IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Kuka maksaa halvat teepaitamme?Tiistai 24.01.2012 00:23

Saksan televisiolle teki joku televisio-ohjelman, jossa suuria firmoja (mäkkäri, h&m, mediamarkt...) vähän narutetaan. On nimittäin ensimmäinen tuotantokausi, eikä firmat tienneet, että ohjelman tarkoitus on kaivella ikäviä asioita esiin - päästivät kuvaamaan myös kulissien taa.

Tänään tutkittiin H&M:ää. Ohjelma ei ole arvion arvoinen, pintaraapaisuksi jää etkä sinä sitä kuitenkaan katso.

Kohtuullisesti alkanut homma kaatui lopulta viimeiseen arvioitipykälään: 12-vuotias tyttö ompelee Bangladeshissa lappuja H&M:än kuteisiin, päivittäin jopa 16 tuntia, ja haluaisi muuten mennä kouluun. Lopettaa ohjelman sanomalla tavallisen saksalaisteinin kuvasta, että ainut ero heidän välillään on hänen köyhyytensä ja tuon toisen rikkaus. Saksassa sama teini naureskelee, että ei hän kyllä kovin rikas ole. Busted, H&M.

Pitäisikö minun nyt menettää yöuneni kaikkien niiden hmm-kuteiden vuoksi, joita kokoelmassani on? No, lapsityövoima ei minua hetkauta - kyseisissä maissa on asiat niin huonosti, että ei siinä pari tehdaspentua hätkäytä.

Merkittävä osa vaatteistani on takuulla kulkenut lasten käsien läpi, ainakin jossain tuotannon vaiheessa. Puuvillaneekeriorjat eivät suinkaan ole historiaa, vaikka heille nykyään maksetaankin palkka. Itse asiassa asiat ovat usein nykyään huonommalla tolalla. Kunnon orjanomistajan kunniaan kuului pitää orjistaan huolta, tätä eivät nykytyöntekijät todellakaan kohtaa. Ei auta, vaikka vaihtaisi henkkiksen halpapaidat johonkin kalliimpaan merkkiin, niillä on yhtä lailla sormet veressä.

Oikeastaan ainut keino varmistaa kaman kunnollisuus on tehdä se itse. Villaa omista lampaista, jotka saavat iltapusun, ja nahat lehmiltä, joilla on ollut onnelliset päivät vasikoiden kanssa niityllä. Pellavaa voi suomessa kasvattaa, tosin kasvikuituvaatteissa on hommansa.

Nykyisellä vaatevarastollani minun ei tarvitse ostaa palaakaan vuosiin. Korjaan kaiken, mikä menee rikki, ja käytän repaleksi asti. Pitäisi vaan keksiä, miten nahkatakin saa taas käyttökuntoon, kun vetoketju on hajonnut - nahkatakin vetoketjun vaihtoon minusta ei ole.

Saanko synninpäästön sillä, että varsinkaan maukkarista en osta kuin alennustuotteita? En ainakaan tue niitä laadun näkökulmasta kiskurihintoja.

Länsimaiden vauraus on revitty köyhien maiden ihmisten selkänahasta. Ai neekerit on laiskoja? Ei siltä näytä, kun katsoo, millaisissa oloissa ja miten paljon tekevät töitä. Ja sitten me kiljumme, että älkää tulko tänne, ei teillä ole mitään asiaa meidän hyvinvointia sorkkimaan.

Ei ne kyllä ole asiat hyvin täälläkään.

VaalitutkaMaanantai 23.01.2012 10:42

"Erityisen kiinnostavaksi asian tekee se, että Haavisto on avoimesti homoseksuaali, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa miehen kanssa. Se ei kuitenkaan naisia haitannut ja hyvä niin. Presidenttiähän tässä valittiin."

Mitä se naisia haittaa, jos joku mies on homo? Valitseeko naiset presidentin sillä perusteella, että annanpa ääneni sulle, ja olis mulla muutakin annettavaa, tule ottamaan? Tätä ajatusta minun on mahdoton ymmärtää. Korkeintaan nainen voi kokea homon uhkana omalle pariutumiselleen, mutta tuskinpa.

Minusta presidentin homous toisi viihdyttävän lisän linnaan, ja presidenttiyden malliin, mutta muuten sillä ei ole väliä. Ps. Homot ei siis minusta ole viihdettä, mutta ihminen, joka jossain perusasiassa toimii toisin kuin valtaosa väestöstä voi tuoda uusia näkökulmia - tai sitten ei.

