IRC-Galleria

Tiedemaailma tuottaa välillä mitä merkillisimpiä tutkimuksia. Albertan yliopiston tutkijat ovat hiljattain selvittäneet hääsormuksen yhteyksiä lastenhoitoon ja kasvatukseen. Joten mielikuvituksen puutteesta tämänkään yliopiston oppineita ei ainakaan voi syyttää. Tutkimuksen aihe on niin omalaatuinen, että pakkohan se on tuoda myös suomalaisten tietouteen.
Hääsormuksen historia

Ennen kuin säntäämme kohti Albertan yliopiston tutkimuksen lopputulosta, on hyvä hiukan sivistää itseään. Tässä on nimittäin erinomaisen oiva tai peräti helmi paikka selvittää hääsormuksen historiallisia taustoja. Melkoinen joukko suomalaisista kun astuu tänäkin kesänä avioliiton auvoiseen satamaan. Hääsormuksen käyttö ei kuitenkaan ole alkujaan kristinuskon peruja, kuten moni on varmasti erheellisesti luullut.

Aikoinaan hääparin eteen joko piirrettiin ympyrä tai se valmistettiin jostakin käyvästä materiaalista. Ympyrän ajateltiin sisältävän parantavia voimia ja maagisia ominaisuuksia. Ympyrän tuli kuitenkin olla täysin symmetrinen ja katkeamaton, sillä muuten pahat voimat saattoivat pilata avioliiton. Tiettävästi tämän vuoksi sormusta alettiin käyttää avioliiton merkkinä.

Tiedetään, että myös muinaiset roomalaiset antoivat sormuksen liittonsa sinetiksi. Roomassa kihlasormusta käyttivät vain naiset, miehillä saattoi olla kihlasormus tai ei lainkaan sormusta. Vanhin säilynyt vihkisormus on tehty raudasta ja se on luultavasti egyptiläisten valmistama. Egyptiläisissä hieroglyfeissä sormus esiintyy ikuisuuden ja jatkuvuuden symbolina.

Juutalaisen historioitsijan Josephusin mukaan israelilaiset käyttivät ensimmäisenä kultaisia vihkisormuksia. Hänen mukaansa sekä Mooseksella että Aaronilla oli vihkisormus, mutta sitä ei tiedetä, olivatko ne varmasti kultaa. Mooseksen ja Aaronin sormukset ovat tosin voineet olla myös arvovallan merkki. Sormuksen vanhimpiin käyttötapoihin nimittäin kuuluu niiden kantaminen vallan ja luottamuksen merkkinä. Kullan käyttö vihkisormuksissa kuitenkin vakiintui, mikä johtuu siitä, että kullalla oletettiin ympyrän tavoin olevan vahvistavia voimia. Kulta symboloi myös uskollisuutta ja kestävyyttä.

Vaikka vihkisormuksia oli käytetty jo ennen ajanlaskumme alkua, ne yleistyivät vasta keskiajalla. Sitä ennen käytettiin pääasiassa metallirahaa, joka ojennettiin morsiamelle kahden todistajan läsnä ollessa. Epäillään, että nykyinen sormuksen vaihtamisrituaali olisi saanut alkunsa teutoneilta. He halkaisivat kolikon ja puoliskot annettiin sekä morsiamelle että sulhaselle avioliiton merkiksi.

Osa tutkijoista on sitä mieltä, että sormus ei ole maagisuuden symboli, vaan se on saattanut esittää kaapattua morsianta, jonka kädet sidottiin pakenemisen estämiseksi. Toisaalta väitetään, että sormus symbolisoisi sydämen kahlitsemista. Antiikin anatomistit olivat nimittäin sitä mieltä, että nimettömän sormen verisuonet kulkivat suoraan sydämeen. Suonesta käytettiin nimeä vena amores eli rakkauden laskimo.

