IRC-Galleria

Sukupuolisella suuntautumisella tarkoitetaan ihmisen sukupuolikokemuksen mukaista käsitystä ja sen määräämää toimintaa.


Biologinen sukupuoli

Biologinen sukupuoli merkitsee ensisijaisten (sukupuolielimet) ja toissijaisten (rinnat, karvoitus, lihas- ja rasvakudoksen suhteelliset osuudet ruumiissa, koko) sukupuoliominaisuuksien mukaista jaottelua yleensä joko miehiin tai naisiin.

Sukupuolielinten mukaan määräytyvä sukupuoli

Ulkoisten sukupuolielinten mukaan ihmiset jaotellaan yleensä joko miehiin, naisiin tai sukupuoleltaan määrittelemättömiin. Sisäisten sukupuolielinten mukaan määräytyvä sukupuoli voi niin ikään olla mies, nainen tai määrittelemätön. Ulkoiset ja sisäiset sukupuolielimet voivat toisinaan olla ulkoisesti miestyyppiset, mutta sisäisesti naistyyppiset, tai toisinpäin. Joillakin ihmisillä voi olla molempien sukupuolten sukupuolielimet tai ei selkeästi kumpiakaan.

Kromosomien mukaan määräytyvä sukupuoli

Kromosomien mukainen sukupuoli jakaa ihmiset yleensä joko miehiin (xy) tai naisiin (xx). On myös joukko kromosomaalisia tiloja, joissa tämä jako ei ole yksiselitteinen. Näitä tiloja pidetään tietyissä tapauksissa sairauksina ja toisissa ainakin lääketieteellisiin korjaustoimenpiteisiin oikeuttavina.

Hormonaalisesti määräytyvä sukupuoli

Kaksi pääasiallista ihmisen sukupuolista olemusta ja kokemista määräävää sukupuolihormonia ovat estrogeeni ja testosteroni. Kaikilla ihmisillä sisärauhaset erittävät molempia näitä hormoneja: vain niiden osuudet kunkin yksilön elimistössä vaihtelevat. Yleensä naissukupuolisella estrogeenin tuotanto on testosteronia voimakkaampaa ja miessukupuolisella testosteronin tuotanto on puolestaan vallitsevana.
Toisilla ihmisillä sukupuolihormonien vaikutukset eivät elimistön fysiologisten olosuhteiden vuoksi vahvista biologista tai kromosomaalista sukupuolta. Tällöin esim. biologisesti miessukupuoliselle ihmiselle voi hormonien vaikutuksesta kehittyä naissukupuolelle tyypillisiä toissijaisia (esim. rinnat, kuukautiset, rasva- ja lihaskudoksen suhteelliset osuudet ruumissa, parrankasvu, karvoitus jne.) sukupuoliominaisuuksia.

Sosiaalinen sukupuoli (gender)

Sosiaalinen sukupuoli ulottuu ihmisen sukupuolikokemuksen psyykkiselle (sukupuoli-identiteetti), sosiaaliselle (sukupuolirooli) ja kulttuuriselle osa-alueelle. Yksinkertaistaen sosiaalinen sukupuoli merkitsee siis sitä, mitä pidämme muissa ja minkä koemme itsessämme miehekkäänä, naisellisena tai muulla tavoin määriteltynä sukupuolisuutena. Sukupuoli-identiteetti on ihmisen minuuden ja persoonallisuuden lähtökohta: ihmisen käsitys omasta sukupuolestaan ja siitä, kuinka tätä ilmentää. Sukupuoliroolit taas merkitsevät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ylläpitämiämme sukupuolityypillisiä käyttäytymismalleja, joilla säätelemme keskinäistä kanssakäymistämme.

Intersukupuolisuus

Intersukupuolisuus on tila, jossa kromosomaalisten tai hormonaalisten tekijöiden johdosta ihmisen sukupuoli ei ole mies- eikä naistyypillinen tai on näitä molempia yhtä aikaa.

Transsukupuolisuus

Transsukupuolisuudella tarkoitetaan tilaa, jossa ihminen kokee olevansa väärässä ruumiissa. Esimerkiksi biologinen mies kokee olevansa nainen ja biologinen nainen mies. Syitä tällaisen tilan syntymiseen ei tunneta. Tämä valtava ristiriita oman kokemuksen ja ruumiin ulkoisten sukupuoliominaisuuksien välillä aiheuttaa suurta ahdistusta, masennusta ja altistaa hoitamattomana itsemurhaan. Transmies tai -nainen voi olla seksuaaliselta suuntautumiseltaan hetero-, homo tai biseksuaali.

Kokemus väärässä ruumissa olemisesta tulee monilla tietoisuuteen jo 3-5 v iässä. Lapsuudessa tämä voi ilmetä esim. haluna leikkiä vastakkaiselle sukupuolelle omaisia leikkejä. Tytöillä ”poikaleikkejä” ei pidetä niin outoina kuin pojilla vastaavaa kiinnostusta tyttöjen leikkeihin. Naisen maskuliinisuus on yleisesti hyväksytympää kuin miehen naisellisuus. Murrosikä on transsukupuoliselle usein erittäin vaikeaa aikaa, koska oma ruumis alkaa muotoutua vääjäämättä omasta mielestä vääränlaiseksi. Toiset yrittävät sopeutua tilanteeseen kouluttautumalla biologista sukupuoltaan korostavaan ammattiin, kuten sotilas- tai hoitoalalle. Monet avioituvat ja hankkivat lapsia, toiset taas vetäytyvät biologiselle sukupuolelleen asetettujen odotusten täyttämisestä kokonaan.

