IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Avoliitto voi tuhota avioliitonPerjantai 13.02.2009 00:55

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan ennen naimisiinmenoa yhdessä asuvat pariskunnat eroavat paljon todennäköisemmin kuin vasta vihkimisen jälkeen yhteen muuttaneet.

Denverin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan aiemmin avoliitossa eläneet pariskunnat olivat myös muita tyytymättömämpiä avioliittoon.

Amerikkalaistutkijoiden mukaan korkeampi eroamisriski voi johtua siitä, että avoliitossa elävät eivät pohdi toisiinsa sitoutumista yhtä tarkoin kuin vasta naimisiin menon jälkeen yhteen muuttavat.

Journal of Family Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan 70 prosenttia amerikkalaispariskunnista asuu yhdessä ennen avioliittoa.

Miksi miehet nukahtavat seksin jälkeen?Keskiviikko 11.02.2009 10:18

Syyt siihen, miksi miehet usein nukahtavat naisia nopeammin seksin jälkeen, liittyvät hormoneihin.

Rakastelun jälkeinen raukeus voi nukuttaa sekä miehiä että naisia, mutta miehet väsyvät seksin jälkeen nopeammin kuin naiset.

- Miehen kehossa tapahtuu muutoksia laukeamisen jälkeen. Orgasmi aiheuttaa prolaktiiniin vapautumista miehen kehossa lisäten väsymystä, seksiterapeutti ja lääkäri David McKenzie kertoo MSN Health & Fitness -sivustolla.

Mahdolliset fyysiset ponnistelut seksin aikana ja kliimaksi kuluttavat lihasten glykogeeniä, joka johtaa väsymykseen. Miehillä on yleensä enemmän lihasmassaa kuin naisilla ja ovat siksi lemmiskelyn jälkeen uneliaampia.

Miesten halukkuus voi vaihdella voimakkaasti

Naiset eivät ole ainoita, joihin hormonaaliset muutokset vaikuttavat kuukausittain. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että miesten testosteronitasot voivat vaihdella rajusti kuukauden sisällä ja vaikuttaa sitä kautta myös mielialaan, energiatasoon, seksuaaliseen halukkuuteen sekä parrankasvuun. Tutkimusta johtaneen Marcus Lauxin mukaan testosteronitasojen ollessa korkeimmillaan miehet ovat virkeämpiä ja aktiivisempia kuin kierron ollessa matalimmalla tasolla. Tällöin miehet saattavat tuntea apaattisuutta ja alakuloa.

Laux uskaltaa jopa väittää, että testosteronitasojen ollessa matalimmillaan miehillä voi olla taipumusta suurennella vähäpätöisiä ongelmia suuremmaksi kuin todellisuudessa olisi tarpeelista.

- Jos miehet seuraavat omaa henkilökohtaista kiertoaan seuraamalla mielialojaan, energiatasoaan ja seksuaalista innokkuuttaan, he voivat paremmin ennustaa muutoksia, Laux sanoo.

Seksihalujen vähenemistä ei tulisi vähätellä.

- Jos miehen seksihalut katoavat, on se hälyttävä merkki siitä ettei kaikki ole kunnossa. Miehen haluttomuus on kuitenkin asia, josta ei haluta puhua avoimesti, Laux painottaa.

Harhaluuloja seksistäTiistai 10.02.2009 15:59

Kumppani tietää, mitä haluan.

Odotukset seksistä ja parisuhteesta ovat kovat. Toiselta odotetaan kaikkea, mitä omasta elämästä puuttuu. Toinen osapuoli saattaa ahdistua vaatimusten paineissa. Lisähaastavuutta tilanteeseen tuo, kun uskotaan, että todella rakastunut ihminen tietää toisen toiveet sanomattakin. Jotta voisi saada, mitä haluaa, on toivottava ääneen.

Kumppani tekee elämästäni täydellisen.