Nimettömällä uskottiin olevan myös parantavia ja suojelevia voimia. Nimettömän vanha latinankielinen nimi onkin digitus medicus eli parantava sormi. Siksi sormus alkujaan pujotettiin nimettömään sormeen. Kullan ja sormuksen mahdollisten maagisten ja elvyttävien voimien haluttiin siis kulkeutuvan pahalta suojelevasta pikkusormesta suoraan sydämeen. Variaatioita sormuksen paikasta kuitenkin esiintyi. Esimerkiksi 1700-luvulla vihkisormus saatettiin laittaa peukaloon.

1500-luvulla tuli muotiin, että sormuksen sisäpintaan kaiverrettiin jokin lyhyt motto tai muistolauseke. Esimerkiksi Lady Cathcart kirjoitutti sormukseensa näin: ”Mikäli elän, minulla on niitä viisi.” Lady Cathcart oli juuri mennyt naimisiin neljännen kerran. Tarina ei valitettavasti kerro, pääsikö hän vielä viidennen kerran avioon. Sormukseen saatettiin kaivertaa myös kaksi toisistaan kiinni pitävää kättä. Lausekkeiden ja koristeluiden kaivertamisesta luovuttiin hiljalleen 1700-luvulla ja muotiin tuli sileä kultasormus.

Timanttisormusten antaminen on suhteellisen tuore Italiasta peräisin oleva tapa. Italiassa timantteja on kutsuttu ”elämän liekiksi” ja sen vuoksi niitä käytetään myös vihkisormuksissa. Vihkisormuksesta tuli ehdottomasti pitää hyvää huolta, sillä sen pudottaminen, rikkominen, sormesta ottaminen tai kadottaminen johti huonoon onneen.

1600-luvun lopun Ruotsi-Suomessa tuli tavaksi, että vihittäessä sulhanen antoi morsiamelle toisen sormuksen. Vähitellen alettiin käyttää kahta sileää sormusta. Tapa on ainutlaatuinen, sillä muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa kaksi sormusta tarkoittaa leskeä.


Totuus löytyy supermarketeista

Albertan yliopiston psykologi Andrew Harrell johti tutkimusta, jossa selvitettiin kuinka vanhemmat huolehtivat lapsistaan. Harrell oli lähettänyt supermarketteihin joukon tarkkailijoita, jotka silmä kovana väijyivät lapsia ja heidän kaitsijoitaan. Tarkkailijat havaitsivat, että noin 14 prosenttia lapsia kaitsevista henkilöistä kadotti ainakin kerran hoivattinsa silmiensä ulottuvilta. Kuitenkin nuorista ja kauniista naisista, jotka eivät käyttäneet hääsormusta, peräti 19 prosenttia kadotti lapsensa jossakin vaiheessa markettikäynnin aikana.

Tämä on Harrellin mielestä selvä osoitus siitä, että vanhemmat, jotka eivät käytä hääsormusta, piittaavat lapsistaan vähemmän kuin sormusta käyttävät vanhemmat. Varsinkin kauniit henkilöt, jotka eivät pidä hääsormusta, ovat erityisen piittaamattomia lapsiaan kohtaan. Viime vuonna Harrell sai selville sen, että vanhemmat kaitsevat vähemmän rumia kuin kauniita lapsiaan.

Harrell on sitä mieltä, että hääsormuksen käyttämättömyys on osoitus siitä, että henkilö ei sitoudu perheeseen, parisuhteeseen ja lasten hoitamiseen. Supermarketit ovat Harrellin mukaan hyvin sosiaalisia paikkoja, joissa voi solmia vaikkapa banaaniterttua punnitessa romanttiset treffit vieressä seisovan henkilön kanssa. Banaanin hipelöinti ja puristelu voi tietysti antaa seksistisen mielikuvan ostoksilla olevalle adonikselle. Punnittavia hedelmiä ja vihanneksia kannattaakin käsitellä varoen, ettei vain aiheuta väärinkäsityksiä, varsinkin jos sormessa ei satu olemaan sitä hääsormusta.

Että tällainen vakavasti otettava tutkimus tällä kertaa. Pitänee itsekin alkaa käyttää sormusta, jottei kukaan aktivisti vain tule syyttämään lasten heitteillejätöstä.

Tutkimuksen lähde: Albertan yliopisto