IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Kuka pelkää mustaa miestäMaanantai 14.05.2012 19:56

Ortodoksileirillä on leikitty melkoista leikkiä, kertoo kuulopuhe:

"Ortodoksit ja pakanat

Osa leikkijöistä on ortodokseja ja osa pakanoita. Pakanat juoksevat ympäriinsä tehden epäpyhiä asioita. Ortodoksit yrittävät käännyttää pakanoita koskettamalla heitä. Saadessaan kosketuksen pakana tulee uskoon ja jää seisomaan paikoilleen kädet sivuille ojennettuina ristin muotoiseen asentoon. Muut pakanat voivat viekoitella uskoon tulleen pakanan koskettamalla tätä. Peli loppuu kun kaikki ovat ortodokseja."


Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


Saksalainen kertoo, että heillä on myös leikitty Schwartz Mann (kirjoitinko oikein?) -leikkiä, eli Mustaa Miestä. Veikkaan, että Suomeen leikki on tuotu täältä, kuten hyyyvin monia muitakin juttuja. Ero on siinä, että saksalaisessa lastenkamaritarinaperinteessä "Musta Mies" on hahmo, joka tulee ja vie lapset mennessään.

Toki voidaan ajatella, että tuo tarinan Musta Mies on alkujaan viitannut neekereihin. Toisaalta myös esim. kuolema pukeutuu mustaan, korppia pidetään pahuuden enteenä (varmaan siksi, että kaikki vihaa tummaihoisia, ja kaikki musta on kiva yhdistää pahaan, ettei kukaan vahingossakaan pitäisi noista ei-valkeista..?) ja muutenkin musta värinä (heh) on negatiivinen, kuolemaan viittaava ja pahana nähty.

Yö nyt vaan sattuu olemaan tumma, ja tummat sattuu piiloutumaan pimeässä paremmin. Se on niin, eikä siinä tai sen toteamisessa ole mitään rasistista.

Kuten ei minusta Mustan Miehen välttelyssäkään mitä tulee tähän leikki-klassikkoon. Meillä oli luokalla tummaihoinen, ja silti mä en lapsena koskaan yhdistänyt ajatuksissani Mustaa Miestä ja tiettyä ihonväriä.

Ps. Minusta suomalaisista on tekemällä tehty rasistinen kansa. Minusta suomalaiseen kulttuuriin kuuluu tietynlainen... no hyvä-veli-asenne, joka ottaa syleilyynsä niin naiset kuin ulkomaalaisetkin, jos kyseiset ihmiset sen ansaitsee. Ja sulkee ulos tarvittaessa myös valkean miehen. Olisi varmaan parempi, jos lapset saisivat kysyä vanhemmiltaan "miksi tolla on tumma iho" ilman, että rasistileimasin viuhuisi. Ja vastauksena saisi selittää jutun juonen, eikä tarvitsisi hyssytellä ja yrittää saada lapsen huomio muualle. Siitä se vasta tuleekin malli siihen, että neekeri (no en jaksa enää pelata noiden tummaihoinen-sanojen kanssa, kaikki tietää mistä puhutaan) on jotain pelottavaa, väärää ja kartettavaa. Antaa lasten tuijotella - oman kokemukseni mukaan neekerit on varsin leppoista porukkaa, jotka mielellään juttelee lapsille. Varsinkin 14-vuotialle tyttösille ööööööh.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.