IRC-Galleria

Puran nyt paperivuoristoa hygieniapassin löytymisen toivossa.

Silmiini osuu nipuittain entisten poikaystävien rakkaudentunnustuksia. Miten suloista epävarmuutta! Miten vahvaa antautumista! Miten suoria sanoja! Miten herkkää kieltä!

Miten kovin pohdin, kuinka muka olen tuollaisiin antanut syyn. Miksi, miten muka? Minä kun olen muistaakseni ollut todella hirveä. Ja jos en, vaan jos olenkin ollut ihana, miksi en sitten ole noiden kanssa yhä? En aina ihan ymärrä maailmaa...

Mutta Sa, Tu, Valt, niin minäkin teitä. Moninkertasesti.

Vaikka ette minua kai tunne kovin hyvin, että olette väärä ykeisö kertomaan, olenko minä sellainen pelottva itsenäinen itsetietoinen harpyija, jonka seurassa ei uskalla edes hengittää luvatta? Harva se päivä näet samaistun semmoisiin, ja ihmettelen miksei ne saa miestä.

PS: Olen ilemisesti vihdoin sekoamassa. Antamassa sille kädet. Meinaan olen alkanut miettiä, että "joo, Augusta olisi tosi kiva tavata useamminkin" ja että "Lotaltahan voisi kysyä tätä" ja sitä rataa. Mikäs siinä, elleivät he molemmat, ja monet muut, olisi fiktiivisiä lukemieni kirjojen henkilöitä...

Ensi viikolla Poriin, ehkä.