IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

"Vaatteet, vaatteet on mun aatteet!" lauloi jo Pelle Miljoona aikanaan. Vaatteilla viestiminen on yleismaailmallinen käyttäytymistapa. Vaatteet kertovat aina kantajastaan jotakin, halusimme sitä tai emme. Viettelevä ja seksuaalisen viestin sisältävä pukeutuminen kuuluu jokaiseen kulttuuriin, mutta on riippuvainen paikallisista yleisistä kauneus-, moraali- ja uskontoon liittyvistä käsityksistä. Kun jossain koristautuminen ihomaalauksin ja massiivisin koruin on seksuaalinen kutsu, toisaalla sitä ovat ihoa myötäilevät silkinohuet alusasut. Kuten länsimaissa.

Tietyt vaatekappaleet ja kankaat mielletään eroottisiksi. Naisilla toppatakki, flanelliyöpaita tai tuulipuku ei niihin yleensä kuulu, mutta esimerkiksi silkkinen vartaloa myötäilevä body tai satiininen alusasu viestittävät sanattomasti sensuellia kutsua. Eroottisiksi koetaan myös mm. lyhyet hameet ja syvään uurretut tai läpinäkyvät puserot, jotka voivat tuntua seksikkäiltä niin kantajan kuin katsojankin mielestä. Näissä makuasioissa kuitenkin korostuu yksilöllisyys.

Samoin kuin naisenkin, miehen eroottisuus voi korostua viestejä antavilla vaatteilla ja tyyleillä. Hyvänä esimerkkinä voi olla vaikkapa "Marlboro-mies", jonka kuluneet farkut ja jäänsiniset silmät sävähdyttivät. Tyköistuvat paidat ja tiukat housut paljastavat kantajansa vartalon muodot kuin kutsuna. Miehille on kehitetty myös "push-upit" eli alushousut, joissa penis istutetaan "taskuun" isomman vaikutelman aikaansaamiseksi.

Väreillä on myös oma viestinsä: Musta on monille seksin, aistillisuuden ja erotiikan väri. Valkoinen viestii viattomuutta, neitseellisyyttä ja puhtautta. Punainen on perinteinen suorasukaisesti seksuaalisuutta ylistävä, nautintoja ja hekumallisuutta korostava väri. Makuja on kuitenkin monia.

Katsoa saa, mutta ei koskea! Eroottisiksi mielletyt vaatteet naisen tai miehen päällä eivät ole yleinen kutsu seksiin. Kysymys on useimmiten ainoastaan pukeutumisen tyylistä ja mausta. Useat ihmiset nauttivat siitä, että vain näyttävät seksikkäiltä. Halutessaan pukeutumisensa viestivän eroottista kutsua, vaatteiden kantaja yleensä viestittää muillakin tavoin. Silloin käytössä ovat usein myös kehonkieli, ilmeet ja eleet. Eroottinen viettely onkin kuin monimutkaisin peli, jossa sanoja ei välttämättä tarvita.

Kumppanin viettelemisestä sensuellein asuin voi tehdä molemmille osapuolille nautittavan, hauskan leikin. Rohkea pukeutuminen viettelevään bodyyn, toppiin, silkkisukkiin, rintaliiveihin, sukkanauhoihin, korsettiin, minimekkoon tai sukkapukuun voi tehdä illasta ja yöstä aivan uudenlaisen kokemuksen.

Fantasioitakin on lupa toteuttaa. Pukeutuminen rooliasuun voi leikin ohella olla yllättävän kiihottavaa. Roolissa on jotenkin luvallisempaa ja turvallisempaa toteuttaa salaisiakin haaveitaan. Fantasia-asuja voivat olla vaikkapa poliisin univormu, sairaanhoitajan asu, palvelustytön asu tai lääkärintakki stetoskooppeineen. Kiihottavia voivat olla myös sotilaan, merimiehen ja moottoripyöräilijän asukokonaisuudet. Rooliasut valmistetaan usein kumista, vinyylistä tai nahasta, mutta ne voivat olla myös nylonista tai muusta "tavallisesta" materiaalista tehtyjä.

