IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

sittenku viimeks.

No viimeksi jänskätti, että saako paikan aina seuraavaan junaan, vaiko vasta johonkin myöhempään. Tosin niinhän se oli sillon ekakerralla oli, Brysselissä istuin illan odottamassa eurostaria.

Mutta nyt jänskättää kaikki tuo tavarasto, mikä lähtee mukaan. Siinä on luultavasti aika raahaaminen, ja tuo laukku ei meinaa nousta kunnolla rinkattakaan, miten sitten rinkkaa kaksi päivää kantaneena... No, tänään kokeillaan, kun menen lumisohjossa rautatieasemalta mellunmäkeen. Sinne voi onneksi halutessaan jättää ylimääräisiä.

Matka on taas ihan avoin, kuten oli tullessa. Mutta koska liikun keskellä viikkoa, uskon että päikkää löytyy. En siis taaskaan hanki etukäteen lippuja. Muuten jättäisin interrailinkin ruottiin, mutta ei parane, varmuuden vuoksi.

Eli yhdessä päivässä Tukholma-München. Jos jää ekasta junasta kiinni, eli en saa paikkalippua siihen, niin sitten ottaa päähän. Ja yöjunaan käy tieni. Pitää miettiä. Ja hankkia kolmekymppiä kruunuina, että saa kamat jonnekin, jos lähtee sitten Tukholmasta iltajunalla.

Mutta mistä johtuu tämä jännityneisyys? Onhan tämä jo nähty.

Pääsin FlowiinTorstai 20.01.2011 17:16

Uikkarikuvilla tietty. Ja justku meinasin, että blogin taso parani, edes hetkellisesti. No mut, terkkuja kaikille jotka siellä luulette minua kauniiksi.

Opin jotain uuttaTorstai 20.01.2011 16:04

Your children are not your children,
They are the sons and daughters of Life's longing for itself.
They come through you but are not from you,
And though they are with you yet they belong not to you.

You may give them your love but not your thoughts,
For they have their own thoughts.
You may house their bodies but not their souls,
For their souls dwell in the house of tomorrow,
which you cannot visit, not even in your dreams.
You may strive to be like them, but seek not to make them like you.
For life goes not backward nor tarries with yesterday.

You are the bows from which your chilren
as living arrows are sent forth.
The archer sees the mark upon the path of the infinite, and
He bends you with His might that His arrows may go swift and far
Let your bending in th earcher's hand be for gladness;
For even as He loves the arrow that flies,
So he loves also the bow that is stable.

Eli hämmennys on tiedon alku

"Kato tässä pistinTorstai 20.01.2011 15:14

sillä eilen listin
yhden anarkistin
kesken riettaan twistin"

Juma´laut. Juicea mukaan. Pakkaan.

Ei pankkikorttia, muttaTorstai 20.01.2011 14:07

Kotka
Nastola
Sheffield
Lahti
Pori
Salo
München
Hämeenlinna
Helsinki

Niin, mitä sitä rahaa tarvitsee, suomalainen kirjastokulttuuri tarjoaa sivistystä ihan ilmatteeks.

Heräsin aamullaTorstai 20.01.2011 12:38

kun pienoa soitellut pienisti sekosi sävelissään ja viskasi koko laitteen seinääni vasten kiljuen kuinka se oli loukannut häntä sekä fyysisesti että varsinkin henkisesti kieltäytymällä taipumasta kunnoliseksi Für Eliseksi.

Vai, eikun, tää tais olla ennen heräämistä...

No pieno on kuitenkin kovalla kulutuksella pienistien käsissä - haluan omankin.

Mulla olis taas vuode tarjollaTorstai 20.01.2011 12:16

Siis risteilyl, Trku-Tkhlma, luutlavasti tän vkn vika pv, tai enks vkn ykkös tai kakkos pvä. Ilt. ysiltä lähtee, paluu hetimiten seur. illaks. Eli minikokoinen trippi. Jos joku siis tahtoo paattiin, ilmoitelkaa: kolme vuodet jäis muute tyhjiks. Iha kuk. vaan.

