiseen sekä oikeaan ja vasempaan kammioon. Sydämeen tullessaan veri saapuu aina ensin eteiseen, josta se kulkeutuu läppien ohi saman puolen kammioon ja sieltä edelleen takaisin verenkiertoon. Veri tulee sydämeen aina laskimoita eli veenoja pitkin ja lähtee valtimoita eli arterioita pitkin. Eteisen vaikutus pumppaustyöskentelyssä on melko pieni, sillä normaalioloissa veri valuu suoraan suonista kammioon pysähtymättä juurikaan eteisessä. Vain rasituksessa eteisten pumppaustoiminnalla on merkitystä.

Sydämessä on neljä läppää, joista kaksi on eteisten ja kammioiden välissä (eteis-kammioläpät) sekä kaksi kammioiden ja valtimoiden välissä (kammio-valtimoläpät). Eteis-kammioläppiä kutsutaan myös purjeläpiksi, koska niiden liuskan ovat leveitä purjeita. Liuskoihin kiinnittyvät jänteet ovat kiinni kammioiden sisäseinämien nystylihaksissa, jotka supistuvat samalla kun muukin sydänlihas supistuu estäen läppiä kierähtämästä nurin. Oikea eteis-kammioläppä (trikuspidaaliläppä) on kolmiliuskainen, vasen eteis-kammioläppä (bikuspidaaliläppä eli mitraaliläppä eli hiippaläppä) on kaksiliuskainen. Kammio-valtimoläpät ovat taskun muotoisia ja ne kiinnittyvät aivan valtimoiden tyveen. Läpät sallivat veren virtauksen kammioista valtimoihin, mutta kun paine laskee liian alhaiseksi ja veri alkaa virrata takaisinpäin läpät sulkeutuvat. Aortan tyveen liittyvä läppä on aorttaläppä. Keuhkovaltimorungon tyveen liittyvä läppä on keuhkovaltimoläppä. Kaikkien sydänläppien toiminta on passiivista.

Sydämessä on verisuonia, niitä kutsutaan sepelvaltimoiksi. Sepelvaltimoiden tehtävänä on turvata sydämen solujen hapen ja ravinteiden saanti. Sepelvaltimot haaroittuvat suoraan aortasta. Ihmisellä on yleensä kaksi pääsepelvaltimoa: oikea ja vasen. Oikean sepelvaltimon päähaara kiertyy eteis-kammiovälissä oikealle sydämen taakse. Vasemman sepelvaltimon toinen päähaara kulkee alaspäin kammioiden väliseinämän kohdalla ja toinen kiertyy eteis-kammiovälissä vasemmalle sydämen taakse. Osa sepelvaltimoiden verestä kulkee takaisin sydämen eteisiin erityisiä pikkulaskimoita myöten. Vasemman sepelvaltimon verenkierto hidastuu ja saattaa jopa pysähtyä sydämen supistumisen aikana tapahtuvan paineen nousun vuoksi. Oikeassa sepelvaltimossa veri kiertää koko ajan normaalisti.

Sydämessä on sepelvaltimoiden lisäksi sepellaskimoita. Ne ovat laskimoita jotka alkavat sydänlihaksesta ja laskevat veren oikeanpuoleiseen eteiseen.

Suomessa hyvin yleinen sepelvaltimotauti johtuu sepelvaltimossa tapahtuvasta häiriöstä joka estää verenkierron sepelvaltimoissa. Hyvin suuri riski sairastua sepelvaltimotautiin on etenkin diabeetikoilla, tupakoitsijoilla ja henkilöillä joilla on taipumus korkeaan kolesteroliin.


Verisuonisto

Ihmisen verisuonet jaotellaan kahteen ryhmään; valtimoihin ja laskimoihin. Laskimot tuovat hiilidioksidipitoista verta ruumiin eri osista sydämeen. Valtimot vievät vähähiilidioksidista verta ruumiin eri osiin, josta ne palautuvat takaisin sydämeen laskimoita pitkin. Poikkeuksena ovat keuhkovaltimot, ne kuljettavat hiilidioksidipitoisen veren sydämestä keuhkoihin. Ihmiskehon päävaltimo on aortta, joka on samalla paksuin verisuoni.

Valtimoiden seinämät ovat huomattavasti paksumpia kuin laskimoiden, syynä on valtimoissa oleva korkea paine. Valtimoissa veri kulkee puhtaasti paineen avulla, mutta laskimoissa paine ei riitä ja laskimoissa on erilliset läpät joiden avulla veri kiertää takaisin sydämeen.


Veri

Veri on nestemäistä kudosta, jonka tarkoituksena on liikuttaa happea, hiilidioksidia ja ravintoa ruumiin eri osiin. Veri koostuu verisoluista, verisoluja ovat: punasolut, valkosolut ja verihiutaleet. Verisolujen lisäksi verestä 55% on plasmaa. Ihmiskehossa verta on n. 5 litraa.

* Punasolut eli erytrosyytit, kuljettavat happea, hiilidioksidia ja ravintoa. Se on tumaton, muodoltaan litteä, kaksoiskovera kiekkomainen solu. Punasolu on kaikkein yleisin verisolu, sen pienen rakenteen ansiosta. Kolmasosa punasolusta on hemoglobiinia, joka antaa solulle punaisen värin. Punasoluja syntyy pääasiassa luuytimissä. Ensimmäisenä punasolun löysi hollantilainen Jan Swammerdam vuonna 1658.

* Valkosolut eli leukosyytit, ovat osa ihmisen immuunijärjestelmää ja torjuvat tartuntatauteja. Valkosoluja voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin: Monosyytit, Granulosyytit ja Lymfosyytit. Vaikka valkosolut torjuvat tauteja, aiheuttavat ne myös itse tauteja. Valkosolujen hallitsemattomasta lisääntymisestä johtuvia syöpiä ovat leukemia ja lymfooma

* Verihiutaleet eli trombosyytit, huolehtivat veren hyytymisestä. Verihiutaleet syntyvät luuytimessä esiasteistaan (megakaryosyyteistä). Verihiutaleet ovat tumattomia solukalvon ympäröimiä soluliman kappaleita. Verihiutaleiden vähäisyys (trombosytopenia) ilmenee verenvuototaipumuksena.

* Veriplasma on veren osa joka ei koostu soluista, veriplasma on pääasiassa vettä, mutta plasmassa on myös valkuaisaineita, suoloja ja glukoosia.

Ihmisen veri voidaan jakaa erilaisiin ryhmiin punasolujen ominasiuuksien perusteella. Luokitteluun käytetään ns. ABO-järjestelmää. Järjestelmä on perustettu koska huomattiin että verensiirrossa kuoli useita ihmisiä. Tietylle veriryhmälle kelpaa vain tietyt veriryhmät. Suomessa yleisin veriryhmä on A, mutta maailmalla yleisin on O-ryhmä.

Rintojen tuntoherkkyyteen ei seksologiassa ole pahemmin paneuduttu. Yleinen olettamus on, että naisten rinnat ovat huomattavasti herkemmät kuin miesten. Seksuaalisessa kanssakäymisessä pääasiassa mies hyväilee, tai lähinnä kourii, naisen rintoja. Hyvin harvoin heteroseksuaalisessa aktissa nainen stimuloi miehen rintoja. Osittain tämä johtuu tietämättömyydestä, mutta myös homofobiasta. Erittäin usein heteromiehet nimittäin yhdistävät miehen rintojen hyväilyn homoseksuaalisuuteen kuuluvaksi kanssakäymiseksi.


Kinsey sen jo tiesi

Legendaarinen Alfred Kinsey mainitsi kirjassaan Naisen sukupuolinen käyttäytyminen (Valo-Kirjat 1954), että miehen ja naisen rinnat voivat olla herkkätuntoisempia kuin muut ruumiinosat. Kinseyn mukaan naisen rintojen suuremman koon takia niiden reaktiot ovat huomattavasti tunnetumpia kuin miesten. Kinseyn suorittaman tutkimuksen perusteella peräti 99 prosentilla miehistä on tapana kosketella naisen rintoja. 93 prosenttia miehistä tekee sitä seksuaalisen stimulaation aikaansaamiseksi.

Kinseyn mukaan naisen rintojen hyväily kiihottaa kyllä miestä, mutta hyvin harvoin suuremmin naista. Kinseyn tutkimuksen perusteella vain harva nainen saa orgasmin rintojen hyväilyn kautta. Tutkimusten perusteella osa naisista todellakin kiihottuu orgasmiin asti, kun heidän rintojaan hyväillään. Toisaalta on naisia, jotka eivät pidä lainkaan siitä, että heidän rintojaan kosketellaan. Pääosin tämä varmasti johtuu tavasta, jolla mies naisen rintoja käsittelee.

