IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

Tuntemani lähihistoria on jo sitä...

Ja tietoisesti on se aiheutettu tämä ainainen ja siis todella siis se olevien monien ihmisten ja elinkeinojen katominen ja kannattamattomuus...

Tilalle on annettu 1900 luvulla tämä maasta pois muutto ja se siis todella vahva sosiaalinen ylijäämäihmisten pois häätö liike...

Ja joka nähty jonakin olevana siis kehityksenä..

Pienen eturyhmän 10 % prosenttia muusta väestöstä siis saavutettavana talouskasvuna..

Ja ihmiset on sen pakon ja teknoratian hallinon siis jo virkamiesmäisen ja naismaisen koneiston avulla ajautettu todella siis ahtaalle..

Valinta joka on tehty 10 % prosenttia ottaa talouskasvusta kaiken hyvän ja muut saa siintä kärsiä..

Ja sen kaiken seuraukset syrjäytymisen ja siis sen syrjäyttämisen..

Työttömien kohtelu jo siis katsottu vain sen siis todella jo pienen siinstä edelleenkin siis hyötyvän eturyhmän omaksi hyväksi..

Ja valtoin velan maksuna ja kuittina ja pienen vähemmistön aiheuttaman kestävyysvajeen maksumiehinä ja naisina...

Lapsensakin on jo nyt siis jätetty sen pantiksi....

Ja mitään yhtenäisyyttä ja sitä siis yksimielisyyttä ei enään ole ja aitoa yhteishenkeä ja lähimmäisyyttä rakkautta ei ole enään...

Vanhat kuolee pois suvut ja sukulaiset vieraantuu jopa toisistaan elämä on sitä elämän sosiaalisen hajomisen ohella sen näivettymistä ?

Talauskasvu ja elintaso kaiken sen ohella sen siis pienen siintä hyötyvän eturyhmän etuna aina muiden kustannettavana näille..

Kivihiili on aina siis todella jopa siis tehotomasti poltettua energiaa..

Ja sitä sotkua satanut jopa nyt siis sinne vielä napajäälle savupiiput olisi pitänyt aina vain kääntää siis maan sisään..

Ja kiinteyttää ne sinne ottaa päästöt talteen sitä ei tehty talouden etujen vuoksi koskaan niin kaukonäköisesti ?

Alkanut magneetisten napojen käänökset..

Ja maankuoren alla on ne siis vähemmän tunnetut magneettiset metallit..

ja siis ne monet varaukset reakoivat ja kääntyvät sitä mihin tämä johtaa sähköisiä magneetisia voimia joita pyrämidien rakentajat hyödynsivät....

Hiilidioksidi pakottaa säätilan hakemaan uutta suhteelista kiertoa ja sitä tasapainoa joka horjuttaa nyt juuri niitä elinoloja tällä planeetalla...

Pahin tehtiin todeksi..

Psykologin ja Kouluterveydenhoitajan kautta..

Rehtori yritti...

Erityiskoulutusta muita järkeviä toimenpiteitä ei siis sitä pasistusta vain johonkin siis sinne yhteiskunan laitokseen..

Ja muut levittivät minun leimaamisen siis koko paikkakunalle...

Ja minun siintä ongelmata oli jo tehty sen koulun työyhteisön siis jopa kokoinen siis todelinen siis kongelma josta käytiin kokous...

Tahtoa oli mutta vain minun leimaamiseksi koko kylän ja koulun silmissä piti tiedotaa oppilaitakin siintä mitä minä olen ?

Olen se jota on aina elämänsä aikana pilkattu väheksytty vammaisena ja mielenvikaisena ja siintä syystä 1970 luvulla ruukin yläasteella..

Terveydenhoitaja Psykologi päätti koulussa kokouksen jälkeen puhutella yläasteen ja lukion nuoria minua ei saa kiusata olen..

Joko Vajakki tai se siis Mielisairas..

Tai 1970 luvun termein..

Vammainen elikä vajakki tarkoittaa...

Ja juuri sitä tämän kanssa ei sen tiedon jälkeeen vain seurustella ja piti siintä silti siis keskustella tämän psykologin kanssa..

Kertomisen jälkivaikutuksista joita tämä luonehti hyvinä asioina tuona aikana..

Siis sen kokonaisen siis koulun työilmapiiristä...

