IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

Täsmennän tätä olen päättänyt vaikka eläisin vanhaksi minun hautajaisia ei järjestetä ei hautakiveä ei muistotilaisuutta..

Koska ei ole lapsia ei ole lastenlapsia kaikki päättyy näin ja tähän tätä siis sukulinjaa ei ole enään olemassa..

Lapsuus ennen koulua ja koulussa vasta tuli vaikeita ongelmia vastaan karjalan murre ja sitä on muualta muuttanut..


Päättyi isovanhempiini minun osalta näin !

Ja ne ympäritömyrkyt ja syyt on siinä ihmiset on saatuttaneet siis elipiiriä saadakseen satotasojen tehostamista..

Ja isovanhempien poistuttua ajasta ja sen jälkeen koko sukulinja hajosi ja ne isäni siskot elivät elämänsä...

Odottaen lopun aikoja ja sitä he on isrealin ja sen patmos liikkeen kautta täyttämässä jumalan tahtoa..

Ja siis joka on lopunaikojen se taistelu ja todella joka päättyy siihen siis jopaydintuhoon ja maailman loppuun...

He on siis raamatunsa niin tulkinneet..

Isovanhemmat oli siis vanhasuomalaisia pohjimiltaan ja siis täysin tuon suhteen aivan toista sisään rakentunutta siis todellisuutta..

Jos he olisi tienneet mihin se johtaa he olisi esimerkillään estäneet sen mihin tämä kaiki johtaa..

Koska heidän maailmankatsontansa näkemyksensä siintä jo oli hivenen toinen kertomus..

Turvallisuus turvaverkko kahden suvun isovanhempien käsissä joka mureni sitä myöten he poistuivat ajallisuudesta...


Olen vaikka eläisin vanhaksi elävä kuollut olen osin kuollut ja päättänyt jälkisäädöksenä minä hautaan omankin hautakivenikin hautaani..

Koska se kaikki mitä oli on poissa ja sukulaisuhteilla ei ole enään samaa merkitystä kukaan ei siintä välitä sen teot toimet minulle jo kertoo..

Karjalassa olevat maat jää sinne niille ei ole ketään joka vaatii niihin siis oikeutta siis niihin...

Ja joka tapauksessa olen hyväksynyt sen siintä syystä..

Tämä kait on niin luovun siintä mitä en enään voi tarvita elämäni aikana ja siltä osin ne olkoon siellä...

Ne joko asuttaa ne jotka on ne ottaneet käyttöönsä..

Luutavasti vaatimuksen esittäjiä ei ole olemassa jälkeeni suomi on niin pieni väestöllinen yhtälö..

Ja sen mukana katoaa osanen tulevaisuuttamme...

Ja siis kokonaisuutena jo todennäköisimmin on siis todella näin..

Ja suomi on jo ne siis sotansa sotinut minun osaltani on näin syytä ei ole enään sille mikä nyt päätyy tähän..

Lapsena 7-10 ikävuoden välillä piirsin näin pysykologin toimessa psykologinen tutkinta tehtiin myös piirustuksillani..


Sielun sopimus ihmiskuntaan on edelleen voimassa tämä ei ole koska on kansallinen vapaa tahto kohdella...

Siis lapsia ja nuoria niin kuin on minua kohdeltu lapsissa on tulevaisuus ja sitä ei ole enään edes siis olemassa..
Ne jotka on ihmisinä nostaneet esille tuon galaktisen valoliiton tehneet no siintä tämä ne tuhoaisi ydinaseemme..

Siirryn nyt arkisiin toimiini !

ja ei ole resursseja ei ole voimavaroja ja siis sitä muuta todellakaan nyt
en voi konkreettisesti edes nyt tehdä..



Nyt venäjä toimillaan kait osoittaa sen todeksi tai tiedeuskomusten ja siis ihmiselle omainaisen erehtymisen seuraus...

Ja on syntynyt uskomusjärjestelmä..

Kanavoin pysäyttäisi sodan sama kun kirkossa rukoileva pappi kanavoi ja rukoilee sitä ei se sen kumemmin ole aieminkaan mitään auttanut..

Tarkoitan pois menollani tätä elämäni olen tänne haaskannut kokematta koskaan täysin tänne kuuluvani tämä on sitä....


Galaktinen sopimus on saman kaltaisen elämänmuotojen laatima sopimus sillä voisi olla toivottava seuraus..

Sitä ei ole vain tapahtunut..

Ja nyt kun venäjä aseilla höyrystänyt siviilejä..

Ja ne ei ole ydinaseita tuohonkaan ei niitä todella enään siis tarvita on niin vaikka valta venäjällä vaihtuisi tuo saattaa toistua..

Valitetavasti ne jotka ehkä todella on siintä tietoisia joilla on todellinen ja muun pois sulkeva tieto on pieni osanen ihmiskuntaa..

Virallinen valtavirran menetelmä leimata ja hyljeksiä marginaaleja marginalisoida ihmisiä julkisesti ja hallinolisesti..


Edes survaltojen puolustusvoimissa vaikka ja jos on jotakin tietoa ja sitä vierasperäistä teknologiaa josskin siis tukikohdassa..

Valtaosiltaan armeija käyttää tunnettua teknologiaa sotiinsa..

Tilanne on ristiriitainen ja joukkotiedotusvälineet 1900 luvun ja aina siis tähän päivään asti tuottaneet ristiriitaista tietoa..