Parempi tämä, kuin Sauli, jonka puoliso on hänen omien sanojensa mukaan ihanasti tukena - kun tiskaa ja silittää kotona. Öh? Aikamoisen typeryksen on hän sitten puolisoksi valinnut, jos ainoa tuki, jota tältä tulee, on toimia kodinkoneena (ja hellijänä).

Katso itse, jos et usko
http://www.katsomo.fi/?progId=104718 kohdassa 03:03:20

Homoseksuaalisuus ei estä miestä ajamasta tasa-arvoisesti sekä miesten että naisten asiaa, toisin kuin "perinteinen oikeistolainen piilosovinismi" tekee.
Sitä kuka ei ole Niinistö.

Ihan sama kuka se sitten on... vaikka nuo kaksi, joilla on nyt hyvät mahikset molemmilla, on ihan päteviä vaihtoehtoja.

Mutta nyt jätän vaalivalvojaiset teille, ja lähden katsomaan Star Trek -elokuvaa.

"Ei tuosta tervettä aikuista tule"Lauantai 21.01.2012 13:11

http://www.findance.com/uutiset/17435/poika-pakotettiin-sukupuolettomaksi-stereotypiat-valtetaan-tyttojen-vaatteilla

"Sashaa kannustetaan leikkimään sukupuolineutraaleilla leluilla sekä nukeilla. Häntä ei pueta maskuliinisiin vaatteisiin, joissa on esimerkiksi pääkalloja. Sen sijaan Sashalle puetaan mieluusti pinkit tytönvaatteet, jotka on alunperin ostettu pojan sisarpuolelle.
Esikouluun Sasha on puettu valkoiseen tyttöjen poolopaitaan."

Sukupuolineutraalius siis tarkoittaa tytöille ajateltujen asioiden tuputtamista lapselle? Olenko minä maskuliininen, kun minun kuteissa on pääkalloja? Minusta tässä sahataan omaan jalkaan - väitetään nimeon omaan, että asiat ovat joko poikien tai tyttöjen juttuja, ja yksilöllisillä mieltymyksillä ei ole väliä.

Minusta pojan pukeminen hameeseen ja mekkoon hänen ensivuosinaan on yksinkertaisesti reilua. "Et sä saa pukea näitä, nää on sun sukupuolelta kielletty." Hiiteen. Minusta mekko on ihana vaate, jossa minä viihdyn. Jos sama ei toteudu lapsellani, oli hän tyttö tai poika, mekkoa ei tarvitse pukea. Mutta kokeilla saa, ja ilman että asiasta tehdään numeroa, pitää. "Voiko poikalapselle laittaa sukkahousut, ja mihin ikään asti." Näitä ihmisiä. Varsinkin poikien kohdalla tämä muottiin tunkeminen on niin voimakasta, että vaatteistakin täytyy kuvastua, kuinka meidän Jusu-Petteri on maskuliininen iso mies, arrrr.

Joku jenkkilehti (kyseinen tieto löytyy jostain aiemmasta blogimerkinnästäni, sieltä voi etsiä) kirjoitti viisikymmentäluvulla, että vaaleanpunainen on pojille, -sininen tytöille. Vai oliko se toisin päin. Sama se, asia otettiin kuin ilmestyksenä, muuttumattomana faktana. Vaikka kautta historian sininen on yhdistetty naisiin, punainen miehiin. Tehtaat olivat tietysti innoissaan, aiempien sukupuolineutraalien vaatteiden sijaan nyt saattoi markkinoida tuplamäärän kuteita joka kotiin. Ja nykyään, kun ultrassa voi nähdä pienokaisen sukupuolen ennalta, ollaan peloissaan, että entäs jos se ei olekkan se, mitä luvattiin - silloinhan on sisiustettava lastenhuone uudestaan.

Vastasyntynyt ei edes näe jotain vaaleita sävyjä valkoista kummempana, silmät ei vielä erota sävyjä jne.

Vaaleanpunaista tyllimekko ei minusta tulisi pukea kellekään. Nuorin veljeni käyttää sellaista jumppakerhossa, kun kahdella nuorimmalla sisarellanikin on. Sellainen lasten tutu-viritys. Nuorin sisareni raskataa vihreää paitaansa, jossa on traktorin kuva. Toiseksi nuorin pitää pinkistä yli äyräiden - mutta onko kyse omasta mielipiteestä, vai siitä, että hänelle osoitettiin hyväksyntää lapsena pinkkiin pukeutumisesta? Väitän kakkosta.

