IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Huh. On siis ok riistää ihmistä, mikäli ilman riistämistä hän olisi muka vielä huonommassa jamassa? Ja tosiaan ei voi kuin joko riistää tai jättää oman onnen nojaan? Mikäli ehdottaa jotain muuta, tai kyseenalaistaa tällaisen ajattelun, on kommari. Tajunnette, että näitä samoja argumentteja on käytetty mm. vastustamaan orjien vapauttamista. Nyt ne meidän orjat vaan ei enää ole takapihalla, ne on toisella puolella palloa.

Maailmassa heitetään niin paljon syömäkelpoista ruokaa roskiin, että sillä ruokkisi kyllä koko populaation - joten en ymmärrä, miksi tällainen varastaminen on sitten ok, tai sitä innolla puolustellaan. Se banaani, jonka heität roskiin, on pois niiltä afrikkalaisilta lapsilta. Ei, sitä ei voi lähettää takaisin - sitä ei vaan olisi koskaan pitänyt viedä sieltä pois. Mutta tuo ei sitten muka ole varastamista. Ei, se on yleisesti hyväksyttyä, ja kaikkihan niin tekee.

Varastaminen on niin pahaa ja moraalitonta koska se suoraan uhkaa sinua. Sinä pelkäät, että jos sunkin kamoja vietäisiin. Ne likaiset tennissukat jotka on seisoskelleet kuistilla nyt kohta pari kuukautta ovat jotain, mitä puoliustaisit asein jos joku meinaisi viedä. Koska kyseessä on turvallisuuden tunteen saavuttaminen. Tämä on rikos, tämän poliisi kostaa puolestani ja minulla on hyvä olo. Tämä ei ole rikos, vaikka on todella paha teko, mutta se on vaan hyvää bisnestä, joten antaa jatkua. Eihän kukaan läheiseni ole vaarassa.

En kyllä usko, että mitkään survivalismitaidot pelastaa, jos näkemykset on muita ihmisiä vihaavia. Rauha on pelkkä illuusio, jos se on saavutettu väkivallan keinoin.

Pahoittelen, että itsekkin käyn taistoon tämän ajatuksen puolesta, vaikka esimerkki on ainoa tie.

PS: Me olemme tulevaisuudessa Marie Antoinetteja, meidän palatsimme portaille marssivat maailman köyhät.
Jos muutosta ei saada pysähtymään, ihmiskunta kuolee pois. Fine by me... Mutta koska suurta osaa ihmisistä se tuntuu haittaavan, niin minusta on ihan ok myös sanoa suoraan ilman päälaelletaputteluja, että hei, lennä vaan etelään, mutta ota huomioon, että tässä ollaan ihan just kohta asumassa ihmisille elinkelvottomalla planeetalla.

Jos menen sanomaan ympäriinsä, että hei, kuolette kohta, se menettää pian voimansa ja merkityksensä.

Jos sä syöt vaan kasviksia ja ajattelet, että nyt voin lentää sit yhden matkan vuodessa - wrong. Ei ole olemassa mitään "tän verran mä saan kuluttaa". Meidän pitää kaikkien lopettaa tuhlaus nyt. Ja koska me ei niin kaikki tehdä, niin joidenkin pitää vähentään todella radikaalisti. Tässä ei voi ajatella "mutku noiki, miksi mä en saa", koska tää ei oo mikään reiluus-juttu. On vaan kaksi vaihtoehtoa: me ei lopeteta tuhlaamista ja kuollaan pois tai me lopetetaan tuhlaaminen eikä kuolla. Jos jatkat tuhlaamista yhtään ohjaat hommaa kuoleman suuntaan.

Mulle tosiaan kelpais ihmiskunnan äkkilähtö. En kuitenkaan siihen pyri, vaan toimin luontoa hyvin vähän rasittavasti. Mä nyt vaan teen ja elän niin, oli motivaationi mitä vaan.

Internet/tietokone kuluttaa muuten toodi paljon energiaa, mitkä lie serverit ja niiden jäähdytys yms. huh mitä energiasyöppöjä.

