IRC-Galleria

"Älä nyt kun se vihdoin ja viimein puhuu mulle."

Katselin Siskoni on noidan jaksoa, jossa siskokset taantuvat takaisin teini-ikään. "And he is SO cute."
En, ihan totta, muista miten seko olin noihin aikoihin, mutta olenhan minä yhä?
Istun olohuoneessa ja tilitän pikkusisarukselle jonkun söpöyttä. Juoksentelen kohti postilaatikkoa ja tanssahtelen kortti näppysissäni. Ängen koneelle tarkistamaan onko hän kirjutuneena.
Enkä minä nyt niin nuori ole.

Huomenna nostamaan perunaa.

Iik, entä jos katkaisen kynnen?

Sain ylläpidolta (pelottavaa, kuin poliisi tulisi ovelle) seuraavanlaisen kommentin:
24.09.2009 17:31 <Ylläpito> Tervetuloa! Sinut on valittu koekäyttämään uudistettua IRC-Galleriaa osoittessa ****** [en tiedä mitä käy jos kerron, niin en kerro] Sisään pääset [en kerro sitäkään, koska tän osotteen voi löytää muualta] Tarkemmat ohjeet saat sisäänkirjauduttuasi. Huom! Kutsu on henkilökohtainen.

Mutta:
Kuka ei vielä olisi siellä? Niin moni posettaa...

Ihmettelen että miksi minä: olin IRC-Galleria -yhteisössä (jonne kutsuttiin luvaten testaajaksi pääsyä, ehkä) ehkä pari tuntia kaiken kaikkiaan, en todellakaan enää kun sain kutsun.

Yhtä kaikki, tunnen nyt eläväni kaksoiselämää :P

"Huom! Tämä sivusto on koekäyttöä varten rakennettu kopio IRC-Galleriasta, eivätkä tänne lisäämäsi kuvat, videot, blogimerkinnät tai kommentit näy oikeassa IRC-Galleriassa. Koekäytön jälkeen lisäämäsi materiaali poistuu, eikä siirry IRC-Galleriaan."

Osa jutuista paranneltu merkittävästi, mutta kaverilistasotkuja en ihan tajua - siis sitä niiden tekemistä julkiseksi. En siis halua tehdä, ja siksi olenkin varuillani.

Minun silmilleni uusi galleria on liian kirkas, valkea tausta - bad.

Enimmäkseen kuitenkin, aivoilla kestää hetki vaa tajuta missä mikäkin on. Kaikki on enemmän esillä, helpommin.

Ratsastuskypäräni löytyi. Vihdoin. Nyt on taas pyöräillessä kypärä päässä.

Kuten äitini asian teini-ikäiselle kapinoijalle, "ne kaikki haukkuu mua, oon ainut joka käyttää", ilmaisi:
Pyöräilykypärää käyttävät ne, joilla on jotain suojattavaa.

Olin muuten ihan oikeasti ainutainut joka käyttä yläasteella pyöräilykypärää. Mutta se nyt oli vaan yksi uusi reikä uppoavaan laivaan, en minä ollut sitä kritisoivien suosikki muutenkaan. Ja kaverini sitten taas, olivat kaikki niin nössöjä etteivät käyttäneet, sopottivat vain tekosyitä.

En halunnut käyttää kypärää. Ruma ja nössä. Mutta tuo ratsastuskypärä on just elegantti. Tiedä sitten onko se ihan yhtä turvallinen, toivottavasti ei koskaan tarvitse kokeilla. ...voisi päällystää tavallisen kypärän jollain tyylikkäällä kankaalla, mutta iso se on silti. Kolho.

Laki asiasta on kyllä hassu. Ei, vaan älytön.

Joskus mietin että internetin tulisi olla laitonta. Pohdin tosin samaa myös elämästä.

Tunnustan. Olis just siistii.

Okei, oikeasti haluaisin vastaavaan ihmiskokeeseen, tulla suljetuksi kuukaudeksi-pariksi johonkin ruokavaroiltaan rikkaaseen tönöön random-jengin kanssa. Pitäisin sitä mielenkiintoisena. En koska minä plus kamerat.

