IRC-Galleria

Eilen ärsyynnyin potilaisiin, tänään siihen ettei niitä tullut. En oo koko päivänä tehnyt MITÄÄN hyödyllistä. Paitsi että eilen käskin lääkintämiehiä siivoamaan päivystyskopin, ja ne teki sen tänään joten kai se oli mun tämän päivän hyvä työ.

Suhteellisen synteettinen synninpäästö.

Sairaalaan tuli aamulla potilaita, joita ei vaivannut mikään. Soitin niiden yksikön päivystäjälle ja haukuin sen pystyyn, koska teki mieli tehdä niin.
Jaoin lääkkeitä: " 2 kapselia 6 kertaa päivässä.... eiku vittu 2 kapselia päivässä 6. vuorokauden ajan!!... no aivansama kuhan nyt vedät ne pillerit!"

Kolmen viikon kuluttua oon koulussa, eikä mulla ole aavistustakaan mille kursseille oon ilmoittautunut taiettä mitä mun pitäis tehdä, tiedän vain että mun kaa samaan aikaan aloittaneet on nyt vuoden mua edellä, mutta opettaja ei siirtäny mua vuotta alempien ryhmään, joiden kans olisin samalla viivalla, olettaakohan se tosissaan että mä kirin luokkakaverini kiinni!? :D ...huhhuh.

En saanu hakemaani sopimussotilaan virkaa Kainuun Prikaatista. En oo vielä päättänyt vituttaako se mua vai ei. Helpottaa, ettei tarvii parin viikon päästä muuttaa Kajaaniin. Toisaalta ajatus siitä että muutaman viikon päästä istun koulun penkillä ja mietin mitä söisin illalla, pelottaa. Vuoteen ei ole tarvinnut asumista tai ruokaa juuri ajatella.

Ja vielä: Mitä helevettiä mä oon tehny siitä hyvästä ettei ne ottanu mua töihin!?! ...niinno, no, noniin.

Taidan päättää että olen ihan hyvilläni. Mulla on ikävä Rovaniemelle. En kuitenkaan päätä sitä ihan vielä, sillä haluan ottaa kaiken irti tästä onttouden tunteesta ja pelonsekaisesta riemunturskahduksesta (?), jotta siihen ei tarvitse palata enää myöhemmin.

Ajattelin tilata netistä paidan otsikon tekstillä, Mentalwearilta muistaakseni saa. Tilasin eilen "Aivan valtavan upea päivä" -tekstillä varustetun collegen, se oli tosin lasten kokoa ja vihreä mutta halpa, ainahan siitä voi repiä hihat pois (ku mullon niin isot hauikset).

Nenä on ollu koko päivän tukossa. Luulen, että ilmiö on kytköksissä henkisen hyvinvointini ja tajunnanvirtani kanssa koska näinä päivinä Kainuun Prikaatin varuskuntasairaalan käytävillä on voitu nähdä päivystävä aliupseeri-zombie.

Heräsin vasta joskus kymmeneltä. Onneksi ei tullu potilaita. Taidan kohta alkaa potemaan orastavaa päänsäryn alkua. Ei siis vielä kovin vakavaa. Välillä lauon suht. sekavaa settiä ja sitten taas humahdan palleja myöten täydelliseen apatiaan, taidan tarvita lomaa. Tosin veikkaan, että seuraavan loman jälkeen kaipaan lomaa! Oon menossa porukoiden luo jouluksi. Voi sitä kiukkua ja hammasten kiristystä! www.positiivinenennakkoasenne.org

Vastaanotolla oli eilen n.200 potilasta, tänään oli 10. Ehdin nokosille jo puolenpäivän jälkeen.
Päätin mennä punttisalilla käymään koska haluan hauikset, tissit sekä hyvän perseen. .... HAHHAHHAHHAAAH!!! :D ... Noniin, nyt mua tuijotetaan kun aloin nauramaan ajatukselle.
Otin kuitenkin tossut ja pyyhkeen mukaan tänne sotilaskotiin, on seki jo jotain! Niin ja nappailin apteekista Duact-kapseleita, se helpottaa hapenottoa (?) ja on VADAn kiellettyjen listalla, no mua ei ehkä testata.

Viimeinen leiri takana. Satakunta potilasta, muutama tupakka-aski, neljä siirtymistä raskaan joukkosidontapaikan kanssa, yks kuollut, kuus haavoittunutta. Riitti tälle alikersantille.
Päivystän prikaatin sairaalassa joulunaluspäiviin saakka. Viime- ja toissalomat oli hienoja. Ostin tipunkeltaisen untuvatakin ja KoneHelsinki-farkut sekä käytin määrittelemättömän määrän rahaa ravintola- ja taksitoimialojen tukemiseen. Karpalolonkero on hyvää.
Nyt olo on epävarma. Tuntuu siltä että mun pitäisi olla tällä hetkellä jossain muualla.
Tekemässä jotain muuta. Elämässä o m a a elämääni. Alan saada tarpeekseni huomattavan monista asioista.

CMX oli hyvä. Perjantaina Grandessa ja la. Doriksessa. Ei siitä reissusta sen enempää.
Tunnin päästä lähtö Rovajärvelle pariksi viikoksi.
Ajalla on massa. Näinä aikoina se painaa paljon.

Cooperissa meni 2800m, lopetin juoksemisen vissiin puoli minsaa liian aikasin ku luulin että aika loppu jo. Aivansama.
Nyt oon Rollossa cmx:n keikan jälkitunnelmissa, oli ehkä paraskeikka ikinä.
Notkun Sinkkusin ja Daiyan nurkissa ku en jaksanut kotona katsoa kaikkia tekemättömiä töitä... niin ja eihän siellä ole nettiäkään. Joulukuu menee hyvinkinpitkälti kiinni armeijan iloissa.
Tänään en oo vielä tehnyt mun "tätä en ole tehnyt koskaan aiemmin" -asiaa, kokeilen korjata asian jotenkin.

Kasarmilla vahtimassa sotilaskarkuria kun muut kirmaa raikkaassa ulkoilmassa keskellä vehreää syysluontoa... epäreilua ja vääryyttä. No toisaalta on kuivaa ja lämmintä.
Kirjoitin tänään elämäni ensimmäisen oikean kirjeen ja huomenna juoksen elämäni ensimmäisen cooper-testin. Päätin, että aion lähiaikoina tehdä muitakin merkittäviä asioita ensimmäistä kertaa elämässäni kun nyt olen kerran vauhtiin pääsemässä.