IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

Sosiaalituet ja eläketuet sairaseläke tulee psykiatrista hoitoa vastaan ja tai on siis lievästi kehitysvammainen...

Ja se kehityshäiriö ohella se siis jo psyykkinen tila katsotaan.

Laissa asetuksissa se on näin tulkittua ja oikeutettua kohtelua ja samalla käytäntö 1900 luvulla aina vuoteen 1999 asti..

Samalla kun systeemiä on purettu...

Ja niitä siis nytkin todella kohta siis eläköityviä koulutettuja on siirtynyt vapaaehtois työn piiriin..

Nämä katsoo laillisena toimenpiteenä siis jo ne heidän aikanaan tehdyt hoitopäätökset..

Vetoaa laillisuuteen lakiin säädöksiin..

Ja siis siintä ei edes puhuta julkisesti ei olisi näin ollut tapahtunut aina silti he toteaa ei he ole lukeneet hoitopäätöksistä kuin sen..

Hoidollisen päätöksen lääkärin juridisen oikeutuksen..

Ja sen hoitomääritelmän ja koodin kirjallinen tiedosto satunaisenmin ja vähemällä syyllä jopa ohitettu..

Ja silti siihen paneutumatta..

He vetoavat olen heikko koskapa en voi aloittaa uutta elämää ja unontaa menneitä..

Ja jo tämä on osoitus hoidolisen oikeutus täyttyy olen ollut siis siis se "sairas" aiheuttaa monille joilla on taruma ja siintä monia oireita..

Oireita lääkitään joka ei ole totta minun kohdalla vuoden 1980 jälkeen he ei halua siintä puhua julkisesti ei ole tarvetta lääkityksiin..

Sosiaalista elinpiiriä koulua ja siis yhteisöä ja lähiomaisia liikaa siis häiritsevänä henkilönä..

profosoivana henkilönä...

Itsessään on se jopa nyt vielä se todellinen syy ja pääasiallinen syy siihen kielteiseen..

Suhtautumiseen ja sen aiheuttamaan sosiaaliseen häiriöön..

Erilaisuus vertaistuessa on puhuu selkeästi suoraan siintä mitä on siis kokenut ja nähnyt...

Ja ei omaa muisen siis sitä sairaudentuntoa ahdistusta ja pelkoja puhuu universaalilla tasolla...

Ja todella monella tasolla asioita joista muut vaikenee ja on hiljaa..

Puhuu on siltä osin epänormaali siis jo mistä puhuu miten puhuu on siis ajatuksiltaan muista poikeava tuo julkisesti esille..

Ja monet poikeavat ajatukset siis mielipiteet...

Ja ne siis elintavat jo on mahtuneet tähän pääperiaatteeseen...

Muotutuneet kun on pakko elää erityksissä ikäkauteni kaverit ystävät ja sosiaalinen verkosto puuttuu elämästäni..

Siintä syytetään erinlaisuuttani joka tulisi normalisoida saman mukaiseksi muiden puheiden kanssa..

Pitää pitää sisällä ne aiheet joista ei vain siis keskustella julkisesti eikä siintä voi siis puhua niin..

Syytös on muutos vaatimus olet yhtä ahdistunut kuin muut on koska et voi puhua siintä ja tästä asiasta..

Hallinto tilaa psykologin lausuntoja päätösten takeeksi ja siintä tehdään tämän tuleva kohtalo jonka sisältö on aina totta ?


Osaltolla toimineet henkilöt on kertoneet jo 1980 luvulla ja sen jälkeen he ei lue lähetteistä kuin..

Ne yleiset ja viralliset siis laillistavat siis juridiset hoidon määritteet ja ei koko potialaskertomusta kukaan jaksa lukea miettiä sitä..

Ja koska toimitaan lain asetusten puiteissa siihen ei ole tarvetta..

Minä puhun paskaa koska syytän systeemiä virheellisestä toiminasta ja tämä alkaa hakea minusta syytä tähän muuhun hoitoon joutumiseen..

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kehittänyt tätä jo 100 vuotta siintä syystä yhdysvallat luopui avaruussukulasta ei ole ufo...


Tämäkin kuvake on ollut vakuuttava perustelu miksi ja mitä..

Saati tämä..

Nikolai Teslan luonostelma ennen sotia alkoi luonostelemaan ajatustaan sähkömagneetisesta gavitaatiosta..



Riittäviä syitä joiden todenpitävyyttä ei voida siis edes nyt vielä kyseen alaistaa systeemissä..



Tämä kertoo systeemin toiminasta ihmisten toimista sen puitteissa aika selkeää kieltä..

Tietoisuuden evoluutio on aina niin näkyvä muutos olevaan ei näkyvät muutokset olevaan ja tulevaan olevaan.....


Nämä tapaukset...

Harhaisuus eläminen siinä todellisuudessa jota ei ole olemassa lapsena ja nuorena riittävä perustelu siihen siis muuhun..

Kristallikoneet kadonneet kulttuurit tietämyksen kehitys kautta aikojen historian mustat aukot ....



Psykoosin nimi on tämä kirjailija tieteen ja historian toisin ajattelija joka vaikuttanut moniin lapsiin ja nuoriin aikuisiin ajatuksillaan..
Hoidon perustelu on tämä sitä seuraavat 30 vuotta pohjautuu tähän syyhyn joka on näin määritelty joka ei ole totta edes.
On maanviljelijän poika tai tyttö on suurta yhteiskunallista merkitystä ja vaikutusta siihen mikä on nyt sosiaalinen asemani..

Monen muun elämän syvin vaikutin minun sukupolveni jälkeen..

Ja suhtautumistapa sosiaalisessa perimässä ja periytyy sukupolvia eteen päin..

Mukautuu ja muuntuu aikaan ja yhteiskuntaan uudelleen..

Lailla asetuksilla sitä ei pois voi kitkeä ei muutu jos yhteiskunta muuttuu ja yksi sukupolvi joka siihen joutuu...

Todella siis elään sitä kovennetun elikautisen..

Mihin yhteiskunan sosiaaliseen ja koulutukselliseen luokitukseen siis siis jopa lokeroon olet syntynyt ja siinä pysyt..

Vaikuttaa vielä nyt silti minun elämässä kuten se vaikuttaa monen muun elämässä..

Siintä on mahdotonta päästä enään irti ja siis koskaan..

Poismuuton autioitumisen jo siis runtelemalla alueella siis elävä ei siintä irtoa..

Ja siis jos joutuu käytännön syistä täällä elämään elämänsä ajan..

Mielenterveysalalla ei ole juurikaan silti niitä ihmisiä joilla on tälle asialle todelista tahtoa ja ymmärrystä olemassa..

Kehoittaa unohtamaan ja aloittamaan tästä päivästä alusta elämänsä..

Traumapsykologia ja tietämys ei ole juurtunut tänne...

Ja sen siis tilalle jäänyt tämä yhtäläinen selitys sisäisestä muutoksesta ja siintä...

Sinä siis lähtökohtaisesti sen sisäisen sisäsyntyisen ongelmasi vankina kaltonkohtelun jälkeinen elämäsi..

Jo on sitä sen olevan ongelman torjumista on sosiaalisen keskustelun ja arkipäiväisen taakse siirrettyä..

Ja pois suljettua ja todella sitä sisäistä hiljaista kärsimystä.

Jos joku avoimesti on siintä puhunut ärsyttää ammattiihmisiä sillä tämä sitä toistaa ja siis toistuu...

Ja kun sille ei silti vain siis tunnu löytyvän mitään mikä siihen autaisi..

Siihen ei tehoa lääkitykset ei puhuminen ei terapiat kroonistuu ihmiseen ja aiheuttaa vammautumisen..

Useasti kaltoin kohtelun seuraus oli väkivaltainen reaktio...

Ja juuri siis sitä kohtaan ja joka sitä kohdensi tähän henkilöön ja kaltoin kohtelija saa psykologin lääkärin kautta sen..

Heikompi osapuoli joutui psykiatriseen pakkohoitoon..