Tosin maailmantilanteessa se tavallinen ihminen voi vain rauhoittaa sen mielensä meditaatiolla..

Joka saman asinan anonyymi kuin se rukous..

Toisaalla höyrystyy ihmisiä ja mihin se siinä auttaa..
Elämäni olen elänyt ulkopuolisena kuin muukalaisena !

Ja en koe enkä enään tässä elämässäni siinä silti muutu sen suhteen ei enään ole muutosta..

Isovanhempien eläessä oli olemassa osallisuus ja yhteisöllisyyssiis myös elämään ja jota heidän siis poistuessa ajasta ei enään ole..

Koska isäni siskot ei hankkineet lapsia!

Uskonolinen vakaumuksensa teki sen todella tyhjäksi!

Omaksuivat sen kaltaisen siis vakaumuksen joka oli vastaavasti minulle kielteinen ja haitallinen vaikutin..

Ja itseasiassa he ei ole enään sitä isovanhempieni ja vanhasuomalaisen arvoperustan jatkumoa..

Ja he on siintä erkaantuneet..

Minun tulee haudata se omakin siis hautakivikin ja koska minun haudalla ei ole ketään joka muistaa ei tarvita hautakiveä..

Ja siis jatkaa sukupolvien ketjua sitä perintöä..

Koska nyt on nähtävissä se siis todennäköisin tulevaisuus joka merkitsee minulle juuri siis sitä..

Suomen todennäköisin kohtalo on sama..

Pieni kansallinen vähemmistö jää helposti maailman muutosten jalkoihin lakkaa olemasta katoaa kansojen joukosta pois..

Ja he elivät omassa sisäisesssä todelisuudessaan..

Isovanhempieni jälkeen se kaikki siis yhteisöllisyys hajosi ja samalla siis lakkasi olemasta..

Ja se sukupolvien yhteys koska ei ole syntynyt lapsia lastenlapsia..

Kaikki mitä oli lakkasi sen mukan olemasta..

Ikäiseni ei aidosti ottaneet hyväksyneet minua joukoonsa esitti joko sitä he sillä tarkoittaa kun he minua vieroksuu ja hyljeksii..

Tuo jatkui koko 1980 luvun ajan alkoi alaasteella..

Muistan kun menein lapsena yritin lähteä leikkimään ikäisteni kanssa..

Ja ovella oli tytön äiti joka sanoi vaikka siellä oli muitakin ikaäisiäni poikia..

He ei he sinua halua kanssaan laikkimään tänne..

Tajusin minun ei pidä yrittää olla kuin siis no tuota kohtelua ei olisi edes olemassa ensikerta kun se ilmeni minulle ihmisenä..

Tämän aiheutti se tieto mitä raahessa se siis kasvatusneuvolan psykologi ilmaisi...

Ja siis mielen vikainen ja vammainen se on ja siintä se siis kohtelu jopa jo siinä vaiheessa siis alkoi ilmentyä monin tavoin elämässäni..

Aiheutui niin paljon henkistä tuskaa ja kipua sekä trauma..

Jota nämä joita pidtään esikuvina lisäsi kuormaani monin tavoin lisää ja sitä myöten he päättivät kohtaloni pitkälle tähän asti näin..

Lapsuus ennen koulua ja koulussa vasta tuli vaikeita ongelmia vastaan karjalan murre ja sitä on muualta muuttanut..


On täysin yleistä se suomessa on se ihmisten asenteiden ja sosiaalinen perimä ja ennakkoluulojen jatkomo ja käytäntö..

Jo alkaen suomen sisäisestä sotapakolaisuudesta..

Syntyy tänne vaikka isovanhemmat ja muut sopeutuneet mukautuneet ja on töissään ja toimissaan niin kuin pitääkin olla normi kansalaisia..

Menen kouluun siellä alkaa kielteisiä asioita tapahtua!

Kiusataan ja ne opettajat ja yhteisö vain siis toteaa sen olevan niin ja se siintä syystä siellä kiusataan häiritään..

Jopa sen siis koulun valvotulla etupihalla !

Ja opettajan huoneen ikkunan alla välitunti valvonta on mutta se ei nyt silti siihen puutu..

Yksi opettaja syyttää jo minua siintä olen vahva ja isokokoinen miksi en pidä puoliani..

Ja minä vastaan yksi ei niin monelle pärjää ja se vain jatkuu..

Myöhemmin ilmenee todella siis jopa vahvana siis sintä johtuvana siis jo vieroksuntana ja hyljeksimisenä..

Ja yksinäisyytenä ikäiseni niin toimii..

Raahessa kasvatusneuvolan psykologi kertoo lankapuhelimella omat siis käsityksensä ja opettajat mieltää minut...

Joko mielisiaraaksi tai kehityksellisesti jälkeen jääneeksi..

Siintä alkaa hyljeksintä vieroksunta kaiki ne vaikeudet kiertyä elämääni ja se aiahuttaa paljon minulle lisää sitä itseään..

Ja siis mihin se johtaa elämäni..

Paavolan alasteella kohtaan siis yhteiskunan menetän turvallisen lapsen elämäni osana sukupolvien ketjua..

Turvallisuus turvaverkko kahden suvun isovanhempien käsissä joka mureni sitä myöten he poistuivat ajallisuudesta...


Ainoa kaverina pakko tehdä siintä se johtopäätelmä !

