IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Kuuntelen Turun Radion väittelykisaa. On hyviä, ja on huonoja. Tässä osassa http://areena.yle.fi/audio/1318417421779 puolivälissä tuli seuraava kömmähdys todeksi:

Puolustava joukkue totesi, että
Ihmiskunta tekee itsemurhaa, koska väestönkasvusta ei huolehdita, eli ei rajoiteta ihmisten määrää, vaikka meitä on jo liikaa.
Ihmiskunta tekee itsemurhaa, koska sotateollisuus on suositunpaa kuin lääketeollisuus, ja se tappaa paljon ihmisiä

Siis he väittävät, että se on itsemurhaista, että ihmisiä on liikaa, ja myös se on itsemurhaista, että niiden ihmisten määrää vähennetään?

Toisessa väittelyssä, "menneisyys mukana matkaa" tms. väite kumottiin sillä, että aikanaan maailmankaikkeus tuhoutuu, ja syntyy jotain uutta, jolloin menneisyyttä ei yksinkertaisesti ole. Siinä alkuhetkessä, jossa vanha katoaa ja uusi alkaa, menneisyyttä ei enää ole. Tämä oli minusta aika näppärä heitto.

Rakastan väittelyä, varsinkin silloin kun olen oikeassa. Eniten ärsyttää henkilöt, joilla on henkistä pääomaa yms. mutta ne lankeaa "se ja se sanoi näin" -tyyppisiin perusteluihin ynnä muihin täysin kelpaamattomiin väitöksen tukiin.

Lapsuudenkodissa on aina niin mukavaa, kun kaikesta väännetään kuvainnollista kättä. Niin, lihaista kättä vääntäessä en voita edes nuorinta sisaruksistani, veikkaan ma. Vanhempani ovat hermoromahduksen partaalla kaikesta siitä suukovusta, mitä meillä on, mutta meistä asia ei koskaan ole ollut ongelma. Asioista keskustellaan, ja paras perustelija voittaa. Nyt, kun asun vain yhden hengen kanssa, ei ole yhtään niin kivaa. Väittelyä ei tule juuri koskaan, ja se menee sitten aina yhteisen sävelen etsimiseen yms. Kavereidenkaan kanssa ei tule väiteltyä, pitää säilyttää välit.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.