Satoja tapauksia joissa on näin joka on se siis vahvempi osapuoli sanelee sen miten tälle heikomalle siinä käy..

Vaikka hän on selekeästi ja itseasiassa avun elikä jopa pakko avun tarve oli ja on aina se suurin mahdolinen puuttuva yhtälö..

Saattaa olla se asiantila sen psykologin psykiatrin ja lääkärin toimenpide on juuri kohtuuton ja todella väärä..

Saa siinä nyt siis miettiä missä muodossa tämä asiantila on nyt vääristynyt monin tavoin siinä systeemissä..



Tuottajia on todella liikaa tiloja pitää yhdistää asettaa tuotantokiintiöitä ja syylistää ekologisiin ongelmiin joita pien tilat aiheuttaa..

Saastepäästöjä ja liikaa ravinteita mereen ja ympäristörasistusta..



Aitan takana oleva meijäri toimi...

Siis sen pienimuotoisen ekologisen siis trämän nykyajattelun mukaisesti alueellisen tuotannon jalostamiseksi...

Ja siis ylläpiti työllisyyttä..

Valtion teknoraatit pyrökraatit sai tämän poliittisen tahdon toteuttamisen oikeutuksen käsiinsä..

Hallinto tilaa psykologin lausuntoja päätösten takeeksi ja siintä tehdään tämän tuleva kohtalo jonka sisältö on aina totta ?


Alkoi tuntua monen siis perheen toimeentulossa jopa rasitteena..

Vain suuret maatilat ja tilakoot tuntuivat olevan ekologisesti oikealla siis asialla tehotuotantoa ja tilakokojen suurentamista..

Nuoriso kuunteli ja pilkkasia minua muita jotka siintä oli jo siis puhuneet
Julkisesti..



Yksi vieläpä puhui..

Neuvostovaltion siis jopa siintä siis tulevasta siis kohtalosta ja tulevasta siis kaatumisesta 1970 ja siis vielä 1980 luvun alussa..

Toinen sitä ilkkui julkisesti ja sanoi siia vitsin varjolla..

Perusteli sillä minä en tee ansiotöitä kuten hän tekee..

Ja jo se riittää syyksi miksi minua saa siis jopa pilkata vähentää ohittaa surustelussa ja ihmisuhteissa...

Kehitysvammaisella ja sillä siis vajakilla ole asiaa onneensa..

Ullakolla asuminen on tapahtunut avustusten ehdoilla joita siintä tuli talouteen elämiseen kotona huoneiston kunnostus !


Yleisesti eristystila silti ja näennäinen vapaus..

Jos sinulla diaknoosi joka on tehty juuri siis sitä silmällä pitäen se valtion lain asiakirjojen säädösten mukainen päätös..

Tutkinta tiedolla ei ole merkitystä tutkinan tulos ennakolta määritelty..

Väline joka ylläpitää Lapsen ja Nuoren aivojen käsien taitoja on susiteltavaa kaikille joilla on halu oppia ja kehittyä ?


Kouluttautumisen tukeminen ei ole se siis ensisijainen toimenpide ei ole työkyky ja sen säilyttäminen..

Hallinollisen mielivaltaisen siis jopa sen siis säätelyn lokeroinin ja syrjivän syrjäyttämisen ja laillinen oikeuttaminen...

Niin siis monin tavoin syin ja seuruksin kuin vain kuin vain sitä voi harjoittaa sitä siellä hallinossa..



Radikalisoituminen on ainoa mihin sinä sen jälkeen kykenet pystyt osaat sen elämän taidon hyvin nytkin vielä..



Ulkopuolisuus hyljeksinän vieroksunan aistiminen on nuoren osana vielä tänäkin päivänä..

Sosiaalisessa perimässä sukupolvien kierrossa mukana oleva tekijä sitä ei ole voitu katkaista poistaa tähän päivään tultaessa..

Laitosten kasvatit oli säänönmukaisesti katsottu myös kriminaaleiksi ja kohtelu oli sen mukaista ensimäisen laitoksen jälkeen..

Odottaa jos seuraava laitos lakisääteinen toimi..



Laitoksista ei voida puhua aivoimesti koskapa..

Todellisuudessa laitoksissa oli otolliset olosuhteet kaltoinkohtelun ja siis hyväksikäytön kautta jo ohjautui sinne...

Ja siellä siis syyllistyi siis vastaaviin tekoihin..

Ohjasi sinne lapsia ja nuoria aikuisia vammaisia samoihin paikkoihin ja he oli siintä syystä eristettyjä..

Ja siis jopa heitä oli syytä pelätä ja vihata..

Suojelu tarkoitti vähättelyä suodatettua tietoa siintä kuinka vakavaa se kiusaaminen voi olla laitoksissa..

Toipuminen minulla 3 kuukaudesta siellä vie noin 3-5 vuotta aikaa..

Pitempi oleminen ei toivu koskaan ja ei siis tule eheänä koskaan ulos ja pois pääsyä vammoista traumoista ei ole nähtävissä..

Tämä on yksi puoli sitä laitosten historiaa joka vielä elää keskuudessamme..

Eristäminen ja eristämisen trauma ja pelko..

Ja sisälle siis se rakentunut pelkotila jatkuu elinkautisen..

Sitä on nähty väkivaltaisuutta ja sen uhkaa on osattu kiertää ja pelätä lapsena ja nuorena jo..
Sinulle ei sinun siis ikäisesi salli muuta kuin sen pysyt siinä asemassa ja osassasi..

Ne nuoret jotka elivät siis 1980 luvun alussa..

Ja he siiskäyttivät aikuisina autoradio puhelimia antoi näille jo jonkilaista arvovaltaa suhteessa muihin nuoriin.

Ja jonka määrittelee jo se sen asettanut siis auktoriteetti..

Toinen puhui meneillään olevasta yhteiskunnallisesta tilanteesta..

Se toinen jo vain siintä veisti sitä vitsiä..

Ei ole se maatalousyrittäjä ja ajaa sitä rekkaa autoja lakautukset koskivat sitä hän on siinä sen maksaja veronmaksaja..

Nuorten arvomaailmassa olin silti se joka on siis ollut laitoksessa..

Nuorilla on nokkimajärjestys ja isäni on maanviljelijä vie kyläkauppoihin kananmunia..

Ja siis minä olen se sosiaalielätti joka ei tee töitä..

Sosiaalielätin asemaan kuuluu..

Jo 1980 luvulla ihmisyhteisössä se siis julkinen asian niin siis esittäminen..

Ja henkilökohtainen oikeutettu siis kielteinen käsittely ja julkinen siis se parjaaminen...

Ja sitä ei oteta noin vain siis siihen nuoriso porukkaan ja joukkoon...

Olet elänyt riittävän monta ja täysin siis vastaavaa elämän kohtaloa ja siis kokemusta omassa siis elämässäsi läpi..

Ja joka oli sen ajan siis se nuorten kolektiivinen siis se yleinen kokonaiskuva ja siis se suhtautumistapa..

Yksi henkilö oli sen omaksunut niin vahvasti..

Yksi nuori joka katsoi sen jo oikeutuksenaan toimia niin kuin hän toimii ja koskapa on tämä oikeus näin toimia..

Ja hänen vain tarvitsi sitä sosiaalista asemaansa..

Ja jossa voi todella siis korostaa ja jopa siis minulle suoraan päin naamaa sitä asemaani valtion sosiaalielättinä..

Tulla ja kertoa sen syyksi mikisi hän niin toimii..

Hänelle aikuisena nuorena jopa siis näennäisesti tiesi sitä vääränlaista siis voimaantumista..

Juontuisi ehkäpä juuri siintä häntä oli kiusattu siellä koulussa oli pienikokoinen ja hintelä poika..

Ja siis kun on hintelä ja heikko pitämään siis niitä siis puoliaan parhaalla mahdolisella tavalla..

Aika ja siis se yhteiskunta asenteineen..

