IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Talwi.Lauantai 26.11.2005 21:30

Jäi yöunet vähiin, kun keksin lähteä aamusta Jyväskylään. Ei ollut edes pienintäkään aavistusta, mimmonen keli on edessä, mutta mitäpä sitä luusaamaan.

Kaikki meni taas niin nappiin ku olla ja voi. Huomasin matkalla Tampereen keskustaan, että toinen kameran akku on hukassa ja senkin tiesin, että toi nykyinen ei kestä kuin 10 kuvaa maksimissaan.

Varauduin jo ostamaan uuden, mutta fotoliikeppä aukesikin kymmeneltä. En jääny räntäsateeseen odotteleen vaan painelin suosiolla duunipaikalle kattoon, josko hukassaoleva olisi siellä. Ei voittoa, 12765.

No, ennen Jyväskylään lähtöä, testasin pihamaalla ottaa yhden foton ja tokihan kamera päätti ilmasta, että akku on erittäin tyhjä. Okei, ostetaan Jyväskylästä, jos sieltä joku firma vaikka löytyis.

Tampere, Orivesi, Länkipohja, Jämsä, Korpilahti, Jyväskylä matkan menosuunta tuli tehtyä. Lunta tuli kokoajan taivaan täydeltä :( Sanoinko jo että vihaan talvea?

Jyväskylässä lumi tuli kuitenkin taas räntänä, joten mikäs siinä oli sit kastuessa. Hengasinkin mieluusti ostareissa yms sisätiloissa ja mikä poikkeuksellista, en käyny oluella :D

Joku vois kysyä, olenko kipeä? No, flunssaa on hieman ilmassa, ei mitää vakavaa kuitenkaan.

Mut löysimpä kamerakaupan ja sain uuden erikoisakun :)(: toivottavasti tuo kestää pitkään. Ehkä saa fiilistä kuvata myös lumen ja pakkasen muodostamassa helvetissä, jota talveksi kutsutaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.