Ja jopa siis niiden opettajien käyttäytmisestä vastaavasti niitä oppilaita siis kohtaan..

Ja opilaat ei saa toisaalta siis kiusata häiritä opetusta ja opettajia ?

Asiakirjan mukaisesti tämän vaikutusta kyselty minulta sanoin pahemmin ei enään voisi minun elämässäni siis pilata..

Minun kohdalla sen nuoren tai lapsen elämää......

Jota te leimaatte siis jo tällä tavalla ?

Tämä johti syrjäytymiseen....

Ihmisuhteissa ja psykologit taustalla jättivät hoitamatta muiden koulussa kiusaamisen koulumatkoilla häirinän ongelmat kokonaisuutena..

Muutama pasitetaan...

Kylliälän nuorisokotiin ja siis silti vain lopulta erotetaan koulusta ja muut jatkaa sili sitä opettajien opetuta tuntirauhan työrauhan häirintää..

Ja työrauhan siis häirintää koulussa sen peruskoulun loppuun asti..

Näitä todellisia ongelmia ei kirjata syyksi mihinkään ?

Todellisia ongelmia ei edes kirjata siinä muodossa kuin olen ne kertonut ja siis sitä ei voida niin siis vain tuona aikana tehdä..

Koulun hallinossa koululautakunissa ja sosiaalilautakunissa syylistetään kaikki koulun ongelmien johtosta siis käsin..

Se että toimenpide kohdistuu muutamaan ei riitä vääryys tiedetään jos se halutaan tietää jo tuona aikana siintä on paljon sitä puhetta..

Menen Sylvitädille kylään kahvia ja pullaa kerron tätä ja sitä ?

Seuraavana päivänä lakapuhelimen kautta jo kertonut ongelmat loimaalle helsingin kupeelle asti..

Hannu joka tietää systeemin epäkohdat kertonut sen jo siis pitkin kylää ?

Hannu tietää 1990 jälkeen ei ole neuvostoliitoa lähes täsmaälleen tiennyt minä päivänä sakasaa jakava muuri kaatuu...

Sen jälkeen alkaa tämä..

Euron ja Unionin aika päätyy koko tämän maailman...

Talouden kaatavaan suureen todella siis monimutkaiseen..

katasrofiin jossa maailman rannikoiden suurkaupungit on tulevia suuria karuja merimerkkejä pilvenpiirtäjät on siis meressä...

Tätä ja tuota on jo siis puhuttu jo 1950 sekä 1960 vielä 1970 luvulla.....

Aluksi Hannu luuli populismi pelastaa suomen mutta ei enään niin luule meille käy hyonosti siinä mylläkässä ?

Sylvitädillä on paljon kerrottavaa talosta taloon kulkevana tietona hän on tarkka korvainen ja sydämmellinen ihminen...

Ja ne siis muut valitsee sanansa kieli keskellä suuta...

En tiedä edustavani sitä todella siis aika vain pientä muiden ei tuntemaa marginaaliasta ihmisryhmää...

Ja jolle siis nauretaan ja jota todella pilkataan muiden taholta käsin sitä samaa sisäistä tuskaa potee...

Hannu ja toinen on se...

Vitsiniekka joka valvoi ja joutui siis siihen no nukutushoitoon..

Ja hänen autonasa pakoputkista lensi piruperhosia valvoi ja teki vain siis todella liikaa töitä nukumatta sokerihumalassa ja kahvin voimalla..

Seutukunta ei anna arvoa meille ja joiden pitää olla muille siis niitä..

Kylä Hulluja joita saa väheksyä pilkata he vain siis todella sen kestää ja jaksaa he naurattaa muita pilkkaajia ei saa pilkata he on arvohenkilöitä..

Olen sitä varten minulle ei tarvitse mitään maksaa työteosta olen ilmaista työvoimaa...

Ja jota ei edes oteta töihin rumentamaan läsnäoollaan tätä sovinaisuutta toinen hannu sai lähteä suojatöistä kotiinsa notkumaan...

Ei ole niitä hiljaisia nöyriä ja näkymättömiä hänen äänensä ei enään siis kuulu kylällä nämä tämän ajan sovinaisuudet puhumatomuus..

Vaitiolovelvollisuus ja palkatonta työtä vastaan hän ei jaksa olla mukana tässä ja olla harmaa pieni näkymätön hiirulainen..