Jopa hänelle siis mahdolisti sitä hän voisi olla siinä josskin hyväksytyssä siis jo asemassa suhteessa muihin ikäisiinsä..

On vaikeaa kertoa siintä niin siis monena...

Ja ajan tilan yhtä aikaisena vastakohtaisena kertomuksena jossa henkilö nyt sen kiistäsi ei ole niin toiminut..

Naapurini naapuri ja naapurini poika..

Ja se siis vanha äijä kyttäsi hänen aikuinen tytärensä ei siis seurustele...

Provosoi sitä kaikkea ja on se aikuisempi nuori joukossa..

Ja pojat vievät naapurini pojan aitan taakse..

Ja he siellä ehkä tätä joko rahastaa tai jotakin siis on outoa tekeillä mitä siinä on tekeillä..

Ja myivätkö he samalla tälle kaljaa vai antoivatko jotakin aihetta lisää ja naapurin äijä minua kyttää ..

Kuin ja vain hänen arvostamansa siis kaltaisen nuoren kanssa..

Välittyy syy miksi äijä siis kyttää minua...

Ja tämä usuttaa minua ovelin tavoin aiheuttamaan naapurille kiusaa ja jo juuri siis siintä lähtökohdasta käsin hän kiusaa naapuriaan..

Välittyy kylille syy mennä huutelemaan isälleni koska tämä on maanviljelijä..

Siintä minä olen valtion sosiaalielätti...

Ja siis tämä valtion verovaroilla viljelevä tukielätti joita on tässä maassa jo aivan liikaa..

Psykologi syyttää minua siintä en ole normin mukaisesti käyttäytyvä nuori aikuinen siintä syystä tätä tapahtuu minulle..

Eristetään ne joiden osalle ei ole samaa Ihmisarvoa ja Oikeutta haluttu antaa kuin muille on annettu arvo ja oikeus olla !


Ja siis sinulle todella siinä siis ikävässä ja yksinäisessä siis asemassasi ja päsemättä voimatta sille yhtään siis mitään...

Nuorison ja jopa sen aikuisen nuorison yleinen kolektiivinen käyttäytymistapa..

Tosin yksi niistä joilla oli peruste miksi kiusata minua ja sitä henkilöä ja sitä kautta tämän perhettä..

Tälle oli jo se aika selkeä perustelu siis aikuisena nuorena..

Hän sen siis jopa olevan tyttökaverinsa kanssa he kävivät sen sanomassa sen minulle...

Siellä siis nuorisoseuran tanssiaisissa tai hirvipeijaisissa siis..

Kaverinsa kanssa totesi minut ja tämän toisen naapurin pojan siis jopa kehityksellisesti häiriintyneeksi ja vajaaksi koskapa tämä..

Änkytti ja itsessään siis antoi aihetta tulla kiusatuksi kun on niin pöhlö antaa sille mahdolisuuden..

Ja samalla nimesi sen toisen siis vuosia jatkuneen siis kiusaamisen syyn samaksi..

Vahvisti syyksi sen mikä oli sen syy ja perustelu miksi teki niin kuin teki sen..

Toki siinä on toinen kiusan kohde..

Ja siis se kiusattavana oleva ja siis jopa tälle sai syöttää vaikkapa siis minusta..

Satunaista ja vääräistelevää siis tietoa olin siis siinä paikalla...

Ja siis he sinä yhtäaikaisesti he sitä olivat aitan takana tälle kertomassa.

Saattoi olla menossa jokin muu syy..

Aitan takana he tätä puhuttelivat sinne he siis sen pojan ohjasivat..

Toimittivat tälle jotakin muuta..

Muut taas olivat autossa viestintävälineen kanssa jotakin puhumassa ja tilanne eli koko ajan moneen suuntaan..

Saivat tältä siihen aiheen muut käyttivät autoradiopuhelimia vehkeitä ja koska niitä kontrolloida kuten tietoverkkoa..

Ja siis vapaata tilaa sille toimia niin antaa arvovaltaa näille nuorille toimia niin..

Ja siis joka on jo samalla tavalla niine siis jätetty ongelmineen yksin ja perustelu on..

He on siis kunnon nuoria ja heitä ei voida sulkea laitoksiin..

Silloin sen poliisin perusteluja 1980 luvulla..

Paikka on alasajattujen laitosten ja elinkeinojen siis elävä muistomerkki jotka on ajettu alas tuotannon tehostusten vuoksi..

Ja joita ei enään ole olemassa..

Oli ajan poliittinen hallinolinen ilmapiiri on liikaa alueellsiai siis tuottajia valtion tukiaelättejä viljelijöitä..

Aikuiset nuoret sen käänsivät niin..

Ja siis minä olen se sosiaalielätti ja vajakki sen toisen ohella siis jopa nyt elän veronmaksjan kustannuksella tekemättä töitä..

Pitäsi kunnostaa siis sen yhteisönsä siis kokokoontumispaikkana...

Ja uutta luovana tilana säilyttää tuleville sukupolville..

Ja kuin on se nuoriso kellari maan päällä jossa ne aikuset nuoret myös voisi toimia..

Yhteiskunallinen muistini on siis siintä 1980 luvusta sitoutunut jo tähän paikkaan ja aikaan ja tilaan ajassa..

He viestivät sitä millä kiusata toisia ihmisiä joutessaan siis..

Autordiopuhelimilla sitä toisille kylille..

Isäni vei kyläkuppoihin kananamunia huutelu siirtyi joka nurkalle siintä sai kuulla monet ja silti siihen ei puututa..



Museon aitan takana on hiottu tätä välikappaleena kiusata jotakin toista henkilöä kiusanteko ei rajaudu yhteen henkilöön..

Ja on kolektiivinen kiusanteon seuraus..

Jokainen huoneen esine tuolia lukuun ottamatta on olemassa edelleenkin oli siisti järkevä eläjä ja jopa taloudellinen ...


Pakko olla sinulle määritellyssä sosiaalisessa asemassa jossa taloudelinen seuraus..

Halinto on määritellyt sinulle ne rajat perustelut ja syyt tähän..

Hallinto tilaa psykologin lausuntoja päätösten takeeksi ja siintä tehdään tämän tuleva kohtalo jonka sisältö on aina totta ?


Muut voi joko olla kiusaamatta tai vieroksumatta ja hyljeksimättä sinua ja tekemättä sinulle sillä syyllä kiusaa..

Nuorisolla oli siinä yhtäaikaisesti monta syytä ja asiantilaa menossa sen ohella tilanne koko ajan muutoksessa..

Riippui siintä keitä oli paikalla se jo tähän vaikutti..



Sitä sinä et ole voinut valita tai ehdolistaa muille niin ollen olet siinä aina yksin sen kaiken keskellä..

Yhteisössä valitseva ikäistesi siis se joukko tahto sulkea jotaikin siis ulos joukostaan..



Saa ne mittasuhteet joihin ne muut pystyy välineillä joita heillä siihen on ja sen omistamisen käyttämisen..

Juuri se ilkeys koskee myös niitä muita..

Joillakin on tapana perustella miksi he on ilkeitä perustelematta sitä silti ilkeytenä syhynä olla ilkeä sitä tai sinua kohtaan..

Ilkeilyyn ei puututa yhteisössä..

Ja siis siihen ei puututa kuin joinakin siis jo yksittäisinä tapauksina ja jos jostakin jää kiinni jos ei jää..



Kolektiivinen siis aika tila ja tahto ei siintä siis vain muutu on jo jatkumossa oleva asiantila..

Nuoriso kolektiivisesti siis toimii kuin se on toiminut ja 1980 luvulla niin vaikeaa puuttua kuin sen siis yksitäisen tapauksen kautta..

Naapurin poika joka on se minuakin siis heikompi lenkki joutuu lopulta psykaitriseen hoitoon..

Vahvempi luonne minun naapurina ja joka oikeutetusti niin toiminut..

Diakuvana diskossa 1988-89 ruokolahdella potkurilla psykologin toimeen ärsytys ja järkytys tälle siis se tamppu...