Opettaja: "Ja huomiosi Astrid Lindgrenin tyttösankareista on erinomainen..." bla bla. Niin hän kirjoitti veljeni kirjailijaprofiilin arvosteluun. Arvauksia, onko huomio Lindgrenin erikoisesta (no, antaa tulla muita? jep, erikoinen se on) tavasta asettaa tyttö sankariksi veljeni oma ajatus? Ei ole, minun se on.
Naurettavinta on se, että veljeni kirjoitti essessään selvin sanoin kuulleensa jutun minulta... ja silti opettaja ihailee sitä, hänen ansionaan, arviossaan. Lukio!
Arvatkaa millaista epätasa-arvoa on se, että veli miehenä kerää huippupisteitä ajaessaa tasa-arvoa (jonka olen siis sen päähän juntannut - en sano etteikö hän olisi tasa-arvoinen luonnostaan, mutta maailma on pirullisen kiero ja vaivihkainen epätasa-arvoilussaan, tarkka saa olla), kun taas minulle se on ihan luonnollista, ja itseasiassa "älä taas jaksa". Mur.

www.toivomus.fi

Inhoa tuollaisia kampanjoita. Niissä on jotain viiltävän nerokasta, joka iskee kyynelkanaviini. Käsittämättömän pieniä tekoja, joista olisi seurauksena suuria tunteita. Hienoja muistoja. Hulla tosin, että "haluaisin jonkun joka kuuntelee, seuraa kävelyretkille"-tyyppiselle toiveelle on asetettu hinta. Miten? Tuollaista tahtoisin tehdä, mutta kas kun se on taas Helsingissä. Punainen Risti tosin tekee koko maassa. Toisaalta olen niin sisäänpäin kääntynyt, että vien tuon tutun ja turvallisen, lähestyttävän, isoäitini, tuosta sinne Ortodoksiselle kirkolle, mikä tuolla pohjoisemmassa on, Leonko kirkko se oli, koska sinne hän joskus mainitsi haluavansa. Jonkun vieraan seurassa istuisin vaan tuppisuuna, hoitain käytännön, mutta ilman kosiskelua en puhua pukahtaisi. Mistä puhuisinkaan?

Niistä Rammsteinin lipuista. En mä ees halunnu niitä. (Kettu, pihlajanmarjoista.)

No en itteasiassa ees yrittänytkään saada, vaikka ois se voinu olla jänskää nyt leveillä lipuilla. Myydäkseen ne siis eniten tarjoavalle / rukoilevalle (ts. vastustaa sitä järjetöntä huuto.net -trokaamista, olla vetämättä hintaa välistä).
Ongelma siinä, että en todellakaan uskalla mennä Rammarien keikalle, siellä lienee verta ja muuta mukavaa esillä turhan paljon. Sitä en noissa hiteissä ymmärrä, että miksi ne ei voi tehdä vaikka sitä kahta(kymmentä) keikkaa näihin maihin, joissa liput myydään viidessa minuutissa. Nostan hattua... Iron Maidenko se oli, joka teki sitten toisenkin keikan? Heille kuitenkin.

"Me emme enää kekustele, juttelemme vain."

Millainenkohan olisi sellainen vanhanaikainen (öhöm?) suhde, jossa ensin tunnustaa rakkautensa, ja vasta sitten suutelee? Ei, ei mikään papin aamenta odottava (varjelkoon, minusta on merkittävän tärkeää tuntea ihmisen kaikki puolet ennen avioliittoa), mutta hitaasti henkisesti rakentuva. Enimmäkseen ole kyllä suudellut vain ihmisiä, joihin olen ollut rakastunut. Mutta ei se ole mitä tarkoitan, vaan aivokemiaa, kuin suklaasta saatava hyvän olon tunne.

Stoppi kuitenkin siihen kohtaan, missä miespuolinen seurustelukumppani alkaa suunnitella isäni jututtamista.

Ps. Kerroinko jo, kävin ostamassa kaksi plansettia. Teensenitse, vyötärökorsetti.

http://www.youtube.com/watch?v=BfqJsYGTCeQ&feature=related