IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Maanantai 21.01.2013 01:58

Kun televisiomaksusta tulikin ylevero, oli kovin monet sitä vastaan. Itse odotin muutosta kovasti, koska näin sen oikeudenmukaisimpana tapana, sillä maksusta pinnaajia löytyi erityisesti omasta ikäluokastani.

TV-maksun suuruus oli 2kk maksuvälein 42,79€, joten tuo kerrottuna kuudella, tuli koko vuoden summaksi 256,74€. Jatkossa maksu onkin enää vain 140€/vuosi tässä taloudessa, joka verotetaan vain omista tuloistani. Ei huono muutos lainkaan :)

En tiedä paljonko tähän mennessä olen maksanut televisiomaksua, mutta jostain sen jälkeen, kun tuli hankittua digiboksi tähän talouteen. Paljon sitä on maksettu silti, vaikken ole juurikaan katsonut mitään suorana, saatikka Ylen kanavilta. Radiovastaanotossa YLE onkin täyttänyt sen aukon, mitä television puolelta on jäänyt saamatta.

* * *

Vuoden vaihtuessa, nousivat myös arvonlisäverot. Kovin monia tuotteita ei olekaan vielä näkynyt, joiden hinta olisi alempi tai pysynyt samana, vaan kuluttajahintoihin on lisätty vähintään tuo alv:n nousu. Monesti enemmän.

Pääasiassa hinnat ovat tulleet alas joulun sesonkituotteilla, esim suklaa ja glögi. Luulisi kyllä suklaan maistuvan valtaosalle ympäri vuoden, mutta kovin on kaupalla sitä varaa myydä vielä puoleen hintaan, kun joulukaupasta on saatu hyvät katteet. Joulun molemmin puolin myytiin glögiä 1,19€/tölkki. Nyt sitä saa 0,40€/tölkki, vaikka tuote säilyy vielä kuukausia avaamattomana. Tuskin tappiolla menee nytkään. Ompahan sitten lantrinkia pakkaspäiville.

* * *

Ja kun tuotteiden hinnat nousivat, alkoi myös keskustelu palkka-alesta. Tämä kuulostaisikin mielenkiintoiselta yhdistelmältä: vähemmällä saisi vielä vähemmän. Vai olisiko tuotteiden hintaa sittenkin varaa laskea, jos työntekijäkuluja saataisiin pienemmäksi? Teoriassa kyllä, käytännössä tuskin.

Kilpailuvirastokin puuttui jo hinnoitteluun, ja käsi Valion nostaa jo ennestään kallista maidon hintaa entisestään. Tuntuu, että kilpailuvirasto ei olekaan tavallisen kuluttajan asialla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.