IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Maanantai 16.06.2008 11:30

Perjantai alkoi ja ennenkuin sitä kunnolla toipuikaan töiden loppumisesta koko viikko loppui. Jotain kovin perinteistä, ellei jopa legendaarista löytyy siitä fiiliksestä kun kaatosateessa pyörittelet viipaloitua elukkaa grillissä ja kun toista kiloa lihaa on natusteltu siirrytään saunomaan nahka punaiseksi. Kuulosti aivan juhannukselta, hyvää kuivaharjoittelua.

Isäntäväelle kiitos ja anteeksi, sitten voisi aloittaa työt tältä päivältä. Hyvin varovasti.

Melkoista settiä Kornin uusin lätty. Tässä kohta viis-kuus kertaa kuunnellu läpi ja alkaa hiljalleen avautua. Ainakin paremmin kuin eilen koomaisena autossa kuunneltuna liian hiljaa ja puolet ohittaen kuorsaamalla. Monitahoista shittiä, joutuu luultavasti kuuntelemaan vielä illallakin muutamaan kertaan.

The Plan is set, go for it.Torstai 12.06.2008 11:43

Eilen päiväsaikaan vielä oli koko viikonloppu harmaan usvan peitossa. Ei mitään käsitystä siitä, mitä sitä tekisi tai missä oleskelisi. Iltapäivästä rautatieasemalta poimittiin saksanreissulainen varaamaan lattiatilaa kämpillä ja viikonlopuksi mennäänkin tuurin kyläkaupan takapihalle parin hullun seuraksi lanittelemaan.

I can see clearly now, the rain is gone.

Päänsärkykin katosi tältä päivältä kun nukkui ensimmäistä kertaa viikkoon yli viisi tuntia yössä. Vastahan sitä olikin kolme päivää jyskyttänyt, alkoi jo kyrpiä hiljalleen. Ehkä tuo viikonlopun kolme päiväinen huutonauru-miittinki parinkymmenen naaman kanssa yhteensä 10 tunnin yöunilla ei tehnyt terää, hyvä nukkuakkin välillä. Mutta nytpä se kaikki on ohi, eipä tässä enään tartte kuin jännätä pari viikkoa että selviää jatkuuko soppari Ixonoksella vai pääsiskö sitä pitämään kesäloman ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen.

Jos sitä koittais tänäänkin ehtiä nukkumaan ennen kahtatoista, tuntui päässä sen verta paremmalta kun vähän sai otettua takaisin noita vähiä yöunia.

I don't know how much I can take
Secret thoughts inside me wake
I've lost what it was within me
Oh sweet insanity

-Disturbed - Perfect Insanity

I am smart, S-M-R-T!Tiistai 10.06.2008 17:47

Jotkut ihmiset tekevät mitä vain saadakseen rahaa. Toiset jopa kuvittelevat olevansa fiksuja. Ohessa muutamia lainauksia näiltä penaalin terävimmiltä kyniltä.

NATIONAL LOTTERY
Eamonn Holmes: There are three states of matter: solid, liquid and what?
Contestant: Jelly.

Hyytelö, materian kolmas olomuoto. Fysiikan kirjat uusiksi, opettajat ovat huiputtaneet meitä.


STEVE WRIGHT IN THE AFTERNOON (BBC RADIO 2)
Wright: Johnny Weissmuller died on this day. Which jungle-swinging character clad only in a loincloth did he play?
Contestant: Jesus.

Katsokaa puuhun! Se on Gorilla! Se on Simpanssi! Ei, SE ON JEESUS! Torinon käärinliina lanteillaan.


THE VAULT
Melanie Sykes: What is the name given to the condition where the sufferer can fall asleep at any time?
Contestant: Nostalgia.

"Huu, kuulin tämän laulun viimeksi ala-asteella kun ol.....zZZZzzZZzZZZZzZZZZzZzzzzzZZzzz...."