Nyt syrjintä kovempaa kuin koskaan ja se on todella sitä välinpitämätöntä hengistä syrjimistä..

Ja suvatsevalla ja sillä siis jopa aika lailla sillä siis todella nyt mukavalla tavalla syrjintää samanaarvoista eriarvoisuutta..

Jos kunta ja yhteiskunta todella siis maksaa jo sen 10 euroa tunti seison kyllä päivän tämänkunnan liikeympyrässä jos toisenkin..

Työtön katkoo putkipidillä rikkaruohoa Juha Sipilä puhuu tuotavasta työn uusjaosta kestvyys vajeesta valtion velasta joita nämä kuittaa..

Maailmanlopun kylät ja autioituvat pihamaat elämän tyhjyys turhuus jopa sen turhamaisuus....

Tapetaan tieteet ja siis tuhotaan kultturit ja taiteet pilataan pois sivistys koulutus pois talous on hyvässä siis kunnossa sanoi se...
Sain kokea pilkkaa ivaa hyljeksintää siintä syystä että välitin siintä mitä ne muut tekee tälle planeetalle ja elämälle..

Psykologit ja psykiatrit yrittivät poistaa tätä universaalia omaatuntoani sitä he kutsuivat psyykiseksi siis mielisairaudeksi..

Ja jota pitää hoitaa pois harhaisuutena...

Ja olin lopulta yksin kotonani ja elin siellä siis kotini no sillä siis ullakolla...

Ja suljettuna ulkoistetuksi ulkopuoliseksi ja hyljeksittynä siis todella vain ulkopuoliseksi elväksi siis aliihmiseksi ja olioksi....

Tein valintani tämän ainoan aidon valintani joka oli minä silti todella siis välitän..

Ja olen vain silti todella siis ottava tämän siis valitsemani siis sen vastuun omasta siis kohtalostani riippumatta..

Psykologi piti tätäkin siis sen..

Mielisairauteni jo silti vain olevina oireina sitä siintä syystä käsitteli tätä asiaa siis hoidolista tarkoitustaan varten ?

Pohjaton suru ja tuska jonka olen kokenut pelkoineen...

Olisi pitänyt selvitä 1980 luvulla on kyse Traumasta jota ei haluta löytää ja nähdä totena siintä syystä ei sitä ei tehty......

Tuhon pelko ahdistus se kova tuska johon jo tämä Psykologi ohjasi minut elämäni oli todella äärirajallaan....

sama kirjoituspöytä 1970 ja 1980 luvulla ja nyt ...

Aloin kirjoitella siis lappusia levitin niitä siis jopa ikkunanpieliin ympäri kuntaa maakuntaa niitä oli lopulta vain joka paikassa...

Ja matoteipillä ja kirjanpäälymuovilla tarrattuja lappuja..

Lopulta noin 31 990 lappua olis siis levitetty kaikialle missä olen todella siis vain liikkunut tuona aikana..

Kukaan ei kertonut minulle mitään siintä mikä on elämän ohjelmani ja ne tarkoitukset syyt siihen mitä minä tein kuin tyhjästä tulleena ?

Ei ole ystäviä ihmisystäviä ei ole on vain koti ja ullakkohuone jossa olen yksin ajatuksineneni .......

Minä välitin muista maailman ihmisistä oikeutti tuhoamaan pilaamaan jo minun elämäni se on juuri sitä ammattiautajien tekosia...

Sänky on omani se on ostettu 1970 luvulla samalla tavalla kalusto on sitä samaa kierrätystä ...........

He anatoivat syyn minun kohteluun ja hyljeksimiseen ja kiusaamiseen....

Ilman sitä tämä olisi vain ollut se lapsuutemi ja nuoruuteni ohitsemenevä hurahdus tähän kaikeen mitä minä tein sinä aikana todeksi ?
Aika ja tila on aina minun tilassa tietyn suhdeluku tilaan ja aikaan joka on merkityksellinen...

Tilan ja jopa jo esineiden kokonaisuus innormaatiota esineissä on aina siis sitä olevaa tietoa kokoontuneena.....

Tiedostan tänä aikana kukaan ei ystävysty verkostoidu minun kanssa olen aina jollakin suhteellisella tavalla..

Tämän ulkoisen ja sen siis nyt toisarvoisen siis aikani rajallisen olevan siis tietoisuuden suhteen siis ulkopuolinen..