Dunfjall, ketjun alussa mainitset erilaisia aiheita, joista olisi voinut perustaa ketjuja (haasteet yms.). Perustettiinko ketjuja koskaan? Voihan ne aloittaa vaikka keskellä vuotta, musta se oli ihyvä tapa levittää tietoisuutta ja just se, että kun homma toimii kuukauden ajan niin sitä voi jatkaa. Tulee vertaistukea muutokseen jne.
Lisäksi mua kiinnostaa jutut, mitä olet(te) saaneet aikaan taloyhtiössä - täällä niille olisi kanssa käyttöä, mutten oikeen keksi, että miten saan tehtä aloitteen muutokseen.

Mä kans haluan muuttaa jonnekin korpeen omavarailemaan, mutta kun ei siitä ole mitään hyötyä. Jos meillä olisi viisi planeettaa, niin sitten, mutta kun meillä on vaan yksi. Mun ekohippeily ei riitä edes ekstremenä, lisäksi pitää saada muita tekemään sama. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen on tehtävä voitavansa, mutta ongelma on, että jos katoan yhteiskunnasta sinne hippilandiaan niin yhteiskunta jatkaa tuhojaan. Eli pitäisikö jäädä, toimia niin ekosti täällä kuin voi ja valistaa?

Tuli tätä ketjua lukiessa suorastaan mieleen, että nyt nousen, kävelen naapuriin ja kerron heille että "hei, me kuollaan kohta. Joten eiköhän pistetä hommaan muutosta, lopetetaan ostaminen tänään, kylvetään piha täyteen perunaa kun vielä ehtii ja aloitetaan tästä omasta lähiöstä." Näen jo silmissäni kuinka viesti leviää ympäri maailmaa ikään kuin valona. Mutta hittojako se toimisi, ja varmaan vaan saataisiin sakot pihan tärvelemisestä. Vaikka sitten kaikki naapurit olisi mukana. Ihmisillä on niin paljon tässä hetkessä menetettävää, että ne ei uskalla toimia toisin kuin kaikki muut. Ja meille on uskoteltu, että me ollaan voimattomia, ei voida muuttaa mitään, näin on aina ollut näin tulee olemaan hamaan (pikaiseen) loppuun asti.

Me ei voida odottaa, me ei voida katsoa, me ei saada mistään uutta planeettaa jos me rikotaan tää.

Ja paskat jostain työllistymisestä. Nykysysteemi tuottaa ilmastonmuutosta, miksi te tuette sitä? Työllisyys ei paljon lohduta kun tulvat tulee. Ei työllistyminen ole mikään syy tuhota planeettaa. Mitä ihminen tarvitsee? Puuhaa ja elinolosuhteet (ruoka, lämpö etc.). Joku saatanan työllistymispolitiikka on silkkaa tuhlausta. Kuokka käteen työttömille ja nälkäisille, eikä mitään tukipaketteja. Osaako joku selittää paremmin, musta tää osta niin et ruoki lamaa on vaan ihan paskaa. Ei paljon lamat eli ihmisten ahdistus työttömyydestä yms. tunnu kun puhdas vesi loppuu. Työllistymistä tukemalla tuet sitä, että ihmiset saa paremman elintason ja kuluttaa enemmän. Huono huono huono. Meidän elintaso on jo aivan liian korkealla.

Väliin salaliittoteoria. Rikkain prosentin sadasosa on takuulla jo tehnat suunnitelmia ja turvannut oman elämänsä jatkumisen, koska kyllä nekin tän tietää. Ne vaan orjuutta meitä niin pitkään kun voi kerätäkseen itselleen parhaan mahdollisen tilanteen, ja sitten ne häipyy tältä planeetalta. Vaikka marssiin, pitää meitä yhä orjinaan. Tai vaan avaruuteen, alus täynnä rikkauksia joista voisi olla hyötyä avaruuden kaupankäynnissä tai ihan vaan selviämisessä kunnes löytyy uusi planeetta. Jos mä voin keksiä tän, voi joku rikaskin.

Semmonen palvelu voisi olla kätsy, että sinne kirjoittaa kauppalistansa tai kuittinsa, ja se kertoo, kuinka suuri oli tämän kerran hiilijalanjälki, vaikka kiloa kohti niin on helpompi vertailla. Tai/ja jokaisen ostoksen kohdalla yksinään.