Kinseyn tutkimuksen perusteella vain hyvin harva nainen yrittää stimuloida miehen rintoja seksuaalisen kanssakäymisen aikana. Kinseyn mukaan syynä on pääosin se, että naiset eivät ymmärrä miehen rintojen erogeenisyyttä. Kinsey kuitenkin huomauttaa, että muutamat miehet saavat jopa orgasmin/orgasmeja rintojen hyväilyn kautta.


Rintojen seksuaalinen reaktio

Miehen rinnoissa ei tapahdu seksuaalisen kiihottumisen aikana muuta kuin nännien jäykistymistä. Arvioidaan, että nännien jäykistymistä esiintyy 50–60 prosentilla miehistä. Nännien erektio katoaa orgasmin jälkeen.

Naisilla kiihottumisvaiheen aikana nännit jäykistyvät, suonikuviot korostuvat ja laajentuvat, rintojen koko lisääntyy ja nännipihat paisuvat. Tasannevaiheessa nännit ja nännipihat paisuvat ja rintojen koko lisääntyy entisestään. Orgasmivaiheessa rinnoissa ei tapahdu havaittavia muutoksia. Laukeamisvaiheessa nännipihat kutistuvat nopeasti ja nännien erektio laukeaa. Rintojen koko pienenee hiljalleen ja suonikuviot palaavat ennalleen.
Rintojen tuntoherkkyys tutkitusti

Yhdysvaltalaiset tutkijat Roy Levin ja Cindy Meston päättivät vihdoinkin ottaa selvää, kuinka herkät naisten ja miesten rinnat oikeasti ovat ja mikä on niiden merkitys seksuaalisessa kanssakäymisessä ja nautinnossa. Tutkimukseen osallistui 148 miestä ja 153 naista. Iältään he olivat 17–29-vuotiaita.

Levinin ja Mestonin tutkimuksessa 81,5 prosenttia naisista ilmoitti, että rintojen ja nännien stimulaatio vaikuttaa heidän seksuaaliseen kiihottumiseensa. 78,2 prosenttia naisista on sitä mieltä, että rintojen hyväily lisää heidän kiihottumisen tilaansa, mikäli he ovat kyseisellä hetkellä jo ennestään seksuaalisesti kiihottuneita. Ainoastaan 7,2 prosenttia naisista on sitä mieltä, että rintojen hyväily itse asiassa laskee heidän kiihottumistasoaan. Levinin ja Mestonin tutkimuksen mukaan 59,1 prosenttia naisista pyytää aktiivisesti miestä stimuloimaan rintojaan seksuaalisen kanssakäymisen aikana. 37,7 prosenttia naisista haluaisi, että miehet hyväilisivät heidän rintojaan, mutta ovat liian ujoja pyytääkseen sitä.

Vastaavasti 51,7 prosenttia miehistä ilmoitti, että nännien stimulaatio vaikuttaa heidän kiihottumisensa tilaan. 39 prosenttia miehistä myöntää, että he kokevat nänniensä hyväilyn erittäin miellyttävänä ja kiihottumista lisäävänä. Ainoastaan 17,1 prosenttia miehistä on pyytänyt, että naiset hyväilevät heidän nännejään. 7,5 prosenttia miehistä kokee, että rintojen stimulointi laskee heidän kiihottumistaan. Tämä luku on siis lähes sama miehillä ja naisilla. Tämän tutkimuksen perusteella voimme kuitenkin todeta, että miesten nännit ovat suhteelliset erogeeniset. Robinsonin ja Shortin mukaan naisten nännien erogeenisyys lisääntyy puberteetin jälkeen, jonka johdosta ne ovat herkemmät kuin miesten nännit. Miesten nännien tuntoherkkyyttä ei kuitenkaan kannata aliarvioida.


Lähteet: Kinsey, A., Pomeroy, W. & Martin, C. (1948). Sexual Behavior In The Human Male.

Kinsey, A., Pomeroy, W., Martin, C. & Gebhard, P. (1954). Naisen sukupuolinen käyttäytyminen.

Levin, R & Meston, C. (2006). Nipple/Breast Stimulation and Sexual Arousal in Young Men and Women.

Masters, W. & Johnson, V. (1967). Raportti ihmisen seksuaalisesta reaktiosta.

Vuonna 1972 American Medical Association (AMA) ilmoitti virallisesti masturboinnin olevan harmitonta. Ehkä moinen ilmoitus oli kuitenkin hiukan liian aikaista. Satuin nimittäin juuri lukemaan Mitchell McNiffin artikkelin masturboinnista ja kaljuuntumisesta.


Miehet masturboivat hiuksetkin päästään

McNiffin mukaan nykyisin on vahva näyttö siitä, että dihydrotestosteroni (DHT) vaikuttaa suoraan miesten kaljuuntumiseen. McNiff huomauttaa, että DHT:n tuotantoon vastaavasti vaikuttavat masturbointi ja muu seksikäyttäytyminen. McNiff vetää tästä sen johtopäätöksen, että kaljuuntuminen ja masturbointi ovat siis selvästi yhteydessä toisiinsa.

Mikäli katsotaan masturbointilukuja, niin tutkimusten perusteella miehet masturboivat naisia huomattavasti useammin. Toisaalta kaljuuntuminen vaivaa pääasiassa miehiä, joten kyllähän McNiffin väittämässä tällöin jotain logiikkaa on.

McNiffin mukaan masturboinnin johdosta testosteronia muuttuu suurissa määrin dihydrotestosteroniksi. Korkeat DHT-tasot aiheuttavat kaljuuntumista ja mahdollisesti myös eturauhasen liikakasvua. Vältä siis liiallista itsesi hyväilemistä, mikäli haluat pitää hiukset päässäsi!


Hoitokeinoja hiusten säilyttämiseksi

Jos olet jo pitkään harrastanut hiuksia tuhoavaa masturbointia, on sinun välittömästi aloitettava tehokas hoitokuuri. Siis tietenkin vain siinä tapauksessa, että haluat jatkossa pitää hiukset päässäsi. Jos taas haluat tulevaisuudessa säästää parturimaksuissa, niin voit toki nauttia masturboinnista sydämesi kyllyydestä.

Vanha perinteinen hoitokeino masturbaatioon on kylmä vesi. Vesi taltuttaa kuohahtelevan mielen ja toisaalta vahvistaa onanian lamauttamia elimiä. Vettä pitää käyttää ennen kaikkea siten, että veri ajautuu sukupuolielimistä muihin ruumiin osiin. Parhaiten tähän soveltuvat kylmät jalkakylvyt tai 5–15 sekuntia kestävät istumakylvyt. Yön ajaksi peniksen ympärille voidaan asettaa esimerkiksi kylmä side. Erityisen hyvä teho saadaan, kun kankaan sisälle laitetaan jääpaloja. Vanha totuushan on, että kylmä kangistaa.

Mikäli kylmä vesi ei tunnu kiehtovalle ajatukselle, niin silloin kannattaa harkita fyysistä aktiviteettia. Fyysinen aktiivisuus kun ajaa veren pois sukuelinten seudulta. Vanhoja perinteisiä liikuntamuotoja ovat kävely ja voimistelu. Mikään pieni kävelylenkki ei piisaa, vaan reipasta kävelyä pitää harrastaa kaksi tuntia. Myös ruumiillinen työ on suositeltavaa. Esimerkiksi veisto, puunsahaus, kaivaminen tai puutarhatyöt ovat sopia työmuotoja.

McNiff neuvoo välttämään punaista lihaa ja suosimaan sen sijaan kalaa ja kanaa. Hänen mukaansa masturbointia harrastavan tulisi syödä myös paljon pähkinöitä ja soijapapua. Niistä kun saa L-arginiini -nimistä aminohappoa ja isoflavonoideja, jotka hidastavat hiustenlähtöä. Vihanneksista ja monivitamiinipillereistä saattaa myös olla apua. McNiffin mukaan erityisen tärkeitä ovat C-, E- ja A-vitamiini.


Ei huolta

Mikäli joku alkoi aidosti huolestua hiuskuontalonsa puolesta, voin sanoa, ettei mitään todellista hätää ole. Eivät ne hiukset sieltä päästä masturboimalla lähde, jollei sitten tyydytä itseään kiskomalla hiuksia päästään. Missään tutkimuksessa ei nimittäin ole huomattu yhteyksiä masturboinnin ja hiustenlähdön välillä. Vuodelta 1962 löytyi kyllä artikkeli, jossa eräs mies oli huolissaan siitä, että masturboinnin jälkeen hän oli selvästi kaljuuntunut ja silmien ympärille oli tullut mustat renkaat. Artikkelissa kuitenkin tuli esille, ettei masturbaatio voi aiheuttaa kaljuuntumista ja silmänympärysten mustumista. McNiff on siis vetänyt hiukan liian suoria johtopäätöksiä DHT:n, masturboinnin ja hiustenlähdön välillä. Tekevälle tietysti sattuu.

