IRC-Galleria

mechanema

mechanema

blog.qruiser.com/poikkijapinoon

Lomaa loman jälkeenLauantai 20.10.2007 03:49

Venetsiassa oli mainiota. Kannattaa pistäytyä, jos sattuu niillä kulmilla pyörimään, sehän sitäpaitsi uppoaa ihan justiinsa koko taajama. Italian tourneen merkittävimpiin takaiskuihin kuului Villen joutuminen pulun paskomaksi. Siitä sitten tytöt repi draamaa koko loppupäiväksi kun olin kuulemma livistänyt paikalta taidegalleriaan, enkä jäänyt ottamaan osaa suruun. Mutta olihan meillä vain ihkua! En oikeen kehtaa ajatella että mitenkä paljo meni rahaa, mutta en ainakaan ostanu mitään hömpänpömppää vaan ainoastaan tuikitarpeellista. Ja laatua.

Eilen illalla lentokentälle mennessä oli jo kova väsymys, tahti kun oli melkoinen koko viikon, eikä julkisissa kulkuneuvoissa vietetty aika vähäinen. Lentokoneen tuttu miesääni toi oman säväyksensä kotimatkaan, joka meni unensekaisessa pöhnässä.

Parasta oi herätys tänä aamuna Helsingissä. Junassa oli täyttä ja kiirettä. Huomenna on luokkakokous. Tää Pohjanmaa on jotenki outo.

Rrrrimini!Maanantai 15.10.2007 15:27

Aika ihkua olla rantakohteessa turistikauden jalkeen. Ollaan ikaankuin ruskaturisteja taalla ja ihan tyytyvaisia lampoon ja aurinkoon, vaikka paikalliset kulkeeki suurinpiirtein toppatakit paalla. Huomenna kohti Venetsiaa. Taa paiva on viela aikaa hengailla taalla. Sijoitin eilen varojani kenkiin ja paitoihin ja sensellaiseen tarkeaan.

RakkauslomaSunnuntai 14.10.2007 14:37

Nain Back Street Boyseja!! Ihh... Oltiin Milanossa tsekkailemassa maapallon isointa goottikirkkoa niin ne huito yhella parvekkeella siella jossain MTV:n jutussa. Itseasiassa se ei muuttanut elamaani mitenkaan. Ostin Jean Paul Gaultierin pipon ja hienot alkkarit.

Eilen tultiin Riminille Hemppaa heippaamaan. Kaytiin raflassa ja sit joittenki tyyppien pihalle vodkaa litkimaan ennen diskoteekkiin lahtoa. Nanna ja mina kehitettiin jotain draamaa valilla ja tilitettiin ja halailtiin. Voihan vittu! :D Baari ois vissiin ollut kiva mut siel oli noin tuhat ihmista liikaa, niin siina humalatilassa siella ei jaksanut olla kylla kovin kauaa. Pizzan kautta hostelliin nukkumaan. Annoin tosin asken itselleni kerrottavan, etten ollutkaan syonyt pizzaa vaan jotain bordelliinia (?).

Siina mielessa tama on hieman epailyttavaa, etta yhtaan vastoinkaymista ei ole viela tullut, vaaraan bussiin eksyminen Milanossakin oli pelkka vivahde.

Hih!Perjantai 28.09.2007 00:49

Edellisessä päiväkirjamerkinnässäni annoin virheellisesti ymmärtää kyydinneeni Raitaa polkupyörällä. Tänään annoin itselleni kerrottavan että ritsalla viehkoa pyllyään lepuuttikin Satu. Kumma juttu.

Eilen oli kuvankäsittelyn lopputyön palautus. Helpotus oli iso kun työ tuli tehtyä luokkakavereiden suosiollisella avustuksella. Teatterilla improkurssin jälkeen otettiin siiderit ja suunniteltiin syyskautta. Reija ja minä lähettiin siitä sitten Dorikseen jossa Reija aiheutti hiuslakkaselkkauksen. Sitten mentiin Tivoliin, mistä mukaan tarttui muovituoppeja. Aika noloa. Sit perussetti eli kebabin kautta himaan.

Tänään Raita oli ostamassa iltapukua. Se kuulosti kivalta joten menin kans kaupungille ja makutuomaroin hulluna. Löysin itelleniki tyylikkään liituraitaisen, yksrivisen, kaksnappisen, sivuhalkiollisen, turkoosivuorillisen puvun kokoa 44b, mikä on melkoinen harvinaisuus. Hihojen ja lahkeiden pidennyksineen, paitoineen ja solmioineen se maksaa sellaset rapiat 400€. Mikäli siis en osta uusia kenkiä. Sit syötiin Cómicossa ja jälkkäriksi creme brulee.

Tuli hyvä mieli.

