IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

TaisteluplaneettaTorstai 20.10.2011 14:18

Koska olen herkässä iässä, minua ei tulisi skifistelyn alueella ohjata kuin nössön alkuperäisen Star Trekin pariin.

No joo, Star Warskin on nössö, mutta se on myös huono. Ihan samalla tavalla, kuin Twilight on huono. Tai Hannah Montana.

Eilen katsoimme pilotin mikä-se-nyt-oli Galakticasta. Tms. En kirjoittanut nimeä muistiin. Battlestar jotain. Se onkin sellaine kolmen tunnin koitos ällöjä tyyppejä, kutemista lautavarastossa ja kamppailua siitä, kuka on pomo. Plussaa se, että ihmiskunta on kulemassa, ja silti itse kukin on lähinnä kiinnostunut itsestään ja oman agendansa levittämisestä. Ja sitten jotain robotyyppejä - jotka muuten nyttää ihan tavallisilta ihmisiltä, eli ei voi tietää, kuka on pahis ja kuka ei.

Yöllä ne sitten vainosivat. Kaikenlaiset tuhokuvat. Siis ei minua ihmiskunnan tuho kiinnosta, korkeintaan odotan innokkaasti, mutta kaikenlaiset mahdollisuudet siihen, että naapuri onkin pahis, ne häiritsee. Joka kerta kun heräsin, epäilin vuoteeni olevan piiritetty.

Ja näinhän se on aina ollut. Matrix tekee yhä pahaa, ja aina tulee uusia.
Tolenranssia minulla ei ole, eikä se ilmeisesti aio koskaan tullakaan.

Olen tähän tyytyväinen, sillä minusta on ihmeellistä, miten ihmiset kykenevät katsomaan ruudulla, kuinka joltain sahataan kättä poikki.
"Väkivaltaviihdettä? Minusta väkivalta ei koskaan voi olla viihdettä."
Minulle televisio on, johtuen ehkä myöhäisestä altistumisestani sille, hyvin helposti kuin todellisuus. Jos jotakuta lyödään, minuun se käy kuin jos saman näkisin livenä kadulla. Onneksi esimerkikis panttivankitilanteissa näyttelijät ovat niin surkeita, etten kärsi päiviä tarpeesta pelastaa kaikki.

Ei tämä toki ole vain ikävien asioiden kanssa. Kun katson Monkia, päälle jää halu päätellä, ratkoa arkipäiväisiä asioita kuin rikoksia. Huomata yksityiskohtia. Siskoni on noidan jälkeen haluan lähteä vähissä vaatteissa baanalle.

Myönnän kyseessä olevan jokseenkin ongelmallinen asia. Television vaikutukset kuitenkin varisevat pois niin nopeasti (ensi yönä tuskin tulee ahdistunut olo), että eipä tämä kai ole kuin jännä juttu. Samaa olen muuten kuullut muiltakin, joilla oli televisioton lapsuus. Sitä en ieläkään kyllä tiedä, oliko se nyt sitten hyvä vai huono.

Ps. Miksi kukaan haluaa nähdä sen synnytysvideon synnytykseen valmistautumisena? Ethän sinä synnytystäkään synnyttäjänä juuri näe.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.