Kiihotinsukat ja -tunnelitLauantai 17.11.2007 01:03

Kiihotinsukalla tarkoitetaan joko peniksen tai sileäpintaisen vibraattorin päälle puettavaa ja toisesta päästään avoinna olevaa "sukkaa", kun taas kiihotintunnelista puhutaan silloin, kun peniksen tai sileäpintaisen vibraattorin päälle puettava silikoninen, kuminen tai muovinen kiihotinväline on molemmista päistään avoinna. Nykymateriaalein on kiihotinsukista ja -tunneleista saatu valmistettua niin ohuita ja joustavia, että niiden käyttö on miehellekin entistä mieluisampaa. Ohuen materiaalin ansiosta miehen tuntoherkkyys ei kärsi ja nainen voi tuntea varren nystyrät tai kohokuviot emättimensä seinämiä vasten ja saada enemmän mielihyvää.

Kiihotinsukan ja -tunnelin käyttömahdollisuuksista uusin on ajatus sen penistä "paksuntavasta" vaikutuksesta. Miehet, joiden penis on kokemusperäisesti liian ohut, voivat kokeilla, antaako penissukka mahdollisesti lisätäyteläisyyttä ja näin lisätuntemuksia naiselle.

Erityiseen suosioon ovat nousseet kiihotinrengas- ja kiihotinsukka-setit eli pakkaukset, joissa on useampi tarkoitukseen sopiva tuote. Kun vaihtoehtoja on useita, voivat kokeilunhaluiset tätä kautta löytää itselleen sopivimmat mallit.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

KiihotinrenkaatPerjantai 16.11.2007 00:09

Kiihotinrenkaalla tarkoitetaan miehen peniksen juureen laitettavaa silikonista, kumista tai muovista rengasta. Kiihotinrenkaita on kahdenlaisia: kiihotinrengas, jossa on yhdynnän aikana klitorikseen osuva uloke, sekä kiihotinrengas, jossa on nystyröitä tai kohokuvioita itse renkaassa.

Kiihotinrenkaita on eri mallisia, kokoisia ja kovuisia. Klitoriksen kiihottamisen lisäksi rengas toimii myös miehen peniksen kiristimenä. Se estää veren takaisinvirtauksen peniksestä pidentäen siten erektioaikaa. Monet mallit ovat tähän tarkoitukseen kuitenkin liian venyviä. Malleja on nykyään niin monenlaisia, että jokaiselle löytyy varmasti omansa ja tarkoitukseen sopivin. Kiihotinrengasta valittaessa kannattaa huomioida naisen klitoriksen herkkyys. Mitä herkempi, sen pehmeämpi materiaali ja muoto tulee kiihottimessa olla. Myös anatomiset seikat kannattaa "mitata." Jos klitoris on korkealla ja kaukana emättimen aukosta, tarvitaan suurempi ja ulkonevampi renkaan kiihotinosa, jotta se osuisi kohdalleen.

Myös erilaisin nystyröin tai kohokuvioin varustetut kiihotinrenkaat ovat nousseet suosioon. Kiihotinrenkaita on olemassa sekä moottoroimattomina että moottoroituina. Nykyisin on kehitetty myös moottoroituja ja langattomia kiihotinrenkaita, jotka reagoivat "osumaan" eli toimivat vasta, kun kiihotinosa koskettaa klitorista. Markkinoille on tullut myös ns. kertakäyttöisiä klitorista kiihottavia kiihotinrenkaita, joiden käyttöaika on noin 20 minuuttia. Suosituimpia ovat kuitenkin edelleen mieskäyttöiset eli moottoroimattomat ja miehen peniksen juureen asetettavat, kuvioidut kiihotinrenkaat.