RapurapurapuTiistai 25.09.2007 18:52

Tässä eräänä aamuna heräsin varsin aikaisin puhelimen ääneen. Soittaja oli isännöitsijä. Se oli naurettava, koska kuulin puhelun alussa miten se kokosi itsensä alkaakseen uhoamaan: "Tiedätkö sinä Eikka miten siinä kerrostalossa asutaan!!??" Kysyin että "anteeksi mitä?" ja annoin itselleni kerrottavan, että minusta on viimeisen viikon aikana tehty kolme valitusta. Siis kolme eri ihmistä meidän rappukäytävästä on tehnyt musta valituksen! Ajankohdat eivät sopineet kylpyhuoneeni avajaisjuhlien kanssa yhteen, mutta eräskin yö olin kuulemma ollut kolmen aikaan syyllinen siihen, että joku kakara oli alkanut itkemään meidän rapussa. Tilanteesta varsin hämilläni ollessani lopetimme puhelun. Soitin kohta isännöitsijälle perään ja huomautin asuneeni yhtiössä puoli vuotta ilman, että nimeäni olisi laitettu esille taloyhtiön asukastauluun alakertaan ja että postiluukkuni on rikki. Pyysin korjaamaan nämä epäkohdat pikimmiten ja suljin luurin. Jos joku meidän taloyhtiöstä lukee tätä tekstiä, niin MENKÄÄ ITSEENNE!

Lauantaina oli rapujuhlat. Ilta alkoi mallikkaasti. Vein piccolopullot kuohuvaa ravustajalle sekä illan emännälle ja esittelin itseni kaikille samalla kun tiedustelin, olisiko sohvalla istuvan neidin vieressä mahdollisesti tilaa istua. Baariin lähtiessäni kaadoin naisia lattialle kuin viljaa päästellen orgastisia ääniä ja ulkona kyyditin Raitaa pyörän tarakalla, en tosin muista tapausta. Anniskeluravintolaan päästiin onneksi sisään "sivuovesta" niin ei tarvinnut jonottaa. Ulkona oli vilpoista.

Teatterin avajaisetkin oli viime keskiviikkona.

Koulussa on deadlineja.

Tule kanssani kylpyynTiistai 11.09.2007 19:31

Kuusamo oli ja meni. Ravintolan kellarissa asuminen oli exoottinen kokemus. Siellä oli mukavia ihmisiä ja outoja kanssa, lähinnä asiakkaina.

Mulla oli lauantaina kylpyhuoneen avajaiset. Oli ihan tosihauskaa! Harmitti vaan ku en ollu ees ehtiny kunnolla siivota enkä järjestää mitään tarjoiluita tai muita ku tein iltaaaamua töitä Hempassa ja Martinassa. Aattelin että etkoillaan meillä hetki ja lähdetään baariin mut olinki sit ihan tosi liikuttunut kun ihmiset toi mulle kaikkia ihkuja lahjoja (taisiis mun kylpyhuoneelle). Mulla on nyt vessapaperia tosi pitkän ajan tarpeisiin ja hieno Alessin wc-raikastin ja upea kori ja vessapäiväkirja ja Benettonin musta käsipyyhe. Hirvipaistikin maistui mainiolle!

Opinnot on alkaneet vaihtelevasti. Kyllä tää tästä. Jus loppu muoviteknologian luento mikä tehään ryhmätyönä joittenki muissa laitoksissa opiskelevien luovien designereiden kaa. Chattailin tänään yhden lahtelaisen tytön kaa yhtäaikaa puhuen, mesettäen ja piirtäen sellasella virtuaalisella piirtopöytäslaidihässäkällä... Se oli jännää.

Nyt kutsuu mua...Lauantai 25.08.2007 02:22

Kuusamo. Jopas jotain. Mutta eiliseen: {eme} tuli lainaamaan mun iskuporakonetta, siinä jutustellessamme se tsekkaili Ikean kuvastoa ja funtsi, että kappas, nyt kun on autokin niin tuollakin vois mennä joku päivä käymään. Sitten hoksattiin että Ruotsissa kello on tunnin vähemmän, eli ehditään shoppailla ainaki puolitoista tuntia jos lähdetään heti. Lähdettiin siis hetimmiten Haaparantaa kohti. Todistimme osastoja kierrellessämme hassun teorian todeksi: Puhelimeen puhuttaessa henkilön vastustuskyky heikkenee ainakin 80%. En ollu ostanu yhtään mitään mutta sitte soitin äitille ihanvain kertoakseni, että oon Ikeassa. Puhelu kesti kaks minuuttia ja mun piti lopettaa se sanoihin "heihei, mun pitää nyt lopettaa kun ei enää kädet riitä!" ...Puhelun aikana haalin sylin täyteen kaikkea ihanaa ja tarpeellista.

Kotimatkalla istuttiin yli tunti Tervolan Nesteellä ja luettiin Seiskaa. Se oli jotenki aika outoa.
Mut nyt oon siis Kuusamossa. Lopetin duunin pari tuntii aiemmin ku oli hiljanen ilta, asun tän ravintolan kellarissa, ehkä eksoottisin mesta missä oon hengaillu tämän kesän aikana, mutta oikein mukiinmenevä. Asiakkaat oli tänään ainaki aika kivoja. Nyt lähen yläkertaan bisselle.

