IRC-Galleria

mechanema

mechanema

blog.qruiser.com/poikkijapinoon

Hyvä huonopäiväSunnuntai 26.03.2006 18:26

Juuri mitään ei tarvitse tehdä. Juuri mistään ei siis tarvitse potea syyllisyyttä ja morkkistakaan. Camos ry:n tanssiaisissa oli perjantaina kivaa, jatkoilla Doriksessa myös. Jossain vaiheessa en jaksanutkaan lähteä kotiin nukkumaan joten hivuttauduin Sinkun&Tuomaksen kanssa Sinkun&Elinan kämpälle nukkuun, matkalla hain safkaa ScanBurgerista. Sitten tapahtui jotain mikä oli ehkä hauskinta koko iltana: Lipsahdin nurin suojatiellä pikku nappaskengilläni. Näin kirjoitettuna se ei ole yhtään niin hauskaa kuin mitä se oikeasti oli mutta se oli jotain käsittämättömän hulvatonta, harmi kun en ollut itse näkemässä, polveen sattuu silti muistona siitä, että näin kävi. Paperipussissa lasinen cocispullo säilyi ehjänä, mutta muovihaarukka hajos atomeiksi ja pussin nurkasta tursusi ranskalaisia joita Tuomas napsi loppumatkan aikana... muistaakseni.

Eilen oli koti-ilta. Sinkku&Tuomas oli meillä, tehtiin cashewpähkinäsukalepaistitomaattihässäkkäkastiketta ja pastaa ja juotiin lasilliset viiniä. Pari leffaa ja sellaista. Oikein muksaa, vaikka huonoiltakaan uutisilta ei illan aikana vältytty.

Eetu tulee huomenna. Mietittiin Marian kans just että voikohan sitä ottaa kouluun mukaan... Vääh nyt suihkuun ja tehdä ruokaa ja sit siivota ja sit vaik piirtää jotain.

Reippaudesta rankaistaanTorstai 23.03.2006 23:50

Koulu alkoi tänään vasta neljältä. Sängyllä retkottaessani ajattelin että en kyllä tee tätä kouluunlähtöön saakka ja lähdin lenkille. Juoksin ihan tosipaljon ja aika lujaakin ja sit tuli niin kiire kouluun etten ehtinyt venytellä ja nyt jo pohkeet kramppaa mut aivansama, poskillani olisi nyt varmasti tyytyväinen puna ellei tämä itserusketusgeeli peittäisi kaikkea!

Pitää vähän säätää vaatteita huomiseks ku on Camos ry:n 10v. tanssiaiset, pitää viel valita kraka ja että miten panettaa tukan. Kengät plankattu on ja niin ees päin. Ootan maanantaita, harvinainen tunne näin torstai-illalle. Ikävä on jo käynyt tutuksi.




"SUPERMARKET"

Kirjoitin runon kuin kauppalistan
-kanaa
-kahvia

Mitä tarvitsen ensiviikolla?

-suodatinpusseja
-shampoota
-sinua

Muista palauttaa pullot!
Ostin eilen semmoista veikeää itserusketusgeeliä. Tänä aamuna mieleen palautui miksi kehotettiin olemaan varovaisia ranteiden, polvien, kyynärpäiden ja hiusrajan kanssa sekä pesemään kädet huolellisesti levityksen jälkeen! :D ...hassua.

Nyt vois lähtee koululle syömään ja tivaamaan tutor-opettajalta mulle jotan kursseja ja sen jälkeen viemään työpaikkahakemus yhteen paikkaan. Koko kämpän imurointi ois kans ihan paikallaan ku kämppikset on molemmat töissä.

Valintatalon tyylikkäin asiakasMaanantai 20.03.2006 01:52

Heräämisen kans meni iltapäivään. Eilisiltana ei kovinkaan myöhään. Katottii telkkaria ja lähdettii Marian kans kauppaan. Huristeltiin autolla keskustaan todetaksemme että sadan metrin päässä meiltä on Valintatalo auki, mentii sit sinne shoppaileen, peitin nuhruisen ulkomuotoni bleiserin ja guccin aurinkolasien taakse, työnneltiin ostoskärryjä hyllyjen välissä niinku keskiluokkainen perhe ainakin. Ostettiin ananasta ja simpukoita ja kanaa ja tonnikalaa ja herkkusieniä ja hiivaa ja paprikaa ja tölkki olutta ja sensellaista. :D Kaupasta lähtiessämme mua kiinnosti kamalasti mihin yks tie vie, joten ajettiin sinne. Sielä oli "Jaskan namu ja nakki".