Jos olisin kuka hyvänsä en sitä mitä minä todella olen olisin lyöty aikoja ja vuosikymmeniä aiemmin jo lyöty sinne....

Siis lattian rakoon ja nuijittu ja ihmisoikeudelliseen siis arvottomuuteeni alitunut kuten ne muut on alistuneet tehtyn väärään kohtaloonsa..

Jokainen ideani oli jo siis piirretty niihin moniin siis piirustuksiini joista harvat on sälyneet lapsuudestani..

Koneet jo kommunikoivat keskenään jo 1970 luvun ajatuksissani ja jopa siis unissani on lentoliitureita kulkevat teiden yläpuolella...

Seutukunalla on toinen henkilö joka jo ennen minua puhui Neuvostoliiton hajoamisesta 1990 luvun alussa...

Ja tiesi jopa täsmälleen tiesi tulevasta siis...

Eurosta Unionista olin lukenut kirjoista 1979 tulevasta tuli ufon omainen keinoälyllä varustettu alus siepasi järveltä kaksi miestä..

Olivat huolissaan no...

Neuvostoliitosta rodotit sanoivat 1990 jälkeen ei ole sitä Neuvostoliittoa ja nykyinen aika ja tila päättyy siihen...

Ja kaikki suuret kaupungit on meressä rannikoilla ne on tulevien aikojen lasten merimerkkejä pilvenpiirtäjät seisovat meressä..

Taustalla kauempana suusria siis kaupunkeja joiden saastettomuus on jo silminnähtävää ultranopeat junat ilmaliiturit bussit liikennöivät ?

Tänä aikana syntyvät elävät siis sukupolvet todella kohtaavat nämä kriisit kokevat tuhot ja seuraukset..

Ja kun ei ole mitään oppineet anataneet sen tapahtua ovat todella siis no pilkanneet väheksyneet minun kaltaisia ihmisä kaikin tavoin ?

Sitä tämä on tähän nämä on itsensä johtaneet...

Populistit Usvassa uskotelleet johtaneet nämä moneen erehdykseen kun nyt hämäävä ajan tilan usva katoaa...

Ja samalla tulee tapahtumaan monia katasrofeja ne monet positiiviset tai negatiiviset väärään ja harhaan johtavat mielikuvat katoavat kuin usva...

Minun ikäiseni uskoivat omien vanhempiensa neuvot katsoivat minua sitä kuin vajaamielistä ja hullua...

Ja kun pian ajassa tilassa nyt he kohtaavat sen missä puhuin totta.......

Olisin voinut kertoa 1979 tämän automaattinen ufon näköinen keinoäly ja kone sieppasi miehen järveltä kysyi tulevasta...

Ja vastaus oli tämä ja vuoden 1990 jälkeen ei ole Neuvostoliittoa eikä sitä mitä ei ole pidä pelätä ?

Ja vuoden 2017 - 18 siis jälkeen alkaa muotoutua tulevaisuus nyt eläville sukupolville toisille anetta ja kohtuutonta aineellista poliitista hyötyä...

Toisille kohtuutonta kärsimystä pelkoa sotia köyhyyttä..

Luononvoimien myllerrys ja ne..

Ihmisen teot syyt aiheuttamat monet siis tulevat kriisit..

Ja ne todelliset jo olevat ja tulevat monet siis onnetomuudet joita on jo nyt nähtävissä..

Ja jo nyt joka puolella tätä siis planeettaa ja edessäsi jo on todella nyt jo siis vaikeita aikoja yhteiskunnalisia kriisejä..

Ei ole ystäviä ihmisystäviä ei ole on vain koti ja ullakkohuone jossa olen yksin ajatuksineneni .......

Tämän ajan jälkeen ei nykymuodossa ole Yhdysvaltoja talous sotilasmahti talous on romahtanut ja sosiaaliset elinolot on kurjat...

Sähkömagneetiset navat alkavat kääntyä vaikutuksensa jota ei tunneta siis vielä nyt...

Ja hiilidioksidin määrä on todella jo niin suuri...

Ja napajään sulaminen on todella nyt jo nopeampaa uuden jäätyminen..

Napajäälle on ilmanvirtojen mukana satanut siis sitä lisää sitä sulattavaa kivihiilipölyä aiheuttaa lisää sitä sulamista..

