IRC-Galleria

UAAAAAAAHHHH, tässä se taas nähdään kun ottaa iisisti niin eiköhän sitä samantien sairastu. Lauantaina tytseille tarkoitettu 'radalla tänään?' -tyyppinen viesti päätyi lopulta viestiluonnoksiin kun päätin, että nyt ei nappaa lähteä yhtikäs mihinkään. Sen sijaan chillailin keskellä peltoa mutsin, parin punkkulasillisen, saunan, ja Prinsessapäiväkirjat kakkosen parissa. Ajattelin, että lepo tulee tarpeeseen. No juupajuu, hetkeks ku hellittää ni samantien puskee flunssa päälle.

Aamuinen lakipresentaatio oli hikinen ja räkäinen, ja koko ajan joku helvetin hiiri steppailee kurkussa. Olo on aivan järkyttävä, tekis mieli hajottaa jotain. Ku ei tätä oloa pääse karkuun! Panadol hot on ihan perseestä. Ainoo mikä auttaa on iso vuori suklaanougat -jäätelöä, jota sitäkään en anna itseni syödä. Tajusin meinaan eilen, ettei tässä voi enää ku nauraa omaa peilikuvaansa. Pehmustetta riittää. Sen takia tietty sitten fiksuna likkana aamulla ennen kouluunlähtöä ja siinä aivastelun lomassa päätin treenata, eikä se kyllä oo kipeenä kovin järkevää. Hassuja valopilkkuja vaan vilisi silmissä. Itseäni saan syyttää tästä flunssasta, pitääkö riehua aina niin jumalattomasti että sit kun yhden päivän lepuuttaa niin kroppa huokasee helpotuksesta, pudottaa kaikki puolustuksensa alas ja kuvittelee, että se rauha jatkuu pidemmänkin aikaa.

Näinhän se menee, syyslomat on ovella ja lomien myötä kohta varmaan kaikki pärskii ja niiskuttaa. Mikä ihmeen kirous seki sitte on..

No mut kävinpä ainakin viikonloppuna Ikeassa ostamassa riemastuttavan karseen hajuisia tuoksukynttilöitä, jotka pitää nyt tossa olkkarin pöydällä huolen siitä ettei päänsärky ainakaan hellitä.

Voi hyvänen aika sentään mikä maanantai.

Strategisen johtamisen tunnilla. Sääli Nicholasta, kun jengin keskittymiskyky näyttäis olevan jotain 4 -vuotiaan luokkaa. Mäkin näytän siltä, että teen jotain järkevää kun tosiasissa kirjotan tätä höpöhöpöö. Ei sillä etteikö mua kiinnostais organizational control ja cost leadership, ne vaan tuntuu aiheina niin tutuilta ja maalaisjärjellä tentittäviltä et riittää ku toisella korvalla kuuntelee ja toisella silmällä vilkuilee powerpointteja (vammasen näköstä, tosin).

Viimesen parin viikon aikana oon huomannut lähipiirissäni sellasta syksyn aiheuttamaa tahmaisuutta, levottomuutta, ahdistustakin. Ollaan kesän ja joulun puolivälissä, pimeys hyppäs ku huppu niskaan ja duuneja/kouluhommia on takana ja edessä aika lailla. Itelläkin vähän levoton olo, tuntuu siltä et pitäis tehdä jotain mut toisaalta ei oikein tiedä et mitä. Koulua ja duunia ja frendejä riittää kyllä nyt just sillä mitalla et kovin tylsiä hetkiä ei pääse syntymään. Silti olis kiva jos olis joku reissu tiedossa, joku härpäke, jotain arjesta poikkeavaa mitä odottaa. No, Halloween on ainakin semisti sitä. Vielä kun osais päättää miten pukeutua..

Anyways, viimeisetkin rippeet menneen kesän rusketuksesta on hävinny ja jättäny jälkeensä punavalkoisen Suomen kansan, joka potee nyt sitä "voi vittu näitä duuneja/kouluja/pimeyttä/ tylsyyttä/tahmaisuutta/saako käpertyä peiton alle 7 kuukaudeks" -antipatiaa. Olikohan liian laaja yleistys puhua koko Suomen kansasta.. no, hälläväli.

