IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Mikä ihmeen G-spot?Perjantai 09.11.2007 23:10

Usein puhutaan myös naisen G-pisteestä. Tämä mysteerinen G-spot eli G-piste lienee eräs
seksuaalisuuden alan kiistellyimmistä käsitteistä.



Nimensä G-spot on saanut "löytäjältään", saksalaiselta lääkäriltä Ernst Grafenbergilta (1881-1957). G-pisteen sanotaan sijaitsevan noin kahdeksan sentin päässä emättimen suuaukosta, emättimen etuseinämässä. Suurimmalla osalla naisista tuo piste löytyy kello 11–13 väliltä navan sijaitessa kello 12:n kohdalla. Koska G-piste sijaitsee syvällä, tarvitaan pisteen löytämiseksi emättimen seinämän voimakasta painamista. Naisen kiihottuminen helpottaa pisteen löytymistä.

Nykykäsityksen mukaan mitään erillistä G-pistettä ei ole, mutta laaja alue emättimen etuseinää voi olla kiihottumisherkkä ja tuottaa mielihyvää. Mitään varsinaista anatomista pistettä sieltä ei kuitenkaan löydy, joten termi G-piste on väärä. Tutkijat eivät vielä tiedä, mikä tuo G-piste anatomisesti oikeastaan on.



Alueen sijainti, koko ja toiminta on yksilöllistä ja se vaihtelee myös kiihottumisasteesta riippuen. Joillakin naisilla myös emättimen syvät osat ja etenkin kohdunkaula voivat olla erityisen herkkiä alueita. Osalla naisista voi orgasmivaiheessa erittyä virtsaputken ympärillä olevista Skenen rauhasista koostumukseltaan hyvin samankaltaista eritettä kuin miehen siemenneste, vaikka tietenkin ilman siittiöitä. Ilmiötä on nimitetty myös ”naisen ejakulaatioksi.” Myös G-piste-ejakulaatioksi ilmiötä on toisinaan kutsuttu, mutta kumpikaan nimitys ei kuitenkaan ole lääketieteellisesti asianmukainen ilmaisu.

Monet vannovat edelleen G-pisteen olemassaolon nimeen, ja valmistajat ovat tuoneet markkinoille erilaisia G-pistesauvojakin. Näiden sauvojen suosio on vankkumaton.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

Seksivälineet ongelmien hoidossaTorstai 08.11.2007 20:46

Erilaisissa elämäntilanteissa tapahtuneet muutokset tai vaikeudet näkyvät usein nopeasti miehen erektiossa. Penis ei kovetu riittävästi tai ollenkaan kiihottumisesta huolimatta. Erektiohäiriöitä osataan nykyään tehokkaasti hoitaa lääkkeillä. On kuitenkin tilanteita, joissa hoitokeinoa ei löydy tai lääkitystä ei haluta käyttää, ja mies haluaa kuitenkin antaa nautintoa kumppanilleen. Tällöin voidaan hyväilyn ja hellyyden lisäksi mainiosti käyttää hieromasauvaa. Myös miehen hyväilyssä kannattaa muistaa, ettei peniksen tarvitse aina olla täysin kova suurimman mahdollisen nautinnon saavuttamiseksi, eikä sen hieman pehmeämpi olemus merkitse vähäisempää kiihotusta. Mies voi saavuttaa orgasmin kaltaisia elämyksiä esimerkiksi hieromasauvalla tapahtuvalla anaalihieronnalla. Penis voi olla samanaikaisesti puolijäykkä tai veltto.

Useisiin sairauksiin ja vammaisuuteen liittyy kanssaihmisten ennakkoluuloista johtuen yksinäisyys, kumppanin puute. Seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen jää oman itsensä tehtäväksi. Hieromasauva tai muu kiihotin on hyvä itsetyydytysväline, mutta näiden käytössä voi esiintyä fyysisestä toimintakyvystä johtuen käytännön ongelmia. Käsivoimat tai niiden toimintakyky eivät ehkä riitä. Oikeanlaisen asennon löytymisessä voi olla myös vaikeuksia.



Tällaisiin seikkoihin kannattaa sauvaa tai kiihotinta valitessa kiinnittää huomiota, ja kokeilla, että se tuntuu mukavalta ja tukevalta kädessä. Imukupilla kovaan pintaan kiinnitettävä tekopenis voi jossain tapauksissa olla käytännöllinen, samoin kuin kevyt, etusormen ja peukalon välissä pidettävä kiihotin.

Naisen ikääntyessä ja estrogeenihormonin tuotannon loppuessa on tyypillistä emättimen limakalvojen haurastuminen ja kuivuminen sekä emättimen kutistuminen. Erityisesti silloin, kun yhdyntöjä ei ole. Tällöin sauvan käyttö on perusteltua jo pelkästään kutistumisen estämiseksi.

Tekopeniksien käytöstäTorstai 08.11.2007 00:15

Tekopenikset, hieromasauvat eli vibraattorit, sekä dildot on kehitetty itsetyydytyksen apuvälineiksi ja seksin rikastuttamiseen, hyväilyyn ja kiihottamiseen. Myös pariskunnan yhteisleikkeihin sauvat toki sopivat mitä mainioimmin! Sauvan muoto, pehmeys, koko, materiaali ja ulkonäkö ovat makuasioita. Jokaisella on omat mieltymyksensä.