Tämä päätös on laumapaineen aiheuttamana sitä että minun sukupolven aikana ei voida julkisesti puhua ufoilmiöstä ei edes siintä mitä on itse..

Havainnut ja nähnyt..

Ja hylätä minut jotta hän säästyisi siltä minun kohtelulta..

Mauno on tiedostunut siintä ei hän puhu olleensa paikalla kun jotakin on ehkä tapahtunut..

Ufoista ei voi puhua koska siinä tapauksessa hän on siis pilkan kohteena itsekkin jos sanoo havainneensa jotakin samaa mitä minä havaitsin..



Ikäiseni aiheuttivat sosiaalisen kehityksellisen häiriön !

Johon heidät valtuutti käynti raahessa ja kasvatusneuvolassa psykologin pakeilla vammaisena mielenvikaisena kohtelu on tuhoavaa kohtelua..

Johti siihen ei ole nyt lapsia eikä lasten lapsia !

Enään en todella lähde politiikaan enkä ota sitä asiakseni koska se ei ole enään edes mahdolista olla niin..

Ja ne jotka on tehneet sen johtopäätelmän he voi minua vieroksua jopa hyljeksiä voivat pysyä poissa elämästäni..

Ja mitään se ei enään muuta..

Tehneet valintansa minun suhteen enään en ota vastaan selityksiä enkä näe siinä he yrittää sitä perustella..

Siinä ei ole mitään mieltä enkä merkitystä enään sitä edes ole järkevää lähteä esittämään..

Minun elämäni siis aikana ei ole mahdolista olla niin se edes nyt johtaisi mihinkään millä on mitään merkitystä..

Ja on parempi ei kukaan edes yritä niin tehdä..

Jokainen on tehnyt ne siis päätöksensä kohtalostani..

Ja eikä sitä ei voida kait millään tasolla perua enään ja se syy ja seuraus jää tähänkin asiaan silti jälkeeni olemaan..

Jälkeeni ei ehkä kukaan minua muistele tai halua muistaa..

Mutta ne maat alueet on annettu pois !

Ja koska vaatimusta ei kukaan enään aseta !

Ja siis jälkeeni ei ole lapsia ei ole lastenlapsia ei ole vaatimustakaan siis enään olemassa..

Suomi myrkytti omaakin maaperäänsä ja kylvi myrkkyjä maaperäämme saisi parempaa tuottoa ja lisää tehokkaasti tuotantoa..

Ja isäni kuoli niihin myrkkyihin..

Kasvinsuojeluaineina käytetyt ne siis myrkyt on jo tehneet 1900 luvulla elämässäme siis sitä tuhoa..

Se minua on halveksittu...

Vieroksuttu ja hyljeksitty ja siis jopa kohdeltu kehitysvammaisena ja siis mielisairaana..

Ja sitä seuraa ikäisteni vieroksuta ja hyljeksintä hautaani asti..

Näille näkymin tämä on käsitelty nyt siis loppuunsa asti..

Ja se on näin eikä enään siis ihmisenä sille ole mitään muutosta nyt siis näköpiirissä..

Ihmiskuntaa koskeva sielun sopimus on silti voimassa..

Ja siis kun ja mutta ei se tätä silti siis enään siis mitään tässä silti kait nyt siis edes se muuta..

Virallinen valtavirran menetelmä leimata ja hyljeksiä marginaaleja marginalisoida ihmisiä julkisesti ja hallinolisesti..


Voisin yrittää ehdolistaa kertoa sen siis miten tämän voisi ehkä vielä siis tässä korjata tai muuttaa mutta..

On niin ihmiset yrittää nyt palata kriisin maailmantilanteen myötä !

Olen tietoisella tasolla jolla elän yrittänyt telepaattista yhteyttä saamatta mitään vastausta mihinkään..

Mikä ei välttämättä ole enään oikea ratkaisu ja samalla !

Turvautua siihen mitä aiemminkin on siis täläisessä tilanteessa yritetty ryhtyä mutta itseasiassa se ei mitään ehkä muuta nytkään..
Kysymys siintä onko maailmaamme sisäistynyt ja siis se sisällytetty sen tiedostaminen todella totta..

Ja siis onko se toden peräistä !

Ja onko siintä siis nytkään silti edes olemassa mitään sitä siis todellista tieteelistä tutkittua näyttöä..

Että tämä ja ne joka siis ehkä edelleen olemassa elämänmuotona todella puuttuu tähän..

Se on ne siis todella muodostanut ja laatinut galaktisen rauhan sopimuksen elämänmuotojen välillä..

Siintä on jo selkeää ja todellista aivan nähtävää siis näyttöä kehityskulku tällä planeetalla ei johda muuhun..

Siis kuin toistuviin sotiin ja sen myötä aina jo siihen umpikujaan joka on todella aika selkeästi ja todella siis itsetuhoisaa..



Onko tämä todellisuutta ja johon todella siis sisältyy jotakin siis muuta kuin ne ja nuo!

Ja siis kuin se ne ja nuo siis sisäisen ihmiselle ominaisen siis meditaation kautta..

Vain ne siis monet syntyneet filosofiset näkemys tai uskomusjärjestelmät..

Galaktinen valoliitto ei voi olla sitä jos on tuota mikään ei muutu sitä on aiemminkin yritetty sillä muuttaa..

Jotkut on ottaneet sillä tavalla sen yhteiskunalisen sosiaalisen asemansa
nyt sillä ei ole enään sitä merkitystä..