Laitteen aiheuttamaa hankausvaikutusta voidaan pehmentää käyttämällä klitoriksessa liukuvoidetta. Liukuvoide myös herkentää klitorista aistimaan kosketukset paremmin.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

NännikiihottimetKeskiviikko 14.11.2007 17:55

Rinnat ovat kautta aikojen olleet naisen seksuaalisuuden symboli. Rinnat lasketaan erogeenisesti herkkiin alueisiin, ja suuri osa naisista sekä moni miehistäkin kokee rintojensa hyväilemisen miellyttävänä. Toisinaan rintojen ja erityisesti nännien tuntoherkkyys on vähentynyt tai se on muuten riittämätön aikaansaamaan seksuaalista kiihottumista. Nännit voivat myös olla kansankielellä sanottuna “sisäänpäin kasvaneet”, eli nännit eivät seksuaalisesta kiihottumisesta huolimatta kovetu ja työnny ulospäin. Kysymys saattaa olla nännien riittämättömästä verenkierrosta, jota voidaan kuitenkin parantaa ja vilkastuttaa ns. nännipumpun avulla “pakkaamalla” verta nännien alueelle.



Nännipumpun toimintaperiaate on aivan sama kuin miesten peniksenkehittäjänkin. Nännipumppukaan ei kasvata nänniä, vaan ainoastaan vilkastuttaa verenkiertoa ja näin lisää tuntoherkkyyttä. Nännipumpun käyttötarkoitus ei kuitenkaan ole yksinomaan seksuaalisen kiihottumisen lisääminen, vaan myös imettävät naiset voivat hyödyntää nännipumppua. Kun nänni saadaan kohoamaan ulospäin, on imettäminen helpompaa.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

HyväilyvoiteetTiistai 13.11.2007 17:29

Liukuvoiteet -artikkelissa mainitut silikoni- ja vesipohjaiset liukasteet sopivat hyvin myös koko kehon hierontaan ja hyväilyyn. Silikoni tosin saattaa tukkia ihohuokosia ja aiheuttaa näppylöitä herkälle iholle, mutta erityisesti vesipohjaisissa liukasteissa on runsaasti maku- ja värivaihtoehtoja myös kokovartalokäyttöä ajatellen.

Lisäksi on olemassa suuri joukko erilaisia hieronta ja hyväilyöljyjä, jotka on suunniteltu nimenomaisesti tähän tarkoitukseen. Näissä on usein lisänä miellyttävä tuoksu, jolla on tarkoitus saada lisäkiihoketta hyväilyyn. Niissä voi myös olla lämmittäviä tai viilentäviä ainesosia. Nämä tuotteet on tarkoitettu käytettäväksi koko vartalolla, mutta öljypohjainen hierontavoide ei sovellu kondomin kanssa käytettäväksi liukasteena yhdynnässä.

Liukuvoiteilla ja hieronta- ja hyväilyöljyillä voi helposti rikastuttaa seksiä. Ne sopivat hyvin esileikkiin ennen yhdyntää, ja tietysti myös pelkkiin hieronta- ja hyväilytuokiohin. Hieronta ja hyväily hyväntuoksuisella hyväilyvoiteella ympäri kumppanin kehoa ja uusien erogeenisten alueiden etsiminen voi olla sytyttävää ja mukavaa vaihtelua arkiseksiin. Toisen kehon hyväily myös viestittää hyväksyntää ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

LiukuvoiteetMaanantai 12.11.2007 22:53

Yhdynnän onnistumisen edellytyksenä on, että limakalvot ovat riittävän kosteat. Tällöin peniksen sisäänvienti sujuu helposti eikä synny hankaantumista. Kostea limakalvo myös aistii kosketuksen paremmin. Nainen erittää luonnostaan kosteutta kiihottuessaan, mutta tämän kosteuden määrä on varsin yksilöllinen ja vaihtelee samallakin naisella huomattavasti elämäntilanteesta, iästä ja terveydentilan riippuen. Emättimen kuivuus aiheuttaa helposti kipua yhdynnän aikana ja voi johtaa limakalvon rikkoutumiseen ja verenvuotoihin. Niinpä kannattaakin ottaa tavaksi käyttää liukastetta jokaisessa yhdynnässä, ja erityisen runsaasti jos harrastetaan anaaliyhdyntää. Liukuvoiteen avulla yhdynnästä tulee helpompi, nautinnollisempi ja miellyttävämpi molemmille.

