IRC-Galleria

Pinsetti

Pinsetti

::Mukava ta-va-ta::

Selaa blogimerkintöjä

Karvaisia kavereitaKeskiviikko 23.02.2011 20:58

Tekee muuten yllättävän hyvää ottaa breikki koneella istumisesta ja vetästä reilun 7 kilsan lenkki aurikoisessa talvisäässä pitkin Auranjoen jäätä. Seurana oli karvainen, hurmaava nuorimies, joka väänsi komean kakan Teatterisillalle ja innostui vastaantulevista naaraista niin, että yritti humputtaa mun jalkaa.

Kyseessä ei siis ole Jasu, vaikka silläkin nuorella miehellä on melkoinen rokkitukka, ja sekin välillä innostuu humputtamaan. Ei se kuitenkaan toivon mukaan tee asioitaan Teatterisillalle (eihän?).

Ei, isäntä on bändin promokuvauksissa, ja meillä on koirakaveri hiihtolomavieraana. Ollaan tehty lenkin jälkeen vähän töitä. Karvaturri istui puolittain läppärin päällä ja auttoi mua palkanmaksussa ja sivujen päivityksessä, ja juoksi sitten tennispallon perässä päin seinää.

Eilen oltiin landelassa hätyyttämässä kollikissaa ja riehumassa kallioilla (ja syömässä mustikkapiirakkaa ja saunomassa ja muuta mukavaa). Illalla tilattiin bikineitä, lähinnä mulle, vaikka luulen kyllä että ei isäntäkään pannut pahitteeks kuvastojen tsiigailua ;)

Yllättäen mulle iskee taas hirvee koirakuume tän visiitin myötä. Mut niin kauan ku en saa pidettyä huonekasvejakaan hengissä en kuvittelekaan ottavani koiraa. Mun luona on kaikki koristenokkoset ja jukkapalmut heittäny veivinsä, kun en oo siellä vuodenvaihteen jälkeen ollut ku kaks yötä. Ja sit käyny hakemassa postit aina... joskus. Pitäis laittaa se kämppä vaikka kesäks kalustettuna vuokralle, kun en tiedä mitä sen kanssa tekisin. Nää elämän jatkuvat muutosvoimat on myös yks syy miks lemmikit saa vielä odottaa. En todellakaan tiedä mihin päin Suomea (tai maailmaa) päädyn, tai koska päädyn, tai mitä tuun tekemään. Viime vuodet on ollu aikamoista hulabaloota monessa mielessä. Kai mäkin joskus johonkin asetun vähän pysyvämmin ja tasapainoisemmin. Sitä odotellessa mulla on tasan yks pysyvä sitoumus.

(Huomautettakoon tässä kohtaa, että vaikka oon sitoutunut duuniin ja kouluun, niin kumpikaan ei oo elinikäinen. Ja huomautettakoon myös, että perhe ja ystävät sitoo ilman sanomistakin).

Me mennään karvaherran kanssa viikkaamaan vaatteet kaappiin ennen ku se sitoumus kotiutuu sieltä promoreissultaan.

Tipat onSunnuntai 20.02.2011 19:48

Jumittaa päässä. Siis vähän normaalia enemmän (käyn nykyään aina vähän hitaalla). Perjantaina tutortyttöjen kanssa parannettiin maailmaa ja jammailtiin itsemme iloisiks. Enpä ollu sit joulukuun jälkeen ollutkaan kunnolla tanssilattialla, vähemmästäkin tulee vieroitusoireita. Eilen serkkuneitosen kanssa heiluttiin Tohtoreiden keikalla. Alkuvuoden muumilimpparimeiningin jälkeen nyt sitten tuli taas nautittua alkoholipitoisia aineksia.

Ja sen kyllä huomaa. Tuntuu ku ei olis nukkunu pariin päivään ollenkaan. Posket punottaa, tukka tuntuu oudolta, on vähän tahmanen fiilis vaikka miten lutrais Lumenen spakuorintalitkun kanssa. Tekis mieli syöpötellä, mut toisaalta ei oo nälkä. Levoton olo, vois ja olis järkevää tarttua töihin ja muihin mut keskittymiskyvystä ei oo tietoakaan. Oon home alone, joten puitteet raporttien tekemiselle reippain ottein on hyvinkin otolliset. Kiinnostaako? Juu ei. Olis niin kiva vaan möllöttää.