Kyse ei ole nyt olevasta kokonaiskuvasta on kyse nyt..

Virallinen valtavirran menetelmä leimata ja hyljeksiä marginaaleja marginalisoida ihmisiä julkisesti ja hallinolisesti..


Ihminen ei ole nyt siis edes kykenenvä nykyisen pohjalta katsoen ja siis itseasiassa purkamaan sitä ydinasejärjestelmää..

Kaliforniassa on edessä mannersiirros aika jona on näin alkaa 2022 ironiaa luonnollinen geologinen muutos joka on..


Sääaseet on yhtä kaikki yhtä tuhoavia ja ilmastonmuutos kiihtyy siinä siis sotiessa sota kiihtyy sen myötä uusina sotina..

Uudet keinot tuhota ei ehkä tuota säteilyä tuhoaa todella skandinavian kokonaiset valtiot kuten suomi lakkaa olemasta valtio..

Tarkoitan pois menollani tätä elämäni olen tänne haaskannut kokematta koskaan täysin tänne kuuluvani tämä on sitä....


Väärin luvata mitään siis todella myönteistä tulevaisuutta !

Ja siis ottaa siintä vieläpä ihmisiltä rahaa ja koska positiivisella ajatelulla ei tästä enään selviydy kukaan..

Sotiminen tuo siis sen pelätyn tuhon..

Koska minulla ei ole lapsia lastenlapsia joka saastumisen seuraus ja syy yhteys..

Ei ole sitä siis nähtävää tulevaisuutta on vain nykyhetki ei mitään muuta negatiivista mielenterveysapaua..

Ja joka yllä pitää tätä tuhoutuvaa järjestelmää ja lupaa tyhjää toivoa ja uskoa auktoriteettiin..

Pohjautuu ydinsodan ja tuhon uhkaan!

Ja siis joka kuluttaa nyt siis luononvaroja sotiin aseisiin ja tuhoamiseen jälleenrakentamiseen..

Kysytään kykeneekö kukaan mihinkään muuhun kuin mihin tämä on jo johtanut ihmiskunan..

Minun kaltaisia ihmisiä kohdellaan kehitysvammaisiana ja mielisairaina hulluina hörhöinä johon alentuu..

Siis ne joita muut pitää hyvinä ihmisinä esikuvinaan ihmisten joukossa..
Nyt on kyse siintä jos ydinaseet voidaan todella netraloida !

Ja tuhota enään ei meditaatio ja hengellinen harjoittaminen ei meitä auta tästä ongelmasta irrottautumaan siis ei mihinkään päästä..

Minulla ei ole muuta sidonnaisuutta kuin tämä loppuelämä joka voi olla jo pitempi tarina tai ei ei ole lapsia ja ei ole lastenlapsia..

Sielun sopimus suomen suhteen raukeaa tähän !

Ihmiskuntaan sisältyvä sopimus on ja pysyy samana ja vaikka olisi mitä ja en voi ihmisenä tehdä yhtään siis enään mitään..

Kaikki on sen sidonainen puhe galaktisesta valoliitosta on muuta kuin se positiivinen mieli..

Ja sillä ei nyt päästä enään mihinkään vain sitä kanavoimalla..



Sen on oltava todella totta nyt ollaan tuhon partaalla pahemman kerran ja todellakaan sitä eine positiiviset puheet ei sitä pysäytä...

Tai siis saati meditaatiot..

Julkisesti esiintyvien selvännäkijöinä siis esiintyvien henkilöiden jo pitäsi uskaltaa puhua minun tavoin..

Ja vähemmän sillä muita ihmisiä mielyttävällä pyrkimyksellä menettää ne yhteiskunnaliset siis asemansa..

Ja ehkä sosiaalisen arvoasemansa mutta ei muuta siinä menetä..

Virallinen valtavirran menetelmä leimata ja hyljeksiä marginaaleja marginalisoida ihmisiä julkisesti ja hallinolisesti..


Enään ei ole muuta mahdollisuutta se on joko totta tai ei ja siinä se ja on niin koska ikäiseni hylkäsivät minut..

Käytänössä tein paljon suhteessa sosiaali ja eläketurvaankin nähden ja siintä taloudellisesti hyötymättä monia asioita yhteiseksi hyväksi..

Tämä juliste uusittuna tuli kuvioon luvun loppupuolella ja siis 1999 -2000 luvun alussa aina 2012 asti...


Siintä kiitoksena sain kokea syrjäyttämisen ohittamisen monta kertaa ja kiitoksia en kaipaa tyhjiä sanoja vailla tekoja todellista tarkoitusta..

Täällä syntyneenä suomen sisäisen sotapakoliasuuden seurauksena olin se jota kohdellaan juuri sillä tavalla..

Lapsuus ennen koulua ja koulussa vasta tuli vaikeita ongelmia vastaan karjalan murre ja sitä on muualta muuttanut..


Turvallinen lapsuus oli siinä ja sitä kahden suvun isovanhemmat ylläpiti yhteisöllisyyttä..

Sekin lakkasi olemasta ja heidän mukanaan !

Enään koska ei ole lapsia eikä lastenlapsia ei ole kuin sidonaisuutta siis siihen omaan elämääni...

Muut siis merkitykset tarkoitukset on jo nyt siis todella poissa..

Turvallisuus turvaverkko kahden suvun isovanhempien käsissä joka mureni sitä myöten he poistuivat ajallisuudesta...


