IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Jos menisin ulos pyjamassaTiistai 26.04.2011 18:56

minut varmaankin pian kärrättäisiin hoitoon. Sillä provosoivin teko, johon nainen tässä maailmassa voi astua, on lakata kokonaan pitämästä huolta ulkonäöstään. Niin, ja jos pukeutuu johonkin ihan muuhun, kuin mitä muotigurut sinulle tuputtavat, olet sekaisin päästäsi.

Että minä vihaan ihmistä. Sen vastustusta muutokseen ja uuteen (itse tosin olen pahin - aamulla sängystä nouseminen tuntuu mahdottomalta). Erilaiseen. Erilaisen pelko, voi hyvänen aika. Minä, joka kuulen vuosi vuodelta olevani open mainded. En minä ole, minä vaan hyväksyn sen pimeän puolen, valoa vastaan sitten olenkin vaikka kuinka paljon. Mutta kumpa ihmiset ajattelisivat, edes pikkuriikkisen, tai jos eivät, pitäisivät suunsa kiinni. Ja silmät kanssa - ei ole yksi joka taas tänään reväytti niskansa minua tuijottaessaan. Keskaria en kehtaa näyttää, voi saada vielä syytteen. Miksei tuijotuksesta voi rangaista?

Haluan pukeutua lateksiin, korkeisiin korkoihin ja verkkosukkiin, koska silloin tuijotuksen syy on ilmiselvä, ja siitä voi repiä ylemmyydentunnetta. Mutta ei, kun kirmailen pikkutyttökuteissani, silloin olen luonnonoikku, kaihdettava, jotain mistä kerrotaan päivällispöydässä. En siedä suvaitsemattomia ihmisiä, ja niin teen itsestäni sellaisen.

Olla erilainen erilaisuuden vuoksi, en toki. Sillä se tarkoittaisi, että minun pitäisi vaihtaa tyyliäni jos tämä mitä kytän tulee muotiin. Siinä missä muodin orjallinen seuraaminen on myös oma tyyli, erottautuminen on yhtä lailla. Minun tyylini se ei koskaan ole ollut, tai ei ainakaan sen enempää kuin mikä tahansa. Minä puen harmaat college-housut siinä missä liituraitaisen kynähameen. Miksi? Koska haluun.

Eikä minulla ole vastauksia, mitä tehdä kaikille noille tyijottaville, kyseleville ihmisröykkiöille. En voi antaa olla. Ainoa toinen vaihtoehto, mikä tulee mieleen, on juomaveden myrkyttäminen ja kuolemasta nautiskelu.

To be or not to beMaanantai 25.04.2011 01:22

pregnant.

Since I was young, I have always thought that I want to have children. Many. I do not much know why, I just can guess. All of the reasons are not very pretty,actually they are quite sick and selfish. That is why I do not go deeper to that.

I as well always knew, that I will not give birth.

When pointing this out, people usually expect, that I do not want to ruin my body, or that I fear the pain. It is true, that I do not want my body to change - but that has nothing to do with my tummy-skin or hips or nipples. No, I just do not want all those evil little chemicals to change the deeply thinking me into moon which goes around the kid. Or that I can not choose who I cuddle, but that I have to keep touching the little fella. Sure I would like to keep my teenage dream-body 'till I die, but I do not think I will die soon enough for that. And hey, look at my mother, the most beautiful woman in town, and that after giving birth to five kids - including antichristus-me. What comes to pain... wait, I enjoy pain? Yeah, so I do not think I would be afraid of that. More of the needles I would be facing during the program.

My main reason is simple: there is so many kids without parents, that when I am parent without kids, why not to choose from them. I do not want to produce more people to this sad world.

But lately I have faced scary things. That the first days of kid are very essential. That no matter how good parent you are, if the beginning is ruined, then it is. If the kid was hungry in uterus, it will be hungry for the rest of it's sad little life. And in case it was abandoned, or felt so, it will have problems about that. That kind of stuff. Adopting someone who has different skin-color was never an option, since the poor kid will anyway differ quite much from so-called normal people. What if the kid would be naturally stupid?

I have always thought, that if I would give birth, I would like to mix my DNA with many different men. I have interest to see how the kids would differ. Not to mention all the Spartan things I would like to try...

I have been taking care of triangle (like twins but three) lately. And god they are cute! I want to steal them and then serve them as desert, with strawberries and cream. Don't take me wrong, I hate babies. That is one point to adopt - I can choose to take someone who is old enough to use bathroom and fork. Babies are smelly, creamy and needy (I do not say it much changes after that, just saying...). And they can not do much, meaning they are boring. Toddlers are ok, and from that on it gets better.

But I am curious about the proses. Having kid inside me, one that I did not eat. And then 18 years of free nazism. Super. And leaving my own DNA. Way to became immortal.

I have so many thoughts. I have kinda about three years to decide - then I can start the adoption-proses.

Opinions welcome. Facts even more welcome.

And stuff I forgot to point out.