Kyllä siinä muumilimpparilinjassa on puolensa, vaikka olikin tosi hauska ja vapauttava viikonloppu. Energiaa vaan menee ihan hulluna siihen, että a) miettii miten paljon meni rahaa, b) kiroaa miten monta miljoonaa kaloria tuli vedettyä (plus se hese, voi paska) ja c) ku kroppa yrittää taas toipua siitä, että esimerkiks vetää tequilan ja sen jälkeen tanssii korkkarit (ja villasukat!) jalassa ku paraskin duracell-pupu. Lääh.. Tai nukkuu taas niska niin vimpurassa, että seuraavana päivänä joku potkii päätä sisältäpäin. Olin kuulemma myös kuorsannut iloisesti. Seksikästä.

No jaa. Samapa tuo.

Briteistä tuli bisneskuteita, näytän kuulemma natsisihteeriltä. Hyvä niin. Ainoo ongelma nyt on se, että tipattomista sun muista terveellisyyshypetyksistä huolimatta mun mittasuhteet on edelleen toivottua isommat. Hmph. Kynämekko siis asettuu hieman oudohkosti. Onneks messuihin on vielä kuukausi. Pitäis vetää Internet expo & digital marketing -messuilla Helsingissä spiikki digital signagesta. Jännittää jo nyt. Siinä ei paljon kynämekot auta jos vedän Serene Bransonit:

http://www.youtube.com/watch?v=gGsji-sAoDc&NR=1
(Er.. whoooot? xD)

Olkkariin on ilmestyny hienot DrumIt vitoset mut en tiedä uskallanko koskee niihin, ku mun magic touch yleensä aikaansaa sen että kaikki tekniset vehkeet räjähtää.

Trallalei. Sunnuntaina saa olla vähän hidas eikä se edes haittaa. Eihän ens viikolla oo kouluakaan häiritsemässä työntekoa ni ei tässä hätää. Hiphei trallalei hilipatihippan ja tsillee. Jumi jumi jum jum <3

Plip plip.Torstai 17.02.2011 21:24

Halipatsuippa että voi olla tekemisen lista pitkä. Maili vaan piippailee plip plip, puskee vielä lisää uutta duunia vanhan päälle. Ahdistaa.

Ja mitä mä teen helpottaakseni työkuormaa? Jumitan. Varastan hetkiä pitkin päivää kaikelle epäolennaiselle, kuten Sophie Kinsellan uusimmalle pokkarille, solariumille tai sille, että makaan levynä olkkarin lattialla. En tunnu saavan kunnolla kiinni mistään, teen montaa asiaa jonkun verran mut vähemmän valmiiks asti. Ja kun saa jonkun asian valmiiks (esimerkiks se helvetin maaliskuun messuosasto) ni eiköhän kuulu taas plip, ja joku asia mättää (esim. että osaston seinät on profiilia, eikä sitä voi maalata). Tai se yritysvideo, jonka sain tänään esikatseluun. Ihan paskaa. Sekään homma ei siis vielä oo valmis, vaikka piti (avaimet käteen, yeah right..).

Plip plip.

Miks mä oon näin käsi? Unohtelen näköjään jo yhtä sun toista. Voiko aivot vetää jotenkin jumiin, jos niiden pitäis tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, vai oonko mä vaan jotenki perustavanlaatuisen heikko/tyhmä/laiska? Ei tiedä itkiskö vai nauraisko. Jokunen vuos sitte olisin kahden tentin, duunimailien, laskutushommien, hakemusten, videon spiikkien editointien sun muiden jälkeen jaksanu vielä mennä yöks myymään bisseä. Nyt oon ihan finito. Vaikka eipä se 24/7-ralli mitään laatuelämää pitkän päälle ole, eikä siitä mitään jää käteen. So why bother? James Bond ja lupa jumittaa.