Vaikka teknologiat todella kehittyy ja talouden yhteiskuntien tahtotila on jo heikko sitä mitä pitäsi tehdä ei ole tehty ?

Sota ja polliittinen ja se taloudellinen yhteiskunnallinen tahtotila ei vain vastaa haasteisiin joita sille on anettu...

Ensinnäkin Yhdysvaltojen talous alkaa sakata 2017 -18 viimeinen tämän nykymuotoisen talouden supervallan ja Yhdysvaltojen preistentti..

Aloittaa pahentaa syventää todella vain taloudellista sosiaalista kurjuutta eriarvoisuutta ja terveydenhuolto koulutus romahtanut kehitysmaaksi.....

Miksi minä muistasin väärin asioita olen kirjoittanut vihjeet perustelut aina vihkoihin joissa säilyy perustieto mitä ja .....

Kaikki jotka on sijoittaneet....

Suomen varallisuutta Veroparatiisiin saa siis nähdä kaiken katoavan siis kuin ankka usvaaan ja tyhjään...

Populismin usvan hälvennyttyä nousee kriisien uhkiea myötä häviötila ja unelmat ja toiveet romahtaa..

Niiltä ja siltä siis nyt eläviltä sukupolvilta joille on luvattu vain sitä hyvää valheen petokset poliittinen itsetietoinen vallan ja rahan ahneus ?

Ja siintä jo juntuva poliitinen taloudellinen harkistematon tyhjäpäisyys....

Sänky on omani se on ostettu 1970 luvulla samalla tavalla kalusto on sitä samaa kierrätystä ...........

Minun sukupolveni ikäiseni nuoret kohteli minua kehitysvamaisena jonka kanssa ei seurustella hyljeksineet minua selkein syin ja perustein...

Koulutettu ikäiseni nainen nuorena perusteli näin sen..

Äitinsä opettamin sanoin ja siis perustein en anna prempaa tulevaisuutta hänelle naisena..

Naiselle enkä sille lapselle..

Ja se joka minut siis huolii siis kumppaniksi ja siintä syystä hän ei minun kanssani seurustele..

Nyt minulla ei ole...

Ihmisen elämälle ominaista siis mitään sitä sisäistä olevaa sitä kohtalon yhteyttä tähän siis maahan ja kansaan..

Suojatyötä kuntouttavaa työtoimintaa joka ei anna lisää resurseja ei ole koskaan aidosti tarjottu sinne minua ei ole otettu töihin..

Silti ja siintä riippumatta tätä ei olisi nyt olisin vain katkera siintä..

ESINEISTÖ ON ITSETEHTYJÄ TAVAROITA JOITA ON MONIA HYLLYT ON JAOTELTU NIILLÄ ..............

Työnantaja olisi antanut ehtona käskyn kieltää mielipiteeni julkinen ja se kysymyksiä herrättävä kuuluminen näkyminen ?

Pitää olla näkymätön nöyrä läpinäkyvän merkityksetön kiltti kuten ne siis muut on sitä valmiksi tekee töitä vaikka ruokapalkalla..

Ja täyttää tehtävänsä minä en ole sitä..

Erityisryhmät ja vammaiset vajaatyökyiset mielentereveyskuntoutujat ja ne marginaalitset ryhmät on juuri sitä...

Tätä nykyään siihen kuuluu..

Työttyöttömät ja heidän siis ne jopa...

Lapsensa on siinä aina ongelman siis altavastaajina ja sen lastensuojelun sosiaalisen toimen siis teknoraatisina prökraattisina siis potkupalloina.....

Mikään ei ole minun aikana aidosti muutunut eikä muutu ?

Syrjintäni jatkuu hautaani asti ellei ole...

Lotovoittoa tai sitä Kultaa sekä siis osakkeita on oltava jo pankkiholvissa muutoin et ole mitään minun asemassani..

Perempi elämä ja ne siis arvot ostetaan niitä ei voi ilman rahaa edes olla olemassa...

Tämä on tästä ajasta tilasta käsin jo siis vain nähtävä totena siintä mitkä on ne mahdollisuutesi..

Ja niitä ei ole kuin hyvin vähän tai ei siis nyt vain olenkaan...

Tuleva vain on ja murtaa olevien sukupolvien unelmat toiveet romahtaa ja sitä mitä oletat olevasi ei ole....
Kuparista paperin ohuena materiaalina on apua minulle..