DOG EAT DOG (BBC1)
Ulrika Jonsson: Who wrote Lord of the Rings?
Contestant: Enid Blyton

'Joo, ensin lämmittelin vähän Viisikolla ja sitten ajattelin kirjoittaa jotain vähän vakavampaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Joten siitä tuli LotR.'


ROCK FM (PRESTON)
Presenter: Name a film starring Bob Hoskins that is also the name of a famous painting by Leonardo Da Vinci.
Contestant: Who Framed Roger Rabbit?

Puheen täytyy olla Leonardo Da Vincin kuuluisimmasta teoksesta, Roger Rabbitin Viimeinen Ehtoollinen.


RADIO 1 EARLY MORNING SHOW
Presenter: How many toes would three people have in total?
Contestant: 23.

...Jatka nukkumista vielä muutama tunti, ennen töihin lähtöä.


QUIZMANIA (ITV)
Greg Scott: We're looking for an occupation beginning with 'T'.
Contestant: Doctor.
Scott: No, it's 'T'. 'T' for Tommy. 'T' for Tango.
Contestant: Oh, right . . . (pause) . . . Doctor.

C'mon, you said T. Toctor begins with a T, you Tumbass.
Se tapahtuu näin: Kaivellaan vanhoja flash-pelejä netistä. Sitten siellä kymmenen yrityksen joukossa sattuu olemaan se yksi jolloin kaikki kombot sattuvat kohdalleen ja pisteet paukkuvat, kun perustulokset pyörivät 2000-4000 välissä.

LakejaMaanantai 09.06.2008 18:54

Unohdetaan luonnonlait ja siirrytään filosofian puolelle.

Murphyn laki: Kaikki mikä voi mennä pieleen, yleensä menee. Tästä johtaen on myös tehty Finaglen laki, mikä lähinnä suunniteltiin pörssihaiden keskuudessa: Kaikki mikä voi mennä pieleen, yleensä menee pieleen huonoimmalla mahdollisella hetkellä.

Godwinin laki: "As a Usenet discussion grows longer, the probability of a comparison involving Nazis or Hitler approaches one." elieli vapaammin suomennettuna; keskustelun jatkuessa todennäköisyys että jotain verrataan natseihin tai Hitleriin lähestyy yhtä.

Hanlon partaveitsi: "Never assume malice when stupidity will suffice." Älä ikinä oleta pahansuopaisuutta kun typeryyden riittäessä selitykseksi. Suomennettuna kuulostaa hieman Occamin partaveitseltä(yksinkertaisempi on parempi, oikein todella typistettynä).

Scifikirjailija Arthur C. Clarken kolme lakia:
-Kun tunnustettu tiedemies sanoo sinulle asian olevan mahdollista, hän on luultavasti oikeassa. Kun hän sanoo jonkin olevan mahdotonta, hän on hyvin todennäköisesti väärässä
-Ainoa tapa löytää rajat on matkata hieman niiden yli mahdottoman puolelle.
-Mitä tahansa riittävän edistynyttä teknologiaa ei pysty erottamaan taikuudesta.

Dilbertin periaate: Tehottomimmat työntekijät siirtyvät systemaattisesti sellaisiin tehtäviin, missä he voivat tehdä vähiten vahinkoa: Johtotehtäviin.

Edwardin laki: Et voi soveltaa teknologista ratkaisua sosiologiseen ongelmaan.

Littlewoodin laki: Keskivertoihminen voi odottaa näkevänsä ihmeitä noin yhden kuussa. Cambridgen yliopiston professorina toiminut Littlewood halusi todistaa vääräksi yliluonnolliset tapahtumat. Niihin liittyen hän teki tämän lain laskemien mukaan. Ihminen havaitsee noin yhden asian sekunnissa valveilla ollessaan. Tämä tarkoittaa että ihminen havaitsee noin 1 008 000 eri asiaa 35 päivän jaksossa. Todennäköisyys 'ihmeelliselle' tapahtumalle on siis melko odotettavissa, mutta sitä ei välttämättä muista.

Parkinsonin laki: Työn määrä lisääntyy tarvittaessa täyttämään sille varatun ajan.