Plip pliiiiip POKS.

Paskat se maailma mun tunnollisuuskomplekseihini kaadu. Muru listii hordeja ihan relasti sohvalla, iibeeläiset sheikkaa Ystiksissä. Ehkä mäkin voisin lopettaa tän turhanpäiväsen stressikimppuna sykkimisen ja antaa olla. On se päivä huomennakin. Syön siis omenan (mmm, jääkaappikylmä Granny Smith) ja lasken vaikka mustanpunasia kakshaarasia illan iloks. Mitä vaan, mutta maili menee nyt kyllä kiinni.

PLIP.

Poljen vaikka paikallaniKeskiviikko 16.02.2011 11:05

Leffasta Catch me if you can on jäänyt mieleen se hiirihomma. Se, missä kaks hiirtä tippuu kermasaaviin. Toinen ui, kunnes väsyy, luovuttaa, ja hukkuu. Toinen polkee paikallaan, kunnes siitä kermasta tulee kiinteää voita, ja sitä pitkin kiipeää hittoon sieltä saavista. Matka jatkuu viikset viuhuten.

Viime aikoina on tullut kelattua, että mitä sitä oikein tekee ja miks. Tai mitä pitäis tehdä. Ja miks. Ikäkriisi, stressi, kaamos? Päivät ja viikot seuraa toisiaan ihan täpötäysinä. Jatkuvaa "pitäis sitä ja pitäis tätä", eikä lista koskaan lyhene, mut mihin se vie? Mikä järki tässä kaikessa tekemisessä on? Koulussa? Duunissa? Pitäiskö tehdä jotain muuta? Jos, niin miks?

Hiphei. Oon ku joku hilpeen pullee buddha elämän tarkoituksen tiellä.

Loppuenlopuks on kai tärkeintä, että tekee JOTAIN. Elämää tää vaan on. En mä tiedä hyödyttääkö BBA-tutkinto mua tulevaisuudessa. Tai mitä duuneista jää käteen. Tai mitä tuun tekemään, missä tuun olemaan, mihin oon menossa. En todellakaan tiedä, missä oon kolmekybäsenä enkä enää edes yritä tietää. Ei ne asiat mene niinku elokuvissa, ja turha siitä on pettyä. Kuka on päättänyt, milloin koulujen pitäis olla ohi? Milloin perhettä pitäis perustaa? Milloin pitäis olla asunto/auto/yritys/osakesalkku/kesämökki/joku helvetin vene? Milloin pitäis olla "kasvanut aikuiseks", "asettunut aloilleen", tai jonkun ihmeen mittapuun mukaan "valmis"? Ja mitä nekin sitte mittaa? Onnellisuutta vai? Epäilen.

Tää valintojen ja mahdollisuuksien ihmemaahan kasvanut sukupolvi on ihan sekaisin yrittäessään päättää missä pitäis olla, tai mihin pitäis olla menossa, mitä pitäis tehdä. Turhautuneisuus tietämättömyyteen aiheuttaa levottomuutta. Tuntuu ku olis joku näkymätön kutina tehdä jotain eri tavalla tai jotain enemmän, niin sitten asiat olis paremmin ja elämä tasapainossa. Höpsis.

Poljen tosiaan vaikka paikallani, kunhan poljen. Hommaan ton tutkinnon, on sillä sitten jatkossa merkitystä tai ei. Teen näitä duuneja päivästä toiseen, kunnes joskus teen varmaan jotain muuta. Peruselementit on kunnossa. On safkaa, lämpöä, kuteita, turhakkeita. Frendejä, rakkaita, ihmisiä, elämää ympärillä. Eipä siinä sitte sen ihmeellisempää tarvita. Turhaa energiaa kuluu siihen levottomuuteen ja jatkuvaan kelaamiseen, että onko asiat nyt niinku pitäis. Miksei olis? Voisko vaan pysähtyä, tsekata elämäänsä, ja todeta, että tässä sitä ollaan. Onko hyvä olla? Nyt? Nimenomaan nyt, ei huomenna tai viiden vuoden päästä. Viikon päästä saattaa bussi ajaa päin, ja sitten vituttaa kun on kuluttanut liian monta hetkeä elämästään tulevaisuuden pohtimiseen. Turhaan.