Ja joka on naapuri poika toteaa sen olleen vammainen siinä kuin minä ja rouvansa sen vahvistaa...

Minä myös olen sitä ja siis sen naiskaverinsa kanssa lisää siihen...

Ja siintä syystä minun puheilla ei ole uskottavuutta..

Psykologi ei minua usko tai tee siintä poliisille vietyä asiaa ja se jää vain siihen syyhyn minun syynä..
Asemani ikäisteni keskuudessa on täysin sama nyt 2020 he ei ole aidosti kiinostuneita sitä energiaa ei ole joten sitä ei voi aistia.

Tätä ei voi noin vain poistaa kenenkään elämästä ja kohtaloksi tulleesta
ja sinulle osoitetusta sosiaalisesta lokerostasi...

Sinä et pääse pois koskaan..

Ihmiset on jo siis omaksuneet ne kirjoittamattomat...

Siis ne monet olevat siis jo kolektiiviset säännöt joita ei he muuta sinun suhteen...

Ja ikäiseni on sinua siis todella hyljeksineet ja vieroksuneet..

Et voi siis itseäsi kehittää ja kehittyä ihmisenä jo aiheutuu kehityksellisiä häiriöitä elämäsi on sidottu siihen kohtaloon..

Ja joka on se asiakirja elikä siis se diaknoosi..

Siintä syystä en edes enään yritä sitä muuttaa..

Ja siis koska sitä ei voi siis muutaa ei ole mitään siis keinoa millä se nyt siintä enään muuttuisi..

Ihmiset ei nyt siis myöskään siis muuta sitä siis suhtautumista ja se siis sama edelleenkin on totta..

Ja silti vieläkin pätee tähän..

Suuri yksin puhe monologi itseni kanssa sitä ei voi muuttaa siintä syystä koska ei ole konkreettista muutosta tapahtunut..

Jokainen huoneen esine tuolia lukuun ottamatta on olemassa edelleenkin oli siisti järkevä eläjä ja jopa taloudellinen ...


Muut yrittivät sitä vaihtamalla kavereita ja tai siis paikkauntaa sekä siis niitä ystäviä...

Mutta vaihtaminen ei ole muuttanut mitään heidän kohtalostaan..

Ullakolla asuminen on tapahtunut avustusten ehdoilla joita siintä tuli talouteen elämiseen kotona huoneiston kunnostus !


Muutos ei ole aina edes mahdolista..

Ja se ei ole edes siis karmaa on sitä me elämme silti maassa jossa ei ole sosiaalista rikautta ja mahdolista sitä rikastaa..

Väline joka ylläpitää Lapsen ja Nuoren aivojen käsien taitoja on susiteltavaa kaikille joilla on halu oppia ja kehittyä ?


Aineellinen on jo sen sosiaalisen ohella köyhää ja siis yhden sukupolven ajan..

Ja jos olet tänne syntynyt elät täällä syrjässä ja köyhdyttää jopa toisen sukupolven elämän..

Sama huonekalut 1960 luvulta aina 1993 asti...

Itse tehtyjä tauluja ja ne aiheet on siis omiani osin ne piirsin ja liimasin kuvia siihen..

Monilla ei ole yhtä värikästä elämää huone on ankea lämmin ja väritön ja siis yksitotinen tila tuntuu köyhältä..

Kirjat luonontieteen perustietoa..

Pojan järjestys 1980 - 85 on äidille selkeä siivoton tila neurootista ja vain vähän pölyä joka on siivottu kerran kuussa ...


Ja siis vain patjat on siinä siis uusittu ja ne vaatteet samoin kulutus on juuri johdonmukaisesti säädetty pois elämästäni..

Sänky on omani se on ostettu 1970 luvulla samalla tavalla kalusto on sitä samaa kierrätystä ...........


Ihmisuhteissa näkyy alueellisen siis poismuuton köyhdyttävä vaikutus....

Ja se siihen astisesti siis ainoa on radio joka on muiden minulle antama käytetty kapine....

Ja joka oli uusittu myöhemmin toisella radiolla..

Ja siis se ja se elämäntaso ja elintaso on muita vähäisempi ja siis se nyt vielä suppeampi siis tekijä...
Henkisyyttä ja syvällisempää sitä elämän siis muutosta ei ole kuin tietyn suhteellisen asteikon siis niissä siis olevissa ääripäissä..

Jotakin siis vain en sano tai kerro..

Jo on itsesuojelu vaistoni siis jo siis sanoo stop sitä ei niin vain voi tehdä sillä tavalla kerron sen tai tämän syyn ja asian..

Minä en puhu käänteisillä siis vertauksilla..

Sanon en ole aikonut ketään ottaa siinä mielessä ja tarkoituksessa siis elämääni nyt enään vastaan...

Siinä minä todella tarkoitan sillä jo sitä tuskimpa siis kukaan sanon se niin tai en yrittää ylittää sitä rajaa..

Tai on todella siis hyvin harvan tekemättä jäänyt siis se aikomus..

Ja silti olen varovainen sen suhteen jos kun..

Ja tarkoitan tietyllä asialla sitä mitä olen sillä ilmaisutkin..

On aina silti syntynyt jotakin aivan siis uutta..

Herääminen on unessa seuraavaan uneen siirtymistä..

Ja se siis olevakin vahva tietoisuus on aina jossakin tietyssä tilassa myös hereillä ollessasi..

Voit lapsena ja nuorena yhdentää tietoisuutta ihmisiin mutta sitä on aina käytetty toisen kiusaamiseen sinuun voi ikään kuin siis ladata jotakin..

Voi olla sinulle itsellesi tuhoisaa teet siintä syystä typeryyttäsi..

Itsellesi vahinkoa jos et halitse sitä riittävän hyvin..

Mielen tietoisuuden sisäinen kokeminen ja näkeminen toiselta tasolta ei tee sinusta sitä vaikka olet itsesi...

Ja oman tietoisen minän ulkopuolella..

Ja sen toisen tietoisuuden ulkopuolella...

Ja siis monin tavoin laajemmassa todelisuudessa ja muista olet outo ja friikki jota voi kiusata silti..

Palaudut itseesi olet aina silti kokonaisuutena aina se sama sinä ja minä mitä sitten silti siinä oletkin..

Sisäisesti yksi kokonaisuus kaiken suhteen aina yden laki..

Tuo ei ole kun tietyn sen silti ajattoman siis jakson mahdolista niin olla ajallisessa ja siis rajalisessa ja tietoisessa mielessä sitä..

Tämä kuva otettu 2018.11.22. suurensin kohteen pysyi kuvassa selkeänä tälle on kuvissa vastine olemassa....


Digikamerat teknologia on käytettävissä ihminen sitä käyttää tämäkin on tämän muutoksen kautta mahdolista olla näin..

Aiemmin silmin havaiinut olisit saanut kuulla olevasi läkitysken tarpeessa ja psyykkisesti katsoen harhainen ihmisen mieli..

Ja joka pitää hoitaa psykiatrisesti terveeksi joka ei ole edes siinä tapauksessa mahdolista niin olla..

Sitä minä ilmiö on metafyysinen koko ja aika tila suhteessa aikaan ja paikkaan ikään kuin on läsnä koko ajan..


Muut tulee hakemaan pelkästään sosiaalista seuraa sinä kuvaat tuot siis esille outoja ilmiöitä ympärilläsi joita ne ei ole..

Minulla ei ole koskaan ollut ikäisteni muodostamaa sosiaalista verkostoa olen elänyt yksinäisen sosiaalisesti köyhän siis elämän..
On aina ollut todella siis ihmisiä joilla on siinä jokin se hyvä se tarkoitus takanaan..

Mutta kun ei ole sitä siis suurta yhtenäistä tahtoa mihinkään suuriin siis muutoksiin..

Suomi ei ole enään siis väestöltään siis sen kaltainen yhteiskunta ja joka on väetöpohjalta niin sosiaalisesti rikastunut..

Ja siinä olisi suhteellisesti muita siis enemmän sitä tahtoa ja tietoisuutta..

