IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Mikä ihmeen G-spot?Perjantai 09.11.2007 23:10

Usein puhutaan myös naisen G-pisteestä. Tämä mysteerinen G-spot eli G-piste lienee eräs
seksuaalisuuden alan kiistellyimmistä käsitteistä.



Nimensä G-spot on saanut "löytäjältään", saksalaiselta lääkäriltä Ernst Grafenbergilta (1881-1957). G-pisteen sanotaan sijaitsevan noin kahdeksan sentin päässä emättimen suuaukosta, emättimen etuseinämässä. Suurimmalla osalla naisista tuo piste löytyy kello 11–13 väliltä navan sijaitessa kello 12:n kohdalla. Koska G-piste sijaitsee syvällä, tarvitaan pisteen löytämiseksi emättimen seinämän voimakasta painamista. Naisen kiihottuminen helpottaa pisteen löytymistä.

Nykykäsityksen mukaan mitään erillistä G-pistettä ei ole, mutta laaja alue emättimen etuseinää voi olla kiihottumisherkkä ja tuottaa mielihyvää. Mitään varsinaista anatomista pistettä sieltä ei kuitenkaan löydy, joten termi G-piste on väärä. Tutkijat eivät vielä tiedä, mikä tuo G-piste anatomisesti oikeastaan on.



Alueen sijainti, koko ja toiminta on yksilöllistä ja se vaihtelee myös kiihottumisasteesta riippuen. Joillakin naisilla myös emättimen syvät osat ja etenkin kohdunkaula voivat olla erityisen herkkiä alueita. Osalla naisista voi orgasmivaiheessa erittyä virtsaputken ympärillä olevista Skenen rauhasista koostumukseltaan hyvin samankaltaista eritettä kuin miehen siemenneste, vaikka tietenkin ilman siittiöitä. Ilmiötä on nimitetty myös ”naisen ejakulaatioksi.” Myös G-piste-ejakulaatioksi ilmiötä on toisinaan kutsuttu, mutta kumpikaan nimitys ei kuitenkaan ole lääketieteellisesti asianmukainen ilmaisu.

Monet vannovat edelleen G-pisteen olemassaolon nimeen, ja valmistajat ovat tuoneet markkinoille erilaisia G-pistesauvojakin. Näiden sauvojen suosio on vankkumaton.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.