Kouluun siis. Tai vaikka Saleen ostamaan nakkeja. Tai vaikka vatsalihaksia, ihan sama. Kunhan teen jotain. Muutakin ku kirjotan tätä elämää syleilevää shaibaa. Vaikka tekemistähän sekin, ei sen olennaisempaa tai vähemmän olennaista ku mikään muukaan tekeminen (kun en kerran ole mikään hengenpelastaja tai maailmanparantaja, vaan ihan tavallinen turkulaistytsi).

Polje tyttö, polje. Etpähän ainakaan huku.

Vedä ne avaimet käteen.Perjantai 04.02.2011 12:55

Että voi vanne kiristää päätä, hermot tiukentuu sitä tahtia että kohta kuuluu PING ja sitten lentää viimeisetkin ruuvit tästä päästä hevonhelvettiin. B2B -duuneissa näkee selvästi sen, mikä tätä maailmaa pyörittää. Kuluttajat jotakuinkin tietää sen, että mainokset ei välttämättä vastaa todellisuutta. Ei mulle ainakaan red bullista oo siipiä kasvanu, enkä luultavasti elä 200 -vuotiaaks vaikka vetäisin litrakaupalla valiojogurttia.

Mut B2B -puolella tyhjien lupausten myyminen on ihan oma lajinsa. Etenkin, jos firma on jo ehtinyt kasvaa sen verran isoks että nimi/brändi on saanut uskottavuutta. Äkkiä sekin uskottavuus kyllä katoo kun puskaradio alkaa soida.. Jätän nyt nimeltä mainitsematta sen Fonectan ns. "avaimet käteen" -yritysvideopalvelun, jonka kanssa mulla menee parhaillaan hermo.

Luovuus ei todellakaan kukoista. Se, että joskus kakarana piirtelin ja oon koko ikäni nuotin vierestä laulanut EI tarkoita, että mulla olis minkään sortin luovaa osaamista, eikä varsinkaan kun kyse on jotakuinkin uudesta ja melko vieraasta tekemisenlajista. Mun video-osaamiseni rajoittuu Paulan ja Heidin kanssa 15 -vuotiaina kuvattuihin muotinäytöksiin, joissa ripustettiin lakana taustakankaaks, laitettiin kamera kirjahyllylle ja Mariah Carey soimaan. Sinitarraa merkkivalon päälle, että saadaan gag reel -matskua.

Tekemällä oppii, ja sitä myös riittää. Sen takia mua ei koulussakaan paljon huvita nykyään istua.

Ääh, ihan sama. Ei se raivoominen ainakaan auta. Photari auki ja kieli poskessa värkkäämään edes sitä stillimatskua, jonka pitäis naamioitua jollain ihmeen kaupalla animaatioks (WTF??). Mainosmusan löytäminenkin oli mielenkiintoista. Törmäilin tunnin ajan lähinnä sellaseen lisensoituun musamatskuun, joka aiheuttais potentiaaliselle asiakkaalle syyhyn, migreenin ja aggressioita. Onneks löysin sit edes jotakuinkin kelvollista taustaa.

Lopputuotosta mielenkiinnolla odotellessa.

Linkin Park - One Step Closer, vanhaa kunnon teiniangstia.

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.01.2011 20:43

"Mä ihmettelinki et mitä sä juonit mut ne oliki noi sun kulmakarvat" xD
Muutaman kuukauden annos riittäis toistaiseks. Tai jos tukkuhintaan sais, niin parin vuoden satsi saman tien.

