IRC-Galleria

Veljen koulusuunnitelmat meni pieleen, ja minua harmittaa kerallaan. Onneksi sillä on sentään töitä, ei mene samanlaiseksi haahuiluksi kuin minulla.

Ps. Palasin siis saksaan. Nyt saa taas tulla tänne käymään. Hopi hopi, saattaa olla, että poistun suurkaupungista seuraavan vuoden aikana.

Eilen aamulla S-junaan oli joku lentokentälle matkannut unohtanut *sig* mustan pikkulaukun. Nelikumaisen. Sivutaskusta pilkotti hammastahna, mutta sen viereen istunut suomalaislauma päätti siirtyä toiseen paikkaa istumaan "jos se vaikka on pommi".

Ihmiset on ihania. Mennään muualle, ei koske meitä jos räjähtää...

Otin yhteyttä kuljettajaan (herättivät paranoijani). Se sanoi, että ei ketään kiinnosta, kuljettajalle voi halutessaan viedä. Pistin laiturille.

Se siitä turvallisuusvouhotuksesta.

Se laukku näytti kyllä ihan pommilaukulta. Ei kuitenkaan vissiin ollut. Parasta olisi, jos omistaja olisi huomannut ja palannut sitä hakemaan.

Olen ala-asteella askarrellut taas jotain. Puupalikka (15cmx10cm pala lautaa) on maalattu siniseksi. Siihen on liimattu nahanpalasta leikattu harmaa leijona, jolla on sininen (minäkö sopimaton nykyiseen pinkkiä rakastavaan pikkutyttöihanteeseen?) huopaharja. Häntä on tupsu. Leijonan ylä- ja alapuolelle reiunaan on lyöty nauloja vajaan sentin välein. Ylhäältä alas ja akaisin on kieputettu mustaa narua kaltereiksi.

Tänään otin sakset ja leikkasin naularivien välistä narun poikki. Leijona on vapaa ja saa mennä. Miksi lasten on peruskoulussa tehtävä käsitöitä, jotka tukevat eläinten vangitsemista?

Nyt ehdin taas paremmin blogaamaan.

Ihmettelen tosin, en mä täälläkään mitään saanu aikaan, muttei silti ollu aikaa riippua netissä.

Uudet stalkkarit käy lukeen tän:
Sa%5Bn%5Dna/blog/34264141-piirtelee-jalkoihinsa-suomuja

Numero parin postauksen takana.

Vierailuaika 2.-5.7

huomenna Tampere, alta löytyy numero

0442702529 päivystää, jos tahdot tavata

ammun niitä tykillä.

Hirveetä lässynlässynläätä.

Kaveri menee naimisiin, ja haluan löytää runon heille. Mutta ne kaikki on niin typeriä. Ikuinen rakkaus my ass, bla bla bla on kaikki mitä aivot suostuu lukemaan kun yritän tavata netin keskusteluja aiheesta.

Missä olet Kalevi Korppini, sinä runoilija!

Samo hiljaa.

miten on mahdollista, että suurin osa ihmisistä on niin daijuja? Ja miten mä en ole? Mikä on se merkityksellinen ero meissä?

Älkää luulko, että olisin oikesti jotenkin parempi tai erilainen.
Mäkin ostan suklaata "koska olen sen arvoinen". Vaikka tiedän, että se on mun vartalolle pahasta, tukee muiden ihmisten riistoa ja muovikääreessä vielä käyttää nk. uusiutumattomia luonnonvaroja.
Mulla on kaapillinen vaatteita, ja hankin koko ajan lisään, ekä voi päästää mitään pois. No kun ostin kirpparilta. Ostin, eli annoin kapitaa jollekin, joka sitten käyttää sen ostamalla lisää niitä lapsityövoimarättejä.
Rakastan uhrin asemaan heittäytymistä. Mikään ei oo mun syytä ja kaikki vihaa mua. Paljon helpommin saisin ratkastua elämäni ongelmat kuin "syyllisen" lankulle. Mut pitää valittaa ja nillittää.

Mutta mä edes tiedostan noi, ja yritän päästä tällaisista käytösmalleista eroon. Suurin osa, siltä näyttää, pitää niitä jotenkin normaaleina ja oikeina.

Mutten sentään ajele sääriäni. Koska se sattuu. Jos en kelpaa jollekin henkilölle karvoineni, niin hänen menetys, ja kyseessä mitä todennäköisemmin todella köyhä ihminen, mitä ajatusmaailmaan tulee. Ajelua vartenkin muuten tarvitaan muovin tuottamista ja pari lasta louhimaan metalleja kaivokseen. Että mä olen hyvä ihminen.

Aion ostaa tänään kaksikymmentä suklaalevyä. Ja monta tölkkiä olutta. Siitäs saat.