IRC-Galleria

Ai niin, tukasta tuli tosi bueno.
Vielä ku sais sen vänkättyä kiharoina niskaan.

No JEE.

Olin just saanu rullat päähän, kynnet lakattua ja kiiltävän kosteusnaamion kasvoille (oon tosiaan huomenna menossa ökybileisiin ja sen kyllä huomaa) ku tajusin että voihan vinetto, mun auto on normaaliparkissa ja pitäs siitää A-parkkiin.

Ja eiks tää oo sit just se perjantai ku porukkaa on laumoittain liikenteessä. Ja vielä just sellasta porukkaa et niil on hirvee tarve örvelöidä viattomille ohikulkijoille, jotka lähtee siirtämään autoa kasvot kiiltävänä rumassa toppatakissa, huppu paplareiden päällä, ilman sukkia ja rintsikoita ja pyjamahousut tungettuna talvitöppösiin.

Ja sit tää on se perjantai, ku sitä luvallista parkkia ei löydy sitte ihan mistään lähinurkilta, vaan pitää jättää se kosla johonki hevonvitunhelvettiin ja hypellä näpit jäässä kotio jonkun huutaessa parvekkeelta että "mikä meininki". Näytin kirkkaanpunaseksi hienosti lakattua keskisormea. Ei ne sitä väriä ehkä nähny.

Siinä meni yöunet taas seikkaillessa, kylmäki tuli. Mut ei näillä rullilla kyllä kukaan normaali ihminen pystyiskään nukkumaan.
Mitäpä sitä ei kärsis jos saa yhden illan ajan olla prinsessa. Better yet; kuningatar.

Parempaa loppuyötä.

Nii ja jes, huomen parturiin.
Lauantaina loistan iltapukujuhlassa ja oon oman elämäni idoli ja kuningatar, siinä on mulle ihan tarpeeks glamouria.

(siinä ei sit enää ehkä ookkaan että aamuyön tunteina mahdollisesti tumppaan pukuni rintamukseen, eksyn, hävitän hienon laukkuni, laulan Ella Fitzgeraldia hotellin aulassa kolmen promillen humalassa huulipunaa hampaissa, tupsahdan perseelleni loskaan, kävelen päin seinää yrittäessäni osuu hotellin/junan/Paulan kämpän/taksin ovesta sisään ja herään aamulla jostain Kalastajatorpan hotellihuoneen jatkobileistä tukka vinossa puristaen hienosaippuaa rintaani vasten ja ilman toista kenkää)

Idols on kyllä kans yks koko kansan huvi.
Ja älyttömintä siinä on se, että moni siellä ei elä musiikille tai sen tekemiselle, vaan etsiytyy siihen koelauluhässäkkään vaan sen julkisuuden takia.

"Sit pääsis niinku tosi siisteihin bileisiin" ja "haluun olla kameran edessä, siin on sitä glamouria olla julkkis". Ai jaa, on vai?

Mua vituttaa välillä jo nyt että on niin paljon tuttuja ja ihmisiä monista yhteyksistä jotka saattaa kävellä kadulla vastaan ku näytän ihan kottikärryiltä tai pullasudilta, saatikka sitte että olis joku valtakunnanlaajunen julkkis eikä vois kulkee enää missään ilman et joku tsiigaa et toi oli se joku sekopää siellä koelauluissa (Ibilove, mikäköhän lääkitys silläki muidulla on.. Tai on jääny hankkimatta) tai että toi teki sen yhden lentotähtibiisin joka kusi jo alusta alkaen. Tai että toi on tosi hyvä, supi supi, vähänkö oot ihq, ai sä oot ostaa maitoo, no mut vedätkö vaikka nimmarin tähän mun roiskeläppäpitsapaketin reunaan.
Ei oikeesti, ei todellakaan niin. Olishan se ihanaa tehdä musiikkii ja elää sillä, ja varsinki kokee se adrenaliini mikä virtaa lavalla, kokee moni muuki juttu ja tunne. Mut ei oo mikään tavote haluta olla julkkis, vai jeesus sentään.

Ja sitäki enemmän toi 'haluun olla julkkis'-ajatus kusee, että ei siinä Suomessa oo mitään glamouria. Ei ainakaan Idols-voittajilla, etenkään jos sen nyt sattuu voittamaan joku 16-vuotias beibi. Ei sulle kanneta mitään shamppanjaa ja nimikoituja sukkia, sulta kysytään suurinpiirtein että otatko vettä vai ootko juomatta, nyt on vähän helvetin kiire meikkiin, ala nyt jo mennä.

Mielenkiintosempaa se homma on siellä kameran takana. Sitä mäki voisin haluta tehdä, tuottaa jotain produktioo, musavideoita tai jotain.

Mä tarviin kokovartalohieronnan.
Lihakset on joka paikasta jumissa.
Auts.

LAHJOTTAKAA MULLE VIDEOKAMERA!

Nyt, siis heti.
Tähän touhuun jotenki addiktoituu, oltiin tuolla koulun käytävillä kuvaamassa kaikenlaista sekalaista settiä ja sit editoitiin, jees, en oo sitäkään koskaan tehny.

Nyt pitäs tehdä jostain sellanen ylimääränen viissatanen. Että sillee.