Itsetyydytyksessä, jolloin itse säätelee sauvan liikettä, sauvan kovuudella ei ole merkitystä, mutta käytettäessä sauvaa partnerin kanssa saattaa pehmeä materiaali olla miellyttävämpi. Kova sauva voi toisen käsittelemänä aiheuttaa limakalvojen ärtymistä, hankautumista ja kipua. Näiden ehkäisemiseksi sauvaleikeissä kannattaa käyttää liukuvoidetta. Pehmeä ja varovainen aloitus on paikallaan, rajuutta voi lisätä sitten kumppanin toiveiden mukaan.

Hieromasauvan (vibraattori) aiheuttama tärinä voi tuntua miellyttävältä ja aiheuttaa voimakastakin kiihotusta molemmilla sukupuolilla myös nännien, peräaukon seudun, välilihan ja miehillä kivesten hyväilyssä. Hyvät "vibrakohteet" ovat yksilöllisiä. Kannattaa kokeilla koko kehon alueella. Kainalot, niska, varpaanvälit, korvantaustat… Vain mielikuvitus on rajana. Hieromasauva saattaa tuntua myös epämiellyttävältä. Siksi kiihotus tuleekin toteuttaa aina kiihotettavan ehdoilla, tai muuten voi käydä niin, että tuuli kääntyy ja koko homma loppuu siihen.

Peräaukkoa ympäröi runsas ja herkkä sukupuolihermojen verkko. Siitä syystä monet - mutta eivät kaikki - ihmiset nauttivat erityisen paljon ns. anaaliseksistä eli peppuseksistä, peräaukon hyväilyistä ja peräsuoleen työntymisestä. Jos hieromasauvaa käytetään anaaliseksissä, kannattaa aloittaa hyvin varovasti. Ensin voi vaikkapa sormella kokeilla kumppanin sietokykyä ja sitten siirtyä pienempien sauvojen tai pepputappien kautta itselle sopivaan ja haluttuun kokoon. Peräaukon ja -suolen limakalvo ei kostu kuten emättimen. Se myös hankautuu ja rikkoutuu helpommin. Siksi liukuvoiteen käyttö on ehdottoman tärkeää! Peppuseksissä on tärkeää muistaa myös hygienia. Suoleen luonnollisena kuuluva bakteerikanta ei kuulu emättimeen, vaan saattaa aiheuttaa kiusallisia tulehduksia.

Peppuseksissä käytettyä hieromasauvaa, sormea ja penistä ei saa ilman pesua laittaa emättimeen. Kondomin käyttö hieromasauvan päällä on hyvä keino tulehdusten välttämiseksi. Välineiden pesu heti käytön jälkeen on syytä muistaa, näin eivät pöpöt pääse iloa pilaamaan.
Arvioitaessa mikä seksivälineistä on se ihan perinteisin, vievät historian pyörät meidät kauas, kauas vuosituhansien taakse, kuten jo historiaosuudessa kerroimmekin. Fallos on ollut kautta historian hedelmällisyyteen ja erotiikkaan liittyvä symboli. Siitä vähitellen muodostuneet seksivälineet, sauvat, ovat olleet paitsi tunnetuimpia, myös suosituimpia. Seksivälineiden suosio on kasvanut tasaisesti 2000-luvulle tultaessa. Niin naistenlehdet kuin myös ns. saippuatelevisiosarjatkin ovat nostaneet seksivälineet rohkeasti pöydälle ja kaiken kansan tietoisuuteen, jopa trendituotteiksi asti.

Suomessakin saatiin maistaa suuren maailman tyyliä, kun mainostoimisto PHS, muotoilija Stefan Lindfors ja erotiikkaliike Sin City yhdessä lanseerasivat vuoden 2004 lopulla Serpent-nimisen vibraattorin. Tuotteen julkistamista seurasi Euroopankin mittapuulla ennennäkemätön ja ennenkokematon hype eli median ja sitä kautta kuluttajien innostus yksinkertaista ja perinteistä seksivälinettä, sauvaa, kohtaan. Uutinen uutisessa oli itse asiassa median oma reaktio ja aitoa uteliaisuutta tuotetta kohtaan!

Näitä falloksen muotoisia, miehen penistä ulkonäöltään muistuttavia ja sitä korvaavia seksivälineitä kutsutaan tekopeniksiksi. Ensimmäiset fallos-sauvat olivat valmistetut puusta tai luusta. Sittemmin materiaalit ovat monipuolistuneet ja perinteinen fallos-muoto on saanut matkan varrella erilaisia lisäsiivekkeitä ja -osia (mm. klitorikseen osuva lisäosa, jne.). Sen ulkonäköä on muotoiltu siten, että se ei enää muistuta niin tyypillisesti miehen penistä.



Joissakin tekopeniksissä on tyvipäässä imukuppi, jonka avulla ne voidaan kiinnittää sileään pintaan, esimerkiksi tuolille tai seinään. Osassa mukana ovat myös kivekset. Tekopeniksiä on saatavana myös kaksihaaraisina, joissa on ikään kuin pienempi penis vieressä. Se on tarkoitettu laitettavaksi samanaikaisesti peräaukkoon. On myös kaksipäisiä tekopeniksiä, joita voidaan käyttää partnerin kanssa samanaikaisesti. Samoin on saatavana ns. alaharness- eli vyö-dildoja, jotka voi pukea päälleen ikään kuin penikseksi itselleen.