Mä siis uskon, että tuho on tulossa, aikä pienet on mahdollisuudet, että ihminen selväisi. Mutta vaikka siis lajina voisimme selvitä, niin todella suuri osa meistä tulee kuolemaan. Ja luultavasti liian myöhään, ei pienikään populaatio ei tule selviämään, koska ollaan jo rikottu niin paljon.

Yhteiskunnan en toivokaan selviävän, koska se on minusta läpimätä. Otan mieluummin korkean lapsikuolleisuuden ja mainosten puutteen kuin nykymenon, noin esimerkiksi.

Ja mitä haittaa on siitä, että vähennämme kulutusta? Ei mitään. Joten tehdään se nyt joka tapauksessa. Ai niin, Niko-Sallaa voidaan kiusata koulussa, koska sillä ei ole uusia farkkuja. Tajutkaa jo, että ei sillä ole väliä. Niko-Sallan lapsenlapset tulee kuolemaan, koska niillä ei ole ruokaa. Tai joku Niko-Sallan kaltainen kuolee tänään, koska sillä ei ole ruokaa. Tajutkaa.

Sit kun täällä ei ole lunta, on jo liian myöhäistä.

Mutta niin vaan annoin taas puolisolle periksi, kun se haluaa ostaa juustoa. Ja mäkin syön sitä. [ol]

Olen tosi epäsosiaalinen, ja vuoteen en ole juuri ketään nähnyt, tai tosi vähän, siksi en oikeen saa suuta auki. Sapettaa, kun täällä oli perjanitaina pari tyyppiä, jotka niin puhu siitä, että yksityisautoilu on kivaa, eihän sitä nyt viitti junaa käyttää, pitäisi aikataulut ja kaikki muistaa. Ja sitten se vangitsi ampiaisen tukehtumiskuolemaan. Enkä tehnyt silloinkaan mitään. Nyt ahdistaa kyllä oma saamattomuus, ja se vasta onkin hyvä juttu.

Helpoin tapa päästä tästä ahdistuksesta (seka ilmasto että mitä mä muka voisin tehdä) on yksinkertaisesti yksinklertaistaa. Jos ostat vaan lähiluomukasvisruokia, ei jää juuri valinnanvaraa, ja valinta on jo tavallaan tehty hyväksi. Jos et osta mitään uutta, ei tartte mennä kauppaan eikä miettiä, että mitä sitä ostais (tai ainakin vähemmän). Jos hengaa lähinnä lähellä (naapurustossa) ei tartte miettiä, mikä tapa matkustaa on paras. Menee vaan sinne, minne pyörällä pääsee. Sit säästyykin jo niin paljon rahaa, että voi puolittaa työssäkäymisen.

Miksi emme parantaisi tapojamme? Joka tapauksessa nykyinen elämänmeno on sekä meille että orjuuttamillemme kohteille (köyhien maiden ihmiset, luonto jne.) pahaksi, kaikki kärsimme, niin hitto vie muutetaan nyt jotain. Miten?

Taste the waste -elokuva saattaa myös kiinnostaa, roskiin lentävä ruoka aiheuttaa myöy hullut määrät ilmastonmuutoskaasuja. Sopii myös perheen pienimmille (ts. ei sisällä väkkivaltaa yms.)

Vaikka kannatan siis jokaisen valintoja ja myös polittiista vaikuttamista (ts. tehdään nyt kaikki mitä voidaan) niin ei paljon väliä ole sillä, kun joku Kiina jatkaa saastutusta. Lisäksi voitte pitää Suomena jonan kotikolona, jossa ollaan turvassa, mutta arvatkaa kiinnostaako vaikka rikkaita kiinalaisia, että meillä on hei täällä rauha ja haluaan sen jatkuvan? Ei. Kun kiina muuttu elinkelvottomaksi ne tulee tänne, eikä ne tule rauhassa vaan ne lähettää köyhän raivaamaan sodalla rikkaille tilaa. Rauha on pelkkä illuusio. Rikkaat ottavat elintilansa väkisin, jos massat ei aktivoidu ja poista rikkailta valtaa. Mä en siis pidä rikkaita automaattisesti pahiksina, mutta mieti omalta kohdaltasi: etkö tekisi mitä tahansa, jotta sinä ja perheesi saisivat elää? Niinpä, niin tekee rikkaatkin. Ja heillä on paljon enemmän tuo "mitä tahansa".