Tarinalla ei ole jatkokertomusta ei ole kertojia..

Ja minä vain nyt enään elän vain itselleni ja siis koska sen kohtaloni sai päättää oman sukupolveni lapset ja nuoret..

Kolektiivinen hyljeksintä syrjivä yksinäisyyteen siis se sysäävä kohtalo !

Ja sillä millä on todella merkitystä on suuri kysymys onko sillä edes sitä siis todellista todenperäisyyttä nyt siis edes olemassa..
Tämä on 1990 ja 2005 välillä näin nämä on tehty sinä aikana jona olen jo monta kertaa uudelleen syrjäytetty..

Mutta jatkan toimintaani silti..

Sukupolvi johon on syntynyt jo silti vaikuttaa siis suomessa siihen mitä taloudellisia tai koulutuksellisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia..

Maamme hallinto sulkee tai avaa ihmisille !

Lokerointi ja lapsen ja nuoren siis luokittelu on monimutkainen selittää ja käsitteelistää..

Ja viralisesti sitä ei ole edes ollut olemassa..

Avaruusharhoja sisältyy jo siihen miten on tieteen ja lääketieteen sutautuminen..

Siis viralinen siis suhtautuminen siihen ufoilmiöön ja parapsykologiaan oikeuttanut sen kaiken..

Piirustuksia oli paljon joissa aihepiiri oli tuon kaltainen psykologin toimessa 1970 luvulla diaknoosin määritelmiä !


Minulta se sulki 1979-86 pääsyn ammattikouluun ei taidekouluun koska taide on terapiaa erityisryhmissä ei tarvita ammattikoulutusta..

Työt joita he tekee on yksinkertaisia käytännön töitä palkkaa he ei saa veroja he ei maksa he elää verovaroilla..

Käyttää palveluja he ei niitä silti tuota..

Akateemisesti koulutetut monessa sukupolvessa omaksuneet näennäisen hienostuneet kohteliaan käytöksen !

Jonka takaa feministisesti asennoitunut nuori nainen osoittaa itselleen tasaarvoisempaa yhteiskunalista asemaa !



Samalla sulkee minulta elämänsä ja kohtalonsa siintä kerrotaan hänen ystäviensä kautta..

Aiheutuu sosiaalinen ja se kehityksellinen häiriö minulle ei hänelle hän
ei seurustele vajakin kanssa..

Tämä joka puhuu syrjintää vastaan toisaalta sen hyväksyy erityisryhmien kohdalle edelleen laillisena toimena..

Tämä on jo sitä ikäiseni ei enään koskaan siis kuulu minun sosiaaliseen elämääni aviopuolisona tai kaumppanina..

Psykologi ei siintä tee merkintöjä asikirjoihinkaan ja olen puhunut tai en ole puhunut yksi ja sama syy jättää se käsittelemättä..

Menetelmiä aina 2005 asti tietokone ja tilanne muuttui monin siis tavoin kaiken suhteen miten asiat olivatkin....


Ristiriita olen tehnyt kaiken omasta eläketulostani ja kukaan ei siintä mitä minä teen mitään maksa..

Ja 2000 luvulla ja...


Julisteita on levitetty vuodesta 1986 - 2005 tultaessa siis jo useampi tuhat erikokoista julistetta..

Eripuolille suomea kirjeiden mukana mennyt jo eripuolille suomea jopa siis kunnan virastoihin ja kouluhin..

Paikallislehtiin ja kirjastoihin hajautettu ympäri suomea..

Monia menetelmiä tehdä julsiteita 1990 -2005 välillä aika ja tila jossa olin sillä tavalla luova henkilö että...


Yhteensä kirjelmiä on 6900 kappaletta kirje kuoret on silti jo osin otettu käytämättä jätetyistä kirjeistä..
Nyt on kyse siintä onko ne siis väitteet ja puheet siis ufoilmiöstä edes siis totta siinä mitassa..

Galaktinen Valoliitto on muutakin kuin jokin uus uskonnollinen filosofia ja uskomus järjestelmä ei tuhoa...

Niitä siis ihmisen luomia siis ydinaseita..



Jos on se on vain suomen telvisio ohjelmissa esintyvä joukko positiivisia puheita siis pitäviä..

Ja siis siintä jossakin määrin hyötyviä ihmisiä..

Voisi yhtä hyvin väitää samaa siis psykologina ja järjestää henegellistä hyvää siis energiaa..

Ja joka muuttaa maailmaa meditaation kautta ei se silti niin mene..

Jokainen soittaja maksaa sitä vaikka työttömyysturvalla ja elää siinä on niin hyvin ja hienosti asiat..

Joka ei ole tässä todellisuudessa edes nyt siis totta..

Jotenkin tuntuu siltä nyt punnitaan ihmisen käsitykset uskomukset siintä mikä mitä on todella totta ja todellisuutta..

Virallinen valtavirran menetelmä leimata ja hyljeksiä marginaaleja marginalisoida ihmisiä julkisesti ja hallinolisesti..


Oltava aitoa ja todellista ja ihmisen itsensä siis ymmäryksen mukaisesti ja tieteemme kannalta siis jo katsoen se on todella siis todellisuutta...

Jos ei ole olemme hukassa pahemman kerran hukassa..

Me olemme tuhoamassa planeettaamme ja elämäämme siintä ei ole siis sinä tapauksessa ulospääsyä enään..