Illalla leivottiin porukalla pizzaa ja katottiin telkkaria, kämppikset motkottivat koska vietän heidän mielestään pitkään kylpyhuoneessa. Mutku kasvot piti kuorii ja rasvata, parta ajaa, kynnet leikata, pestä hampaat...

Ostin eilen kauhean hienon puuvärisarjan Hyvärisen taidekehystämöstä kun se oli halvennuksessa nii ei maksanut kuin parikymppiä. Huomenna tentti yritysviestinnästä. Onneksi vasta iltapäivällä.

10 min. koulussaTorstai 16.03.2006 18:55

Menin kouluun saadakseni tietää, että luento oli peruttu ja tulin kotiin. Siinä huikean tapahtumarikas päiväni. Kohta pitää varmaan hakea Niina jostain, tankata auto, käydä kaupassa. Ei se ole edes mun auto. Pyykit pitää sen lisäks laittaa ja siivota.

Paluu arkeen loman jälkeen on aina jotenkin absurdia, pikkuaskareista ei tahdo saada otetta. Ehkä nälkä saa minutkin tarttumaan paistinpannuun ja vispilään ja vilu laittamaan vaatteet kuosiin.

Sitä ennen voisin ottaa nokoset.

Reissussa rähjääntynytKeskiviikko 15.03.2006 16:23

12. tunnin junamatka just takana. Kotiuduin onnekkaasti auringonpaisteiselle, hohtavahankiselle Rovaniemelle. En ala kertoon koko tarinaa mutta hauskaa oli! Siitä kiitos ja anteeksi lukuisille tahoille. Erityismaininta Silja Symphonyn hyttiemännälle, olet ihku! Nii ja erityismaininnoista kaikista erityismaininnoin (taivutinko mä ton väärin?) tietty mainiolle Eetulle, oot viel ihkumpi!

Torstaina/perjantaina hengailin siis isoveljien ja siskon kanssa, lauantaina näin Hannan, Liisan ja Pian, vanhoja ystäviä pitkästä aikaa kivakivakivaa. Illalla DTM:ssä panemassa jalalla koreasti. Sunnuntaina laivalle itseruskettumaan ja saunomaan ja syömään hyvin. Maanantaina käytii äkkipikaisesti Tukholmassa pyörähtämässä ja sit jatkettii laivalla samoja juttuja ku menomatkallaki. Eilen kävin Porvoossa ekaa kertaa elämässäni, jos omistaisin sen paikan, niin siirrättäisin niitä puutaloja hieman etäämmälle toisistaan että ihmiset mahtuis liikkumaan paremmin. Mielestäni siellä oli ahdasta.

Mä olen nyt sen itserusketushässäkän jäljiltä NIIIIN kivan värinen etten taida laittaa viikkoon vaatteita päälle. Nyt suihkuun ja pikkupäikkärit ennenku Tuomaksen kans Zoomitiin.

Vanhempieni webbikameralla on hattuTiistai 07.03.2006 18:56

Kyllä. Broidin piti askarrella sellainen pahvinen hattu porukoiden uuden webbikameran linssin peitoksi, koska mutsi ei muuten uskalla tulla tähän huoneeseen koska "se kamerahan voi kuvata ihan koska vain ja lähettää kuvaa ympäri maailmaa niin ettei kukaan huomaa mitään", kylläkyllä, tämähän se on tämä webbikameroiden kirous ku niitä ei sitten millään saa pois päältä...
Täällä pitäisi kituuttaa vielä torstaihin asti, sit Helsinkiin ja sunnuntaina Eetun kans risteilylle kivakivaa :)

Eilen värkättiin traktorien kans isoveljien kans ja sit tyhjennettii sellasta liiteriä, sielt löyty kaikkii hienoja vanhoja aarteita, muut poltettiin. Parin viikon päästä vissiin koko liiteri. Onneksi se on ruma. Olis nimittäin sääli polttaa kaunis liiteri. Tulin päivällä Oulaisista, katottii siel eilen illalla leffaa jossa akkalauma menee luolaan jossa on ihmissyöjäklonkkuja ja kaikki kuolee, sori jos spolasin jonku leffanautinnon, ja sit "Kumman kaa" -dvd:tä. "Kumman kaa" oli parempi.

Illalla iskälle ja äiskälle tulee vieraita. Äiti sanoi että sen jälkeen kun vieraat on tulleet ja olen tervehtinyt niitä (tukka kauniisti kammattuna ja rusetti kaulassa), otan auton ja käyn moikkaamassa molempia tummuja, jotten ole jaloissa pyörimässä kun aikuiset juovat kahvia ja keskustelevat. No toinen mummi sentäs antaa rahaa.

