IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Aika usein mua hävettääLauantai 05.02.2011 13:43

kun valitsen kaupan oman halpamerkin ostoskorin vallitsevaksi väriksi.

Siis hävettää eniten se, että hävettää.

Kääntelen paketteja nurin, ettei muut näe mitä tuotteita olen valinnut.

Totta on, että onhan ne jokseenkin valjun värisiä paketteja, että ei suorastaan ilostuta olemuksellaan, mutta sisältö sattuu olemaan ihan samaa kuin viereisessä paketissa. Miksen ottaisi. Pirkka tosin onkin mediaseksikäs - nämä paikalliset ei.

Vähän kuin se, että ne jotka ei saksassa käy säännöllisesti ravintolassa, mielletään köyhiksi, tai piheiksi. Toki, niillä ei olekaan niin hyvää kotiruokaa kuin minun pöytäni kansoittavilla.

Tosin on sekin, että ihminen saa enemmän nautintoa tismalleen samasta tuotteesta, jos siitä on maksanut enemmän, ts. siihen on käyttänyt enemmän resurssejaan.

Mutta koska teen pääosan ruuasta kotona valmiiksi, ts. ostan lähinnä raaka-aineita, tämä ei sikäli vaikuta. Mun muffinit on järkyttävän hyviä vaikka niihin on käytetty Ja!:n jauhoja, rahkaa ja sokeria.

Eilen sain herätyksen vahdata kaikkea kärryyni päätyvää prosessoidun ruuan pelossa. Wrapp-leipää, kerroskeksejä, valmisvoitaikinaa ja hilloa.

Ruuan tekeminen kotona alkaa tympiä. Siihen menee tuntitolkulla. Puhumattakaan tiskaamisesta... Se on vaan niin itsestäänselvyys, että itse teemme. Inhoan valmisruokia, paitsi tietty roiskeläppää.

Jäätelö on hyvää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.