Tää on vähän sama juttu kun VR:llä: mihinkään vuodenaikaan ei osata varautua ja sit se "yllättää", joka ikinen vuosi. "Lumentulo/helle/lehtien putoaminen (!) yllätti, junaliikenne seisoo". Eiks ne hitto soikoon osaa varautua yhteenkään vuodenaikaan, ne kun joka vuosi toistuu ihan samalla syklillä ku aiemminki? Tää viimeisin, eli syksyn lehdistä johtuva junien myöhästely oli mun mielestä ihan loistava. Vaahteranlehtiä kiskoilla, beware!! Ite porskuttelin ku pikkumukula läpi kaikista kaduille kertyneistä lehtimassoistaa. En menny kuitenkaan hyppimään talkkareiden työllä ja tuskalla kokoamiin lehtikasoihin (lähinnä siks et niissä saattaa olla koiranpaskaa).

Ehkä meillä kaikilla on nyt vähän sama ongelma ku junilla; pimeyden/kylmyyden/väsymyksen/märkyyden takia ajatus seisoo, ja pirteydessä ja tyytyväisyydessä on pieniä katkoksia.

Täytyy yrittää löytää niitä pieniä piristyksiä, jokaisesta itsestä ja asenteesta tämäkin on kiinni. Voihan sitä märehtiä olotilaansa seuraavan puol pimeetä vuotta. Henk. koht. mieluummin kuitenki teen jotain ihan muuta. Aloitan kuuntelemalla Anna Puun Onnen viipaleet ja Corinne Bailey Raen Put your records on.

Oho, Blue ocean strategy? WTF.. nyt ei maalaisjärki enää riitä, pitäs varmaan kuunnella. Mahakin murisee niinku paraskin Harley, onneks on vadelmajuustokakku -Kismettiä laukussa.

Parisuhteellisten naisten ulkoilu on täysin oma tieteenlajinsa, erityisesti tilanteissa joissa miehet jätetään himaan ihmettelemään. Mihin tahansa TV -ohjelmaan/koneeseen/tekemiseen keskittyvä miesparka joutuu ensin vastaamaan keskimäärin kahteensataan tyhmään kysymykseen, kuten "laitanko mä nämä korvikset, jotka saa mut näyttämään joulukuuselta vai nämä jotka sopii vaan sen yhden paidan kanssa, jota en nyt kuitenkaan haluu laittaa tänään päälle", "missä mun sukkahousut on", tai "annatko sieltä sohvapöydältä sen Estee Lauderin aurinkopuuterin" (kun puutereiden, poskipunien ja luomivärien säkistä kundi löytää sen aurinkopuuterin yhtä varmasti ku muidut työkalupakista kierrekamman).

Tän hermojaraastavan tentin jälkeen kakslahkeinen kattoo vielä miten ripset taipuu ja huulet kiiltää ja päälle valittu toppi sais anopin nikottelemaan. Varmasti useammassa taloudessa on käynyt mielessä kysyä, että ketähän helvettiä varten sä noin viimesen päälle läträät.

Asiaa tyttökavereiden kanssa pohdiskeltuamme tultiin tulokseen, että en ketään, itseä ja kaikkia varten. Normaaliarjesta poikkeava fiilis lähtee korkokengistä ja bling blingistä, toimisto jää taakse ja rutiinin pölyt karisee hartioilta. Kehuvat kommentit tai katseet muilta miehiltä aikaansaa olon, että eipä tarvii sen kotiinjääneen toisen puoliskon pitää paperipussia omassa tai tyttöystävän päässä silloin kun lähdetään yhdessä ulos. Tervettä egoboostia varatut kimmat baareista hakee, ei muuta. Onhan se tietysti lievästi pirullista, kun mullakin on syötävän hyvän näkösiä varattuja tyttökavereita ja sitten mennään tuolla pisin kaupunkia ihan viimeisen päälle nätteinä mut täysin yksinoikeidella muille ku niille kotona odottaville äikkösille. Kyllä mua vituttais ku pientä oravaa, jos olisin sinkkumies ja osuisin samaan baariin tän "off the market" -joukkion kanssa.

Jokatapauksessa, kulta, se on huulikiiltoa, ei mitään kaksnaamasuus/selkäänpuukotus/aviorikosentsyymiä.

Tähän syvälliseen ja henkevään aiheeseen sopii tää Jenna MArblesin varsin filosofinen video "How to trick people into thinking you're good looking": http://www.youtube.com/watch?v=OYpwAtnywTk

Kukapa sitä haluais todeta (tai huomata puolison toteavan), että on oikeesti yhtä kaunis ilmestys ku kuollut pulu oksennuksessa.