Myös seksivälineiden kanssa kannattaa käyttää liukuvoidetta, sillä niissä ei ole omaa kosteutusta, joten vaikkapa vibraattorin sisäänvienti sujuu liukuvoiteen avulla helpommin.

Kondomit on valmistuksen yhteydessä yleensä liukastettu pienellä määrällä silikonipitoista liukastetta. Tästä huolimatta on kuitenkin syytä lisätä kondomin ulkopinnalle liukastetta kondomin päälle asettamisen jälkeen ennen yhdynnän aloittamista. Sopivia liukasteita kondomin kanssa käytettäviksi ovat vesiliukoiset ja silikonipohjaiset valmisteet.

Vesipohjaisessa liukasteessa vesi on saatettu geelimäiseen muotoon suurimolekyylisten apuaineiden kuten sokerien tai selluloosan avulla. Lisäksi tuotteeseen on saatettu lisätä säilöntäaineita tai tuotteen haju ja/tai makuominaisuuksiin liittyviä aromiaineita. Tai niissä voi olla viilentäviä tai lämmittäviä ainesosia. Puhutaan myös ns. hybridivoiteista eli monitasoisista voiteista, jolloin tuotteessa voi olla lisänä stimuloivia aineosia (L-arginiini, ginseng) tai erilaisia vitamiineja , tms.



Liukuvoiteiden ominaisuudet vaihtelevat hyvin paksusta ja geelimäisestä erittäin löysärakenteiseen ja juoksevaan. Käytön aikana osa tuotteista saattaa varsin nopeasti imeytyä limakalvon läpi, tai niihin sitoutunut vesi voi haihtua, ja tuotetta onkin lisättävä tarvittaessa riittävän usein. Toisissa tuotteissa vesi siirtyy päinvastaisesti limakalvolle lisäten liukkautta mahdollisesti liikaakin.

Tuotteet ovat luokiteltu joko kemikaaleiksi tai lääkinnällisiksi apuaineiksi. Viimeksi mainittujen pakkauksista löytyy CE-merkintä ja näin merkittyjä tuotteita kannattaa suosia, koska ne kuuluvat jatkuvan laaduntarkkailun piiriin. Vesipohjaisia liukuvoiteita on nykyään kohtuullisen helppo hankkia marketeista, postimyynnistä ja apteekeista. Ne ovat lisäksi hinnaltaan edullisia. Ne on myös helppo pestä pois iholta ja limakalvolta käytön jälkeen.

Liukuvoiteita on myös silikonipohjaisina. Silikonia käytetään yleisnimityksenä useammasta synteettisestä kemiallisesta yhdisteestä, joilla on öljyn kaltaisia liukastavia ominaisuuksia. Samassa tuotteessa voi olla useampaakin tämän ryhmän ainetta yhdistettynä. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi tuoteselosteessa mainitut dimethicone, dimethiconol ja cyclomethicone, joita käytetään laajasti myös kosmetiikkateollisuudessa, esimerkiksi useissa hiustenhoitotuotteissa. Silikoni ei imeydy limakalvon läpi samalla tavalla kuin vesiliukoiset tuotteet ja tämän vuoksi se säilyttää liukkautensa pidempään, ollen käytössä riittoisampaa. Toisaalta sen poistaminen yhdynnän jälkeen vaatii kunnollisen saippuapesun, ja herkkäihoiset voivat saada silikonista ärsytysoireita.