Ja siis samoin jopa ohuesta sinkistä ja kvartsista ja sitä siis vain energiaa tuottavista kristaleista..

Muista materiaaleista joilla on energiaa taajuuksia tuottavia omiaisuuksia joista löytyy vastauksia moniin asioihin tällä planeetalla...

Kotelo tehty ennen ammattikoulua jossa moni asia jäi kesken siintä syystä koulussa oli vaikea ilmapiiri olla luova...

Tietyt valmiudet rakentaa jotakin uutta tähän syyhyn ja seuraukseen joka on minulle luontevaa....

Hidasta kun on vähän rahaa ja resurseja uusia ohjelmia tietokonetta kun ei osaa päivittää muokata niin toimisi uuden veroisesti..

Digikameran ohjelma meni vikaan sen uusiminen olisi minulle vaikeaa...

Automaattinen päivitys on itse tehtävä joltakin osin toimii vielä....

Rajallisuus elämän ja ihmisen vajavaisuus tietokoneiden kautta eläviä no paina tänä aikana....

Minun monen muun erona on se joudun olemaan siis luova mikään ei voi olla silmän lumetta..

KIRJOITUSPÖYTÄ ON 1970 LUVULLA OSTETTU LASTULEVYSTÄ TEHTY KESTÄNYT VUOTEEN 2015 ASTI ........

Sama kirjoituspöytä oli jo 1970 luvulla huoneessani...

Ja mikä on tässä siis no kuvassa uudelleen korjattuna on sama pöytä ja sitä käytin jo lapsena ja 10 - 15 vuotiaana....

Ja 1980 luvulla ullakko huoneessani aina 1983 asti käytössä...

RAKETINKULJETUS LAATIKKO ITSE TEHTY 1980 LUVUN ALKUPUOLELLA TEHTYNÄ ON TOIMINUT MONENA .............

Ja tai jos on sen pohjana on jokin tilapäinen kokoonpano..
Vieralijoiden välittämä sanoma kirjassa oli vastaus kysymyksiimme siintä mikä on heidän tarkoituksensa olla täällä ?

Tämä on silti vain rauhanomainen tutkimuslento he vain on ja kerää tietoa ja näytteitä maapallosta...

Ihmisen kysymänä mitä he ajattelee avaruuslennoistamme ne on alkeellisia kokeiluja yrityksiämme ei heille kovin merkityksellistä toimintaa..

Muista vierailijoista täällä me ihmiset siis todellakin vain siis nytkin teemme kaikesta..

Hengellisiä opetuksia ja jopa siis uskontoja ja uskomuksia heidän ne siis vierailut on sama lopputulos ?

Pystyy pysäyttämään aloitetun ketjureaktion ja ydinräjähdyksen heillä on siihen keinonsa estää pysäyttää ydinräjähdys....

On elämänmuoto jossa on ne kaksi siis elämänmuotoa ne on jopa siis toistensa alkuja...

Ja kehityvät vastakohtaisesti toiseksi elämänmuodoksi ?

He jättävät tänne vierailunsa siis löydettäviä merkejä siinä ei ole mitään ylevää opetuksellista kosmista sanomaa eikä opetusta...

Kovin vähän olen löytänyt uskottavista kohtaamisista...

Juuri siis sitä mitä on tämän ajan tietoverkot on siis täynnä suurta ylevää opetuksellista sanomaa hehkutusta ne elää toisella ulotuvuustasolla..

Ne jotka on sitä ei esiinny selkeästi 1970 luvun kertomuksissa...

Psykiatriassa 1970 luvulla psykologi ja lääkäri tulkitsi tämän tutkinasa kahtia jakautuneen mielentilan todenteena ?

Vain kahden elämänmuodon tekemänä tarjouskilpailu kumpikin tarjoaa teknologiaansa ehdot vastakohtaiset toinen vaatii...

Sitä siis ydinaseista luopumista ja ihmisoikeuksien toteuttamista ehtoina tietojen välineiden antamiselle armeijan käyttöön..

Toinen elämänmuoto ja laji ehdollistaa tätä ei tarvitse noudattaa mitään siis ihmisoikeuksia...

Ja he voivat käyttää ihmisiä kokeisiinsa...

