IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Torstai 07.05.2009 00:57

Arvoitus (eikä sitten huijata): Isä ja poika ovat ajelulla. Rekka ajaa kylkeen, ja isä menehtyy välittömästi. Ambulanssi tulee, ja poika viedään pahoin ruhjoutuneena sairaalaan. Lääkäri kävelee leikkaushuoneeseen, mutta huudahtaa "en minä voi leikata häntä, hän on minun poikani!". Miten tämä on mahdollista?

"Tatu ja Patu eivät ole koskaan nähneet lääkäriä. He miettivät, miltä lääkärit mahtavat näyttää. Tatu epäilee, että heillä on tuuhea parta ja viisas katse. Patu arvelee, että heillä on aina mukana iso kirja, jossa on kaikki tieto terveysasioista."

"1980-luvulla tehtiin lukuisia "Baby X" -tutkimuksiksi kutsuttuja kokeita, joissa tarkkailtiin aikuisten ihmisten suhtautumista vauvoihin. Niissä hyvin pienet lapset, vuorokauden ikäiset ja vanhemmat, puettiin sattumanvaraisesti vaaleanpunaisiin tai vaaleansinisiin vaatteisiin. Kun lapset olivat hereillä ja kylläisiä ja heille oli vastikää vaihdettu vaipat, heidät vietiin huoneeseen, jossa oli leluja. Silloin aikuiset saivat mennä heidän luokseen, ja alkoi tapahtua kiinnostavia asioita.
Sekä miehet että naiset kohtelivat vauvoja aivan eri tavalla riippuen potkupuvun väristä.
Vaaleanpunaiseen puetuille vauvoille puhuttiin pehmeällä ja hellällä äänellä, heitä yritettiin rauhoittaa ja saada makaamaan paikallaan, mieluiten nukahtamaan.
Sinipukuisia vauvoja rohkaistiin jokeltemaan ja sätkyttelemään, heille puhuttiin kovalla ja innostuneella äänellä, heitä heiteltiin mielellään ilmaan.
Erilaisten lelujen kanssa seurattiin täsmälleen samaa kaavaa. Kaikki siniasuiset vauvat saivat helistimen tai leikkivasaran, ja heitä rohkaistiin heiluttamaan lelua tai lyömään sillä.
Kaikki vaaleanpunaisiin puetut vauvat saivat pehmeän nuken, jota heidän piti halata ja pitää hiljaa sylissä, sitä ei saanut heilutella.

Toinen esimerkki kuvaa kolmenkymmenen aikuisen reaktiota, kun heille soitettiin nauhalta vastasyntyneen lapsen itkua. Yleisölle kerrottiin, että lapsi on poika ja heiltä kysyttiin, miksi poika itkee. Vastaus oli yksiselitteinen: poika on vihainen.
Sen jälkeen kolmekymmentä eri ihmistä sai kuulla saman nauhan, mutta heille sanottiin, että lapsi on tyttö. Heiltä kysyttiin myös, miksi tyttö itkee. Vastaus oli aivan erilainen: hän on surullinen.

---

Näissä tutkimuksilla ei siis tutkittu tyttöjen ja poikien eroja, van mitä eroja aikuiset ihmiset -odottivat löytävänsä- tyttöjen ja poikien välillä. Kokeet käsittelivät pelkästään -arvottamista-, eli millaisia leimoja vastasyntyneisiin lyödään.
Sittemmin tulokset on vahvistettu yhä uudelleen.

Asia toisin sanoen: Ensimmäisestä päivästä lähtien tytöt saavat oppia olemaan hiljaa, kiltisti ja rauhallisesti. Poikia rohkaistaan riehumaan, metelöimään ja viemään tilaa."

"Siis: Pojat ja tytöt ovat erilaisia. Tarvitsee vain vilkaista meitä ymmärtääkseen, ettemme ole samanlaisia.
Tietenkään tässä ei ole mitään hankalaa tai kummallista.
Ongelmat syntyvät, kun meidät yritetään tunkea erilaisiin kaavoihin, kun yhteiskunta olettaa ihmisillä olevan tiettyjä ominaisuuksia ainoastaan sukupuolen perusteella."

Että semmosta.

Vastaus: Lääkäri on pojan äiti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.