Lisäliukasteen käyttöä ei tarvitse arastella. Liukuvoiteen käyttöön tottuu nopeasti ja siitä tulee osa “meidän seksiä.” Liukuvoiteen ottaminen esille voi myös toimia merkkinä kumppanille siitä, että nyt minun tekisi mieleni leikkiä. Ei tarvitse sanoa mitään, kun liukuvoiteen vie kumppanilleen - hän kyllä oivaltaa, mistä tuuli puhaltaa.

Silikoni- ja vesipohjaiset liukasteet sopivat käytettäväksi kondomin kanssa. Niistä pitäisi löytyä maininta siitä, että ne soveltuvat kondomin kanssa käytettäväksi - esimerkiksi “condom safe” Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, joten erotiikkaliikkeen asiantunteva henkilökunta voi auttaa sopivimman liukasteen löytämiseksi. Sin City on tuonut oman tuotekokonaisuuden, jossa on mukana niin maustettuja liukuvoiteita kuin hybridivoiteitakin!



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

KiihottimetSunnuntai 11.11.2007 12:24

Aiemmin puhuttiin erityisistä klitoriskiihottimista, välineistä, jotka erityisesti on suunniteltu klitoriksen kiihottamiseen. Nykyään puhutaan kuitenkin mielummin erogeenisten alueiden kiihottimista, sillä kaikkia erogeenisia alueita voidaan hyväillä nk. klitoriskiihottimilla.

Erogeenisten alueiden tai klitoriksen kiihottamiseen tarkoitettu laite on moottorikäyttöinen
ns. tärylaite. Niissä on monesti lisänä esimerkiksi pehmeitä silikonisia, kumisia tai muovisia laitteen päälle vedettäviä "sukkia" tai erilaisia ja erilaisin nystyräkuvioin varusteltuja "vaihtopäitä". Laitteissa on porrastettu tai portaaton värinän säätö, eli ne voidaan tässä merkityksessä luokitella myös vibraattoreiksi. Kiihottimen tärinän tarkoituksena on aiheuttaa tietyn ajan kuluessa klitoriksen herkistyminen ja lopulta orgasmi. Useimmilla naisilla klitoriksen hyväily on jopa orgasmin edellytys.

Kiihottimia on kahdenlaisia. Yleisesti erogeenisten alueiden ja erityisesti klitoriksen kiihottamiseen on tarkoitettu ns. kädessä pidettävät kiihottimet. Ne on ajateltu varsinaisesti naisen itsensä käyttöön yhdynnän aikana tai itsehyväilyssä. Mikään ei kuitenkaan estä kumppania esileikiksi huristelemasta laitteella naisensa erogeenisilla alueilla. Pienen kokonsa ja melko voimakkaan värinätehonsa vuoksi kädessä pidettävä kiihotin on näppärä myös peppuseksissä peräaukon seudun alueella. Myös miesten erogeenisten alueiden stimulointi ja erityisesti kivesten tärisyttely voi tuntua mukavalta.

Erityisesti klitoriksen alueen kiihottamiseen on tarkoitettu ns. päälle puettavat klitoriskiihottimet. Tällä tarkoitettaan kiihotinta, jonka nainen voi pukea päälleen kuminauha- tai muilla valjailla (seuraa tuotetta hankittaessa aina mukana). Kiihotin pysyy pitämättä paikallaan klitoriksen kohdalla. Nainen voi näin vapauttaa kätensä yhdynnän aikana muihin puuhiin tai pitää esilämmittelyvaiheessa kiihotinta muuten vaan - tai peräti tehdä samalla jotakin ihan muuta. Vaikkapa siivota tai luututa lattioita. Sanommekin laitetta leikkisästi "siivouksen parhaaksi apuvälineeksi!"

