IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Vanhempani eivät koskaan ole kertoneet minulle mitään fyysisestä aikuisuudesta.
Äitini kielsi käyttämästä tampooneja, ja jättämästä käytettyjä kondomeja pikkuisimpien sisarusten ulottuville. Siinä kaikki.

Eipä sillä, koulusta irronnut tieto on ollut suunnilleen tarpeeksi. En ole koskaan ollut epävarma kehoni muutosten suhteen (jaadajaada, olen ollut epävarma rintojeni koosta ja kuukautisten läpivalumisesta, mutta ne ovat sosiaalisia ongelmia... aijoo, ja silloin kun rinnat alkoivat kasvaa, tunsin molemmissa kummallisen kovan kolikon kokoisen kyhmyn, ja teorioin että ne on normaalia, mutta olin vähän ihmeissäni). Jos kuitenkin olisi tullut jotain ongelmia, tuskin olisin vanhemmiltani kysynyt. Näistä ei puhuta, ja se on ihan ok - tuntuu oikealta, koska siihen on tottunut.

Seksistä olen oppinut pornosta, poikaystäviltä ja kirjoista. Ei ehkä kaikkein kunnollisimpia lähteitä... mutta osaan olla lähdekriittinen, huojennuksekseni. Jonkinalinen puolueeton pätevä lähde olisi kuitenkin tullut käytetyksi, jos sellainen olisi ollut. Olin (olen) asian suhteen aika epävarma, ja on vähän kummallista että on asia josta ei voi keltään kysyä. En syytä siitä ketään, en vaadi sellaista keltään... mutta minusta olisi hyvä lisätä seksiopetusta peruskouluihin. Semmoista, missä kerrotaan edes perusasioita.

Hostsiskolla oli lisääntymisteoriaa ja murrosikäkertomus koulussa. Ja niin se noin vain jutteli asiasta kotimatkalla. Sen vanhemmat olivat selittäneet asioita jo aiemmin ja.. en tiedä, jotenkin iski niin kovaa kasvoille se miten asia, murrosikä, fyysinen aikuisuus, seksi, on jotenkin niin hirvittävän vaiettu (minun elämässäni?).

Kuka häviää ja mitä, jos näistäkin asioista puhutaan suoraan, tottakai ihmiset kehitysasteen mukaisesti? Minulla olisi vielä aika monta kysymystä...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.