IRC-Galleria

Ja jos se hihhuli on huomennakin jonkun syyn takia non-available, niin en viitti ruinata tapaamista.

Aika hauskaa(?), vuosia sitten olisin kiltisti sietänyt mitä tahansa temppuilua mistä tahansa syystä, nyt vaan tajuan että ei sitä kiinnosta eikä mua kiinnosta jos on hirveesti työtä tehtävänä että saavuttaa.

Niin että kaikki aloitekykyyni tottuneet ja luottavat ihmiset, en usko että enää niin innokkaasti tapaamisia järjestelen, kysykää te välillä. Mielenkiintoni olla kanssanne ei ole laskenut, mutta tehkää aloite jos tahdotte minut tavata.

"Mutta en mä jaksa aina pyytää ja mankua ihmisiä seuraani, kun tuntuu että joko ne teeskentelee vaikeastitavoiteltavaa, tai sit hei, ehkä ne ei vaan haluu olla mun kanssa (mut tää on aika epätodennäköisen kuuloinen selitys...)"

http://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1

Kaikki halukkaat vilkaiskoot montako samannimistä Suomen järjestelmässä kroolaa.
Vielä halukaammat ilmoittakoon minulle.

Vanhat ("vanhat") nimet tekevät kuulema (taas) paluuta, en kyllä aina käsitä miksi. Minusta on julmaa että vanhemmat voivat änkeä lapselleen lähes minkä tahansa nimen. Minusta vaikkapa sellainen järjestelmä olisi hyvä, että nimi tulisi sosiaaliturvatunnuksen lailla automaattisesti.

Kauankohan tää galtsun (rahastus)vappu kestää...

Jos kukaan ei ole täydellinen, miksi minä yritän olla?

[Julkaisee merkinnän muttei koskaan kirjoita tms.]

Mua ärsyttää kun ihmiset lupaa. Kun ne lupaa, eikä ole aikomustakaan pitää. Kun ne lupaa mutta lunastushetkellä tulee hirmuiset määrät kaikenlaisia esteitä ja selityksiä. Kun ne lupaa ja sitten tuleekin ihan oikeasti esteitä.

Pitäisi (kuulema) ymmärtää, että jos puoliso joutuu sairaalaan niin sovitusta piknikistä on pakko luopua. Pitäisi kai, mutta jos tarkkoja ollaan, eikö lupaukset pitäisi pitää? Kuka on arvollinen sanomaan mitkä ja milloin lupaukset tulee pitää, milloin saa luistaa?

Itse yritän olla lupaamatta mitää. Eipä tule rikottua. Eikä kyse ole mistään "minä en koskaan petä lupauksiani" -egonkiillottelusta, vaan ihan vain siitä että tahdon pitää kaikki lupaukseni.

Niin, voi sitten kyllä luvata parhaani mukaan yrittää tehdä niin tai näin, vaikka en voikkaan luvata että teen niin tai näin. En vaan voi sanoa että teen niin, kun voi tulla joku este. Voin yrittää tehdä niin parhaalla taidollani ja tarmollani.

Minulle tulee fyysisestikkin paha olo jos en pidä lupaustani. Ahdistun ja vilpittömästi pahoittelen (usein tosin vain mielessäni, enkä sille jota kohtaan olen rikkonut).

Jos lupaan jotain, ja sitten kuolen, varmaan palaan kummituksena "joo sori, älkää hätääntykö, joo oon kummitus, oli pakko tulla takas kun lupasin viiä roskat mut sit putos toi silitysrauta kylpyyn ennenku ehdin sen tehdä".

Tai "lupaan rakastaa sinua kunnes kuolema meidät erottaa". Käännettynä miten minä sen ymmärrän: kun tunteet muuttu, ei muutaku itsemurhaa tekemään. (No tosin nykyään rakastan kaikkia kaiken aikaa, tuo on pelkkä mahdollinen tilanne.)

Minua ärsyttää jok´ikinen lunastamaton lupaus (minulle luvatut ja lupaamani). Joo, eihän siinä mitään, sulle tuli este. Ja sitten minä olen se lapsellinen kun penään että "mutku sä lupasit". Siis "kaikkihan sen tietää" että ei lupauksia oikeesti oo tarkotettukkaan pidettäväksi. Kts. avioerotilastot.

Miksi kummassa ihmiset lupaavat, kun tietävät etteivät ehkä voi pitää? Miksei voi sanoa että "mä lupaan yrittää" kun se on totuus?

Minut on kiristetty (tuntitolkulla yritin selittää etten voi luvata, kun en edes tiedä mitä huomenna tapahtuu, mutta pakko oli kun en saanut rauhaa - sinänsä ikävä tilanne, ja toimin itseäni vastaan, mutta enkö minäkin, joskus edes, saa päästä helpommalla..?) lupaamaan että olen hänen kanssaan aina. Nojoo, liikutaan harmahalla alueella, mitä se käytännössä tarkoittaa ja näin, mutta yhteistä elämää ei irtoa katsoi sitten mistä vinkkelistä. Ja se on minusta todella ikävää, vaikka lupasinkin paineen alaisena.