Tekopeniksiä on ulkonäöltään monenlaisia. Niitä on olemassa aitoa penistä muistuttavina, ns. realistisina sauvoina, ja falloksen muotoisena, mutta aitoa penistä ulkonäöltään muutoin hyvin vähän muistuttavina, ns. dildoina. Dildoja on todella monen näköisiä, sileäpintaisista hullunhauskoihin kuvioihin - vai mitä sanoisitte delfiinin, porkkanan, banaanin, käärmeen, myyrän, lohikäärmeen tai kaalimadon näköisistä sauvoista?

Toinen jakoperuste on sauvan käyttämä energianlähde: onko sauva varustettu moottorilla vai onko sauvaa tarkoitus käyttää käsikäyttöisesti. Tällä perusteella sauvat voidaan jakaa hieromasauvoihin eli vibraattoreihin ja moottoroimattomiin sauvoihin eli dildoihin.

Vibraattoreihin saadaan moottorilla aikaan värinä, joka voi olla joko yksinopeuksinen tai joko portaittain tai portaattomasti säädettävissä. Osassa hieromasauvoja kiihotinvaikutus perustuu hieromasauvan pyörivään kiertoliikkeeseen tärinän sijaan. Tätä sanotaan rotaatioksi. Värinän tai kiertoliikkeen tarkoituksena on lisätä seksuaalista mielihyvää ja kiihotusta. On empiirisesti todistettu, että monet naiset, jotka kärsivät orgasmin puutteesta, ovat saaneet apua juuri emättimen seinämiä hierovalla rotaatiosauvalla, jossa on mukana myös klitoriskiihotinosa. Nykykäsityksen mukaan myös värinän taajuuksilla on merkitystä, ja siksi moottorien värinän taajuudet vaihtelevat. Eräissä monimutkaisemmin toteutetuissa sauvoissa värinän syketiheys on huomioitu siten, että niiden syketiheyttä (pulssia) voidaan vaihdella.

Hieromasauvat toimivat yleensä paristoilla. Paristopesä ja voimakkuuden säätö sijaitsevat joko johdon päässä laitteesta tai laitteen tyvessä, mutta myös johdottomia eli kaukosäätimellä toimivia laitteita on tullut markkinoille enenevässä määrin. Markkinoiden viimeisin uutuus ovat verkkovirralla ladattavat ja heti käyttövalmiit vibraattorit, joita tosin rasittaa vielä melko kallis hinta. Tulevaisuus näyttää, miten tämä uusi innovaatio saa kuluttajat innostumaan.

Moottorin sijainnilla itse laitteessa sekä pintamateriaalilla on merkitystä tärinän voimakkuuteen ja kohdentumiseen. Osassa hieromasauvoja on myös klitoriskiihotin, jonka tarkoitus on "kutittaa" klitorista työnnettäessä hieromasauvaa emättimeen. Tällöin puhutaan klitoriskiihottimella varustetuista sauvoista, klitoriskiihotin-sauvoista.

Paitsi käytetty voimanlähde, myös pintamateriaalit ja pinnan kuviointi erottavat sauvoja toisistaan. Sauvoja valmistetaan joko ei-huokoisista tai huokoisista materiaaleista, kovista tai pehmeistä raaka-aineista. Materiaalin huokoisuudella viitataan materiaalin pinnan rakenteeseen eli siihen, päästääkö pinta läpi kosteutta vai ei, ja kuinka helposti ulkopuoliset epäpuhtaudet sauvan pintaan tarttuvat.

Tällä on merkitystä lähinnä yleisen hygienian kannalta. Ei-huokoisesta materiaalista tehdyt sauvat ovat hivenen helpompia pitää puhtaana, mutta toisaalta ne ovat varsin kovia ja kylmiäkin materiaaleja sauvan raaka-aineiksi. Ei-huokoisia materiaaleja ovat mm. lasi, teräs ja akryyli. USA:ssa on kehitetty akryyli- ja lasisauvoja, joiden sisällä on lämmittämisen kestävää nestettä. Huokoisista materiaaleista valmistetut sauvat ovat käyttäjäystävällisempiä. Huokoisia materiaaleja ovat muovi, kumi, kumin ja silikonimassan sekoite sekä puhdas silikonimassa. Puhdas silikonimassa on noussut 2000-luvulla niin valmistajien kuin kuluttajienkin erityiseen suosioon. Vaikka silikoni on materaalina muita kalliimpaa, ovat kovaksi puristetun silikonin turvallisuusnäkökohdat muita materiaaleja paremmat. Silikoni sopii myös kumiallergikoille ja sen allergiaturvallisuus on selkeästi muita materiaaleja parempi. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan onkin kuitenkin mahdollista, että kumi raaka-aineena ei olisikaan niin allergisoivaa, vaan että allergiareaktion aiheuttajana on kumin pintaan lisätty talkki. Itse kumihan on kumipuusta saatu luonnon raaka-aine. Markkinoilla onkin jo kumisten seksivälineiden valmistajia, jotka kiinnittävät erityistä huomiota kumin puhtauteen ja talkittomuuteen. Monille ihmisille turvallisuus on tärkeä tekijä seksivälineitä hankittaessa.

Pinnan kuviointi vaikuttaa myös sauvan käyttöominaisuuksiin. Sauva voi olla joko kokonaan sileäpintainen, siinä voi olla joku yksittäinen kohokuvio vaikkapa tyvessä, tai sauvan varsi voi olla kokonaan kuvioitu esimerkiksi erilaisin ja erikorkuisin kiihotinnystyröin tai aaltokuvioin. Mitä enemmän sauvassa on kohollaan olevia kuviointeja, sen rajumpi sauva on. Sen sijaan nykyään suositut eläinhahmot ynnä muut sellaiset kuviot, jotka eivät juuri kohoa sauvan pinnasta, eivät vaikuta paljoakaan sen käyttöominaisuuksiin, ovatpahan vain hauskannäköisiä veijareita!