Länsimaisen lääketieteen isä Hippokrates (460–377 eKr.) laati aikoinaan teorian, jonka mukaan ihmiset voidaan jakaa neljään perustyyppiin. Luonteenpiirteiden katsottiin johtuvan siitä, mikä neste ihmisessä oli hallitsevana. Humoraali- eli nelinesteoppin mukaan ihmisen elimistössä vallitsee neljä perusnestettä, jotka ovat veri, lima, sappi ja musta sappi. Nelinesteoppin kannattajia tuskin enää löytyy, mutta oppiin perustuvassa persoonatyypittelyssä on kuitenkin oma pointtinsa. Nämä neljä perustyyppiä ovat:

• melankolikko (mustasappinen) on alistunut, raskas- ja surumielinen ihminen, jonka perusnesteenä muinaisten kreikkalaisten mukaan on musta sappi

• sangviinikko (verevä) on vilkas, iloinen ja nautiskeleva ihminen, jonka perusnesteenä on veri

• koleerikko (sapekas) on kuumaverinen toiminnan ihminen, jonka perusnesteenä on sappi

• flegmaatikko (limakas) on raskassoutuinen, hidas ja veltto ihminen, jonka perusnesteenä on lima.


Mikä sinä olet?

Hyvin yksinkertaisella testillä pystytään selvittämään, mikä on melkoisella todennäköisyydellä sinun hallitsevin luonteenpiirteesi eli niin sanottu perusluonnetyyppisi. Vastaamalla seuraaviin kysymyksiin saat selville, oletko melankolinen, koleerinen, sangviininen vai flegmaattinen.

1. Oletko mielestäsi ulospäin suuntautunut? Mikäli vastasit kyllä, olet joko sangviininen tai koleerinen.

2. Jos vastasit edelliseen kyllä, niin oletko mielestäsi yleensä aina se henkilö, joka puhuu ensimmäisenä? Tai oletko henkilö, joka myy vaikka jalastaan viikon vanhat sukat hyvällä voitolla? Mikäli vastasit kyllä, niin olet sangviinikko.

3. Mikäli vastasit ensimmäiseen kysymykseen kyllä, mutta seuraaviin ei, mieti oletko mielestäsi synnynnäinen johtaja. Siinä tapauksessa olet koleerikko.

4. Mikäli vastasit ensimmäiseen kysymykseen kieltävästi, mieti oletko enemmän täydellisyyden tavoittelija, kriittinen ja analyyttinen. Mikäli tunnistat itsesi tästä kohdasta, olet pääasiassa melankolinen.

5. Jos vastasit ensimmäiseen kohtaan kieltävästi, mieti oletko yleensä hiljainen, suutut harvoin, mutta pelkäät usein ja huolestut eri asioista. Mikäli tunnistat itsesi tästä kohdasta, olet luultavasti flegmaatikko.


Sangviiniikkonainen puhuu ja pussaa

Sangviinikkonainen on varsinainen ilopilleri. Hän on aina pirteä ja iloinen. Maikkarin Maajussille morsian -ohjelman Teija on tyypillinen esimerkki sangviinittaresta. Sangviinikkonaisella on luontainen kyky saada miehet tuntemaan olonsa seurassaan kotoisaksi. Tämän vuoksi sangviinikko vetää luokseen miehiä kuin kärpäsiä. Usein sangviinitar pyrkii olemaan kaikille ystävällinen – viehättävä persoona kun on. Miehet saattavat käsittää ystävällisyyden aivan väärin ja luulla, että kyseessä on lemmen leiskauksia. Näin on hiukan päässyt tapahtumaan Teijankin kohdalla. Akin ja Timon hormonit käyvät ylikierroksilla, mutta Teijaa kiinnostaa lähinnä se, pysyykö miesten nikkaroima hevosaitaus pystyssä vai kaatuuko se ensimmäiseen tuulenpuuskaan.

Vaimona sangviinitar on hellä ja rakastava, joten Teija on todella tavoittelemisen arvoinen.

Tyydyttävä seksielämä on sangviinittarelle erittäin tärkeää. Häntä ei pahemmin tarvitse vokotella peräkamarin puolelle, sillä hän virittäytyy nopeasti seksin aaltopituudelle. Itse asiassa sangviininaiset ovat hyvinkin aloitteellisia seksin suhteen. Passiivisuus rakastelussa ei kerta kaikkiaan sovi heille. Sangviinittareilla ei myöskään ole estoja seksin suhteen. Joten ei ole mitenkään epänormaalia, että miehen tullessa töistä kotiin, on häntä ovella vastassa pelkkään korsettiin verhoutunut sangviinitar.

Sangviininainen asennoituu hyvin myönteisesti seksiä kohtaan. Tyydyttävä ja nautinnollinen seksi on hänelle hyvin tärkeää, koska se auttaa häntä voittamaan lähes kaikki eteen tulevat vastoinkäymiset. Sangviininaisilla on kova halu miellyttää miestään, joten elämä tällaisen naisen kanssa on nautintoja ja iloja täynnä.


Koleerikkonainen on aktiivinen paitsi sängyssä

Koleerikkonainen on henkisesti erittäin voimakas henkilö ja hänellä on rautainen itseluottamus. Tämä ilmenee käytännössä siinä, että hän on hyvin aktiivinen kaikilla elämän aloilla ja pyrkii jatkuvasti elämässään eteenpäin. Hänellä on aina lukuisia tavoitteita. Hänessä on myös luontaista johtaja-ainesta ja hän seuraakin silmä kovana kaikkea missä hän on mukana. Pienoisena negatiivisena piirteenä voidaan mainita tulinen luonne ja sivaltava kieli. Big Brotherista hiljattain tippunut Piia muistuttaa luonteeltaan koleerikkoa.

Koleerikkonaisen seksuaalisuus on paljolti kiinni siitä, minkälaisen kasvatuksen hän seksuaalisuudesta on saanut. Mikäli seksuaalisuus kuuluu koleerikkonaisen mielestä tärkeänä osana parisuhteeseen, voi seksi hänen kanssaan olla ihan nautinnollista. Mikäli taas hänen päähänsä on iskostettu, ettei seksi ole soveliasta kilteille ja hienoille naisille, voi seksielämä hänen kanssaan olla melkoista takkuamista.

Koleerikkonaisilla on yleensä hankaluuksia osoittaa avoimesti hellyyttä toista ihmistä kohtaan. Koleerikko saattaa hyvin helposti sammuttaa miehensä lemmenroihun ja hallita täysin parisuhteen seksielämää. Mikäli koleerikkonainen ei ole järin innostunut rakastelemisesta, voi parilla olla hyvinkin pitkiä seksuaalisesti passiivisia ajanjaksoja. Tämä voi johtaa siihen, että miehen hermot eivät kestä kumppaninsa pihtailua, ja tilanne purkautuu voimakkaaseen riitaan, joka voi jopa rikkoa koko parisuhteen. Koleerikkonaisen täytyykin tehdä hiukan töitä itsensä kanssa, että hän ymmärtää seksin merkityksen avioliiton onnistumiselle ja onnellisuudelle.


Melankolikkonainen käyttää seksiä aseena

Malankolikkonainen on sänkykumppanina miehelle todellinen arvoitus. Toisinaan melankolikko voi olla varsinainen seksin papitar, mutta toisinaan seksi kiinnostaa häntä yhtä paljon kuin kalojen perkaaminen. Melankolikkonaisen arvaamattomuus johtuu siitä, että hänen mielialansa vaihtelee ylen suuresti.

Perusluonteeltaan melankolikkonainen on yltiöromantikko. Hän pitää tunnelmallisesta musiikista, kynttilänvalosta ja kunnon illallisista. Romanttisella ja iloisella tuulella ollessaan hän on seksielämässä perin jännittävä ja kiihottava persoona. Hän pystyy nauttimaan seksistä tavalla, johon muut persoonatyypit eivät todellakaan kykene. Laatu on melankolikolle kuitenkin huomattavasti tärkeämpää kuin määrä. Yksi kunnon orgasmi voittaa hänen mielestään ehdottomasti kymmenen surkeahkoa panoa.

Useita melankolikkonaisia vaivaa häveliäisyys seksiin liittyvissä asioissa. Heitä ei varsinaisesti närkästytä alastomuus, mutta esimerkiksi suu- tai anaaliseksiä heiltä on turha toivoa – mistään hurjemmasta puhumattakaan. Melankolikkonainen on myös sikäli erikoinen, että hänellä on kyky nauttia seksistä, mutta siitä huolimatta hän pitää seksiä oikeastaan vain keinona lasten hankkimisen.