Taas minulta kyselläänPerjantai 03.03.2006 15:16



Nimi: Eikka
Pituus: 170 ylhäältä alaspäin mitattuna
Kengännumero: jos on tosi kivat kengät nii 39:ki menee mut jos on varaa valita nii mieluiten 41
Hiustenväri: aika vaalea, semmoinen toffeevanukkaan värinen
Silmienväri: sinervähkö
Tatuoinnit: suunnitteilla

VIIMEISIN
Kappale, jonka kuuntelit: cmx, kauneus pettää
Kappale, joka on juuttunut päähäsi: "Musta multa - BIOLAN!"
Henkilö, jolle soitit: Eetu
Henkilö, joka soitti sinulle: Eetu
Tv-show, jonka katsoit: Salkkarit (nyt hävettää)

Henkilö, jota ajattelit: äiti

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet: riippuu kenen kanssa, voi myös toimia
Hyväksikäyttö: harrastan päivittäin
Itsemurha: tähän ei oo oikeeta vastausta
Ihmisten tappaminen: tämäkään ei ole yksiselitteinen asia
Homo- ja lesbosuhteet: entäs ne kaikki irstaat heterosuhteet!?
Saippuasarjat: oon seurannu karvaisia¬keita ala-asteelta asti...

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? luullakseni pari kertaa mutta ne on saattanu olla myös virheellisiä tulkintoja
Kertaa sydämesi on särkynyt? mitä tääki nyt sit muka tarkottaa?
Sydäntä olet särkenyt? lukemattomia, voi lukemattomia ;)
Tyttöä olet suudellut? en ehkä yli sataa
Poikaa olet suudellut? ihanvarmasti yli kymmentä
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? 4-6
Asiaa kadut menneisyydessäsi? en oikeastaan juuri mitään, koska mikäli olisin jättänyt jotain tekemättä, mun elämä saattais olla todella erilaista just nyt

AJATTELETKO OLEVASI
Hauska? jotkut joskus väittää niin enkä aina tajuu, ehkä se onki just sitä
Ystävällinen? lähes aina
Huolehtiva? "paska mäihä"
Suloinen? jos räpsyttelen silmiä possupukuun sonnustautuneena

SUOSIKKI-
Mies ja naisnäyttelijä: Esko Nikkari ja Uma Thurman, siinä vasta pari! :D
Karkki: Marglei vei jalat suustani, punaset apinakarkit on parhaita
Sarjakuva/piirroselokuva: Ne mitä on Pahan kurjen vessassa, life in hell tai jotai/ei tuu mieleen
Väri(t): kaikki värit sopii j o n n e k i n ...
Viikonpäivä: perjantai
Inhokkipäiväsi: rakastan sitä että saan vihata maanantaita joten tiistai, se on niin mitäänsanomaton
Kukka: kaunehin on se huumorin x)
Koru: eniten tunnearvoa on ehkä humanoidin pää- kaulakorulla jonka ostin kaaaauakauan sitte Unkarista
Kesä/talvi: liian kylmät talvipäivät ja sateiset ja tuuliset kesäpäivät on molemmat ihan perseestä. Molemmissa on puolensa.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: Minä itse tietysti! ....kuka sielä nyt muu nukkuisi, kaikkea sitä kysytäänki!
Näki sinun itkevän: oisko ollu Tuomas, en oo ihan varma
Sai sinut itkemään: mä en yleensäkään itke, välistä se tuntuu vähän epänormaalilta
Oli kanssasi elokuvissa: siitä on REILUSTI yli vuosi ku kävin Tuomaksen, Anniinan ja Marian kaa leffassa.
Huusi sinulle: Oisko ollu taas Tuomas! :D
Lähetti sinulle sähköpostia: Joku Veronica tarjos mulle helppoa ja halpaa tapaa hankkia isompi penis.

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: kerran
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: nukun alasti eli VOI MONTA KERTAA! :D
Pitänyt jonkun salaisuuden: ehkä vahingossa
Itkenyt elokuvan aikana: Kerran, leffa oli Björkin "Dancer in the dark"
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: en koskaan
Ollut esiintymislavalla: monesti oi monesti. miehenä naisena omana itsenäni pikkupoikana juontajana muusikkona puhujana tanssijana laulajana sotilaana stripparina vanhuksena joulupukkina Joosefina...
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: voisin ainaki ettii sen helvetin g-pisteen!