I wrote this in english, because I have an english keyboard. Meaning I don't have those funny a:s and o:s with dots.
Tässä teille psygedeliaa, tässä teille:

http://areena.yle.fi/audio/1301379513648

Enää kuus päivää
niin olisi ollut tänä aamuna enemmän haastetta munien etsinnässä.

Ja siinä käyskennellessään,Perjantai 22.04.2011 23:09

viinilasi kädessään, hän mietti, että tokkopa edes ruhtinatar, koreassa puvussaan linnansa saleissa, voisi tuntea oloaa paremmaksi.
Olihan kesä, ilta-auringon viimeiset säteet tulvivat parvekkeen ikkunan läpi, ja vienon hymyn sai karehtimaan se yksinkertainen ajatus,

että saisi tähänkin lyhyeen tuokiokuvaan jonkinlaisen lopetuksen. Tosin ei, kuten ei juuri koskaan, mutta kyllä minä vielä ajatukseni kesytän, ja selvitän, että mikä erottaa ruustinnan ja palvelustytön. Jos nyt sitten mikään muu kuin salin ja keittiön välinen ovi
Harmittaa ettei tasta seikkalijasta kirjoiteta kuin Mikael Karvajalasta. Mutta ehka ei, kun han ei alaltaan liikahda.

Pitaisi kirjoitta englanniksi, silloin kun ei ole kaikkia tarvittavia kirjaimia.

Mitä tulee öljyn loppumiseenTorstai 21.04.2011 14:32

Jos mulla olis maa, kehittäisin sen asevoimat muilla polttoaineilla toimiviksi, ja vähentäisin öljyn tarpeen alle minimiin. Ja sitten, kun öljy on tosi kallista, yksinkertaisesti valloitan kaikki muut maat. Kjäh.

Alex: Siis mun isähän tekee hommia [saksan] armeijalle, ja oli just mukana projektissa jossa kehiteltiin biopolttoaineella toimivaa mitälie.

Hö.
Mutta mitä uutta huomasin, on, että olen paljon sosiaalisempi in english. Jos pitää lähestyä vaikka suomalaistakin tyyppiä, aloitusrepliikin muodostaminen suomeksi saattaa olla sulaa mahdottomuutta, mutta englanniksi sujuu ilman ajattelua. Saksaksi olen tietty töykeä ja mauton, koska käytän niitä sanoja mitä on, ja paljonhan niitä ei ole.

Tämä tietenkin viittaa siihen, miten en tuota aloitetta juuri tee. Sitten istun yksin kylmenevässä kämpässäni ja mietin miten yyyyyyyyksin oon. Oikeasti tietenkään en ole yksin, löytyi jopa se kakku-ystävä mitä kaipailin. Ja onhan aina kirjallisuus, omat aivot joita selailla sekä lauma randomeja internetissä.

Mutten haluaisi pureskella kynsiäni kotosalla, miettien että uskaltaako tuollekin sanoa, että hei, näytätä mukavalta tyypiltä, vaihdetaanko ajatuksia. Ensinnäkin kehittelen aina pitkällisen selityksen sille, miksi otan yhteyttä, ja toisekseen en silti ota yhteyttä.

Mikä on hassua, sillä minä olen aina rakastanut ihmisten tekemiä aloitteita. Minusta on mukavaa, kun joku tulee juttelemaan, siis varsinaisesti aiheesta (eli ei siitä miten tarvii rahaa tai miten vittu näytän oudolta). Olenko siis näin pidättyväinen, koska maailma on aina vastannut yhteydenottoyrityksiini penseästi, epäluuloisesti? Vai palaako kaikki tarpeeseeni kontrolloida ja tietää ennen tekoa miten se tulee sujumaan.

Vuosi vuodelta palaan samaa ajatukseen; pitäisi päättää joka viikko tehdä tuttavuutta jonkun randomin kanssa.
Olen oppinut niin paljon sosiaalisemmaksi, että kai jonain päivänä.
Siihen asti, kiitos kun sinä otit yhteyttä. Minä pidän sen kanavan kyllä auki.
Hän ei ollut koskaan käynyt Kittilää alempana.

Hän uskoi jo sillä."

Minä olen hankkinut aseenMaanantai 18.04.2011 18:56

Pitäisi ainakin. Semmoisen, mikä sopii bundes-takkiin ja suikkaan ja leipä(mikä kaasunaamari)laukkuun.

Ihmiset, ja muut ihmiset. Ärsyttää kun ne tulee kertomaan olevansa uteliaita ja haluavansa tietää olenko armeijassa vai onko tämä Mode. Keskeyttävät ajatuksen, ja sisäänpäinkääntyneenä ihmisvihaajana kestää aina jonkin aikaa toipua näistä hyökkäyksistä. Niistä pikkumulkeroista jotka alkoivat lopulta, kun muuhun eivät pystyneet, puhua rumia, en aio edes mainita. Hykertelen vaan, tietäen että suuri luuta lakaisisi nekin.

Kaikesta huolimatta pysähdyn kotimatkalla kysymään entisellä bussipysäkillä seisoskelevalta naiselta, odottaako hän bussia, ja kertomaan, että pysäkki on siirretty noin kahdenkymmenen metrin päähän.