Erään kaverin kanssa höpläiltyäni aloin väkisinkin kelata tätä Turkua uusin silmin. Osittain ehkä myös siks, että piti kieli poskella hirveellä kiireellä polkea keskusta päästä päähän -tarkemmin siis Suomen Joutsenen kupeelta toimistolta tonne Tyksin taakse Lemminkäisenkadulle. Syynä ahneus, mikäs muukaan. Opiskelijakorttiin oli tarra saatava ettei tarvii huomenna Helsingin junassa esittää tyhmää ja viatonta. "Emmätienny herra konduktööri että tarra pitää vaihtaa kuun lopussa, on ollu niin kiirekkin, nytkin menossa pelastamaan kolmijalkaisia sokeita koiranpentuja Töölönlahdesta".

No mut siis uutuudenkarhee tarra kimaltelee kortissa eli se homma bueno.

Päällimmäisenä varmasti jokaiselle jokirannan kulkijalle jää mieleen nää perusturkulaiset; Föri, kosahtanut Myllysilta (tai ne betonimursut mitä siitä nyt on enää jäljellä), Teatterisilta, jokilaivat, Tuomiokirkko.. Mä en näitä tällä kertaa edes huomannut, koska yritin selvitä hengissä tän kaupungin vallanneesta buumista; revitään jokainen risteys auki, parkkeerataan jokirantaan kirjaston taaksekin muutama kiva rekka ja rakennusteline, vedetään vähän keltasenpunasta lippunauhaa pitkin poikin katujen nurkkia. Vähän haastetta kaupunkilaisille, pientä temppuradan tuntua päivän piristykseks.

Haloo tietyölaitos, liikenneministeriö, kaupungin joku tekninen laitos tai mikä lie taho tätä sirkusta pyörittääkään. Keskustassa autolla ajaminen on ollu tuskaa jo pidemmän aikaa, kun milloin missäkin on joku pullonkaula tai kuoppa tai oranssia tolppaa keskellä tietä. Mutta kun nyt joutu pyörällä ajaessakin miettimään, että selviääkö hengissä himaan. Jokirannassakin pelottavan näkösiä nostotelineitä puissa, kelasin että kohta tulee varmaan oksasta päähän. Vielä viimeisissä risteyksissä Itäisen Pitkäkadun tietämissä meinasin ajaa mutsin 27 vuotiaan Kaunottaren suojatien katkaisevaan aukkoon. Ja 100 metriä ennen pelastusta/oman talon takapihaa jouduin ajamaan vaijerin päässä roikkuvan metalliromukokoelman alta. Kuski vissiin yritti tähtäillä sillä sinne rekan takalavalle, mut eipä näyttäny kovin selväpäiseltä se touhu. Final Destination -leffat tuli mieleen ja mutsia ikävä kun tuolla ajelin. Tuomiokirkkopuistot, jokirannat puolin ja toisin, Linnankadut, Eerikinkadut, Wikken kulma eikä Myllysilti-Martinsilta -akselista tarvii enää edes mainita. Ihan sekopäistä. Ilmakuvasta jos tsekkais niin vois kuvitella, että Talvisodan pommituksista on aikaa 70 päivää, ei 70 vuotta.

Onks syynä sitten ens vuoden kulttuuripäkaupunki -projekti vai nurkkiin hiippaileva talvi, että vähän siellä sun täällä laitetaan asvalttia päreiks ja koristellaan kadut lippunauhoilla? Kesäkuntoon 2011?

Hehhee, siinä onkin huomisille aamuvirkuille piristystä kun laskevat tietyökuoppiin tipahtaneita Turun yön temmeltäjiä. Mut bongaa luultavimmin Vanhan Suurtorin viereisestä tietyörailosta jokirannasta, se kun on siinä matkalla Rennosta Apinaan ja Mantun kautta himaan.

Lily Allen -Friday Night
...

Perjantaijeejee, nyt volat kaakkoon, pari pientä duunia vielä pois alta ja sitten murut hei takit auki ja tämä lähtee Benellisiin juomaan skumppaa ja huomenna kohti itärannikon meininkiä.

