IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

"Lukeminen kehittää tavalla, johon parhainkaan televisio-ohjelma tai keskustelu ei pysty, sanovat professori Anne Cunningham Berkeleyn yliopistosta ja professori Keith Stanovich Toronton yliopistosta. Heidän tutkimuksensa ovat osoittaneet, että lukeminen kasvattaa tuntuvasti sanavarastoa ja yleistietämystä kaikenikäisillä ihmisillä – myös niillä, joiden älylliset ja tiedolliset lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset.

Varhainen lukuinto johtaa kiihtyvään kierteeseen, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Kun sanavarasto karttuu ja lukutaito harjaantuu, ihminen pystyy lukemaan entistä enemmän. Näin hän yhä kasvattaa etumatkaansa niihin, jotka eivät koskaan pääse lukemisen makuun."

On se vaikeetaTiistai 09.10.2012 15:53

Tanskalaisella Jannella on osakesalkussaan rokotteita valmistavan firman osakkeita. Hän on myös lääkäri. Hän ei ole rokottanut lapsiaan. Kuitenkin hän kehottaa kaikkia vastaanotolleen tulevia rokotuttamaan omansa. Miksi?

Amerikkalainen Alex kehitteli pyykinpesukoneen, joka ei käytännössä voi mennä rikki. Pyykinpesukonieta valmistava firma ostaa tuon idean, ja pistää sen visusti piiloon kassakaappiin. Miksi?

Kuukuppi on suurimmalle osalle naisista elämänlaatua huomattavasti parantava keksintö, joka tukisi mm. tasa-arvoa ja naisten itsemääräämisoikeutta. Sitä ei kuitenkaan mainita juuri missään, sitä ei mainosteta eikä useimmiten edes kerrota vaihtoehdoksi muille menetelmille yläasteen sukupuolivalistuksessa (ent. seksivalistuksessa). Miksi?

Natsikortti päivässäPerjantai 05.10.2012 21:26

kaksi parhaassa.

Enkä nyt viittaa synttärikortteihin.

PS
Synttärisankari Hessler
Radolfzeller Str. 7
81243 München
Germany

SuomiPOPPerjantai 05.10.2012 15:04

Juontaja koko ajan nillittää naisten kärsimyksestä, aliarvostuksesta ja syrjinnästä. Ja sitten seuraavassa lauseessa toteaa, että "porno on aika tylsää, sehän loppuu aina samalla tavalla, ja mä en kyllä sitä katso, mutta niin, sitähän katsookin vaan miehet" ja "ai, sä et ajatellut, että mä voisin olla sopiva Bond-tytöksi, älä yhtään ala selitellä, mä en puhu sulle enää koskaan, kehtaatkin".

Huoh. Tyyppi vaatii oikeuksia tietylle ryhmälle, ja seuraavassa lauseessa muistuttaa, että kyseinen ryhmä ei sitten missään tapauksessa tee näin.

Ps. YleXn uutiset on parempilaatuisia. SuomiPOP ei vissiin maksa uutisankkurille kuin sen hetken, kun hän puhuu, eli ihan turha etsiä uusia uutisia, syventää aiemmin esiin tulleita tai tehdä mitään muuta kuin lukea papereista se sama teksti uudestaa ja uudestaan.

Jos mä haluaisinMaanantai 01.10.2012 13:25

Mun ei ikinä tarvis maksaa ruuasta. Senkun sovin treffit joka illalle, lounastreffit päiviksi ja jään aamiaiselle (tiedätte toki, ihanan yö kun ei vaan saa lopetettua puhumista). Viimeinen takaisi myös yöpymispaikan.

Ihan jees olla nainen.

YleXSunnuntai 30.09.2012 18:51

totesi viikolla seuraavaa:
Afrikasta ei juuri tule hajatelmia, aforismeja, lainauksia jne. No ei tietenkään, koska siellähän on kuuma, ja sillon ajattelu on vähän tahmeeta.

NYT OIKEESTI!

Ilmoitat sitten toimittaja, että afrikkalaiset, ei ne oikeen ajattele. Keksit vielä perustella sen epätodella. Afrikassa on viileää mm. öisin.

Miten nää pääsee radioon? Jos minä olisi *muminaa, muminaa, muminaa*.