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: uskooko joku rakkauteen?
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? en välttämättä omia
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? se että toinen tajuaa vaikkei sano

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: oon pärjänny ilman
Mitä kieliä osaat?: suomea englantia ja ruotsia, espanjaksi osaan olla kohtelias ja kuuntelen sujuvast ranskaa (kirjoitin ton mun CV:hen)
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: hyvin yhteensopivat lukuvalo ja tuoli sekä Joan Mirón juliste ja äitin ja isin yhdessä mulle tekemä peili
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: pidän monesta ominaisuudestani kaikista vähiten, se vain riippuu päivästä
Kamalin tunne maailmassa: tietoisuus
Ketä rakastat: monia ihmisiä joista monia tosi eri tavoin
Ketä kaipaat: jos luet tän niin tiedät että just sua ;)

SINÄ
Lempinimet: LUNTTU! :D
Nimesi alkukirjaimet: ESH
Kuinka vanhalta näytät?: vissiin aika lähelle parikymppiseltä
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: välillä oon ihan keski-ikäinen mut esim. tänää kaupassa kitisin ja vikisin Marialle ihan hulluna että "väsyttää mennää jo kotiin!!" ...
Silmälasit/piilolinssit: imagolasit ja värilliset piilolinssit
Onko sinulla lemmikkejä?: ei
Mikä saa sinut noloksi: yleensä kuittaan nolostumiset olankohautuksella
Mikä saa sinut onnelliseksi: kanatortillat, lämpöinen tuhisija peiton alla ja maailmanrauha
Mikä huolestuttaa sinua?: Nykyisen yhteiskuntajärjestelmän romahtaminen ekologisen katastrofin seurauksena. Moni ihminen jää silloin työttömäksi.

Teen päivän hyvän työn enkä haasta KETÄÄN. Oli sinänsä tyhmää edes tehdä tällaista...

Alistuin massoilleKeskiviikko 01.03.2006 16:40

Vaikka vietettiin kavereiden kans laskiainen jo pari viikkoo sitte nii pakko sitä oli juhlistaa viel eilenki. Ounavaaralla oli yliopiston ja ammattikorkeen yhteinen laskiaishässäkkä jossa olin pitämässä pujottelurastii. Aamukymmenestä asti liikenteessä, neljältä jo hyvässä humalassa, seittemältä ylioppilaskunnan saunaan ja ilmaista bissee ja ruokaa, yheltätoista Café Tivoliin, kolmelta ulos sieltä VIIMEISENÄ asiakkaana (olin aika sitkeä), sen jälkeen scan burgerin kautta kotiin.

Niina ja Maria oli aamulla yrittänyt herätellä mua kouluun mutta en kuulemma ollu reagoinu. Maria soitti sit koulusta että "sun pitäis olla tunnilla!!!" Hups. No kohta pitää kuitenki mennä kouluun ku neljältä alkaa joku luento. Juttelin mesessä ystäväni Saaran kans pitkästä aikaa, oli kivaa. Jääkaapissa taitaa olla viimeöisiä ranskiksenjämiä... taidampas mennä tsekkaan niiden tilanteen heti suihkun ja kasvojenkuorinnan jälkeen.

Raportti eilisillastaSunnuntai 26.02.2006 18:17

Tuparit oli hyvät. Ihmisiä oli ihan aikapaljon. Annoin Sini-Merille sylitanssia ja kiinnitin sen housuihini käsiraudoilla ja horjahdin ja löin takaraivoni parkettiin mut muuten meni ihan jees. Jossain vaiheessa iltaa Tuomas väsähti eikä jaksanu baariin. Muut oli jo aikapitkälti menny ja mäki päätin sitte etten jaksa mennä, juodaan vain kotona viinaa ja mennään nukkuun. Kahen aikaan sit Joonas alkoi tivaamaan että nyteikkabaariin eikkalähetäänbaariin mennäänbaariin. Olin jo sängyssä eikä vaatteitakaan muistaakseni ollu päällä ku nimeks mut aattelin että notta perskeles lähetään vaan. Käveltii sit Café Tivoliin missä oli dna:n "ihanan kalliit bileet". Ne oli aika ovelia, tilasin punaviiniä ja maksoin kakskymppisellä ja sain vaihtorahana jotai 15 000 "tivolin taalaa" jotka kelpas maksuvälineenä sen illan ajan. Nokkela konsti saada ihmiset juomaan kaikki rahansa ku antaa jotai omaa valuuttaa vaihtorahana mikä menettää arvonsa välittömästi valomerkin aikaan!

Valomerkin jälkeen hain pizzan Harunosta ja hoipertelin vanhasta muistista Pekankadulle vanhalle kämpälle. No vedin pizzan siellä tyhjässä pimeessä olkkarissa ja vissiin olin lähteny käveleen sit tänne kotiin. En tiiä monen aikaan tulin mutta omasta sängystä kuitenki heräsin.

Noi kattoo jääkiekkoa. Kauhee älämölö. Bläääääh.