Lapsia tulisi mielestäni kasvattaa sukupuolineutraalisti niiltä osin, ettei heltä mitään kielletä, tai heille mitään tuputeta, koska "sun sukupuolelle kuuluu vaan nää".

Minä pukeuduin nastapartion tummansiniseen huppariin, ja kuulin vittuilua lyhyestä hiuksistostani "ootsä joku poika". On niin surullista, että nykyinen meno menee suoraan lasten päihin. Ei toi voi olla tyttö, sillä on lyhyet hiukset. Kaljuna ollessani parikymppisenä ensimmäinen epäilys oli, että olen syöpäpotilas. IHMISET.

Toki lapsi ottaa oppia niistä miehistä ja naisista, joita heillä on mallina. Nykyaikana ensisijaisesti äidistä ja isästä. Tältä pohjalta valikoisin lapseni isäksi henkilön, joka todella mahdollistaa lapselle valinnanvapauden, antaa esimerkin siitä, että sukupuoli ei ole ainakaan rajoite.

Tätini voittaa vuosittaisissa teräshenkilökisoissa lähes kaikki kylän miehet.

Ps Väitän, että lapselliset ovat solmineet keskenään sopimuksen, että aina kysyessä painottavat lapsellisen elämän mahtavuutta, vaikka monien mielestä se oli heidän elämänsä typerin päätös. Tätä kauhua loiventaakseen he houkuttelevat onnekkaat lapsettomat samaan soppaan.
Ihanks totta?

Wikipediassa on hienoja lauseita.

"Synnytyksessä jälkeläinen poistuu kohdusta."

LihapulliaMaanantai 16.01.2012 17:28

Näitä kuuluu syödä pimeässä, koska silloin ei ulkonäkö haittaa.
Maku taivaallinen. Tällä kertaa tällaisia.

puoli kiloa jauhelihaa (mistä tykkää, itsellä tuoretiskin sekoitettua sika-nautaa tarjouksesta)
kaksi naisen kourallista hienojakoista porkkanaraastetta
yksi naisen kourallinen hienojakoista kesäkurpitsaraastetta
yksi naisen kourallinen hienojakoista raastetta erilaisista kaaleista
puoli desiä kuivia linssejä (laita ekana kulhoon nesteen kanssa, että ehtivät turvota edes vähän ennen uunia)
kolme munaa
puolitoista desiä korppujauhoja
puoli desiä miedon makuista nestettä (käytännössä vettä tai maitoa, mutta ihan hyvin käy omenamehu, olut, teenloppu...)
kolme silputtua sipulia, koko maun mukaan
mausteita, itse käytin seuraavia maun mukaan: mustapippuri, suola, paprikajauhe, tomaattijauhe, persilja, timjami

Aineet sekoitetaan, mieluiten huoneenlämpöisinä (ei jäädy kädet sillon) ja muotoillaan pellille palleroita. Ohjeestä tulee noin yksi pellillinen, pullat eivät ainakaan paisu uunissa, eli vieriviereen voi laittaa. Samasta massasta tulee myös esim. huippupihvi hampurilaisiin tai mitä te nyt keksittekään. Paisto 225 asteessa noin parikymmentä minuuttia, samalla valmistuu pellillinen lohkoperunoita.

Ylijäävät (ruokablogiani lukevat takuulla vain sinkut) loput voi sitten laittaa kippoon jääkaappiin, ja tehdä kastikkeen kera toiseksi ateriaksi.
Jos vaivautuisi äänestämään. Toisaalta sitten ei saa valittaa...

Toinen toistaan huonompia vaihtoehtojakin on vain tarjolla. Mutta tulisi kansallisvelvollisuus täytetyksi.

Äänestyslappusta minulla ei kyllä ole, ei ole suomesta tänne kantautunut, ellei sitten huomenna posti tuo. Ei sitä toki tarvitse, mutta helpottaisi hommaa.

Ostin puoli kiloa jauhelihaa, lihapullaviikonloppu tiedossa. Jo nyt tuntuu maku kielellä, pitääkin laittaa paljon kasviksia, että tulee paljon lihapalleroita... Mmmh.

Ei tipuja saa tappaaTorstai 12.01.2012 13:41

Niin.

Nautinto verolle pantavaTorstai 05.01.2012 15:29

Sokerivero, jota vihasin jo viime vuodenvaihteessa (jolloin olin oikeasti suomessa ostoksilla) nousi siis lisää. Päättäjien hyvä tarkoitus vähentää namien syöntiä ei käytännössä toteutunutkaan. Karkkivero osoittautuikin hyväksi ansaitsemiskeinoksi, ja nyt vielä vähän korkeammalle hilattuna se voi johonkin vaikuttaakin.