Ei tästä tule nyt yhtään mitään. Mulla on tota märkää loskaa varmaan kenkien lisäks myös pää täynnä, ku opiskelu tökkii vastaan yhtä pahasti ku äyriäiset. Hyi hitto. Haluun vaan saada tutkinnon kouraan ja tehdä duunia. Niitä riittäis ja ne kiinnostais ja ne hyödyttäis. Niistä jää jotain osaamistakin plakkariin, toisin ku näistä helvetin 'international management' -kursseista, joissa toistetaan samoja asioita jo kolmatta kertaa. Teoreettinen viitekehys työlle? Ja paskanmarjat. Millä tavalla mua auttaa duuneissa se, että istun luennolla kuuntelemassa, että globalisaatiota on vauhdittanut mm. internetin ja langattoman viestinnän kehittyminen? No shit, Sherlock..

AAAAARRRRRGH. No toisaalta, sama kai se. Viime syksynäki jo vedin koulun melkoisella vasurilla ja numerot pysy silti kohdillaan. Opettejat varmaan luulee, että tiedän jostain jotain ku oon niin kova selittämään. Mitä mä äskenkin luennolla sanoin, en edes ite muista. Punastuinki vielä. Vakuuttavaa, indeed. Mut mitäs tulee kysymään jotain ku toinen yrittää ajankuluks poistaa tekstiviestejä.. "Green values have become a trend", niinkö mä sanoin. Siis niinku..WOOOT?? Anyways, en jaksa oikein enää laittaa yritystä tohon opiskeluun, ku ei niitä työnantajia juurikaan kiinnosta mikään muu ku se tutkinto. Enkä mä opettajia varten noilla luennoilla istu. Siks käy vähän turhauttamaan jos luennoista ei tunne hyötyvänsä mitenkään, ku saman ajan olis voinu käyttää duuneihin.

Niitä kun todella riittäis ja niiden tekemisestä olis hyötyä muillekin ku itselle. Ainahan töitä voi tehdä tunnilla, ja ajaa kanssaopiskelijat sekopäisiks näppiksen rapinalla. Onpa reilua.

Vähän tekis mieli repiä tukkaa päästä, mut ei viitti ku yritän sitä epätoivosesti kasvattaa. Teen jokatapaukses juurikasvulle kemiallisen tukanrepimisen tossa kohtapuoliin. Ei, en siis ole synnynnäinen punamustapää.

VITTU KUN VITUTTAA.

No jaa. Viime aikoina monia on enemmän tai vähemmän ahdistanu. Vuodenvaihteen jälkeen käynnistysvaikeuksia on yhdellä jos toisellakin. Jengi yrittää polkea vuotta käyntiin, mut tulpat on märät ja joku laittanu bensatankkiin dieseliä (tai sitä jotain eekymppiä, mitä se sit ikinä onkaan). Eikä tää loskakeli kyllä yhtään auta asiaa. Ite kuulun vielä siihenkin itseään kiusaavaan joukkoon, joka on toistaseks kieltänyt itseltään herkut ja ryypyt ja alkanu yhtäkkiä hytkyttää ylimääräisiä pehmusteita sekopäisesti. Mulla oli tänään koulussa nilkkapainot jaloissa. NILKKAPAINOT!! Voi pyhä lehmä.

Tää kuulostaa tässä mielentilassa täydelliseltä itselleenvalehtelulta, mut treenistä saa virtaa ja fiilis paranee ja lässytiläpälää. Eli vaikka ei TODELLAKAAN huvittais nyt muuta ku maata levynä olkkarin lattialla ja ihan pikkusen vihata maailmaa, ni revin hampaat irvessä treenitossut jalkaan. Vedän edes sen puol tuntia vaikka kuolisin.

Motivaatio, senkin kusipää, miksi minut hylkäsit..

System Of A Down - Vicinity of obscenity

VuosiaSunnuntai 02.01.2011 01:12

Olotila on jotakuinki yhtä hehkee ku noilla natsizombeilla, joita mies listii vieressä boksilla. Vuosi on alkanut siis ihan odotetusti, ideahan oli että juhlitaan kunnes tipahdetaan. Loistoilta ja vuodenvaihde, aina tinanvalamisesta siihen, kun porukka luuli paperipalloja pähkinöiks. Nyt on virallisesti ja vallattomasti sanottu morjens menneelle vuosikymmenelle. Tervetuloa siis seuraava kaikkine mahdollisine käänteineen, nousuineen ja laskuineen.