Toisinaan melankolikko voi hermostua kumppanilleen aivan pienestä asiasta. Nuo pienet häiritsevät asiat kasvavat melankolikon mielessä suuriksi kuin vyöryvä lumipallo. Mikäli mies esimerkiksi sattuu vahingossa jättämään ruokapöydälle leivänmuruja, voi se melankolikkonaisen mielestä olla todellinen katastrofi. Melankolikkonainen kostaa miehelleen pöydän pyyhkimisen laiminlyönnin hyvin suurella todennäköisyydellä pihtaamalla seksiä. Seksiä ei tipu ennen kuin mies oppii sisäsiistiksi ja huolehtimaan omalta osaltaan kodin viihtyisyydestä. Suhteessa voidaan elää pitkäänkin selibaatissa, koska mies ei voi yksinkertaisesti ymmärtää, mikä naista nyt taas noin närästää. Melankolikkonainen kun ei tuo ajatuksiaan julki vaan odottaa miehen ymmärtävän, mistä oikein on kyse.

Melankolikkonaisen ongelmana on myös mustasukkaisuus ja taipumus vaipua itsesääliin. Melankolikkonaisen tunne-elämä on kuitenkin niin syvällistä, että hän voi olla erittäin kiehtova ja jännittävä seksikumppani, jos hänen heikkoutensa eivät saa yliotetta hyvistä ominaisuuksista.


Flegmaatikkonainen tyydyttää miehensä tarpeet

Flegmaatikkonainen on perusluonteeltaan lempeä, ystävällinen ja miellyttävä. Hänestä on mukavaa tehdä ihmisille mieliksi. Hän on rauhaa rakastava ja antaa enemmin periksi kuin alkaa riidellä. Hän ei vaadi kuuta taivaalta vaan tyytyy vähään ja nauttii silti elämästään. Mikäli miehen kanssa tulee kinaa, flegmaatikkonainen kääntää kiintymyksensä täysin lapsiin. Oikeastaan voisi sanoa, että flegmaatikon kanssa tulee toimeen mies kuin mies. Maajussin Linda vaikuttaa tyypilliseltä flegmaatikolta.

Flegmaatikkojen ongelmana on se, että he eivät välttämättä jaksa kiinnittää huomiota omaan ulkonäköönsä. Tämä saattaa pitkällä tähtäyksellä johtaa siihen, että miehen mielenkiinto naista kohtaan hiipuu. Flegmaatikot eivät myöskään tohdi tuoda esille omaa seksuaalisuuttaan. He eivät osoita innokkuuttaan seksiin, vaikka heidän tekisikin mieli rakastella miehen kanssa. Innottomuus johtuu siitä, että flegmaatikot pelkäävät menettävänsä kasvonsa miehen edessä. Miehen reaktio flegmaatikkonaisen seksuaaliseen innostukseen olisi kuitenkin aivan päinvastainen.

Vaikka flegmaatikkonaiset ovat sukupuolielämässä hyvin passiivisia, kieltäytyvät he harvoin miehen ehdotuksista. Tämä johtuu siitä, että flegmaatikkonainen haluaa miellyttää miestään myös seksuaalisessa mielessä. Flegmaatikkonaisen seksuaalisen passiivisuuden pystyy murtamaan ainoastaan mies, joka osaa tuottaa naiselle orgasmin. Lempeä ja taitava mies voi muokata flegmaatikosta hyvinkin jännittävän rakastelukumppanin.

Lapsiin kohdistuvat vakavat seksuaalirikokset vanhenevat aikaisintaan uhrin täytettyä 28 vuotta

Lapsiin kohdistuvien vakavimpien seksuaalirikosten syyteoikeuden vanhentumisajan päättymistä myöhennetään. Syyteoikeus vanhenee jatkossa aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta. Nyt rikokset yleensä vanhentuvat tietyn ajan kuluttua tekopäivästä. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa muutokset tulemaan voimaan 1.1.2006. Nämä kuten muutkin samalla kertaa tehtävät muutokset koskevat rikoksia, jotka on tehty lain voimaantulon jälkeen.

Rikoksentekijä vastuuseen pitkänkin ajan kuluttua Muutoksella mahdollistetaan seksuaalirikollisten vastuuseen saattaminen vielä pitkänkin ajan kuluttua teosta. Rikos saattaa tulla ilmi niin myöhään, että se ehtii nykyisten säännösten mukaan vanhentua. Käytännössä muutos vaikuttaa lähinnä törkeää lievempiin lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin, joiden vanheneminen voidaan aikaisempaa tehokkaammin estää.

Vuoden 2006 alusta lähtien lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhenee aikaisintaan silloin, kun uhri täyttää 28 vuotta. Sama koskee alle 18-vuotiaaseen kohdistunutta raiskausta, törkeää raiskausta ja pakottamista sukupuoliyhteyteen.

Syyteoikeus on voimassa vielä tämän jälkeenkin, jos rikoksen vanhentumisaikaa on jäljellä enimmäisrangaistukseen perustuvien yleisten vanhentumissäännösten perusteella. Tämä voi käytännössä koskea vain törkeää raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Rikoslain mukaan syyteoikeus vanhentuu 20 vuodessa teosta, jos kyseessä on törkeä raiskaus tai törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, ja 10 vuodessa, jos kyseessä on raiskaus, sukupuoliyhteyteen pakottaminen tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Muutos koskee myös oikeutta tuomita rangaistus. Törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei saa tuomita rangaistusta enää 30 vuoden jälkeen teosta. Jos kyseessä on raiskaus, sukupuoliyhteyteen pakottaminen tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, määräaika on 20 vuotta. Vuoden 2006 alusta lähtien on lisäksi otettava huomioon se, että kymmentä vuotta ei ole kulunut siitä, kun uhri on täyttänyt 28 vuotta. Rangaistus voidaan siis tuomita, jos jompi kumpi määräajoista ei ole kulunut umpeen.


Lapsikaappauksen enimmäisrangaistusta korotetaan

Rikoslakiin lisätään lapsikaappausta koskeva rangaistussäännös. Lapsikaappaukseen syyllistyy se, joka ottaa omavaltaisesti lapsen huostaansa ja vie hänet asuinvaltiostaan ulkomaille tai jättää palauttamatta asuinvaltioonsa. Rangaistus on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Nykyisin lapsikaappauksesta rangaistaan lapsen omavaltaisena huostaanottona. Siitä tuomitaan rangaistukseksi sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Enimmäisrangaistuksen korottamisella korostetaan teon paheksuttavuutta ja edistetään lapsikaappaukseen syyllistyvien henkilöiden saattamista vastuuseen teoistaan. Lapsikaappauksesta voidaan jättää syyte ajamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos rikoksentekijä on vapaaehtoisesti palauttanut lapsen, jos lapsen etu sitä vaatii tai jos oikeudenkäyntiä ja rangaistusta on tekoon johtaneet syyt huomioon ottaen pidettävä kohtuuttomina.

Kansainväliselle rikostuomioistuimelle kuuluvat rikokset eivät vanhene Suomen rikoslaki saatetaan vastaamaan Kansainvälisen rikostuomioistuimen perussääntöä. Rikoslakia muutetaan niin, että syyteoikeus ei vanhene, jos kysymyksessä on sodankäyntirikos, törkeä sodankäyntirikos, ihmisoikeuksien loukkaaminen poikkeuksellisissa oloissa tai törkeä ihmisoikeuksien loukkaaminen poikkeuksellisissa oloissa.

Oikeus tuomita rangaistus näistä rikoksista ei myöskään vanhene eikä niistä tuomittu määräaikainen vankeusrangaistus raukea.

Teksti: Oikeusministeriö

Atlantiksen myytti on kiehtonut ihmisiä jo satojen vuosien ajan. Se on antanut aihetta lukemattomiin tutkimuksiin ja teorioihin, mutta vieläkään ei ole löytynyt ratkaisua tähän kadonneen mantereen ja kansakunnan arvoitukseen.

”Atlantiksen rannikko on vuoristoista, mutta saaren keskustaan päin mentäessä maasto lähtee viettämään alaspäin ja muuttuu hedelmälliseksi tasangoksi. Siellä on runsaasti erilaisia mineraaleja ja riistaa, myös norsuja, samoin kuin metsää ja syötäväksi kelpaavia kasveja.”

Kadonneista mantereista kertovista tarinoista kiehtovin ja tunnetuin lienee Atlantiksen taru. Ensimmäisen kerran Atlantis mainitaan Antiikin filosofi Platonin kirjoittamissa Timaioksen ja Kritiaksen dialogeissa, jotka kirjoitettiin noin 350 eKr. Keskustelussa Kritias kertoo Atlantiksesta, josta hän oli kuullut isoisältään. Tämä oli puolestaan kuullut tarinan ateenalaiselta runoilijalta Solonilta, jolle sen oli kertonut egyptiläinen pappi.