Ristiriita biologisen ja sisäisen kokemuksen mukaisesta sukupuolesta tulee ylitsepääsemättömäksi joko nuorella aikuisiällä tai usein vasta aikuisiässä. Tällöin hakeudutaan hoitoon. Transsukupuolisuus on lääketieteellistä hoitoa oikeuttava tila. Näitä korjaustoimenpiteitä kutsutaan sukupuolen korjaustoimenpiteiksi. Sukupuolen korjaukseen kuuluu mm. psykiatrinen-, hormonaalinen-, kirurginen- ja psyko-sosiaalinen hoito. Myös nimi ja henkilötunnus voidaan vaihtaa korjattua sukupuolta vastaavaksi. Sukupuolen korjaushoidon voi toteuttaa asiakkaan toiveiden mukaan eriasteisena esim. ainoastaan hormonaalisena hoitona. Transnaisen sukupuolen korjaaminen miehestä naiseksi (MtF) on 3-4 kertaa yleisempää kuin transmiehen sukupuolen korjaaminen naisesta mieheksi (FtM).

Transgenderiys

Transgenderiys merkitsee sukupuolikokemusta, jossa ihminen kokee olevansa eri ruumissa, kuin mikä hänen sisäinen sukupuolikokemuksensa on. Transgender voi myös olla ns. kattokäsite kaikelle sellaiselle sukupuolisuudelle, joka pakenee kaikkea kaavamaista sukupuolittamista. Transgender-ihmiset eivät kuitenkaan hakeudu sukupuolenkorjausprosessiin, vaan yleensä päättävät elää sukupuoliolemuksen ja -kokemuksen välisestä erosta huolimatta biologisessa sukupuolessaan. Transgenderiys voi olla myös eräs vaihe matkalla oman sukupuolikokemuksen mukaiseen elämään.

Transvestisuus

Transvestisuudella tarkoitetaan eläytymistä (esim. pukeutumisen avulla) vastakkaiseen sukupuoleen, kuin mikä ihmisen oma biologinen sukupuoli on. Transvestiitti voi kokea kokonaisvaltaista rauhan, rentoutumisen ja mielihyvän tunnetta esim. pukeutuessaan miehisenä pidettyihin vaatteisiin. Toiset kokevat tarpeelliseksi eläytyä vastakkaiseen sukupuoleen päivittäin, toiset harvemmin. Osa transvestiiteista haluaa olla vastakkaisen sukupuolen roolissa myös muiden ihmisten seurassa, kun toiset taas haluavat eläytyä kokemukseensa yksin. Seksuaalisena kiihottumisena ilmenevä vastakkaiseen sukupuoleen eläytyminen on yleisempää nuorilla ihmisillä. Transvestisuus on ominaisuus, joka voi iän myötä muuntua siten, että siitä tulee seksuaalista kiihottumista kokonaisvaltaisempaa mielihyvään johtavaa eläytymistä. Transvestisuus voi olla myös eräs vaihe matkalla oman sukupuolikokemuksen mukaiseen elämään (ks. Transsukupuolisuus).

Queer

Queer -käsite viittaa odotetusta, oletetusta ja ”normaalista” poikkeavaan. Sen voi liittää kaikkiin niihin ilmiöihin ja asioihin, joihin sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta sekä seksuaalista suuntautumista merkitseviä määritelmiä ei voi esim. niiden normatiivisuuden, hetero- tai sukupuolittavan oletuksen vuoksi luontevasti soveltaa.

Seksuaalisella suuntautumisella tarkoitetaan romanttista, emotionaalista ja/tai eroottista kiinnostusta, jota ihminen kokee intimiteetin, lämmön, rakkauden ja/tai seksuaalisen mielihyvän sävyttämissä suhteissaan muihin ihmisiin. Seksuaalista suuntautumistaan voi ilmentää monin tavoin, esimerkiksi seksin kautta.

Seksuaalinen suuntautuminen voi olla kiinnostusta, joka kohdistuu kokijaan nähden vastakkaiseen, samaan tai molempiin sukupuoliin. Ihmisen seksuaalisuus on moninainen ja monitahoinen kokonaisuus. Seksuaalisuuden kentällä kaikki moninaisimmatkin seksuaalisuuden ilmentämisen muodot huomioiva rajanveto on aina jossain määrin keinotekoista, sillä todellisuudessa rajat - sikäli kun niitä on - ovat hyvin joustavia. Ihminen voi elämänsä aikana liikkua näiden rajojen yli.

Heteroseksuaalisuus

Heteroseksuaalisuudella tarkoitetaan romanttista, emotionaalista ja/tai eroottista kiinnostusta henkilöä itseään vastakkaista sukupuolta edustaviin ihmisiin.

Homoseksuaalisuus

Homoseksuaalisuus tarkoittaa seksuaalisuutta, jossa romanttiset, emotionaaliset ja/tai eroottiset tunteet kohdistuvat henkilön itsensä kanssa samaa sukupuolta oleviin ihmisiin. Naista, joka tuntee seksuaalista mielenkiintoa toiseen naiseen, kutsutaan lesboksi ja miestä, joka tuntee seksuaalista vetovoimaa toiseen mieheen, kutsutaan homoksi.

Toisinaan naisten välisestä rakkaudesta näkee käytettävän vanhahtavaa termiä Lesbolaisuus. Alun perin lesbo -sana on saanut nimensä naisyhteisöstä, joka kerääntyi runoilija Sapfon ympärille Lesboksen saarella. Homo -sana on puolestaan vakiintunut lyhenteeksi homoseksuaali -sanasta, jolla on kreikkalais-latinalainen alkuperä ja joka alun perin on kreikan kielessä ollut muotoa ”homos” (sama, samanlainen), ja joka myöhemmin sai lisää sisältöä latinan 'homo' (ihminen) käsitteestä.