Ja tässä ajassa on näin ja jokainen selvinnäkijä ja povari psykologi ja se lääkäri haluaa palveluksistaan rahaa resursseja..

Rehellisyys ei takaa sitä..

Ja sitä siis todella jotakin ihmisen siis elämääkin suurempaa totuutta ei ole muille siis siinä toimessa siis antaa..

Talousjärjestelmä ohjaa sen niin toimimaan..

Jokainen joka on ajatellut asiaa syvemin..

Nytkin siis tietää miksi joitakin se voi aina silti auttaa ja toisia ei voi aina auttaa siis sillä millään tavalla..

Imuniteetti jo on siis jo 10-20 % parempi samalla se fyysinen terveys ja siis jos on sisäisesti seestynyt ja levollinen mielentila..

On todella siis se pysyvämpi kuin niillä siis muilla sinun ympärilläsi ei niin aina ole...

Näin on aina silti tämä vain ollut kautta histrian ajan..

Jokainen huoneen esine tuolia lukuun ottamatta on olemassa edelleenkin oli siisti järkevä eläjä ja jopa taloudellinen ...


Useampi kuin yksi sukupolvi asui kotona pienen ahdasmielisen kylän joka sulki kaikki ne ulkopuolelleen henkisesti ja psyykisesti..

Koulujärjestelmä ei ole jakanut resurseja ja käytännön osaamista välineitä oppimiseen sitä ei ole tuettu..

Sitä siis omaehtoisuutta ja omalaoiteisuutta..

Välineitä on pitänyt ottaa kierrätyksenä ostaa sosiaalituella eläkevaroilla ne tarvikkeet joita ei saa jos on omalaoiteisuutta ja toimeliaisuutta..

Väline joka ylläpitää Lapsen ja Nuoren aivojen käsien taitoja on susiteltavaa kaikille joilla on halu oppia ja kehittyä ?


Myönteisyyttä ei ole myöteistä suhtautumistapaa ei ole..

Erilaisuuttena koettua on suljettu laitoksiin sen jälkeen kotiinsa kukaan ei ohjasta eikä aidosti neuvo mitään syrjäytetylle siintä mitä on..

Miten pitää toimia jotta pärjää yhteiskunassa..

Ullakolla asuminen on tapahtunut avustusten ehdoilla joita siintä tuli talouteen elämiseen kotona huoneiston kunnostus !


Tavallaan ajan ja yhteiskunan motivoimaa miksi teet asioita niin kuin ne teetkin..

Ja siis etkä noudata yleisiä yhteisiä normeja etkä sääntöjä..

Eristetään ne joiden osalle ei ole samaa Ihmisarvoa ja Oikeutta haluttu antaa kuin muille on annettu arvo ja oikeus olla !


Systeemit ei anna vaihtoehtoja tai niitä ei yksinkertaisesti ole alemman tulotason ja koulutustason ja sosiaalisen aseman kautta saatavilla..

Sinua ei tueta eikä kanusteta mihinkään..

Radikalisoutuminen on ainoa mahdollisuus ja keino yrittää olla ihminen joka on siis yksilönä olemassa...

Ja siis joka ei ole näkymätön jota ei ole olemassa muille ihmisille..



Aika ja yhteiskunta saatavilla olevat välineet ratkaisee sen mihin voit siis ryhtyä ja millä tavalla sen teet..

Ei ole odotettavissa olisi mitään muuta mahdolisuutta kuin se ja tämä on se ongelma..

Ja siis kukaan ei sinua opasta neuvo kouluta ja siis ohjaa siis mihinkään..

Suomessa halinto toimii ajan lain asetuksen suhteen tavalla joka ei anna muuta mahdolisuutta...

Notkua siis kotona ja tehdä jotakin siis palkatonta työtä kotitilalla ja elää perävintillä hakea eläke ja sosiaalitusrvat avustukset.

Jotka on suurempi hyöty perheelle ja taloudelle kuin sinun työnteko..

Suurempi siis ongelma jos teet töitä kylällä tulee aikuinen joka sanoo ja tiedottaa tämä..

On se hyödytön syöjä syö minun toimeentuloa ja valtion verotuloja eikä tee töitä on sosiaalielätti ja häiriö yhteiskunalle..



Kuin siis lähteä maitojunalla haaparantaan..

Jotta ei häiritse yhteiskuntaa ole sosiaalielätti joka syö käyttää ja kuluttaa valtion verovaroja eikä tee töitä..

Auttaa perhettä kun kasaa isänsä kanssa siis satoja rankakasoja ja ajaa maitokäryllä polttopuita pinoaa halkopinoja...

Ja siis kaataa vesurilla sitä siis roskapuuta..

Ja tekee ne siis polttopuuksi karsii niitä kokoaa ne kärryyn..

Tekee töitä joita teetetään kehitysvamaisille ja kehityshäiriöisille nuorille aikuisille suojatöissä palkatta tämä maksaa eläketulollaan ruokailun..

Ja maksaa työvoimakulunsa eläkevaroistaan yhteiskunalle takaisin..

Saa kiitoksena kuulla siis todella olevansa sosiaalielätti menoerä valtiolle veronmaksajille..

Näitä saa todella kuunella ja kuulla minun asemassa oleva lapsi tai nuori aikuinen elämänsä ajan..

Akateemisesti koulutetun perheen tytär sanoo...

Ja siis hän ei seurustele vajakin kanssa ja kehityshäiriöisen siis sen todella siis vammaisen kanssa..

Tämä kohtelu on diaknoosin ja eläketurvan sivutulos joka on elinkautinen elämä yhteiskunnan ja työelämän ulkopuolella...



Halinto ei auta kirjoittamaan tarvittavia siis niintä anomuksia ja siellä ei ohjata tai siis opasteta..

Ja ei ole sitä saat mistään mitään tärkeää tietoa neuvontaa siintä..

Hallinto tilaa psykologin lausuntoja päätösten takeeksi ja siintä tehdään tämän tuleva kohtalo jonka sisältö on aina totta ?


Isku silmille korville sinä olet siellä piipittävä anteenipäinen humanoidi joka yrittää saada yhteyttä ihmisiin jotka ei mitään muuta tee..

Teknoratialla pyrökratialla vesittää elämääsi ja kohtaloasi..
Teknologiat on nytkin moneen kertaan muuttuneet..

Teknologia romua jota voisi kierrättää käyttää edelleen koskapa sitä on saatvilla käytettävissä nyt..

Ja sen myötä siis luoma ja tuoma se siis kokemus siintä miten on asiat ja maailma.

On muuttunut vaikka sitä muutosta ei ole ehkä silti vielä tapahtunut..

On siis todella muuttunut monet asiat ja siis sen myötä on nyt siis se nyt se siis..

Nyt oleva se jokin siis tunne siintä siis jostakin muutoksesta..

On asiantila silti erikseen nyt siis vielä sanoa tietoisuus ja syvempi syy ja se seuraus..

Joka olisi vielä siintä muusta syystä todella muuttunut ...

Siis muuttanut tätä siis maailmaamme muuttamalla tietoisuuttamme ja joka on sama pääperiaatteissaan kun jo oli 1900 luvulla..

Jos olisi siis jo nyt todella muuttanut ympäriltäni olisi jo kadonnut monia todella..

Niitä siis kielteisiä negatiivisia siis historiallisia syitä ja seurauksia...

Kaupallisuus ja se rahanteko pakottaa luomaan nyt harhaa positiivisesta joka on aina myynyt itsensä läpi..

Sisäisesti silti rauhallinen ja siis se todella myönteinen ja neutraali riittää postiivisiin muutoksiin..

Ja siis jotka siinä nyt todella estää muutoksia tapahtumasta..

On turha selitää sitä siis...

Joko siis minusta tai jostakin toisesta syystä siis johtuvaksi miksi on siis näin..

Tämä kuva otettu 2018.11.22. suurensin kohteen pysyi kuvassa selkeänä tälle on kuvissa vastine olemassa....