Tyytyväisyys seksielämään on jokaisen omalla vastuulla. Ajatus siitä, että kumppani tekee elämästäni täydellisen, on tuhoon tuomittu. Suhteen alussa saattaa olla syvä yhteys ja intohimo, jossa perinteiset roolit kääntyvät päinvastaisiksi: nainen on päällekäyvä ja täynnä himoa, mies hempeä ja romanttinen. Arjen myötä roolit liukuvat sellaisiksi, joissa mies on aktiivisempi osapuoli seksissä. Tilanne aiheuttaa ihmetystä. Valitsinko taas väärin?

Seksi on aina upeaa.

Seksin kuvitellaan olevan aina kivaa. Todellisuudessa välillä on tylsää, epätyydyttävää seksiä - jos sitäkään. Seksin määrä ja laatu parisuhteessa vaihtelevat. Rehellisyys on parempi kuin näytteleminen tai marttyyriksi heittäytyminen, jatkuvasta kieltäytymisestä puhumattakaan. Kumppanin vaihtaminen intohimon sammuttua auttaa vain seuraavaksi puoleksi vuodeksi.

Himon kuuluu syttyä hetkessä.

Elokuvissa ja viihdekirjallisuudessa ihmiset kokevat täydellistä nautintoa ohikiitävissä tapaamisissa lentokentällä tai baarissa. Totuus lienee se, että tyydyttävintä seksiä saa sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuntee. Laatua ei saa, jos ei ole aikaa. Pikayhdyntä silloin tällöin on vaihtelua, mutta välillä on paneuduttava asiaan.

Minun tarpeeni ensin, toisen on joustettava.

Yhteiselämän suurimpia harhoja on se, että voi pitää toista ihmistä varalla - käsivarren päässä - ja saada silti hyvää seksiä aina, kun itse haluaa. Toista pidetään ikään kuin tavaran toimittajana, joka tulee sillä kellonlyömällä, kun itselle sopii.

Seksi on yhtä kuin yhdyntä.

Monet pitävät seksinä vain yhdyntää. Seksiä ovat kuitenkin myös kaikki eroottiset hyväilyt. Tyydytys tulee yhtä hyvin käsien kuin suunkin kosketuksesta, ei ainoastaan siitä, että sukupuolielimiä hangataan vastakkain.

Kumppanilla ei voi olla seksitauteja, jos hän on käynyt testeissä.

Testiä nimeltä "kaikki testit" ei ole olemassa. Vain HIV, klamydia, tippuri ja oireellinen herpes voidaan testata, ja tulos kertoo testaushetkestä. Yleisimmälle seksitaudille nimeltä papilloomavirus ei ole kaupallista testiä. Se ilmenee mahdollisesti myöhemmin visvasyylinä, kohdunkaulan solumuutoksina tai syöpänä.

Oraali- ja anaaliseksissä taudit eivät tartu.

Kyllä tarttuvat.

Miehet luulevat, että...Maanantai 09.02.2009 18:51

Hyvällä rakastajalla on suuri penis, pitkä ja paksu, eikä sitten muuta tarvitakaan.

Suuresta peniksestä voi olla paljon haittaa, jos sen kanssa touhuaminen sattuu naiseen. Pienelläkin pärjää, jos muistaa, että naisen mielestä miehen tärkeitä sukupuolielimiä ovat myös kädet ja suu. Ihanteellinen penis useimmille naisille on erektiossa 15-16 senttiä pitkä ja kolme senttiä paksu. Napakka erektio on naisista tärkeätä.

Jos nainen ei saa orgasmia yhdynnässä, koko seksi on turhaa.

Tästä orgasmimyytistä on tullut niin yleinen, että naiset ovat vaikka teeskennelleet orgasmia tuottaakseen miehelle mielihyvää ja osoittaakseen puolestaan itsekin olevansa hyviä seksissä. Todellisuudessa vain puolet naisista saa yhdyntäorgasmin. Muut saavat sen suuseksillä, klitorista käsin hyväilemällä tai masturbaatiolla. Suurin nautinto naisille onkin vähitellen rakentuva voimakas halu.