Niin naisrakkautta kuten miesrakkauttakin on ollut aina ja kaikkialla. Homoseksuaalinen suuntautuminen on siten ollut seksuaalisuuden ilmentämismuotona läsnä läpi ihmiskunnan historian. Eräiden kulttuuripiirien vaikutusalueilla valtavirran ajattelussa sitä on pidetty ja/tai pidetään heterosuuntautumista suotavampana seksuaalisena suuntautumisena. Antiikin Kreikassa homoseksuaalisuutta arvostettiin, mutta myöhemmin sen syrjäyttänyt juutalais-kristillinen kulttuuri suhtautui kielteisesti homoseksuaalisuuteen. Keskiajalta lähtien homoseksuaalisuus on ollut Euroopassa torjuttu ja kielletty. Psykoanalyyttinen suuntaus 1900-luvun alusta alkaen on pitänyt homoseksuaalisuutta perversiona ja sairautena. Suomessa homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu vuoteen 1971 saakka. Homoseksuaalisen suhteen suojaikäraja on sama kuin heteroseksuaalisessa suhteessa, eli 16 vuotta. Sairausluokituksesta homoseksuaalisuus poistettiin Suomessa 1981, mutta siellä on edelleen maininta ”itseä häiritsevä homoseksuaalisuus”. Nykykäsityksen mukaan homoseksuaalisuus on pysyvä persoonallisuuden ominaisuus, joka ei muutu iän myötä. Suomessa seksuaalisuuden hyväksyminen jokaisen yksityisasiana pitää oikeana 59 % miehistä ja 72 % naisista. Kinseyn tutkimusten mukaan 4 – 10 % väestöstä on pääsääntöisesti homoseksuaaleja.

Seksuaalisen suuntautumisen keskeiset ohjaustoiminnot ovat aivoissa. Tutkimusten mukaan aivojen kehitysvaiheet jo ennen syntymää vaikuttavat merkittävästi seksuaalisen suuntautumisen ja siten myös homoseksuaaliseen taipumukseen. Perintötekijöillä l. geeneillä näyttää olevan myös samansuuntaista vaikutusta. Pojat tiedostavat oman homoseksuaalisuutensa yleensä 13 vuoden iässä ja tytöt 16 vuoden ikäisinä. Homoseksuaaliset kokemukset tulevat yleensä myöhemmin n. 18 vuoden iässä. Pieni osa ihmisistä tiedostaa homoseksuaalisuutensa vasta aikuisena.

Kiintymyksen, rakkauden ja sitoutumisen tunteet & tarpeet ovat kuitenkin syvällä ihmisyydessä: samat seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Hector laulaa ”Kaikki tahtoo rakastaa...”. Ihmisten seksielämä niin kuin seksuaalinen suuntautuminenkin ilmenevät hyvin moninaisina.

Nykyään parisuhteen yhteiskunnallinen virallistaminen on mahdollista myös homoseksuaalien kumppaneiden välillä. Tällöin pari rinnastetaan yhteiskunnan lainsäädännössä aviopariin. Lesbojen mahdollisuuksista saada hedelmöityshoitoja ja adoptoida lapsia käydään vielä keskustelua. Homojen oikeus adoptoida lapsia ei vielä ole mahdollista, mutta jos heillä on lapsia ennestään, voivat he toimia vanhempina kuten aiemminkin. Homo- ja lesbopareja, kuten heteroparejakin on esim. sijaisvanhempina. Vanhemmuus ja sen toteuttaminen on rakkaudesta, vastuusta ja huolenpidosta - ei seksuaalisesta suuntautumisesta - riippuva asia.

Biseksuaalisuus

Biseksuaalisuudella tarkoitetaan romanttista, emotionaalista ja/tai eroottista kiinnostusta, jota ihminen voi tuntea vaihtelevissa määrin molempia sukupuolia edustaviin ihmisiin. Biseksuaalit ihmiset saattavat siten elämänsä aikana olla itsensä kanssa samaa ja/tai vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin kanssa.

Trans-suuntautuneisuus

Trans-suuntautuneisuudella tarkoitetaan romanttista, emotionaalista ja/tai eroottista kiinnostusta, jota ihminen voi tuntea transsukupuolisiin ja transgender ihmisiin.

Seksuaalisuus sisältää biologisia, eettisiä, psykologisia ja kulttuurisia tekijöitä ja näiden keskinäisen suhteen perusteella muodostuu yksilön seksuaalinen kokonaisuus. Seksi on osa seksuaalisuutta, se alue, jolla tyydytämme ihmiselle luontaisia seksuaalisia tarpeita. Seksi on kokonaisuus, johon ihminen osallistuu fyysisesti ja psyykkisesti: tunteet, positiivinen jännitys, rakkaus, viestien välittäminen, koskettelu, läheisyys, luottamus, mielikuvat ja nautinto ovat oleellisia osia seksissä. Seksi, kuten seksuaalisuuskin ovat alueita, joilla yksilöllisyys korostuu. Puhutaan ihmisen ”pyhästä maasta”, jossa liikkuessa on hyvä ottaa kengät pois jaloista.

Seksi ei ole hyvän elämän perusedellytys, vaikka joskus siltä tuntuukin. Yhdyntäkeskeisyys ohjaa suoriutumaan, ei nauttimaan seksistä. Tilastot ja lööppien kuvat luovat turhia paineita. Tärkeämpää on laatu kuin määrä, tälläkin elämänalueella.

Yksineläjän seksuaalisuus voi olla elämän parasta aikaa seksuaalisuuden kannalta. Tyytyväisyys omaan naiseuteen tai miehisyyteen on kohdallaan, vaikka ei harrastaisikaan seksiä toisen henkilön kanssa. Saa olla ja tehdä mitä ja milloin haluaa, rakastella vaikkapa itsensä kanssa, katsoa esim. pornoa ja nauttia ilman syyllisyyttä.

Seksuaalisuuden määrittely ei ole helppoa, sillä käsite on laaja. Näemme siinä paljon erilaisia tasoja, merkityksiä ja ulottuvuuksia. Seksuaalisuuden tarkastelu herättää meissä useimmiten enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Seksuaalisuus koostuu persoonallisuudesta, sukupuolesta ja sen kokemisesta, elämisestä ja vuorovaikutuksesta sekä kaikesta mielihyvää aikaansaavasta toiminnasta: myös sellaisesta johon ei liity seksiä tai erotiikkaa. Seksuaalisuus on asia josta ei pääse eroon, se kulkee aina mukana.

Seksuaalisuus on osa terveyttämme ja mielenterveyttämme. Ihmisen seksuaalisuudella on kaksi tavoitetta: toinen on lajin säilyminen ja toinen on nautinto. Tärkeää on myös se, miten hahmottaa omaa sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan. Tästä muodostuu seksuaalinen minäkuva, jolle ominaista on jatkuva muutos ja se on juuri sen kutkuttava salaisuus.