Olin nuori ja olin lapsi ei ole digikameraa tuota havaintoa ei kuka hyvänsä voinut tehdä noin vain on tapahtunut se muutos..

Jokainen huoneen esine tuolia lukuun ottamatta on olemassa edelleenkin oli siisti järkevä eläjä ja jopa taloudellinen ...


Väline on muutos jostakin johonkin jota aiemmin ei ole havaittu tai koettu voitu havaita..

Väline joka ylläpitää Lapsen ja Nuoren aivojen käsien taitoja on susiteltavaa kaikille joilla on halu oppia ja kehittyä ?


Mekaanininen kirjoituskone aika j yhteiskunta ajan tilassa oleva välinen ja siihen olisi voinut asettaa sähkökirjoituskoneen ja..



Kirjoissa kuva joka juontuu..

Nikolai Teslaan josta ei siis vain yleensä missään yhteyksissä siis samalla ajatuksella merkityksellä siis puhuta..

Ja siis josta puhuminen ei ole se silti se sama asian tila..



Ajatusta poimulennosta tai madoreikä olisi mahdolista tavalla tai toisella tehdä keinotekoisesti ei tieteessä ole virallisesti ole käsitelty totena..

Ja siis se ajatus kuin mitä se on nyt..

Tietoisuuden evoluutio on aina niin näkyvä muutos olevaan ei näkyvät muutokset olevaan ja tulevaan olevaan.....


Ei ole mitää virallista tietoa käsitystä siis siintä mitä on nyt..

Erilaisuutta ei aidosti edes yritetä ymmärtää saati tukea auttaa sitä on siinä sosiaalisessa ja taloudellisessa siis asemassa..

Ja mihin sinut on yhteisössä määritelty luokiteltu pysyvästi olevaksi..

Ullakolla asuminen on tapahtunut avustusten ehdoilla joita siintä tuli talouteen elämiseen kotona huoneiston kunnostus !


Ainoa asian tila joka on täysin siis sama olen yhtä yksin asioiteni kanssa kuin tuona aikan jo olin..

Komentoin itselleni koska on näin edelleen mikään ei siinä ole muuttunut eikä ehkä noin vain muutu..

Lapsuuden loppu alkaa nuoruus luvuus pitkän pitkä tie ja aikuisuus ihmiskunta katoaa tähtimereen on tulevaisuus joka...


Joko me sen muutamme itsenäisesti tai tapahtuu todelinen kohtaaminen sen kanssa on muita siviilisaattioita asuttuja planeettoja lähellä meitä..

Ulotuvuustasolla siirtymiset ja ne asiat on ja tapahtuvat asiat on siis jopa aina tapahtuneet tällä planeetalla...

Käsitekielessä ja siinä mielessä on tapahtunut muutoksia..

Sitä ei ole vielä tapahtunut todellista muutosta me elämme vielä siinä ja tässä suhteessa aina olleessa mielessä kokemuksessa jossa ei ole..

Tarkoitan pois menollani tätä elämäni olen tänne haaskannut kokematta koskaan täysin tänne kuuluvani tämä on sitä....


Samassa ajatuksellisessa kokemuksellisessa siis suhteessa käsityksessä muita elämänmuotoja ei täällä ole käynyt koskaan..

Ja kuin me yksin olemme täällä ja tällä plannetalla ja se muu on niin kaukana meistä siellä jossakin muualla..

Suuri osahan tiedemiehistä ja tiedenaisistahan ei edes näe koe siis sitä totena..

Siis sitä mikä on minun kokemus näkemys tästä kaikesta..

Suomi on täysin sen oman itsensä suhteen tietämätön siintä missä me olemme...

Ja se kolektiivinen tiedostava siiskokemus on vielä se sama kokemus..

Se ei ole tapahtunut mitään muutosta konkeretisoituu siinä mikä on nyt se minun asemani tässä kaikessa..

Pienellä osalla on jonkin asteinen kokemus...

Ja siis he he on jostakin nyt siis heränneet tai ainakin siis jo todella ehkä tiedostaneet jotakin aivan siis muuta..

Puhuin ikäiselleni sumen kokonaiskuvasta jota muut ei tiedosta tai halua tiedostaa totena tämä alkoi hermostua siintäkin..

Reaktio oli syyttävä torjuva minä siis todella puhun sitä mitä ei tarvitse julkisesti tuoda esille..

Ja jota muut ei halua kuulla..

Ja siis olla siintä nyt siis tietoisia ja siintä ei pidä puhua jos ei halua olla aina yksin..

Tarkoittaa sitä muista siis poikeava käytös ja ajatus täytyy pitää omana tietona joissakin tapauksissa lääkitä pois häiriönä..

On asiaoita joista ei voi puhua julkkisesti vieläkään leimaantumatta..

Minä edelleen kuulun tähän markinaaliin..

Siis on sen vieläkin siis olevan kokonaiskuvan osanen ja osoitus mitään mutosta ei ole tapahtunut..



Täytyy olla jo sitä luokkaa kooltaan 2900 metriä vähintään per alus jotta se on koettu vieraana ulkopuolisena..

Ei ihmisen omana teknologisena kokeiluna..



Armeijan kokeiluna koettavia havaittuja toisinaan epäselviä kuvia filmejä on saatavilla netissä niitä ei pidetä edes nyt totena..



Ei enemistö sitä siis pidä totena se ei ole heille olevaa totta..

Mutta olisi siis muualla maailmakaikeudessa elämää se suurempi osahan sen kyllä ottaa mahdolisena siis totena..
Tuntematon esitää hän ei halua todella edes kommunikoida..

Jos nyt elävän syrjäytyneen saa siis todella kärsivälliseksi kirjoittamaan niin oppii edes...

Piirtää omin käsin ja sitä osaamisen tasoa alkaa kohottaa 30 vuotiaana olet opetuksellisesti katsoen 12 vuotiaan tasolla..

Ihmisuhteissa jos olet 12-16 vuotiaan tasolla olet 30 vuotta sosiaalinen kehityksellinen siis kehityshäiriö jota ei enään voida muuksi muuttaa....

Todella olet heikoilla on vahvuutta olla älykäs...

Jos on nuori ja nuorekas malli vartalo keho on hieno sielu ja mieli on sitä myöten kehittymätön..

Minulle ei suotu psykologin toimessa..

Taide terapeutti ei hyväksy sinua ja sinun ajatuksia näkökulmia elämään soittaa psykologin toimeen...

Ja siis lopulta kieltäytyy taide terapiasta..

Ja todella siis sulkee sinut pois monin tavoin siintä ryhmästä sitä todella siis kirjata asikirjoihin.



Juuri siis sitä lähtökohtaa jo siis siinä asiassa minun aikana kehityt ikäsi ja ikäistesi siis sosiaaliselle tasolle..

Ja sinä et kykene seurustelamaan ikäisesi kanssa..

Nämä siintä syystä hyljeksii torjuu vieroksuu sinua ihmisenä..



Mekaanista siis kirjoituskonetta käyttämään..

Nikolai Tesla oli aikaasi edellä noin jo ne 100 vuotta siis ennen sinun siis syntymääsi..

Kärsivällisyyttä ei ole tietoverkossa on helppo siltä siis todella piiloutua siltä pitäsi todella jaksaa..

Siis vaikeuksien ohella oppia ja opiskella ja olla ajan tasalla..



Ennen tietoverkkoa jo siis paikalisesta kirjastosta sai saman tiedon viiko sisällä tilaamalla ja sen lukemalla..

Mitä on tapahtunut kaikkea on siinä siis historiassa todella tapahtunut ja mitä ei koulun..

Oppikirjoissa ja opintoohjelmissa opetuksessa ei siis ole..

Väline joka ylläpitää Lapsen ja Nuoren aivojen käsien taitoja on susiteltavaa kaikille joilla on halu oppia ja kehittyä ?


Erilaisuutena sinua on kohdeltu tämä on ensimmäinen viimeinen syy ja perustelu mihin kaatuu se siis sosiaalinen vuorovaikustus.