Päässä jumittaa. Ei mitään uutta. Auttaiskohan jos söis loput briejuustosta.. Tuskin. Kiva kun päätä särkee muutenki ja sitten on vielä otsassa ihan jäätävä finni. Ei oo helppoo, ei. Jos vetäis vaan otsiksen siihen eteen ja leikkis ettei oikeesti oo vajaa kakskutonen mimmi, jonka naama ei vieläkään toimi niinku pitäis.

Vuos 2010. TAAS yks vuos täynnä elämää eri puolineen. Alkoi melkein kymmenen kiloa hoikempana. Ei sitä kyllä voi ku nauraa. Ja ehkä lopettaa sipsien mässytys.

Oli Budapestit ja islannin räjähdykset, aatut, moulin rouget, vaput ja ihania iibeilyjä. Elämän ja itsensä määrittämistä uusiks. Tahkon promoja, kasaribailuja, tenttejä ja töitä. Rakkauden kesä, Helsingin kadut, hellettä, hikeä, laastareita kantapäissä. Tutustumista ja kasvamista kiinni tohon ihanaan zombientappajaan. Botelloa, ruissaloa, landelan kesäyötä. Syksy Vähä Hämeenkadun kahden kämpän kesken, lisää tenttejä ja töitä. Lisää itsensä määrittämistä, elämän muotoutumista. Tuutorointia, torstaibileitä, xboxia, rapujuhlia. Vanhojen kavereiden kasvamista ystäviks. Ihastumisen kasvamista rakastumiseks, rakastumisen rakkaudeks. Kuukausittaisia kukkia, keikkareissuja, halloweenia. Loppuvuoden kouluduunirutistus ja mukava joulu rakkaan ja hassun perheen kanssa. Lukemattoman monia muita hetkiä ja tapahtumia. Elämää. Sitä tavallisen erikoista, joka ei onnistuis ilman kaikkia niitä aivan MAHTAVIA ihmisiä, joita tän naisen elämään kuuluu.

Ziisus että tossa pelissä on vajakit soundit. Homoryssiä? Wot?

Muisti pelaa viime vuoden kohdalla ja tällä aivotoiminnan määrällä näköjään valikoivasti. Mieleen tulee lähinnä ne jutut, joista on valokuvia. Ja tietty ne, jotka on tuntunu eniten, mut joita ei juurikaan oo tarvetta muuttaa tekstiks.. no, whatever.

Sain joulupukilta pullon tequilaa (sain mä kyllä muutakin). Se saa nyt sit odotella avaajaansa. Alkaa tää lässähtämisen määrä siepata siinä määrin, et tän viikonlopun jälkeen saa jäädä mässyt ja tipat. Kroppa kaipaa muutakin ku pelkkää julkisivuremppaa. Saa jäädä Koskenlaskijat ja Koskenkorvat. Nyt on siis pakko vetästä loput namit kaapeista, ettei jää mitään houkutuksia. Kjäh kjäh ja omnomnomnom.

Loistavaa, että ei malttais odottaa mitä tällä(kin) vuodella on tarjottavanaan. Life <3 Melkoisen imelää lässytystä, mut minkäs teet ku kaikki on niin pirun hyvin. Sitä lukuunottamatta, että farkuista jäi vyötärökaistale käteen. Mut mitäs pienistä.

Aika kevyt tää henkisen euforian ja fyysisen pahoinvoinnin tasapaino.
Vastaus: suo.

Vaikka nyt on miestenviikko, niin pakko kääntää Iltalehden julkaisema brittitutkimus päälaelleen http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2010111012669911_lz.shtml

Eikä siis pelkästään siks et feilaan niin pikkutissien ku ajotaidonkin kohdalla. Tai treenaamisen, joka on välillä ihan mitä sattuu. Ja monen muun kohdan. Oon mitä oon, ei nyt oo siitä kyse.