Klamydia on yleinen sukupuolitauti, jonka aiheuttaja on Chlamydia trachomatis-niminen bakteeri. Tautitapausten määrä on Suomessa viimevuosina ollut noin 11 000- 13 000, eikä tartuntojen määrässä ole todettu laskua kuten tippurissa.

Tarttuminen ja oireet

Klamydian aiheuttava bakteeri tarttuu sukupuolikontaktissa limakalvojen välisessä kosketuksessa. Taudin itämisaika tartunnasta oireisiin on pidempi kuin tippurissa ja on tavallisesti noin 10-14 vuorokautta, joskin oireet voivat alkaa vasta 3-4 viikon kuluttuakin tartunnasta. Klamydiatartunta saattaa usein olla hyvin lieväoireinen tai oireetonkin. Arvioiden mukaan jopa 75% naisista ja 25% miehistä infektio on täysin oireeton, mikä johtaa helposti kroonisiin tulehduksiin. Oireeton taudinkantaja tartuttaa myös tietämättään tautia eteenpäin. Kondoomin käyttö suojaa hyvin tartunnasta.

Klamydia-infektion oireita miehillä ovat kirvely virtsatessa, kellertävä, vaaleanharmaa vuoto virtsaputkesta tai harvemmin tihentynyt virtsaamisentarve. Klamydia-bakteeri voi infektoida myös lisäkiveksen ja peräsuolen. Lisäkivestulehduksen yhteydessä esiintyy tavallisesti toispuoleista arkuutta ja turvotusta lisäkiveksen seudussa ja tutkimuksissa on saatu viitteitä hoitamattoman tulehduksen aheuttavan steriliteettiä miehillä.

Naisilla tulehduksen seurauksena voi esiintyä virtsakirvelyä, tihentynyttä virtsaamisen tarvetta tai valkovuotoa. Alavatsakipu, lämpöily ja verinen vuoto voivat viitata sisäsynnyttimien tulehdukseen. Naisilla klamydia voi aiheuttaa myös maksakapselin tulehduksen, jonka tyypillinen oire on äkillinen oikeanpuoleinen ylävatsakipu. Krooninen hoitamaton klamydia sisäsynnyttimissä aiheuttaa munajohtimien arpeutumista, joka voi johtaa lapsettomuuteen ja kohdun ulkopuolisiin raskauksiin. Naisilla ja miehillä sairastettu klamydia voi laukaista ns. reaktiivisen artriitin, jonka oireita ovat niveltulehdukset sekä mahdolliset silmä- ja limakalvosairaudet.

Miten klamydiaa todetaan?

Viitteitä mahdollisesta klamydian aiheuttamasta tulehduksesta on mahdollista saada välittömästi jo vastaanoton yhteydessä virtsaputkesta ja naisilla myös kohdunkaulasta otetun mikroskooppinäyteen avulla. Taudin varmistus tapahtuu kuitenkin aina viljelyllä tai geeniteknisin näyttein, jolloin vastausten saaminen kestää noin viikon. Taudin osoitus voidaan suorittaa myös erikoisvarjäyksin ja -mikroskopoinnin avulla. Miehiltä näyteet otetaan tavallisesti virtsaputkesta tai virtsasta ja naisilta virtsaputkesta sekä kohdunkaulasta.

Miten klamydiaa hoidetaan?

Kuten aiemmin todettiin, klamydia on bakteeri, jonka hoitoon on olemassa useampia antbiootteja. Tippurin hoitoon yleisesti käytetyt antibiootit eivät tehoa riittävästi klamydiaan. Parhaiten klamydian hoitoon soveltuvat makrolidi- ja tetrasykliini-ryhmien antibiootit vähintään 7-10 päivän kuureina. Atsitromysiini-nimisellä antibioottilla kerta-annoshoito on myös osoittautunut tehokkaaksi. Infektion yhteydessä on tärkeää myös partnerin, oireettomankin, samanaikainen hoito. Klamydiassa, kuten tippurissakin, hoidon onnistumisen kontrollointi uusintakokein noin 2 viikon kuluttua antibiootin loppumista on tarkeää parantumisen varmistamiseksi.

Sukupuolielimistö

Miehen sukupuolielin on penis ja naisen sukupuolielin on vagina. Sukupuolielinten tehtävänä on antaa ihmiselle kyky lisääntyä. Ihminen lisääntyy suvullisesti, siitos tapahtuu sisäisesti, ja siihen vaaditaan molempien sukupuolten sukusolut. Ihmisellä ei ole tavattu partenogeneesiä (sananmukaisesti neitseestä syntymistä), vaikka aihe onkin suosittu uskonnollisissa tarinoissa tunnetuimpana Raamattu.

Miehen sukusoluja, siittiöitä, syntyy päivän aikana miljoonia. Tutkimusten mukaan suomalaisilla miehillä on maailman parhainta spermaa. Arvellaan että suomalaisella miehellä 1 millilitrassa spermaa on noin 60 miljoonaa siittiötä. Yhden siittiön kypsyminen kestää noin 75 päivää. Siititöiden osuus miehen tuottamasta siemennesteestä on noin 1 %, loppu on rakkularauhasen ja eturauhasen tuottamia eritteitä.

Naisen sukusolu, munasolu, kehittyy ainoastaa kerran kuukaudessa. Munasolu syntyy munasarjoissa meioosin kautta. Munasolu irtoaa munasarjasta kuukautiskierron keskivaiheilla. Munasolu kulkee munanjohdinta pitkin kohtuun. Mahdollinen hedelmöitys tapahtuu munanjohtimissa. Hedelmöittyneestä munasolusta käytetään termiä tsygootti.


