IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Eli presidentinvaalit.

Tein piirasta.

Pohjaan:
desi perunamuusijauhoja
kaksi desiä vehnäjauhoja
50 grammaa voita
suolaa

Mittaamatta, eli suunnilleen. Murustin kaiken suoraan vuuassa, säästyy tiskiä. Levitin osittain jauhoisen seoksen tasaisesksi.

Päällys:
fetan jämät, olisiko ollut 50 grammaa
paketti pakastepinaattia, 300 grammaa noin, tai ehkä 250
kolme munaa (vai oliko kaksi)
mustapippuria
persiljaa
keskikokoinen sipuli
pala kiinankaalia, kun oli jäänyt jostain yli (inhat kaalit, aina niin isoja)
desi maitoa
kaksi ruokalusikallista riisiä (jossain ohjeessa oli, ja päätin kokeilla - sinnehän se hävisi)

Piskoin kaiken pilkottavan aika pieneksi, sekoitin pinaatinsulatusämpärissä ja kaadoin pohjan päälle.

Paistoin 200 asteessa ensin vartin, sitten käänsin lämmöt uunista pois ja jätin sinne muhimaan vielä noin puoleksi tunniksi.

Käsittämättömän hyvää tuli. Ja minähän en itseäni kehu. Ts. itse en tykkää, huh mitä myrkkyä, mutta rakenne on niin uskomattoman hyvä, että kyllä kelpaa syödä. Täytettä oli aika paljon, joten mehevä on. Kyllä tuota palasen söi, rautaa ja silleen, mutta kyllä se tässä taloudessa katoaa muiden suihin enimmäkseen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.