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

Leikkikalujen hoito-ohjeetTiistai 06.11.2007 00:34

Uusiin seksivälineisiin tutustumiseen on hyvä varata tarpeeksi aikaa ja sopivan rento mielentila. Estot romukoppaan ja tutkimusmatkalle! Välineiden käytössä kannattaa käyttää normaalia maalaisjärkeä. Käyttäessäsi välineitä kumppanisi kanssa, opettele lukemaan hänen tuntemuksiaan oikein ja kuuntele hänen toiveita siitä, miten hän haluaa sinun toimivan välineen kanssa.

Paristojen asentamisessa kannattaa aina ensin tutustua laitteen mukana tuleviin ohjeisiin. Ellei ohjetta ole ja paristojen asentaminen aiheuttaa epävarmuutta, kannattaa ottaa yhteyttä laitteen myyneeseen liikkeeseen. Varovasti kokeillenkin voi edetä, laitteet kun toimivat samalla periaatteella kuin vaikkapa kaukosäätimet, korvalappustereot ym. Moottoroituja välineitä käsitellessä tulee olla helläkätinen niin paristoja asennettaessa kuin voiman säädössäkin, sillä liiallisella voimankäytöllä laite saattaa rikkoutua. Kannattaa myös pitää huolta siitä, että ei tiputa laitetta, väännä tai taivuttele turhan päiten.

Monissa vibraattoreissa on nykyään maininta “WATERPROOF”, joka tarkoittaa vedenkestävää. Sin City suosittelee, että merkinnästä huolimatta näitä vibraattoreita vältettäisiin käyttämästä veden kanssa, sillä roiskeenkestävyys olisi täsmällisempi ilmaus. Jos kuitenkin haluat käyttää laitetta veden yhteydessä, ei laite vahingoitu patteripesään menevästä vedestä, mikäli kuivaat patteripesään menneen veden HETI käytön jälkeen. Samoin patterit on kuivattava huolellisesti. Muutoin patterit voivat hapettua joutuessaan veden kanssa kosketuksiin. Jätä tällöin laitteen patteripesä auki kuivumista varten äläkä laita vielä pattereita pesään.

Paristokäyttöiset laitteet voivat "väsyä", jos yksittäinen käyttökerta venyy pitkäksi. Suosittelemme, että käytät laitetta enintään 30 minuuttia kerralla. Paristokäyttöisistä laitteista kannattaa ottaa paristot pois silloin, kun laitetta ei käytetä. Käyttämättömässä laitteessa olevat patterit saattavat alkaa vuotaa laitteen sisälle hapettaen ja pilaten itse laitteen toimintakelvottomaksi. Suosittelemme alkaliparistojen tai akkupattereitten käyttöä, koska niillä on pitkä käyttöikä, eivätkä ne helposti vuoda tyhjentyessään.

On tärkeää, että säilytät silikonipintaiset tai kumiset (eli kaikki pehmeäpintaiset materiaalit) seksivälineesi ERILLÄÄN toisistaan, esim. suojaliinaan käärittynä tai eri tilassa. Näin ne eivät edelleen pehmene ja sula toisiinsa kiinni, jos huoneen lämpötila nousee. Muista myös säilyttää aina välineesi auringonvalolta suojattuna ja mahdollisimman viileässä tilassa, korkeintaan huoneenlämmössä.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City
Kun olet tekemässä ostopäätöstä sauvan tai kiihottimen hankkimiseksi, mieti ensin, mitä uudelta seksivälineeltä oikein odotat; mikä laitteessa on sellaista lisäarvoa, jota seksielämäsi piristämiseksi kaipaat. Tässä muutamia seikkoja, jotka sinun kannattaa ottaa huomioon mieluisimman laitteen löytääksesi:

1. Laitteen pintamateriaali.
Haluatko kovan, joustamattoman ja siten rajumman seksilelun, vai voisiko tarkoitukseesi sopia pehmeämpi, laajemmin esim. värinää jakava silikoni tai muu huokoinen materiaali?

2. Moottoroitu vai ei?
Onko moottorin värinä tai rotaatio ominaisuus, jota laitteeltasi kaipaat, vai olisiko käsikäyttöinen vempele sittenkin parempi?

3. Värinäteho.
Kaipaatko kovaa värinää vai toimisiko laite sinulla paremmin herkemmällä värinätaajuudella?

4. Moottorin äänekkyys.
Nukkuuko naapuriasunnossa herkkäkorvaisia? Et halua herättää herkkäunista jälkikasvua?

5. Koko ja halkaisija.
Onko mielihaluissasi saada todella jykevä laite, joka täyttää sinut, vai mielisitkö mielummin pientä mutta tehokasta petikaveria?

6. Kiihotettava kehon kohta.
Onko haaveissasi hankkia seksilelu, jolla voi kutitella klitorista, viihdyttää vaginaa vai peräti paneutua peppuseksin saloihin?

7. Perinteinen vai muotoiltu sauva?
Onko tarkoituksenasi saada mahdollisimman moniulotteinen väline vai panisitko etusijalle perinteisen version?

