IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Hei internet, osaatko vastata?Torstai 15.07.2010 17:33

Minulla olisi yksi radiokuunnelmaan liittyvä kysymys.

Muistan lapsuudesta (eli 90-luvun puolelta) elävästi radiokuunnelman kohdan (oletettavasti on radiokuunnelma yleltä tullut), joka menen suunnilleen näin;
Kaksi toisilleen tuntematonta miestä, nuori ja vanha, kohtaavat rautatieasemalla. Nurempi kysyy vanhemmalta kellonaikaa. Vanhempi vastaa, että häneltä löytyy kyllä kello, mutta hän ei aio sen näyttämää aikaa paljastaa. Tämän hän perustelee sillä, että aiheesta keskusteleminen saattaisi johtaa tuokien jutteluun, jonka kuluessa he huomasivat, että junaliput ja määränpäät käyvät yksiin, näin jatkaen ajatustenvaihtoa junassa aina perillepääsyyn asti. Silloin tuttavuus olisi ehkä jo syventynyt haparoivaksi ystävyydeksi, ja vanhempi kutsuisi nuremman kotiinsa illalliselle. Kotona heitä odottaisivat mihen vaimo sekä nuori kaunis tytär, johon nuorempi mies saattaisi rakastua, ja kenties tyttö tähän rakkauteen vastaisi. Eikä vanhempi herra halua vävykseen miestä, jolla ei edes ole kelloa.

Muuta en kyseisestä ohjelmasta muista, ja tuoki on ajan ja kirjoitustaitojen värittämä, ei siis sanasta sanaan millään tasolla.

Olen pohtinut tätä vuosia, ja muutamat tuttavanikin sen tunnistavat kuullessaan, mutta kukaan ei tiedä mikä tuo on. Jos vaikka joku kyseisen pätkän tunnistaisi ja osaisi kertoa.
- Sanoi Ville kun Pundea viihdytti.


Olishan se ihan kiva asu olla kaapistossa; joinain päivinä on Burqafiilis. Ja sit sekin, että maailmalle on mahtavaa nenähypellä; se on vaate, mitäs siinä valitatte (ok, mitä tulee burqaan, mitä tulee täyteen tunnistamattomuuteen, se ei käy, sen ymmärrän. Mutta joku joka valittaa huivin käytöstä... haloo?)
No en kyllä katso!

Kokeile Eleonoora Rosenholmia. Aika vänkää musaa.

Kato vaikka tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=7SvxB_NL5cs

Ja kerro mulle mistä sun mielestä video kertoo. Kato vaik kahesti jos tarvii - mutta kerro mitä itse fillistelet, älä mitä joku kertoo sen olevan. Jos jaat ajatuksesi kanssani, vastapalvelukseksi saat kerron sulle mitä ite ajattelin, ja mikä käsittääkseni sit on virallinen.

Mutterikin kirjoitti.Keskiviikko 14.07.2010 21:12

Mutta, tota, Nimrodilla on nykyään lemmikkinä gepardi...

(että tulis selväksi, cuteeee...: http://www.gonomad.com/lodgings/0611/namgallery-images/cheetah-cub.jpg )

HalUUUUN afrikkaan!!!

!!!!!Keskiviikko 14.07.2010 18:48

Nimrodilta tuli kirje!!!

Sain polkupyörän takakisin!!!

Ten ruokkispiknikin Alexille (sain suukon, "das war super")!!!!

Nyt suihkuun, ja sitten... no vois nukkuu torkut.

Illasta en tiedä. Tääh, jo toinen yö kotona, mitäh?

En ole leikannut niitä aikoihinKeskiviikko 14.07.2010 00:14

Maalasin varpaankynteni punaisiksi. Aika pitkäksi ovat näköjään päässeet kasvamaan. Nyt kun kävelykengät ovat kuitenkin kaput, voisi siirtyä sandaleihin, ja kattoa minne asti kasvaa...

Sääressä on mustelmaTiistai 13.07.2010 22:29

Lihaksen "taitteen" kohdalla.

Epäilen sen johtuvan siitä, että olen käyttänyt jalkalihaksiani. Niinkin voi siis käydä...

Nilkkakin on murskana.

Aika hyvää tämä uusiin kenkiin totutteleminen.
Jostain piti mankumani, mutten muista enää.

Vituttaa (sanan oikeinkäyttöä) olla nainen. Olis siistiä tutustua raskaanaolon saloihin, mutta mieluummin sivustakatsojana -mihenä- kuin kokijana -naisena-.

Joskus vois nukkuu kotonkiTiistai 13.07.2010 11:08

Olen kykenemätön lohduttamaan, comfort, sympatiseeraamaan.

En vaan osaa.

Michael iski varpaansa katukiveykseen saattaessaan minua noin tunti sitten S-bahnaan. Se noissa vanhemmissa miehissä on vikana, kun ne on niin helposti hajoavia... Villen sanoin, kolmeseiska ei ole tarpeeksi vanha perittäväksi.

Elukat on purreet - saksassa ON hyttysiä, toisin kuin englannissa.

Englantikengät on rikki.Maanantai 12.07.2010 11:13

Eikä huvita tämä Aupparinjobi pisaran vertaa. Miksi huvittaisi?

En sovi hommaan. Ma haluun naimisiin;

http://www.youtube.com/watch?v=2oSbCT_h9mo

Tai jos saisi ees sen puoli valtakuntaa.