Semmoisia tuli mieleen. Nyt on ketju merkattu eli tulevaisuudessa en enää kommentoi jotain, mikä kirjoitettiin puoli vuotta sitten.

Vielä sana feminismistä. Kiva idea, mutta ihmisoikeudet ovat nekin illuusio. Usein kuulee tapeltavan, että pelastetaanko eläimet vai ihmiset ensin. Ihan sama. Niissä on kyse illuusiosta. Ilmanstonmuutos ei ole illuusio, ja se on tosi tasa-arvoinen. Jos ei pysäytetä sitä, kaikkien meidän päät on vadilla.

Törkeästi lelujaSunnuntai 09.06.2013 13:35

Törkeää se, että heittää roskiin käyttökelpoista.

Legoja. Ihan totta. Ok, legot on mulle vähän pyhä asia, mutta silti, onko tyhmä jos heittää legoja roskiin? Siellä oli jopa Hagrid (jos ette ole koskaan nähneet lego-Hagridia ilman sitä partaa, niin jo on julman näkönen, ei yhtään Hagridin. Ja lego julkisti just tarroja, joissa yhdessä on katutyömies ja tekstinä "hey babe", eli tukevat nyt uutena juttuna seksuaalista häirintää kadulla - ai miksi mulla on vaikeuksia päättää, voiko noita tukea vai ei?). Niin niitä oli kenkälaatikollinen. Harmi, osa ei ollut pussissa niin niitä oli aika vaikea sieltä roskiksen syövereistä kalastella, mutta kai sain enimmät.

Pari leikkipyssyä. Sinne roskikseenhan ne kuuluukin. Yksi niistä ampuu muoviötököitä.

Avaamaton mustekasetti. Ei sovi tulostimeen, jonka dyykkasin, se nyt olisikin ollut.

Pari ilmakitaraa. Älä naura siinä, siis ilmatäytteistä kitaraa.

Potkulauta. Omassa suojapussissaan. Jee, potkuttelemaan.

Joku bionicle. Mitä niillä on tarkotus tehdä? Poikien leikkiä kotia, kun ei saa muita nukkeja?

Leivänpaahdin. Voi olla rikki, en tiedä.

Kyniä ja paljon askartelutarvikkeita. Terottimia, vesivärinappeja, tarroja avaamattomissa paketeissa.

Avainnauha joka mainostaa paikallista julkista liikennettä, mulle, ja toinen, joka mainostaa paikallista jalkapallojoukkuetta, puolisolle.

Kaikenlaisia sekalaisia leluja. Pikkuautoja (niitä ei tähän taloon osteta yhtäkään), niitä örkkejä mitä saa semmoisissa yllätyspusseissa, pallopalapeli, barbie-telkkari, kaikkea mitä krääsää nyt leluteollisuus tuottaa. Aamutakki pikkunukelle, pikkuinen pöytä ja kehto, dinosauruksia, aarrearkku. Äääh, näitä alkaa olla ihan liikaa, ja yhtään ei olla vielä ehditty ostaa.

Eilen kävimme kirpparikierroksella. Ihana tapahtuma, jossa kaupungiosasta oli otettu kartta, johon oli pistetty pisteitä kotikirppiksistä. Huonoa oli, että ostimme, eikä mitään mitä piti. Tossut ja soppalautasia oli hakusessa. Tossuja ei löytynyt oikeaa kokoa, soppalautasia ei kukaan tunnu myyvän, kaikkia ihan turhia astioita vaan. Ksylofoni, nukke ja rattaat lähti naperolle. Oli niin ihanan näköistä, kun heppuli sai nuken ekaa kertaa käsiinsä, oli ihan intona, jutteli sille ja halitteli (saakohan liian vähän ihmiskontaktia...), joten päädyimme sen nyt ostamaan, kun niitä ei kumma kyllä roskiksessa ole. Rattaat oli hienot ikivanhat, kangas pitää uusia mutta muuten tosi kivat, ja napero niitä työnteli niin tyytyväisenä. Ksylofoni oli yksinkertaisesti halpa niin hyväksi, ja lapsi pitää musiikista, tuen.

Eikö toi osaa edes vielä leikkiä.