Heh, no näinhän se menee. Otteita päiväkirjasta;

Nainen: "Lauantai-ilta. Menimme mieheni kanssa syömään, hän vaikutti hirveän hiljaiselta. Kysyin, että onko jokin hätänä. "Ei tässä mitään" oli vastaus. Siirryimme hiljaisempaan paikkaan kahville ja juttelemaan, halusin tietää josko olen tehnyt jotakin väärin tai jättänyt tekemättä. Mieheni oli edelleen vaisu vaikka vakuutteli etten ole tehnyt mitään. Kotimatkalla sanoin rakastavani häntä, mutta hän vain hymyili. Miksei hän vastannut rakkaudentunnustukseeni? Menimme nukkumaan ja yllättäen hän vastasi hellyydenosoituksiini. Rakastelimme, mutta mies vaikutti edelleen jotenkin torjuvalta. Itkin itseni uneen, suhteemme on varmasti tiensä päässä."

Mies: "Lauantai-ilta. Suomi hävisi matsin. Harmittaa ihan helvetisti mutta sainpahan edes seksiä"

Että SILLEE :D Sara -lehdestä siis tämä artikkeli, jota en nyt todellakaan sanasta sanaan muista. Se jos mikä tekee ihmissuhteista vaikeita on telepatian puuttuminen aistivalikoimasta. Sen toisen puoliskon pään sisään ei yksinkertaisesti pääse, mut ehkä ihan hyvä niin. Siinä sitä haastetta riittää ja rikkautta ja rakkautta ja pään seinään hakkaamista. Näkökulmia, todellakin.

Oukei, mun on oikeesti pakko lukea nyt siihen financial accounting -tenttiin joka on neljän tunnin päästä. Ja aihe vieläpä kiinnostaa mua ja paljon. Kumma juttu miten ihminen osaa kehittää kaikista asioista sellasen 'pakon', että siihen tarttuminen on varmasti vaikeeta kun sit taas kaikki ei-pakolliset viehättää niin kovasti. Miksen vois ajatella nyt esimerkiks niin, että kamalaa kun on pakko juoda kaakaota ja jumittaa netissä, kun sen sijaan olis paljon hauskempaa oppia miten kirjataan käyttöomaisuus? Kääntäisin pakot toisinpäin ni vois kummasti helpottaa.

Hmm. Yritetään. Kaakao onkin ihan hirveetä kuraa ja netti ihan perseestä, kirjanpito ai lav juu.

Hupsis vaan, miten tässä taas kävi niin että ne 24 tuntia ei riitä? Että oon korviani myöten tekemisen uppeluksissa, enemmänkin. Punanen tupsu tukkaa vaan pilkottaa pinnalla.

Alrite, sen tajusin jo että ei tuu onnistumaan tää täyspäiväsen opiskelun ja täysmääräsen duunin yhteensovittaminen samalla tavalla ku viime vuonna. Kurssit vaatii enemmän ja vastuu ja duunimäärä on lisääntyny. Duunit kun on jokatapauksessa tehtävä, ja oon kaks vuotta raivannut tietäni markkinointiassarista tähän asemaan missä nyt oon niin siitä päästä en ala himmailla enää (vaikka keväällä vielä niin suunnittelin). Eli jätetäänpäs macroeconomics suorittamatta tässä kohtaa. Samaten business finance. Hips, vähän vähemmän tekemistä sen myötä. Se kun on tässä kohtaa ja tän ikäisenä aivan se ja sama, että valmistunko 2012 vai 2013.

No niin, hyvä hyvä, vähän jostain päästä pois. Time management, opettelen luopumaan edes jostain ja madaltamaan rimaa. Hienoa, aplodeja, onnittelut itselleni.

Mut SITTEN, hips vaan, Megasale -keikka meni hyvin ja onnellisena otin vastaan kiitokset ja kehut. Meni ilmeisesti niinkin hyvin, että nyt olis tarjolla mahdollisuus työskennellä ko. tapahtuman parissa jopa täyspäiväisesti. Ja tapahtumatuotantohan on se mun heroiini, se suurin intohimo.

Että MITÄS NYT SITTEN? Voisko ylimääräiset kilot jotenki taianomaisesti muuttaa ylimääräisiks tunneiks? Ei niitäkään onneks ihan niin paljoa oo, että niistä kiloista sais jokaseen päivään esim. sellaset viis tai kaheksan tuntia lisää (onneks ei, muuten tää tekeminen hidastuis entisestään jos perse painais 40 kiloa enemmän).