Miehen sukupuolielimistö

Ulospäin miehen sukupuolielimistö näkyvät siitin ja kiveksien ympätöimä kivespussi. Kivekset ovat erkaantuneet itse ruumista koska ihmisen ruumiinläpötila on liian suuri jotta kivekset voisivat tuottaa sukusoluja. Kivekset tuottavat siittiöitä, siittiöt varastoituvat lisäkiveksiin. Sukupuoliaktin aikana siittiöt kulkeutuvat siemenjohtimia pitkin virtsaputkeen. Orgasmissa siittiöt purkautuvat virtsaputkea pitkin ulos, samalla purkautuu myös eturauhasen ja rakkularauhasen tuottamia eritteitä


Naisen sukupuolielimistö

Naisen sukupuolielimistön ulkoisia osia kutsutaan vulvaksi. Joskus voidaan ajatella että naisen rinnat ja nännit ovat osa naisen sukupuolielimistöä. Varsinainen sukupuolielimistö sijaitsee naisen haaroissa. Naisen sukupuolielintä kutsutaan vaginaksi tai emättimeksi. Sukupuolielimistöön kuuluvat munasarjat, munanjohtimet, kohtu, klitoris, häpyhuulet ja emätin.


Sairauksia

* Sukupuolitaudit
* Klamydia
* Tippuri
* AIDS
* Endometrioosi

Lihaksisto

Lähes koko ihmisruumista peittää lihaskudos. Lihaksien tarkoituksena on supistua ja tällä tavalla antaa ihmiselle kyky liikkua. Lihakset tarvitsevat tueksi luita ja jänteitä. Lihaskudos voidaan jakaa kolmeen tyyppiin:

* Sileää lihasta löytyy muun muassa sisäelinten pinnasta. Sileää lihasta käskyttää autonominen hermosto, joten näitä lihaksia ihminen ei voi tahtoisesti liikuttaa.

* Sydänlihasta eli myokardiumia löytyy ainoastaan sydämestä.

* Poikkijuovaista lihaskudosta voidaan hallita tahdonalaisesti. Muun muassa hauis on poikkijuovaista lihaskudosta. Tunnetaan myös luustolihaksina. Poikkijuovainen lihaskudos voidaan edelleen jakaa kahteen osaan: Tyyppiin yksi, jossa on mitokondrioita ja tyyppiin kaksi jossa on vähän mitokondrioita.


Sairauksia

* Myopatia
* Duchennen lihasdystrofia
* ALS

Luuranko

Ihmisen luuranko koostuu luista. Ihmiskehossa on noin 206 luuta ja vastasyntyneillä luita on 350. Pisin ja vahvin ihmisruumiin luu on reisiluu. Pienin luu on korvasta löytyvä jalustinluu. Luun keskustassa on ns. luuydin. Luuytimessä muodostuu uusia punasoluja. Luuydin voidaan jakaa kahteen osaan: punaiseen ja keltaiseen. Punaisessa syntyvät verisoluja. Keltainen on lähinnä rasva- ja sidekudosta. Luuranko tukee lihaksia ja antaa lihaksien kanssa ihmiselle kyvyn liikkua. Lihaksen ja luun välisenä kiinnittäjänä on jänne.


Pääkallo

Pääkallo suojaa aivoja iskuilta. Vastasyntyneellä voidaan havaita useita pään luita, mutta ajan mittaa luut luutuvat toisiinsa kiinni. Pääkalloon luetaan myös leukaluu. Leukaluu on nivelien välityksellä kiinni pääkallossa. Pääkallossa on paikat silmille ja nenälle.


Selkäranka

Selkäranka on keskellä ihmisen selkää. Sen tehtävänä on suojata selkäydintä. Selkäranka koostuu nikamista joita on yhteensä 40–41. Jokaisen nikaman välillä on ns. välilevy, joka on rustoa.


Kylkiluut

Kylkiluut sijaitsevat ihmisen keskivartalossa. Kylkiluut ovat kaarevia ja alkavat selkärangasta. Aikuisiässä vain kylkiluissa synytyy uusia punasoluja. Kylkiluiden tarkoitus on suojata ihmisen sisäelimiä, kuten maksaa ja keuhkoja.

Usein väitetään että miehellä on yksi kylkiluu vähemmän kuin naisella. Uskomusten mukaan nainen luotiin miehen kylkiluusta. Väitteellee ei ole olemassa tieteellistä todistusta.


Reisiluu

Reisiluu on ihmiskehon pisin, suurin ja vahvin luu. Se sijaitsee lonkkanivelen ja polvinivelen välissä.

Reisiluun yläpään pallomainen osa, jossa on lonkkamaljaan niveltyvä nivelpinta on nimeltään reisiluun pää (caput femoris). Se pää kiinnittyy reisiluun varteen ohuehkolla reisiluunkaulalla (collum femoris), joka on reisiluun helpoiten murtuva osa varsinkin vanhuksilla. Reisiluun yläosassa lateraalisesti reisiluun päähän nähden sijaitsee iso sarvennoinen (trochanter major), hyvin tuntuva luu-uloke, johon monien pakaranseudun lihasten jänteet kiinnittyvät. Reisiluun yläosan takapinnalla lihasten peitossa puolestaan sijaitsee toinen luu-uloke, pieni sarvennoinen (trochanter minor), johon kiinnittyy lanne-suoliluulihas (musculus iliopsoas) jänne. Kolmas samankaltainen uloke on kolmas sarvennoinen (trochanter tertius), joka esiintyy toisinaan pienen sarvennoisen korkeudella reisiluun takapinnalla ja johon kiinnittyy osa isosta pakaralihaksesta (musculus gluteus maximus).


Sairauksia

* Osteoporoosi
* Osteoartroosi
* Sjögrenin oireyhtymä
* Välilevypullistuma

Hermosto

Hermosto on systeemi jossa tieto välittyy eri osien välillä neuronien ärsyyntymisen kautta. Signaalit kulkevat hermosolun sisällä sähköisesti ja solusta toiseen kemiallisesti. Hermosto voidaan jaotella kuuteen luokkaan:

* Keskushermosto
* Ääreishermosto
* Somaattinen hermosto
* Autonominen hermosto
* Sympaattinen hermosto
* Parasympaattinen hermosto

Ihmisen hermoston keskus on aivot, aivojen lisäksi selkäydin. Selkäytimessä tapahtuu vaistomaiset liikkeet, esimerkiksi refleksit ja muut toimenpiteet jotka vaativat suurta nopeutta toimia. Mikäli kaikki käskyt kulkisivat aivojen kautta olisi tilanne mennyt ohitse. Aivot ja selkäydin muodostavat keskushermoston.