Tarinan mukaan aikojen alussa jumalat arpoivat, mikä osa maailmasta kuuluisi kenellekin. Meren jumala Poseidon sai Atlantiksen mantereen, joka sijaitsi Atlantin valtameressä nykyisen Gibraltarin salmen vieressä. Atlantiksesta rakennettiin rikas ja mahtava kuningaskunta, ja sen asukkaat olivat aluksi hyveellisiä ja lakeja noudattavia.

”Atlantis ja sen asukkaat väheksyivät kaikkea muuta paitsi hyveitä, eikä rikkauksilla ollut paljonkaan arvoa heidän silmissään.”


Meren syvyyksiin

Atlantis ei kuitenkaan kukoistanut pitkään. Sen asukkaat muuttuivat ahneiksi. Rikkaus muodostui ylivoimaiseksi taakaksi, ja he alkoivat käyttäytyä paheellisesti.

”Heidän arvokkaimman aarteensa loisto oli katoamassa. Heihin oli tarttunut alhainen himokkuus ja ylpeys omasta voimasta.”

Atlantislaiset yrittivät vallata Euroopan ja Aasian. Ylijumala Zeus halusi hillitä heidän maallisia pyrkimyksiä ja palauttaa heidän puhdasmielisyytensä. Hän päätti rangaista Atlantista. Platonin Timaios-dialogissa kerrotaan, että Atlantis vajosi mereen maanjäristysten ja tulvan myötä yhden vuorokauden aikana. Kritiaan mukaan katastrofi tapahtui 9 000 vuotta ennen tarinan kertomista eli noin 11 000 vuotta sitten.


Vuosisatojen spekulaatio

Atlantiksen 22,5 kilometriä leveään pääkaupunkiin kuului kanavia, muureja, puutarhoja, kasarmeja ja yleinen hevoskilparata. Ne sijaitsivat maavyöhykkeillä, jotka ympäröivät kuninkaanlinnaa ja kaupunginsuojelijan, merenjumala Poseidonin temppeliä.”

Atlantis oli mukana kreikkalaisissa kirjoituksissa seuraavan kerran vasta yli 300 vuotta Platonin jälkeen. Keskiajalla Atlantiksen olemassaolo oli yleisesti hyväksytty näkemys, ja löytöretket lisäsivät uudelleen spekulaatiota kadonneesta mantereesta. Yhdysvaltalainen lakimies Ignatius Donelly julkaisi kirjan Atlantiksesta vuonna 1882. Sitä pidetään tärkeänä tekijänä tarun säilymisen kannalta, sillä se toi Atlantiksen laajempaan tietoisuuteen. Donellyn mukaan valtava joukko todisteita viittaa siihen, että Atlantin valtameressä on täytynyt olla mahtava, korkean kulttuuritason saavuttanut valtakunta. Sen tuho saattoi hänen mukaansa aiheutua maanjäristyksistä, tulivuorenpurkauksista tai tulvista. On myös arveltu, että tuho olisi aiheutunut maapalloa kohdanneen suuremman onnettomuuden, esimerkiksi asteroidin, seurauksena.

Tutkijat ja harrastelijat ovat aikojen saatossa sijoittaneet Atlantiksen Atlantin valtameren lisäksi kymmeniin eri paikkoihin ympäri maailmaa, muun muassa Ruotsiin, Välimerelle, Mongoliaan, Meksikoon, Intian valtamerelle ja jopa Saharaan. Atlantiksen taru houkuttelee matkaajia edelleen myös Santorinin saarelle.

Atlantiksen taru on yhdistetty muun muassa Kreikan minolaisen kulttuurin tuhoutumiseen ja Bermudan kolmion arvoitukseen. Sitä on pidetty jopa ihmisten muinaisena alkukotinakin. Myös monien kansojen, muun muassa Espanjan baskien ja Saharan tuaregien, on ajateltu olevan Atlantiksen tuhosta pelastuneiden ihmisten jälkeläisiä.


Totta vai tarua?

Atlantista ovat tutkineet aikojen kuluessa monet eri tieteenalojen tutkijat sekä harrastajat, mutta mitään yhtäpitäviä todisteita sen olemassaololle ei ole löytynyt. Nykytiede niin historian, arkeologian kuin geologiankin taholta on hyvin pitkälti kumonnut teoriat Atlantiksen olemassaolosta ja tuhoutumisesta.

Oliko Atlantis sitten vain Platonin, Kritiaan, Solonin tai egyptiläisen papin sepittämä tarina? Joka tapauksessa tämä värikäs ja yksityiskohtainen myytti kiehtoo ihmisiä vielä tänäkin päivänä. Ehkä me tarvitsemme myyttejä ja tarinoita selvitäksemme arjen tylsyydestä. Kenties Atlantiksen tarukin on alun perin syntynyt vain tätä tarkoitusta varten. Joka tapauksessa Atlantis on kukoistanut, joko oikeassa maailmassa tuhansia vuosia sitten, tai ainakin kautta historian ihmisten mielissä.

”Myös viljelty puunhedelmä ja kuiva maan jyvähedelmä, joka on tarkoitettu meille ruoaksi, ja kaikki mitä yleisesti käytämme ravinnoksemme, ne monet kasvilajit, joita kutsumme nimellä vihannekset, edelleen nestemäiset, kiinteät tai öljymäiset puiden antimet, niin nuo vaikeasti varastoitavat hedelmätarhan tuotteet, huvin ja nautinnon vuoksi syntyneet, joita asetamme liikaa syöneiden eteen tervetulleeksi jälkiruoaksi − kaikkea tätä tuo jumalien siunaama saari silloin kasvatti auringon alla kauneimmissa muodoissaan ja ihmeteltävän ylitsevuotavasti.”

Suomalaisten avioliitto kestää keskimäärin 11 vuotta. Tosin pääkaupunkiseudulla ollaan eron kanssa hiukan hätäisempiä, sillä siellä liitot kestävät vain seitsemän vuotta. Tilastojen perusteella noin joka kolmas avioliitto päätyy eroon. Avioliittoa solmittaessa tietysti toivotaan, että liitto kestäisi ikuisesti. Parisuhde ei kuitenkaan aina ole mitään auvoista elämää, ja kivikkoja tulee välttämättä jokaisen polulle. Kaikki parit eivät kivikkoja halua kiertää vaan kompastuvat niihin ja kolhivat pahasti itsensä.

Mikäli pari sattuu eroamaan, niin he tulevat kantamaan erokokemusta myös tulevaisuudessa. Hollantilainen Anne-Rigt Poortman tutki hiljattain julkaistussa tutkimuksessa sitä, miten eronneet ihmiset selviävät tulevissa ihmissuhteissa. Hän sai selville, että aikaisemmat erokokemukset vaikuttavat selvästi tuleviin suhteisiin. Ensinnäkin mahdollisuus uuden suhteen luomiseen on hankalampaa, mikäli henkilö on ollut aikaisemmin naimisissa ja varsinkin, jos hänellä on edellisestä suhteesta lapsia. Poortmanin tutkimuksen perusteella eronnut henkilö eroaa uudessa suhteessa helpommin kuin henkilö, joka ei ole aikaisemmin eronnut. Lisäksi eronneet ovat hyvin usein parisuhteessa henkilön kanssa, joka on myös kokenut avioeron.

Avioero ei ole kenellekään osapuolelle helppoa. Avioero on yleensä myös huomattava taloudellinen rasite. Aivan turhan takia ei siis eroa kannata hakea. Seuraavista ohjeista voisikin olla apua liiton säilyttämiseksi.


Yhdeksän ohjetta vastanaineille

Käteeni tarttui hiljan yhdysvaltalaisen Joyce Brothersin kirjoittama Woman-niminen teos vuodelta 1961. Vanhahan tuo kirja jo on, mutta kirjassa on hyvin paljon asiaa, jota en edes itse ole tullut ajatelleeksi. Brothers antaa kirjassaan esimerkiksi ohjeita siihen, kuinka nainen säilyttää miehen rakkauden ja parisuhteen. Mielestäni Brothersin neuvot ovat yllättävän käyttökelpoisia tänäkin päivänä. Pistänkin ne kiertoon, jotta ne eivät vaipuisi tuhatvuotiseen uneen.

1. Parin on valmistauduttava siihen, että tulevat vaikeudet ovat osa elämää. Avioparin on syytä muistaa se, että he eivät suinkaan ole ensimmäinen pari, jolla on hankaluuksia jo ensimmäisten yhteisten vuosien aikana. Vaikeudet tulee vain hyväksyä osaksi parisuhdetta ja pyrkiä selvittämään ne mahdollisuuksien mukaan.

2. Naisen ei välttämättä kannata harrastaa samoja asioita kuin miehensä. Naisella tulisi olla ainakin muutama oma harrastus. Ne piristävät kummasti sekä naisen elämää että parisuhdetta.