Ja joka on historimme kannalta katsoen totta..

Aika ja tila jossa tulee ilmi me emme koskaan ole yksin maailmankaikkeudessa on todella tämä vuosikymmen jossa on..


Havainnot ei käännä tilannetta hyväksi vaikka niitä tapahtuu aivan siis ehkä lähitulevassa..

Valtaapitävät ei siintä taivu !

Ja ne heille niin siis todella aika siis jopa kaukana me olemme yksin sen heidän tekemänsä ylläpitämänsä siis ydintuhon ja sotien uhan alla..

Todella tuhottava ydinaseemme toimimatomiksi romuiksi asti..

Nämä ei edes nyt siisusko oman kansansa todellista tahtoa enään se ei siihen enään tehoa koska valta valtuutus on heille annettu..

He tottelee vasta kun ydinaseita ei ole..

Tulee sota mutta ei lopullista tuhoa estää sen pahimman muuta toivoa ei enään ole olemmassa olemme umpikususukassa nyt ja siinä se..
Koska ufoilmiö ei mahdu 1900 luvulla siis todella ydinaseilla ylläpidetyyn sotilapolliittiseen suurvaltojen valtapolliittisiin toimiin..

Ja ne piti pitää poissa historiankirjoituksesta..

Muutoin siis ihmiskunta ei siis alistuisi valtapoliittiseen kontrolliin..

Ja joka todella tarkoitti sitä kontrollia vallankäyttöä joka oli sotineen ja siis aseteollisine toimineen..

Riippumatta siintä mitä on 1900 luvun todellisuus tieteen näkökulmasta käsin katsoen oli ongelma myös..

Neuvostovaltiolle ja Yhdysvaloille 1900 luvulla !

Suomessa kontrolli lähinnä kokemaani lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa siis mielivaltaa..

Sysäämällä minut psykiatriseen sairausluokitukseen !

Sitä siis todelista siis sitä uskottavuutta ei ole minun esille tuomilla näkökohdilla...

Ja se on sitä kontrollia ja jonka ohella muitakin syitä miksi on niin silti siis vain todella toimittu..

Ihmiset joilla niin sanotuja parpsykologisia kokemuksia tai olettu olleen ufohaivaintoja altistettu kolektiiviselle kyseen alaistamiselle..

Samaan aikaan supervaltojen sotilaalllisissa ohjelmissa on tehty kokeita telepatialla ja kaukonäkemisellä..

Vastaavasti meillä suomessa !

Juuri siis ne siis sitä kokeneet siis henkilöt on olleet psykiatrisessa pakko hoidossa..

En oleta nämä selvinnäkijät telvisiossa on aitoja telepaatteja tai he ottaa sillä ihmisiltä rahaa..

Joukossa on muutama henkilö jolla voi olla parpsykologisia kykyjä mutta silti se ei ole sitä mitä minä sillä tarkoitan..

Aika ja tila jossa tulee ilmi me emme koskaan ole yksin maailmankaikkeudessa on todella tämä vuosikymmen jossa on..


Yhdinaseet oli sotilaalista valtapolitiikkaa 1900 luvulla siihen ei mahdu se teknologia on sukupolvia meitä edellä on täällä läsnä olevana..

Siintä on vaikea puhua julkisesti koska ?

Virallinen valtavirran menetelmä leimata ja hyljeksiä marginaaleja marginalisoida ihmisiä julkisesti ja hallinolisesti..


Venäjä ja Yhdysvallat on siinä sotilas ja niine valtapoliittisine ongelmineen ja muine siis syineen yritänyt...

Koko siis sen 1900 luvun ajan sen pitää poissa siis jopa virallisesta siis historian kirjoitukseta...

Ja jopa tiede ei sitä ongelmaa siis virallisesti katso totena..

Pelkää on lievä ilmaisu tiedostaa miten tähän ajatteluun on suhdaututtu tiesin tämän Lapsena johtavan tähän mutta silti....


Suomessa on aina eletty siinä mukana!

Ja siis totena ja valitsevana siis todellisuutena sitä ei ole siis nytkään siis voitu millään perusteella pitää..

Ja siis antaa sen tiedostamisen todella siis nytkin vain vaikuttaa kaikeen elämäämme näin vahvasti..

Mikäli on totta siis ydinaseisiin puututaan nyt on se aika ja tila alkaa olla jopa totta..

Muutoin kohtalomme on tuhoutua sodissa..

On ainoa toivon kipinä jos ne puheet galktisesta valoliitosta osin edes totta..

Ja ne ydinaseet tuhotaan toimimattomiksi joka tapahtuu nyt kun ei ole enään muuta mahdolisuutta..

Totta kongreettisessa mielessä ei meidän hörhöjen ja siis niitä folihattujen juttuja..
Intialla ja Kiinalla on pieni !

Silti aika lailla mutta merkitsevä ristiriita ja joka saattaa johtaa ne siihen ufoilmiöstä..

Siis tavalla tai toisella tulee jotakin ilmi nyt jo ja siis tänä vuonna..

Sotilaspoliittinen se silti pohjimainen motiivi salat asioita ja jos niitä on todella salattu..

Aikanaan Neuvostovaltion ja Yhdysvaltojen valtapoliittinen asema oli sitä he on ydinaseineen ylivaltaasemassa sitä ei mikään voi horjuttaa..

Me muut elämme ydinpelotteiden edessä jota ei mikään voisi murentaa..