Samalla tavalla tämä nyt elää perävintillään tietoverkon kautta..

Ullakolla asuminen on tapahtunut avustusten ehdoilla joita siintä tuli talouteen elämiseen kotona huoneiston kunnostus !


Ja minulle ja vaikka en tälle siis juuri edes siis komentoinut yhtään siis mitään..

Ja tällä on jo nyt siis aika monta siis luomaansa ei olevaa intenttiteettiä netissä..

Sama esiintyy monena mutta on sama henkilö..

En ole sitä...

Minä siis olen vain se yksi ja sama henkilö ja jolla monta näkemystä siis elämästä täällä ja siis sillä ajallisella tasolla..

Riinakkaista moni tahoista selitteistä siis todellisuutta siis niitä jopa sitä leikkiviä ihmisiä on aina olemassa..

Kuinka paljon ketään kiinostaa 62 syntyneiden ongelmat sisäinen eriarvoisuus palvelujen suhteen edessäsi ?


On tyyppillistä internet verkossa on ihmsiä joilla on tarve olla monen siis erillisen intentiteettin kautta joka ei minua ole kiinostanut..

Jos on rinnakaisia maailmakaikeuksia ja siis maailmoja ja tosin ne ei ehkä ole samankaltaisia kuin tämä missä elän olen olemassa..



Minulle riittää meille näkyvän kaikeuden joka on tasolla jolla me elämme todelisuus...

Ja siis siellä olevat aurinkokunnat ja maailmat..

Tietoisuuden evoluutio on aina niin näkyvä muutos olevaan ei näkyvät muutokset olevaan ja tulevaan olevaan.....


On ihmisiä jotka haluaa pelata tätä peliä he ei käsitä sitä minuun ei ole enään ole sytä ottaa missään mielessä yhteyttä fyysisellä näkyvällä..

Tavalla tai olevalla tasolla en ole yritäänyt kommunikoida..

Lapsuuden loppu alkaa nuoruus luvuus pitkän pitkä tie ja aikuisuus ihmiskunta katoaa tähtimereen on tulevaisuus joka...


Vanha juttu jossa henkilö ei sitä mitä antaa ymmärtää olevansa joten se että joku luulee voivansa manipuloida minua...

Minä en halua manipuloida suoranaisesti siis enään siis ketään sisälyttää ketään enään elämääni...

Ja vaikka eläisin kuinka siis vanhaksi asti..

Ei ole käänteistä tarkoitusta kääntöpuolella ei ole mitään asetettua siis kutsua ottaa yhteyttä minuun ihmisenä..

Sitä ei pidä edes niin esittää minulle..

On jo tapahtunut muutos olen siirtymässä seuraavalle tietoiselle tasolle jolla ei ole sille enään tarvetta olla niin...

Ja siis siintä on jo luovuttu..

Jos toimin jollakin tavalla sille ei ole muuta motiivia kuin on aina jokin se käänteinen puoli minua...

Ja siis joka elää sillä osittain vielä inhimisllisenä siis no ihmisenä..

Ja siis siihen ei voi siis täysin vaikuttaa muut kuin minä jos jokin tehtävä toisin..

En pelaa mitään peliä enkä mitään siis lisää vaadi netti on vain innormaation kanava ja siis se väline..
Mikä on tapahtunut juuri se siinä todella vaikuttaa nyt olevaan aikaan ja tilaan..

Ja vaikka olisi nyt siis kuinka posittivista ja hienoa siisaikaa ja tilaa se ei niin vain ole edes siis nyt..

On helppoa markkinoida mediassa nyt positiivista...

Ensinnäkin tuon aitan takana miejäri toinen on luohualla lyhyt teollinen vaihe kehityksessä..

Olisi jopa sillä siis nykyisellä takenologialla tuottavaa toimintaa..

Koskapa poliitiseti katsoen ei ole puoluekantaa joka sitä olisi puolustanut populistit ajoivat omaa poliitista etuaan.

Tämä tapahtui jo siis 1960 ja 1970 lukujen jälkeen...

Ja siis siintä ei voi syyttää omaa ja selkeästi sitä siis jopa vielä nyt on sitä perusomalaista..



Ja kansalista meistä itsestämme siis siintä todella silti siis jopa lähtevää päätöksentekoa omassa itse johtamassamme hallinossa..

Maanviljelijät pitänyt ehdolistaa muutoksiin joissa oli kyse hallinto koko koneisto nopeutti elikeinojen pakottamista tuotannon tehostuksiin..

Samalla tuotantoa piti jopa monin tavoin perustein siis supistaa maatiloja vähentää tukipolitiikkaa purkaa..



Ja siis tai siis sen vastakohtana sitä vahvaa kielteisyyttä negatiivisuutta kumpikin ääripää on tietoinen valinta..

Päätös on ja oli jo siis tehty siinä omassa hallinossa hallinon poliittinen kieli on kuvaamaani satiiri ylituotannosta jota ei ole olemassa..

Avustuksia vastaan sitä niukkaa siis nihkeää siis toimeentuloa...

Ja siis sitä ainaista siis vedätystä ja lappia pohjoisuomea piti aina lisää autioittaa...

Ja pakottaa ihmisiä siis muuttamaan keskuksiin tai ruotsiin töihin..



Todellisuus joltakin siltä väliltä jo on siis aina vain edelleenkin siis totta ja on turha..

Silti olla positiivinen ja siis luulla muutosta on siinä että sinä siihen todella uskot luotat se näin nyt siis on..

Ullakolla asuminen on tapahtunut avustusten ehdoilla joita siintä tuli talouteen elämiseen kotona huoneiston kunnostus !


Nyt toistaiseksi suljen pois sen siis vaihtoehdon mikään minun kohdalla on korjattavissa ikäännyn ja vanhenen muuta ei tapahtune..

Toinen se siis jo todellisempikin siis vaihtoehto on...

Ja siis että ja tai sitten tulee vaikeita aikoja ja tilanteita eteeni..

Jokainen huoneen esine tuolia lukuun ottamatta on olemassa edelleenkin oli siisti järkevä eläjä ja jopa taloudellinen ...


Olisin tiennyt tämän mitä nyt on olisin tehnyt monia asioita ehkä täysin toisin kuin ne tein...

Ja vain siis siltä osin mikä tähän nyt olevaan vaikuttaa..

Ajassa on tiloja aikoja joissa vois tehdä nyt olevaan vaikuttavia pieniä ja huomaamattomia aika siirtoja mutta ne ei vaikuta meneisyyteen..

Tähän nyt olevaan silti vaikuttaa..

Aika epätoivoista nyt silti jos muita vaihtoehtoja ei enään ole ja eikä tule olemaan..

Sulkutila on siinä kun kuitenkaan muutos ei ole selkeästi nähtävissä siis todella olevan syyn ja seurauksen...

Siis vuoksi tulossa tähän siis olevaan eikä enään tulevaan siis elämääni..

Suljen ne vaihtoehdot pois se ei enään mitään muuta...

Ja siintä syystä ei ole syytä luulla olisi muuta vaihtoehtoa enään edes siis missään muodossa edes nyt olemassa..

Kukaan ei uskalla olla edes selvinäkijänä tietäjänä sitä periaatteelista ja hegellistä arvoperustaa...

Hän siis että puhuisi totta ja siis olisi totuuden mukainen sanoissaan ja puheissaan...

Ja joka johtaisi hän ei saa sillä kootua resurseja ja rahaa talouteensa ja todellisuus ja totuus ei ole itseään myyvää..

Ja valhe siis todella myy ja tuottaa tulosta..

Lain ja asetusten kautta hallinoitua suodatettua tietoa joka ei vastaa sitä todellisuutta ja ihmisten ongelmia..

Hallinto tilaa psykologin lausuntoja päätösten takeeksi ja siintä tehdään tämän tuleva kohtalo jonka sisältö on aina totta ?


Rehellisyys ei kuulu hallintoon asikirjoihinkaan hallinossa ei ole totuutta siellä on hallinollinen vedätys ja valhe vastassa..