Käsi- ja sormikiihottimet


Myös sormikiihottimet ovat kiinnostava tuoteryhmä. Ideana on asentaa sormeen apuväline, lisäominaisuus, jolla kiihottaa paremmin, helpommin, tehokkaammin. Kyseessä voi olla
joko nystyröity ja käsikäyttöinen ns. sormisukka tai sitten värisevä kiihotinlaite. Näillä voidaan kiihottaa yleisesti erogeenisia alueita, mutta erityisesti klitorista. Viime vuosien seksin apuvälineiden tekniset innovaatiot, pienemmät moottorit ja tuotekehitys, näkyvät juuri parhaiten sormikiihottimissa, sillä vielä vuosituhannen vaihteessa ei mainitunlaisia näppäriä kiihotinlaitteita juuri markkinoilla ollut.

Uusi, mielenkiintoinen ja voisiko sanoa peräti vallankumouksellinen tulokas seksivälinepuolen ihmeelliseen maailmaan on ns. hierontakäsine; innovaatio, jossa periaatteessa tavallisen näköiseen sormikkaaseen on liitetty vibraatio-osa. Sormikkaan kaikki sormet on "vibratoitu" eli kaikki sormet värisevät. Maksimivärinäteho on laitteen valmistajan mukaan noin 45000 värähdystä minuutissa, mikä - voimme varmuudella sanoa - on melko paljon! Onneksi laitteessa on portaaton tehonsäätö. Erityisen mielenkiintoiseksi uutuuden tekee sen ajateltavissa olevat, monipuoliset käyttömahdollisuudet, joista seksi on vain yksi nautinnollinen mahdollisuus...



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

Muotoillut sauvat ja laitteetSunnuntai 11.11.2007 01:05

Design ja seksin apuvälineet eivät ensi kuulemalta mahdu samaan muottiin, mutta toisin on nyt onneksi todistettu: Vuoden alussa 2004 mainostoimisto PHS, muotoilija Stefan Lindfors ja erotiikkaliike Sin City lanseerasivat yhdessä Serpent-nimisen vibraattorin, josta oli tuleva Serpent-mielihyvätuoteperheen ”esikoinen”. Tuotteen julkistamista seurasi Euroopankin mittapuulla ennennäkemätön ja ennenkokematon medianäkyvyys ja julkinen keskustelu, jota väritti kummastus siitä, mistä oikein nyt puhutaan. Puhuttiin itse tuotteesta, mutta myös designista, olihan tuotteen suunnitellut eräs Suomen ehkä luovimmista muotoilijoista eli Stefan Lindfors. Toisille tuotteen markkinoille tulo edusti vain hyvää markkinointikikkaa, mutta monille kyse oli enemmästä. "Alkaisiko tästä nyt se paljon kaivattu suomalaisen designin uusi tuleminen?" aprikoitiin suomalaisessa Gloria-lehdessä (joulukuu 2004) osuvasti. Sauvahan on Suomessa valmistettu, ja ulkomaille vientiä silmällä pitäen pakkaukseen on lisätty sanapari "Nordic Design", joka viestii erityisesti keskieurooppalaiselle pohjoismaisesta laadusta ja turvallisuudesta - puhutaanhan sauvakävelystäkin ulkomailla nimellä "Nordic Walking."