Ydinaseet saavat olla ihmisen asia mitä hän niille tekee muuta ei ole siis minun tiedossa tästä asiasta ?

Ne ei anna mitään selkeää tietoa eikä syytä täällä olemiseensa ?

Jos antaa siintä ei ilmene mitää muuta kuin jotakin epäoleellista tähän se rajoittuu mitä sanon siintä nyt...

Muu vaikuttaa Ihmisen uskomusten kautta muotutuneilta kertomuksilta ja yleviltä oletuksilta siintä mitä he täällä on ja tekee..

Valotyöntekijät vaikuttaa jo siltä..

Ja siis uskonon tietämisemme muuntumisesta uskon ja siis uskomusten kautta jo siis tähän sotketulta aihepiiriltä..

Ja enkeleistä henkiolennoista otetuilta kertomuksilta....

Vierailijoilla on telvison kaltainen kone....

Ja joka näyttää ihmiseen kytkettynä henkilön menneisyyden mahdolisen tulevaisuuden tälle...

Muuta tietoa minulla ei ole sitä ei ole selkeästi tullut vastaan missään ja en ole kohdannut selvännäkijää valokuvan kautta kykenee katsomaan....

Yhtäaikaisesti meneisyyteen ja tulevaisuuteen ?

Tätä olen ehdolistanut en ole varsinaisesti mikään uskonnollinen julistaja olen yrittänyt vain seloa suodattaa pois asiaa sotkevat...

Siis sen ihmisen käsitykset uskomukset pohjautuu uskoon uskontoihin....

Hengellisen opetuksen sekautuminen tähän on yritetty jopa seuloa aina siis pois ne kuuluu toiseen yhteyteen..

En ole uskontoa tutkiva tieteen harjoittaja...

Olen yrittänyt selkeyttää tätä lopputulema on jos on todella muuta tietoa aineistoa se on...

Yhdysvaltojen ja Venäjän sekä Kiinan Intian hallinassa..

Ja on ne siis vain tietyt rajalliset siis tahot joilla on tietoa tai todenteita halussaan..

Ehkä myös aikamatkailusta ja teknologiasta peräisin muinaislta ajoilta ja esiisiemme hallinnassa olleet jääneet tänne maapalolle..

Pudonneet tänne napajäälle tai meren alle jääneet jäänteinä..

Voi olla soveltaminen on siintä syystä vähäistä...

Ja jos ne monet siis osat pitää tilata todella monesta lähteestä valmistaja ei epäilisi mitään tätä syytä niihin siis tilauksiin ?

Helpompi kehittää muuta aikaansa edellä olevaa teknologiaa ?

Soveltaa joitakin tutkittuja osia materiaaleja siihen kokonaisuuteen kuin yrittää rakentaa...

Siis niitä suoranaisia ufoja joiden tarkoitus ei sovellu ihmisen käyttöön...

Koulussa yritin ehkä opettaa siis aivotutkimusta ja vaikka en osaa laskea kirjoittaa oikein..

Jo siintä esitin syyksi opettaja ei osaa minua opettaa ?

Opettamalla opettajaa opettamaan yritin opettaa...

Joissakin asioissa tämä on kuvan apina yhtä lystikäs on tämä aikuinen ja joka luulee minua opettavansa oikein...

Raahessa tein legoista siis pommeja heitin psykologin edessä lattialle tuli sirpaleita niskaan...

Yritin kysyä miksi minä pelkään...

Ydinsotaa ja olen se siis huoneeni nurkassa tärisevä pelokas vapiseva siis myntty ikkuna lenhtää auki pelkään paineaaltoja ja säteilyä...

Psykologille tämän siis omia oppiaineita yliopistossa...

Ja siinä välillä olin leikkinyt Atomisotaa ja legoista se ydinpommin...

Puu palikoista siis kaupungin joka tuhosin kovalla iskulla..

Puhuin asioista joissa oli kyse politiikasta 7 -10 vuotiaana jauhanut sitä ja tuotakin asiaa psykologin toimessa sivunnut monia siis pelkojani..

Ja 10 - 16 vuotiaana olin puhunut ihmiskuntaa koksevia asioita sujuvasti ja suhteessa ikääni johdonmukaisesti niitä esittänyt aikuisille...

Polkenut ja tallonut auktoriteetteja siis herkille liika varpaille ne älähteli ja pisti minua sittemmin matalaksi pöpilään asti....