8. Hinta.
Kestääkö kukkarosi pitkäaikaista ja kalliimpaa sijoitusta vai tyydytkö halvempaan helistimeen?

9. Vesileikkeihin?
Viihtyisitkö leluinesi suihkun syleilyssä vai pedissä ponnistellen?

10. Kumppanin kanssa vai yksin?
Fantasioitko hellistä hetkistä kumppanin kera vai ohjaatko itsesi omin käsin onneen?

Vastattuasi edellä esitettyihin pohdiskeluihin, tiedät ainakin sen, millaisia ominaisuuksia et ainakaan halua laitteellasi olevan... Yhdessä erotiikkaliikkeen asiantuntevan henkilökunnan kanssa sinun onkin helpompi löytää etsimäsi ja juuri tarpeisiisi sopiva mielihyvälaite!



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

Seksin apuvälineetLauantai 03.11.2007 22:29

Iloa ja apua sekä muuta hyödyllistä erotiikkaliikkeiden tuotteista


Elämässä on paljon tilanteita, joissa erilaiset seksiapuvälineet ovat tarpeellisia, kuten esimerkiksi toiminnallisten häiriöiden hoidossa. Mutta seksiapuvälineitä – seksileluja - voi hankkia puhtaasti seksin iloksi ja piristeeksi. Tahdikasta on huomioida, että myös toinen pitää seksiapuvälineistä tai muusta tunnelman piristyksestä välineiden tai vaikkapa erotiikkapelien avulla. Mielihyvää, nautintoa, kiihotusta sekä lämpöä ja hellyyttä kaipaa meistä jokainen. Nämä toiveet voi toteuttaa esimerkiksi lahjan muodossa. Lahjapakkaukseen voi kääriä hierontaöljyn, aromaattisen öljyn tai vaikkapa kylpyvaahdon ja herkistävän balsamin. Vartalopöly sekä sulkasivellin voivat olla uusi kokemus koskettamisesta. Pölyjä on eri makuisia ja ne voi nuolla iholta pois. Lahjaksi voi hankkia myös esimerkiksi pimeässä hehkuvat sormivärit, joilla voi viestiä toiselle uudella herkällä tavalla. Seksi on aikuisen tärkein leikki ja seksin pitäisikin aina olla leikkimielen sävyttämää.



Erotiikkaliikkeissä on eroja, mutta hyvän liikkeen tunnistat laadusta, tuotetuntemuksesta, luotettavuudesta, tyylistä sekä tietysti hyvästä asiakaspalvelusta. Ostokset voi ujoinkin tehdä helposti netin välityksellä. Ostoskorin täyttäminen kierrellen nettikaupassa käy helposti ja postin välityksellä tuotteet pääsevät perille huomaamattomasti syrjäisemmillekin seuduille.

Seksivälineillä voidaan kompensoida tai helpottaa vamman tai sairauden aiheuttamaa seksuaalisen toimintakyvyn muutosta. Tällöin puhutaan seksiapuvälineistä. Apuvälinearvion tekee toimintaterapeutti yhdessä seksuaaliterapeutin kanssa. Lausunnon apuvälineen tarpeesta tekee toimintakyvyn arvioija ja usein tarvitaan vastuulääkärin suositus seksiapuvälineen tarpeellisuudesta. Lausunto lähetetään apuvälineen maksavalle taholle.

Itsetyydytys on tärkeä alue oman itsensä tuntemisessa ja siinä, että kosketus omaan ruumiiseen säilyy itserakastelun avulla. Ensisijaisesti on tärkeää tuntea oma ruumis ja sen herkimmät alueet, jotta voi kumppanille kertoa mikä, miten ja mistä tuntuu hyvältä. Itsetyydytykseen ja kiihottamiseen löytyy niin naisille kuin miehille runsaasti apuvälineitä. Klitoriskiihottimet ja nautintovibrat, joita löytyy aloittelijoillekin, ovat suosittuja apuvälineitä mm. orgasmin saavuttamisen opettelussa ja kiihottumisongelmien ratkaisemisessa. Vibraattorin tai oman peniksen päälle voi lisätä oman maun mukaan silikonisen, nystypintaisen suojan lisätuntemuksen aikaan saamiseksi. Vibraattoreja, kuten myös klitoriskiihottimia voi käyttää naiset sekä miehet.

Sauvat auttavat ns. G-pisteen löytämisessä. Naisilla G-pisteen oletetaan sijaitsevan emättimen etuseinämässä ja miehillä se sijainnee peräsuolen ja eturauhasen välissä ja sitä voi stimuloida peräsuolen etuseinämästä käsin. Osa ihmisistä kokee pisteen hyväilyn erityisen miellyttävänä. Joillakin naisilla pisteen koskettelua saa aikaan virtsaamisen tarpeen tai epämiellyttävän tuntemuksen, jopa kipua. G-pisteen olemassa olosta on ristiriitaisia käsityksiä.

Anustapit, -pallot ja - sauvat voivat olla omien käsien lisänä ja apuna omien erogeenisten alueiden löytämisessä. Tuotteista löytyy useita kokoja ja alussa kannattaakin edetä pienemmästä isompaan, ettei tule pelon ja pettymyksen tunteita turhaan.

Miesten käyttöön on olemassa erilaisia tekovaginoita, silikonimassaisesta taskumallista aina oikeaa vaginaa muistuttavaan kumiseen malliin. Liukuvoiteen käyttö on suositeltavaa, ellei välttämätöntä.
Kivekset ovat monelle miehelle eroottinen ja kosketukselle herkkä alue. Kiveksien kosketteluun ja venyttelyyn löytyy myös erilaisia lisävälineitä alkaen nahkaisista ja päättyen kirurgin teräksestä valmistettuihin renkaisiin.