Serpent-sauvan suurin ansio ei ole sen lyhytaikaisessa julkisuusarvossa, vaan sen todellisissa käyttöominaisuuksissa. Serpent on pitkän suunnitteluprosessin kautta saanut kauniin, käärmemäisen muodon, mutta erityistä luovuutta ja pohdintaa vaativat laitteen funktionaaliset tavoitteet: Ei riittänyt, että Serpentistä tulee kaunis, vaan sen täytyy myös toimia tarkoituksensa mukaisesti, ja siinäkin monipuolisesti! Ensi katsomalta käärmeen häntä on vain häntä, esineeseen liitetty designin osa. Todellisuudessa kuitenkin hännälläkin on funktio: sitä voi käyttää klitoriksen tai peräaukon kiihottimena, sillä silikonin joustavuus sallii hännän taittamisen suuntaan jos toiseen, materiaalin kärsimättä. Käyttövoimaksi valittiin irtonainen, laitteesta erillinen, mutta siihen kiinnitettävissä oleva moottori, jonka tehoa voi portaattomasti säätää. Oleellista on, että laitteesta ei haluttu tehdä "iskuporakonetta" eli voimakkaasti tärisevää, vaan tietynlaisen värinän taajuuden viestinviejää. Lisäksi irtomoottoria voi käyttää yksinään vaikkapa erogeenisten alueiden kiihottamiseen. Serpentiin on pian myös saatavilla ns. turbomoottori, joka sopii kovempaa väristystä kaipaaville (tulossa keväällä 2006). Serpent-sauvan design-arvoista huolimatta laitteen valmistuttaja Sin City uskoo Serpentin käyttöarvoon, sillä kyseessä on loppujen lopuksi aito seksiväline, lisäksi loistava sellainen!

Muotoiltuihin sauvoihin kuuluvat myös edellä mainitun G-pisteen kiihottamiseen tarkoitetut sauvat. Kuten sanottua, nykykäsityksen mukaan mitään erillistä G-pistettä ei ole, mutta laaja alue emättimen etuseinää voi olla kiihottumisherkkää ja tuottaa mielihyvää. Juuri tämän alueen tavoittamiseen on olemassa koko joukko sauvoja, dildoja ja vibraattoreita.

Japani on viime vuosina ollut kovasti nousemassa seksivälineiden laadukkaamman suunnittelun kärkeen. Siitä osoituksena ovat ohessa olevat vahvamoottoriset ja perinteisestä sauvojen ulkonäöstä poikkeavat vibraattorit. Japanilaisten sauvojen kestävyys ja toimivuus on huippuluokkaa, kun taas hankintahinnan kanssa on vielä tinkimisen varaa, jotta "Nousevan auringon maan" seksivälineistä saataisiin koko Suomen kansan lemmikkejä.

Muotoiltuihin seksivälineisiin kuuluvat ns. contoured-versiot, eli laitteet, joiden ulkonäkö ei kerro itse käyttötarkoituksesta juuri mitään. Ne voisivat olla suunnitellut ihan mihin tarkoitukseen tahansa, vaikkapa keittiövatkaimeksi! Muotokieli ei ehkä paljasta mitään, mutta laitteiden värinä kertoo, että nämä moottoroidut käteensopivat kahvat on tarkoitettu lihasten stimulointiin, hierontaan ja erityisesti eroottiseen hierontaan. Ne ovat käteviä sikäli, että jos anoppi eksyy kylään ihan sattumoisin, ei laitteen sijainti yöpöydällä paljasta sinusta mitään...


Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

Mikä ihmeen G-spot?Perjantai 09.11.2007 23:10

Usein puhutaan myös naisen G-pisteestä. Tämä mysteerinen G-spot eli G-piste lienee eräs
seksuaalisuuden alan kiistellyimmistä käsitteistä.



Nimensä G-spot on saanut "löytäjältään", saksalaiselta lääkäriltä Ernst Grafenbergilta (1881-1957). G-pisteen sanotaan sijaitsevan noin kahdeksan sentin päässä emättimen suuaukosta, emättimen etuseinämässä. Suurimmalla osalla naisista tuo piste löytyy kello 11–13 väliltä navan sijaitessa kello 12:n kohdalla. Koska G-piste sijaitsee syvällä, tarvitaan pisteen löytämiseksi emättimen seinämän voimakasta painamista. Naisen kiihottuminen helpottaa pisteen löytymistä.

