IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Hän ei ollut koskaan käynyt Kittilää alempana.

Hän uskoi jo sillä."

Minä olen hankkinut aseenMaanantai 18.04.2011 18:56

Pitäisi ainakin. Semmoisen, mikä sopii bundes-takkiin ja suikkaan ja leipä(mikä kaasunaamari)laukkuun.

Ihmiset, ja muut ihmiset. Ärsyttää kun ne tulee kertomaan olevansa uteliaita ja haluavansa tietää olenko armeijassa vai onko tämä Mode. Keskeyttävät ajatuksen, ja sisäänpäinkääntyneenä ihmisvihaajana kestää aina jonkin aikaa toipua näistä hyökkäyksistä. Niistä pikkumulkeroista jotka alkoivat lopulta, kun muuhun eivät pystyneet, puhua rumia, en aio edes mainita. Hykertelen vaan, tietäen että suuri luuta lakaisisi nekin.

Kaikesta huolimatta pysähdyn kotimatkalla kysymään entisellä bussipysäkillä seisoskelevalta naiselta, odottaako hän bussia, ja kertomaan, että pysäkki on siirretty noin kahdenkymmenen metrin päähän.
Ja kun minä sanon, että käsittämättömän hyvää, se on sitten muuten kuninkaitten safkaa.

Ja mikäkö kyrsii? No kun tein about kahdeksan hengen kakun (ts. kahdeksan saisi palasen) ja meitä on kaksi joille tarjota.

Olis kiva jos olis lähellä tuttuja joita voisi randomisti pyytää käymään kun innostun liikaa leipomaan.

Nim. merk. mistä nämä kymmenkunta pizzaa tulivat.

Jos olisin facebookissaTorstai 14.04.2011 21:44

postaisin sinne luultavasti tauotta esimerkkejä siitä, miten minua töissä kidutetaan. Mutta kun ei ole, ei ole myöskään huolia kunnianloukkaussyytteistä.

Asiaan päästäkseni, ei toki ole yhtään kummallista, ettei minua työpaikalla kuunnella. Onhan kyseessä kirkollinen lafka, joka luultavasti vain seuraa raamatun "nainen vaietkoon seurakunnassa" -ajatuksia.

"such a wit today, eh!!"Keskiviikko 13.04.2011 17:27

T: Can you stop by here at some point, soon?
M: Can "this evening" fit your definition of soon?
T: Fits. What time?
M: 21:00-21:30?
T: That´s very late for me, you know? Little girls go to bed at latest at ten, and at nine when they are in naughty mood...
M: I thought that when little girls like you are in naughty mood they go to sleep around 3-4 a.m....
T: Yes my dear. They go to sleep around 3-4 am., but they go to bed at 9pm. Har har har har.

Mitä tulee naimisiinmenoon galleriassaKeskiviikko 13.04.2011 17:06

On kyseenalaista, kuvitteleeko kukaan sitä käytettävän asiallisesti. Mutta eikö sen kuitenkin pitäisi olla johdonmukainen virallisten tahojen kanssa, therefor et voi olla avioliitossa samaa sukupuolta olevan kanssa.

Ja miksen voi ilmoittaa kenestä etsin seuraa?

Tämä merkintä ei ole katkeruutta johtuen uudesta suhteesta johon Hra N ja Hra S ovat ajautuneet. Huom. ei ole.

Yksi asia, mikä mua kummastuttaaKeskiviikko 06.04.2011 15:13

on se, että miksi maksan lehdestä, joka on täynnä mainoksia? Tai huomattavan summan paidasta, jonka rintamuksessa kannan valmistajan logoa. No, telkkarista en kyllä maksakkaan - pöyritytti, kun katsoin Iso-Britannian tuuttia lapsen kaitsennan ohessa, ja nyt oli kyllä enemmän mainosta kuin itse ohjelmaa.

Toinen juttu, vaikka tämä kyllä enemmän nauratti. Kuvittelen olevani jotenkin tietoisempi, tiedostavampi. Olenkin kai. Mutta silti eilen, pitkien työrupeamien jälkeen, alkoi kivistää tossa olan takaa. Ensimmäinen ajatus oli hieroskella siihen kovan mainosbudjetin rasvaa. Eli siis, npea helpotus mainostetulla tuotteella.
Varttia myöhemmin, vähän hierontaa vastaanotettuani, kivusta ei ollut tietoakaan.
Hävetti melkein yhtä paljon kun silloin, kun eväsleipiä tehdessäni heitin tyhjän leipäpussin pois, ja otin kaapista uuden pussin rullallata leipiäni varten.

Tein eilen hyviä keksejä. Haluan pois kaupungista. Eihän täällä edes voi tehdä juuri muuta kuin shopata, kun en harrasta tv:tä tai ihmisiä.

Haluan interneettiini uuden napin:Lauantai 02.04.2011 07:26

"nayta vain kivat uutiset"
Nain muuten.... ja niin edelleen.

Pisteet aan paalle tarvinnassa.