Sama on ollut se psykologin virka ei voi olla rehellinen...

Ja siis aina pysyä totuudessa ja se ei johda ansioitumiseen ja siihen silti vahvaan uraputkeen..

Ja niihin siis sosiaalisiin hyviin asemiin..

Jos joku minua on siis syrjinyt hyljeksinyt vieroksunut tämän koti on se jossa on akateeminen koulutus ja arvot kohdallaan..

Psykologeja oli noin 5-6 henkilöä ja jo siis he pitivät omat kielteiset siis tunnot ennakkoluulot pelot...

Laitokset joissa olit herättää siellä olleita kohtaan monia pelkoja saattaa kierouttaa pahentaa monia oireita kaltoinkohtelun seurauksia..

Sinne tuotu voi olla jo traumatisoitunut..

Tätä kotioloissa ja koulussa siis kiusattu sitä seuraa siellä siis laitoksessa vastaava kohtalo..

Ja vaikka kotiolot olisi hyvät turvalliset tätä on siis voitu koulussa niillä jo koulumatkoilla siis kiusata..



Ja ne monet siis perusteet sille siis aina vain siis salassa..

Lääkärit ei viitsineet sitä tarkistaa onko se minun tai sen toisen antama tieto jotenkin siis todenpitävää..

On siis kirjattu minun sanomat asiat..
Tiedostin olin tietoinen teknologiat kehittyy..

Intuutiota enemmän sitä mieli on tietoinen yhtä tiedostamisen kanssa ja ei ole kyse tiedosta itsestään..

Suhteellisella asteikolla.. Ja jopa nyt siis vielä olevakin ja se tulevakin on avaruustutkimus nytkin kehittyy ja kehittää uusia menetelmiä..

Ja aivan siis tälle siis vielä sille toiselle teknologiselle osaamisen tasolle asti..

Tutkimustietoa yhdistellään uudelleen..

Ja siis teknisiä tieteellisiäkin monia välineitä osataan jo nyt siis käyttää aiempaa monimuotoisemalla tavalla..

Ja välineet kehittyy olevakin teknologia toimii aiempaa paremmin..

Lähitulevassa aiemmin käyttämätömiä menetelmiä tiedolisen oivalluksen ja kehittelyn kautta..

Monissa siis käytännön kautta tehtyissä siis kokeissa..

Jo aiemminkin käytäntöön käyttöön suuniteltuja kokeiltuja siis jo tehtyjä kokeellisia siis menetelmiä..

Välineitä kehitellään...

Ja siis kamerasta on tehty monia selkeästi toimivia teknologisia ja jopa siis teknisiä välineitä..

Joissa on nyt jo mukana kauputken ominaisuuksia kohteen selkeys ja kuvan laatu kohteen suurentaminen..

Toisinaan kuvan laatu on niin hyvä ja kuvaava ilmiöt johtuu monista tekijöistä joita vois ieritellä pitkän listan nyt..


Teoreettinen matemaattinen laskennalinen tieto..

Joka siis ei ole kuin niitä siis todella hienoja jopa käytännössä siis täysin ehkä jopa toimimattomia oppirakenelmia..

Ja siis matemaattisia kaavioita..

Avaruusohjelman avaruusteleskooppien kehityskulku 1970 ja 1980 luvun näkökulmasta johtaa tähän kehityskulkuun......


Vaikka avaruussukula on jo myyty kiinalle lähinnä lahjoitettu pois ei se ole sitä valitseva siis talous ja resurssit ei sen ylöspitoa mahdolistaisi..

Syy on sotilateknologia kehittynyt sitä ei tarvita sotilasohjelmiin on siis se kuljetus järjestelmä avaruuteen..

Yksinkertaisilla välineillä saa jopa monimutkaista ajatustensa taltiointia aivojen käsien motoriikkaa ylläpitävää harjoitusta ?


Jossakin on toinen kehittyneempi siis se toimiva laadullisesti parempi siis ohjelma..

Ja joka toimii paremmin aiempi ohjelma siviilipuolella on 10-50 aikaansa jäljessä..

Lähiavaruus on jo saavutettu 1980 - 1990 luvulla uusia parempia koneita on kehitelty joilla korvataan kantoraketiti ......


Koeohjelman kone on sisältänyt teknologista parantelua systeemiin joka yltää kiertoradalle asti..

Ja siis koska koeohjelma on ohjelmien siis väliporras ja sitä siis ohjelmaa ei tuoda koskaan julkisuuteen..

Varaosineen hallissa kaliossa sulkuportit on suljettu 10-30 vuotta siellä talessa piirustuksineen huoltoohjeineen ..

Niin siis se se on vain tukikohdan sisällä talennettu niiden koelentojen jälkeen..

Seuraava ohjelman vaihe on samaan johtanut jo koko 1900 luvun ajan ja siellä ne on talennettuina varmuuden vuoksi..

Sotilassalaisuus on tämä populsiomoottorin ja sähkömagneetisen moottorin sovellutus kehitelmä jota ei ole kerrottu ?


Seuraava koeohjelma on testattu talennettu tukikohtaan..

Vain se yksi kone on julkinen armeijan kaluston osanen sitä ei ole tarve salata siihen sisältynyt uudistuksia teknologisiin toimintoihin..

Vaikka kehitys olisi sillä asteella on kyse armeijan itselleen ottamasta ja käyttämästä ohjelmasta teollinen yksikkö tuottaa tehtaissaan jossa ne...

Kootaan julkisuuden ja valtion varojen käytön tarkastusjärjestelmän siis jopa ulkopuolella...

Tietoisuuden evoluutio on aina niin näkyvä muutos olevaan ei näkyvät muutokset olevaan ja tulevaan olevaan.....


Suomi on 5-6 miljoonan populaatio maahamme ei sisälly suuria ohjelmia me emme voi edes toteuttaa suuvaltojen painostuksen edessä..

Väestömme on vanhaa vanhenevaa ja se siis lapinlääni ja oulunlääni on väestöllinen poismuuton..

Ja aivovuodon kautta taantuvaa aluetta..

Terveydenhuollon toimintakyky sakkaa siinä on epäkohtia jotka on jopa 1960 ja 1970 luvulla syntyi tämä nykyinen osaamisen taso..

Joka muutamia lakimuutoksia fiksumpaa tilastollista harhaa..

Puuttuu tuhansia erityisosaajia ja taitavia tekijöitä välineet ja menetelmät ei ole enään ajan tasalla..

Jos on ne palvelee 10- 23 % prosenttia vöestöstä jolla varaa parempaan elämään ja terveydenhuoltoon kuin meillä muilla ei sitä ole..

Traumatisoituneita on tuhansia jotka aina siis todella siis tilastoitu minun aikana...

Niillä siis paikaansa pitämättömillä ja väärillä ja leimaavilla tiedoilla..

Lääkitys ja lääkitysten tarkistus on ainoa saatavilla oleva siis tehoton ja toimimaton siis se hoito ei mitään muuta eikä enään auta siihen..

Oireet voi hyvin ja sille siedättyy ja siis lääkityksen ansiosta ne juopa siis luutuu persoonaksi asti..

Tietoisuuden evoluutio on aina niin näkyvä muutos olevaan ei näkyvät muutokset olevaan ja tulevaan olevaan.....



Vielä 1980 luvulla sen kaiken siis erialaisuuden ja ihmisen voimavarojen kohtelu..

Jo silti oli hallinollinen ja sosiaalinen eritystila systeemin toimet jopa ja siis se sosiaalinen vahva syrjäytyminen..

Joka oli poliittinen ja siis tietoinen arvovalinta..

Eletään sitä aikaa kolektiivista mielentilaa ne menee ruotsiin töihin niin sitä ongelmaa ei meillä tässä maassa kohta ole..

Väestöllinen taloudellinen sosiaalinen romahdustila..

Suomi on geopollittinen väestöllinen taloudellinen tyhjiö ei mitään jossa ei kehity enään mikään..

Sotilaallinen geopoliitinen tyhjiö..