Ja sitten pikkuhiljaa takaisin asiaanPerjantai 07.06.2013 13:06

Olette ehkä hupikaupoissa nähneet sellaisia aamutossuja, joissa varvasosan päälle on ommeltu pippeli. Heh heh, ovat kyllä hulvattomat (en vaan tajuu). Semmoset löyty, ihanaa. Kuka haluaa, noita en kehtaa edes vaatevaihtoon viedä.

Sitten on 15 t-paitaa, kokoa L. Kellä on niin monta t-paitaa, että on 15 heittää pois? Huh.

Pöytälevy sellaiseen ikean pikkupöytääb. Mulla on jalat siihen jo jossain.

Erikoisia piipputupakoita. Mielenkiintoinen säkki kaikenkaikkiaan, mutta roskien kautta ihmisiin tutustumisessa on se vika, että niitä, noita maailmankuormittajia, tuomitsee jo etukäteen. Noita ei kai uskalla käyttää.

Lasten rumpusetti, mutta oliko se pakko pilkkoa niin, että eihän sitä enää voi käyttää. Tää harmitti, oli pistetty ihan palasiksi.

Tyyny, yllätys yllätys. Tulkaa kyläilemään, saatte koko yöpymyksen dyykatuissa kamoissa.

1e 10snt. Täähän käy leipätyöstä (myös yksi panttipullo).

Rikkinäinen puuritsa. Siis ne venyvät osat rikki. Uuden laitan.

Jotain ihme suklaakuppeja, päiväystä jäljellä yli vuosi (eli voi arvata mitä ikäviä lisäaineita niissä on).

Ja hah. Nyt löyty ne metallitangot, joita ehkä sit käytetään keittiössä eikä tarvinu ostaa. Hoo.

Viime yönä oli tosi paljon aikaa, koska en saanut unta mutta kidi sai. Saatoin tutkia rauhassa. Ehkä siksi löytyi niin hyvin. Ensi yönä sama, tänä iltana Werwolfia meillä.
This is now bit difficult to explain. I do believe that you wish no harm and that you don´t have bad intetions. But telling me that I look great... well, I don´t give a shit what you think of me. I don´t care how I look - I don´t care if it pleases you or not. It is compeletely uninteresting. Yet it is as well disturbing. It is the same if you would say that I am for example ugly. You have no right to tell my value. You just don´t have the pover to decide wether I am valuable or not (not that my looks would be the thing on what it is decided) (not that someone is more valuable that other). I please you not to keep telling to people that it matters how they look, that they need to please your eye to be worthy and that you somehow are above them, that you have the right to decide about their value.

Tätä on nyt vähän hankala selittää siten, että ei tule väärinkäsityksiä vaan mieluummin oikeinkäsityksiä. Olet epäilemättä mukava kaveri joka ei halua aiheuttaa pahaa mieltä, ja taidat olla vasta opetteluvaiheessa mitä tulee sosiaaliseen kanssakäymiseen. Siksikin haluan yrtittää valottaa tätä asiaa. Kun kirjoitat profiiliini "hyvännäköinen" tuet sellaista ajattelua, että sillä on väliä, miltä henkilö näyttää. Samoin osoitat, että sinulla on joku oikeus arvostella muiden ulkonäköä hyväksi tai huonoksi. Mä en välitä tippaakaan sun mielipiteestä. Se ei johdu siitä, että olet joku tuntematon skidi jostain mun mukavuusalueen ulkopuolelta. Mä en vaan välitä siitä, mitä muut mun ulkonäöstä aattelee, aatteleepa ne hyvää tai huonoa. Mä en ole täällä siksi, että ihmiset tykkäis musta tai varsinkaan mun ulkonäöstä. Tätä et toki voinut tietää, suuri osa ihmisitä kun on ihan innoissaan, jos heitä kehutaan, ja halunnet heitä ilahduttaa. Mistä päästäänkin sitten siihen, että jos sä voit sanoa, että mä olen kaunis, niin se tarkoittaa, että sulla on muka valtaa kertoa, minkä arvoinen mä olen. Minkä varmaan itsekkin näet epätodeksi. Mutta jos sulla olis tuollainen valta, mun pitäis ilmeisesti jatkaa sun miellyttämistä, tai musta tulis ruma eli arvoton. Mä en usko, että sulla on mainittua valtaa, mutta monet muut uskoo. Tosi monet tytöt kuvittelee, että sillä, kuinka moni poika heitä kehuu. Ikävä kyllä tää menee myös niin pitkälle, että tytöt tekee sellaisia asioita, joita he ei halua tehdä, koska he pelkää, että muuten heillä ei ole arvoa. Taas oletan, että sä et pidä tätä hyvänä juttuna. Mutta esittämällä, että sulla on muka valtaa arvottaa ihmiset (ulkonäön perusteella) ja tuet tätä hommaa. Kehuminen on tosi iso osa ihmisten välistä kanssakäymistä (niin huono juttu kuin se onkin), ja voi olla, ettet oikeen tiedä, mitä muutakaan voisit tehdä, ja monet tytöt varmaan kokee ittensä huonoksi jos et heitä kehu. Ei mullakaan ole tähän mitään patenttiratkaisua, mutta sekin jo riittää, jos tän tietää.