Ps. Joka kerta kun ostat jotain, edesautat jonkun kuolemaa. Rikkaissa länsimaissa me aiheutetaan joka päivä järjetön määrä kuolemaa, hengissä säilyvästä kärsimyksestä puhumattakaan. Osta reilun kaupan suomalaine luomuporkkana. Mistä ne tulee ne koneet, joilla se on viljelty? Mistä tulee kulta siihen kännykkään, jolla tilaus on tehty? Mites sen muovipaketin valmistu? Ne vaatteet, jotka myyjällä on päällä? Mitä kauppias ja viljelijä ostaa saamillaan rahoilla? Sinä rahoitat tätä kaikkea, ja aiheutat taas pari kuolemaa. Oi ihmiseloa.

Minä rakastan legojaLauantai 29.09.2012 00:41

Tänään kirjakaupassa (olen jo sivulla 50!) oli lego-nurkkaus. Menin rakentelemaan, ja tein hienon linnan.

Ja että otti kuuppaan ihan sairaasti. Kismitti, kyrsi ja kaiversi yhtä aikaa.

Legotarjonta: 90pros sinistä, harmaata ja mustaa. Niitä palikoita, joita myydään niissä paketeissa, joiden päällä on poikien kuva. Sitten tietty oli punaisia, niitä klassisia. Muita värejä sai etsiä. Pari vaalenapunaista, lilaa ja oranssia (huom. poikaoranssi) löytyi, vihreää ja ruskeaa sen verran että sain tehtyä hienon puun. Keltaistakin oli. Mutta enimmäkseen pojille suunnattuja tylsiä synkkiä värejä. Saatanan legot, petätte minut ja joudun teitä melkein boikotoimaan (mutten voi, koska olen mielummin petturi kuin legoton).

Kaiken huippu: paikalla oli nainen legopaidassa, eli tullut legojen mukana. Paikalle tulee hänen kollegansa, mies, ja heti kaupan henkilkunta hoilottaa, että nyt tuli ekspertti kysykää kaikki tältä. Muuta meriittiä ei tällä legomiehellä ollut verrattuna legonaiseen, kuin pippeli jalkojen välissä. Ja se teki hänestä legojen tietäjän. Ei se sen enempää osannut auttaa, kuin kuka tahansa. Vaikkapa minä. Valtasin linnoineni ensimmäisen pöydän, että ujot tytöt uskalsi paikalle - poikia siellä hyöri järestäänkin.

MIKSI TE SIELLÄ LEGOLLA PILASITTE MAHTAVAN LELUN SEKSISMILLÄ.

Rrrrrrrraivostuttaa.

(Legoja synttärilahjaksi mulle joo :)))))

Ps. Viime yönä paettiin zompeja, jotka oli ottaneet kirjaston valtaansa.

Ai se kirja?Torstai 27.09.2012 21:44

Tylsä ja liikaa hahmoja. Upeaa kieltä. Kyllä mä sen luen.
Menen joka päivä kirjakauppaan istumaan ja luen pari(kymmentä) sivua.
Toivottavasti en pety.

Kiitos ihana toukkaseniTiistai 25.09.2012 13:56

Koska olet synnynäinen apple-homo, kävit taas vähän näppäilemässä tätä mielenkiintoista valoista napulahärveliä. Ah. Saako MacBookiin näppäinlukon? Yhtäkkiä joku kertoo koko ajan mitä olen vähällä klikata ja volumenapista tapahtuu jotain ihan muuta kuin pitäisi.

Iloista on se, että opin taas rakkaasta koneestani vaikka mitä uutta. Mm. mistä laitetaan päälle käyttörajoitukset. Eilenkin taas hengailin täällä kahdeksan aikaan, vaikka tiedän, että se vaikeuttaa nukahtamista. Joten loin uuden käyttäjän, joka ei saa olla koneella kuuden jälkeen. Joku päivä vielä vaihdan sille käyttäjälle.

Sain kortin! JeeMaanantai 24.09.2012 16:02

Kätevästi kuittasi kaikki vuosineljänneksen juhlat: synttärit, joulun ja UVn.

Lisää saa laittaa:

Synttärisankari Hessler
Radolfzeller Str. 7
81243 München
Germany

Ja oppineena: yksi ykkösluokan merkki riittää. Kakkosluokan merkki ei riitä, siihen pitää laittaa jotain muutakin, mutten tiedä mitä. Eli ykkösluokan merkillä tulemaan.

Ai niin, koska toutchnote on jo ohi, niin saa niitä kortteja toivoa nyt sitten ihan paperisina. Mun pää on vaahdossa, joten kirjottelen mestaripalasia kunhan saan aikaan. Älkää muuttako.