Mitähän helvettiä tässä pitäis sit tehdä.. Totuus on, että Päivi vm. 2006 ottais kaiken vastaan ja tekis vaikka vuorokauden ympäri kieli poskella kaikenlaista. Päivi vm. 2010 on sen verran laiskistunut ja muuttanut arvojärjestystään, että pidän melkosen tiukasti kiinni myöskin vapaa-ajasta ja ajasta ihmisille. Mikään tekeminen ei kuitenkaan anna yhtä paljon iloa ku mun rakkaat mussukat, frendit, perhe, Jasu. Eli jos joku nyt tulee sanomaan, että kyllä sulla aikaa riittäis jos tekisit duunia illat ja viikonloput, niin sanon että mene Anttilan Top-Tenistä ostamaan Olipa kerran elämä -DVD:t.

Läpätiläp, täytynee tehdä joku pidemmän linjan suunnitelma etten löydä itseäni jouluna pakkopaidasta.

Hitto kun olis kivaa jos olis normaali. Tai jos sais päivän ajan olla vaikka ostoskärry, joku vaan työntelis eteenpäin ja parkkiin ja ainoo murhe olis se kun joku työntää toiset ostoskärryt takapuoleen (ei sekään varmaan kivalta kyllä tunnu).


Sia - Beautiful calm driving

Elämänfilosofiaa Täydellisistä naisista; "a woman should be a cook in the kitchen, a maid in the living room and a whore in the bedroom". Jahas 'tsillee. Ja sen lisäks olis tietysti hienoa jos nainen olis fiksu, ansaitsis jopa, olis sosiaalisesti ja tekemisissään menestyvä, kunnianhimoinen, itsenäinen mut ei liian itsenäinen, tunteellinen ja huomaavainen mut ei kuitenkaan purkis tunteitaan. Mitäs muuta.. Sit vois yrittää ehtiä olla hyvä ystävä, pitää huolta itestään jokaista karvaa ja poskipäätä myöten, olla hauska, nokkela, tasapainoinen, energinen.

Hmm tuota joo. Ottaen huomioon, että söin äsken näkkileipää kun en jaksanut tehdä ruokaa ja imuroin vähän-sinne-päin -tyyppisesti edes oman olohuoneeni, tukka klähmäinen ja kynsilakat miten sattuu, eikä päässä liiku ainuttakaan fiksua ja filmaattista ajatusta, niin on vähän sellainen olo että hipsheijaa, täydellisyyteen on matkaa. Eipä sillä, että siihen pyrkisinkään. Todellisuudessa kuitenkaan rakkaat tuskin välittää yhtään vähempää jos on säärikarvat ajamatta, joskus itkettää, tai tekee mieli mättää Heseä nassuun kiloista välittämättä. Ja mitä tulee toiseen puoliskoon, niin se on todettu että täydellistä ei löydy eikä edes omassa epätäydellisyydessään ketään halua. Mut voi löytyä se just ITSELLE täydellinen puolisko.

En kuitenkaan tarkota, etteikö olis ihan hyvä pyrkiä siihen, että edes osa yllämainituista ominaisuuksista täyttyis edes joskus. Ei aina, mut joskus. Esimerkiks voisin tehdä murulle lettuja illalla.

Ku ajattelen ihmisiä ympärilläni, niin järjestäin kaikki on ihanan inhimillisen täydellisiä epätäydellisyyksineen, kaikkine säkenöivine puolineen. Timantitkin on jotain täyttä kuraa kun ne jostain kaivetaan, ja vielä hiomisen jälkeenkin kulmikkaita. Täydellinen sileys oliskin puuduttavaa ja ykstoikkoista.

Huomio; Keshan Blah blah blah:sta on täydellisyys kaukana, nyt äkkiä biisi vaihtoon. Ja joku poraa seinästä läpi. Helvetin ärsyttävää (ja onko porakone ihan paska vai päässä vikaa jos täytyy porata yli puol minuuttia putkeen?? Mihin asti ne yrittää tuolla porautua? Naapuritaloon? Raisioon? Norjaan?).