Mut tehdäänpäs pieni kääntötemppu, eli käännetään tasa-arvon tai jonkun muun feministisen vittuilufilosofian nimissä nää vaatimukset ympäri. Jos mies kerran toivoo naisen olevan kaikkea tätä, niin miksipä ei sitten sais vaatia samaa:

- Pitää enemmän makeista kuin suolaisista herkuista (öötuota... mitä väliä tällä on?)

Omaa pienet, terhakat rinnat, hyvän takamuksen ja pitkät hiukset
(--> timmi yläkroppa, hyvä takamus ja tukka sitte sen mukaan mikä päähän sopii)

- Rakastaa viiniä (olutta), mutta tietää rajansa, mitä tulee alkoholiin (! :D)

- Voi lähteä ovesta ulos ilman meikkiä tai on ainakin valmis alle kymmenessä minuutissa
(okei, myönnetään. Sallittu vaatimus, jonka miehet pääosin täyttää)

- On miestä lyhyempi (pidempi)

- On urheilullinen ja treenattu ja pitää painonsa kurissa (indeed)

- On hyvä kuski (rehellisyyden nimissä tästä pointsit miehille)

- Omistautuu perheelle ja lapsille, mutta on korkeasti koulutettu ja tienaa miestä paremmin sekä on hyvä raha-asioissa (mitenkä tämä sitte käytännössä onnistuu, kysyn vaan?)

- Nauttii isoista ja raskaista annoksista (mitä väliä tälläkään on?)

- Tykkää katsella jalkapalloa (chick flickejä, lässyleffoja, romanttista komediaa. Ei sisustusohjelmia, ne on perseestä. Eikä BB:tä)

- On nainen, josta miehen kaverit pitävät ja pitää myös miehen kavereista (sama toisinpäin)

- Kannustaa miestä viettämään íltoja äijäporukassa (mimmiporukassa)

- Nauraa ja vitsailee (tähän lisävaatimus: nokkelasti, ei siis pissakakka- ja/tai blondivitsejä, joille ei naura kukaan muu ku kertoja itse. Sarkasmi kunniaan!)

- Rakastaa löhöilyä sängyssä ainakin viikonloppuisin (indeed)

- On sinut itsensä kanssa, oli päällä mikä vaate tahansa (indeed)

- Nauttii ruuanlaitosta ja kotiruuasta (indeed)

Mihin se seksivietin tärkeys oli tässä listassa unohdettu?

Ja nyt; moniko mies (tai nainen!) täyttää yllämainitut vaatimukset?

Loppuenlopuks mua huvittaa aina, kun jossain ohjelmassa/leffassa/in real life joku (yleensä nainen) luettelee pitkän listan ominaisuuksia, joita toisessa (miehessä) pitäis olla. Ja sit ihmettelee miks on yksin. Raivostuttavaa. Tai sitten ei tajuta katsoa peiliin. Jos on pokkaa vaatia jos jonkinlaista piirrettä ja taitoa, niin tuleeko mietittyä että onko sitä itse sitten niin täydellisen ihana?

Jos vaikka ensin miettis, että mitä annettavaa mulla on sille toiselle, ja vasta sitten alkais esittää vaatimuksia siitä, mitä sen toisen pitäis olla. Ihmiset on niin helvetin itsekkäitä nykyään, kaikki mulle heti nyt. Enkä edelleenkään kuvittele, että oon jotenkin tän itsekkyyden ja vaatimisen yläpuolella vaan siks että huomautan asiasta. Kyllä sitä tulee sorruttua jos jonkinlaiseen älyttömyyteen, analysointiin, turhanpäiväiseen itsekkyyteen Pitäis vaan muistaa ottaa se peili siihen naaman eteen tasaisin väliajoin. Miettiä vähän. Ei tarvii tyytyä, saa kyllä olla mieltymyksiä ja toiveita, mut ei nyt tarvii helvetti tehdä mitään sadan kohdan pisteytyslistaa aina korvien muodosta kielitaitoon ja tulotasosta silmienväriin.