Nykykäsityksen mukaan mitään erillistä G-pistettä ei ole, mutta laaja alue emättimen etuseinää voi olla kiihottumisherkkä ja tuottaa mielihyvää. Mitään varsinaista anatomista pistettä sieltä ei kuitenkaan löydy, joten termi G-piste on väärä. Tutkijat eivät vielä tiedä, mikä tuo G-piste anatomisesti oikeastaan on.



Alueen sijainti, koko ja toiminta on yksilöllistä ja se vaihtelee myös kiihottumisasteesta riippuen. Joillakin naisilla myös emättimen syvät osat ja etenkin kohdunkaula voivat olla erityisen herkkiä alueita. Osalla naisista voi orgasmivaiheessa erittyä virtsaputken ympärillä olevista Skenen rauhasista koostumukseltaan hyvin samankaltaista eritettä kuin miehen siemenneste, vaikka tietenkin ilman siittiöitä. Ilmiötä on nimitetty myös ”naisen ejakulaatioksi.” Myös G-piste-ejakulaatioksi ilmiötä on toisinaan kutsuttu, mutta kumpikaan nimitys ei kuitenkaan ole lääketieteellisesti asianmukainen ilmaisu.

Monet vannovat edelleen G-pisteen olemassaolon nimeen, ja valmistajat ovat tuoneet markkinoille erilaisia G-pistesauvojakin. Näiden sauvojen suosio on vankkumaton.



Lähde: Suuri Seksivälineopas - Sin City

Seksivälineet ongelmien hoidossaTorstai 08.11.2007 20:46

Erilaisissa elämäntilanteissa tapahtuneet muutokset tai vaikeudet näkyvät usein nopeasti miehen erektiossa. Penis ei kovetu riittävästi tai ollenkaan kiihottumisesta huolimatta. Erektiohäiriöitä osataan nykyään tehokkaasti hoitaa lääkkeillä. On kuitenkin tilanteita, joissa hoitokeinoa ei löydy tai lääkitystä ei haluta käyttää, ja mies haluaa kuitenkin antaa nautintoa kumppanilleen. Tällöin voidaan hyväilyn ja hellyyden lisäksi mainiosti käyttää hieromasauvaa. Myös miehen hyväilyssä kannattaa muistaa, ettei peniksen tarvitse aina olla täysin kova suurimman mahdollisen nautinnon saavuttamiseksi, eikä sen hieman pehmeämpi olemus merkitse vähäisempää kiihotusta. Mies voi saavuttaa orgasmin kaltaisia elämyksiä esimerkiksi hieromasauvalla tapahtuvalla anaalihieronnalla. Penis voi olla samanaikaisesti puolijäykkä tai veltto.

Useisiin sairauksiin ja vammaisuuteen liittyy kanssaihmisten ennakkoluuloista johtuen yksinäisyys, kumppanin puute. Seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen jää oman itsensä tehtäväksi. Hieromasauva tai muu kiihotin on hyvä itsetyydytysväline, mutta näiden käytössä voi esiintyä fyysisestä toimintakyvystä johtuen käytännön ongelmia. Käsivoimat tai niiden toimintakyky eivät ehkä riitä. Oikeanlaisen asennon löytymisessä voi olla myös vaikeuksia.



Tällaisiin seikkoihin kannattaa sauvaa tai kiihotinta valitessa kiinnittää huomiota, ja kokeilla, että se tuntuu mukavalta ja tukevalta kädessä. Imukupilla kovaan pintaan kiinnitettävä tekopenis voi jossain tapauksissa olla käytännöllinen, samoin kuin kevyt, etusormen ja peukalon välissä pidettävä kiihotin.

Naisen ikääntyessä ja estrogeenihormonin tuotannon loppuessa on tyypillistä emättimen limakalvojen haurastuminen ja kuivuminen sekä emättimen kutistuminen. Erityisesti silloin, kun yhdyntöjä ei ole. Tällöin sauvan käyttö on perusteltua jo pelkästään kutistumisen estämiseksi.