Nyt on jo pakko todeta, että kesä meni ja syksyssä ollaan. Monikin juttu todentaa sen. Esimerkiks se, että alkukesän biiseistä tulee jo nostalgisia fiiliksiä. Tai se, että tuikkuja kuluu joka ilta. Tai se, että aamut on vaikeita ja pirun pimeitä (varsinkin jos nukkuu piilarit päässä eikä saa aamulla silmiä ku raolleen muutenkaan). Huomaamatta tuskin on keltään jääny sekään että vettä on tullu viime päivinä ku aisaa. Ja hengitys huurua aamulla! Hurjaa. En tiedä mikä mua vaivaa kun pitää aina vuodenaikojen vaihtuessa kelailla kaikenlaista, etenkin mennyttä. Vertailla ja pohdiskella niinku paraskin filosofi ja kyökkipsykologi. Pienistä asioista tulee kaikkea mieleen. Turun päivän ilotulituksesta, vaahteranlehdistä, Chisun Vapaa ja Yksin -biisistä, haalarikastajaisristeilyhyteistä, päälle painavista koulutehtävistä. Jälkimmäisiin on taas jotenki eri ote ku vuos sitte. En taida saada nyt kunnolla kiinni koulusta, jotenki epämäärästä tää mun tekeminen sen suhteen. Ja silti duunejakin roikkuu jatkuvasti. Nytkin voisin tehdä jotain järkevää. Mut ei.

Mikä mua oikein vaivaa? Epäilen vahvasti ettei tähän löydy vastausta Täydellisistä naisista (suom. huom. Epätoivoisista kotirouvista). Niillä kun tuntuu olevan lähinnä sen tyyppisiä ongelmia kuin "mieheni ajoi parhaan kaverini miehen yli", "sekstailen sijaiskohtuna toimivan kiinalaisen taloudenhoitajan kanssa", tai "miten taitellaan lautasliinasta joutsen".

Reality check? Yes, please.

Corinne Bailey Rae - Put your records on

Ai niin, www.skeematerapia. fi jos haluaa tutustua itseensä ja niihin piileviin epätäydellisyyksiin, mut tästä lisää sit ehkä joskus.

Jos nyt edes zumbais ja kutois sukkaa, toinen treenikenkäkin on häviksissä. Ihmekös tuo kun vaatehuoneen lattiasta ei näy senttiäkään. Äh, täydellistä saamattomuutta tää mun toiminta taas tänään.

Kynsilakat kuivuu, hyvää aikaa kirjottaa. Vettä tullu ku aisaa viimeset kaks päivää, syksyn ihana harmaus on hyvä kontrasti värikkäälle elämälle. Nyt olis kyllä varmaan se aika kun pitäis masentua, vetää naama ruttuun ja alkaa marista ku "kesä meni niin kovin äkkiä". Eikä menny.

"Jos opettajatkin kävisivät töissä lapsilla ei olisi mitään paikkaa mihin mennä"

Oliskohan hintatakuu.netistä lasten suusta löytynyt tämä. Vähän oon tässä koulun jatkumisen jälkeen kyseenalaistanut tiettyjen lehtoreiden tyylin. Korkeakouluasteella vois odottaa, että teoreettinen viitekehys ei perustu pelkästään kirjasta powerpoint -esitykseks siirtämisen tai yleiseen spekulointiin asioista. Varsinkin meidän alalla toivoisin tosissaan että saatais alan tekijöitä, yrittäjiä, toimareita, AMMATTILAISIA puhumaan KOKEMUKSESTA. Totta tietty että kyllähän kirjoista saatu tieto pääosin perustuu kokemuksiin ja todettuihin asioihin. Mut jotenkin se on vaan niin helvetin puuduttavaa kuunnella luentoa, josta näkyy läpi ulkoaluku.

Ihan eri tavalla tulee kyllä nyt kuunneltua ja kelattua opetettuja asioita (on ne sitten suoraan kirjoista tai ei). Humakissa vielä tein muistiinpanoja tyyliin "muista tämä ja tämä", lähinnä tentissä ja ollakseni pätevä opiskelija, fiksu OPPILAS. Nyt mulle on loppuenlopuks melko lailla aivan sama mitä numeroita saan tai muistanko ulkolukuna tentissä jotain (tää riippuu kyllä ihan kurssista, koska esim. nää matikkapuolen jutut ei vaan nappaa niin ne sitten opettelen vaikka ulkoa. Hauki on kala, u know). Mut esim. kansainvälinen kauppalaki kiinnostaa nyt ihan oikeesti, koska kyseiseltä kurssilta saa ihan oikeita työkaluja duuniin. Sen takia kai kouluttaudutaan ettei oltais sitten duunipaikalla ihan sormi perseessä (tai keskellä kämmentä, miten vaan). Vaikkei nyt kaikkea voi muistaa niin ainakin sit tiedonhaku olis helpompaa tulevaisuudessa kun aihe tai toinen tulee työtehtävissä eteen.

