IRC-Galleria

Mutta mitä uutta huomasin, on, että olen paljon sosiaalisempi in english. Jos pitää lähestyä vaikka suomalaistakin tyyppiä, aloitusrepliikin muodostaminen suomeksi saattaa olla sulaa mahdottomuutta, mutta englanniksi sujuu ilman ajattelua. Saksaksi olen tietty töykeä ja mauton, koska käytän niitä sanoja mitä on, ja paljonhan niitä ei ole.

Tämä tietenkin viittaa siihen, miten en tuota aloitetta juuri tee. Sitten istun yksin kylmenevässä kämpässäni ja mietin miten yyyyyyyyksin oon. Oikeasti tietenkään en ole yksin, löytyi jopa se kakku-ystävä mitä kaipailin. Ja onhan aina kirjallisuus, omat aivot joita selailla sekä lauma randomeja internetissä.

Mutten haluaisi pureskella kynsiäni kotosalla, miettien että uskaltaako tuollekin sanoa, että hei, näytätä mukavalta tyypiltä, vaihdetaanko ajatuksia. Ensinnäkin kehittelen aina pitkällisen selityksen sille, miksi otan yhteyttä, ja toisekseen en silti ota yhteyttä.

Mikä on hassua, sillä minä olen aina rakastanut ihmisten tekemiä aloitteita. Minusta on mukavaa, kun joku tulee juttelemaan, siis varsinaisesti aiheesta (eli ei siitä miten tarvii rahaa tai miten vittu näytän oudolta). Olenko siis näin pidättyväinen, koska maailma on aina vastannut yhteydenottoyrityksiini penseästi, epäluuloisesti? Vai palaako kaikki tarpeeseeni kontrolloida ja tietää ennen tekoa miten se tulee sujumaan.

Vuosi vuodelta palaan samaa ajatukseen; pitäisi päättää joka viikko tehdä tuttavuutta jonkun randomin kanssa.
Olen oppinut niin paljon sosiaalisemmaksi, että kai jonain päivänä.
Siihen asti, kiitos kun sinä otit yhteyttä. Minä pidän sen kanavan kyllä auki.