3. Mikäli seksielämä ei ole vuoden kuluessa tyydyttävää, on syytä kääntyä asiantuntijan puoleen. Seksuaaliongelmat kun eivät yleensä ratkea itsestään vaan pahenevat, ja vitkastelu vain vaikeuttaa ongelmien purkamista sekä käsittelyä.

4. Avioparin tulisi suhtautua appivanhempiin samalla tavoin kuin kaikkiin muihin tuttaviin. Heitä tulee käydä tapaamassa silloin, kun siihen on halua. Tapaamisten tulee olla miellyttäviä ja vapaaehtoisia, ei mitään rasittavia velvollisuuksia.

5. Raha-asioissa tulee hyvin usealle tuoreelle parille vaikeuksia. Valtiotieteilijä Marika Jalovaaran tutkimuksen mukaan jopa naisen tuloilla on merkitystä suhteen kestoon. Jalovaaran mukaan vaimon korkea tulotaso lisää eroriskiä kaikilla miehen tulotasoilla. Näin on erityisesti silloin, kun mies tienaa vähän.

Vuokralla olo näyttää Jalovaaran mukaan myös altistavan avioeroon. Liiton säilymisen vuoksi kannattanee satsata omistusasuntoon. Toisaalta vuokran hinnalla lyhentää kummasti asuntolainaa.

Brothersin mukaan kannattaa heti aluksi laatia järkevä budjetti, eikä haalia kuuta taivaalta. Tärkeää on myös se, että yhteistä budjettia pyritään noudattamaan.

6. Kummallakin osapuolella pitää olla omaa aikaa. Virkistäytymiseen käytetty aika on tärkeää avio-onnenkin kannalta.

7. Kannattaa muistaa, että avioliitto on yhtiötoveruutta.

8. Terveys on sekä onnen että avioliiton tärkeä edellytys. Omasta terveydestään tulee huolehtia itsensä ja kumppaninsa vuoksi.

9. Kannattaa heti alkuun varautua siihen, että vaikeuksia tulee väkisinkin jossakin vaiheessa. Pitää kuitenkin luottaa siihen, että ongelmat ovat voitettavissa ja suhteessa on enemmän onnea kuin vastoinkäymisiä.


Vielä muutama totuuden siemen

Brothers painottaa kautta kirjan, että avioliitossa on kyettävä muodostamaan suhde yhtiötoveruuden pohjalle, ja naisen on suoriuduttava omista velvollisuuksista miehen yhtiötoverina. Vastaava ideologia tulee itse asiassa esille uusissa tutkimuksissakin. Avioliittoa nimittäin monasti verrataan liikesuhteeseen, jossa kummallakin osapuolella on jotain saatavaa ja jotain annettavaa. Kumpikin osapuoli hakee avioliitossa itselleen aina hyötyä.

Brothersin mukaan kypsä nainen suhtautuu hienotunteisesti miehen puutteisiin ja koittaa vaikuttaa rakentavasti hänen kehitykseensä. Kypsä nainen kunnioittaa myös miehensä oikeuksia ja persoonallisuutta sekä suostuu kompromisseihin paremman parisuhteen luomiseksi.

Ongelmien ilmaantuessa kumpikin osapuoli pyrkii vaikuttamaan ongelmien ratkaisuun, vaikka se vaatisikin uhrauksia. Parisuhteen kumpainenkaan osapuoli ei hallitse suhdetta, eikä ole toisen hallittavissa. Kummankin käyttäytymisen sanelee avioliiton menestys.

Brothersin mukaan tärkeintä on se, että nainen pystyy tekemään itsestään säteilevän. Ulkoisen kauneuden lisäksi älykkyys on tärkeää. Se on sisäisen kauneuden tärkeimpiä rakennusaineita.
Eväät reissulle

Brothersin antamilla eväillä parisuhteessa pitäisi pärjätä hivenen entistä paremmin. Onhan se toki niin, että kaikille moiset vinkit eivät riitä kuin alkupaloiksi. Kovin solmuisessa suhteessa onkin järkevää hakea apuja asiantuntijalta. Hyvää suhdetta ei missään nimessä kannata uhrata hetken mielijohteen vuoksi. Harvoin se elämä kumppania vaihtamalla paranee. Hetken on tosin hauskaa, mutta arki palaa lopulta suhteeseen kuin suhteeseen.

Naisetko varsinkin biseksuaaleja?

Aikuisviihteessä on kuvattu hyvin usein biseksuaalinen tilanne: kaksi tai useampia naisia ja yksi mies, joskus myös yksi nainen ja useampi mies. Silloin kuin naisia on useampia, he poikkeuksetta harrastavat myös toistensa seksuaalista tyydyttämistä. Tästä saa helposti sen käsityksen, että naiset ovat miehiä useammin biseksuaaleja. Tutkimusten perusteella näyttäisi kuitenkin olevan aivan päinvastoin.

Biseksuaalien tarkkaa lukumäärää on erittäin vaikea arvioida. Yhdysvaltalaiset Masters ja Johnson arvelivat, että väestöstä alle 5 prosentteja on puhtaasti biseksuaaleja. Janet Lever selvitti 6 982 miehen seksuaalikäyttäytymistä ja sai selville, että tästä ryhmästä 4,6 prosenttia on biseksuaaleja. Tutkija Gebhardin mukaan biseksuaaleja olisi jopa 15 prosenttia väestöstä. Englantilainen geneetikko Wilston Holt menee jopa niin pitkälle, että esittää jokaisessa olevan hitusen hetero- ja homoseksuaalisia piirteitä.


Tuleeko minustakin lopulta bi?

Tutkimuksissa ei ole selvinnyt mistä biseksuaalisuus johtuu. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että seksuaali-identiteetti ei ole stabiili vaan muuttuu ajan myötä. Kleinin mukaan seksuaaliorientaatio on moniosainen dynaaminen prosessi, johon vaikuttaa seitsemän muuttujaa: seksuaalinen vetovoima, käyttäytyminen, fantasiat, sosiaalinen ja emotionaalinen mieltymys, identifikaatio ja hetero/homo-elämäntyyli. Henkilö siis saattaisi muuttua heterosta tai homoseksuaalista biseksuaaliksi ja toisin päin.

Kinsey käytti tutkimuksissaan seitsenportaista janaa, jonka toisessa päässä on ehdottomasti heteroseksuaali ja toisessa päässä ehdottomasti homoseksuaali. Kinseyn tutkimuksessa tuli esille, että suurin osa ihmisistä sijoittuu janassa johonkin ääripäiden välille. Jokaisessa olisi siis hiukan biseksuaalisuutta, aivan kuten Holt on todennut. Tutkija MacDonald on esittänyt, että biseksuaalisuus on liikkuva tila. Hänen mukaansa biseksuaali siirtyy aina joko hetero- tai homoseksuaaliksi. Leverin tutkimuksessa tuli esille, että lähes kaikilla biseksuaaleilla on takanaan teini-iässä koettuja homoseksuaalisia kokemuksia. Martin Weinbergin mukaan käännös biseksuaalisuuteen tapahtuu yleensä vasta parikymppisenä tai sen jälkeen.

Sue Wilkinson on sitä mieltä, että biseksuaalisuudessa on kyse trendistä. Väitteen taustalla on se seikka, että vielä 1970–1980-luvulla sekä heterot ja homoseksuaalit olivat pitkälti sitä mieltä, että ei ole olemassa biseksuaalisuutta. Wilkinsonin mukaan biseksuaalisuus on markkinoitu trendikkäänä vaihtoehtona. Voi tietysti olla, että asenneilmaston vapautumisen myötä ihmiset uskaltavat olla seksuaalisesti rehellisempiä itselleen ja muille. Näin sekä heterot että homot uskaltavat paremmin tulla kaapista ulos biseksuaaleina. Lynne Laytonin mukaan nimittäin vielä 80-luvulla moni tutkija oli sitä mieltä, että ihmiset, jotka väittivät olevansa biseksuaaleja, olivat joko homoseksuaaleja, jotka yrittivät toimia heteroseksuaalisesti, tai heteroseksuaaleja, jotka halusivat maistaa kiellettyä hedelmää.


Miehiä tutkittu

Hivenen erikoista on se, että bi-miehistä löytyy helpostikin kunnon tutkimuksia, mutta naisista sitäkin vähemmän. Ehkä tämä osittain johtuu siitä, että bi-naisia on vähemmän kuin bi-miehiä.

Käydäänpä sitten läpi, mitä bi-miehistä oikein on saatu selville.