Kerran minulle luvattiin että saan kokeilla ajella yhdellä autolla. Tuli ero, ja jäi juttu lunastamatta. Niinpä vaan kahta vuotta myöhemmin kruisailin tuolla autolla öisellä parkkipaikalla. Oli kivaa.
Mutta mitä yritän sanoa, on että "varo mitä sä toivot koska sä saat sen" pätee myös lupauksiin.

Varo mitä sä lupaat, kun se tapahtuu.

Ja jos on jotain mitä en oo pitäny, jos on jotain mitä et oo pitäny, nyt on hyvä hetki tuoda esiin.

Mä en lupaa mitään mitä en voi pitää.

Mä en siis lupaa mitään.

...oookei...

Toisen puolen hiukset on ihan kuivat, toisen puolen vielä aika märät. En keksi mitään selitystä.

Toinen juttu minkä joku saisi nyt selitää minulle (olen hivenen "kyrpiintynyt" itseopiskeluun, kirjoihin ja kantapaan kautta), on miesten ajatuksenjuoksu. Koska kohtelen kaikkia kaikkia mielelläni ihmisinä, odotan että ne kohtelevat minua ihmisenä, ja eritoten ovat ihmisiksi.
Joten onko niin vaikeaa / miksi on niin vaikeaa sanoa-suoraan-jos-ei-kiinnosta-tai-jos-kiinnostaakin.
Joo ei, musta ihmissuhdepelit ja pieni epävarmuus on kivaa, kunhan se on hallittua ja molemmat(/kaikki) tietää säännöt (terkkuja Sashalle, kanssasi on ollut todella kivaa kiipeillä oikkujen oksistoissa), joten go on, mutta helpompaa on mennä siitä mistä aita on kaatunut. Joten josko ei nyt rakenneltaisi niitä ihan niin innolla...

Aidat nurin, ja jos kysyt mitä haluaisin tänään tehdä, rehellisesti ensimmäisenä mieleeni nousee "kuolla".

Mutta pliis, älä oleta että puhun sinusta. Paitsi jos mainitsen sinut ihan nimeltä (tyyliin: se nimeltämainitsematon pörröpäinen englantilaispoika jolla on punaiset maiharit joissa on violettikeltaiset nauhat. Pussaa luultavasti hyvin).

Uskon että olen rakastunut Kleopatran hahmoon heti hänestä ensi kertaa kuultuani.

Historiasta löytyy (tai esille tuodaan...) harvoja kuuluisia ja merkittäviä naisia, se lienee osasyy ihailuni alkuun, vihdoin sain jonkun esikuvan ja todistusta siitä että kyllä nainenkin voi. En hetkeäkään epäile etteikö Kleopatra olisi kyennyt virkaansa toimittamaan juuri niin mallikkaasti kuin faaraon kuuluu.

Elokuva Asterix, Obelix ja Kleopatra vei rakkauteni uusiin svääreihin, mielestäni häntä näytellyt nainen onnistui siinä erinomaisesti, kuvitelmiani vahvistaen.
Muumien aikamatkailujakso ei sekään vähennä ihailuani. Kleopatra esiintyy persoonallisena ja kauniina naisena, joka tosin on rakkautensa armoilla.
Pääni pitää Sinuhen Nefernefernefer -kaunotarta suunnilleen samana hahmoja - kumma sinänsä koska Nefer (kaunis) on aikamoinen ilkimys vaikka asiaa objektiivisesti arvioisi.

Kleopatraa sen sijaan pidän viisaana ja taitavana hallitsijana, ja hänen rakkaustarinansa (fiktiivisiä varmaan suuri osa...) ovat ajatusteni romanttisimpia sopukoita hiveleviä - ihan toisella tasolla kuin vaikkapa Romeo ja Julia.

Olen luonut Kleopatrasta päähäni aika melodramaattisen kuvan, hahmon johon tahtoisin samaistua ja jollainen tahtoisin olla. Karismaattinen, ylväs.

Muinainen Egypti on siis sydäntäni lähellä (kuten tosin nykyinenkin) kaikin puolin.

Aikanaan mietin rinnoilleni nimiä, ja ajattelin Kleoptraa vasemmalle. Mutta en löytänyt yhtä vahvaa nimeä oikealle, niin jätin ajatuksen. Kleopatra nimenä tuo tosin minulle mielikuvan jostain kulmikkaasta. (Vrt. hänen nenä.)

[Osaako joku sanoa mikä jäi tavoittamatta, minusta tästä ei tullut kovin hyvä.]

Olet varmaan nähnyt niitä semmoisia I Jotain -vaatteita ja kasseja ja ties mitä.
Minulla on semmoinen I Sheffield.
Ajattelin että haluaisin semmoisen paida, missä on I You.

Noniin.

Britney Spearsilla on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, miksei siis sinullakin.