Tyhjiöpumppu voi toimia myös itsetyydytyksen apuvälineenä ja erektiota tehostamassa, pituusmittaa se ei kuitenkaan penikseen lisää kuin tilapäisesti.

Silikonista valmistettu nännivibra käy sekä miehille että naisille herkän alueen hyväilyyn. Pieni tyhjiöpumppu pumppaa nännin esiin ja renkaalla voi tukea nännin pysymistä ”erektiossa”. Laite käy itsetyydytyksen lisäksi sisään vetäytyneen nännin esiin ottamiseen ja imetyksen helpottamiseen. Rengasta ei saa käyttää imettäessä tukena, koska se voi luiskahtaa pois nännin ympäriltä ja joutua vauvan nieluun. Laitetta voi käyttää myös klitoriksen esiin ottamisessa.

Verenkiertoa vilkastuttavia öljyjä ja voiteita löytyy laaja valikoima hyvin varustelluista liikkeistä. Liukuvoiteiden käyttö on aina ehdottoman tärkeää käytettäessä seksiapuvälineitä, koska niistä puuttuu ns. luonnollinen kosteus. Liukuvoiteita löytyy vesipohjaisena, vesiliukoisena, hajuttomana, mauttomana ja värittömänä, joten jos tuntuu kiusalliselta kertoa käytöstä toiselle, kertominen ei ole välttämätöntä. Liukuvoiteen käyttö voi siis olla täysin huomaamatonta. Osa liukuvoiteista on myös ihoa lämmittäviä. Kevyt puhallus voidellulle iholle samanaikaisesti antaa lisänautintoa. Peräaukon alueelle suositellaan geelimäistä liukuvoidetta tai silikonivoidetta kitkan välttämiseksi.

Liukuvoiteet tai perushierontaöljyt voivat olla avuksi myös rentoutumisessa. Ne vähentävät esimerkiksi spastisuutta eli lihasjäykkyyttä tai kouristelua. Spastisuus saattaa etäännyttää myös omasta ruumiista ja silloin palautuminen ruumiiseen on ensiarvoisen tärkeää. Kosketus antaa nautintoa ja hyväksytyksi tulemisen tunteen ja liukuvoiteella kosketus saadaan intensiivisemmäksi.

Kondomeja on olemassa varmasti jokaiseen makuun. Uusia malleja tulee jatkuvasti markkinoille, vanhojen hyväksi koettujen rinnalle. Kohokuviolliset ja nystypintaiset kondomit antavat naiselle lisänautinnon. Joidenkin kondomien sisäpinnalle on lisätty liukuvoiteeseen puuduttavaa geeliä, joka viivyttää orgasmia. Kondomi voi olla avuksi, jos miehellä on herkkä siemensyöksy. Kondomi suojaa suuseksiä harrastettaessa seksitartunnoilta. Naisten genitaalialueen suojaamiseen on suunniteltu erityinen suuseksisuoja, jota on myös helpompi käyttää.

Erektiohäiriön hoito ei aina vaadi lääkehoitoa. Erektiota voidaan tehostaa tai se voidaan aikaansaada vaikkapa erotiikkaliikkeestä löytyvällä penisrenkaalla, penistuella ja tyhjiöpumpulla. Penisrenkaasta on apua myös em. herkän siemensyöksyn hallitsemisen oppimisessa. Renkaista kannattaa keskustella myyjän kanssa ja ainakin aluksi valita malli, jossa on säädön mahdollisuus.

Emättimen kuroutuminen voi olla seurauksena paikallisesta sädehoidosta esimerkiksi gynekologisien syöpien yhteydessä. Tällöin emättimen laajentaminen on tarpeen ja apuna voi käyttää vaikkapa tekopenistä sormien lisäksi. Valikoimasta on helppo löytää itselle sopivan kokoinen ja oloinen malli. Tekopenis voi olla ulkonäöltään klassinen tai moderni. Tekopenikset ovat miellyttävän pehmeästä silikonista tai kumista valmistettuja, hauskan näköisiä ja jopa humoristisiakin välineitä.

Tekopenistä apuna käyttäen voi etsiä myös lantionpohjan lihakset (ks. Lantionpohjanlihasten jumppa), joilla on merkitystä mm. virtsanpidätyskykyyn. Lantionpohjan lihaksia tarvitaan niin ikään rakastelussa: puhutaankin rakkauslihaksista. Lantionpohjan lihaksia on mahdollista harjoittaa ja parantaa näin lihaskuntoa (katso kohta lantionpohjan lihasten jumppa). Emättimeen laitettavia treenipalloja ja ns. Geishapalloja on erimallisia ja -kokoisia, erilaisista materiaaleista valmistettuja (mm. silikonista) sekä erivärisiä. Kierukan käyttäjällä saattaa ilmetä palloja käyttäessä verenvuotoa ja tällaisessa tapauksessa käyttö tulee lopettaa. Varovaisuutta on myös noudatettava, kun poistaa pallot emättimestä. Kierukan langat saattavat kietoutua pallojen välisen langan ympärille.

Eroottisia filmejä ja pornografiaa saa video - ja dvd - muodossa erotiikkaliikkeistä, ja ne voivat toimia piristeenä seksielämässä tai kiihottumisen apuvälineenä. Uutuutena markkinoille on tulossa eroottisen hierontaan ja kiihotushyväilyihin liittyvät filmit. Pornografia kiehtoo, kiinnostaa ja opettaa ihmistä, sen kertoo myös em. tuotteiden suuri menekki. Jokaisella meistä on oma vastuu siitä mitä katsomme, jokainen punnitsee omalta kohdaltaan pornografian hyödyt ja haitat.