Nii joo, tiedonhaku on kanssa yks taiteenlajinsa. Viime vuosien aikana on tullu vastaan vähän väliä se tilanne, että pitäis tehdä joku homma/projekti/juttu tietämättä yhtään mitä on tekemässä. Sit pitää vaan hakea se tieto ja osaaminen jostain, joskus kantapään kautta, joskus kiven takaa, joskus ruusuilla tanssien. Netti, yks tiedon ihmemaailma, kunhan sitäkin käyttää luovasti. Ja maalaisjärki, sitä tähän maailmaan todella kaivattais. Niilläkin pääsee jo melkein hommassa ku hommassa alkuun. Ja jos ei muuta niin saa edes jonkun hajun esimerkiks siitä mikä on nettisivuilla ankkuri (ja ehkä sen jälkeen pystyy jopa tekemään niille sivuille jotain. Tai pystyis, jos ei hallintaohjelma tappelis vastaan).

Okei no hälläväli. Jokanen tyylillään. Ite sillä tyylillä että asioista voi ottaa selvää ja eri duuneja voi opetella tekemään sitä mukaan kun ne vastaan tulee, on sitten käryä että MITEN tai ei. Eipä tässä maailmassa kukaan osaa ku huutaa ja lujaa kun tähän maailmaan tullaan, loput opetellaan sitte matkan varrella.

Kynsilakat on varmaan jo kuivunu. Niin on muuten tortillajauhelihakin, voihan paska. Pitäs varmaan käydä kääntämässä levy nollaan.. vähän unohtu.

Tota kovan onnen jauhelihaa lukuunottamatta on varmaan laitonta olla näin tyytyväinen elämäänsä.

Oon ihan munaton satavuotias. En edes lähtenyt sinne Marilyniin eilen esimerkillisesti vetämään päätä täyteen uusien opiskelijoiden ja meidän huippututorporukan kanssa. Ei, menin kiltisti nukkumaan ja silti mulla on nyt sellanen olo ku olisin bailannu kaks viikkoa putkeen. Väsyjumitus toimistolla, nettisivuille pitäis jotain tekstiä kirjottaa mutku mutku.. ei toimi pää.

Täys mutta tosi hieno viikko takana. Keskiviikkona uudet iibeeläiset ihmetteli että missäs sitä nyt ollaan ja kenen kanssa, ja me tutorit pyörittiin keltaisissa potkuhousuissamme ja yritettiin näyttää siltä et me ainakin tiedetään missä mennään (yeah, right..). Ihan huippuihmisiä, gotta say! Sekä uudet IBkympit, että tietty mun tutorkollegat (information release; ihanimpia ihmisiä ikinä). Asioita, leikkejä, tietoa tietoa tietoa, nimiä, monta ikää, kasvoja, hymyjä, jännitystä, unohdettuja asioita, sähläämistä, ohjaamista, innostamista, ongelmanratkasua, ihmettelyä, vaikka mitä. Olin hetkittäin ihan natsi ja hirveesti äänessä. Tossa työpöydällä lahjakynän teksti toteaa; "Päivi -synnynnäinen johtaja, jolla on luovaa mielikuvitusta". Että pitääkin aina olla niin kova touhottamaan.. Mut minkäs sitä oinas ja maalaistytsi luonnolleen voi.

Itekkin tässä nyt pitäs yrittää orientoitua siihen et tosiaan oon edelleen opiskelija, vaikka kesä onkin mennyt toimistolla ja haalarit on pölyttyneet kaapissa luentomatskujen ja muistiinpanojen kanssa. Monet hyvät pippalot menee multa ohi väistämättä, koska en kestä darrasena tehdä töitä. Mut koska haluan säilyttää jonkinasteisen elämän opiskelun ja duunien ristiaallokossa, ni mieluummin paahdan viikolla ja pidän viikonloput jotakuinkin vapaina. Sitä LAATUAIKAA prkl.

Nyt mennään kyllä syömään ja sit lupaan reipastua taas. Aamupäivä mennyt suhteellisen ameebana, sitäkin uusien kanssa leikittiin ja silloinkin päädyin evoluutiossa lopulta ihmiseks.

Ehkä mun pitäis haastaa noi duunikaverit leikkimään tätä mun kanssa ja tsekata josko jään tällä kertaa tähän ameebatilaan. Mielenkiintoista olis myös nähdä kuka on toimiston gorilla.