Aivot

Aivoissa käsitellään muun muassa tunteet, kokemukset, tietoisuus, muisti, aistit ja liikkuminen. Aivojen eri osilla on omat tehtävänsä. Aivot voidaan jakaa eri yksköihin niiden toiminnan mukaan:

* Isoaivot ovat aivon suurin yksikkö. Arkikielessä yleensä aivoilla tarkoitetaan isoaivoja. Isoaivot ovat voimakkaasti poimuttunut, suuri poimuttuminen nostaa pinta-alaa. Korteksi eli aivokuori on aivojen pinnalla oleva harmaa kerros. Harmaassa aineessa sijaitsee solujen soomaosat. Muisti, tunteet, puhuttu ja kirjoitettu kieli, laskutaito, musiikki ja luovuus syntyvät isoaivoissa [1].

* Pikkuaivot ovat isoaivojen alapuolella. Verrattuna isoaivoon se on huomattavasti pienmpi. Pikkuaivojen toimenkuvaan kuuluu liikkeitten hienosääntö. Humalassa pikkuaivojen toiminta on vajaavaista, tästä johtuu usein humalaisiin liitetty horjuva kävely. Liika alkoholin käyttö saatta johtaa pikkuaivojen surkastumiseen ja huonoon tasapainoon [2]. Pikkuaivot eivät itse aloita liikettä tai liikesarjaa, aloite lähtee isoaivolta.

* Väliaivot sijaitsevat isoaivojen sisällä. Väliaivojen tärkeimmät yksiköt ovat talamus ja hypotalamus. Talamus on tumake joka käsittlee ja muokkaa tietoa aisteilta, paitsi hajuaistin. Hypotalamus säätelee aivolisäkeen toimintaa. Hypotalamus osallistuu myös vireystilan ja vuorokausirytmin säätelyyn mm. biologisen kellon suprakiasmaattisen tumakkeen avulla.

* Keskiaivot sijaitsevat väliaivon alla. Keskiaivojen toiminta on melko pitkälle sama kuin hypotalamuksen.

* Aivosilta ja ydinjatke sijaitsevat aivojen ja selkäytimen välissä. Ydinjatkeessa tapahtuu paljon autonomisen hermoston toimintoja kuten veren hiilidioksidipitoisuuden laskeminen, hengitys, sydämen lyönti tiheys.

* Aivokammiot ovat tuottamansa aivo-selkäydinnesteen eli likvorin täyttämiä onteloita aivojen sisällä. Isoaivopuoliskojen sisällä sijaitsevat vasen ja oikea sivukammio ja ne ovat yhteydessä kolmanteen aivokammioon, joka sijaitsee väliaivojen alueella. Kolmas aivokammio on puolestaan yhteydessä aivonesteviemärin välityksellä ydinjatkeen sisällä sijaitsevaan neljänteen aivokammioon, joka jatkuu selkäytimen keskuskanavana. Kolmannesta aivokammiosta likvori kulkee myös kolmen pienen aukon kautta lukinkalvononteloon, josta se jatkaa kovan aivokalvon lehtien välissä oleviin suurin laskimoihin eli aivoveriviemäreihin araknoidaalivillusten kautta.

Aivot voidaan jakaa myös kahteen osaan: vasempaan aivolohkoon ja oikeaan aivolohkoon. Monissa tutkimuksissa ollaan havaittu että vasemmalla aivopuoliskolla ihminen käsittelee matemaattista, rationaallista ja liiketoimintaan liittyvää tietoa. Oikea puoli käsittelee lähinnä emotionaallista ja luovaa tietoa. se kumpi hallitsee tiedon prosessointia on kiinni ihmisestä itsestään.


Selkäydin

Selkäydin sijaitsee ihmisellä, myös muilla selkärankaisilla, selkärangan sisässä. Selkäytimen poikkileikkaus muistuttaa hyvin paljon perhosta. Selkäranka koordinoi käskyjä kehon eri osiin jotka se on saanut aivoilta.


Keskushermosto

Keskushermosto eli sentriaalinen hermosto, on ihmistoiminnan ydin. Keskushermostoon kuuluvat selkäydin ja aivot. Aivoissa käsitellään lähes kaikkia tietoa jota ne saavat ympäristöstään. Selkäydin käsittelee lähinnä vaistonvaraisuuteen liittyviä asioita, esimerkiksi refleksit. Jos refleksit käsiteltäisiin aivoissa tiedon analysointiin ja uuden käskyn antoon menisi liian kauan aikaa.

Esimerkiksi: Jos ihmisen kaikkea toimintaa säätelisi aivot, ja olet kuuman hellan lähellä, ihmisen käsi palaisi ennen kuin ihminen huomaisi sitä. Kun selkäydin käsittelee tiedon tietoa ei tulkita mitenkään vaan käsi sirtyy heti pois. Selkäydin koordinoi aivojen antamia käskyjä eteenpäin.


Sairauksia

* Aivokasvain
* tanssitauti
* Ataksia
* Dementia
* Anenkefalia
* Päänsärky
* Epilepsia

Ruoansulatuselimistö

Ruoansulatus eli digestio huolehtii ravinnon pilkkoutumisesta pienemmiksi ja näin antaa ne muotoon jota solut voivat käyttää. Hiilihydraatit pilkkoutuvat yksinkertaisiksi sokereiksi (ennen kaikkea rypälesokeriksi eli glukoosiksi), jotka ovat solujen tärkein energianlähde. Proteiinit eli valkuaisaineet hajoavat aminohapoiksi, jotka puolestaan käytetään elimistön rakennusaineiksi. Rasvat kulkeutuvat soluihin rasvahapoiksi ja glyseroliksi pilkkoutuneina. Sitten nämä aineosat yhdistyvät uudelleen ja rasva käytetään joko solujen rakennusaineeksi tai se jää ravintovarastoksi rasvasoluihin. Ravinnon käsittely tapahtuu ruoansulatuskanavassa. Lukuun ottamatta niitä elimiä joiden kautta ravinto kulkee suusta suoliston loppuun asti, ruoansulatuselimistöön kuuluu joukko ruoansulatusrauhasia, kuten sylkirauhaset, mahanesterauhaset, suolinesterauhaset, haima ja maksa, jotka erittävät ruoansulatusnesteitä. Nämä sisältävät entsyymejä, joiden avulla ravinnon pilkkoutuminen käyttökelpoiseen muotoon tapahtuu nopeasti. Ruoansulatuselimistö alkaa suusta ja päättyy peräsuoleen:

Suu

Suussa hampaat hajottaa ruoan mekaanisesti pieniksi osiksi. Suun sylkirauhaset erittävät nestettä joka kiinteyttää murskatun aineksen, jotta se olisi helpommin liikutettavissa suusta mahalaukkuun. Suusta ruoka siirtyy nielun kautta ruokatorveen ja edelleen mahalaukkuun.