Mitä pidempään yhdyntä kestää, sitä parempaa seksiä naiset saavat.

Yhdyntäkestävyys on suuren rakastajan merkki. Tavallisesti yhdynnät kestävät 5-6 minuuttia. Tuo aika riittää yleensä naiselle hyvin. Pitkä jyystäminen ei tilannetta useinkaan paranna, ja jos mies ei laukea 30 minuutissa, nainen alkaa miettiä, missähän vika on.

Paras seksi on kuin pornoa.

Naisista ei tavallisesti ole miellyttävää harrastaa oraaliseksiä anaaliseksin jälkeen. Kaikki naiset eivät tykkää peppuseksistä, eivätkä naiset halua seksiä jokaisen vonkaajan kanssa. Naiset myös useimmiten vierastavat ylisuuria dildoja.

Naiset luulevat, että...Sunnuntai 08.02.2009 22:20

Miehet ovat aina valmiita seksiin, ja nainen päättää, milloin sitä harrastetaan.

Miehenkin tärkein sukupuolielin on aivot. Hänelle tunteet ja mieliala ovat yhtä tärkeitä kuin naiselle. Mies ei aina halua. Se ei ole osoitus rakkauden puutteesta, eikä se ole mielenosoitus. Naisen ei pitäisi loukkaantua kieltäytymisestä. Mies myös pystyy vastustamaan suurtakin houkutusta halutessaan.

Miehet tykkäävät kuvankauniista laihasta mallivartalosta.

Miehelle silmät ovat tärkeä sukupuolielin. Useimmat miehet nauttivat katselemisesta ja kaikkien naisvartaloiden ja niiden liikkeiden seuraamisesta. Oma rakas kumppani on seksikäs ja ihana katsella, vaikka muutama vatsamakkara tai selkäläski olisikin.

Mies ei tarvitse hellyyttä ja romantiikkaa.

Miehen seksuaalisuuteen on pakko kuulua tietty määrä aggressiivisuutta - muutenhan hän ei kykenisi tunkeutumaan naiseen. Moni mies kuitenkin nauttii pitkistä hyväilyistä, suutelemisesta, rakastavasta hellästä hieronnasta ja kauniista sanoista.

Kaikki miehet tykkäävät suuseksistä.

Miehet ovat yksilöllisiä seksuaalisissa mieltymyksissään. Ihan niin kuin naisetkin. Kaikki miehet eivät halua suihinottoa, vaikka mielellään naistaan nuolisivatkin.
Parisuhteen kestävyys ei ole niinkään kiinni uskontokunnan tai koulutustason eroista vaan voi kariutua esimerkiksi tupakointitapojen vuoksi.

Australialaistutkijat seurasivat yli kahtatuhatta pariskuntaa seitsemän vuoden ajan selvittääkseen seikkoja, jotka vaikuttivat pitkäkestoisen suhteen pysymiseen. Koulutustaustalla tai uskonnollisella suuntauksella ei havaittu olevan vaikutusta rakkauden kestävyyteen, mutta raha, ikä ja tupakointitavat nousivat merkittävimmiksi osatekijöiksi riskiin erota kumppanista.

Jos etsii pitkäaikaista onnea, kannattaa valita kumppani, jonka suhde nikotiinituotteisiin on samankaltainen kuin itsellä. Suhteissa, joissa toinen poltti ja toinen oli savuton, eroamisen riski oli 75 prosenttia suurempi kuin niillä pariskunnilla, joista kumpikaan ei tupakoinut.

Tutkijat havaitsivat raha-asioiden vaikuttavan myös onneen rakkaudessa. Pienituloisten pariskuntien suhteet kariutuivat useammin kuin keski- ja hyvätuloisilla.

Iällä oli merkitystä

Tutkimuksen valossa nuorten miesten ei kannata vielä etsiä elämänkumppaniaan. Suhteet, jotka olivat alkaneet miehen ollessa yli 25-vuotiaita olivat kestävämpää laatua kuin sitä nuoremmalla iällä aloitetut.