Ja sori krijotusonkelmat; google-kääntyrille pitää vähän piruilla.
Siis todennäköisesti verta ja ruuminkappaleita; meistä harvaa ruttuun mennyt junannokka kovinkaan pysäyttälee. Mutta mitä ja miksi näiden kuvien tulisi pysäyttää? Suomen junamatkustajia? Ai, että tulipas hyvään saumaan, nyt ei parane VRn myöhästelyistä kuittailla. Vai suomalaisten veturinkuljettajien - nyt meilläkin tarkkana, ettei käy niin kuin Kälviäl... Belgiassa.

Voihan Belgia.

Toinen kuljettaja selvisi - hän kun oli ilmeisesti ajanut päin punaista, ja näin ollen ilmeisesti ollut aistit herkemmällä (jollei siis nimenomaan siksi ajanut punaista päin, kun oli vielä vähän nukuksissa), eli oli ollut varuillaan. Mikäs siinä. Mahtaa olla jautaa heräillä sieltä sairaalan vuoteesta koko euroopan junaliikenteen lamautuksesta syytettynä.

Ja kuljettajahan kantaa vastuun; ei suinkaan turman mahdollistaneiden instanssien hutilointi.

Tältä tullaan Bryssel-London.

Ps. Meppiparat. Toivottavasti niitä kuoli mont--- eiku.

Ps2. Katso myös nämä: Junat myöhästelivät kesällä.
On uutinen vähän myöhässä sekin...
Eli kuinka myin kaiken omaisuuteni ja muutin Thaimaaseen herroiksi elelemään.

Minuahan aina kiinnostavat suuret elämänmuutokset, unelmien toteuttaminen, repäisyt. Koska kun ei elä itse, voi sentään elää jonkun kautta. Omasta omaisuudestanihan ei toki saisi useampaa kymppitonnia, edes mediahypetyksessä, mutta toisaalta, itsehän tuohon ryhtyessäni tekisin sen pidemmän kaavan kautta, eli säästäen ensin ja suunnitellen hyvin. Eikä minulta luultavasti koskaan tule tuollaisia hifilaitteita löytymään - saati osamaksuautoa. Mutta kateellisuus (jumalaut´ turhakkeet) sikseen, ja onnea yritykselle.

Sitä minä en vaan ymmärrä, että mikä siinä nyt sitten on niin hienoa ja rohkeaa? En kyllä ymmärrä silloinkaan, kun minulle taas kerrotaan miten rohkea olen yksin matkustaessani, tai kun lähden vähän väliä ulkomaille. Ei suomi ole turvallinen; ei matkailu ole vaarallista. "Hieno homma", matkiminen on ihailuista osuvin. Ei minusta tuollaiseen tarvita oikeastaan mitään muuta kuin idea. Jollekin toiselle unelma on toinen. Esimerkiksi itse en ole koskaan haaveillut ulkomaille muutosta - varsinkaan lähmpimiin alhaisen hintatason maihin. Joo asun Saksassa. Mutta koska olen niin välinpitämätön. Ihan sama mitä mulle käy - mä otan elämän tarjoamista ne mitä haluan. Vaikka ehkä se juuri on niin vihertävää; joku uskaltaa elää unelmansa todeksi. Vaikka voi tulla takkiin. Vaikka kuinka, kuten suomessa yleensä, kanssaeläjät maitojunalla pelottelee.

On vaan Abbe Nilssonin tavoin niin paljon vaihtoehtoja, niin paljon, kumpa ehtisi kaikkeen mukaan. Joka tapauksessa mielenkiintoinen mediatapahtuma, eikä edes todellakaan negatiivinen. Vaikka minä en kyllä tästä myyjästä tykkää, elää sellaista elämää jota en arvosta.

Ps. Jos et tunne tapausta, saat ihan itse googlettaa kuten minä. En ala linkkejä jakelemaan.

Ps2. Noita näyttää nousseen nyt kuin sieniä sateella.
Käynnistettyäi koneen useita kertoja, päiviteltyäni (nörtit miettii kuumeisesti mitä se takoittaa), ajettuani muutaman kerran asennuslevyn ja sen sellaista, jostain vihdoin löytyi vinkki tökkiä itse fyysistä laitetta.

Olisi pitänyt ottaa vasara kauniiseen käteen heti alussa. Mutta nyt toimii äänet.

Vieläköhän sitä lähtis pelaamaan...