Mahalaukku

Mahalaukku on koko ruoansulatusjärjestelmän keskus, siellä tapahtuu ensimmäinen kemiallinen pilkontavaihe. Mahalaukussa on hyvin hapanta suolahappoa ja pepsiiniä. Pepsiini huolehtii proteiinien pilkkomisesta. Mahalaukun tilavuus on, ihmisestä riippuen, noin 1,5 litraa.

Mahalaukun seinämät liikkuvat lähes koko ajan. Autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto säätelee näitä liikkeitä. Vagushermo, joka kulkee suoraan aivoista mahalaukkuun välittää impulsseja eli herätteitä mahalaukun lihaksille. Lihakset supistuvat aaltomaisesti, aallot leviävät mahalaukun yläosista sen alaosiin. Ensimmäiset supistukset alkavat, kun mahalaukku on aterian jälkeen tyhjentynyt kaikesta ravinnosta. Vatsan ”kurina” johtuu pitkään tyhjillään olleen mahalaukun voimakkaasta supistuksesta. Ruokailu lopettaa supistukset. Se johtuu nielun ja ruokatorven heijasteista eli reflekseistä, joiden vaikutuksesta mahalaukun lihakset rentoutuvat. Sen ansiosta mahalaukku voi laajentua ja ottaa vastaan ravintoa.

Mahalaukun sisäpintaa verhoaa ohut limakalvo. Limakalvo on erityisen tärkeä ruoansulatuksen kannalta. Limakalvossa on nimittäin erilaisia rauhasia, jotka erittävät mahanestettä. Normaalisti mahanestettä syntyy 2–3 litraa päivässä. Limakalvon rauhasissa on erilaisia soluja, jotka valmistavat erilaisia limoja ja eritteitä mahanesteeseen. Rauhasten niin kutsutut parietaalisolut muodostavat suolahappoa. Nämä solut ovat pääosin pienellä alueella mahalaukun alaosassa.

Mahalaukun tuottama mahaneste on tarpeellinen. Sen vaikutuksesta ruoka saadaan oikeaan kiinteyteen ja sen avulla elimistö pystyy hajottamaan ravinnon valkuaisaineet. Mahanesteessä on muun muassa vettä, entsyymejä, suolahappoa, suolaa ym. Entsyymit pystyvät pilkkomaan ruoan ravintoaineita elimistön käytettäviksi. Pepsiini on hyvin tärkeä entsyymi. Se muodostuu pepsinogeenistä, jota on mahanesteessä. Muuttuakseen pepsiiniksi se kuitenkin vaatii suolahappoa. Vasta mahanesteen suolahapon vaikutuksesta voi syntyä pepsiiniä. Pepsiini hajottaa ruoan valkuaisaineita. Elimistö ei kykene käyttämään hyväkseen ruoan ravintoaineita ennen kuin niitä on esikäsitelty. Pepsiinin tehtävänä on pilkkoa valkuaisaineet sellaisiksi aineiksi, jotka voivat imeytyä suolesta. Sitten nämä aineet kuljetetaan elimistön eri osiin ja käytetään rakennusaineiksi ja energiaksi.

Pepsiinin muodostamiseen tarvittava suolahappo on hyvin väkevää ja hapanta. Siksi suolahappo tuhoaa ruoan bakteereita ja muita mikro-organismeja. Sen vuoksi mahalaukun ja ohutsuolen yläosan sisältö melko steriiliä. Mahanesteen eritystä säätelee mm. aivojen autonominen, tahdosta riippumaton hermosto. Myös hormonit säätelevät mahanesteen eritystä. Veren hormonit vaikuttavat sekä mahanesteen muodostumiseen että mahalaukun liikkeisiin ja supistuksiin. Gastriinihormonilla on suuri merkitys suolahapon synnyssä.


Haima

Haima on noin sata grammaa painava rauhanen Se sijaitsee vatsaontelossa takimmaisena. Haiman paksumpi pää sijaitsee oikealla puolella pohjukaissuolen mutkassa ja ohuempi pää lähellä pernan porttia. Haima voidaan jakaa kahteen osaan, eksokriiniseen osaan joka toimii ruuoansulatuselimenä. Toinen huomattavasti pienmpi osa haimasta on endokriininen osa. Tämä osa sijaitsee ns. Langerhansin saarekkeessa. endokriinen osa tuottaa insuliinia ja glukagonia.


Sappirakko

Sappirakko on pieni elin, joka on kiinnittynyt maksaan. Sappirakon tilavuus on noin 50 ml, mutta se pystyy varastoimaan maksasappea jopa 20 kertaa enemmän. Sappea erittyy maksasta ja sappi kulkee erikoistuneita sappijohtimia pitkin sappirakkoon. Sappirakosta sappineste jatkaa matkaansa ohutsuoleen ison pohjukkaissuolinystyn kohdalle sappitiehyitä pitkin. Sapen eritystä kiihdyttävät parasympaattinen hermosto sekä sekretiini. Sapen tehtävänä on hajottaa rasvat pieniksi pisaroiksi, jotta ruoansulatusentsyymit pääsevät vaikuttamaan niihin. Sappi koostuu kolesterolista, sappisuoloista ja sappiväriaineista. Kolesteroli osallistuu sappisuolojen valmistukseen.Liiallinen kolesteroli aiheuttaa sappikiviä jotka estävät sapen pääsyn pohjukaissuoleen. Sappisuolat mahdollistavat rasvojen imeytymisen siten, että ne muodostavat ohutsuolessa pieniä pallosia, joiden sisään ravintoaineen rasvahapot kulkeutuvat.