Leverin tutkimus antaa hyvän käsityksen biseksuaalimiehistä siinä suhteessa, että se on otannaltaan laaja. Lisäksi tutkimuksessa oli mukana heteroseksuaaleja, mikä mahdollisti heteroiden ja biseksuaalien samanaikaisen vertailun. Leverin mukaan biseksuaalimiehet ovat harvemmin naimisissa kuin heteromiehet. Lisäksi biseksuaaleilla on harvemmin lapsia kuin heteromiehillä. Biseksuaalit asuvat pääasiassa kaupungeissa. Biseksuaaleilla on yleensä enemmän seksuaalikumppaneita kuin heteroilla. Tutkimuksissa on havaittu, että biseksuaalien seksielämä on värikkäämpää ja aktiivisempaa kuin muiden.

Leverin mukaan biseksuaalit ovat heteroita uskottomampia ja heillä saattaakin olla useita suhteita yhtäaikaa. Biseksuaalimiehet harrastavat heteroita enemmän suu- ja anaaliseksiä. Biseksuaalit ovat myös suuremmalla todennäköisyydellä ostaneet palveluita prostituoidulta kuin heteroseksuaalit. Biseksuaaleilla on myös heteroseksuaaleja useammin sukupuolitauteja. Melko mielenkiintoinen tulos on se, että biseksuaaleilla on suurempi homofobia kuin heteroilla. Luulisi, että tilanne olisi aivan päinvastainen. Stokesin mukaan homofobia saattaa olla joillekin biseksuaaleille keino olla paljastamatta muille omaa seksuaalista mielenkiintoa samaa sukupuolta kohtaan.

Laytonin mukaan on useita eri tapoja, jolla henkilö voi olla biseksuaali. Osa biseksuaaleista on yksiavioisia ja osa taas kritisoi koko parisuhdemallia. Toiset eivät usko avioliittoon ja toiset ovat onnellisesti naimisissa. Toiset kutsuvat itseään homoseksuaalisuuteen suuntautuneiksi biseksuaaleiksi (kiinnostus enemmän miehiä kohtaan) ja osa taas heteroseksuaalisuuteen suuntautuneiksi biseksuaaleiksi (kiinnostus enemmän naisia kohtaan).

Pleckin ja Herekin mukaan sosiokulttuuriset tekijät vaikuttavat biseksuaalien käyttäytymiseen. Pleckin mukaan miehen rooli voidaan organisoida statuksen, kovapintaisuuden ja anti-feminismin mukaan. Herekin mukaan traditionaalisessa miesmallissa on kolme osatekijää: menestys ja status, riippumattomuus ja kovapintaisuus sekä aggressiivisuus ja dominointi. Herekin mukaan heteroseksuaalinen maskuliinisuus ei ole feminiinistä, alistuvaa, mukautuvaa, riippuvaista tai homoseksuaalista. Tutkijoiden mukaan yleiset odotukset siitä, että miehen pitäisi olla dominoiva, vaikuttavat heidän seksuaalisiin suhteisiinsa. Pleckin mukaan miehillä, jotka ovat omaksuneet maskuliinisia ideologioita, on enemmän seksikumppaneita kuin muilla miehillä. Lisäksi seksin merkitys on heille suurempi, eivätkä he sitoudu tunnetasolla kumppaneihinsa.

Maskuliinisen mallin omaksuneiden miesten mielestä toisen miehen ottaminen seksuaalisesti on nautinnollinen tapa osoittaa voimaa ja dominointia. McKirman mukaan maskuliinisten miesten mielestä seksi toisen miehen kanssa on sallittu silloin, kun kyse on puhtaasti vain seksistä, johon ei liity mitään intiimimpää, kuten hyväilyä ja suutelemista. Roolinäkemysten mukaan mies, joka ottaa seksuaalisesti toisen miehen, nähdään heteroseksuaalisena ja maskuliinisena.

Vastaanottavassa asemassa oleva mies taas on feminiininen ja homoseksuaalinen. Huomattavaa on, että joissakin kulttuureissa seksikumppanin sukupuoli ei ole miehisyyden kannalta oleellinen seikka. Ratkaisevaa tuolloin on, minkä roolin henkilö seksuaalisen kanssakäymisen aikana ottaa. Esimerkiksi latinokulttuureissa biseksuaalinen käyttäytyminen ei välttämättä kyseenalaista miehen heteroseksuaalisuutta ja maskuliinisuutta.

Tutkija Weinberg kumppaneineen selvitti biseksuaalimiesten näkemyksiä siitä, kuinka seksi miehen ja naisen kanssa eroaa tosistaan. Miesten välinen seksi on heidän mukaansa suoraviivaisempaa ja toiminnallisempaa kuin miehen ja naisen välinen seksi. Seksi miesten kesken on heille myös kiihkeämpää, jännittävämpää, intensiivisempää, vahvempaa, kovempaa ja pitkäkestoisempaa kuin seksi miehen ja naisen välillä. Miesten väliseen seksiin liittyy harvoin vahvoja tunnesiteitä, ja miehet harrastavatkin seksiä lähinnä seksin ja hauskanpidon vuoksi. Seksi saman sukupuolen kanssa on bi-miesten mukaan myös helpompaa, koska toinen tietää helpommin, miten toista tulee käsitellä. Biseksuaalimiesten mukaan erilaiset roolivaihdot luonnistuvat myös paremmin toisen miehen kanssa.

Vastaavasti seksi naisen kanssa on bi-miesten mukaan herkempää. Se sisältää enemmän hyväilyä, koskettelua ja halailua. Miehiä kiehtoo myös naisen vartalon pyöreys, sileys, pehmeys ja pieni koko. Naisten kanssa seksiin liittyy huomattavasti enemmän tunnesiteitä. Naiset ottavat seksin myös huomattavasti vakavammin kuin miehet. Toisaalta naiset ovat yhteistyöhaluisempia kuin miehet. Miehet haluavat usein dominoida tilannetta.


Ei aina herkkua

Erittäin moni biseksuaali kokee henkisesti vaikeaksi tilanteen, jossa hän huomaa ensimmäisen kerran olevansa kiinnostunut samasta sukupuolesta. He kokevat olevansa ulkopuolisia, koska eivät tunne olevansa heteroita mutta eivät myöskään homoseksuaaleja. Usein homoseksuaalit eivät katso suopein silmin biseksuaaleja. Biseksuaalit saattavat myös aiheuttaa tilanteita, joihin liittyy paljon mustasukkaisuutta. Biseksuaalien parisuhde voi ajautua vaakalaudalle, kun toinen osapuoli saa selville, että mies harrastaa seksiä toisen miehen tai nainen toisen naisen kanssa.

Seksin harrastaminen yksin sujuu useimmilta ihmisiltä ongelmitta. Kun seksiin tulee mukaan kumppani, on yritettävä sovittaa omat toiveet, tahdot ja tunnot kumppanin tahtoihin, toiveisiin ja tunnelmiin. Ihanne tilanteessa tahdot tuntuvat samanaikaiselta, mutta useimmiten eletään tilanteissa, joissa tahdot ja toiveet vaikuttavat ristiriitaisilta. Kumman tahdon mukaan sitten mennään? Kumpi joustaa toiveistaan? Kumpikin kysyy, miten saisin hänet suostumaan tahtooni tai tajuamaan näkökulmani? Ja kumpikin kysyy; pitääkö suostua? Pitääkö suostua seksiin vai pitääkö tyytyä olemaan ilman?

Toisinaan käsitykset siitä, mikä on normaalia ja tavallista miehelle ja naiselle saattavat poiketa hyvin voimakkaasti toisistaan. Joskus oma halu on niin voimakas, että on vaikea kuulla toisen tahtoa. Toisen kieltäytyminen tai kiihottumattomuus tuntuu pihtaamiselta ja kiusaamiselta tai saatetaan ajatella, ettei toinen välitä minusta. Hyvin seksikeskeinen ilmapiiri saattaa saada aikaa tilanteita, jolloin ikään kuin omistamme toisen ihmisen, tai asetamme hänet objektiksi, jonka on tuotettava itselle hyvää oloa ja täytettävä omat toiveet.

Yhdyntään, sen tiheyteen, erilaisiin asentoihin, suuseksiin ja anaaliseksiin liittyvät tahtojen sovittelut ovat yleisiä. Myös suhde pornon katseluun, seksileluihin, seksiin kolmannen ihmisen tai toisen pariskunnan kanssa herättää parisuhteissa kysymyksen, pitääkö tähän kaikkeen suostua. Erityisen haastavan kysymyksen tuovat erilaiset ja jopa vastakkaiset kinkyilyn muodot, jolloin kysytään missä kulkee se raja, johon oikeasti tahdon tässä suhteessa suostua.