Lääkäri muovasi minulle pasituksen sinne peruskoulun jälkeen...

Tämä kun vain jatkaa tätä väittämistään eikä tee itselleen selväksi sitä se on kuten toinen lääkäri sen määrritteli psykiatrisen hoidon perustelu......

Vieläkin inttää vastaan eikä usko mitään ?

Tähän päivään asti resurssit ja mahdolisuudet ikääntymisen ne siis ensi oireet pysäyttivät tämän vähäksi aikaa...

Anomuksia pitkälle lomamatkalle ja kauas pois Suomesta siis...
Olen sanonut..

Ufoilmiötä ei voida tutkia tieteellisin menetelmin valtion tai yksityisenkään rahoittamissa...

Tiedelaitoksissa yliopistoissa meillä Suomessa ?

Minun tapauksessa tässä laitoksessa vähän ennen sen lakauttamista siis on tutkittu lääkitty tätä kuvaketta harhaisen mielen tuotteena..

Psykiatriassa 1970 luvulla psykologi ja lääkäri tulkitsi tämän tutkinasa kahtia jakautuneen mielentilan todenteena ?

Tämän ja vastaavia sai tilaamalla kirjastoon siis kirjoja ja lehtiä jo siis sillä 1970 luvulla...

Luuletteko te Valtaoja....

Tähtitieteilijänä todella ottaa sen siis riskin joutua siis hullun kirjoihin ja tiedemies ja nainen ei siihen ryhdy noin vain...

Ufoilmiöitä ei ole tieteen ja julkisen siis sen rahoituksen kautta tietäkseni koskaan edes tutkittu tieteen tutkimuksen perustein...

Perustutkimusta ja joka ei siis vain tuota mitään sitä taloudellista hyötyä ja siis tulosta vuosikymmeniin....

Jos sitä on tiedemiehen suulla käsitelty asian siis lausunto on tehty asiaa tutkimatta..

Jopa siis tilattu psykologian psykiatrian laitokselta arvio mielentilasta.....

Miksi minä muistasin väärin asioita olen kirjoittanut vihjeet perustelut aina vihkoihin joissa säilyy perustieto mitä ja .....

Ei sitä ole tehnyt Tähtitieteilijä...

Valtaoja joka sen kiistää heti joka on monen muun raektio tähän asiaan..

Tuhosi heti ja pilasi elämäni kun siintä olin siis vain ainostaan puhunut.....

Psykologin toimessa ja siis siellä raahessa ja siis jo lapsena kasvatusneuvolassa...

Käsittelin sitä jo lapsena tieteelisenä totena jota pitäisi tutkia tieteen siis menetelmillä ja keinoilla oli sen vuoksi...

Jopa sen peruskoulun jälkeen talven pöpilässä....

Tieteessä sitä ei ole virallisesti siis vain tutkittu koskaan....

Ja siis siinä siis viralisessa historian kirjoituksessakaan sitä ei ole siinä mielessä edes olemassa...

Lapsena luulin YK ihmisoikeussopimus suojelee minua siltä kohtelulta ja jota.....

Urho Kaleva Kekkonen julisti puheissaan jo 1970 luvulla jota ei todellakaan...

Suomessa ole noudatettu kuin vain sen julkisen historian kirjoituksen....

Sen siis ihmisen muistin ja todella unohduksen antaman todella siis vain väärän mielikuvan mukaisesti katsoen lähihistoriaa olisi ollut noin ?

Kokemuspohjaisesti ei ole ollut niin...

Suomi olisi kaikessa noudattanut sitä mitä YK ihmisoikeus sopimus joka sitouttanut monia luulemaan me olemme edistyksellisiä...

Ja johtanut harhaan monia yliopistoja käyneitä tutkijoita....

Tämä on yksi syy miksi hallitus ei tee oikeita johtopäätöksiä sillä ei ole mitään tiedolista kokemuspohjaista tietoa....

Polliittisen ja siis sosiaalisen pitkäjänteisen taloudellisen päätöksen teon ohjeistamiseksi.....

Tieteessä Suomen taloudellisen poliitisen johdon tietämys kokemustaso ei riitä mihinkään päätöksen tekoon asti...

Teknoraatit virkamiehet ei siis anna oikeita tietoja ohjeistuksia mistään ?