Semmosta. Jo lapsena ihmettelin, kun aina kaikki sano, että oletpas sinä kaunis. Ei mun vanhemmat ikinä, ja ne tietty ohjasi sitä, että mikä on ihmisessä arvokasta mikä ei (edit: en komemmentoi ovatko oikeassa vai eivät). Toki teininä olin ihan kauhusta jäykkänä, olenko mä nyt tarpeeksi hyvännäkönen, onko tarpeeksi isot tissit, kelpaanko kellekkään. No en kelvannut, koska vaikka olisin ollut kuinka ihana ilmestys, mun persoona oli niin outo, että eihän sitä kestänyt kukaan itsestään epävarma teinipoika. Tai sit olen vaan jotenkin tosi huono ihminen, jonka kanssa kukaan ei halua olla koska olen niin huono ihminen, mutta toistaiseksi olen kuitenkin aina löytänyt seuraa, siksi epäilen tätä teoriaa enemmän. Oho meni taas egoiluksi. Oon ihana, moi.

Herkkupala kurkkunartuilleTiistai 04.06.2013 12:47

http://www.youtube.com/watch?v=se_9195O9QA

Joo oli ihan ok, katsomisen arvoinen (eli parasta mitä tulet koskaan näkemään). Kelpasi.

No höSunnuntai 02.06.2013 02:59

Hieno matto lapsen leikkinurkkaan - ja mitä tekee puolisoni? Pilaa ilon kertomalla, että se on vastapäisten naapurien vanha matto, eli ei voida käyttää. Plääh. Oli vielä hieno (ruma) hieno (ruma) disney-prinsessat, just sellanen ku haluisin.

Karkkia lisää yöh tulee yli laitojen. Kaikenlaisia kynttiläjuttuja. Kenkiä (käyttämättömiä), kirsikankivityyny ja mETm keräilymuoviasia.

VilleistäSunnuntai 02.06.2013 00:32

Kaikki Ville-nimiset henkilöt, jotka olen tavannut, jakavat yhteisen piirteen. Heidän henkilökohtaisen alueensa rajat ovat kulmikkaita.

Karkkia karkkiaLauantai 01.06.2013 14:28

Suklaata, konvehteja, hedelmäkarkkeja, äänenpalautuskarkkeja, iso suklaa-marsipaanijutska jne. om om om. Tää onkin ainoa ruokatyyppi jota löytyy. Hedelmäkarkit ihanassa nallekarkkikuvioidussa laatikossa.

Kassillinen vaatteita koossa 112-134. Perheessä ilmeisesti vanhempi tyttö ja nuorempi poika, eikä sen isomman tytön vaatteita TIETENKÄÄN voi kierrättää pienemmän pojan kaappiin, eli roksiin vaan molempien kuteet. Onneksi oli pari tahraista, sain lisää materiaalia mattoprojektiin. Ai miten niin vääristynyt ajattelu. Mutta mitä teen lopuilla?

Illan tähtihetkeen. Käyttämätön kynsisetti (siis sakset, viila, pinsetit ja leikkuri) jotka magneettien avulla kiinnittyy mustaan samettiin rasiassa, joka ulpuolelta näyttää punaiselta urheiluautolta.

Oli kyllä todella ihmiskunnan itsetuhointoa kuvaava saalis tällä kertaa.