Parisuhteen seksuaalisuuden äärellä vaikeimpia tehtäviä onkin sovitella omaa tahtoa toisen tahtoon ja päinvastoin. Tahtojen sovittelu johtaa hyvin monenlaisiin lopputuloksiin: Joku suostuu seksiin, vaikka ei sitä itse halua. Toinen suostuttelee, ottaa puoliväkisin tai väkisin toisen haluista ja toiveista piittaamatta. Yksi tunnistaa rajansa, eikä suostu seksiin juuri nyt, kun se ei tunnu hyvältä. Jonkun osa on jäädä tänään ilman seksiä, koska toinen ei halua. On myös ihmisiä, jotka pystyvät kuuntelemaan omaa ja toisen tahtoa ja sovittelemaan toiveet ja tahdot niin, että yhteys säilyy, eikä rajaloukkauksia tapahdu.

Seksuaalinen nautinto ja kiihottuminen ovat useimmiten mahdollisia silloin, kun ihminen tuntee olonsa turvalliseksi, levolliseksi ja nautinnolliseksi. Kun ihminen rentoutuu, on onnellinen, levollinen tai seksuaalisesti kiihottunut, on autonomisen hermoston parasympaattinen osa aktivoituneena. Kun ihminen ei tunne oloaan turvalliseksi tai levolliseksi ja hän joutuu olemaan varuillaan tai puolustautumaan, aktivoituu autonomisen hermoston sympaattinen haara, jonka on tarkoituskin hälyttää vaarasta. Samalla parasympaattinen haara väistyy taka-alalle. Ihminen ei enää tunne oloaan mukavaksi, eikä siis voi myöskään kiihottua. Jos ihminen tässä tilanteessa suostuu seksiin toisen painostuksesta, voi seuraukset olla hyvinkin ikäviä.


Oman halun tunnistamisen vaikeus

Miksi ja millaisissa tilanteissa ihmiset suostuvat seksiin vastoin omaa tahtoa? Toisinaan on vaikea tunnistaa omaa todellista tahtoa ja halua. On myös tilanteita, jolloin ihminen ei oikein kykene tunnistamaan tilanteita, jotka ovat itselle epämukavia, vahingollisia ja jopa vaarallisia.

Vakavimmat puutteet syntyvät varhaislapsuuden kaltoin kohteluissa, jolloin lapsi on menettänyt kyvyn tunnistaa hälyttäviä vaaran merkkejä. Turvallisissa olosuhteissa lapsi säilyttää yhteyden omaan sisäiseen hälytysjärjestelmään, joka aktivoituu kun merkkejä vaarasta tai uhasta on ilmapiirissä. Kaltoin kohdeltujen hälytysjärjestelmä on rikkoontunut jo hyvin varhain ja lapsi on oppinut katkaisemaan yhteyden omaan kehoonsa ja tunnemaailmaansa. Puutteellinen tai suorastaan viallinen hälytysjärjestelmä ei tunnista tai hälytä vahingollisen tai vaarallisen tilanteen edessä ja niinpä nuori tai aikuinen saattaa suostua seksiin, vaikka keho pyrkii ilmaisemaan jähmettymisellä vaarasta. Jähmettyneenä ei kiihottumista ja mielihyvää pysty tapahtumaan.

Hyväksynnän hakeminen ja hylätyksi tulemisen pelko johtavat tilanteisiin, jolloin seksiin suostutaan, vaikka todellisuudessa sitä ei haluaisi. Toisinaan ihmiset ovat oppineet liiallisen miellyttämisen ja kiltteyden avulla hakemaan toisilta hyväksyntää ja jopa rakkautta. Erityisesti ne nuoret ja aikuiset, joiden on vaikea tunnistaa omia rajoja tai pitää itseään riittävän oikeutettuna ja arvokkaana tunnistamaan omia tarpeitaan, saattavat suostua seksikokemuksiin, jotka oikeasti ylittävät omat rajat. Ihminen on oppinut mukailemaan toisia ihmisiä ja heidän mielialojaan ja tahtojaan. Hänen saattaa olla vaikea ilmaista ja jopa tunnistaa sitä, että seksiä ei oikeasti halua. Omat rajat hämärtyvät. Hyväksynnän hakemisen ja hylätyksi tulemisen pelossa seksiin suostuminen saattaa johtaa tilanteisiin, jotka entisestään vääristävät kuvaa eheästä seksuaalisuudesta.

Toisinaan ihmiset eivät oikein tunnista sitä, mitä oman näköinen seksuaalisuus mahtaisi olla. Silloin on herkempi kantamaan erilaisia seksuaalisuuteen liittyviä vinoutuneita käsityksiä ja uskomuksia, kuten sitä, että yhdyntä on ainoa oikea seksin harrastamisen muoto, tai naisen on vain suostuttava yhdyntää, koska on sitoutunut parisuhteeseen. Tämänkin johtaa tilanteeseen, jossa toisten tahtoja toteutetaan ohi omien tahtojen.

Seksiin suostutaan myös silloin kun, kun se palvelee ainoaa tunneyhteyttä ihmisten välillä. Kun läsnäolo ja läheisyys eivät tunnu luontevilta tai levollisilta, korvataan yhteyden puute säännöllisellä seksillä. Silloin harrastetaan seksiä, että olisi edes joku yhteys, vaikka muuten tuntuu kylmältä, viileältä ja jopa välinpitämättömältä.

Toisinaan suostutaan seksiin perhesovun säilyttämiseksi. Monet naiset ja miehet suostuvat seksiin, koska sillä saadaan kotirauha ja levollinen ilmapiiri muutamaksi päiväksi. Monet suostujat ovat myös oppineet tunnistamaan sen syklin, jolloin ahdistus lisääntyy ja kohta pitäisi taas harrastaa seksiä, jotta ilmapiiri säilyisi siedettävänä.

On myös tilanteita, että itseä ei oikein huvita, muttei raaski kieltäytyäkään. Silloin ihminen kykenee aktivoimaan itsensä mukaan eroottisen nautintoon, ainakin osittain. Kokemuksena se saattaa tuntua myös neutraalilta: se ei tunnu mitenkään erityisen hyvältä, mutta ei juuri pahaltakaan.


Entä jos sittenkin seksiin suostuu?

Toisinaan seksistä saattaa pystyä jopa nauttimaan, vaikka alkuun se ei tuntunutkaan mukavalta. Useimmiten kuitenkin seksiin suostuminen vastoin omaa tahtoa tuottaa vähintäänkin mielipahaa. Seksistä ei pysty nauttimaan saati saamaan orgasmia. Kun kiihottumista ei tapahdu, seksi tuntuu usein myös kivuliaalta. Toistuva seksiin suostuminen vastoin omaa tahtoa vääristää kuvaa omasta seksuaalisesta itsestä, ja ihminen saattaa menettää kokonaan oman seksuaalisen halun ja pitää itseään viallisena ja jotenkin epänormaalina. Pahimmillaan jopa yhdenkin ja erityisesti toistuvien vastoin omaa tahtoa seksiin suostumisten jälkeen ihminen saattaa traumatisoitua.

Mielipahasta voi selviytyä ajattelemalla ja puhumalla siitä. Seksiin liittyvä kipu saattaa jäädä kehoon muistona joka aktivoituu myöhemmissä seksikokemuksissa. Kun seksuaalinen minäkuva vääristyy ja kapenee, saattaa kulua pitkä aika löytää takaisin oman eheän seksuaalisuuden äärelle. Traumatisoitumisesta toipuminen edellyttää useimmiten myös terapeuttista tukea.


Suostuako vai ei?

On tärkeää, että jokaisen ihmisen omaa tahtoa ja rajoja kunnioitetaan. Siksi seksin äärellä on hyvin tärkeää tunnistaa itsessään aistimuksia, jotka aktivoituvat seksin äärellä. Jos oloaan ei tunne mukavaksi, sen tulisi olla merkki siitä, että tämän pidemmälle ei ole syytä tällä kertaa edetä. Itsensä huijaamisen tielle ei kannata lähteä, sillä silloin voi vain vahingoittaa itseään. Jos seurustelun edellytyksenä on suostuminen seksiin, kannattaa oikeasti miettiä onko tämä suhde sen arvoinen. Jos partneri uhkaa jättää, ellei suostu seksiin, antaa hänen mennä.

Parisuhteessa oleva eroottisuus ja seksuaalisuus ovat ne tärkeät elementit, jotka tekevät kahden ihmisen suhteesta parisuhteen. On kuitenkin tärkeää miettiä sitä, mikä meille on seksiä ja eroottisuutta. Aina on kuunneltava kuunnella omaa tahtoa ja omia rajoja. On kuunneltava kysymystä sen takana, miksi juuri nyt en halua suostua, tai miksi ajatus seksistä tuntuu epämukavalta. Ketään toista ihmistä, parisuhteessakaan, ei saa pakottaa seksiin. Toisinaan on syytä pyytää kumppania antamaan vähän tilaa, jotta oman näköiselle seksuaalisuudelle ja sen halulle löytyy tilaa.