Oon monesti kelannu sitäkin, että ei ihme että meidän ikäluokka eroilee. Valinnanvaraa on joka ikisellä muulla elämänalueella aina ruokavaliosta koulutukseen, matkakohteesta pukeutumistyyliin. Sitten sitä puolisoakin analysoidaan joka ikisestä asiasta ja punnitaan, että onko vaiko eikö. Ja vaihtoon vaan jos ei miellytä. Ei nyt ehkä ihan näin kärjistetysti, onhan eron syitä vaikka minkälaisia ja parisuhde on aina kahden ihmisen omanlainen soppa. Mut periaatteessa, jos ajatellaan johonki sadan vuoden taakse niin se oli suurinpiirtein se naapurin piikatyttö, joka siitä viereisestä torpasta otettiin. Simppelisti. Siitä toisen puoliskon etsinnästäkin on tehty varsinainen markkinahulina. Jengi on ku karjaa tuolla pitkin kaupunkeja, yökerhoja, tapahtumia, kahviloita. Sieltä yritetään sitten noukkia parasta mahdollista sonnia ja mansikkia kotiin vietäväksi.

Täydellistä ihmistä ei oo, ja tuskin ketään sellasta edes haluais omassa epätäydellisyydessään. On enemmän ku tarpeeks, jos onnistuu löytämään sen 'tarpeeks sopivan', sen ITSELLE melkein täydellisen. Palapelitaulun toisen puoliskon, jonka palaset ei hankaa liian pahasti vastaan, vaikka joitain paloja pitäiskin vähän sovitella ja hioa kulmia.

Perusasiat on kuitenki niitä tärkeimpiä. Luottamus, avoimuus, toisen huomioon ottaminen. Näitä on jokaisen lupa vaatia toiselta. Kunhan muistais myös itse täyttää samat vaatimukset.

Päivän biisi: Sara Bareilles ~ Fairytale

Loskaa, Lidliä ja logistiikkaaKeskiviikko 10.11.2010 18:23

Kyllähän se ensilumen aiheuttama euforia sitten kestikin sen kaks sekuntia. Hetken jo tuntu siltä, että on valoisampaa eikä masenna niin pahasti mut EIII, nyt on taas pussi päässä; pimeetä ja väsynyttä. Hellurei. Ja sitä eilen satanutta höttöä oli sitten pakko lanata puol kolmelta aamuyöllä ikkunan alla. Kiitos tästä. Kuski varmaan tarkotuksella peruutteli päin talon seinää ja pyykkitelinettä silkkaan vitutukseensa. Onhan se kuitenki aika turhaa työtä työnnellä veden yhtä olomuotoa edestakas keskellä yötä, kun tietää että seuraavana päivänä se kuitenkin sulaa ihan itellään pois.

Sais tulla sitä lunta sit ihan kunnolla ja pysyvästi, tää nyt alkanut litsläts -kausi ei paljon naurata. Ei tossa harmaassa paskassa voi tehdä edes enkeleitä. Tai voi tietysti, mut se tuskin tuntuu kovin kivalta.

Näkisinpä Lidlin valvontakameramatskua tältä iltapäivältä, kun pyörin siellä varmaan puol tuntia puhelin korvalla ja kananugettipaketti kädessä. Jostain mainosvideomatskusta soittelivat. Toinen puoli aivoista keskittyi loppuviikon ravitsemukseen ja toinen puoli ens vuoden markkinointiin. Hyvä etten ajatuksissani sanonut, että halutaan siihen videoon meidän käyttöliittymäkuvia ja täysjyväleipää. Vartija varmaan ajatteli, ettei oo tollakaan mimmillä ihan kaikki muumit laaksossa kun tuijotin maapähkinälevitettä kaks minuuttia.

Äääh, nyt on pakko lukee huomiseen tenttiin eikä unohtua sijaistoimintoihin. Menee muuten tentti varmaan loistavasti, kun kyseessä on kevään kurssi jonka matskuja ei oo enää missään ja mulla on väärä kirja. Jos menee runoilulla ja maalaisjärjellä läpi niin lupaan tehdä sen loskaenkelin. Luotan siihen et a) ei mee läpi ja b) ku tulokset joskus tulee, ni on jo kunnolla lunta.