Voisi nousta parin muunkin nautintoaineen (pitsialusasujen, nahkapäällysteisten huonekalujen ja lasitiilien) vero, niin sittenhän ei välttämättä tarvitsisi katsella alijäämäbudjetttia.

Sivumennen, ei minunkaan henkilökohtainen budjettini voi olla jatkuvasti alijäämäinen, miksi sitten valtion? Miksi he voivat näyttää tätä huonoa esimerkkiä - ei ihme, että valtaosa kansasta on niin persaukista. Milloinkas se valtio muuten kuvittelee sen lainansa takaisin maksavansa, kun vuosi vuodelta aina on laihojen lehmien vuosi?

Saksassa karkit ovat naurettavan halpoja. Kuten on ilmeisesti muukin ruoka, olen alkanut oivaltaa. Seuraavalla visiitillä kotomaahani taidankin tulla Tukholman kautta, lautalla kai saa yhä verovapaata karkkia? Hamstraan fazeria ja pandaa, koska niiden saatavuus saksassa on heikkoa. Kun ei nämä saksalaiskarkit nyt niin hyvin minulle maistu (ihan hyvä sinänsä).

Mutta mistä todellisuudessa ajattelin ilmaista mielipiteeni, on tämä uusi tup-akka-laki. Suunnittelen nimittäin joka kerta suomessa kaupassa asioidessani pyytäväni sen listan, tutkivani tarkasti läpi, ja sitten toteavani, että eipä näistä tuotteista yksikään kyllä kiinnosta, mutta kiitoksia. Sillä kyllähän minulla täysi-ikäisenä kansalaisena on oikeus tutustua kaupan kaikkiin tarjolla oleviin tuotteisiin.

Katsotaan, mitä tupakkalaki saa aikaan, vai saako mitään. Voisi kunnioitukseni suomen eduskuntaa yms. yms. kohtaan kohota, jos laatisivat ihan kunnon lakeja näiden pilipalisten pyöräilykypärä- ja bussiturvavyölakien tekoon käytetyllä ajalla.

Mikä on irtokarkkien kilohinta Prismassa tätä nykyä?

Mitähän tapahtuu sokean tupakoitsijan saapuessa kassalle?

Rahat pois valtioltaTiistai 03.01.2012 20:11

"Kaikki hakijan/perheenjäsenten nettotulot vähentävät perustoimeentulotuen määrää. Tuloja ovat mm. palkka, eläke, sairausvakuutus- ja työttömyyspäiväraha sekä säästöt ja omaisuuden tuotto."

Eli jos olet vain satunnaiseti tuen tarpeessa, ja käyt sinä aikana esim. osa-aikatöissä, laita veroprosentiksi sata. Silloin kyseistä tuloa ei lasketa mukaan (koska nettotuloa ei ole), mutta saat veronpalautuksissa sitten palkkasi myöhemmin. Tuet tulevat täysimääräisenä.

Tietysti kaikki tähän tilanteeseen mahdollisesti joutuvat ovat tajunneet ottaa kaikki omaisuutensa ulos pankkitileiltä, ettei sossutoimisto ala vaatia niiden käyttöä ensin. Muun kuin rahallisen omaisuuden, talon tai osakkeiden, kohdalla homma onkin sitten eri, ja kinkkisempi.

En tiedä, lasketaanko veronpalautukset tuloksi, jos lasketaan, niin tämä ei käy pitkäaikaisille sosiaalituen nauttijoilla.

Tämä pohdinta inspiroituna siitä, että (pätkä)töiden teko ei sosiaalituellisella kannata, koska työssäkäyntikulujen jälkeen voi kuussa jäädä käyttövaroja vähemmän kuin tuettuna. Lisäksi tukien uudelleenlasku kestää oman aikanasa, eli jos käyt töissä kuukauden verran, voikin olla, että seuraavassa kuussa et saa käteistä ollenkaan. Parempi siis, että pidät nollatuloa kunnon työpaikan löytämiseen saakka - vaikka seuaavana vuonna veronpalautukset merkitsisivätkin tulokuukauden menetystä, ilmeisesti menetät vain yhden kuukauden, ja sitten jatkuu taas sossurahariemu.

Suunnitelmallisuutta virastohelvettiin, ja kansalaispalkka kaikille.