Katoin tossa omia kuviani. Must on tullu hirvee läski.
Onhan paljon isoja mut mahtavia naisia, Aretha esimerkiks mut mä en vittu osaa edes laulaa.

Otin taas stripteaset käyttöön tänään, kyllä musta nainen vielä tulee.

Tuli kahden värikkään ja mukavanki viikonlopun jälkeinen blues.
Ens viikonloppuna en tee pahaa itelleni.

En mä mihinkään nukkuu menny, kyllähän sen nyt tiesi.. Ei malta. Oli tullu postissa 600 valokuvaa ni piti läträä niiden kanssa ja tilata vielä puuttuvat 600.

Perjantaina oli tosiaan taas Bosniakoulutus, syy miks ylipäätäs menin Helsinkiin. Tän kerran jälkeen oikeesti vähän jo ahdisti. Se ei tuu olemaan mikään helppo keikka. Sen maan tausta on niin järkyttävä et sinne ei tosiaankaan mennä tekemään mitään pulleiden länsimaalaisten pikku musafestaria. Ja ku mä en oo tehny edes sitä pulleeta, helppoo versioo, ni osaanko mä tuottaa festarin, jossa pitää ottaa huomioon niin raju ja rikkinäinen, tuskanen tausta? Kaikki etniset rajat ja rikkoutumat, katkeruus ja viha?

Katottiin sellanen dokumentti jossa Suomeen aikoinaan sodan jaloista pakolaisina tullut muslimiporukka palas melkeen kymmenen vuoden jälkeen takas kotimaahansa kattoo sitä mitä Kosaracista, niiden kotikyläst oli jäljellä. Ei mitään. Raunioita kodeista joista ne oli pakotettu lähtemään, koko elämä hajotettu ja tuhottu pois. Tai taloja, joissa asu nyt muut ihmiset jotka tuskin olis osannee odottaa sitä että oikee omistaja joskus palais. Vaikeita tilanteita, joissa kaikki on paennu jotain johonki ja joutunu siinä samalla tallomaan toisen ihmisen päälle.

Siellä vammasia ja raiskattuja pidetään häpeenä. Sodan uhrina rampautunutta lasta pidetään kellarissa. Jalkansa menettänyttä syljetään päin. Raiskatut naiset lukittiin niin pitkäks aikaa et lapsi oli pakko synnyttää. Raiskattuja miehiä, äitejä, silvottuja silmien edessä ja..

Miten ihminen voi tehdä toiselle noin??

Mun ei tullu itku ku katoin jotain Brokeback mountainia ja mietin jo et oonko täysin tunteeton, oonko menettäny inhimillisyyteni ja täysin kovettunu.
En mä oo, itkin katkerasti ja surullisena niiden ihmisten puolesta ja takia jotka on jotain tollasta joutunu kestämään. Ja nyt mun pitäis osata tehdä niille festari, tehdä jotain hyvää ja rakentavaa, saada koottuu eri etniset ryhmät, kroatit, serbit ja bosnikit tapahtumaan, josta ne sais jalansijaa johonki, yhdessä tekemiseen ja yhdessä kokemiseen vaikka ne vihaa toisiaan.

Kyllä mä tajuan etten voi pelastaa koko Bosniaa, enkä saa aikaan mitään elämää suurempaa, mut voin mä ainaki olla osaltani enkeli.
Ja siihen mä uskon ehkä kaikkein eniten, että musiikki on se mikä yhdistää ja parantaa ja rakentaa.

Mun siipien on vaan pakko kantaa sit ku oon siellä. Ja sit ku tuun sieltä ni.... oon ehkä enemmän ihminen. Saa sit nähdä miten päin se menee; autanko mä Pinklandin nuorisokeskuksen nuoria vai auttaako ne ja se kokemus mua.

Huomenna uus päivä. Ja jos en tehny uudenvuodenlupauksia tai vannonu parempaa elämää tälle vuodelle ni nyt oon taas koko päivän kelannu kaikkee ja oon kyllästyny deittailuun, itteeni, kuntooni, duuneihini ja siihen et jos mulla on siivet ni ne ei ainakaan lennätä mua ja se on ihan mun omaa syytä. Ei helvetti... kyllä se menee nyt jo niin et toi Bosnian projekti rakentaa mua yhtä paljon ku sitä maata ja Banovicin kaupunkia. Eikä se kuitenkaan oo ku kolme kuukautta mun elämästä. Enkä mä edes OO siellä vielä.

Silti mä pelkään ja toivon, tunnen ja tiedän nyt jo niin paljon.

Takas Turussa.
Olipa rankka mut hauska viikonloppu. Piti sisällään Bosnialaista viinaa, auringonkukansiemeniä, citypupun metsästystä, saippuakuplia pakkasessa, Alias-kysymyksiä hirveessä kännissä, eksymistä kahteen kertaan, tuhatmiljoonaa jaksoa Sopranosia, monta monta alkoholiannosta ja paljon muuta kaikkee.

Nyt kroppa huutaa hallelujaa eli suihkuun ja nukkumaan.

Miks aseman vieresessä oli sorsia? Kuuluisko niiden olla siellä? Onks muuttolinnut menny sekasin? Onks ne edes muuttolintuja? Onneks niil on räpylät koska tää kaupunki on auttamattoman märkä ku taivas itkee.