Ja olemme yksin maailmakaikeudessa ja täällä ei ole siis muita vieraillut joka on ehdottoman ylivalta valta aseman ehtona..

Me voimme havaita on olemassa asuinkelpoisia planeettoja emme voi ja ne on niin kaukana..

Ja se koska mikään ei mene valoa nopeammin..

Vieraat elämänmuodot on siis niistä toisissa aurikokunissa..

Ja silti ne ei ole voineet täällä vierailla ehkä tänne lähettäneet luotaimia ja tehneet havaintoja mutta..

Me olemme yksin täällä ongelminemme ja ne on siellä ja siinä se..

Nyt on kulunut vuosisata ja kaikki ei ole siintä enään samaa mieltä olisi syytä jotakin enään salata..

Lapsena 7-10 ikävuoden välillä piirsin näin pysykologin toimessa psykologinen tutkinta tehtiin myös piirustuksillani..


Ja varsinkin Intia ja Kiina ?

Jo siis saattaa olla erimieltä hyvinkin silti jo niistä monista syistä hivenen erilinjoilla siintä asiasta nyt 2020 luvulla..

Tietoisuuden evoluutio on aina niin näkyvä muutos olevaan ei näkyvät muutokset olevaan ja tulevaan olevaan.....


Yhdysvaloilla ei ole niin siis suurta väestöllistä painetta marslentoihin ja avaruusohjelmiin..

Salata aikaansa edellä olevia teknologioita avaruusohjelmissa !

Aika ja tila jossa tulee ilmi me emme koskaan ole yksin maailmankaikkeudessa on todella tämä vuosikymmen jossa on..


Tuosta syystä on mahdolista sovitusta historiakirjoituksesta luovutaan jo nyt koska on siihen..

On nyt siis syy ja paine sisällyttää elintärkeitä syitä..

Virallinen valtavirran menetelmä leimata ja hyljeksiä marginaaleja marginalisoida ihmisiä julkisesti ja hallinolisesti..


Voi vaikuttaa siihen mitä ohjelmia nopeutetaan nyt joista tätkeimmät on kuuohjelmat ja ne marsohjelmat..

Asumiskelpoinen asumaton aurinkokunta 1973-79 piirsin näin psykologin toimessa tutkinta materiaalia tehdä diaknoosi !


Niillä on siihen perusteltu motiivi ja syy miksi on syytä ryhtyä siihen nyt
ja ohittaa kokonaan..

Yhdysvaltojen etunäkökohdat ohitetaan syystäkin joka on..
Kun olin siellä laitos oli olemassa vielä ja rapistunut ankea ei ole omia siis huoneita akustisia elemettejäkään ei ole..

Eriikäisiä eritasoisia lapsia ja nuoria siis samoissa huoneissa..

Tyttöjen ja poikien puoli erikseen mutta ei ole mitään muuta huolenpitoa kuin puhtaus ja ruoka luokka oli yksi opettaja tasoltaan vain..

Aikaan ja yhteiskuntaan nähden saattoi olla papereissa erityisopettaja ja
tavallinen luokanopettaja sai työpaikan.

Asumiskelpoinen asumaton aurinkokunta 1973-79 piirsin näin psykologin toimessa tutkinta materiaalia tehdä diaknoosi !


Erityisen selkeää oli se kaltoinkohtelun ja siis sen kautta laitoksysteemin kaltoinkohtelun ja sinne joutuneet heikot ja psyykkisesti siis hauraat..

Ne joilla ei ole tekoihinsa sisältyen siellä ymmärrystä he sitä voi vain siis tiedostaa rikolisuuteen ohjaavana tekijänä..

Rikollisuudessa ne jotka on todella vahvoja nousee asemaan !

Ja jossa he on määritelleet sen heikkojen aseman ja osanasja siintä on se nämä siis yleensä on vankiloissa..

Ja ne joita on kohdeltu rikollisina !

Ja koska laitoksen käytännöt muut on heitä siihen ohjanneet sitä kautta he rikollisina vapaina asemissa joista heitä ei voi asettaa vastuuseen..

Mitä hyväksikäyttö kaltoinkohtelu nuorten ja lasten kesken on jo niin siis monimutkainen kehityskertomus määritellä sitä sanoilla..

Ulkoisesti laitos oli sitä henkilökunta ei sitä kerro lakkauttamisen yksi jo perustelu..

Oli jo yrittää tehdä sillä tähän muutosta..

Sinä aikana akustisen äänimaiseman ja operataloissa käytetyn äänimaiseman säätelyn..

Se jo tekee olemisen siellä siis miellyttäväksi katoaa se ja negatiivinen äänimaisema ja resonanssi tekee osan lopulta hulluksi..

Laitoksessa ei ole toimivaa tai siis laitoksissa ei ole mitään !

Siis ulkopuolista valvontaa ja tutkintaa ja puuttumista siihen miten se henkilökunta toimii..

Kotona suvun keskuudessa on tietty luonnollinen yhteisöllisyys ja siis se ohjaava siis turvallisuus sitä ei nähdä osana siis kokonaiskuvaa..

Turvallisuus turvaverkko kahden suvun isovanhempien käsissä joka mureni sitä myöten he poistuivat ajallisuudesta...


Kotiolot on turvalliset sitä todellisuutta ei tarkastella suhteessa laitoksen olosuteisiin..

Ei ole turvalliset ja sitä on peitelty monin tavoin..