Maksa

Maksalla on useita toimintoja, tärkein toiminto maksassa on erilaisten myrkkyjen pilkkominen, esim. alkoholin. Maksa valmistaa sappihappoja ja pilkkoo hormoneita ja myrkkyjä. Lisäksi maksa varastoi verta, glykogeenia, vitamiineja ja rautaa.

Maksan yläpinta on kupera ja alapinta lievästi kovera. Maksan verenkierto on muista elimistä poikkeavaa, sillä siihen tulee normaalisti maksavaltimoa pitkin hapekasta verta kudosten käyttöön ja siitä lähtee kolme lyhyttä maksalaskimoa, jotka yhtyvät alaonttolaskimoon ja vievät verta kohti sydäntä. Näiden lisäksi maksaan saapuu porttilaskimo, joka on jo luovuttanut happensa ruuansulatuskanavalle. Porttilaskimojärjestelmä tuo veren suolistosta ja ravinnosta imeytyneet aineet ensimmäiseksi maksaan. Tästä johtuen maksalla on useita toimintoja.

Sikiöllä maksa toimii punasolujen valmistajana, muutoin punasolut valmistuvat luuytimissä.


Suolisto

Suolisto alkaa mahalaukun tyvestä josta alkaa pohjukaissuoli. Pohjukaissuoli on osa ohutsuolta, mutta se on 20–30 cm pitkä osa ohutsuolen alusta. Pohjukaissuoli on hapan, koska sinne laskevat mahanesteen takia. Mahaneste pilkkoo ravintoa. Pohjukaissuolessa on erityisiä pohjukaissuolirauhasia jotka erittävät aineita. Rauhasten erittämä aine suojaa suolen limakalvoa. Puolessavälissä pohjukaissuolta mahasta tullut hapan ruokasula neutraloituu sapen ja haimanesteen vaikutuksesta.

Pohjukaissuolen seinämässä on neljä kerrosta: limakalvo, limakalvon alainen kerros, lihaskerros ja sidekudoksinen ulkokerros.

* Limakalvo on poimuttunut koko ohutsuolen alueella nukkalisäkkeiksi, jotka lisäävät pilkottujen ravintoaineiden imeytymispinta-alaa. Limakalvon pintasolut erittävät limaa, ruuansulatusentsyymejä ja hormoneja.
* Limakalvon alaisessa kerroksessa on runsaasti verisuonia, imukeräsiä ja hermoja.
* Lihaskerros on muodostunut sileistä lihaksista ja siinä sisinnä on rengasmaisesti ja uloinna pitkittäisesti järjestäytyneitä lihaksia. Lihaskerros vastaa ohutsuolen kanavan liikkeistä.

Ohutsuoli on ihmisruumiin pisin suoli, 3–5 metriä pitkä. Ohutsuoli voidaan jakaa osiin: pohjukaissuoleksi, tyhjäsuoleksi ja sykkyräsuoleksi. Suurin osa ravinteista imeytyy jo ohutsuolessa joten sen merkitys on kaikein tärkein. Ohutsuoli päättyy umpisuoleen.

Ohutsuolen seinämässä on monta kerrosta. Uloin kerros koostuu lihassyistä, joista uloimmat ovat pitkittäinsuuntaisia ja sisemmät rengasmaisia. Niiden sisäpuolella on hermoja, verisuonia, rasvaa ja löyhää sidekudosta sisältävä kerros. Sisempänä on ohut limakalvon lihaskerros ja loput limakalvot. Limakalvo on voimakkaasti poimuttunut, minkä johdosta suolen sisäpinta on pinta-alaltaan paljon suurempi kuin ulkopinta. Laaja pinta-ala on tarpeen, jotta mahdollisimman paljon suolen läpi kulkevasta ruoan ravintoaineista voisi imeytyä elimistöön. Limakalvossa on useita miljoonia pieniä ulokkeita, joita kutsutaan nukkalisäkkeiksi eli villuksiksi.

Ohutsuolen limakalvossa on runsaasti imukudosta, joka poistaa suolesta bakteereja ja muita haitallisia aineita. Erityisen paljon imukudosta on sykkyräsuolen loppupäässä. Limakalvossa on myös muita soluja, jotka erittävät limaa, hormoneja ja muita suolen toimintaan vaikuttavia aineita. Koska ohutsuolen läpi kulkee paljon ruokaa päivittäin, ovat suolen seinämän solut kovassa kulutuksessa. Solujen täytyykin uusiutua jatkuvasti. Uusia soluja muodostuu limakalvon pohjaosissa, joista ne työntyvät pintaa kohti korvatakseen vanhan solut, jotka irtoavat ja tuhoutuvat.

Paksusuoli on noin 2 metriä pitkä suoli ja on ohutsuolta paksumpi. Ohutsuolen tavoin paksusuoli voidaan jakaa kolmeen osaan: umpisuoleen, varsinaiseen paksusuoleen eli koolon ja peräsuoleen. Suolen tehtävä on ottaa suolessa olevasta ruuasta nestettä ja suoloja. Mikäli paksusuoli ei toimi kunnolla se ei pysty ottamaan ruoasta vettä ja uloste on nestemäistä, ripulia. Paksusuolen sisäpinnalla on runsaasti bakteereja, jotka ovat elin tärkeitä ihmiselle. Bakteerit hajottavat ainesta ja tuottavat K-vitamiinia. Materiaalin jota elimistö ei tarvitse enää poistuu kehosta paksusuolen kautta peräsuoleen ja siitä eteenpäin peräaukkolle.


Sairauksia

* Mahahaava
* Mahalaukun umpi
* Vatsasyöpä
* Diabetes
* Sappikivet
* Paksusuolen syöpä
* Maksasyöpä
* Haimasyöpä