Seksuaaliset mielikuvat ovat erottamaton osa meitä ja ne tulevat näkyviksi esimerkiksi pornografiassa tai eroottisessa taiteessa. Maailman sivuun on tuotettu kielletyn leimalla varustettua kirjallisuutta ja kuvataidetta. Kansanperinteessä on hyvin rehevää ja elämäntäyteistä kuvausta seksistä. On hyvä muistaa, että pornografia näyttää hyvin usein stereotyyppisen kuvan seksuaalisuudesta ja suorittamisen leima näkyy.

Kaupallinen seksi on tullut mahdolliseksi myös mm. nettiseksin, puhelinseksin ja seksiravintoloiden myötä. Joissakin elämäntilanteissa em. saattavat olla ainut väylä tiedon ja elämysten saamiseksi. Internetin välityksellä tuntuu kaikki olevan nykyisin mahdollista. Tämä voi olla jollekin myös ansa johon kiinnijääminen voi johtaa addiktoitumiseen eli riippuvuuteen. On syytä olla myös huolissaan nuorille, jopa lapsille, mahdollistuvasta tavasta saada seksuaalisuudesta, seksistä, naisesta ja miehestä hyvin kapea ja esineellistävä kuva. Tämän vuoksi jokainen aikuinen on omalta osaltaan vastuussa nuoren mahdollisuuksista käyttää internet-palveluja.

SeksityöntekijätPerjantai 02.11.2007 20:13

Seksityöntekijät antavat maksullista palvelua asiakkaiden toivomusten mukaan. Suomessa seksityöntekijöiden välittäminen on rangaistavaa eikä palveluja saa ostaa alle 18 vuoden ikäisiltä. Seksipalvelujen tarjonta julkisella paikalla ei ole sallittua. Seksityön ammattilaiset tarjoavat palveluja miehille ja naisille, niin hetero- kuin homoseksuaaleille sekä sosiaalisesti tai toiminnallisesti rajoitteisille henkilöille. Jotkut ovat erikoistuneet tiettyihin seksuaalisiin mieltymyksiin, esim. sadomasokismiin. Osa työntekijöistä ottaa asiakkaita vastaan omissa toimitiloissa, jotkut tekevät myös kotikäyntejä.

Pitääkö saada orgasmeja?Torstai 01.11.2007 09:14

Orgasmin ei tulisi olla seksin/yhdynnän ainoa tarkoitus tai päämäärä. Jokainen ratkaisee itse orgasmin tärkeyden omalla kohdallaan. Orgasmin saamista voi harjoitella ja sen voi saada monellakin eri tavalla. Toiset eivät saa orgasmia penetraatiossa, mutta onnistuvat saamaan sen esimerkiksi suuseksillä tai käsin hyväilemällä. Orgasmin merkitystä ei kannata ylikorostaa, mutta ei myöskään väheksyä.

Toisinaan voi todeta, että yleinen oletus orgasmista on, että se on merkki ”onnistuneesta” seksistä. Orgasmi voi kuitenkin olla pelkkä fysiologinen reaktio, eikä se itsessään kerro vielä siitä, onko seksi ollut nautinnollista tai miellyttävää. Jotta seksi olisi mielihyvän täyteistä ja kumppaneiden kesken intiimiä ja läheisyyden kokemusta lujittavaa, tulee voida luottaa siihen, että itse kullakin on lupa olla avoimesti ja rehellisesti läsnä juuri sellaisena kuin on. Näin tulee mahdolliseksi myös kertoa toiselle mistä pitää ja mistä ei. Suorituskeskeisen orgasmin tavoittelun sijaan kiintymykseen perustuvassa suhteessa korostuvat keskinäinen kunnioitus, huomioiminen ja vastavuoroisuus. Tällaisten olosuhteiden vallitessa voi kukin osapuoli tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi myös seksuaalisesti kokonaisena ihmisenä.
Harjoituskuulat

Harjoituskuulien eli treenipallojen tarkoitus on lantionpohjan lihasten harjoittaminen ja lihaskunnon ylläpitäminen. Treenipalloja on saatavana sekä erotiikkaliikkeistä että apteekeista. Harjoituskuulat voivat olla yksittäisiä metallisia kuulia tai joko metallisia tai pinnoitettuja kuulia, jotka laitetaan erityiseen soikiomaiseen säiliöön. Harjoituskuulien painot vaihtelevat 10 ja 50 gramman välillä.

Erotiikkaliikkeistä yleisesti saatavilla olevien harjoituskuulien etuna on niiden edullisuus, ja ne ovat vasta-alkajalle oiva harjoittelun apuväline. Perinteiset ns. Ben Wah -kuulat ovat suosittuja, mutta näiden pallojen huono puoli on niiden sisältämä nikkeli. Ns. Simpukka-kuulat ovat muovipinnoitetut ja siksi edellisiä turvallisemmat. Useimmiten apteekeista saatavien harjoituskuulien, ns. farmasiapallojen, etuna on niiden hygieenisyys ja pitkäikäisyys, mutta huonona puolena niiden suhteellisen korkea hinta. Sin City on tuomassa markkinoille keväällä 2006 uudenlaiset Vielle -harjoituskuulat, farmasiapallot, mutta jotka ovat apteekin hintatasoa edullisemmat. Nämä helppokäyttöiset pallot asetetaan oikealle paikalleen ns. asetusvarren avulla.