Lapsuus ennen koulua ja koulussa vasta tuli vaikeita ongelmia vastaan karjalan murre ja sitä on muualta muuttanut..


On ensimäinen sukupolvi sotapakolaisia joka on syntynyt tänne puhuu ja on muualta muuttanut johtaa..

Moniin siis vaikeuksiin tavalla tai toisella..

Siintä syystä oli vielä yhteisöllinen isovanhemmista muodustuva turva ja suoja verkko yritti pitää tilanteen lapselle suotuisana turvallisena..

Koska laitoksen johto ja johtava lääkäri ja psykologi !

Todella saa toimia jossakin määrin ilman valvontaa ja siis omaehtoisesti pilata ja tuhota lapsen ja nuoren koko elämän..

Ja psykologisen tutkinan sisältöjä perusteita siis ei säätele mikään..

Mikä hyvänsä psykologin perustelu menee hallinosta koneistosta läpi ja siintä tehdään perutelu...

Siis niille kaikille siis toimenpiteille..



Saman tasoista oli opetus tavallisessa koulussa ei poikkea juuri muulla siis tavalla kaikki piti olla lukkojen takana..

Varastetaan ja tuhotaan kaikki välineet ja ne käsiin sastavat siis ne tavarat..

Ja jopa toisen omaisuutta ei kunnioiteta varastetaan ja tuhotaan henkilö kunta ei mihinkään juuri voi puuttua..

Öisin rauhaton öisin lasikopissa juomassa kahvia..

Nurkan takana ollaan pahan teossa tai häiritsemässä muita !

Ja siellä otetaan ne pikkulapset yhteisiin käsiin !

Ja välillä kohdellaan siis leluina se toiminta ei ole sitä aivan siis tavallista temmeltämistäkään..

Eroaa 10-11 vuotiaan havaitsemana luonnollisesta tilasta monin tavoin..

Ja joukossa jo 12 -14 vuotiaat on häiriintyneitä !

Ja ne jotkut on vain siis kehitysvammaisia ohjausta tai opastusta ei ole sitä ei vain ole..

Sille ollaan jopa siis tietoisesti sokeita koska siihen ei vain voida puuttua joissakin tapauksissa kyllä puututaan..

Ja koska 10 -11 vuotiaana puhun siintä..

Sitä mitä siintä puhun ei haluta julkiseen tietoon levitettäväksi..

Rangaistaan minua seisottamalla tuulikomerossa pimeässä tilassa jossa on pieni siis se happireikä..

Psykologi siis vain odottaa milloin alan jo kypsyä suostun olemaan siintä puhumatta..

Itku ja psyykkinen nöyryyttäminen kuuluu kurittamiseen..

Karkilla hedelmillä palkitaan haluttu tulos pääsen ulos leikkimään kuuluu toistuvasti tuo stigma häpeä ja psyykkinen kipeä korvaa fyysisen kurin..

Pelkää on lievä ilmaisu tiedostaa miten tähän ajatteluun on suhdaututtu tiesin tämän Lapsena johtavan tähän mutta silti....


Hoitojen perusteet on määritelty ne lääkeittä voivat olla lapselle todella haitallisia..

Ja ei ole kuin sitä siis näennäistä hoitoa ja se psykologi tekee merkintöjä..

Erityistoimet ja opetus on totta vain siis lain asetuksen pykälissä mutta todelisuus on aivan toinen kysymys..

Lapsi saattaa kohdella toista lasta kaltoin joko joukolla tai jopa siis siinä paikassa ja tilassa yksitäisenä häiriintyneenä käytöksenä..

Jota on kohdeltu niin saattaa joutua kurinpitotoimien alle eteen koska ei noudata yleisiä sääntöjä ja siis normeja laitoksessa..

Kotona on turvalista luonollisella tavalla rauhallista elämää..

Vastakohtana on tuo laitos jossa ei niin ole asiantila ja olosuhteet on sen vastaistaisesti ulkoisesti sitä mutta ei silti ole niin asiantila..

Toisilla on myös turvattomat ja ne häiriinnyttävät kotiolot taustalla..

Lapinlääni ja Pohjoisuomi oli jo 1970 luvulla aivovuotoa poismuuttoa ja mikään ei kehity..

Ja ei ole mitään siis sitä pysyvyyttä poliittiset mielipiteet ja asenteet ne siis kovat otteet ja lait ehdolistaa kovuutta julmuutta..

Laitokseen joutuminen teki lapsesta ja nuoresta silmätikun kotipaikkaunalla..

Kotioloissa elämäni millään tavalla poikkea aikani lapsista ja nuorista se asenne on jo kirkonkylällä jo siis osin vieroksuva hyljeksivä..

Lapsena tein heinätöitä käytännön työtehtäviä toisinaan jopa olin aktiivinen siinä koska kuului elämääni näin on ja...


Lapsena menin paloaemalle paavolassa äidin tehtävä oli sanoa minua ei oteta mukaan hänen tytärensä ei sitä halua tänne..

Nyt on niin he on ikäisiäni..

Ja en heitä osaa enään edes siis kaivata elämääni johon he he eiedes nyt kuulu..

Tämä on silti vain se heidän vapaan tahtonsa ja arvovalintansa suhteessa minun elämääni..

Olen sopeutunut ja mukautunut siihen näin on johtanut monta kertaan siihen on parempi olla vähän missään tekemisissä ihmisten kanssa..