Jos mies oli naista vuoden nuorempi tai noin kolme vuotta vanhempi, suhde oli kestävämpi, kuin jos mies oli enemmän kuin yhdeksän vuotta vanhempi. Parisuhteet, joissa mies oli naista yli kaksi vuotta nuorempi, olivat suuremmassa riskissä ajautua eroon.

Kesä kuumentaa seksivälinekaupanPerjantai 06.02.2009 15:16

Ihmiset satsaavat kiihkeään ja kuumaan kesään entistä enemmän myös rahallisesti. Myyjä Mia Mård kauppakeskus Jumbon Sin Citystä kertoo, että seksivälinekauppa käy kuumana erityisesti kesällä ja jouluna.

- Kaikkein eniten menee kaupaksi sauvoja, hierontaöljyjä, liukuvoiteita ja kondomeja.

Erityisesti naisille suunnatussa seksuaaliterveyskaupassa vierailee myös miehiä. Monet pariskunnat käyvätkin hakemassa kaupasta piristystä arkeen yhdessä.

- Suomalaisten seksielämä vaikuttaa vilkkaalta ja värikkäältä, Mård kuvailee.

Myyjättären mukaan ihmiset ovat yhä rohkeampi kokeilemaan uusiakin asioita.

- Eniten minulta kysytään neuvoa välineiden käyttöön liittyen sekä siihen, miten eri välineitä ja voiteita voi käyttää monipuolisemmin.

Ruotsissa seksivälineitä myydään nykyisin apteekeissa.

Naiset haluavat osaavan miehenTorstai 05.02.2009 16:35

Deittisivusto Mysinglefriend.com teki kartoituksen naisia eniten kiinnostavista ammateista kumppania etsiessä.

Aikaisempina vuosina naiset äänestivät vetovoimaisimmiksi ammateiksi rahoitusalaan liittyvät toimet, mutta tilanne näyttää muuttuneen. Deittisivuston kyselyn mukaan naiset mieltyvät nyt miehiin, jotka edustavat käsityöammatteja, maataloutta tai kaupan alaa. Myös opettajat, lääkärit ja poliisit saivat naiset vastailemaan ilmoituksiin.

Nämä ammatit edustavat naisille vakaata toimeentuloa, rehellisyyttä sekä mahdollista apua kotiin liittyvissä korjaustöissä. Sivuston viisi luetuinta miehen jättämää profiilia edustavat näitä aloja. Pankkiirimiehet ovat jopa poistaneet tittelinsä profiilistaan, jotta eivät jäisi työmiesten varjoon.

- Naiset haluavat miehen, joka osaa hoitaa hommansa, Sarah Beeney, sivuston yksi perustajista, kertoi Daily-Mail -lehdelle.

Kyllästyminen on hyvä merkkiKeskiviikko 04.02.2009 18:26

Seksielämä muuttaa muotoaan pitkässä suhteessa. Alkuvaiheen huuman kaltaisena se ei jatku kenelläkään. Tilalle on kuitenkin mahdollista löytää syvempi suhde toiseen niin kehollisella kuin tunteidenkin tasolla.

- Seksi usein lakkaa tyydyttämästä, jos se on perustunut toisen miellyttämiseen tai vain toisen halujen toteuttamiseen. On luonnollista, että suhteen alkuvaiheessa tahtookin miellyttää toista ja olla toiselle mahdollisimman hyvä rakastaja, mutta ajan myötä on tärkeää siirtyä toteuttamaan omaa seksuaalisuuttaan toista kunnioittaen, seksuaaliterapeutti Maaret Kallio sanoo.

Kyllästyminen on asiantuntijan mukaan vain hyvä merkki. Se ei ole merkki siitä, että suhde tai rakkaus olisivat ohitse.