Kuten sanottua, harjoituskuulat on tarkoitettu lantionpohjan lihasten kunnon ylläpitämiseen ja em. lihasten kunnon kohottamiseen.



Miksi sitten lantionpohjan lihaksia on hyvä harjoittaa?



Virtsan pidätyskyvyttömyys eli inkontinenssi, raskauden ja synnytyksen aiheuttama lihasten venymisestä johtuva lihasheikkous lantionpohjan lihaksissa ja synnytyksen aiheuttamat repeymät sekä oman ja kumppanin seksuaalisen nautinnon lisääntyminen ovat hyviä syitä aloittaa lantionpohjan lihaksiston treenaus. Vanha vinkki on myös yhden kuulan laittaminen emättimeen ennen yhdyntää, jolloin mies voi tuntea kuulan työntäessään peniksensä naiseen. Kuulemamme mukaan nautinnollista...

Vaginapallot


Harjoituskuulia isommat vaginapallot on tarkoitettu ensisijaisesti mielihyvän tuottamiseen ja naisen seksuaaliseen kiihotukseen, mutta niitä voi käyttää myös lantionpohjan lihasten harjoitteluun. Vaginapallojen syntyhistoria johtaa Japaniin. Siellä arvostetut ammattimaiset miestenviihdyttäjät, geishat, pitivät itsensä “oikeassa vireessä” luusta tai metallista tehdyillä palloilla asiakkaiden välisinä aikoina.

Geishapallot muodostuvat yleensä kahdesta narulla toisiinsa kiinnitetystä pallosta ja niissä on myös ns. ulosvetonaru, joka jää emättimen aukon ulkopuolelle. Halkaisijaltaan geishapallot ovat yleensä 30-40 mm ja ne painavat yleensä yhteensä n. 65-75 grammaa. Geishapallojen pintamateriaali on joko muovia, kumia tai silikonia. Silikonipäällysteiset pallot sopivat myös kumi- ja nikkeliallergikoille. Geishapalloja on saatavana sekä kova- että pehmeäkuorisina, sileäpintaisina tai nystyröityinä. Edullisemmissa palloissa on edullisuuden vastapainona niiden lyhyt käyttöikä. Palloja usein yhdistää nylonnaru, jonka pitäminen hygieenisenä pitkään on melko mahdotonta. Siksi niiden suositeltu käyttöikä on korkeintaan kuukausi.

Pallojen sisällä on painavammat metallikuulat, jotka pääsevät liikkumaan pallon sisällä. Metallikuulat liikkuvat "epäkeskona" isomman pallon sisällä. Kun pallot ovat emättimessä ja nainen liikkuu, saa naisen oma liike aikaan pallojen sisällä olevien metallipallojen avulla tärinän, joka voi tuntua miellyttävältä ja kiihottavalta. Tällöin emätin kostuu.



Koska aistinautintokyky on yksilöllinen, pallojen aiheuttama mielihyvä on jokaisen naisen kohdalla erilainen ja kiihottumisen aste vaihtelee. Pallojen pitäminen emättimessä vaatii myös lantionpohjan lihasten käyttöä. Myös lantionpohjan lihasten supisteleminen voi aiheuttaa sukupuolista mielihyvää.

Vaginapallojen harjoitusvinkki: Aseta vaginapallot emättimeen ja supista lantionpohjan lihaksiasi vetäen samalla narusta vaginapalloja ulospäin (kuin tamponia). Jännitä ja pyri pitämään pallot sisälläsi. Rentouta sitten lihaksesi ja toista harjoitus uudelleen. Voit käyttää palloja myös siivotessasi tai lenkillä, mutta kannattaa ottaa huomioon, että saatat kostua ja kiihottua kesken toiminnon!

Moottoroidut vaginapallot

Samoin kuin moottoroimattomat, myös moottoroidut vaginapallot on tarkoitettu mielihyvän tuottamiseen ja naisen seksuaaliseen kiihotukseen. Moottoroiduissa vaginapalloissa liikkuvan metallikuulan korvaa patterikäyttöinen moottori, jota ei ole asennettu kiinteästi palloihin, mutta on kytkettynä niihin joko johdolla tai johdottomasti. Vaikutukseltaan moottoroidut geishapallot ovat samanlaisia kuin moottoroimattomatkin pallot. Metallipallon aiheuttama liike ja moottorin aiheuttama tärinä ovat kuitenkin jonkin verran erilaiset aistitunnultaan. On yksilökysymys kumpi tuntuu paremmalta. Moottoroituja geishapalloja voi myös käyttää peräsuolessa. Yhdynnän aikana niistä tuleva värinä aiheuttaa myös kumppanille miellyttäviä tuntemuksia.

Vaginatangot

Vaginatankojen ensisijainen tarkoitus on lantionpohjan lihasten harjoittaminen ja lihaskunnon ylläpitäminen. Niitä voi käyttää myös mielihyvän tuottamiseen ja naisen seksuaaliseen kiihotukseen. Vaginatanko on seksin apuvälineiden uusimpia tulokkaita. Laitteen avulla voi tehdä lihasten kuntokartoituksen, seurata harjoitusten edistymistä ja tehdä puristusharjoituksia. Laite on helppokäyttöinen: Mittauslaitteessa on kymmenen tasoa ja laite antaa äänimerkin sen tason kohdalla, jossa olet jännittäessäsi lantionpohjan lihaksiasi mahdollisimman voimakkaasti. Mitä korkeampi taso on, sen paremmassa kunnossa lihaksesi ovat.