Leikkiä koko elämä :) <3

---

+ 1,5 tuntia;

HITTO, ilmeisesti syöminen tosiaan ON yks ihmisen perustarpeista! Tulisen thaikiinalais -buffetin jälkeen pää toimii ja virtaa riittää taas. Johan nyt on markkinat! Luulis tähän ikään mennessä jo tajunneen, että ei kannata olla syömättä 20 tuntia ja sit ihmetellä miks väsyttää.
TYHMÄ.

Mut siis jeejee, nyt napit korville ja näppis laulamaan, kohta kohti viikonloppua! Huomenna vedän kyllä ihan huolella viiniä (tänään täytyy pestä ihan huolella pyykkiä, perjantai-illan iloks).

Hips naps poks! Colbie Caillat - Bubbly

On se kumma että ruikutetaan nuorten työttömyysprosenttia ja ylikouluttautumista ja sitä miten paljon on työttömiä vastavalmistuneita. Voi hyvinvointiyhteiskuntaraukkaa, kun on asiat niin vinksallaan. Ja sitten sitä yritetään pitää pystyssä sellasilla instituutioilla kuin Kela.

Kun mulla on a) alan duuni, b) PALJON duunia ja c) hyvä palkka tehdystä työstä niin eihän mun silloin sovi opiskella. Eihän kaikkea voi saada. Mut jos Kela kerran kyttää opintopiste toisensa jälkeen, että opinnot edistyy vaaditulla tahdilla (jotta siis on ansainnut opintotuet) niin miksen saa sitten sen lisäks tehdä töitä ihan just niin paljon ku haluan? Jos kerran saan vuodessa sen palttiarallaa 50 opparia kasaan, ni enkö saa ihan rauhassa tehdä duunia siihen päälle?? Olisko parempi et tekisin paskapalkalla jotain paskaduunia, joka ei mitenkään liity opiskelemaani alaan ja sit valmistumisen jälkeen ihmetellään et ei löydy töitä kun ei oo ALAN TYÖKOKEMUSTA??

Tottahan on, että voisin luopua opintotuista, mut siinä tulee sit vastaan se dilemma, et silloin pitää tehdä ajallisesti sen verran enemmän duunia, että pystyy kattamaan sen 'menetetyn' rahasumman ja silloin ei sit taas jää aikaa opiskella senkään vertaa mitä nyt. En mä mielelläni ilmaista työtäkään tekis.

Periaatteessa tätä asiaa ei sais kritisoida, koska suomalaisilla on asiat pirun hyvin. Ylipäätänsä se, että saadaan ilmaisiin, tasokkaisiin opintoihin tukea ja vieläpä melko paljon, on täyttä luksusta. Ei se silti poista sitä et mua vituttaa ihan huolella nyt kun tulorajat on täynnä. En todellakaan voi lopettaa duunien tekemistä yhtäkkiä, jättää vaan kaikki vastuut ja keskeneräiset projektit tekemättä. En myöskään oo ajatellut jättää koulua kesken, koska haluan ton tutkinnon ja tarviin sen tulevaisuudessa. Tarkoitus olis kuitenkin saada töitä nykymaailmassa, jossa samassa duunissa tuskin kukaan viettää enää vuosikymmeniä eikä mitään varmuutta jatkosta oo kellään. Yksinään toi kulttuurituottajan AMK -tutkinto ei takaa mun duunejani tulevaisuudessa. Siihen liitettynä tää liiketalouden BBA -tutkinto sit taas jo avaa monia ovia ja nostaa palkkatasoa. Ja onks kunnianhimo sitte synti? Tai se että yrittää varmistaa oman tulevaisuutensa rakentamalla perustaa nyt nuorena kouluttautumalla ja tekemällä töitä?

Miksen mä saa tehdä töitä ja suorittaa opintojani rauhassa, vetää itteäni niin piippuun ku huvittaa ja olla valmistumisen jälkeen työllistetty ja tyytyväinen ja loppuunpalanut ja työkokemusta omaava ja mitä ikinä??? Täytyykö Kelan alkaa siitä määkiä.. Ja sit sossusta saa kyllä rahaa kaikki helvetin kattoonsyljeskelijät.

Eli loppuvuodesta tulee vallan ihana; sen lisäks et mulla on jokatapauksessa kokopäiväduunin verran töitä ja myös opiskelen täyspäiväisesti niin mulla ei saa olla rahaa.

Öö tuota.. jippii?