- Kyllästyminen kertoo, että jotain on muutettava. Seksuaalielämä muuttuu iän, elämäntilanteiden ja terveydentilan vaihteluiden myötä, joten on löydettävä yhdessä uusi tapa olla seksuaalisesti lähellä. Emmehän me muutoinkaan pysy muuttumattomina, miten siis seksuaalisestikaan, Kallio jatkaa.

VitsiTiistai 03.02.2009 15:54

Virtaset olivat jo vuosien ajan
yrittäneet saada lasta, kuitenkaan
onnistumatta, joten he
päättivät käyttää siitosisää
saadakseen perheensä alulle. Sinä
päivänä kun siitosisän
piti saapua, herra Virtanen suuteli
vaimoaan ja sanoi, "Minä lähden nyt,
sen miehen pitäisi
olla täällä pian". Puoli tuntia
myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä
vauvavalokuvaaja soitti
ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat.
"Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne
minua, mutta olen tullut..."
"Ei tarvitse kertoa, olenkin jo
odottanu teitä," rouva Virtanen
keskeytti.
"Niinkö?" valokuvaaja kysyi. "No
hyvä, sillä olen erikoistunut
lapsiin."
"Sitähän me mieheni kanssa
toivoimmekin. Olkaa hyvä ja tulkaa
peremmälle. No niin, mistä
aloitetaan?" rouva Virtanen kysyi
punastellen.
"Jättäkää kaikki minun huolekseni"
valokuvaaja sanoi. "Yleensä yritän
pari kertaa
kylpyammeessa, kerran sohvalla ja
ehkä pari kertaa sängylläkin. Joskus
olohuoneen lattialla
on myös kivaa, siellä voi todella
levittäytyä"
"Kylpyammessa, olohuoneen
lattialla?!" ihmetteli rouva
Virtanen, "No ei ihmekään ettei
Matilla ja minulla ole onnistunut"
"Noh, rouva, ei kukaan meistä voi
onnistua joka kerta. Mutta jos
yritämme useista eri
asennoista ja minä laukaisen
kuudesta tai setsemästä kulmasta,
niin uskon että tulos
miellyttää teitä."
"Toivottavasti tämä hoituu nopeasti"
nielaisi rouva Virtanen.
"Rouva hyvä, minun työskentely
tottumuksellani miehen täytyy saada
työskennellä rauhassa.
Olisi heinoa päästä sisään ja ulos
viidessä minuutissa, mutta olen
varma että te
pettyisitte siihen."
"Niinpä tietenkin" rouva Virtanen
myönteli. Valokuvaaja avasi
salkkunsa ja otti esille
valokuvia vauvoista. "Tämä tehtiin
linja-auton päällä Helsingin
keskustassa."
"Ei kai!" rouva Virtanen ihmetteli.
"Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin
ottaen huomioon että heidän äitinsä
kanssa oli
erittäin vaikea työskennellä."
valokuvaaja ojensi rouva Virtaselle
kuvan.
"Hän oli vaikea...?" rouva Virtanen
kysyi varovasti.
"Niin ikävä kyllä. Loppujen lopuksi
jouduin viemään hänet Korkeasaareen
saadakseni homman
hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili
ympärillämme nähdäkseen paremmin."
"Siis muut ihmiset näkivät?!" rouva
Virtanen kysyi silmät täynnä
ällistystä.
"Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen
meni. Äiti valitti ja huuti koko
ajan. Saatoin
hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi
jo hämärtää ja aloin räiskiä
nopeammin. Lopulta
kun oravat alkoivat nakerrella
vehjettäni niin laukaisin loputkin."
Rouva Virtanen nojasi
eteenpäin "Tarkoitatko että ne
todella alkoivat
purra...öö....vehjettänne?"
"Kyllä vain, rouva. No niin, jos te
olette valmis niin otan vain
kolmijalkani esille,
jotta pääsemme hommiin."
"Kolmijalan?" rouva Virtanen kysyi
jo erittäin huolestuneena.
"Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen
päälle. Se on niin liian painava
pidellä kun alan
toimimaan. Rouva? Rouva?....hyvä
Luoja, hän pyörtyi."