Sataa sataaMaanantai 09.06.2008 09:44

Ja perkele että ropiseekin. Kunnon rude awakening kun ulkona räyhäävä taifuunituuli piiskaa peltiselle ikkunalaudalle peukalonpään kokoisia rakeita. RATATATATATATATATATTAT. Kunny loppuis että pystys töihin ees kipasta, tuolla sontikkakaan pysy oikeenpäin, ja millää viittis väistelläkkään tuollaista pommitusta.

Saipahan edes nukuttua tänä yönä enemmän kuin viikonloppuna yhteensä.

Hax0rPerjantai 06.06.2008 09:41

Tsääh. Tulipas eilen villi nostalgiatrippi kun katseli pitkästä aikaa Hackers leffan. Sitä kultti-cyberpunk-hakkerointia ei voi katsella hymyilemättä leveästi. Tänään saattaakin postiin saapua Elfen Liedin paketti, jälleen on Animet hyllyssä hitusen pidemmällä. Valloittavat pirut kohta koko hyllyn. Niinku sitä hyllytilaa ei jo valmiiksi olisi pari metriä liian vähän jo nykyiselläänkin, eikä loppua näy.

Myynnissä olisi yhä Berserkin Import-boksi, kun itse suuremman ja paremman boksin tilasin, missä oli jotain extrojakin.

Olihan jo herätessä hieno fiilis. Vkonloppu alkaa ja näkee pitkästä aikaa vuosi sitten viimeksi nähtyjä kaveria ympäri suomen. 30 naamaa yhdessä talossa kolme päivää, kuulostaa kohtalokkaalta. Linkassa olo oli kuin yhden miehen bileellä: Ykköset päällä, muovinen kitara kainalossa, repussa pleikkari ja kassissa Tampereen parasta pizzaa muutama pala(eilen pyöräytettiin illasta kultsin kanssa). Viikonloppufiilareissa.

Ranteet paskana, huihaiMaanantai 02.06.2008 01:50

Tulihan taas väännettyä. Aamupäivästä rokkailtiin GH2 läpi hardilla(helvetin Psychobilly Freakout pidätelly jo pari kk paikallaan) ja tuossa hissukseen rokkailtu Rock the 80's puoliväliin hardilla. Lynyrd Skynyrdi meinas pistää luun kurkkuun jossain kuuden minuutin kohdalla mutta käännettiin vielä voitoksi sekin. On se Freebird vain velmu kappales, kolmisen minuuttia hempeetä balladia, sitten loppui runosuoni lyriikoista, tökättiin kitaraan särö päälle ja rokkailtiin viiden minuutin soolo päälle.

Intensiivikurssi viikon ajalle, katotaan eteniskö skillit yhtään.

Se on vain teoria!Torstai 29.05.2008 15:32

Heippa lapset! Tänään puhutaan teille saatanan keksinnöistä, kuten tieteestä! Sitä harrastavat ihmiset ovat antaneet itsensä sielunvihollisen ohjailtavaksi ja haluavat täyttää kaikki tietomme aukot vastauksilla. Jos kaikki tuntematon tutkitaan, aukot täytetään niin minne meidän jumalamme sitten mahtuu?

Onneksi on olemassa vastaisku tähän saatanalliseen harhaoppiin. Ensinnäkin voimme turvallisesti sanoa, että SE ON VAIN TEORIA! Kaikkihan me tiedämme, että teoriat ovat pelkkää spekulaatiota ja arvailua. Joten sanotaan rohkeasti vain tätä iskulausetta, kun joku tulee järkyttämään meitä seuraavien teorioiden pohjalta tehdyillä arvailuilla:

-Atomiteoria: Idean mukaan kaikki materia koostuu pienistä partikkeleista, 'atomeista'
-Soluteoria: Idea 'soluista', jotka ovat kaiken elävän perusrakenneosasia.
-Kineettinen kaasuteoria: Idea jolla pyritään selittämään 'kaasujen' ominaisuuksia(painetta, lämpötilaa, jne).
-Painovoimateoria: Spekulaatio jostain 'voimasta', joka väittää massojen vetävän toisiaan puoleensa.
-Suhteellisuusteoria: E=mc^2
-Kaaosteoria: Alkutilanteeltaan herkän epälineaarisen dynaamisen järjestelmän käyttäytymistä käsittelevä teoria(käyttökohteina mm. ilmastotutkimus, talouden heilahtelut, pyörteiset nesteet, lääketiede....)
-Laattatektoniikka: TEORIA, jonka mukaan maan kuori ei ole ehjä, vaan 'laattoja', jotka liikkuvat sulan ytimen päällä.
-Antenniteoria: Idea johteen tai puolijohteen kyvyistä lähettää ja vastaanottaa näkymättömiä 'radioaaltoja'
-Väriteoria: Estetiikkaan ja taiteisiin liittyvä värien yhteensopivuutta käsittelevä "teoria"
-Piiriteoria: Idea siitä, että suljettu piiri voi tuottaa tehoa. Esim. Piirilevyt elektroniikassa
-Systeemiteoria: Erilaisten järjestelmien analysoinnissa ja suunnittelussa käytetty 'idea'
-'Big Bang'-teoria: Idea jonka mukaan koko universumi oli alussa vain pistemäinen massa, mistä se räjähdyksenomaisesti laajeni.

Heitetään nämä hatarat arvailut kaikki roskakoppaan, kielletään kaikki näihin TEORIOIHIN toimintansa perustavat laitteet pois elämästämme ja noustaan barrikadeille. Noustaan tätä tiedemiesten salaliittoa vastaan ja vaaditaan että kouluissa opetetaan myös kristillisempiä vaihtoehtoja näille teorioille. Vain muutaman tässä nyt mainitakseni:
-Maakeskeinen aurinkokunta. Raamattu kertoo että maa luotiin ensimmäisenä, joten on loogista olettaa että se myös asetettiin keskelle. Keskiajalla nuhteessa elävät oppineet tämän tiesivätkin, kunnes paholainen meni Copernicukseen ja Galileoon ja johti kansat harhaan.
-Maa on litteä. Tämä oli hyvin yleinen uskomus, ennen kuin kreikkalaiset filosofit ja TIEDE pisti nenänsä asioihin, jotka ovat selkeästi jumalaista alkuperää eivätkä ole tarkoitettu tutkittavaksi.
-Telegony: 1900-luvulle asti säilynyt käsite, jonka mukaan lapsi perii ominaisuuksia naisen aiemmilta partnereilta nykyisten geneettisten vanhempiensa lisäksi. Tämä teoria on selkeästi esillä myös raamatussa, missä aviorikkomuksista syytetyt kivitetään ja avioeroja halveksutaan.
-Alkemialla tultiin hyvin toimeen, kunnes tiede toi kemian.
-Astrologia ja taivaankappaleista ennustaminen oli varsin vakava tieteenhaara, kunnes jälleen saatanan harhauttamat tiedemiehet saapuivat ja kumosivat astrologian opit astronomiallaan.

Porttiteoriaa soveltaen: Nämä teoriat ovat osa tiedettä. Tieteen tavoitteena on selittää maailman toiminta faktoilla. Faktat tekevät jumalaisen alkuperän tarpeettomaksi. Jumalan hylänneet ihmiset ovat onnettomampia. Onnettomat ihmiset tekevät rikoksia saavuttaakseen itselleen jotain materiaalisia hyödykkeitä, millä saavuttaa keinotekoinen(jumalaton) onni.

Joten kun tuet tiedettä, annat itsesi rikoksen tielle, joka johtaa sinut murhaamaan ja lopulta helvettiin.
Tiesitkö, että perinteisen kilokäristeen resistanssi on keskimäärin 117 ohmia senttimetriä kohti? Nyt voit mitoittaa ohmimakkarasi oikein, ettet epähuomiossa käräytä sulakkeita. Vaihtelee makkaralaaduittain.