KesäheilaTorstai 16.08.2007 12:26

Viime lauantaina lähdin Nivalaan ku oli kummipojalla yksvuotissynttärit. Sunnuntaina lähdin sitte Helsinkiin, katottii Eetun kaa Columboa ja syötiin pizzaa. Maanantaina hengailin kaupungilla ku oottelin siskoa. Strimbergin terassilla törmäsin tuttuihin ja Raita käveli myöskin vastaan kaupungilla ja lounasseura oli mainiota ja Tuomiokirkon portailla oli Rollosta tuttu tyttö ja kaikkea. Sain siskolta synttärilahjaksi paidan, jossa lukee "kesäheila". Shoppailtiin ja sit käytiin broidin luona Keravalla ku unohin sinne kuukausi sitte bleiserin.

Illaksi menin Turkuun. Se oli eksoottista. En ollu IKINÄ ennen käyny Turussa niin se oli kyllä ihan tosi jännää. Kaverin autosta oli rykästy tuulilasi paskaksi baarissa ollessamme, mikä vähän latisti tunnelmaa. Tiistaina lähin sitte Turusta tarkoituksenani mennä Ouluun, mut en päässytkään Toijalaa kauemmas ku serkku soitti että tulla taidenäyttelyn avajaisiin Helsinkiin. Sain töistä yhen päivän vapaata, hyppäsin kauheella rytinällä junasta ulos ja raavin päätäni hetken ja mietin että mitäs nyt. No pääsin takasi Helsinkiin ja avajaiset oli mainiot. Jatkot oli Cosmoksessa ja siitä Ruttopuistoon pussikaljalle. Isopahaliisa tarjos bisset ku mä ostin sille etanat. Baker´sista lähin vielä toiseen paikkaan. Aamulla olin eksyksissä Lauttasaaressa mutta pääsin kuitenki kävelemällä Ruoholahteen ja metrolla keskustaan. Tampereella kävin kälyn kans Sara Hildénin taidemuseossa ja Näsineulassa ja sit käytii illalla vielä syömässä ja terassilla isoveljen kans.

Tulin tunti sitte kotiin. Illaks töihin. Mutta kuka väittää ettei Suomea ehdi kiertää neljässä päivässä!? :D

Työt vanhentavatSunnuntai 05.08.2007 23:51

Mulla kilahti 22 lasiin. Kauheaa. Synttäripäivänä olin töissä ja sit illalla menin vielä baarimikoksi yhteen kivaan baariin ekaa kertaa. Se oli jännää. Eilen Daiya, sen islantilainen työkaveri ja Ladnag ja mä oltiin Doriksessa esittelemässä kaupunkia. Loppuillasta piipahdettiin Onnelassa, joka oli taaskerran niin mitäänsanomaton paikka että huhhuh! Ei ole kovin uskottavaa ku narikassa sanotaan "hauskaa iltaa" metrin mittanen kyrpä ohtassa. No sielä oli kuitenki kaikkia tuttuja, mikä vähän kompensoi.

Kännyköihin tarvitaan alkolukko, ei tekstareita 1.00 promillen jälkeen. Eihän silloin saa ajaa venettäkään mutta puhelimet kyllä toimii. Hitto. No ilta oli jokatapauksessa mainio. Ainiin ja kävin eilen solariumissa! Tänään sitten kun olotila oli hieman "viipyilevä, miellyttävän antava ja nahkainen", niin mentiin Sky-hotellin katolle ottaan lasilliset kuoharia. Se on parasta krapulalääkettä. Päätettiin Ladnagin kaa että ollaan 22 vaan kerran elämässä ja Tijeros soitti äsken että mikä on meininki. Kyllä me käyään vielä tuossa kaupungilla, mut nyt kokkailemaan.

1029m ja 5 senttiä päälle!Sunnuntai 29.07.2007 02:45

Tänään piti lähtee jollain jollalla kolmen valtakunnan rajapyykille, mutta päiväuniaktini kesti odotettua pidenpään niin en ehtinyt. Otin hotellilta pyörän ja fillaroin johonki josta lähti joku polku jossa luki että "Saanalle". Menin sitte sinne. Matkalla tuli vastaan ja ohitin kaikkia outoja eräjormia vaellusvarusteineen ja rinkkoineen, jotka tuijotti mua oudoksuvasti ku olin liikeellä Dr.Denimin pillifarkuissa ja valkosissa tennareissa. Olkalaukussa lakeria ja muumilimpparia vaan, ja kun mua hiukkasen onnisti, niin huipulle pääsin mä vaan.

Sielä ylhäällä oli kamalan kivistä ja tavan mukaan vein yhden lisää, ja panin sen korkeimpaan kohtaan - eli lapset! Kun teille koulussa opetetaan että Saana on 1029m korkea niin EIPÄ OLEKAAN! Korotin sitä ainakin viidellä sentillä ku murikkani sinne asettelin.

Nyt sattuu vähä jalkoihin.